SeksiSaitti

Seksi ja rentoutuminen => Seksi/Rakastelu => Aiheen aloitti: Flaming Sword - Syyskuu 29, 2025, 17:25:42

Otsikko: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Syyskuu 29, 2025, 17:25:42
Kun on tutkittu niin yleensä miehet iästä riippumatta pitävät seksikkäimpinä nuoria naisia. Syy tälle perustuu ihan biologiaan. Nuori nainen on hedelmällisimmillään ja siksi on tarkoitettu näyttämään seksikkäimmältä miehen silmään, kun nainen on parhaassa iässä lisääntymistä varten.

Itselleni parhaiten sopivat nuoret naiset mutta 40v vielä menee, jos on hyvässä kunnossa ja pitänyt kehostaan huolta.

Teineinä kun Sokoksella arvioitiin nuorten naisten ulkonäköä kavereiden kanssa niin sanottiin esimerkiksi että "Toi muija on 8/10", jos oli joku hyvännäköinen muija. Perustyty on sellanen 7/10. Kun näiden maksullisten kanssa on niin ulkomaalaisista on tuntunut löytyvän 8/10 helposti, tai ehkä itelläni on ollut vain hyvä tuuri. Suomalaisten escorttien kanssa tyypillinen tuntuu olevan ylipainoinen 6/10 mutta ammattitaidolla ja hyvällä asenteella, jos vertaa joihinkin ulkomaalaisiin. Lähes kaikki suomalaiset escortit ovat tosi hyviä asiakaspalvelijoita ja hyvällä asenteella. Mutta ylipaino tuntuu olevan suomalaisten escorttien vitsaus. Vaikka kuinka moni näistä suomalaisista oli aikanaan 8/10 tai ainakin 7/10 jos muistaa vanhempia käyntejä tai katsoo vanhempia kuvia, mutta sitten lihottiin :D Mutta sitten on myös pieni osa suomalaisista escorteista joilla on parhaiden ulkomaalaisten escort-tyttöjen ulkonäön taso ja vuodesta vuoteen pysyvät timmissä kunnossa, ja vielä ammattitaitonsa ja asenteensa on huippua.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Syyskuu 29, 2025, 18:19:34
Ylipaino tahtoo olla kasvava ongelma Suomessa, niin miehillä kuin naisillakin. Minä olisin huolissani siitä että nuorilla, alaikäisillä on sekä ylipainoa että toisaalla vääristyneen minäkuvan seurauksena alipainoa ja sellaista hölmöilyä joka jopa haittaa fyysistä kasvua, kehitystä.

Mitä tulee aikuisiin, palveluntarjoajiin, omien havaintojen mukaan paino-ongelmaa on yhtälailla jos ei enemmänkin ulkomaalaisilla?

Vastauksena aloittajan kysymykseen:
Minä sytyn isohkosta povesta (Ilmoituksessa) mutta Silmät, katse ja tapa jolla ovella syntyy kontakti, yhteys; Se on se juttu.
Joskus ääni tai puhetapa, ehkä murre voi olla se juttu.
Voipa olla niinkin että se minun märkien päiväunien pt joka minun silmissä on unelmavartaloinen, hän saattaa olla aloittajan silmissä liian iso?

Ymmärrän että maksullisen palvelun ollessa kyseessä asiakas asettaa kriteerit joiden mukaan hakee neitoa mutta tuo viittaus biologiaan tällä foorumilla oli aika hauska?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Syyskuu 29, 2025, 19:11:19

Kun puhuit pt:n unelmavartalosta niin itselleni mieluisin on yleensä 55-65 kg nainen treenatulla vartalolla. Itse olen 81 kg mutta välillä veikkaan että jos menisi pt:n kanssa vaakaan niin olisin se kevyempi :) 170-175cm nainen voi painaa 70 kg ilman että on lihava. Sara Chafakhan painoi missijuttujensa jälkeen 70 kg ja oli ehkä jopa paremman näköinen kun oli enemmän lihasta ja fitness-pimun vartaloa kuin sellanen jo liiankin hoikka. Mutta jos naisen paino on 85-90 kg, niin se ei ole enää mikään unelmavartalo ainakaan itselleni :D

Biologiasta puhuttaessa, tuo oli ihan hyvä viittaus kun kyse on kuitenkin miehistä jotka etsivät maksullista seksiä, ja se miehen halu seksiin on kuitenkin biologista. Kyllähän suurin osa maksullista seksiä etsivistä miehistä etsii juuri nuoria naisia, tai yleensä lisääntymiskykyisessä iässä olevia naisia. 50v tai 60v naiset eivät mene yleensä niin hyvin kaupaksi kuin nuoremmat naiset tällä alalla. Vaikka on niitäkin miehiä jotka haluavat juuri etsiä vanhempaa naista, kiinnostaa juuri puumat.

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: tunnuksena Sinatra - Syyskuu 29, 2025, 19:13:47
Minusta kiihottavin nainen on sellainen josta huomaa  että hän haluaa juuri sinua. Maksullisessa seksissä tämä on tietysti illuusio, ja kiihottavimpia ovatkin ne jotka tämän illuusion pystyvät parhaiten luomaan. Ulkoiset seikatkin ovat tietysti tärkeitä, mutta jäävät kyllä aika lailla sivuun jos tuo on kunnossa. Ja kääntäen, vaikka nainen on ulkoisesti täydellinen mutta katsoo sinua kuin halpaa luonnonsuoleen tehtyä lihajalostetta, tai on välinpitämättömän passiivinen, se ei paljon kiihota.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: joey_t - Syyskuu 29, 2025, 19:17:06
Jos kertoo täällä minkätyyppinen/painoinen pt on itselle mieluisa niin se on ihan jees mutta hieman pistää silmään tarina siitä millainen ei ole ja käsitellä tuota seikkaa monin eri sanakääntein ikäänkuin tuossa itselle ei-mieluisassa naistyypissä olisi jotakin vikaa. Me ollaan erilaisia ja toivottavasti kaikille löytyy itselle mieluisaa seuraa ja hyvä niin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kalamaja - Syyskuu 29, 2025, 19:28:28
Nuori, lyhyt ja hoikka eli ns. taskuraketti. Iloinen, ystävällinen, energinen ja seurallinen. Olisin jonkun Sabrina Carpenterin käsittelyssä aivan sulaa vahaa.  :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Syyskuu 29, 2025, 19:53:51
Jos kertoo täällä minkätyyppinen/painoinen pt on itselle mieluisa niin se on ihan jees mutta hieman pistää silmään tarina siitä millainen ei ole ja käsitellä tuota seikkaa monin eri sanakääntein ikäänkuin tuossa itselle ei-mieluisassa naistyypissä olisi jotakin vikaa. Me ollaan erilaisia ja toivottavasti kaikille löytyy itselle mieluisaa seuraa ja hyvä niin.
Jokaisella on oma mieluisa naistyyppinsä, mutta itselleni on silloin pettymys kun kuvat eivät pidä paikkaansa ja vastassa on paljon lihavampi nainen kuin ilmoituksesta saa käsityksen. Jos tykkää pulleista naisista niin silloin kokemus on toki hieno. Koskaan ei ole ollut niin päin että vastassa oleva nainen olisi laihempi kuin kuvistaan tai ilmoitetusta painostaan saa kuvan, mutta niin päin on ollut useampi kerta että vastassa oleva nainen on 10-20 kiloa painavampi kuin kuvistaan olettaa tai paljonko painokseen kertoo, heh. Niin kuin Kielitieteilijä sanoi on kyse ylipainon ilmiöstä yleensä. Harva noista naisista haluaa olla pullea, kyllä he mielummin olisivat hoikkia tai fitness-vartalolla varustettuja jos voisivat taikasauvalla vartalonsa muuttaa :) Mutta sellainen vartalo niin kuin vaikka Kasandra’s Pleasurella, Sannalla tai Inarilla, ja että sitä pystyy ylläpitämään, niin se vaatii paljon työtä ja vaivaa ja ruokavaliokin pitää olla kohdillaan. Monilla escorteilla paino vain ajautuu ylipainon puolelle tahtomattaan, vaikka tietävät että kysyntää olisi enemmän jos vartalo olisi timmissä kunnossa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Moonshine - Syyskuu 29, 2025, 19:54:28
Samaa mieltä Joey_t:n kanssa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Syyskuu 29, 2025, 19:56:16
Nuori, lyhyt ja hoikka eli ns. taskuraketti. Iloinen, ystävällinen, energinen ja seurallinen. Olisin jonkun Sabrina Carpenterin käsittelyssä aivan sulaa vahaa.  :inlove:
Tuhma Myy on sun naises :)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Syyskuu 29, 2025, 20:08:58
Minusta kiihottavin nainen on sellainen josta huomaa  että hän haluaa juuri sinua. Maksullisessa seksissä tämä on tietysti illuusio, ja kiihottavimpia ovatkin ne jotka tämän illuusion pystyvät parhaiten luomaan. Ulkoiset seikatkin ovat tietysti tärkeitä, mutta jäävät kyllä aika lailla sivuun jos tuo on kunnossa. Ja kääntäen, vaikka nainen on ulkoisesti täydellinen mutta katsoo sinua kuin halpaa luonnonsuoleen tehtyä lihajalostetta, tai on välinpitämättömän passiivinen, se ei paljon kiihota.
Tämä!
Ja onhan hienoa että meillä on erilaisia mieltymyksiä kuten on erilaisia pt.a
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: ThomasDundee - Syyskuu 29, 2025, 20:11:33
Jos kertoo täällä minkätyyppinen/painoinen pt on itselle mieluisa niin se on ihan jees mutta hieman pistää silmään tarina siitä millainen ei ole ja käsitellä tuota seikkaa monin eri sanakääntein ikäänkuin tuossa itselle ei-mieluisassa naistyypissä olisi jotakin vikaa. Me ollaan erilaisia ja toivottavasti kaikille löytyy itselle mieluisaa seuraa ja hyvä niin.

Tästä olen täysin samaa mieltä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kalamaja - Syyskuu 29, 2025, 20:44:01
Nuori, lyhyt ja hoikka eli ns. taskuraketti. Iloinen, ystävällinen, energinen ja seurallinen. Olisin jonkun Sabrina Carpenterin käsittelyssä aivan sulaa vahaa.  :inlove:
Tuhma Myy on sun naises :)

Olen saattanut käydä hänen vastaanotollaan useammankin kerran :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kapu - Syyskuu 29, 2025, 20:59:39
Peppua ja tissiä on, ikää noin 25-40 v. Tästä voidaan joustaa, mainitut ovat minua nuorempia.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Syyskuu 29, 2025, 21:01:34
Minusta kiihottavin nainen on sellainen josta huomaa  että hän haluaa juuri sinua. Maksullisessa seksissä tämä on tietysti illuusio, ja kiihottavimpia ovatkin ne jotka tämän illuusion pystyvät parhaiten luomaan. Ulkoiset seikatkin ovat tietysti tärkeitä, mutta jäävät kyllä aika lailla sivuun jos tuo on kunnossa. Ja kääntäen, vaikka nainen on ulkoisesti täydellinen mutta katsoo sinua kuin halpaa luonnonsuoleen tehtyä lihajalostetta, tai on välinpitämättömän passiivinen, se ei paljon kiihota.

Ylläoleva kuvaa minunkin asennettani, erittäin tärkeä pointti. Seksi sellaisen naisen kanssa, joka (vaikuttaa siltä että) ei haluaisi sitä, on mahdotonta ajatuksenakin.

Tuohon sitten vielä lisävaatimuksena (ei, en haluaisi laittaa lisävaatimuksia, mutta minkäs teet, jos keho ei muuten ole yhteistyöhaluinen :-\)

Plussaa yhteensopivista persoonallisuuksista, miltä ihminen vaikuttaa alitajuisesti, tjsp., siis "kemia". (*)

Hieman plussaa omaa kehotyypin preferenssiä vastaavasta ulkomuodosta. Yksinään ei auta mitään, mutta voi olla se, joka vaaditaan, jos ollaan muuten sillä rajalla.
Tai kääntäen, jos ei ole sitä, voi olla se, joka estää.

(*) "Kemia" -- tässä on kaksi erillistä osaa:

- "Psyykkinen", kuinka vuorovaikutus ja ajatusmaailma, siinä laajuudessa kuin tuollaisessa tapaamisessa mahdollista havaita, toimii.
Mikä on "fiilis", ollaanko samalla aallonpituudella. (Tässä se, että voi vaikkapa lueskella k.o. naisen kirjoituksia sosiaalisessa mediassa, kuten täällä, on hyödyllistä).

- Fyysinen. Ihan kirjaimellisesti fyysinen kemia (feromonit?) sillä on erittäin suuri merkitys minulle. Jos se on vähintään "lievästi positiivinen", niin sitten noilla muilla on iso vaikutus siihen, koenko naisen kiihottavaksi vai en. (Olen siis tavannut oikein upeita, fiksuja, kaikin puolin virheettömiä naisia, m.l. pt:t, asiakkaana tai en, mutta jos tuo jää "neutraali" tasolle, niin sitten ollaan heikoilla jäillä sen suhteen, koenko naisen kiihottavaksi. Ja kääntäen, jos joku "tuoksuu oikealta", niin sitten olen kuin teinipoika ensimmäisessä diskossa, enkä meinaa saada edes sanoja ulos suustani (❤️). Onneksi kaikki tuollaiset "oikealta tuoksuvat" täyttävät muutkin lisävaatimukset.

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: joey_t - Syyskuu 29, 2025, 21:20:27
En tiedä minkälainen nainen kiihoittaa minua eniten.

