SeksiSaitti

Seksi ja rentoutuminen => Maksullinen seksi => Aiheen aloitti: FagottiKuningas - Joulukuu 21, 2025, 21:56:52

Otsikko: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: FagottiKuningas - Joulukuu 21, 2025, 21:56:52
Tässä tapauksessa ei voida oikeasti puhua varsinaisesti ihastumisesta, mutta tuolla otsikolla kaikki ehkä parhaiten ymmärtävät, mistä on kyse.
Olen kierrellyt maailmaa ja kohdannut paljon erilaisia ihmisiä. Näiden kohtaamieni ihmisten joukossa on pieni osa naisia, jotka ovat ylitse muiden. He ovat kertakaikkisen kauniita ja mukavia, ja heidän kanssaan vietetty aika on ollut unohtumatonta. Sellaisia hetkiä, jotka jäävät mieleen ja jota on kiva muistella.
Mutta tässä jokin aika sitten tapasin uuden ihmisen, joka on kaikessa mielessä - aivan niissä pienimmissäkin yksityiskohdissa - täydellinen omille unelmille. Tyyppi, jota en ikinä olisi voinut kuvitella löytäväni tai kohtaavani. Hänen kanssaan tuli vietettyä unohtumaton hetki jota edelleenkin muistelen kaihoisan lämpimästi. Tällaista näin molemminpuolista intohomoa en ole koskaan kokenut kenenkään kanssa, vaikka lähes yhtä hyviä kohtaamisia on ollut muutamia.
Nyt on sellainen tilanne, että mikään muu pt ei oikein innosta, haluaisin vain nähdä tätä yhtä ihmistä. En voi sanoa varsinaisesti olevani ihastunut tähän ihmiseen, mutta olen täydellisen ihastunut siihen tunteeseen ja siihen kemiaan joka välillämme vallitsi tapaamisella.

Olisi kiva kuulla kokemuksia muilta, minkälaisia vastaavia tarinoita ihmisillä on, onko joku oikeasti ihastunut... rakastunut? Onko jopa voinut jollain käydä niin, että asiat ovat tästä kehittyneet vielä eteenpäin.
 :drinking:
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: ThomasDundee - Joulukuu 21, 2025, 22:10:37
Tästä aiheesta on täällä välillä keskusteltu. Tässä on yksi minun taannoin aloittama ketju, joka herätti paljon keskustelua ja tosi hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja eri näkökulmista:

https://www.seksisaitti.net/index.php/topic,14537.0.html
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: mattssonni - Joulukuu 22, 2025, 14:02:52
Nyt on sellainen tilanne, että mikään muu pt ei oikein innosta, haluaisin vain nähdä tätä yhtä ihmistä.

Sinänsä inhimmillistä, mutta tässä on vaaran merkit ilmassa, nämä tarinat eivät useinkaan pääty hyvin.
Jos sanot hänelle tuon suoraan tai vaikka et sano, mutta se muuten näkyy sinusta, niin ammattimainen pt luultavasti päättää asiakassuhteen. Saattaa olla itselle parempi itse lopettaa asiakassuhde heti alkuunsa, kun vielä pystyt. Muuten menee vielä pää sekaisin ja todennäköisesti jossain vaiheessa tekee kipeää. Tästä lajista ei hankita ihastuksia eikä varsinkaan tyttöystäviä.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: saapasjalkakolli - Joulukuu 22, 2025, 18:25:57
Kemiaa voi olla ja ihastumista voi olla. Mutta jos PT:n avatessa ovi menee polvet löysäksi, naama punaiseksi ja puhekyky katoaa, sitten on huonompi tilanne.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: ThomasDundee - Joulukuu 22, 2025, 18:28:37
^ Mulla on välillä käynyt näin. Ihan hyvin on silti mennyt!  ;D
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: saapasjalkakolli - Joulukuu 22, 2025, 18:34:46
^ Minua suojaa se, että vaikka minulle ei omaa naista olekaan, on minulla siviilissä läheiset välit sellaiseen naiseen johon olen aikanaan ollut rakastunut, jonka kanssa on asioita koettu ja jota edelleen rakastan, mutta ilman turhaa intohimoa.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Shemale Namu - Joulukuu 22, 2025, 18:54:21
Kyllä palveluntarjoajakin saattaa ihastua tai rakastua asiakkaaseen... Ihastumisiahan voi tapahtua muissakin asiakaspalvelutilanteissa

