SeksiSaitti

Vietän itsenäisyyspäivää Fuengirolassa. Ehkä jollakin uudella tavalla, mutta myös tiettyjä perinteitä kunnioittaen. Linnan juhlia ja Tuntematonta sotilasta tulee tuskin katseltua, mutta kohotamme varmasti maljan isänmaalle ja laulamme Finlandian. Ja kait siellä Suomen eteläisimmässä kaupungissa on jotain ihan virallistakin ohjelmaa Suomen itsenäisyyden kunniaksi järjestetty.

Isäni ei ollut käynyt armeijaa ennen talvisodan syttymistä marraskuun viimeinen päivä 1939, mutta helmikuussa 1940 isäni ilmoittautui vapaaehtoisena sotaan, ja hän sai kolmen viikon sotilaskoulutuksen ja ehti olla rintamalla pari viikkoa ennen välirauhan solmimista 13. maaliskuuta 1940. Koko välirauhan ajan jatkosodan syttymiseen 25. kesäkuuta 1941 saakka isäni oli armeijassa ja sitten jatkosodassa rintamalla sodan päättymiseen 19. syyskuuta 1944 asti. Lapin sotaan isäni ei tarvinnut enää osallistua. 25-vuotiaana isäni oli ollut sodassa ja armeijassa koko parhaan nuoruutensa eli lähes viisi vuotta. Sodan jälkeen lahjakas isäni opiskeli itselleen hyvän ammatin, ja rakensi Suomea kuolemaansa asti.

Näin itsenäisyyspäivän aikoihin vetää aina jotenkin hiljaiseksi ja kunnioitus menneiden sukupolvien uhrauksille on suurta. Olen hyvin tyytyväinen että se sama on tarttunut myös lapsiini. Ei millään uholla, vaan hiljaisella kiitollisuudella ja kunnioituksella. Meidän perheen uusi ihminen täyttää vähän ennen joulua vuoden. Vähän ennen ristiäisiä tyttäreni kysyi minulta, että sopiiko jos he laittavat pikkumiehen nimeksi isäni, jota tyttäreni eivät koskaan ehtineet tavata, etunimen. Olin salaa toivonut jotakin sellaista, mutta en ollut halunnut mitään asiasta puhua ja siihen lapsen nimeen mitenkään vaikuttaa. Minulta pääsi itku. Aikuiselta mieheltä. Nyt pikkumiehellä on isäni etunimi ja meidän suvun komea eteläpohjalainen perinteikäs sukunimi. Olen hyvin kiitollinen, että isäni muisto elää pikkumiehessä vielä kauan senkin jälkeen, kun minua ei enää ole.