Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Rapsaus dilemma  (Luettu 1965 kertaa)

Poissa Helloworld

  • Newbie
  • Viestejä: 30
  • * Kelpo kaveri
Rapsaus dilemma
« : Helmikuu 22, 2020, 16:28:33 »
Olen käynyt tähän mennessä kymmenillä hupakoilla. Välillä kirjoitan rapsoi, erityisesti silloin kun kokemus oli todella hyvä.

Kuitenkin välillä jätän myös hyvät kokemukset kokonaan rapsaamatta itsepäisemmästä syystä. Syynä on ns. halu omia hupakkoa enemmän itselleen tai varmistaa hupakon ”laatu”. Tällä päätöksellä voi olla suurta vaikutusta uusille sihteeri tulokkaille, joista löytyy joko hyvin vähän rapsoja tai ei ollenkaan.

Yksikin positiivinen rapsa nostaa valtavasti muiden kiinnostusta hupakkoa kohtaan, jolloin hupakon asiakasmäärä saattaa nousta jyrkästi ylöspäin. Lopputuloksena hupakko saa paremmat tienestit ja todennäköisemmin tulee jatkamaan näitä hommia pitkään, mikä on aina hyvä juttu kaikkien osapuolien kannalta.

Rapsauksen johdosta suuremmalla asiakasvirralla on kuitenkin myös ikävä sivuvaikutus asiakkaan kannalta. Kun asiakasvirta kasvaa, saattaa tulevaisuudessa olla hankalampaa saada sopivammat aikataulut treffeille. Toinen sivuvaikutus on se, että hupakon palvelu voi olla kiirempää/liukuhihnamaisempaa, mikä voi johtaa väsyneempään asenteeseen tai heikompaan hygieniaan (koska seuraava asiakas jo ovella). Kuitenkin jos jättää erinomaisen hupakon rapsaamatta, pahimmassa tapauksessa hän ei saa tarpeeksi asiakkaita, jolloin tämä jäisi hänen viimeiseksi visiitikseen.

Mites muut turskat, pidättekö tietyt helmet salaisuutena vai rapsaatteko rohkeasti kaikkien tiedoksi? Mikä on oikein, mikä väärin? Onko olemassa optimaalista strategiaa, joka pitää hupakon tarpeeksi työllistettynä, mutta ei liikaa? Onko tällä oikeastaan väliä?

Poissa Vieras0108

  • Full Member
  • Viestejä: 168
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #1 : Helmikuu 22, 2020, 17:18:59 »
Yksikin positiivinen rapsa nostaa valtavasti muiden kiinnostusta hupakkoa kohtaan, jolloin hupakon asiakasmäärä saattaa nousta jyrkästi ylöspäin. Lopputuloksena hupakko saa paremmat tienestit ja todennäköisemmin tulee jatkamaan näitä hommia pitkään, mikä on aina hyvä juttu kaikkien osapuolien kannalta.

Rapsauksen johdosta suuremmalla asiakasvirralla on kuitenkin myös ikävä sivuvaikutus asiakkaan kannalta. Kun asiakasvirta kasvaa, saattaa tulevaisuudessa olla hankalampaa saada sopivammat aikataulut treffeille. Toinen sivuvaikutus on se, että hupakon palvelu voi olla kiirempää/liukuhihnamaisempaa, mikä voi johtaa väsyneempään asenteeseen tai heikompaan hygieniaan (koska seuraava asiakas jo ovella). Kuitenkin jos jättää erinomaisen hupakon rapsaamatta, pahimmassa tapauksessa hän ei saa tarpeeksi asiakkaita, jolloin tämä jäisi hänen viimeiseksi visiitikseen.
Onko sinulla tästä tietoa vai onko tämä pelkkää mutua? Omat kokemukseni rajoittuu lähinnä pk-seudun 18-25v kotimaisiin hupakoihin, ja se mitä olen asiasta heidän kanssaan jutellut, niin olen ymmärtänyt että he saavat ihan riittävästi yhteydenottoja ilman mitään rapsojakin. Hyvä rapsa nostaa kiinnostusta ja varmasti osaltaan vähentää pelkkien kyselijöiden määrää ja lisää oikeasti ajan varaamisesta kiinnostuneiden määrää. Mutta tuskin sillä on vaikutusta asiakkaiden määrään, kalenterit on näillä tytöillä aina täynnä muutenkin.

Poissa Vieras0140

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1135
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #2 : Helmikuu 22, 2020, 17:30:44 »
Lähes samaa olin tulossa kirjoittamaan kuin Wilzu... Mulla on ihan vakio se määrä, paljonko otan asiakkaita, eikä kyselyiden määrä todellakaan vaikuta asiakasmääriin mitenkään. Nuo viestiketjun aloittajan kertomat ongelmat kertovat ainoastaan huonosta työasenteesta ja -tavoista.

Poissa Kapteeni Turska

  • Full Member
  • Viestejä: 258
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #3 : Helmikuu 22, 2020, 17:38:35 »
Jotkut palveluntarjoajat eivät halua että heistä tehdään rapsoja. Silloin en tietenkään niitä kirjoita. Toiset taas hyväksyvät rapsojen teon ilomielin.