Minusta se on asia, josta voi myös puhua ihastukseen kohteen kanssa

Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: saapasjalkakolli - Joulukuu 22, 2025, 19:01:49
^ Ihmisiä me vain ollaan, joten totta kai voi ihastua. Parisuhteen suhteen vain pitää olla erittäin pragmaattinen.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Anniina - Joulukuu 23, 2025, 08:45:36
mutta olen täydellisen ihastunut siihen tunteeseen ja siihen kemiaan joka välillämme vallitsi tapaamisella.

Hyvä (gfe:tä tarjoava) seksityöntekijä saa lähes kaikki tapaamiset tuntumaan siltä, että kyseessä on aitoja tunteita ja kemiaa. Silloin tällöin joku alkaa myös seurustelemaan asiakkaan kanssa, mutta toteutettujen tapaamisten lukumäärään suhteutettuna se on hyvin harvinaista.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Morjens - Joulukuu 23, 2025, 12:35:35
mutta olen täydellisen ihastunut siihen tunteeseen ja siihen kemiaan joka välillämme vallitsi tapaamisella.

Hyvä (gfe:tä tarjoava) seksityöntekijä saa lähes kaikki tapaamiset tuntumaan siltä, että kyseessä on aitoja tunteita ja kemiaa. Silloin tällöin joku alkaa myös seurustelemaan asiakkaan kanssa, mutta toteutettujen tapaamisten lukumäärään suhteutettuna se on hyvin harvinaista.

Mikäli tuosta sinun profiilikuvasta mitään ymmärrän ja jos siihen lisätään vielä hyvät gfe taidot niin tuskin kukaan lähtee ihastumatta kotiin. 
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Vieras1935 - Joulukuu 23, 2025, 13:31:06
Mun mielestä pitää erottaa nimenomaan terve ihastuminen ja pakkomielle. Nimenomaan hyvin osaava pt aiheuttaa sellaisia tuntemuksia mitkä tuntuu muuallakin kuin housuissa. Se että kokee pakkomielteen ja kertoo lähes rakastuneensa palveluntarjoajaan on tilanne, jossa kannattaa pysähtyä ja koittaa viilentää oma pää.

Hienointahan tässä on kun saa hetken hupia ja dopamiinia. Tutustuu uusiin ihmisiin ja ainakin omalla kohdallani teidän kanssa yhdessä olo on nostanut omaa itseluottamusta ja rohkeutta.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Pertti Ström - Joulukuu 23, 2025, 13:41:43
Lainaus käyttäjältä: Anniina - Silloin tällöin joku alkaa myös seurustelemaan asiakkaan kanssa
[/quote
On kokemusta ja oli elämäni hirvein kokemus. Ekaksi tietenkin oli olevinaan kivaa :o
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Vieras1936 - Joulukuu 23, 2025, 13:46:44
Kun olen tavannut aivan ihania naisia joiden kanssa jokainen tapaaminen on ollut mahtava, niin vaikea on olla ihastumatta. Mutta täytyy muistaa että he tekevät vain työtään eikä heistä koskaan tule asiakkaan tyttöystävää tai vaimoa. :)
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: PervoJorma - Joulukuu 23, 2025, 14:21:32
Voin sanoa ainakin omalta kohdaltani, että sellaiset pt:t, joiden luona olen käynyt useamman kerran niin olen jossain määrin ollut ihastunut näihin neitosiin. Silloin PT osaa luoda tunteen, että ihastuminen on molemminpuoleista. Tiedän kuitenkin rajat ja ymmärrän, että tämä on osa hänen ammattitaitoa ja se on vain työtä hänelle. Ikää on jo sen verran minulla, että en lähde sekoilemaan mutta mielummiin tälläisen PT:n luona käy, koska tapaamisissa on sellainen extra lisä.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: palvelunostaja - Joulukuu 23, 2025, 14:55:55
Sellaiset tapaamiset on tosi kivoja, joissa on koko ajan vähän ihastuksissa kumppaniin. Näiden tapaamisten muistelu saa hymyn huulille jälkeenpäinkin, muttei tarvetta hakeutua heti takaisin toisen seuraan, mikä on juuri sopiva määrä ihastumista. On myös muita erittäin hyviä tapaamistyyppejä, mutta tämä on yksi niistä.

