Huhh... raskaiden viikkojen piristykseksi päätin varata sinulta ajan, vaikka en tiedä auttaisiko se kuitenkaan?

Oli kokeiltava.. laahustin syksyisessä illassa kohti tapaamispaikkaamme katuvalojen näyttäessä tietä.
Normaalisti kengät olisivat jättäneet jäljen märkään asfalttiin, nyt perässäni kulki vain vana joka hetkenpäästä peittyi sadepisaroiden paikkaamana ja jäi näkymättömiin niin kuin kulkijansakkin.
Saavuin ovelle ja koputin kolmesti jotta tulisit avaamaan, vaikka se olisikin turhaa sillä olisin ihan hyvin voinut lipua sisään ovenraosta.. niin tyhjä olin.. kaikki oli annettu...

Saavuit avaamaan oven hersyvän valovoimaisena silmät sädehtien, aivain kuin olisit odottanut juuri minua..

Ilmassa oli jälleen sanatonta taikaa, taikaa joka saatteli yli parketin. Vahinko että tanssikengät unohtui kauppaan, mutta niitä ei nyt tarvittu.. sillä askeleet oli tutut ja kevyet, kooda oli kuitenkin vasta tulossa..

Olit saanut pienessä hetkessä sen raahustavan otuksen nousemaan jaloillen, ja kannattelemaan molempia asennoissa joihin edes ihmisen suunnittelija ei tiennyt meidän pystyvän...

Ilmassa tuoksui taika...
Silmissä vilistivät pastellinsävyt...
Kehossa kipinöi kosketus...

Kun palautit minut takaisin kadulle jättäen mieleen sinun kauniin katseen, hymyn ja tuoksun..
Kosteaan katuun ei edelleenkään jäänyt jälkiä.. sen verran jalat olivat irti maasta..
Voi luoja mikä nainen.