Jos mietin viimeksi tapaamiani pt:itä: AnniAuringonkukka, Viveca, Anna von B ja Isa Häkkinen niin en osaa sanoa kuka heistä kiihoittaa minua eniten ja kuka vähiten. Kaikki kiihottaa, kovasti. Eihän noita naisia - ainakaan fyysisesti - yhdistä toisiinsa mikään yhteinen nimittäjä ja luonteeltaankin ovat eri tyyppisiä. Fyysisesti kiihoittavat he kaikki ja kaikissa mainituissa on se yhteinen tekijä että ovat tapaamisessa vahvasti läsnä. Luovat vaikutelmaa että heilläkin on mukavaa - nauttivatko? Enpä usko, nauttiminen on vahva sana mutta näyttelevät uskottavasti että nauttivat. Ja kaikkien heidän kanssaan on tosi kiva keskustella. Siis ainakin minusta kivaa.

En nyt varmuudella osaa sanoa mutta uskoakseni, jos otan noihin neitoihin uudelleen yhteyttä tapaamishakemuksen merkeissä niin tokkopa kukaan heistä toteaa että "hmm... joey_t siellä, mulla on ikävä kyllä kaikki ajat tänään ja kuusi kuukautta tästä eteenpäin jo varattuja...". Tai no, mistäpä sitä tietää, asia selviää aikanaan. Makuni ei kuitenkaan ole painottunut johonkin tietynlaiseen naistyyppiin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pataässä - Syyskuu 29, 2025, 22:11:39
Minusta kiihottavin nainen on sellainen josta huomaa  että hän haluaa juuri sinua. Maksullisessa seksissä tämä on tietysti illuusio, ja kiihottavimpia ovatkin ne jotka tämän illuusion pystyvät parhaiten luomaan. Ulkoiset seikatkin ovat tietysti tärkeitä, mutta jäävät kyllä aika lailla sivuun jos tuo on kunnossa. Ja kääntäen, vaikka nainen on ulkoisesti täydellinen mutta katsoo sinua kuin halpaa luonnonsuoleen tehtyä lihajalostetta, tai on välinpitämättömän passiivinen, se ei paljon kiihota.

Tuosta olen täysin samaa mieltä. Vielä kun joskus saisi kokea tuollaisen tilanteen aidosti. Muutaman kerran olen saanut kokea sen, kun nainen on todella halunnut seksiä, ei siis juuri minun kanssa, mutta minä olen sattunut olemaan paikalla juuri silloin ja jo ne kerrat ovat olleet ihan superkiihottavia. Muutenhan se on ollut sellaista "no pannaan nyt, kun kerran maksoit jo ihan tasarahalla" -seksiä. ::) Sekin on monesti ollut ihan hyvää seksiä, mutta selvästi vähemmän kiihottavaa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pertti Ström - Syyskuu 29, 2025, 23:47:53
Hoikka 18 -25-v. ulkolainen nainen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Thor Patsas - Syyskuu 30, 2025, 00:39:04
Jos puhutaan luonteenominaisuuksista niin sellainen joka EI ole laumasieluinen pintaliitäjä sillä liian moni nykynainen on sellainen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Mustelmann - Syyskuu 30, 2025, 01:12:38
Jos puhutaan luonteenominaisuuksista niin sellainen joka EI ole laumasieluinen pintaliitäjä sillä liian moni nykynainen on sellainen.

Kuinka paljon nykynaisia tunnet henkilökohtaisesti?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Syyskuu 30, 2025, 09:13:08
Jos kertoo täällä minkätyyppinen/painoinen pt on itselle mieluisa niin se on ihan jees mutta hieman pistää silmään tarina siitä millainen ei ole ja käsitellä tuota seikkaa monin eri sanakääntein ikäänkuin tuossa itselle ei-mieluisassa naistyypissä olisi jotakin vikaa. Me ollaan erilaisia ja toivottavasti kaikille löytyy itselle mieluisaa seuraa ja hyvä niin.

Asioita voi ilmaista monella tapaa.. Tämä oli aloittajalta hieman hienovaraisempi tapa haukkua suomalaisten palveluntarjoajien vartalot, mihin tällä forkalla on saanut tottua..
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: boohoof - Syyskuu 30, 2025, 11:34:02
Itsevarma nainen joka tietää mitä seksiltä haluaa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: FortySexN2 - Syyskuu 30, 2025, 12:05:41
Ulkoiset ominaisuudet vaihtelee joskus nuorija timmi, rehevä milffi, isotissinen, nöpötissinen, pitkä, lyhyt … Äly ja naisellisuus (pukeutuminen, käyttäytyminen, asenne …) ovat ne mitkä puhuttelevat siviilissä. Valinta hupakkomainoksista tapahtuu ulkoisten ominaisuuksien perusteella mutta myös viestintä vaikuttaa, lyhyistäkin viesteistä voi päätellä paljon.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pekonen - Syyskuu 30, 2025, 12:39:47
Oikea kunnon hyväperseinen huora joka osaa naida kunnolla.
Tällainen nainen on kaiken hyvänäpidon ja palvonnan arvoinen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: AnnaVonB - Syyskuu 30, 2025, 13:49:04
Kenen tuplanikki tämä Flaming sword mahtaa olla? Joku joka aktiivisesti etsii tapoja haukkua suomalaiset läskeiksi ja alentaa meitä sillä tavalla nätisti, että sitä ei voi sanoa trollaamiseksi tai vittuiluksi. Kohteliailla sanakäänteillä verhoiltu vittuilu on silti vittuilua, koristeltu paska on silti paskaa vaikka siihen laittaisi glitteriä päälle.

Lainaus
Harva noista naisista haluaa olla pullea, kyllä he mielummin olisivat hoikkia tai fitness-vartalolla varustettuja jos voisivat taikasauvalla vartalonsa muuttaa.

Mistä luulet tietäväsi, että kaikki naiset haluaisivat olla hoikkia ja timmejä? Mikä antaa sulle oikeuden tulla Internetiin kertomaan naisten puolesta mitä mieltä he ovat vartaloistaan? Voin kertoa esimerkiksi itsestäni, että en haluaisi olla "hoikka ja timmi" vaan pidän siitä, että vartaloni on pehmeä, enkä varmasti ole ainoa. Varmasti on naisia jotka toivovat että olisivat hoikkia ja timmejä, mutta ei ole ok sen enempää yleistää kuin esiintyä sellaisen asian asiantuntijana joka sä et ole, etkä voi miehenä olla ellet ole tehnyt kattavaa tutkimusta aiheesta haastattelemalla eri kokoisia ja ikäisiä naisia.

Lainaus
Monilla escorteilla paino vain ajautuu ylipainon puolelle tahtomattaan, vaikka tietävät että kysyntää olisi enemmän jos vartalo olisi timmissä kunnossa.

Mihin perustuu kuvitelmasi, että kysyntä olisi kovempaa jos olisi laiha ja timmi? Veikkaan, että se perustuu sun omaan vahvistusharhaluloon, koska sinä ja moni muu mies sanoo, että vain hoikat ja timmit naiset viehättää joten kuvittelet että se koskee kaikkia miehiä.

Myös pehmeillä naisilla, pyöreillä naisilla, ja muodokkailla bbw-naisilla on oma asiakaskuntansa ketä juuri heidän vartalotyyppi viehättää. On olemassa miehiä, sekä asiakkaita että siviilissä, jotka kertoo suoraan että heitä kiihottaa ja haluttava pehmeät vartalot, ei timmit ja hoikat. Joten älä puhu kaikkien miesten suulla, äläkä varsinkaan kaikkien naisten puolesta.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Syyskuu 30, 2025, 14:30:29
otsikko "millainen nainen kiihottaa sinua eniten" ja varsinainen aloitus ja pitkälti keskustelukin on lähinnä vain "millainen nainen ei ainakaan kiihota minua" :D ei kai siinä, jos negaation kautta määrittely on se mihin itse pystyy, mutta vähän ankeeks menee kun puheena on toisten ihmisten kehot.

vastauksena kysymykseen: mua kiihottaa älykkäät, persoonalliset, kauniit, rohkeat, hauskat, sanavalmiit, röyhkeät, sopivasti törkeät, seksuaalisesti uteliaat ja empaattiset naiset kokohaarukassa 50-100kg ja ikähaarukassa 25-40v.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Avaruusmies - Syyskuu 30, 2025, 15:26:22
Älykkyys ja huumorintaju. Karvainen pillu on plussaa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Ilotikku - Syyskuu 30, 2025, 15:59:34
Sillä samalla hetkellä, kun onnistun kuvaamaan kiihottavan naisen kiihotunkin naisesta, joka ei ollenkaan vastaa kuvausta. :D
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: HuliVili - Syyskuu 30, 2025, 16:16:33
Älykkyys ja huumorintaju. Karvainen pillu on plussaa.

Hyvin sanottu, lisään tähän vielä tiukan pilden ja heavyn kuuntelun niin ollaan jo hyvin lähellä täydellisyyttä.  :D
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: ThomasDundee - Syyskuu 30, 2025, 16:51:13
Tähän ei olekaan niin helppo vastata. Viehättää ja kiihottaa on kaksi hyvin eri asiaa, ainakin minulle, vaikka monesti kulkevatkin käsi kädessä.
Älykkyys, herkkyys, empatiakyky ja huumorintaju ovat ominaisuuksia, jotka naisessa viehättävät minua suuresti. Näiden merkitys on suuri varsinkin siviilisuhteissa, ja vaikuttavat tällöin suuresti myös seksuaaliseen kiihottumiseen. Ulkoisten ominaisuuksien kirjo, jotka minua naisessa viehättää onkin varsin laaja, ja ainakin siviilipuolella oikeastaan toissijainen.
Maksullisella puolella tilanne on vähän toinen, siinä korostuu ulkoisten ominaisuuksien merkitys, eli niiden, jotka suoraan vaikuttavat fyysiseen kiihottumiseen, ja sitähän tässä kysyttiin. Tässäkin minun mieltymysten kirjo on varsin laaja, pienestä ja hoikasta taskuraketista plus-kokoiseen, 18-vuotiaasta itseni ikäiseen tai vähän yli, riippuen paljon hetkestä ja mielentilasta. Ja siitä, mikä kiihottumisen sattuu laukaisemaan. Se voi olla tietynlainen hymy, katse, huulet, tuoksu, ääni, pienet terhakkaat rinnat, isot rinnat, kiinteät, lihaksikkaat reidet tai plus-kokoiset paksut ja pehmeät reidet, kiinteä vatsa tai pullea ja pehmeä vatsa. Pisamat, punaiset hiukset, tummat tai vaaleat hiukset...

Sillä samalla hetkellä, kun onnistun kuvaamaan kiihottavan naisen kiihotunkin naisesta, joka ei ollenkaan vastaa kuvausta. :D

Tämäpä juuri.

Pääsääntöisesti sileä, tatuoimaton iho ja pitkät, hyvin hoidetut hiukset vaikuttavat minun kohdallani positiivisesti seksuaaliseen kiihottumiseen.
Kunnes sitten huomaankin kiihottuvani tatuoidusta ihosta ja sivukaljusta! 😄
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: AuroraElomaa - Syyskuu 30, 2025, 17:30:09
Älykkyys ja huumorintaju. Karvainen pillu on plussaa.

Hyvin sanottu, lisään tähän vielä tiukan pilden ja heavyn kuuntelun niin ollaan jo hyvin lähellä täydellisyyttä.  :D

Pöh, melkein ehdin jo hihkaista mainostamaan itseäni mutta mulla ei oo huumorintajua eli ei tullut bingoa :(((
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: dueerre - Syyskuu 30, 2025, 20:02:21
Seksiasusteinen, meikkaava, punakyntinen, punahuulinen, mascaralla ja luomivärillä viimeistelty EHDOTTOMASTi stiletto- korkoja käyttävä, tuhmia puhuva, viettelevä, kiusaava, härnäävä, uusia tervetulokutsuja suoraan asiakkaalle henkilökohtaisesti lähettelevä tarpeistani ja säännöllisistä käynneistäni huolehtiva rietas ja estoton tuhma vapaamielinen kukkaroni tyhjentäjä.
Omista tuntitaksoistaan huoltava pitävä ja miesten tinkauksille naurava ja niistä vähät välittävä todellinen bisnesnainen. :sheep: :sheep: :sheep: :sheep: :sheep:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Loco Lucy - Syyskuu 30, 2025, 20:48:57
Sellasesta kenen kanssa hermosto lepää 💝 kenen kanssa voi juoruta pelkäämättä että se tieto vuotaa eteenpäin, sellanen kenen kanssa voi vaan nauraa muille ihmisille ja kuka ei tuomitse mun valintoja vaan haluu kuulla niistä lisää. Sellanen joka kattoo mua ku saapasjalkakissa kattoo Shrekkiä ja luottaa muhun. Sellanen joka huomioi muita ihmisiä ja itteään. Luettelin sellasen ultimate girls girlin, ku musta tuntuu et mä en jaksa enää muuta ku ihania ihmisiä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 01, 2025, 04:10:43
Kenen tuplanikki tämä Flaming sword mahtaa olla? Joku joka aktiivisesti etsii tapoja haukkua suomalaiset läskeiksi ja alentaa meitä sillä tavalla nätisti, että sitä ei voi sanoa trollaamiseksi tai vittuiluksi. Kohteliailla sanakäänteillä verhoiltu vittuilu on silti vittuilua, koristeltu paska on silti paskaa vaikka siihen laittaisi glitteriä päälle.

Lainaus
Harva noista naisista haluaa olla pullea, kyllä he mielummin olisivat hoikkia tai fitness-vartalolla varustettuja jos voisivat taikasauvalla vartalonsa muuttaa.

Mistä luulet tietäväsi, että kaikki naiset haluaisivat olla hoikkia ja timmejä? Mikä antaa sulle oikeuden tulla Internetiin kertomaan naisten puolesta mitä mieltä he ovat vartaloistaan? Voin kertoa esimerkiksi itsestäni, että en haluaisi olla "hoikka ja timmi" vaan pidän siitä, että vartaloni on pehmeä, enkä varmasti ole ainoa. Varmasti on naisia jotka toivovat että olisivat hoikkia ja timmejä, mutta ei ole ok sen enempää yleistää kuin esiintyä sellaisen asian asiantuntijana joka sä et ole, etkä voi miehenä olla ellet ole tehnyt kattavaa tutkimusta aiheesta haastattelemalla eri kokoisia ja ikäisiä naisia.

