SeksiSaitti
Keskustelua paikkakunnittain => Länsi-Suomi => Aiheen aloitti: Verner - Maaliskuu 01, 2026, 23:13:11
-
Saa taas viimeinkin kirjoittaa omia kertomuksiani, ettei tämän foorumin käyttö mene pelkäksi seuraamiseksi.
Eli Valéry.
Tänään minulla oli suuri epäkunnia tavata kyseinen palveluntarjoaja. Palveluasenne: mitätön. Kuvat: vanhat tai hyvin muokatut. Luvatut palvelut: kuin politikkojen vaalilupaukset. Lankesin ehkä liiankin helposti näyttäviin kuviin ja luvattuihin palveluihin ja kuvittelin, että tästähän tulisi oikein hyvä tapaaminen, ehkäpä jopa vuoden paras. Ensimmäiset hälytyskellot tulivat jo viestittelyn aikana, kun hän kyseenalaisti ikääni (Minulla ei ole wapissa profiilikuvaa, joten en tiedä mistä hän sai päähänsä minun olevan alaikäinen) ja jouduin kahteen otteeseen selittämään, että kyllä, olen aikuinen ja olen ollut jo yli kymmenisen vuotta.
Kuitenkin ikäfiaskosta selvittiin ja itse kohti tapaamista, tapaamista jota sai odottaa tovin ulkona ennen kuin pääsin edes sisälle. On siis samahko nainen vastassa, mutta kuvat ovat erilaiset ja muokatut. Heti tuli tunne, etten olisi tervetullut ja muutenkin hänellä oli tympeä asenne. Minulle luvattiin sensuelli ja hidas GFE suuteluineen, mutta tälläistä ei koskaan saatu. Owoa on turha odottaa ja muutenkin suikkari oli keskinkertainen ja lyhyt. Seksi oli myös OK, mutta hoputuksen tunne pilasi jo vaikean tunnelman.
Ei enää koskaan ja suosittelen muita välttämään tätä rouvaa.