SeksiSaitti

Jouduin alkuvuodesta ihan sattuman kauppaa Neiti Jaden sorjan varren alle. Ei tästä sen enempää, mutta tilanteessa selvisi, että meillä on yhteinen fetissi: meikeillä, karvakorvilla ja plugihännillä toteutettu eläimellinen meno. Siispä jälleen ylipitkä rapsa ulkoilmasessiosta, tällä kertaa erityisen kettumaisesta sellaisesta.

Heti kärkeen oli selvää, ettei metsän eläimiä uskalla päästää irti ilman ihmisen tiukkaa valvontaa, joten tästä tuli kolmen kimppa: Evilia Bathory lupautui tekemään kettupaketoinnit ja pitämään sekä Jaden että allekirjoittaneen kurissa. Ilmeni vain että kovin eri tavoilla…

Sovimme suorituspäivän ns. hyvän sään aikaan, riittävän pitkälle toukokuulle. Valittu aamu oli yllättävän pilvinen, mutta kirkastui kun Jade ja Evilia saapuivat studioltaan parkkipaikalle. Evilia oli kerrankin naamioinut itsensä suorastaan arkiseksi, kun taas Jade… Ketunhäntä ei sentään vielä ollut paikallaan, toisin kuin korvat, meikki ja ilkikurinen asenne. Kun istuin ratin taa, Evilia kielsi jyrkästi tuijottelemasta takapenkin tapahtumia. Yritinhän minä totella, mutta viiden minuutin ajon jälkeen oli pakko kääntää taustapeili vinoon, sen verran eläimellisiä ääniä tuolta kuului. Evilia koetti saada Jade-ketun olemaan ihmisiksi tarjoamalla sponssaamiani suklaita, mutta pedolla oli selvästi muunlaiset herkut mielessä. Tunnin ajomatkan aikana kettu ahmi ehkä puolen tusinaa konvehtia mutta vinkunasta ja voihkeesta päätellen onnistui hienosti myös siinä toisessa koirapetojen peruspaheessa, orkkujen jahtaamisessa.

Lopulta päästiin metsästysmaastoon ja purettiin runsaat varustekassit mökin olohuoneeseen. Kettu viesti parhaansa mukaan sanattomasti ja sai mitä halusi, turpean metalliplugin johon valtavan pörheän vihreän hännän, sekä pari muutakin karvakoristetta. Allekirjoittanut kaivoi esiin omat takkuisen harmaat korvansa ja häntänsä. Evilia tuhahti ja alensi rumiluksen supikoiraksi, istutti tuolille ja komensi Jade-ketun pitämään kiinni jotta rakille saatiin naamameikit. Jaden tassut vaelsivat villeinä, mutta kun yritin samaa, peto paljasti hampaansa. Ei auttanut kuin vikistä, kun kasvoille levisi taitavan maskeeraajan siveltimenvetoja ja murisevan elikon kuolaa suunnilleen samassa suhteessa…

Meikin valmistuttua Evilia päästi irti – ja Jade kävi kiinni. Raivokkaassa taistelussa jäin hetkessä alakynteen, ja Evilialla oli täysi työ saada kettu pois supikoiran päältä nylkyttämästä. Vielä oli paljon tehtävää: Evilia kieputti elmukelmusta ja jesarista rutinoituneesti neljä raajapakettia, kyynärpäiden ja polvien kohdalle pienet pyyhkeet toppaukseksi, ja vielä ystävällisesti kelmutti korvatkin paremmin kiinni päähäni. Kuulin kelmun läpikin ohjeet: vuorossa olisi supikoiranmetsästystä. Reilu peli tietenkin, Evilia laittoi kaulaani sähköpannan (vain 20% teholla alkuun), panosti airsoft-pistoolin, ja lupasi antaa mukavasti etumatkaa. Hieman yllätyin kun ilmeni, että kettu olisi kanssajahdattavan sijaan metsästäjän oma pikku apuri – eikä joutuisi edes teippeihin vaan saisi kirmata metsässä muuten vain nelin kontin… Mutta valituksia ei kuunneltu, vain eläimelliset äänet sallittiin tästedes (40% tuotti niitä oikein kivasti), ja ainoa vaihtoehto oli könytä epätoivoisesti ovesta kuistille ja sieltä metsään.

Varvikko piiskasi supikoiran kasvoja, ja kivikot ja mutakuopat hidastivat pakoa, mutta pääsin kuin pääsinkin noin sadan metrin päähän vähän peitteisempään maastoon. Kannon takana piilotellen yritin kurkkia, olinko riittävässä näkösuojassa – kun panta äkkiä alkoi piipittää kovaäänisesti. Perkele. Ei auttanut kuin jatkaa pakoa. Hetkessä minut oli ahdistettu kallioseinämää vasten, ja häntäni ympäristöön napsahti muutama kivulias muovikuula. Näin helpolla ei saalis kuitenkaan päässyt: nyt kettu kävi kimppuuni. Luulin jo tulevani raadelluksi, kun peto äkkiä hyppäsikin tuonne kalliolle ja alkoi kiusoitella, heiluttaa peppuaan ja tökkiä tassuillaan. Vaisto voitti järjen ja supikoira yritti kiivetä perään. Esteitä perään pääsemiselle oli vain liikaa: ketun terävät hampaat ja näpäykset, teippauksen rajoittamat liikeradat, ja metsästäjä, joka sadistisesti paineli pannan kaukosäätimen nappeja juuri kun melkein onnistui...

Kettu loikkasi tasamaalle ja juoksi pienen matkan päähän, jäi sitten odottamaan ja keikistelemään. Vimmaisesti konttasin perässä, mutta sulokas otus oli liian vikkelä liikkeissään. Ja valitsi pahimmat kivikot ja risukot, joista supikoirana oli melkein mahdotonta selvitä. Revin pallini palkeenkielille jo ensimmäistä kuusenrankaa ylittäessäni, ja totta kai peto haistoi veren… Meno muuttui aina vain villimmäksi, eikä emännällä tuntunut enää olevan haluja hillitä kettunsa haluja. Hitaasti ja tuskallisesti onnistuin seuraamaan kettua takaisin mökille, jossa päädyin sidotuksi mäntyyn inhottavasti kielenlipoman ulottumattomiin Jadesta, joka sai jälleen erityishuomiota Evilialta.

Säälistä supikoira lopulta kuitenkin pääsi ketun uhriksi: Jade otti kerta toisensa jälkeen nielun pohjaan asti, ja suklaaherkku pulppusi runsaana takaisin ihmisten ilmoille ja supikoiran päälle. Kun emäntäkin oli tyhjentänyt nestelastin naamalleni (ja pyyhkeen avulla melkein waterboardannut minut hengiltä), ketun kaksi muuta aukkoa katsastettiin pohjia myöten, ja vihdoin supikoirallakin oli kivaa siinä perinteisessä mielessä. Kesäaurinko loi kettutytön pään ympärille siihen hyvin kuuluvan sädekehän…

Älyttömän ihanaa ihan kirjaimellisesti, eläimenä saattoi jättää järjen sinne minne vaatteetkin ja heittäytyä kesään täysin ketunrinnoin. Jade on eläin vailla vertaa ja Evilia tälle täydellinen metsästäjä, hellittelijä ja yllyttäjä.

Ja Suomen kesä on paratiisi kun se vihdoin koittaa. Mutta tämä pitää tehdä syssymmällä uudestaan.