Mutta jos varsinaisesta asiasta, niin oli yksi puolen vuoden jakso, jolloin tapasin vain yhtä pt:tä. Ei sen tiheämmin kuin muutenkaan ostaisin palveluita, eikä ollut mitään ylimääräisiä viestittelyjä tapaamisten ulkopuolella. Mutta tapaamiset venyivät, juteltiin paljon molempien elämästä ja seksi oli parasta mitä mulla oli koskaan ollut (nimenomaan kahden ihmisen yhteispelinä; ei niin että kyseinen pt olisi ollut mikään poikkeuksellinen tekninen suorittaja). Mimmi oli itseni ikäinen ja näköinen ja samanlaisilla taustoilla—oli todella helppo alkaa ajatella mitäpä jos oltaisiin tavattu parikymmentä vuotta aiemmin siviilissä…

Huomasin että aloin mielessäni ylittää rajoja jotka olen itselleni asettanut ja miettiä liikaa asioita joita en pystyisi mitenkään perustelemaan itselleni. Lopetin tapaamiset hänen kanssaan kuin seinään. En tiedä olisiko ollut tyylikkäämpää laittaa joku selitys kyseiselle pt:lle, vai olisiko sellainen palvellut vain omaa itsekästä tarvettani tulla toisen ymmärtämäksi. Ajattelen joskus että nyt olisi jo turvallista tavata uudestaankin, varmaan olisikin, mutta en tiedä seuraisiko siitä kuitenkaan mitään hyvää.

Tämä oli vain yksi tapa toimia, jolla säästyi suuremmilta haavoilta. Joskus jollakin voi olla oikea hetki riskeerata mitä ikinä onkaan riskeerattavana, mutta pahapa niitä on toisen puolesta tietää. Maksullinen tapaaminen ei vaan yleensä ole sellainen hetki, vaikka siltä tuntuisikin. Ja on hyvä tosiaan tunnistaa, että on ihastunut tunteeseen eikä toiseen ihmiseen.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Joulukuu 23, 2025, 19:50:35
Ihastuminen, vaikka olisi omalla tahollaan molemminpuolisessa omassa rakastavassa parisuhteessa, kummankin osalta, on mielestäni ihan ok -- jos ja vain jos pystyy pitämään ihastumisen kurissa, tietoisesti valitsee, että priorisoi omaa suhdetta, eikä anna ihastumisen johtaa muuhun kuin siihen, että on kiva tavata ihastumisen kohdetta, silloin kun tapaa.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Peetu - Joulukuu 23, 2025, 20:49:37
Tätä ketjua lukiessa huomaa, miten monelle tuttu tämä ilmiö on. Ja ehkä ensimmäinen tärkeä asia on sanoa ääneen se, mikä joskus unohtuu: kun tällaiseen toimintaan lähtee, olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä on oikeasti hakemassa.

Useimmille tuskin tavoitteena on löytää tapaamista vuosituhannen rakkaustarinaa tai parisuhdetta. Haetaan hetkeä, kohtaamista, kokemuksia, tunnetta, kosketusta, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista. Toki aina kun ihmiset kohtaavat, kaikki on teoriassa mahdollista. Mutta se ei ole lähtöoletus, eikä ehkä edes se, mikä tekee kohtaamisesta merkityksellisen.

Anniinan toteamus osuu mielestäni ytimeen:
“Hyvä (gfe:tä tarjoava) seksityöntekijä saa lähes kaikki tapaamiset tuntumaan siltä, että kyseessä on aitoja tunteita ja kemiaa.”
Tämä ei vähennä kokemuksen arvoa. Päinvastoin. Se kertoo ammattitaidosta, läsnäolosta ja kyvystä kohdata toinen ihminen tavalla, joka tuntuu aidolta juuri siinä hetkessä.

