Iloiseksi tekee jokakesäinen viikonlopun reissu Tampereelle. Opiskeluaikojeni paras ystävä asuu Tampereella. Peku on syntyperäinen tamperelainen ja tuntee kyllä historian tohtorina kotikaupunkinsa ja sen historian. Perinteidemme mukaisesti aloitimme jälleen lauantaipäivän vierailulla Kalevankankaan hautausmaalla. Ensiksi kävimme suuresti kunnioittamamme Väinö Linnan haudalla, sitten olivat vuorossa Juice Leskisen ja "Laurilan Anttoon" eli Veikko Sinisalon haudat. Kalevankankaan hautausmaalta siirryimme Tampereen tuomiokirkkoon, missä pitää joka reissulla käydä katsastamassa Hugo Simbergin hienot freskot. Hugo Simbergin Tampereen tuomiokirkon lehterikaiteeseen maalaamassa freskossa Köynnöksenkantajat olivat malleina ihan tavalliset tamperelaiset työläiskaupunginosan pojat. Olen nähnyt kerran telkusta sellaisen fiktiivisen dokumenttielokuvan, missä tarinaa kerrottiin yhden Hugo Simbergin mallina olleen pojan kautta. Tarkastelin Hugo Simbergin maalausta Haavoittunut enkeli, ja ensimmäistä kertaa huomasin, että taitelija sitoo ovelasti teoksen Tampereeseen taustalla pieninä pilkottavien tehtaanpiippujen kautta.
Sitten oli aika siirtyä vierailuni viihteellisempään osioon, eli matkasimme Pispalan Pulteriin. Kohotimme maljan ihailemallemme näyttelijälle Matti Pellonpäälle, joka oli Pispalan Pulterin vakioasiakas asuessaan Tampereella. Muistelimme kuinka dokkarissa Boheemi elää Pellonpään ystävät ajoivat ruumisauton Pispalan Pulterin eteen noudettuuaan Matti Pellonpään ruumiin Vaasasta, missä Pellonpää oli menehtynyt sydänkohtaukseen. Ystävät halusivat kunnioittaa Pellonpään muistoa kohottamalla maljan Pulterissa ystävälleen. Pulterista nousimme Pispalan harjun hupulle. Otimme ryypyt taskulämmintä kossua Pispalan harjulla sisällissodan muistomerkin juurella ja katselimme hienosti avautuvia maisemia Pyhäjärvelle ja Näsijärvelle. Sitten laskeuduimme portaita pitkin Lauri Viidan kotimuseoon, mutta museo oli kiinni. No otimme kuitenkin Lauri Viidan entisen kotitalon portailla ryypyt taskulämmintä kossua mestarin kunniaksi.
Pispaln harjulta kävelimme Pyynikin harjulle. Peku kertoi Pyynikin ajojen historiasta. Pyynikin ajothan lopetettiin vuonna 1971 vaarallisuutensa takia. Peku tiesikin näyttää ne petäjät, mihin moottoripyöräilijät olivat vuosien saatossa törmänneet henkensä menettäen. Otimme taas hörpyt taskulämmintä kossua urheiden kuolemaa pelkäämättömien moottoripyöräurheilijoiden muistolle. Pyynikin harjulla istuimme kalliolla ja katselimme Pyhäjärvellä kulkevia sisävesilaivoja ja purjeveneitä. Muistelimme opiskeluaikojamme ja kaikkia niitä seikkailuja joita olemme yhdessä kokeneet; Barcelonassa, tuhruisessa Amsterdamissa ja Las Palmasin syntisessä yössä sekä vähän muuallakin. Otimme hörppyjä taskulämmintä kossua ja meillä oli hyvä ja lämmin olo.
Kun kossu loppui, niin laskeuduimme Pyynikin harjulta alas keskustaan ja menimme syömään Pizzeria Napoliin. Pizzeria Napoli on kuulemma Tampereen suosituin pizzeria ja söimme pitsat terassilla ja katselimme ohi vilkkaana kulkevaa elämää. Sitten siirryimme saunomishommiin Pekun asunnolle. Pari tuntia saunottuamme ja hieman virvokkeita nautittuamme pukeuduimme iltaa varten. Peku oli varannut meille pöydän ravintola Tiiliholviin. Tiiliholvi sijaitsikin ihan siinä Tampereen Yo-Talon vieressä, missä on kyllä tullut monta legendaarista keikkaa käytyä katsomassa. Tiiliholvissa oli hyvä ruoka ja söimme pitkän kaavan mukaan. Tiiliholvista siirryimme keskustorin toiselle puolelle Tillikkaan. Kerroin kuinka kerran keikalla Oulun Rattorissa Juice Leskinen oli kysynyt arvoituksen, että mitä eroa on Hämeenkadulla ja Juice Leskisellä. Oikea vastaus oli, että Hämeenkatu menee Tillikan ohi mutta Juice Leskinen ei. Siksipä mekään emme olleet halunneet mennä Tillikan ohi. Tillikasta iltamme jatkui perinteisesti Hotelli Ilveksen yökerhoon.
Junassa sunnuntaina illalla matkalla kotiin Ouluun istuskelin ravintolavaunussa ja parantelin keskarilla oloani. Mietin, että minulla oli taas kerran ollut hieno Tampereen reissu. Hyvät towerit vievät aina pois tunteen tuhannen vuoden yksinäisyydestä
.