Viime tapaamisesta onkin vierähtänyt jo aikaa, silti muisto sinun sinisistä silmistä ja vienosta hymystä saa sydämen lyömään ylimääräisen tahdin.
Astun sisään huoneistoon, huoneessa on hämärää, vain katuvalojen kajo siivilöityy sälekaihtimien läpi raidallisena kuviona matolle.
Ilmassa tuntuu sateen jälkeinen raikkaus ja se tuttu, huumaava tuoksu, joka kuuluu vain sinulle.
En sano mitään, sillä sanat tuntuvat tässä hetkessä liian raskailta ja kömpelöiltä.
Kurkku tuntuu kuivalta kenties gintonic auttaisi... EI!
Seuraan katseellani, miten hengityksesi tasaantuu, vaikka tiedän sydämesi lyövän kiihtyvää tahtia – aivan kuten minunkin.
Kun sormenpääni hipaisevat rannettasi, tuntuu kuin välillämme kulkisi heikko sähkövirta.
Se ei ole kiireistä, vaan viipyilevää; se on lupaus siitä, mitä on tulossa, ja samalla täydellinen hetki juuri nyt.
Jokainen hidas liike on tarkoituksellinen, jokainen hengenveto on kutsu lähemmäs.
Ja niin....
Nautin katseestasi...
Nautin läheisyydestäsi.... kujeilevasta hymystäsi..
Nautin sinusta.