Lainaus
Monilla escorteilla paino vain ajautuu ylipainon puolelle tahtomattaan, vaikka tietävät että kysyntää olisi enemmän jos vartalo olisi timmissä kunnossa.

Mihin perustuu kuvitelmasi, että kysyntä olisi kovempaa jos olisi laiha ja timmi? Veikkaan, että se perustuu sun omaan vahvistusharhaluloon, koska sinä ja moni muu mies sanoo, että vain hoikat ja timmit naiset viehättää joten kuvittelet että se koskee kaikkia miehiä.

Myös pehmeillä naisilla, pyöreillä naisilla, ja muodokkailla bbw-naisilla on oma asiakaskuntansa ketä juuri heidän vartalotyyppi viehättää. On olemassa miehiä, sekä asiakkaita että siviilissä, jotka kertoo suoraan että heitä kiihottaa ja haluttava pehmeät vartalot, ei timmit ja hoikat. Joten älä puhu kaikkien miesten suulla, äläkä varsinkaan kaikkien naisten puolesta.
Ei tämä ole kenenkään tuplanikki. Tämä on mun ainoa käyttäjätunnus tällä sivustolla. Otin tän mun YouTube-kanavan nimestä joka on Palava Miekka.

Kun kysyt että mihin perustuu ajatus että laihalla ja timmillä on kovempi kysyntä, niin nyt ei ole kyse laihoista vaan normaalipainoisista naisista. En tunne yhtään suomalaista escorttia joka olisi alipainoinen. Nuo timmit ja sinun mielestäsi laihat Suomi-tytöt ovat normaalipainoisia ja jonkun anorektikon mielestä olisivat ylipainoisia. Lukiossani oli kaunis tyttö joka oli 165 cm ja 50 kg ja häntä pojat pitivät hoikkana mutta ei sairaan laihana. Sellaista tyttöä joka oli about samaa pituusluokkaa ja painoi 44 kg kaikki pitivät sairaalloisen laihana luuviuluna. Kuvitellaanpa näitä suomalaisia timmejä escortteja kuten vaikka Inari tai Veera Sinivuori, pituus 162 cm ja paino about 57 kg. Teinipojat ja teinitytöt olisivat pitäneet noita lihaksikkaina fitness-pimuina vaikka ovat hoikkia.

Mitä tulee yleensä siihen mistä miehet eniten tykkäävät, niin kyllä se on normaalipainoisen rajoissa oleva nainen. Ei jollain Miss Plus Size-kilpailulla ole samanlaista suosiota miesten keskuudessa kuin normaaleilla Missi-kisoilla tai jos katsot listaa maailman seksikkäimpinä pidetyistä naisista, tai sivustoja joissa voi äänestää aiheeseen liittyen, niin kyllä ne seksikkäimpinä pidetyt ovat normaalipainoisia, eivät ylipainoisia eivätkä alipainoisia. Mitä terveyttä ajatellen tulee, niin jos kysyt vaikka lääkäriltä niin normaali paino on se ainoa oikea, ei ylipaino eikä alipaino. Se miksi normaalipainoinen nainen yleensä on miehen silmään seksikkäin, tulee sekin biologiasta, se kertoo terveestä ruumiista ja sellaisen naisen kanssa on kannattavampaa lisääntyä.

Se että otin esiin sen että monilla suomalaisilla escorteilla on ylipainoa, niin se on tosiasia josta haluan puhua. Olen pettynyt niin monta kertaa siihen että pt on ollut huomattavasti lihavampi kuin ilmoituksensa on antanut ymmärtää.

Ketjussa kommentoineet Aurora Elomaa ja Isa Häkkinen ovat juuri esimerkkejä suomalaisista escorteista jotka ovat huipputasoa ammattitaidoltaan ja hyvännäköisiä naisia mutta joilla on kiloja kertynyt, kun vertaa siihen mitä olivat.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Lokakuu 01, 2025, 04:39:36
Mitä terveyttä ajatellen tulee, niin jos kysyt vaikka lääkäriltä niin normaali paino on se ainoa oikea, ei ylipaino eikä alipaino.

Lääkärin mielestä kyllä normaalipaino taidetaan katsoa painoindeksistä eikä miesten mielipiteestä. Esimerkiksi minä 164/66 olen lääketieteellisesti katsoen normaalipainoinen, mutta tällä Flaming Sword -mittarilla tolkuton läski. Ja eipä siinä, kerron tämän ilmoituksissa ihan rehellisesti, niin ei tarvitse ovelle vaivautua kääntymään erikseen. Kuvat ovat toki imartelevista kuvakulmista, kuka nyt huonoja mainoskuvia ottaisi? Mutta jos viitsii myös lukea niin sieltä se totuus paljastuu.

Asiakkaita riittää silti, niitä jotka tykkäävät sopivasta pyöreydestä. Todistettavasti sellaisiakin on. Jos tykkää taskuraketista niin tapaa sitten niitä. En käsitä mikä tässä on niin vaikeaa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 01, 2025, 05:05:55

164 cm, 66 kg on parin kilon päässä siitä että olisi ylipainoinen painoindeksin kannalta, mutta kuuluu juuri ja juuri normaalin painon piiriin. Tuollainen paino voi olla hyvin ilman että on kyse lihavuudesta jos käy salilla ja on lihasta.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: RobertLey - Lokakuu 01, 2025, 05:29:39
Tämän harrastuksen puitteissa Tilannetajuinen, Kokenut Ammattilainen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 01, 2025, 07:20:28
Joo ja sitten kun nainen tulee vaihdevuosi-ikään ja hormonit tai pikemminkin niiden puute astuu kuvaan mukaan, niin paino nousee pelkästään kävelemällä munkkihyllyn ohi! Mitään ei pysty enää syömään ja liikuntaa joutuu harrastamaaan ihan hulluna. Ja aina ei sekään auta. Nimimerkillä kokemusta on.

Mun paino on tällä hetkellä 61kg (pituus 160). Vuonna 2007 se oli 57kg, kun aloitin hupakoinnin. Oon tässä tämän vuoden puolella tiputtanut jo hlvetin kovalla duunilla melkein 10kg hiton vaihdevuosikiloja pois, vielä olis muutama jäljellä, että voin ITSE olla tyytyväinen mun kroppaan.

Se mikä mielenkiintoista, niin vain kaksi mun asiakkaista on huomannut tämän painonpudotuksen, vaikka vaatekoko on pienentynyt parilla koolla. Joten luojalle kiitos, mun asiakkaille on ilmeisesti muut seikat tärkeämpiä, kuin mun koko ja ikä.

Saman ikäinen ystävä mulle joskus tuumasi, että ei tällä iällä tarvi enää olla yhtä hoikka, kuin nuorempana. Jep, ympärilleen kun katselee, niin moni vaihdevuosi-ikäinen nainen on luovuttanut painonsa suhteen. Mulle ei käynyt pienessä mielessäkään kuulua tähän joukkoon.

Omin avuin ei paino tippunut, joten ainut vaihtoehto oli maksaa itsensä kipeäksi puolen vuoden pt-valmennuksesta.

Pahoittelut, että nämä painokeskustelut, joissa meidät kotimaiset haukutaan läskeiksi, menee tunteisiin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 01, 2025, 07:23:50
Sellainen joka tietää, ymmärtää ja haluaa olla nainen eikä edes yritä yhtään mitään muuta.

Mutta näitä jo sukupuuton partaalla olevia yksilöitä on äärimmäisen vaikea löytää.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 01, 2025, 07:45:26
Lisään tähän vielä, kun nyt kerta päästin tunteisiin.. Että ilmeisesti mun pitäis antaa ilmaiseksi, että riittäis tarpeeksi asiakkaita, koska olen tämän saitin mukaan ylihintainen, ylipainoinen ja yli-ikäinen ”normeihin” verrattuna. Mutta jännä juttu, että esim. viime kesänä, kun pitkästä aikaa otin myös uusia asiakkaita vastaan, niin mulla kävi lähestulkoon yhtä paljon asiakkaita, kuin silloin suosituimpina aikoina (kun olin vielä suht nuori, kevyempi ja pari kymppiä halvempi). Jos en ottaisi kotonani vastaan, vaan mulla olisi erillinen hupakointikämppä, niin olisin päässyt ihan samaan tulokseen, kuin silloin 10-15v sitten.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 01, 2025, 07:51:45
^ Mistä sä nyt tällä kertaa kipinää sait?

Nyt kyllä veivaa sun stoorit kumpaankin suuntaan....tässä sepität kuinka asiakkaita riittää ja oliko muutama viikko sitten sait vetää rundia pariinkin kertaan ja oliko niin että ihan joka ikinen perui.

Nainen hei, nyt ei hölmö pysy perässä...mutta ehkä se on ne hormoonit
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: samuel - Lokakuu 01, 2025, 08:02:28
En tiedä oliko tässä tarkoitus kysyä, minkä painoinen vai minkälainen nainen kiihottaa.

Painoon liittyen maksullisessa seksissä, niin ääripäät ei välttämättä ole sitä parasta, mutta kaikki siltä väliltä voi näyttää tosi hyvältä. Riippuu ihmisestä. Miten kantaa itseään. Onneksi niin siviilissä kuin maksullisissa on kysyntää ja tarjontaa vähän kaikkien makuun. Kuten monesti kirjoittanut ei se omakaan habitus mikään mallimainen ole. Näin ollen olen huomannut, että maksullisissakin pätee paljon se, että itsensä kanssa edes hyvin subjektiivisesti katsottuna samalla viivalla oleva henkilö tuntuu kotoisimmalta ja toimivimmalta. Maksullisessa tapaamisessa, vaikka pääseekin tapaamaan naisia, jotka ovat hyvin paljon kauniimpia kuin mihin siviilissä omat rahkeet riittävät, niin se tilanne on lyhyt ja pitäisi nopeasti päästä rentoon mielentilaan ja samalle aallonpituudelle sen toisen kanssa. Sitten, kun siellä on vastassa joku supermallin näköinen nainen, niin vaatii vielä enemmän ammattitaitoa naiselta, että ainakaan minä rentoudun tilanteessa. Jos joku näyttää kuvissakin sellaiselta, niin saatan ihan jättää menemättä tietynlaisen ylimielisyyden jo paistaessa kuvista. Diivat ei sytytä.

Erityyppiset naiset sytyttävät minut eri tavoin. Joku amatsoni saa itseni tuntumaan pieneltä. Sopii esim bdsm kuvioihin oikein hyvin. Saman kokoisen kanssa on kiva pussailla. Taskuraketin haluaa ottaa kainaloonsa paijattavaksi jne. Nämä siis fyysisiä asioita. Sitten on ne psyykkiset jutut, jotka ovat tärkeämpiä. Katse, kyky olla läsnä ja ottaa se ihminen yksilönä ja tunnistaa hänen tarpeet. Ihminen, joka osaa on myös puoleensa vetävä. Epävarmuus ei niinkään.

Tuo, mitä Viveca kirjoitti, että moni antaa periksi, kun ikää tulee, niin on kyllä sinänsä ikävä homma. Toki aina enemmän se vaatii ikään tullessa, että kunnossa pysyy. Itse olen kuitenkin aktiivisesti treenaavissa piireissä huomannut, että ikä on yleensä huomattavasti vähemmän rajoittava asia kuin luullaan. Ehkä se onkin enemmänkin henkistä periksi antamista kuin, että se kroppa kuitenkaan olisi vielä antamassa periksi.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 01, 2025, 08:03:09
^^Ne on just ne hormonit! 😅

Myin tavallaan kahteen kertaan Oulun ja Rovaniemen loppuun, kun ensimmäisistä varauksista osa peruuntui ja toiset myi myös loppuun 😅 Ei sinne jäänyt loppupeleissä yhtään vapaata aikaa, sulta on jäänyt joku mun postaus lukematta 😉

Puhuin tuossa edellisessä postauksessani Jyväskylän tilanteesta. En edes muistanut muuta, koska en varsinaisesti ole keikkaillut enää vuosikausiin. Ainoastaan ohikulkiessani saatan pysähtyä yhden yön vierailulle vakkareita moikkaamaan. Yhden yön pysähdykset on helppo myydä loppuun, kun ei siihen iltaan ja aamuun montaa asiakasta mahdu.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Lokakuu 01, 2025, 08:35:45
164 cm, 66 kg on parin kilon päässä siitä että olisi ylipainoinen painoindeksin kannalta, mutta kuuluu juuri ja juuri normaalin painon piiriin. Tuollainen paino voi olla hyvin ilman että on kyse lihavuudesta jos käy salilla ja on lihasta.

Miten siis tuollanen paino "voi olla"? En käy salilla eikä mulla salimielessä lihasta. Olen silti painoindeksin, eli lääkärien, eli terveyden, kannalta normaalipainoinen. Kun nyt itse otit lääketieteellisen kulman tässä esiin.

Kuten sanoin niin _sinun mielestäsi_ olen ylipainoinen ja se on ihan fine. Se myös kerrotaan kaikissa ilmoituksissa niin ei pitäisi kenellekään tulla yllärinä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Peetu - Lokakuu 01, 2025, 10:08:03
Kun mietin, millainen nainen minua eniten kiihottaa, niin kyse ei lopulta ole mistään yksittäisestä mitasta tai piirteestä, vaan kokonaisuudesta.

Ikähaarukka on suurin piirtein oma +/– 10 vuotta. Siinä kohtaa alkaa olla sopivasti elämänkokemusta, joka tuo syvyyttä kohtaamisiin – ja samalla avoimuutta sille, että voi oikeasti nauttia hetkestä.

Kokoon liittyen: normaalikokoinen ja sopusuhtainen on se sana, joka kuvaa parhaiten. Ei tarvitse olla malli, mutta myöskään sellainen olo ei kiihota, että toinen hajoaa käsiin. Rinnat – monenlaiset – ovat minulle iso plussa, kunhan ne löytyvät ja ovat omalla tavallaan kauniit  :headbang:

Hiusten suhteen eniten vetoaa brune tai punapää. Yksi oma pieni "triggeri" on se, kun hiukset on koottu ylös ja kaula paljastuu – siinä on jotain erityisen aistillista.

