SeksiSaitti

Tätä ketjua lukiessa huomaa, miten monelle tuttu tämä ilmiö on. Ja ehkä ensimmäinen tärkeä asia on sanoa ääneen se, mikä joskus unohtuu: kun tällaiseen toimintaan lähtee, olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä on oikeasti hakemassa.

Useimmille tuskin tavoitteena on löytää tapaamista vuosituhannen rakkaustarinaa tai parisuhdetta. Haetaan hetkeä, kohtaamista, kokemuksia, tunnetta, kosketusta, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista. Toki aina kun ihmiset kohtaavat, kaikki on teoriassa mahdollista. Mutta se ei ole lähtöoletus, eikä ehkä edes se, mikä tekee kohtaamisesta merkityksellisen.

Anniinan toteamus osuu mielestäni ytimeen:
“Hyvä (gfe:tä tarjoava) seksityöntekijä saa lähes kaikki tapaamiset tuntumaan siltä, että kyseessä on aitoja tunteita ja kemiaa.”
Tämä ei vähennä kokemuksen arvoa. Päinvastoin. Se kertoo ammattitaidosta, läsnäolosta ja kyvystä kohdata toinen ihminen tavalla, joka tuntuu aidolta juuri siinä hetkessä.

On myös hyvä muistaa, että tapaamisessa molemmat osapuolet tuovat usein esiin parhaat puolensa. Arjen kulmat, ristiriidat, väsymys ja kompromissit jäävät luonnollisesti taka-alalle. Kohtaaminen on tiivistetty, huolella rakennettu hetki – eikä se tee siitä vähemmän todellista, mutta se tekee siitä rajatun.

Itselleni on tuttua se, että tapaamisen jälkeen tuntee jonkinlaista pientä ihastusta. En oikein keksi parempaa sanaa. Minulle se kertoo ennen kaikkea siitä, että tapaaminen oli onnistunut: kemiat kohtasivat ja keho teki sitä, mitä se on evoluution saatossa oppinut tekemään. Serotoniini rauhoittaa, oksitosiini sitoo, endorfiinit nostavat mielialaa. Kun tämän tiedostaa, niistä jälkihöyryistä voi jopa nauttia ilman, että antaa niiden viedä liian pitkälle.

Samalla tavalla ihastumisia syntyy myös muualla elämässä:  töissä, harrastuksissa, sattumanvaraisissa kohtaamisissa. Usein ne haihtuvat, kun näkee ihmisen muissakin rooleissa. Ja viimeistään arki tekee tehtävänsä.

Ehkä yksi kiinnostava näkökulma onkin tämä: ihastuminen ei ole ongelma, vaan se mitä sille tekee. Terve ihastuminen voi jäädä osaksi hyvää muistoa, hymyä huulille ja kevyttä oloa. Eilinen tapaaminen ja erityisesti lopun spontaani halaus toi fiilistä joka on tuonut iloa myös tämän päivän jouluvalmisteluihin  Pakkomielle syntyy vasta silloin, kun rajat hämärtyvät ja todellisuus alkaa rakentua mielikuvien varaan.

Ja jos joskus kaksi ihmistä näissäkin puitteissa löytää toisensa tavalla, joka kantaa pidemmälle;  se ei ole minulta pois. Päinvastoin. Silloin voi vilpittömästi olla onnellinen heidän puolestaan.

Lopulta ehkä tärkeintä on itsetuntemus:
– tunnistaa, mihin on valmis
– tiedostaa, mitä hakee
– ja uskaltaa myös perääntyä ajoissa, jos huomaa menevänsä suuntaan, joka ei tee itselle hyvää.

Hyvä kohtaaminen saa tuntua. Mutta sen ei tarvitse viedä kaikkea mukanaan.