On myös hyvä muistaa, että tapaamisessa molemmat osapuolet tuovat usein esiin parhaat puolensa. Arjen kulmat, ristiriidat, väsymys ja kompromissit jäävät luonnollisesti taka-alalle. Kohtaaminen on tiivistetty, huolella rakennettu hetki – eikä se tee siitä vähemmän todellista, mutta se tekee siitä rajatun.

Itselleni on tuttua se, että tapaamisen jälkeen tuntee jonkinlaista pientä ihastusta. En oikein keksi parempaa sanaa. Minulle se kertoo ennen kaikkea siitä, että tapaaminen oli onnistunut: kemiat kohtasivat ja keho teki sitä, mitä se on evoluution saatossa oppinut tekemään. Serotoniini rauhoittaa, oksitosiini sitoo, endorfiinit nostavat mielialaa. Kun tämän tiedostaa, niistä jälkihöyryistä voi jopa nauttia ilman, että antaa niiden viedä liian pitkälle.

Samalla tavalla ihastumisia syntyy myös muualla elämässä:  töissä, harrastuksissa, sattumanvaraisissa kohtaamisissa. Usein ne haihtuvat, kun näkee ihmisen muissakin rooleissa. Ja viimeistään arki tekee tehtävänsä.

Ehkä yksi kiinnostava näkökulma onkin tämä: ihastuminen ei ole ongelma, vaan se mitä sille tekee. Terve ihastuminen voi jäädä osaksi hyvää muistoa, hymyä huulille ja kevyttä oloa. Eilinen tapaaminen ja erityisesti lopun spontaani halaus toi fiilistä joka on tuonut iloa myös tämän päivän jouluvalmisteluihin  :inlove: Pakkomielle syntyy vasta silloin, kun rajat hämärtyvät ja todellisuus alkaa rakentua mielikuvien varaan.

Ja jos joskus kaksi ihmistä näissäkin puitteissa löytää toisensa tavalla, joka kantaa pidemmälle;  se ei ole minulta pois. Päinvastoin. Silloin voi vilpittömästi olla onnellinen heidän puolestaan.

Lopulta ehkä tärkeintä on itsetuntemus:
– tunnistaa, mihin on valmis
– tiedostaa, mitä hakee
– ja uskaltaa myös perääntyä ajoissa, jos huomaa menevänsä suuntaan, joka ei tee itselle hyvää.

Hyvä kohtaaminen saa tuntua. Mutta sen ei tarvitse viedä kaikkea mukanaan.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Joulukuu 23, 2025, 21:00:46
^!

Tuo ... oli erittäin hyvä kirjoitus.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: ThomasDundee - Joulukuu 23, 2025, 21:26:09
^ Kyllä! Erittäin hyvin sanoitettua asiaa Peetulta jälleen!
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: FortySexN2 - Joulukuu 23, 2025, 21:52:10
Joo, Peetu tyhjensi pajatson ajatuksista mitä kaikkea mullakin aiheesta liikkuu. Kuten Peetukin viittasi, myös Anniinan kommentti on huippu, mitä painotan usein vastauksena käsitykseen että kokeneet ammattilaiset ovat kylmiä liukuhihnakoneita
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Weird Knight - Joulukuu 23, 2025, 22:57:54
En sitten tiie, onko kyseinen tapaus ihastunut tai jtn, ku lähettelee itsestään selfieitä ja kyselee omatoimisesti näkemistä. Sitku käy näkemässä, kokkailee sun muuta.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Pikkulerssi - Joulukuu 23, 2025, 23:06:20
^ Kyse on oletettavasti lähinnä hyvästä asiakaspalvelusta. Olet miellyttävä asiakas, josta lortto mielellään haluaa pitää kiinni. Ja voi toki olla että ilmassa on myös hiukan aitoa romantiikkaa. 
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Hämäläinen - Joulukuu 23, 2025, 23:13:47
Hienointahan tässä on kun saa hetken hupia ja dopamiinia. Tutustuu uusiin ihmisiin ja ainakin omalla kohdallani teidän kanssa yhdessä olo on nostanut omaa itseluottamusta ja rohkeutta.
Aamen.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: äRHäkkä - Joulukuu 24, 2025, 01:02:41
Peetu pitkälti naulasi asian. Varsinkin tälläisen tyypin vinkkelistä, jolle nosto-pisto-ravistus ei riitä. Enotionaalinen sidos, vaikkakin teennäinen, voi olla tärkeä kokemuksessa.