Ulkomuotoon liittyy myös pukeutuminen. Seksikäs vaatetus on aina kiva juttu, mutta sen pitää sopia henkilön muuhun olemukseen ja persoonaan. Jos ei tunne itseään sinuksi asun kanssa, ei siitä kipinää synny minullekaan – aitous viehättää enemmän kuin rooliasu, joka ei istu kantajalleen.

Mutta jos ollaan rehellisiä, niin isoin juttu on olemus.
Se, että näkyy terve itsetunto ja luottamus itseensä. Se näkyy ryhdissä, katseessa, siinä miten uskaltaa heittäytyä ja nauraa oikeassa kohdassa. Seksikästä on myös henkinen ryhti – se, miten nainen kantaa itsensä. Kun on sinut itsensä kanssa, se hehkuu ulospäin ja tarttuu myös toiseen. Pilke silmäkulmassa kertoo, että nainen on aidosti läsnä eikä vain suorittamassa. Kiihottavaa on myös se, että nainen osaa kuunnella ja lukea tilanteita – joskus jopa rivien välistä.

Minua kiihottaa siis ennen kaikkea nainen, joka uskaltaa olla oma itsensä – siisti, luotettava, turvallinen seura, mutta samalla aktiivinen, ehdottava ja heittäytyvä. Sellainen, jonka kanssa voi jutella, pussata ja nauraa, tietty muutakin  :inlove: ja jonka kanssa kemiat loksahtavat kohdalleen ilman turhaa säätöä  :kiss:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Loco Lucy - Lokakuu 01, 2025, 10:19:15
-Painoindeksi perustuu belgialaisen Adolphe Queteletin vuonna 1835 keksimään matemaattiseen kaavaan. On siis lähes 200v vanta kaava ja perustuu täysin sen ajan ravinnonsaantiin.

-ei ollut koulutukseltaan terveydenhoidon ammattilainen vaan tähtitieteilijä, matemaatikko, tilastotieteilijä ja sosiologi

-Painoindeksi on puhtaasti tilastotieteellinen työkalu, joka kehitettiin mittaamaan isoja ihmisjoukkoja, MIEHIÄ, ja tilastollisia lainalaisuuksia, ei yksilöitä

-Terveyden mittarina painoa alettiin käyttää vasta 1900-luvun alkupuolella

-Aiemmin ihmiset eivät olleet tienneet painoaan, koska a) vaakoja oli ainoastaan teollisuuden käytössä ja b) tiedolla ei tehnyt mitään

-Amerikkalaiset vakuutusyhtiöt kehittivät Queteletin laskentakaavaan perustuvan määritelmän normaalipainosta vakuutusmaksujen suuruuden arviointia varten 1940-50 -luvuilla

-Vakuutusyhtiöiden painotaulukot olivat puutteellisia ja koostuivat keski-ikäisten, keskiluokkaisten valkoihoisten miesten ilmoittamista pituus- ja painotiedoista

-Taulukoita käsittelivät vakuutusmyyjät, eivät terveydenhuollon ammattilaiset

-Painoindeksistä saatiin nopea, kustannustehokas ja helppo työkalu terveydenhuollon toimijoiden käyttöön ilman, että sitä on juuri osattu tai uskallettu kyseenalaistaa

https://syomishairioliitto.fi/artikkeli/lyhyt-katsaus-painoindeksin-historiaan-matka-matemaattisesta-kaavasta-hyvinvoinnin-ja-terveyden-mittariksi

Itse olen reilu 100kg ja aivan päräyttävän ylpeä muodoistani. Oon aina ollu urheilullinen ennenkuin sairastuin ylikunnosta ja rokotteesta n8v sitten ja paino rupes nousee sen myötä. Kun urheilin paljon päivittäin ja rasvaprosentti oli pienempi, niin olin myös loputtoman epävarma kehostani. Mulla oli myös menkat aivan sekaisin, eikä niitä tullut n 10vuoteen (naisten hormonitoiminta toimii rasvakudoksessa) ja mikä on BMI mittarilla leivä ylipaino, niin mä olin silloin ihan luuta ja nahkaa. Ja mä nimenomaan sairastuin ylikuntoon syömishäiriön ja kovan urheilun takia, koska mulle ei koskaan riittänyt mikään.

Joten naiset. Älkää _ikinä_ verratko itteenne BMI:hin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Lokakuu 01, 2025, 11:50:16
Lihavuuden Käypä hoito -suositus: https://www.kaypahoito.fi/khp00017

"Aikuisilla ylipainon alarajaksi määritellään BMI-arvo 25 kg/m2, sillä sen ylittyminen suurentaa monien sairauksien riskiä. Lihavuuden raja-arvona pidetään BMI-arvoa 30 kg/m2, ja silloin riski sairastua on jo selvästi suurentunut."

"Käypä hoito
Päivitetty 30.6.2025

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Niissä käsitellään tärkeitä suomalaisten terveyteen ja sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä. Suosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi."

https://www.kaypahoito.fi/kaypa-hoito
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Lokakuu 01, 2025, 12:03:19
Persoonallisen näköinen, huumorintajuinen ja tilannetajun omaava.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: samuel - Lokakuu 01, 2025, 12:17:38
Kun mietin, millainen nainen minua eniten kiihottaa, niin kyse ei lopulta ole mistään yksittäisestä mitasta tai piirteestä, vaan kokonaisuudesta.

Ikähaarukka on suurin piirtein oma +/– 10 vuotta. Siinä kohtaa alkaa olla sopivasti elämänkokemusta, joka tuo syvyyttä kohtaamisiin – ja samalla avoimuutta sille, että voi oikeasti nauttia hetkestä.

Kokoon liittyen: normaalikokoinen ja sopusuhtainen on se sana, joka kuvaa parhaiten. Ei tarvitse olla malli, mutta myöskään sellainen olo ei kiihota, että toinen hajoaa käsiin. Rinnat – monenlaiset – ovat minulle iso plussa, kunhan ne löytyvät ja ovat omalla tavallaan kauniit  :headbang:

Hiusten suhteen eniten vetoaa brune tai punapää. Yksi oma pieni "triggeri" on se, kun hiukset on koottu ylös ja kaula paljastuu – siinä on jotain erityisen aistillista.

Ulkomuotoon liittyy myös pukeutuminen. Seksikäs vaatetus on aina kiva juttu, mutta sen pitää sopia henkilön muuhun olemukseen ja persoonaan. Jos ei tunne itseään sinuksi asun kanssa, ei siitä kipinää synny minullekaan – aitous viehättää enemmän kuin rooliasu, joka ei istu kantajalleen.

Mutta jos ollaan rehellisiä, niin isoin juttu on olemus.
Se, että näkyy terve itsetunto ja luottamus itseensä. Se näkyy ryhdissä, katseessa, siinä miten uskaltaa heittäytyä ja nauraa oikeassa kohdassa. Seksikästä on myös henkinen ryhti – se, miten nainen kantaa itsensä. Kun on sinut itsensä kanssa, se hehkuu ulospäin ja tarttuu myös toiseen. Pilke silmäkulmassa kertoo, että nainen on aidosti läsnä eikä vain suorittamassa. Kiihottavaa on myös se, että nainen osaa kuunnella ja lukea tilanteita – joskus jopa rivien välistä.

Minua kiihottaa siis ennen kaikkea nainen, joka uskaltaa olla oma itsensä – siisti, luotettava, turvallinen seura, mutta samalla aktiivinen, ehdottava ja heittäytyvä. Sellainen, jonka kanssa voi jutella, pussata ja nauraa, tietty muutakin  :inlove: ja jonka kanssa kemiat loksahtavat kohdalleen ilman turhaa säätöä  :kiss:

Tässä oli hyvin kiteytetty.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: FortySexN2 - Lokakuu 01, 2025, 12:48:21
BMI mittarina ei täysin tavoita yksilöllisiä mieltymyksiä, se yhdistetään terveysriskien arviointiin ja väestötasolla viehättävyysihanteisiin, mutta monen äijä  mieltymykset painottuvat runsaisiin, kiinteisiin, mutta myös kurvikkaisiin vartaloihin, jotka eivät välttämättä ole hoikkia eikä lihavia vaan jossain välimaastossa.

Tää mun (kysyin tekoälyltä) grafiikka ei erottele BMIn eri tulkintoja mutta antaa varmaan suuntaa mieltymyksistä. Mielenkiintoista on persoonallisten ominaisuuksien vaikutus. Ne tosin riippuu tilanteesta: baaritiski, hupakon valinta tai elämänkumppani.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 01, 2025, 13:11:39
BMI ja mikä tahansa muu systeemi on ihan höpönläpöä. Paras ja ainut toimiva systeemi on mennä alasti kokovartalopeilin eteen, katsella itseään muutama minuutti ja kysyä "olenko minä läski"
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: AnniAuringonkukka - Lokakuu 01, 2025, 13:38:27
Oon aika vahvasti heteroromanttinen, mutta Christina Hendricks sais pilata mun elämän koska vaan
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: FortySexN2 - Lokakuu 01, 2025, 13:55:55
BMI mittarina ei täysin tavoita yksilöllisiä mieltymyksiä, se yhdistetään terveysriskien arviointiin ja väestötasolla viehättävyysihanteisiin, mutta monen äijä  mieltymykset painottuvat runsaisiin, kiinteisiin, mutta myös kurvikkaisiin vartaloihin, jotka eivät välttämättä ole hoikkia eikä lihavia vaan jossain välimaastossa.

Tää mun (kysyin tekoälyltä) grafiikka ei erottele BMIn eri tulkintoja mutta antaa varmaan suuntaa mieltymyksistä. Mielenkiintoista on persoonallisten ominaisuuksien vaikutus. Ne tosin riippuu tilanteesta: baaritiski, hupakon valinta tai elämänkumppani.

Tämä kuvaaja oli siis koottu mieltymyksistä eri lähteistä eurooppatasolla
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 01, 2025, 14:21:25
Ketjussa kommentoineet Aurora Elomaa ja Isa Häkkinen ovat juuri esimerkkejä suomalaisista escorteista jotka ovat huipputasoa ammattitaidoltaan ja hyvännäköisiä naisia mutta joilla on kiloja kertynyt, kun vertaa siihen mitä olivat.

ikävä kyllä esimerkiksi ikä, ehkäisymerkin vaihto veritulppariskin takia, tai burnoutti perheenjäsenen itsemurhan jälkeen eivät valitettavasti tulleet yksin, suuret pahoittelut tästä 🙃 jatkossa pidän mielessä että vaikka itse olisinkin tyytyväinen kehooni, se ei tarkoita että nimimerkki flaming sword seksisaitilla olisi, ja mikäpä sen tärkeämpää.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Lokakuu 01, 2025, 14:52:47

-Painoindeksistä saatiin nopea, kustannustehokas ja helppo työkalu terveydenhuollon toimijoiden käyttöön ilman, että sitä on juuri osattu tai uskallettu kyseenalaistaa

Joten naiset. Älkää _ikinä_ verratko itteenne BMI:hin.

"Aikuisilla ylipainon alarajaksi määritellään BMI-arvo 25 kg/m2, sillä sen ylittyminen suurentaa monien sairauksien riskiä. Lihavuuden raja-arvona pidetään BMI-arvoa 30 kg/m2, ja silloin riski sairastua on jo selvästi suurentunut."

"Käypä hoito
Päivitetty 30.6.2025

Käypä hoito sisältää "riittävän hyviksi" havaittuja / todennettuja asioita, ja (onneksi) aina välillä päivttyy, mutta hitaasti (ehkä ei niin onneksi).

Tässä asiaan liittyvä artikkeli "The History and Faults of the Body Mass Index and Where to Look Next: A Literature Review" (2023)

https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC10693914/

Loco Lucy mainitsi kirjoituksessaan useita asioita, jotka BMI:ssä ovat pielessä. Tästä artikkelista joitain saman tyyppisiä poimintoja:
- ei erota lihaksen ja rasvan suhdetta
- ei erota vaarallista sisäelinrasvaa peppu/reisirasvasta
- Kun Ancel Keys nimitti tuon "BMI":ksi, hänen käyttämänsä populaatiot olivat aika heikosti valittuja:
  Vain miehiä, vain tiettyjä ikäryhmiä, vain tietyiltä alueilta (esim. 43.7% oli suomalaisia tai italialaisia)

Eli, ei siis mittaa "lihavuutta", eikä sen ennustusvoima ongelmien suhteen "yli 25 kg/m²" ole kovinkaan hyvä, koska analysoitiin vain hyvin rajoitettua joukkoa. (Sama ongelma kuin Keyesin paljon tunnetummassa ... aikaansaannoksessa ... poimi rusinat pullasta tässäkin, oletan.)

Artikkelissa mainitaan useita muita, paljon paremman ennustusvoiman omaavia suureita, m.l. paljon käytetty "vyötäränympärys/lantionympärys" suhde.

Näköjään "A Body Shape Index" (ABSI) on paras noista helposti laskettavista:
"ABSI had the strongest association with total, cardiovascular, and cancer mortality in comparison with the other measures".

ABSI:lle on online-laskureitakin, joissa riskissä otetaan huomioon laskutuloksen lisäksi sukupuoli ja ikä. Esimerkiksi:
https://www.fatcalc.com/absi/results    (tyypillinen käy laskemassa, ja kato mainoksia nettilaskuri, mutta paremmasta päästä)
https://nirkrakauer.net/sw/absi-calculator.html  (mainosvapaa GPLv3 karvalakkimalli)

ABSI:n tulokset korreloivat kehon muodon kanssa, toisin kuin BMI:n. Vaikka siinä on vain kolme suuretta: pituus, paino, vyötärönympärys.