Mitä taas tulee asiakasvirtoihin, niin jotkut sanovat että asiakkaita on aina kun he tekevät töitä ja toiset kertovat että asiakasvirrat ovat hiljentyneet. Ota tuosta nyt sitten selvää.
Yhdestoista käsky: Älä puhu ulkosynnyttimistä halventavaan sävyyn, koska se on parasta mitä voit naiselta koskaan saada.

Poissa Tibenius

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2811
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #4 : Helmikuu 22, 2020, 17:48:50 »
Minulle on useampikin palveluntarjoaja sanonut ettei rapsoilla ole heille paljoakaan merkitystä, vaan ne ovat enemmänkin sellainen "turskien juttu". Varsinkin kotimaisten palveluntarjoajien kanssa rapsahommien sijasta merkitystä on sillä että on ajoissa liikkeellä, aikoja kun on tarjolla rajallinen määrä - kuten Anniinakin viittasi.

Poissa Villerius

  • Sr. Member
  • Viestejä: 15149
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #5 : Helmikuu 22, 2020, 17:54:43 »
Aikoinaan eräs tsekkiläinen hupsukka pyysi kirjoittamaan rapsan niin saisin sitten alennusta. Tämä keskustelu siis käytiin puhelimessa. Jätin väliin.
”Opi rakastamaan vihaa. Syleile sitä. Nauti siitä. Olet ansainnut sen. Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja jokaisella tulisi olla mielipide sinusta. Vihaajat ovat positiivinen ongelma. Kukaan ei vihaa hyviä, he vihaavat parhaita.”
- Kobe Bryant

Poissa Jimmy-setä

  • Hero Member
  • Viestejä: 772
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #6 : Helmikuu 22, 2020, 18:12:55 »
Kyllä ne ovat ulkomaalaisille keikkalaisille tärkeitä, koska asiakkaita pitää saada keikan aikana paljon. Kotimaalaiselle, joka tekee mahdollisesti vähemmän "hommia", ei tietty rapsoilla ole samanlaista merkitystä.

Poissa Vieras0043

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1619
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #7 : Helmikuu 22, 2020, 20:49:28 »
Paljon on tullut "uran" aikana tavattua ja rapsattua enkä nyt vielä tähän päivään mennessä ole huomannut mitään kielteistä siitä seuraavan. Hyvähän se vaan on jos hupsukka tekee hyvää tiliä kun tänne susirajalle viitsii vaivautua ja jos rapsallani on ollut jotakin merkitystä positiiviseen kassavirtaan niin hyvä.

Suosituimpien ulkkareiden kanssa on perinteisesti oltu kontakteissa sähköpostitse eikä mulle koskaan ole myyty eioota vaan olen saanut aina ajan joka sopii omiin kiireisiini.

Kukaan ei ole koskaan pyytänyt raporttia ja jos näin tehtäisiin niin taatusti kieltäytyisin.

Kiireinen hupsukkakin kykenee säilyttämään intohimonsa ja tästä oli oikein hyvä esimerkki eräs vaalea böömiläinen. Paras ulkkari Suomessa taatusti koskaan 8)


Poissa naut1skelija

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1008
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #8 : Helmikuu 23, 2020, 13:29:57 »
Epäilemättä aloitus koski pääosin ulkkareita, tai ehkä aloittelevia täysin amatöörejä suomalaisia.

vähän eri tilanne kuin jo oman tilan ottaneella jos voi sanoa kauniisti suomalaisella ammattihuoralla.

Lähtökohtaisesti ajattelen, että on selvää, että rapsaamattomuus ei paranna overall palveluiden tasoa oli sitten kyse ulkkareista tai suomihupakoista. Ja tuo omiminen ajatuksena on jo huolestuttava kuten sen aloittajakin totesi, jos uskoisi siihen, että pystyisi hillitsemään kävijöiden määrää riittävästi sillä ettei kirjoita rapsaa. On jossain muussa todennäköisesti vika.

Poissa Vieras0043

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1619
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #9 : Helmikuu 23, 2020, 14:07:29 »
^ Ja tällaisen henkilön olisi syytä poistua maksullisen seksin skenestä.Tämä ei ole häntä varten.

Poissa Vieras0424

  • Full Member
  • Viestejä: 195
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Rapsaus dilemma
« Vastaus #10 : Helmikuu 23, 2020, 16:26:58 »
Lähes samaa olin tulossa kirjoittamaan kuin Wilzu... Mulla on ihan vakio se määrä, paljonko otan asiakkaita, eikä kyselyiden määrä todellakaan vaikuta asiakasmääriin mitenkään. Nuo viestiketjun aloittajan kertomat ongelmat kertovat ainoastaan huonosta työasenteesta ja -tavoista.

Juurikin näin. Lisäksi vakkarin ei tarvitse olla huolissaan ettei saisi aikaa, sillä tutulle ajan antaa ensisijaisesti ja saattaa jopa ekstrasti tehdä tilaa kalenteriinsa. Kalenterin tilakin kun voi määrittyä muustakin kuin varatuista kellonajoista.