SeksiSaitti

Käytiin aamupäivällä martan kanssa Sulkavan keskustassa K-Market Wiljamissa. Wiljamin yhteydessä on varmaankin Suomen pienin Alko, joissa eri turhilla neliöillä brassailla, mutta josta kuitenkin löytyy kesämökkiläisen tarpeisiin  kaikki oleellinen eli kossua ja kyykkyviinejä  . Ennen Sulkavalla ei ollut Alkoa, ja mökkiläiset kuskasivat rahansa naapurikuntaan Puumalaan, missä oli myös lähin Alko. Nyt kesälomalaiset saavat Sulkavalta kaiken tarpeellisen, ja se on tietenkin pelkästään hyvä asia paikallisten yrittäjien kannalta.

Tätä nykyistä Wiljamin kauppiasta en tunne, koska hän on muuttanut Sulkavalle jostakin muualta, mutta vanha Vitikainen, joka oli kauppias monessa sukupolvessa ja isännöi Sulkavan K-Markettia pitkään oli jo isäni hyvä ystävä. Miehet olivat aseveljiä ja sekä talvi- että jatkosodan veteraaneja. Kerran 1990-luvun alkupuolella koin melkoisen yllätyksen ylen uutisia katsoessani kotona Oulussa, kun pääuutisena oli Sulkavan K-kauppias Vitikainen ja asekätkentäjuttu. Vitikainen oli muutamien muiden Sulkavan miesten kanssa kätkenyt saareen kallioluolaan runsaan määrän armeijan aseita ja erilaisia ammuksia syksyllä 1944, kun välirauha solmittiin. Niillä aseillahan oli tarkoitus puolustaa isänmaata, jos venäläiset yrittäisivät rauhasta huolimatta tunkeutua maahan. Luottamus Molotoviin, Staliniin ja neuvostoliittolaisiin ei Sulkavan miehillä ollut kovin suurta, ja pahimman varalle varauduttiin. Kun tilanne sitten rauhoittui, niin Sulkavan miehet hätääntyivät ja upottivat aseet ja ammukset syvälle Saimaan pohjaan. Ja siellä ne olivat levänneet rauhassa siihen 1990-luvun alkuun saakka. Vanhaa Vitikaista oli tämä asia kovasti vaivannut, koska hän ei halunnut että se sotaroina saastuttaisi mitenkään vesistöä tai olisi muuten vaarakasi kenellekään. Armeijan sukeltajat ne sitten sieltä Saimaan pohjasta keräsivät pois ja Vitikainen oli hetken aikaan tahtomattaan kansakunnan julkkis.

Seuraavana kesänä sitten Vitikaisen kanssa asiasta juteltiin. Vitikainen kertoi, että oli isälleni kertonut näistä Saimaan pohjalla makaavista aseista jo 1970-luvulla ja kysynyt neuvoa siitä että miten hänen tulisi toimia. Isäni mielestä Vitikaisen ei kannattanut vielä silloin asiasta mitään puhua, sillä Suomessa oli vallalla vahva vasemmistolainen poliittinen suuntaus ja varsinkin taistolaiset Björn Wahlroosin johdolla ja muut hörhöt nostaisivat asiasta valtavan metakan ja Vitikainen löytäisi itsensä lopulta käräjäsalista ja saisi jonkun isänmaanpetturin leiman otsaansa. Isäni mielestä Vitikaisen kannatti vielä vaieta asiasta ja odottaa parempia aikoja. Ja kirjoittaa kassakaappiinsa kirjeen asiasta ja tarkan kartan aseiden upottamispaikasta. No 1990-luvulla poliittiset suhdanteet olivat muuttuneet, Björn Wahlrooskin oli kääntänyt takkinsa ja muuttanut Ruotsiin, Neuvostoliitto oli hajonnut ja Mauno Koivisto oli sanonut YYA-sopimuksen irti. Vihavainen katsoi että aika oli nyt kypsä kertoa näistä aseista. Vanha mies sai täten mielelleen rauhan, eikä Vitikaista tiedotusvälineissä mitenkään ristiinnaulittu. Ihmiset ymmärsivät jo historian kulun ja sen, että nämä asekätkijät eivät olleet aikeissa nousta kapinaan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan eikä syyllistyä mihinkään maanpetokseen, vaan heidän motiivinsa oli puhtaasti isänmaallinen. He halusivat puolustaa Suomen itsenäisyyttä vaikka asein, jos siihen tulisi tarvetta. Vitikainen kiitteli minulle isäni harkitsevuutta ja hyviä neuvoja. Muisteltiin jo edesmennyttä isääni ja Vitikainen kertoili heidän yhteisistä kosteista kalareissuistaan Pihlajaveden kaukaisiin saariin. Meille pojille tai äidille ei isäni ollut koskaan tietenkään sanallakaan hiiskunut mitään näistä Vitikaisen asekätköistä. Ne olivat aseveljien keskeisiä asioita jotka isäni vei mukanaan hautaansa asti.