Itse olen edelleen ihastunut vakkariini. Se ei ole keltään pois, mutta minulle lisää. Vakkarini toimii siinä määrin eettisesti, että hetkittäin varmistelee ettei rahankäyttöni häneen ole mistään tärkeämmästä pois. Olen vuosikymmenet sijoittanut kaikkeen muuhun kuin itseeni, en näe syytä, miksi en voisi käyttää rahaa siihen mikä tekee minulle hyvää. Toistuvasti. Tapaamme muutoinkin, kuin seksin merkeissä. Emme parisuhteile, eikä siitä ole kummallakaan ajatuksia. Viihdymme hyvin yhteisten mielenkiinnonkohteiden parissa. Vähän kuin ystävät, mutta viikoittain paneskelemme rahasta. Mulle sopii, hälle sopii, kuinka väärin tää voi olla ketään kohtaan?
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Kiimatar - Joulukuu 24, 2025, 03:20:24
Lienee normaalia ihastua ihmisiin. Jotkut ihastuu päivittäin. Palvelusuhteen ( eli ostat henkilöltä x seksiä) kautta tulleet ihastumiset ei koskaan a) etene, B) toimi.

Joten unohda.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Tekoaly007 - Joulukuu 24, 2025, 08:02:43
PT:n tapaaminen on kuin menisi teatteriin  katsomaan näytelmää. Aluksi kuulutetaan, että näytelmää ei saa kuvata tai äänittää. Siellä viihdytään. On puoliaika. Kenties tarjoilua. Lopussa suosion osoitukset ja kun näytelmä on ohi, niin lähdetään kotiin oman puolison luokse. Jos näytelmä oli hyvä,niin sitä kehutaan kavereille. Jos taas näytelmä oli ns. ” uutta teatteria” tai kokeilevaa,jopa vieraalla kielellä näyteltyä, niin se jäi siihen. Jotkut käyvät jopa useita kertoja katsomassa ja viihtymässä samaa esitystä ihaillen.Ja lopuksi käy niinkuin aina käy..näytelmää ei esitetä enään missään. Joillakin katsojilla on omat suosikkinäyttelijät tai roolit,joihin samaistua.

Se pituinen se on joulutarina näin joulun kunniaksi! Hyvää Joulua! Ja olkaa kilttejä edes yhden yön.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: palvelunostaja - Joulukuu 24, 2025, 08:19:10
Lienee normaalia ihastua ihmisiin. Jotkut ihastuu päivittäin. Palvelusuhteen ( eli ostat henkilöltä x seksiä) kautta tulleet ihastumiset ei koskaan a) etene, B) toimi.

Joten unohda.
Jännästi jopa tällä yhdellä pienellä sivustolla Suomessa sitä kautta syntyneitä suhteita kuitenkin on.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Teroterava - Joulukuu 24, 2025, 18:54:28
^ Kyse on oletettavasti lähinnä hyvästä asiakaspalvelusta. Olet miellyttävä asiakas, josta lortto mielellään haluaa pitää kiinni. Ja voi toki olla että ilmassa on myös hiukan aitoa romantiikkaa.