Niin, ja yksi asia mikä minua itseäni BMI:ssä nyppii -- se vertaa oikeastaan tilavuutta (~paino) verrattuna pinta-alaan (m²), nuo eivät kasva samassa suhteessa kun kappale kasvaa.
Ajatuskokeena, lasketaan "kuutiomassaindeksi KMI", ja yritetään sillä hahmottaa, onko kuutio tarpeeksi hyvin muodostunut :)

1x1x1 kokoisen kuution tilavuus on 1, ja sivujen koot yhteensä 6. KMI = 1/6, n. 0.167
2x2x2 kokoisen kuution tilavuus on 8, ja sivujen koko: 6 sivua, jokaisessa 4, siis 24. KMI = 8/24 = 1/3 ) n. 0.333

Eli, 2x2x2 kuutiolla on tuplasti isompi KMI kuin 1x1x1 kuutiolla! Vaikka kummatkin ovat muodoltaan täysin sopusuhtaisia, kauniita, optimaalisia kuutioita.

Siis ... vaikka kahdella ihmisellä olisi täsmälleen samat lihas- ja rasvaprosentit, suurempikokoinen saa huonomman BMI arvon, ja pienempikokoinen saa paremman. (Tämän takia lapsille ei lasketa BMI:tä, olisi niin pahasti pielessä ... mutta 150cm pitkälle ja 200cm pitkälle aikuiselle lasketaan samalla kaavalla, ikäänkuin kumpikin olisi 175 cm. Eivät ole.)

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: PrettyHorny - Lokakuu 01, 2025, 16:04:17
Huh, onneksi omassa asiakaskunnassani ei ole kukaan vielä hoksannut kysyä BMI:täni, lakkaisivat pian nauttimasta seurastani.

Vai onko tämä vain seurausta siitä, etten aikaani myy kuin herrasmiehille? 🤔

Mene ja tiedä 😊
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Noodelidude - Lokakuu 01, 2025, 16:12:50
Keskustelun innoittamana laskin päivän painoindeksini. Tulos 30.8 = ei edes ylipaino, vaan MERKITTÄVÄ LIHAVUUS... :(
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Peetu - Lokakuu 01, 2025, 17:02:06
Taitaa täällä olla paljon insinöörejä, kun nättien likkojen sijaan porukka piirtelee kaavoja ja käy numeroiden kimppuun :headbang: 😄 Anteeksi, toisaalta nämä muutamat hyvin seikkaperäiset esitykset ovat opettaneet myös uutta ja saaneet miettimään asioita.

Paino on kyllä siitä jännä juttu, että se voi olla monenlaista – ja sijottua kehossa hyvin eri tavalla. Toisella muutama lisäkilo näkyy heti vyötäröllä, toisella taas lanteilla tai rinnoissa, ja lopputulos voi näyttää ihan erilaiselta vaikka vaakalukema olisi sama.

Se, mikä itselle ratkaisee, on se miten kilonsa kantaa. Onko sinut itsensä kanssa, löytyykö se terve henkinen ryhti ja olo, että tässä ollaan omana itsenä. Se että toiminakyky vastaa kunkin omia tarpeita, tekee paljon enemmän kuin yksikään kaava tai laskutoimitus.

Ja kyllähän tässäkin touhussa voi valita vaikka hiusten värin tai jonkin muun yksityiskohdan perusteella, jos se sytyttää – kukin tyylillään ja toisia ymmärtäen, toivon minä.

Mutta joo, myönnettävä sekin on, että kansanterveyden kannalta liiallinen paino ei ole hyvä juttu. Se on sitten vähän eri keskustelu kuin se, mikä meitä täällä kiihottaa  :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Mustelmann - Lokakuu 01, 2025, 17:49:01
Keskustelun innoittamana laskin päivän painoindeksini. Tulos 30.8 = ei edes ylipaino, vaan MERKITTÄVÄ LIHAVUUS... :(

Iso-Arskakin oli kilpauransa huipulla raskaasti ylipainoinen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Loco Lucy - Lokakuu 01, 2025, 19:03:09
Ompas kivoja kommentteja muutamilta miehiltä 🫶
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 01, 2025, 19:09:43
Tuo, mitä Viveca kirjoitti, että moni antaa periksi, kun ikää tulee, niin on kyllä sinänsä ikävä homma. Toki aina enemmän se vaatii ikään tullessa, että kunnossa pysyy. Itse olen kuitenkin aktiivisesti treenaavissa piireissä huomannut, että ikä on yleensä huomattavasti vähemmän rajoittava asia kuin luullaan. Ehkä se onkin enemmänkin henkistä periksi antamista kuin, että se kroppa kuitenkaan olisi vielä antamassa periksi.

Aktiivisesti treenaavilla varmasti onkin ikä huomattavasti vähemmän rajoittava tekijä, kuin sohvaperunoilla. Itse jos olisin tiennyt etukäteen, kuinka vaikea on näillä kilometreillä saada painoa pois, niin olisin kyllä jättänyt kaikki herkut syömättä. Huomattavasti kovempi urakka, kuin nuorempana.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Mako75 - Lokakuu 01, 2025, 19:30:24
Kaikenlaiset vähän päivästä kiinni mutta 1. Ja kestosuosikkina petite ei kovin  pitkä ei paljon muotoja mutta se pieni pehva sai olla hyvin treenattu. Rinnat saa olla vaikka A tai pienmmätkin mutta nöpönännit kivat. Luonnollinen  esim huulet ym ja muutenkin vähän meikattu naapurin tyttö. Ja luonne sellainen että juttua tulee luonnostaqn ja huumoria joka saa olla täysin pikimustaa
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 01, 2025, 20:40:32
"Miten siis tuollanen paino "voi olla"? En käy salilla eikä mulla salimielessä lihasta."

Kysytkö ihan tosissaan XD Sulla siksi voi olla tuollainen paino että olet saanut energiaa enemmän ravinnosta kuin kuluttanut ja että sulla on kertynyt rasvaa. Kirjoitin että tuollainen paino voi olla hyvin ilman että on kyse lihavuudesta jos käy salilla ja on lihasta. Painosi on normaalipainon ylärajalla, eli vielä kuuluu normaalipainon piiriin, mutta on ylärajalla suhkot vähäisen lihavuuden takia. Jos olisit treenannut niin rasvan sijaan olisi tullut lihasta silloin ja paino olisi sama kuin nyt.

"Iso-Arskakin oli kilpauransa huipulla raskaasti ylipainoinen."

Kehonrakentajana alhaisella rasvaprosentilla ja suurella lihasmassalla.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 01, 2025, 20:50:50
Minusta kiihottavin nainen on sellainen josta huomaa  että hän haluaa juuri sinua. Maksullisessa seksissä tämä on tietysti illuusio, ja kiihottavimpia ovatkin ne jotka tämän illuusion pystyvät parhaiten luomaan.
Kyllä joskus maksullinen nainen ihan oikeasti nauttii seksistä miehen kanssa, vaikka usein se on näyteltyä. Muistan kun Julia Good Girl kertoi saaneensa orgasmin asiakkaan kanssa ja itsellänikin on ollut pari kertaa sillä tavalla että escort on tuntunut oikeasti nauttineen siitä mitä ollaan tehty, ja on ilman liukuvoidetta hoidettu yhdyntä kun nainen ei ole kokenut tarpeelliseksi sitä.

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: tunnuksena Sinatra - Lokakuu 01, 2025, 20:55:55

No täytyy sanoa että itselläkin on tästä kokemusta. Sen verran harvinaista tuo kuitenkin on, että yleistin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Loco Lucy - Lokakuu 01, 2025, 21:54:33
Keskustelun innoittamana laskin päivän painoindeksini. Tulos 30.8 = ei edes ylipaino, vaan MERKITTÄVÄ LIHAVUUS... :(

Miltä nyt tuntuu kun et kelpaa ketjun turskille 😢
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: joey_t - Lokakuu 01, 2025, 22:44:23
Ketjussa kommentoineet Aurora Elomaa ja Isa Häkkinen ovat juuri esimerkkejä suomalaisista escorteista jotka ovat huipputasoa ammattitaidoltaan ja hyvännäköisiä naisia mutta joilla on kiloja kertynyt, kun vertaa siihen mitä olivat.

ikävä kyllä esimerkiksi ikä, ehkäisymerkin vaihto veritulppariskin takia, tai burnoutti perheenjäsenen itsemurhan jälkeen eivät valitettavasti tulleet yksin, suuret pahoittelut tästä 🙃 jatkossa pidän mielessä että vaikka itse olisinkin tyytyväinen kehooni, se ei tarkoita että nimimerkki flaming sword seksisaitilla olisi, ja mikäpä sen tärkeämpää.
Anteeksi puuttumiseni tähän hienoon dialogiinne. Olisi tarjota tällainen sivuhuomio että en ole nähnyt sinua nuorempana ja hoikempana Isa mutta tämä tuore näkymä on edelleen kirkkaana mielessäni ja totean proosallisesti että kyllähän sinä olet todella hot. Meissä kahdessa on ainakin se yhteinen piirre että myös minä olen tyytyväinen kehoosi. Ei siitä haluaisi muuttuvan minkään kurvin taikka kohdan mitenkään.

PS. tule taas käymässä Oulussa piakkoin. En pyytele kaverin puolesta vaan itsekkäästi omasta puolestani. Oot niin kiva ja kaikkea.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: FortySexN2 - Lokakuu 01, 2025, 23:45:00
On sanonta, että makuasioista ei voi kiistellä. Sen pitäisi olla, että makuasioista ei kannata kiistellä, niissä ei ole objektiivista oikeaa ratkaisua. Mutta jos nyt välttämättä haluaa kiistellä niistä makuasioista, ei ainakaan kannattaisi lähteä liikkeelle negaväitteillä. Ellei tarkoitus ole provota.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: ThomasDundee - Lokakuu 02, 2025, 02:28:36
^ Minun isoisälläni oli tapana sanoa, että makuasiat ovat ainoita asioita, joista voi kiistellä.  ;)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Lokakuu 02, 2025, 03:47:14
Sulla siksi voi olla tuollainen paino että olet saanut energiaa enemmän ravinnosta kuin kuluttanut ja että sulla on kertynyt rasvaa. Kirjoitin että tuollainen paino voi olla hyvin ilman että on kyse lihavuudesta jos käy salilla ja on lihasta. Painosi on normaalipainon ylärajalla, eli vielä kuuluu normaalipainon piiriin, mutta on ylärajalla suhkot vähäisen lihavuuden takia. Jos olisit treenannut niin rasvan sijaan olisi tullut lihasta silloin ja paino olisi sama kuin nyt.

Tämä on ihan totta kaikki. Mutta en oikein tiedä miten se nyt liittyy mihinkään. Tai no se tuli selväksi että sinua ei kiihota tällainen nainen, mutta kokemuksesta tiedän että monia kiihottaa.

Olen unohtanut vastata kysymykseen! Ei yhtään minkäänlainen nainen. 😁 Ei kertakaikkiaan. Voin sanoa että joku on upea ja superkaunis, mutta kiihottaako, niin ei.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Jopa Tuli Artturi - Lokakuu 02, 2025, 08:42:40
Pornahtava huorahan se kiihottaa. jos mikä.  :blowjob: :behind:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Lokakuu 02, 2025, 13:45:12
On sanonta, että makuasioista ei voi kiistellä. Sen pitäisi olla, että makuasioista ei kannata kiistellä, niissä ei ole objektiivista oikeaa ratkaisua. Mutta jos nyt välttämättä haluaa kiistellä niistä makuasioista, ei ainakaan kannattaisi lähteä liikkeelle negaväitteillä. Ellei tarkoitus ole provota.

^ Minun isoisälläni oli tapana sanoa, että makuasiat ovat ainoita asioita, joista voi kiistellä.  ;)
Sitten lopulta kuitenkin:
Erimielisyydestä syntyy aihe keskustelulle ja keskustelu on se avain uuden löytämiseen, menestykseen.
Negatiivisuuskin on itsessään positiivinen asia koska mikä onkaan sen parempaa kuin huomata olleensa väärässä?

No, Tottakai Isotissinen ihana ratsastamassa sun satulassa; Silloin ollaan kuitenkin aina oikeassa
 :sheep:

Ihan vakavasti; Mulla on ollut aikoinaan sellainen työkaveri joka oli aivan joka jeesuksen asiasta samaa mieltä.
Kyllä oli päivät pitkiä, vaikka kuin koitti saada keskustelua aikaan niin jepajepa :wanker:

Tästä lennokkaasti eli Aasinsiltaa pitkin aiheeseen:
Minua kiihottaa äly, haastava ja rohkea luonne ja itseluottamus, positiivisuus
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Megreda - Lokakuu 02, 2025, 16:00:38
Nuori (ikäistään nuoremman näköinen ja todella kovalla fitness-kropalla varustettu 35-vuotias voi vielä mennä, ehkä nuorekkain 40-vuotiaiden promille, mutta mieluiten 25v tai alle) ja sopusuhtainen tai hoikka on aikalailla minimiedellytys sille että olen fyysisesti kiihottunut naisesta. Eli hedelmällisimmän iän ulkoisilla merkeillä aikalailla mennään.

