SeksiSaitti

"Nuremberg" v 2025 - (minkä vuoksi amerikkalaisittain väännetty nimi Suomessa?) tuli käytyä katsomassa leffateatterissa. Traileri johti taitavasti harhaan; "historiallisesta oikeussalidraamasta" puhuttiin, mutta tuntui kuin olisi katsellut pula-ajan Tarantinoa - erotuksella että Tarantinon leffat ovat onnistuneita huumorinsakin puolesta. Tämä oli tämän päivän nuorelle yleisölle tehtyä viihdettä, tai osoitus siitä ettei valtameren takana ole ymmärretty eurooppalaisesta kulttuurista juuri mitään 80 vuoden aikana. - Erotuksena lukuisiin aikaisempiin tekeleisiin tässä oli, että NL:n tuomaristo ja syyttäjät oli ymmärretty jättää lähes kokonaan pois - surkuhupaisaa niiden esiintyminen oli tietysti jo silloin, sittemmin ja tähänkin maailmanaikaan.

Russel Crowe nyt näytteli Göringiä niin hyvin kuin osasi ja saakin varmaan kiitosta, ei kai siinä. Mutta ei "silmissä" (niiden käyttöä oli nimenomaan kehuttu) itseään Hermannia ollut. Oli kuten Russel Crowe näyttelemässä tanakkaa, vanhenevaa amerikkalaista linnakundia - alku oli lupaava kyllä; siinä jo ajatteli että jos Crowe puhuu koko elokuvan edes enimmäkseen saksaa niin olisi hatunnoston arvoinen paikka mutta ei. Tässä yhteydessä on mainittava, että toki Göring oikeassa elämässä ymmärsi englantia melko hyvin ja puhuikin sitä kankeasti, mutta sanavarasto oli silti sen verran pientä ettei olisi kyennyt käymään tähän rainaan päähenkilöksi pistettyä psykiatri Douglas Kelleytä vastaan niitä vuoropuheluita mitä kävivät milloin tulkki Triest ei ollut paikalla - korttipeleistä puhumattakaan. Toista tulkkia ja jo Mondorfissa (Nurnbergin tulevien syytettyjen ensimmäinen kokoamispaikka 1945) palvellutta John Doliboisia ei edes mainittu.
Skottitaustainen Brian Cox, pitkän linjan näyttelijä niin West Endin kuin Broadwaynkin teatterilavoilta omasi aikanaan moninkertaisesti enemmän karismaa Valtakunnanmarsalkkana Nurnbergissä - koska puhui brittienglantiaan sortumatta "Ja, I was the second man..."-tyyliin.

Amerikkalaiset ovat aina halunneet jostain syystä tuoda tässä aiheessa esille oikeudenkäynnin pääsyyttäjän herran Jacksonin, miehen, jolla ei ollut edes tehtävään määrättyä pätevyyttä toisin kuin englantilaisilla ja ranskalaisilla syyttäjäpuolen miehillä ja oikeuden tuomareilla. Oli vain yksi Rooseveltin koneiston pyrkyri, joka epäonnistui (tätä osuutta on elokuvissa aina vähätelty ja pienennetty - niin tässäkin) yrittäessään kuulustella Göringiä. Brittien Sir Maxwell-Fyfe kyllä "pelasti" tilanteen, mutta ei niin nopeasti kuin tässä filmissä eikä niillä argumenteilla - todellisuudessa herra pääsyyttäjä Jackson sai jonkinasteisen hermoromahduksen Göringin kuulustelun yhteydessä, lähti tauolle kunnes palasi syyttämään Saksan Valtakunnanpankin entistä johtajaa Hjalmar Schachtia jonka yhteydessä paljasti tietämättömyytensä mm Versailles'n rauhansopimuksen yksityiskohdista vaikka olikin mielellään muissa "oikeussslipuheissaan" vedonnutkin niihin. Schacht muuten oli tuotu oikeudenkäyntiin suoraan saksalaisesta keskitysleiristä ja sai Nurnbergissä vapauttavan tuomion ja eli yli 90-vuotiaaksi nauttien arvostusta kotimaassaan ns talousnerona. Älykkäänä miehenä Schacht ymmärsi Jacksonia; amerikkalaiset sekoittivat lööppijulkisuuden maailmanhistoriaan ja Jacksonin oli vietävä roolinsa loppuun silloisena medialemmikkinä, mutta kun Nurnbergin oikeudenkäynti unohtui, unohtui myös herra Jacksonkin nopeasti eikä hänestä tullut koskaan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomaria.