Mikä on lortto?  :o
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Pertti Ström - Joulukuu 24, 2025, 18:59:10
^ Huora
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Teroterava - Joulukuu 24, 2025, 19:06:36
Aika halventalta kuulostava nimitys seksityöntekijästä.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Pikkulerssi - Joulukuu 24, 2025, 19:28:33
^ Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vai pitäisikö aina sanoa tylsästi palveluntarjoaja kun puhutaan prostituoiduista? Niin että ei kukaan varmasti vahingossakaan pahoita mieltään.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Teroterava - Joulukuu 24, 2025, 19:32:22
^mielummin joo. Enkä puhuisi myöskään mistään prostituoidusta, millä on aika helvetin negatiivinen kaiku koko alaan liittyen.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: saapasjalkakolli - Joulukuu 24, 2025, 21:07:14
Mun mielestä sana prostituoitu ei oikein sovi vapaaehtoiseen seksityöhön, koska vaikka sanan etymologinen alkuperä ei viittaa muuhun kuin "esille laittamiseen, itse tai jonkun muun toimesta", niin Suomen kielessä sana prostituoitu kuulostaa siltä kuin joku ulkopuolinen taho olisi prostituoinut naisen, eli laittanut seksuaalisesti tarjolle rahaa vastaan.

Mielestäni sana ei vain sovi kovin hyvin siihen, että joku alkaa tehdä rahaa seksuaalisia palveluita vastaan, mutta sopii erittäin hyvin kun joku pakottaa tai manipuloi jonkun myymään seksiä.

Sanat huora, huorinteko, huoraaminen on taas hieman kirkollisia ja ne kantavat mukanaan vertausta avioliitolliseen seksiin. Enkä tiedä miksi käyttäisin niitäkään, ellei siitä halua jotain kinkyä lisäväriä, että on huoripukki joka käy huorien luona tekemässä huorin. Ehkä lutka on siihen parempi, jos haluaa korostaa seksuaalista tuhmuutta, tosin kovinkaan moni hupakko ei anna kovin lutkamaista palvelua, tapaamisella ei kuule lirkuttelua, kiusoittelua ja sinuun kohdistuvia seksuaalisia ... jotakin fantasian, toiveen ja vaatimuksen keskeltä ... "olethan minulle nyt tälläinen kun sellainenhan sinä olet, ja ehkä sitten annan sinulle jos...".

Seksityöntekijä on sanana ankea ja palveluntarjoaja taas saa minut helposti miettimään, että palvelut on mitä sattuu mutta hinta tuntuu tulevan jostain muualta, koska se on aina sama. Sana hupakko mielestäni hauska, koska se ei ole vakava, eikä sen tarvitse kantaa huora-sanan negatiivista painoa. Minulle tulee sanasta hupakko mieleen lämmin ja mukava nainen, joka ei ota itseään turhan vakavasti, ja juuri sellaisilla haluaisin käydä.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Mmeoww - Tammikuu 13, 2026, 16:50:16
Ihastuminen on ihan normaalia, mutta amatööritoiminnalla se voi olla sekasotku, eli jalat alle vaan. Kumpikin  :D

Oon myös ollut ihastunut asiakkaaseen ja se on tosi jees ootella kivaa tapaamista, mutta en suosittele säätämään asiakassuhteen ulkopuolella.

Loppuu nopeesti ja ikävästi ne säädöt.

Esim anonyymiteetti on vaarassa ja se on inhottavaa myös, jos ei kunnon rajoja sovittu kumpaankin suuntaan. Esim kummastakin tai jommasta kummasta voi tuntua että lypsetään palveluja tai rahaa.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Hirvas - Tammikuu 20, 2026, 10:47:23
Kerran on osunut omalle kohdalle eräs suomalainen pt, joka vastasi kaikkia odotuksia omalta kohdalta.

Tapaamiset olivat täydellisiä ja pitkän aikaa tapaamiset jatkuivat ja viestejäkin vaihdeltiin hyvissä ajoin aina ennen seuraavaa saapumista paikkakunnalle. Seuraavaa tapaamista kuitenkin tuli odotettua aina, kuin pikkupoika jouluaattoa konsanaan.

Ihastusta kuitenkaan ei tapahtunut ainakaan omalta osalta, vaan tapaamisissa oli enemmänkin täydellinen kemia ja intohimo.