Mutta vaikka minulla on tämän joukon sisällä mieltymyksiä (tykkään esim. eksoottisista tytöistä, epätykkään bimboista, ym), ne alkavat merkkaamaan vähemmän kuin mentaaliset aspektit. Ei ole salaisuus että olen syrjäytynyt ja fyysisesti tykkään ajatella itseäni hentaista (tai Austin Powersista) tuttuna rumana paskiaisena koska itseironia on parempi kuin ei-ironinen omakuvani, ja kaikki "rehelliset signaalit" siitä että minua ei koeta ällönä ja vastenmielisenä ovat minulle hyvin tervetulleita. Tällaisia ovat esimerkiksi aloitteellisuus (on parempi jos tyttöä ei tarvitse käskeä suutelemaan minua), mutta tällaiset menevät vielä ammattimaisuuden piikkiin joten ne merkkaavat vähemmän; enemmän on väliä asioilla joita maksullisessa seksissä ei voi odottaa, tai jotka kielivät siitä että tytöt ajattelevat minua partnerina eivätkä asiakkaana (amatöörit kiihottavat minua lähtökohtaisesti enemmän, koska minulle on mentaalisesti väliä sillä että onko tytöllä yksi tai muutama daddy jotka ovat tiettävästi jollain tavalla valikoituneita, vai ottaako hän asiakkaakseen kenet tahansa joka ottaa yhteyttä julkiseen mainokseen). Esimerkiksi kumitta paneminen tuntuu siltä että tyttö ei pidä vahingossa minulle paksuksi tulemista maailmanloppuna, nieleminen tai suuhun sylkemistä pyytäminen ovat lähtökohtaisestikin vähän ällöjä joten näiden tekeminen hymyissä suin ja omasta aloitteesta on ristiriidassa sen kanssa että (kuten en voi olla ajattelematta) minun pelkkä läsnäoloni tuntuisi ällöltä. Tai jos tyttö pyytää siittämään hänet, kyllä se alkaa tuntua siltä että olen "oikeasti haluttu" vaikka olisin lähes täysin vakuuttunut että se on leikkiä, ja tyttö joka haluaa minua saa minut syttymään paljon enemmän kuin ero 7/10 tai 10/10 fyysisen viehättävyyden välillä. Seksiaktien ulkopuolella on myös väliä sillä että onko tytöllä kiire lähteä kotiin/ajaa minut pois, vai tuntuuko juttu luistavan sen verran hyvin että sitä sietäisi toistakymmentäkin vuotta. Eli aikalailla kiihottavuus menee sen mukaan että tuntuuko millään tavoin realistiselta päivittää suhde sokerittomaksi ja perustaa perhe, tosin myönnettäkööt että 10/10 naisen paneminen on silti kiihottavaa vaikka olisikin selvää että viikon kuluttua hän palaa kotimaahansa massien kanssa tapahtui meidän välillä mitä tahansa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Avaruusmies - Lokakuu 02, 2025, 21:56:51
^
Koko ton tekstin lukeminen saa mut nauramaan ääneen. Parasta scifiä pitkään aikaan.
Tietysti pienenä haasteena oli lukea tommosta yhteen kirjoitusta, mutta kuitenkin😁
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Avaruusmies - Lokakuu 02, 2025, 22:29:02
Mietin myös mitä Flaming Sword tarkoittaa?
Kuka on kuullut flamettamisesta netti keskusteluissa?
Käsi ylös..anyone?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 02, 2025, 23:26:08
^
Koko ton tekstin lukeminen saa mut nauramaan ääneen. Parasta scifiä pitkään aikaan.
Tietysti pienenä haasteena oli lukea tommosta yhteen kirjoitusta, mutta kuitenkin😁
En tiedä tarkoitatko Megredan viestiä vai aloitusviestiä. Aloitusviesti ei ollut kauhean pahasti yhteenkirjoitusta. Mutta aloitusviestissä sanotut asiat ovat totta, esim. että miksi biologiassa miehiä kiinnostaa enemmän nuoret naiset kuin muun ikäiset naiset.

Jos haluat tarkastaa tietojen paikkansapitävyyttä niin voit käyttää vaikka ChatGPT-tekoälyä, jos et luotettavista lähteistä halua itse netistä etsiä tietoa. Laita tekoälylle kysymyksiä.

https://chatgpt.com/

Tekoäly on tosi hyvällä tasolla jo nykyään. ChatGPT ei tarvitse rekisteröitymistä, ei sisäänkirjautumista.

Mistäkö on nimimerkkini? Fantasiassa on paljon palavia miekkoja, Vanhassa testamentissa Raamatustakin löytyy palava miekka, ja enkeli käyttää sellaista aseenaan. Nimimerkkini tulee ehkä eniten Baldur's Gate: Dark Alliance-pelistä jossa on samanlainen palava miekka kuin Angmarin Noitakuninkaalla. Olen luonnontieteiden, politiikan, uskonnon, ja fantasian kirjallisuuden himolukija.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Lokakuu 02, 2025, 23:31:13
ChatGPT läheenä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 02, 2025, 23:39:12
ChatGPT läheenä. 
Mainitsin että jos haluaa tarkastaa tiedot ja ei jaksa netistä alkaa etsimään tietoa. Yleisesti ottaen ChatGPT antaa varsin oikeata tietoa joka on linjassa sen kanssa mitä vaikka Wikipedia kertoo jostain tietystä asiasta. Wikipediassa on tarkka valvonta ja siellä on ylivoimaisesti suurin osa oikeaa tietoa ja faktaa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: MariaEnkeli - Lokakuu 03, 2025, 00:19:05
Enkeli mainittu!
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 03, 2025, 00:49:00
Enkeli mainittu!
Kyl :) Sul on ihan kiva nimimerkki.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 03, 2025, 01:12:42
Nyt kun tosta biologiasta vielä oli taas kyse, kun jotkut eivät usko että koska nuori nainen on hedelmällisin, niin siksi näyttää seksikkäimmäiltä (evoluutiobiologinen tosiasia), niin tämähän on vain yksi esimerkki evoluutiosta ja biologiasta.

Kun on kyse ylipainosta, niin sekin on biologista miksi sokeria ja rasvaa sisältävät ruoat ovat herkullisempia kuin tavallinen ruoka. Historiassa ihmisillä oli energian saaminen vaikeampaa ja oli hyödyllistä kokea mahdollisimman suuri himo syödä paljon energiaa sisältäviä ruokia. Nykymaailmassa se vain olisi parempi jos vaikka lohi ja peruna herättäisivät enemmän himoa kuin suklaa. Täytyy olla tietoisesti hallitsemassa himojaan nykymaailmassa.

Biologia on mielenkiintoista. Joskus rasistit jotka eivät ymmärrä biologiaa ovat sanoneet vaikka että tummaihoiset ovat värivirheellisiä. Todellisuudessa heidän ihonvärinsä on evoluution vaikutuksesta tumma koska tumma iho suojaa Auringon UV-säteilyltä ja Afrikassa eläneet ihmiset ovat tarvinneet sitä. Myös parhaat pikajuoksijat ovat mustia urheilussa, heille on evolutionaarisesti kehittynyt paras kyky tähän lajiin. Vaikka rasistit sanovat että valkoinen on älykkäin ihmisrotu niin todellisuudessa älykkäin ihmisrotu ovat askenasijuutalaiset ja he ovat saaneet valtavasti Nobel-palkintoja. Keltaiset idässä kuten vaikka Japanissa keskimäärin ovat älykkäämpiä kuin valkoiset älykkyysosamäärätestien mukaan.

Mitä tulee muuhun kuin heteroseksuaalisuuteen, sekin on luonnollista ja sille on evoluutiobiologinen syy. Aiheesta on ollut Suomessa esimerkiksi Tiede-lehdessä. Monilla lajeilla on homoseksiä ja lesboseksiä, ja se vähentää aggressiota, lisää yhteisöllisyyttä jne. joten tuollainen käytös on ollut evolutionaarisesti hyödyksi, eikä ole estänyt lisääntymistä tai halua heteroseksiin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Lokakuu 03, 2025, 01:50:48
^aika rasistista sanoa aasialaisia ihmisiä keltaisiksi.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 03, 2025, 02:00:34
^aika rasistista sanoa aasialaisia ihmisiä keltaisiksi.
Keltaisilla viitataan juuri tiettyyn ryhmään kuten japanilaiset, kiinalaiset, korealaiset. Aasiassa asuu paljon muitakin. Valkoiset, mustat, keltaiset ovat hyvin klassista sanastoa kun puhutaan eri maailman ihmisroduista.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Lokakuu 03, 2025, 02:30:53
^no ei todellakaan ole vaan se koetaan hyvin loukkaavana ilmaisuna
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 03, 2025, 02:41:30
^no ei todellakaan ole vaan se koetaan hyvin loukkaavana ilmaisuna
Ei siinä kyllä mitään loukkaavaa ole. Se on kuten musta tai valkoinen. Ei kuten n-sana mustasta, tai kalpeanaama valkoisesta tai vinosilmä keltaisesta, joita olen kuullut ja joita käytetään tarkoituksella halveksuvina.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Lokakuu 03, 2025, 02:46:53
^ja tän varmaan hait juurikin sieltä ChatGPT:ltä. Kysyppä asiaa vaikka ihan joltain aasialaiselta ihmiseltä.

Muuten, se sun edellinen nimimerkki oli paljon parempi trolli. Toi on nyt vähän väsynyttä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 03, 2025, 02:55:55
^ja tän varmaan hait juurikin sieltä ChatGPT:ltä. Kysyppä asiaa vaikka ihan joltain aasialaiselta ihmiseltä.

Muuten, se sun edellinen nimimerkki oli paljon parempi trolli. Toi on nyt vähän väsynyttä.
En oo ChatGPT:n kanssa keskustellut roduista. Itä-aasialaiset voisi olla kaikkein neutraalein termi.

Ei mulla ole ollut tällä sivustolla koskaan mitään muita nimimerkkejä kuin tämä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: MariaEnkeli - Lokakuu 03, 2025, 08:36:43
Enkeli mainittu!
Kyl :) Sul on ihan kiva nimimerkki.

Kunhan nyt vaan en raskautuisi pyhästä hengestä. Koska myös raamattu mainittu 🙄
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 04, 2025, 21:14:23
otsikossa kysytään millainen nainen kiihottaa sinua eniten, ja neljännellä sivulla jauhetaan jo juutalaisten älykkyysosamäärästä.

jeesus anna armoa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kalamaja - Lokakuu 04, 2025, 21:20:50
otsikossa kysytään millainen nainen kiihottaa sinua eniten, ja neljännellä sivulla jauhetaan jo juutalaisten älykkyysosamäärästä.

jeesus anna armoa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Godwin%27s_law
Tähän ne nettikeskustelut aina vääjäämättä johtaa: Ei siis mitään uutta auringon alla.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JPC - Lokakuu 04, 2025, 21:24:17
Valkoiset, mustat, keltaiset ovat hyvin klassista sanastoa kun puhutaan eri maailman ihmisroduista.
Minusta se on vihreät.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 04, 2025, 21:31:01
itse aiheeseen, nää keskustelut ois varmaan mielekkäämpiä jos ihmiset kykenis jotenkin tekemään eron keskimääräisten ja väestötasolla korostuvien mieltymysten (vaikkapa tässä asiassa nyt ikä, vyötärö-lantio-suhde, paino) ja sit niiden yksilötason mieltymysten välille. taylor swift on yksi maailman suosituimpia artisteja tällä hetkellä, mutta se tuskin tarkoittaa että kaikki tai edes suurin osa maailman väestöstä kuuntelis taylor swiftia.

miksi esittää näennäisen neutraali kysymys niistä henkilökohtasista mieltymyksistä ja sit alkaa perustella ikään kuin objektiivisesti millainen evoluutiobiologian takia on sitä miellyttävintä? musta on itsestäni ainakin paljon mielenkiintosempaa kuulla ihmisiltä itseltään mistä ja miksi ne kiihottuu kuin että joku kertoo mistä ihmiset jotenkin lajityypillisesti kuulemma kiihottuu.
 
kuvittelisin itse elämän menevän vähän tylsäksi jos kaikille mieltymyksille ja kiihotuksen kohteille tarvitsee etsiä ja löytyä joku evoluutiobiologinen perusta, mulle ihmisnisäkäs on myös kulttuuria ja sosiologiaa, ei vain evoluutiota ja biologiaa.

tai no, jos joku foorumin käyttäjä haluaa selittää mulle evoluutiobiologisen perustan miksi ihmiset kiihottuu esim. kasvoille laukeamisesta, anaaliseksistä, nylonista, tennissukista, sisäkköasuista, ruoalla sotkemisesta, sitomisesta tai sähköiskuista, niin antaa tulla.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: samuel - Lokakuu 04, 2025, 21:37:22

Sä siis aidosti tulet tänne vihjailemaan melko suoraan, että joku voisi kiihottua muustakin kuin lisääntymiseen todennäköisimmin johtavasta aktista hedelmällisimmällä hetkellä elämässä?!

Ts. Voisinko saada toisenkin kerran??
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 04, 2025, 22:00:09
Sä siis aidosti tulet tänne vihjailemaan melko suoraan, että joku voisi kiihottua muustakin kuin lisääntymiseen todennäköisimmin johtavasta aktista hedelmällisimmällä hetkellä elämässä?!

Ts. Voisinko saada toisenkin kerran??

no eihän sellaisen vihjailemisessa saati väittämisessä olisi mitään järkeä kun ei se ole evoluutiobiologista!! :o

pääsispä jotenkin hetkeks silleen kärpäseks kattoon tai kattoon kristallipallolla näiden ihmisten psyykeen. ehkä joku vanhoista ja pullukoista kiihottuva sit taianomaisesti muuttaa mieltymyksensä kun sille argumentoi tarpeeks, lol
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 04, 2025, 22:27:37
tai no, jos joku foorumin käyttäjä haluaa selittää mulle evoluutiobiologisen perustan miksi ihmiset kiihottuu esim. kasvoille laukeamisesta, anaaliseksistä, nylonista, tennissukista, sisäkköasuista, ruoalla sotkemisesta, sitomisesta tai sähköiskuista, niin antaa tulla.
Kaikki ihmisten mieltymykset liittyvät jollain tavalla biologiaan, psykologiaan tai juuri kulttuuriin/sosiologiaan kuten mainitsit.

Vaikkapa kasvoille laukeaminen  ja anaaliseksi saatetaan kokea alistamisena tai alistumisena kuten erilaiset roolileikit, joihin monet asusteetkin liittyvät. Evoluutiohistoriassa nisäkkäillä on välillä seksuaalisuuteen liittynyt hallinta ja valta-asema, ja halusta tällaisiin tilanteisiin on ollut evolutionaarista hyötyä.

Tiettyjen fetissien kanssa voi olla evoluution näkökulmasta kyse assosiatiivisesta oppimisesta eli aivot ovat oppineet yhdistämään tietyn esineen tai tilanteen mielihyvään.

