Karitsat. Sadat karitsat Ne oli niin kertakaikkisen ihania!
Haluisin oman karitsan. Laura, sullako niitä oli? Tarttisitko joskus lastenhoitajaa niille?
Reagoin hitaasti, koska, no... karitsat. Ne OVAT ihania, aivan mahtavia pikkupersoonia.
Sydämeni on riekailena kaikesta rakkaudesta ja huomiosta, ja kun poistuessani anovat nappisilmät kallellaan olevissa, tuskin villavissa päissä tapittavat perääni, on melko mahdotonta poistua.
Ratkaisukeskeisesti saksin vanhasta villapaidassa hihat, ja luovuin parittomasta säärystimestä, joista tuli oivat lämpöhaalarit perheelleni, ja saatoimme yhdessä jatkaa päivää pihatöiden merkeissä.
Paitsi että eihän niistä töistä juuri mitään tullut, koska oli ihasteltava keväthyppyjä, joita neljällä, tai siis kahdellatoista hontelolla kintulla voi tehdä.
Sitten pian tulikin jo taas HIRVEÄ nälkä ja siirryimme takaisin maitopullojen ääreen.
Ja sitten siinä lopulta saattoi käydä niin, että muutin koko mahtipontisen laumani lampolasta tuvan nurkkaan. Se nyt vaan oli kätevämpää.
Ja sitten, miten sitä malttaa istua läppärin ääressä, kun voi yhtä hyvin vaan jutella mukavia tyypeille, jotka vaikuttavat aidon kiinnostuneilta kaikesta mitä niille sanoo, varsinkin jos on juuri lämmittänyt maitopullolliset? No ei sitten mitenkään.
Summa summarum: olen hyvin iloinen, etten tajunnut haluta satoja karitsoja, ja mikäli jonain päivänä vielä keksin haluta saavuttaa asioita elämässäni, olen erittäin kiinnostunut lastenhoitopalveluista!!