Jostain syystä kyseinen pt kuitenkin lopetti käymiset tällä paikkakunnalla ja ennen vaihtuneet viestit puolin ja toisin loppuivat täysin. Muutamalla viestillä vielä kyselin pt:n saapumisista, mutta vastauksia ei kuulunut.

Syytä en tiedä tänäkään päivänä, mikä johti tähän täydelliseen vetäytymiseen, eikä toisen asiat minulle kuulukkaan tässä asiassa. Syitä varmasti saattaa olla useita, mutta ehkä eniten tässä on mietityttänyt, etten vain itse omalla ulosannilla aiheuttanut toiselle sellaista tunnetta, että tässä olisi jo jostakin muusta kyse, kuin pt:n ja asiakkaan normaalista kohtaamisesta? Koska kyseessä kuitenkin ainakin omalta osalta oli vain ja ainoastaan se hetken irtautuminen arjesta.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Lapsuuden Sankari - Tammikuu 20, 2026, 15:00:11
Mitä nyt ihastuminen kenellekin tarkoittaa? Minulla on palveluntarjoajista omat suosikkini. Heidän tapaaminen tai ihan pelkkä ilmoitusten selaaminen saa aikaan outoa tunnetta. Olenko silti ihastunut? En mielestäni.

Ihastumista on varmasti vaikeuttanut se, että tapaan täysin erilaisia naisia mistä siviilissä tykkään. Monesti valinta kohdistuu vanhempiin rouviin, jotka voisivat iän puolesta olla äitejäni. Ehkä jo sekin suojaa minua perinteiseltä ihastukselta.

Entä milloin ihastus menee yli? Mustasukkaisuus taitaa olla isoin red flag. Jos PT:n työ alkaa ahdistamaan ja muiden turskien vierailut saavat aikaan suuttumusta tai vihaa, niin silloin mennään jo väärään suuntaan. Myös omasta anonymiteetistä luistaminen tavoitteena tehdä tarkempaa tuttavuutta on sellainen juttu, missä vesilasi alkaa täyttymään yli.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: Lifti - Tammikuu 20, 2026, 15:18:49
Olen mä huoraan ihastunut ja tulisesti rakastunut kun kahdelle tuli sormuskin ostettua. Asiakkaana en tosin ollut kertaakaan heille.

Varmaan sen takia näissä hommissa pystynyt pyörimään 18 vuotiaata asti kun huorissa käymiseen silleen tietyllä tavalla, ehkä jonkun mielestä kylmästi suhtaudun mutta ihan vaan omat pallini tyhjennän, poistun paikalta ja seuraavaksi uusi tuttavuus. Siinä ei paljon tunteilla kun rykäsee sen kolme työntöä ja pitkän tuijotuksen. Se asiakas/huora asetelma tekee nazille tästä hommasta simppelin. Se tietysti auttaa kun on itse ollut huora niin ymmärtää "ihanat asiakkaat" että mitä se 9 kertaa kymmenestä tarkoittaa.
Otsikko: Vs: Ihastuminen PT:hen
Kirjoitti: mattssonni - Tammikuu 20, 2026, 16:38:51
Jostain syystä kyseinen pt kuitenkin lopetti käymiset tällä paikkakunnalla ja ennen vaihtuneet viestit puolin ja toisin loppuivat täysin. Muutamalla viestillä vielä kyselin pt:n saapumisista, mutta vastauksia ei kuulunut.

Syytä en tiedä tänäkään päivänä, mikä johti tähän täydelliseen vetäytymiseen, eikä toisen asiat minulle kuulukkaan tässä asiassa. Syitä varmasti saattaa olla useita, mutta ehkä eniten tässä on mietityttänyt, etten vain itse omalla ulosannilla aiheuttanut toiselle sellaista tunnetta, että tässä olisi jo jostakin muusta kyse, kuin pt:n ja asiakkaan normaalista kohtaamisesta? Koska kyseessä kuitenkin ainakin omalta osalta oli vain ja ainoastaan se hetken irtautuminen arjesta.

Jos hän lopetti käynnit kokonaan sille paikkakunnalle tai jopa siihen maankolkkaan tai jopa keikkailun kokonaan, asia tuskin liittyi mitenkään sinuun.