Mitä tulee vaikka sähköiskuihin, niin kipu ja nautinto voivat aktivoida samoja hermoratoja koska ovat neurokemiallisesti yhteydessä. Sähköiskut tai muu kipu voi lisätä nautintoa (endrofiinit, adrenaliini).

Fetissi joihinkin vaatteisiin kuten alushousuihin tai sukkiin tuo mieleen seksuaalisina pidettyjä asioita kuten alavartalo, jalat. Tennissukissa yhdistyy ajatus urheilijasta (hyvä keho, evolutionaarisesti edullista) ja jaloista. Ihmisten kulttuureissa yleensä jalkoja pidetään seksuaalisina. Se oli hauska kun Elina Valtosen paljaat sääret sensuroitiin Iranin televisiossa. Liittyvät klassisiin seksimielikuviin joissa ollaan vaikka lähetyssaarnaajassa kun naisen jalat ovat miehen ympärille kiedottuina.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 04, 2025, 22:40:09
Kaikki ihmisten mieltymykset liittyvät jollain tavalla biologiaan, psykologiaan tai juuri kulttuuriin/sosiologiaan kuten mainitsit.

ei jumpejampe, ihanko totta. :D
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: lantti - Lokakuu 04, 2025, 22:58:41
Itsestään huolta pitävä, itsevarma, viettelevä, silmiin katsova, aidosti/(hyvin näytellen) aktissa mukana oleva aito nainen.  :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: äRHäkkä - Lokakuu 05, 2025, 00:47:53
itse aiheeseen, nää keskustelut ois varmaan mielekkäämpiä jos ihmiset kykenis jotenkin tekemään eron keskimääräisten ja väestötasolla korostuvien mieltymysten (vaikkapa tässä asiassa nyt ikä, vyötärö-lantio-suhde, paino) ja sit niiden yksilötason mieltymysten välille. taylor swift on yksi maailman suosituimpia artisteja tällä hetkellä, mutta se tuskin tarkoittaa että kaikki tai edes suurin osa maailman väestöstä kuuntelis taylor swiftia.

kuvittelisin itse elämän menevän vähän tylsäksi jos kaikille mieltymyksille ja kiihotuksen kohteille tarvitsee etsiä ja löytyä joku evoluutiobiologinen perusta, mulle ihmisnisäkäs on myös kulttuuria ja sosiologiaa, ei vain evoluutiota ja biologiaa.

Taas kivasti avattu Isalta. Täppäsin spotifyhin Taylor Swift ja kuuntelin pätkät viidestä eniten kuunnellusta. Uskon kuulleeni ne kaikki, mutta en kuunnelleeni, ei osu hänen juttunsa mulle. Kivä hälle että kuuntelijoita riittää, kiva mulle että on myös muuta musiikkia. Onko tää win-win?

Ihmisnisäkäs on niin vinkeän moniulotteinen olio, ettei kaikkia sen kiihotuksen kohteita varmastikaan pystytä nimeämään ja selittämään. Mikään epäinhimillinen ei ole ihmiselle vierasta, varsinkaan kiihotusten kohteissa. Tai tiedettä tehtäessä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: äRHäkkä - Lokakuu 05, 2025, 01:05:53
Ja jäi otsikkoon vastaamatta.

En vieläkään tiedä. Jotkut misut, daamit, pimut tai rouvat vaan tempoo mukaansa. Varmaan sitä (parrattoman) jämeräpartaisen (mahdollisesti) insinöörin esille tuomaa feromonihommaa. Ja kiihotun itseäni (silleen kiva, ettei juuri karsi) älykkäämmistä naisista. Ihan huippuun tarvitsen emotionaalisen siteen.  Eli älykäs renttuun rakastuva, jonka tuoksu on minulle osuva.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pe Gu - Lokakuu 05, 2025, 13:56:41
Huh, onneksi omassa asiakaskunnassani ei ole kukaan vielä hoksannut kysyä BMI:täni, lakkaisivat pian nauttimasta seurastani.

Vai onko tämä vain seurausta siitä, etten aikaani myy kuin herrasmiehille? 🤔

Mene ja tiedä 😊

Eipä noilla lukemilla ole mitään merkitystä. Ja PrettyHornyn tavanneena voin todeta, että hänellä lukemat on enemmän kuin kohdallaan!
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 14, 2025, 18:55:30
Noissa RealEscortin ilmoituksissa yleensä ikä aina valehdellaan ainakin pari vuotta nuoremmaksi kuin oikea ikä, sen on moni escort myöntänyt. Yksi syy on että ei voi tunnistaa niin helposti kenestä on kyse jos on kyseessä escort joka peittää kasvonsa. Ja sitten suuri syy on paremmin kaupaksi meneminen. Ikä sanotaan juuri nuoremmaksi eikä vanhemmaksi koska yleensä miehiä nuoret naiset kiinnostavat. Ja ikänsä valehtelevat myös naiset jotka esittävät kasvonsa julkisesti, eli sitä ikää ei sanota väärin ainoastaan siksi että ei tiedettäisi kenestä on kysymys.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Turskapappa - Lokakuu 14, 2025, 19:25:04
Parikymppinen törötisuinen blondi kaupungin korkeimmilla koroilla.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pertti Ström - Lokakuu 14, 2025, 19:38:46
^ Ja jos on vielä ukrainalainen.Hienoa nähdä teikäläinen kirjoittamassa tänne.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: saapasjalkakolli - Lokakuu 18, 2025, 18:51:14
Kivat ja helposti lähestyttävät tavalliset hoikat naiset, jotka hymyilevät paljon ja katsovat silmiin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: misterx83 - Lokakuu 18, 2025, 19:17:33
Emma Tainion näköiset
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: BrockLanders - Lokakuu 18, 2025, 19:48:22
Aika laaja kysymys.

Kun rupean keski-ikäisenä muistelemaan kaikkia ihastuksia lapsuudesta tähän päivään, niin ei heillä mitään muuta yhteistä ole kuin suhteellisen hoikka olemus, hymyilevät kasvot ja naiselliset hiukset. On ollut vaaleaa, tummaa, kaikkia eri silmien väriä, rintavaa ja lähes lautaa. Pyllyjäkin on ollut monenlaisia. Naisella/tytöllä, johon olin täysin hullaantunut opiskeluaikoina, oli miesmäinen kävelytyyli, minua pidempi (yli 180cm) ja huono perse, mutta ei se  haitannut, kun tyttö tuntui siinä vaiheessa maailman ihanimmalta luonteelta. Ja kun on idiootin lailla ihastunut, niin partneri näyttää aina kauneimmalta maailmassa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: BrockLanders - Lokakuu 18, 2025, 21:40:36
Edellinen viesti koski enemmän ihastuksia, mikä nyt ei ole ihan sama kuin kiihotus. Näissä "kiihotuksissa" skaala on kuitenkin vielä laajempi.

Helpompi luetella ensin, mitkä eivät ainakaan kiihota:

- liika ylipaino (ns. chubby/pulleus ei haittaa)

- intiimialueen lävistykset (tämäkään ei ole ehdoton, jos on muuten vetävä)

- minkäänlainen puute hygieniassa

- miesmäiset hiukset

- karvaiset sääret/kädet/naama

Jos nyt jotain kiihotuksia keksii itsestäänselvyyksien (kauniit kasvot, hyvä kroppa yms) lisäksi, niin ensimmäisenä:

- häpykarvat (poslariaikoina näillä on helppo erottautua)

- luomurinnat (ihan sama minkä kokoiset)

- iloinen luonne (olen melko reaktiivinen. Iloiset naiset saavat musta hyvää seuraa, mutta tylyt naiset saavat musta kokovartalokyrvän.)

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: MarkoX - Lokakuu 18, 2025, 22:19:57
- Luonnollisen, tuuhean häpykarvoituksen omaava nainen  :inlove:

- Luonnolliset rinnat  :inlove:

- Luonteeltaan mukava, lämmin, hymyilevä, naisellinen  :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: velihopea - Lokakuu 19, 2025, 00:39:11
Edellinen viesti koski enemmän ihastuksia, mikä nyt ei ole ihan sama kuin kiihotus. Näissä "kiihotuksissa" skaala on kuitenkin vielä laajempi.

Helpompi luetella ensin, mitkä eivät ainakaan kiihota:

- liika ylipaino (ns. chubby/pulleus ei haittaa) j
- intiimialueen lävistykset (tämäkään ei ole ehdoton, jos on muuten vetävä)
- minkäänlainen puute hygieniassa
- miesmäiset hiukset
- karvaiset sääret/kädet/naama

Toi liika ylipaino on paha. Itsekään mikään keiju ole (BMI nippa nappa alle 30), mutta on mulla lihastakin. Naisella se ylipaino vaan usein kasautuu silkkana rasvana niin perseen kuin vatsan seudulle. Viimeisin sivilliviritys kaatui mun puoleltani siihen, kun en vaan kiihottunut BMI n. 35 naisesta, vaikka oli kuinka fiksu ja mukava muuten. Piti joku tekosyy keksiä kiemurrella pois kuin käärme, kun ei toista loukatakaan halunnut.
Lyhyet hiukset naisella eivät myöskään yleensä kiihota. Joillekin harvoille ne voivat sopia. Jos on sääri- tai kainalokarvaa liikaa, ne kannattaa ajella / sokeroida.

Mutta kiihotun monen painoisista naisista, lievä ylipaino ei haittaa, kunhan en 69:iin tukehdu. Tämäkin on ollut joskus lähellä, enkä menny uudestaan 🙄 Toki jos rahalla maksan, hoikempaa halajan.

Luonne ja persoonallisuus ovat tosi tärkeitä (erityisesti siviilissä, mutta vaikkapa vakkariakin valitessa). Toisen huomioiminen ja sovitussa pysyminen on tärkeää. Samoin tietynlainen stabiilius luonteenpiirteissä. Äärevyys ja epävakaus ovat iso ref flag, myös maksullisssa vakkarissa.

Ja sit tietty se kemia ja magia. Siviilissä merkkaa enemmän, mut hupakoissa myös, etenkin jos jotain vakkarijuttua miettii. Joku kasvonpiirre saa olla vaikka ns. rumakin, jos luonne on kaunis. Sekä hupakon kyseessä ollen palvelualttius ja -valikoima itseäni miellyttävä.

Ja toki sitten seksitaidot ja -halut. OWO + CIM + 69 ni märät villasukatkin pyörii jaloissa 8) :inlove: Siviilissä näitä herkkuja harvemmin on tarjolla. Jos ois, veisin alttarille 😇
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JPC - Lokakuu 19, 2025, 07:28:16
No tietysti sellainen eniten kiihottava nainen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 20, 2025, 15:43:00
Jos nyt jotain kiihotuksia keksii itsestäänselvyyksien (kauniit kasvot, hyvä kroppa yms) lisäksi, niin ensimmäisenä:

- häpykarvat (poslariaikoina näillä on helppo erottautua)

- luomurinnat (ihan sama minkä kokoiset)

- iloinen luonne (olen melko reaktiivinen. Iloiset naiset saavat musta hyvää seuraa, mutta tylyt naiset saavat musta kokovartalokyrvän.)
Tosta tuli mieleen kun tykkäät hoikista ja hyvän kropan omaavista naisista, joilla ei ole häpykarvat ajettu, niin RealEscortissa tällaisia oli Juno/Katajasi, Isa Häkkinen ja Aurora Elomaa. Kaikilla luonnollinen karvoitus ja hyvä kroppa mutta nykyään jokainen näistä on ylipainoinen.

Itsellä just samoin kuin sulla naisten kanssa tossa kun on kyse asiakkaan kanssa toimimisesta. Mun kirjoittamista arvosteluista RealEscortissa 80% on positiivisia, ja en lähde kirjoittamaan negatiivista arvostelua muuta kuin syystä. Jos nainen kohtelee tylysti niin kirjoitan varmasti negatiivisen arvostelun ja tuon esille kaikki negatiiviset piirteet mitkä löydän, sanotaan nyt vaikka näin että niin makaa niin kuin petaa. 80% escortin luona käynneistä on sellaista että saa ystävällistä kohtelua ja kunnollista asiakaspalvelua, ainakin jos on kyse suomalaisista escorteista.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: BrockLanders - Lokakuu 20, 2025, 18:04:43
Jos nyt jotain kiihotuksia keksii itsestäänselvyyksien (kauniit kasvot, hyvä kroppa yms) lisäksi, niin ensimmäisenä:

- häpykarvat (poslariaikoina näillä on helppo erottautua)

- luomurinnat (ihan sama minkä kokoiset)

- iloinen luonne (olen melko reaktiivinen. Iloiset naiset saavat musta hyvää seuraa, mutta tylyt naiset saavat musta kokovartalokyrvän.)

Tosta tuli mieleen kun tykkäät hoikista ja hyvän kropan omaavista naisista, joilla ei ole häpykarvat ajettu, niin RealEscortissa tällaisia oli Juno/Katajasi, Isa Häkkinen ja Aurora Elomaa. Kaikilla luonnollinen karvoitus ja hyvä kroppa mutta nykyään jokainen näistä on ylipainoinen.

Ok, hyvä tietää. Nuo muut ovat mulle tuntemattomia suuruuksia, mutta tuon palstalla tunnetun Isan sivuihin sattuneesta syystä jokin aika sitten tutustuin. Jos ne sivujen sekä naapuripuolen kuvat ovat edes lähelle nykykondista, niin ei ole kyllä omaan makuuni mitenkään liikaa painoa hänellä. Monella tapaa hyvännäköinen mimmi.

Enkä mitenkään hysteerinen ole tuon naisten hoikkuuden kanssa, kun en itsekään mikään unelmien Adonis ole. Kyse on vain siitä, etten pidä jos ylipainoa on selvästi liikaa.

Kreikkalaisesta mytologiasta, hoikista naisista ja karvaisista pilluista puheenollen sekä naapurissa että RE:n puolella ilmoittelee Elsi. Hän on yksi lukuisista kokeilulistallani olevista. Kaiken muun ohella vaikuttaa sivistyneeltä. Vaikka en hupakon luokse ensisijaisesti keskustelemaan menekään, niin tuo se vähän lisää värinää, jos huomaa, että nainen lukee muutakin kuin Seiskaa ja somea.
 