Albert Speerin kanssa herra Jackson onnistui parhaiten sillä tämä oli kaikin puolin helppo "hyvis" pahisten joukosta. Lisäksi Speer oli vaivihkaa antanut ymmärtää, että halusikin nimenomaan Jacksonin syyttävän häntä ja tuli vastaan syyttäjäpuolta entisten työtoveriensa kustannuksella. Jacksoniin tämä upposi ja Speer selvisi 20 vuodella Spandaun vankilaa.

No niin noh... elokuvassa näistä ei nyt ole, koska raina perustuu lähes pelkästään Jack El-Hain kirjaan "Göring ja psykiatri" joka tuli luettua ensin viitisen vuotta sitten ja viime syksynä uudelleen. Valitettavaa että lähdeaineistona käytetään yhtä elämänkertateosta. Sen mukaan Kelley opetti sodan jälkeen psykiatriaa mm Berkeleyn yliopistossa sekä toimi myöhemmim kriminologian konsulttina Berkeleyn poliisille, otti iltaisin kaljakännit Pabst Blue Ribbonista, oli kotityranni perheelleen ja nappasi uuden vuoden päivänä 1958 erään vanhentuneen syanidikapselin raivokohtauksensa päätteeksi vaimonsa, lastensa ja isänsä nähden. Hän oli tuolloin 45-vuotias.

On kyllä melko varmaa, että Kelley pääsi pisimmälle haastatellessaan ja testatessaan Kolmannen Valtakunnan entisten johtomiesten älykkyyttä ja luonnetta. Kyllä Göring hänestä piti ja osasi käyttää hyväkseen koska taisi huomata amerikkalaisen kuuluisuudentarpeen. Hän teki mm syytetyille ensimmäisenä Rorschachin musteläiskätestit joista elokuvassa on väännetty huumoria. Kelleyn seuraaja, psykiatri Gustave Gilbert edusti niitä joita syytetyt arvostaneet kovinkaan korkealle koska epäilivät tämän puolueettomuutta - eivätkä täysin aiheettomasti. Hans Fritzsche (yksi kolmesta vapautetusta syytetystä) totesi, että ymmärsi Gilbertin peittelemättömän vihan perusteet, joskaan ei hyväksynyt. Sen sijaan viimeisenä saapunut Leon Goldensohn oli ehkä psykiatri/psykologeista ammattimaisin; siinä missä Kelley oli maineeseen pyrkivä ja huomion hakuinen tyyppi, Gilbert avoimen tuomitseva niin Goldensohn keskittyi ensisijaisesti kuuntelemaan mitä yksinäisselleissä olevilla miehillä oli kerrottavaa menneisyydestään, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta - joka kymmenellä päättyi hirteen ja Göringillä omanlaiseensa temppuun jota edes Kelley ei ollut osannut odottaa.

Hans Fritzsche muisti viimeisen tapaamisensa Göringin kanssa jolloin tämä oli juuri saanut kuulla oman tuomionsa. Göring puristi Fritzschen kättä niin hyvin kuin käsiraudoiltaan pystyi, lausui täysin tyynellä ja sydämellisellä äänellä: "Olen iloinen, että Teidät on vapautettu. Meillä oli Teidän tapauksestanne todella huono omatunto."

Sen jälkeen Göring kääntyi muihin päin, kumarsi sotilaallisesti heille ja poistui vartijan mukana vankilaan, selliinsä.