Tätä ketjua ja alan kirjallisuutta luettuani törmäsin perin kummalliseen paradoksiin: Myyjä tarjoaa rahasta läheisyyttä, huomiota sun muuta, mutta jos asiakas ihastuu ja menee sen vielä myöntämään, niin ollaan valmiita laittamaan asiakassuhde poikki tai vähintäänkin antamaan perinpohjainen nuhtelu.
Pelkkää mekaanista seksiä tai jonkun erikoisemman fetissin toteuttamista hakevia asiakkaitakin varmasti on, mutta suurimmalle osalle asiakkaista tapaamisessa on kyse paljon muusta. Asiakkaat korostavat lähes kuorona kemioiden kohtaamista ja emotionaalista yhteyttä. Onhan silloin ihan selvää, että ihastumisia syntyy väistämättä. Mutta miksi asiakkaan ihastuminen myyjään on pt:lle usein liian iso pala nieltäväksi? Usein tätä kuullaan argumentoitavan "ylimääräisellä työllä", jota tunnetyö tuo mukanaan, mutta uskon, että taustalla on myös sitä, ettei osata tai haluta käsitellä näitä tunteita.
Kaiken maailman stalkkaamiset, doxxaamiset ja viesteillä pommittamiset on ihan perseestä ja jokaiselle tällaista harrastavalle pitäisi antaa vähintään tukkapöllöä

Mutta entä ne asiakkaat, jotka toimivat "ihanneasiakasmaisesti" kaikin puolin, mutta ovat langenneet pt:n pauloihin? Miksi heitä pitää rangaista jostain, joka osittain on pt:n aiheuttamaa?
Tunteet, niin negatiiviset kuin positiiviset, ovat osa elämää ja niiden tukahduttaminen aiheuttaa omat ongelmansa. Tunteiden tulisi antaa elää se aika, jonka ne vaativat, mutta tunteiden vietäväksi ei kannata ryhtyä. Koen myös, että ei ole parempaa asiakaspalautetta pt:lle kuin ihastunut asiakas. Siinähän on tehty kaikki oikein, kun on saatu asiakas hullaantumaan omaan työminään! Tilipussi kiittää ja jos asiakas on vielä mainio rakastaja, niin tilanne on kaikin puolin win-win.