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: tunnuksena Sinatra - Lokakuu 20, 2025, 19:09:54

Ok, hyvä tietää. Nuo muut ovat mulle tuntemattomia suuruuksia, mutta tuon palstalla tunnetun Isan sivuihin sattuneesta syystä jokin aika sitten tutustuin. Jos ne sivujen sekä naapuripuolen kuvat ovat edes lähelle nykykondista, niin ei ole kyllä omaan makuuni mitenkään liikaa painoa hänellä. Monella tapaa hyvännäköinen mimmi.

Isa on kyllä huippu. Kauniit kasvot ja sopivan naisellinen vartalo, iso suositus.

Kreikkalaisesta mytologiasta, hoikista naisista ja karvaisista pilluista puheenollen sekä naapurissa että RE:n puolella ilmoittelee Elsi. Hän on yksi lukuisista kokeilulistallani olevista. Kaiken muun ohella vaikuttaa sivistyneeltä. Vaikka en hupakon luokse ensisijaisesti keskustelemaan menekään, niin tuo se vähän lisää värinää, jos huomaa, että nainen lukee muutakin kuin Seiskaa ja somea.

Elsi Kuu olisi kyllä mukava tavata. Yksi vielä lisää samaan sarjaan on HelmiHki (Opiskelijan luomumirriä). Aivan huippukiva tyttö.

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: MariaEnkeli - Lokakuu 20, 2025, 19:20:03
Naiset joilla on mielipiteitä eikä jeesustele tai kumartele, tässäkään skenessä. Paitsi jos asiakas lyö seteleitä tiskiin ja pyytää jeesustelemaan 😁

Kaikenlainen perseennuolenta on mulle vähän 🚩 Ihan kirjaimellisestikin. En pidä mielistelijöistä enkä paskan maistelijoista. Tänhän te halusitte tietää  :kiss:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: PrettyHorny - Lokakuu 20, 2025, 19:31:56
Naiset joilla on mielipiteitä eikä jeesustele tai kumartele, tässäkään skenessä. Paitsi jos asiakas lyö seteleitä tiskiin ja pyytää jeesustelemaan 😁
Sitä päivää odotellessa kun joku kysyy, löytyykö multa kaapista tekopartaa ja kaapua, melkein jo vähän innostuin ajatuksesta 😁
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 22, 2025, 17:05:52
Tosta tuli mieleen kun tykkäät hoikista ja hyvän kropan omaavista naisista, joilla ei ole häpykarvat ajettu, niin RealEscortissa tällaisia oli Juno/Katajasi, Isa Häkkinen ja Aurora Elomaa. Kaikilla luonnollinen karvoitus ja hyvä kroppa mutta nykyään jokainen näistä on ylipainoinen.

tää on nyt toinen kerta kun mainitset mut nimeltä esimerkkinä naisesta joka on mielestäsi liian läski, niin mitäpä jos tämän toistuvan kommentoimisen sijasta vaikkapa painuisit vittuun? mun keho ja miltä se näyttää ei millään tavalla ole sun asias. jos ei kelpaa, ei ole pakko tulla asiakkaaksi. siirry puhumaan niistä naisista ketkä sua kiihottaa, sen oli tarkoitus olla tän ketjun aihe.

saatana että vituttaa lukea tällasta kommentointia.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Avaruusmies - Lokakuu 22, 2025, 17:09:27

Ei noista kannata olla milleskään.

Johan nimimerkki kertoo kaiken, jos termi flamettaminen on tuttu.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: joey_t - Lokakuu 22, 2025, 18:46:27
Olipas ikävää tekstiä nimimerkiltä Flaming Sword. Jospa opettelisit käyttäytymään?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 22, 2025, 23:09:57
Olipas ikävää tekstiä nimimerkiltä Flaming Sword. Jospa opettelisit käyttäytymään?
"Tosta tuli mieleen kun tykkäät hoikista ja hyvän kropan omaavista naisista, joilla ei ole häpykarvat ajettu, niin RealEscortissa tällaisia oli Juno/Katajasi, Isa Häkkinen ja Aurora Elomaa. Kaikilla luonnollinen karvoitus ja hyvä kroppa mutta nykyään jokainen näistä on ylipainoinen."

Olipa hirvittävän ikävää tekstiä! En edes käyttänyt mitään rumaa ilmaisua ylipainosta. Tosiasian toteaminen, ja eikös osa teistä just ajattele että ylipainoinen on seksikäs, joten sillonhan sen pitäisi olla kehu. Olen sanonut kaikkia mainittuja naisia hyviksi asiakaspalvelijoiksi myös, joten en todellakaan ole ainoastaan sanonut ylipainosta.

tää on nyt toinen kerta kun mainitset mut nimeltä esimerkkinä naisesta joka on mielestäsi liian läski, niin mitäpä jos tämän toistuvan kommentoimisen sijasta vaikkapa painuisit vittuun? mun keho ja miltä se näyttää ei millään tavalla ole sun asias. jos ei kelpaa, ei ole pakko tulla asiakkaaksi. siirry puhumaan niistä naisista ketkä sua kiihottaa, sen oli tarkoitus olla tän ketjun aihe.

saatana että vituttaa lukea tällasta kommentointia.
[/quote]
Kannattais myös ajatella muutakin mitä susta olen mieltä: mahtava asiakaspalvelija ja yks parhaista escorteista jos ei etsi juuri hoikkia tai fitness-vartalon muijia. Ja kaiken lisäksi pystyt halutessasi saamaan uudestaan sellaisen kehon joka oli aiemmin :)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 22, 2025, 23:15:53
^ niin varmaan pystyisinkin, mutta näiden kommenttien jälkeen en usko että haluan. saattaisit vaikka palata asiakkaaksi ::)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 22, 2025, 23:23:32
Itse aiheesta millainen nainen kiihottaa eniten, niin se on jo aika selvä aiemmankin perusteella mitä olen kirjoittanut. Eli: normaali paino ja treenattu vartalo. Pituus 160-180 cm on hyvä. Olen itse 183 cm niin ei halua että nainen olisi pidempi mutta tosi harva nainen on. Alle 160 cm on itselleni liian lyhyt pituus naiselle. Hiusten värillä ei ole väliä eikä hiustyylilläkään jos ei ole kaljuksi ajanut tai tosi lyhyeksi leikannut.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 22, 2025, 23:29:49
^ niin varmaan pystyisinkin, mutta näiden kommenttien jälkeen en usko että haluan. saattaisit vaikka palata asiakkaaksi ::)
Sillon kun oon asiakas niin naista on aina kohdeltu tosi hyvin ja tullaan aina kohtelemaan :) Edes silloin jos asiakaspalvelu on ollut huonoa en ole käyttäytynyt pahasti, vaan ajatellut että rahat olisi voinut käyttää paremminkin, ja kirjoittanut arvosteluun mielipiteeni.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 22, 2025, 23:57:46
^ niin, maksullisen ajan ulkopuolellahan voi sitten kommentoida ihmisten kehoja ihan miten huvittaa ja oikeuttaa sen sillä että kohtelee maksaessaan naisia hyvin. ei kiitos.

taattua forkkameininkiä että vaikka miten koittaa ite kirjoittaa humoristista, omaperäistä ja perusteltua tekstiä silti pysyen kunnioittavana ja hyvähenkisenä niin vastaukseksi riittää "oot lihonut". rima on asetettu ja miehet on puhuneet. mitäpä tässä sitten sanomaan muuta kuin että vohoi sentään, anteeksi ja menen äkkiä laihduttamaan.

ihan oikeesti, kehorauha kuuluu myös huorille. vitustako te tiedätte mitään kenenkään terveydentilasta ja kenelle kommentoitte lihomisesta kun se on parantunut syövästä tai syömishäiriöstä.

mua oksettaa että sunkaltainen ihminen on saanut edes maksusta koskea mun kehoon ja ollut mun sisällä. pysy kaukana musta.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 23, 2025, 01:29:30

Et kyllä ole kirjoittanut kunnioittavasti ja hyvähenkisesti tässä keskusteluketjussa...  hyökkäävästi, kun toinen tuo esille ylipainon ongelman. Katsopa viestejäsi tässä ketjussa. Jos joku normaalipainoinen laihtuu niin silloin monta kertaa syy on jostakin sairaudesta. Yleensä taas jos normaalipainoinen lihoaa on kyse laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä omasta kehostaan. Mutta ymmärrän myös että joskus on kyse vaikkapa masennuksesta tai henkisistä ongelmista, mutta escorteista varmasti suurimmalla osalla syy on vain epäterveelliset elämäntavat ja laiskuus. Ajattele asiaa niin että olisit itse mies joka käyttää maksullisten naisten palveluja ja koet että tulet usein petetyksi kuvilla ja ilmoitetuilla painoilla, niin ei se sinua iloiseksi tekisi, jos ei juuri ylipainoiset naiset olisi juttusi. Voisit hyvinkin haluta silloin ongelman tuoda esille foorumilla.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pupu7000 - Lokakuu 23, 2025, 02:39:44
Sellaiset kuin oli Kuponkiuutisissa tai Anttilan kuvaston alusvaateosiossa 30 vuotta sitten poseeraamassa imetysliivit ja mammapöksyt päällä. Olen tosissani.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 23, 2025, 10:27:51
Mulle on tosi moni asiakas ihmetellyt, miksi tituleeraan itseäni pikkupulleaksi, kun en sitä heidän mielestään ole. Syy on se, etten halua vahingossakaan asiakkaikseni sellaisia miehiä, joiden mielestä normaalipainoiset naiset on ylipainoisia. Tästä syystä voisin myös viilata ilmoituksessani painoani enemmänkin ylöspäin ja etsiä kuvan, jossa näytän lihavammalta, kuin olen. Mutta toivon, että yltiörehellinen ilmoitusosan teksti saa siirtymään seuraavaan ilmoitukseen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 23, 2025, 14:29:52
Ajattele asiaa niin että olisit itse mies joka käyttää maksullisten naisten palveluja ja koet että tulet usein petetyksi kuvilla ja ilmoitetuilla painoilla, niin ei se sinua iloiseksi tekisi, jos ei juuri ylipainoiset naiset olisi juttusi. Voisit hyvinkin haluta silloin ongelman tuoda esille foorumilla.

juujuu kyllä sinä olet tässä nyt se uhri. ja tämä kitinä liittyy muhun miten? syytätkö mua nyt kautta rantain että juuri minä olisin juuri sinua huijannut kuvillani, ja onko sulla munaa sanoa se suoraan? mikä on sun motiivi nostaa mut tikunnokkaan ja nimetä mut ei vain kerran vaan kahdesti tässä keskustelussa esimerkkinä ylipainoisesta palveluntarjoajasta, kun tiedät että mä seuraan tätä keskustelua, jos ei aivan turha halu näpäyttää? ootko sä näin vitun pieni mies että et muuta keksi kun sua älykkäämpi nainen tekee sut naurunalaiseks?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Moonshine - Lokakuu 23, 2025, 15:22:05
En ole roikkunut forumilla pitkään, mutta olen monasti ihmetellyt tapaa millä yllättävän moni kirjoittaja kommentoi palveluntarjoajia, varsinkin kun tietää monen heistä seuraavan palstaa. Kirjoitellaan tosi tökerösti, välillä suoraan sanottuna törkeästi, aivan kuin PT:tä ei tarvitsisi kohdella hyvin ”kun tässä nyt vaan kirjoitellaan”.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pertti Ström - Lokakuu 23, 2025, 15:30:02
^ Vaikka olen roikkunut yli 15 vuotta näillä foorumeilla en ole tuollaiseen törmännyt. Olisikohan sitten moderointi poistanut?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Lokakuu 23, 2025, 16:22:11
Mulle on tosi moni asiakas ihmetellyt, miksi tituleeraan itseäni pikkupulleaksi, kun en sitä heidän mielestään ole. Syy on se, etten halua vahingossakaan asiakkaikseni sellaisia miehiä, joiden mielestä normaalipainoiset naiset on ylipainoisia. Tästä syystä voisin myös viilata ilmoituksessani painoani enemmänkin ylöspäin ja etsiä kuvan, jossa näytän lihavammalta, kuin olen. Mutta toivon, että yltiörehellinen ilmoitusosan teksti saa siirtymään seuraavaan ilmoitukseen.
Lueskelin tätä ketjua ja silmiin osui tuo
(... itseäni pikkupillua...)
Olisiko edelliset kirjoitukset jotenkin ohjannu luetun ymmärrärryksessä...?
Ei ole (Vielä) tavattu mutta tukista mua tästä hyvästä 🌹
Olet ihana❤️
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Jokkeq6 - Lokakuu 24, 2025, 07:50:17
Laaja kysymys.
Pt tä etsiessä joskus tykköisin että lähtis pieneen flirttii viestitellessä.
Kysyisi mistä tykkää jne.
Ymmärrän että viestejä tulee paljon heille. Aivoista vaan löhtee kaikki halut.
Joten töksäyttelevä pt ei kiinnosta.
Ystävällinen kiihottava viestittely on kiihottavaa. Vaikka roolien sopiminen kun tapaa....
Itse haen kyllä seksuaalisesti latautunutta pt tä tapaamiselle jos viestittely sujuu. Kivaa päivää ja viikonloppua kaikille😊
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 24, 2025, 11:56:46
Ajattele asiaa niin että olisit itse mies joka käyttää maksullisten naisten palveluja ja koet että tulet usein petetyksi kuvilla ja ilmoitetuilla painoilla, niin ei se sinua iloiseksi tekisi, jos ei juuri ylipainoiset naiset olisi juttusi. Voisit hyvinkin haluta silloin ongelman tuoda esille foorumilla.

juujuu kyllä sinä olet tässä nyt se uhri. ja tämä kitinä liittyy muhun miten? syytätkö mua nyt kautta rantain että juuri minä olisin juuri sinua huijannut kuvillani, ja onko sulla munaa sanoa se suoraan? mikä on sun motiivi nostaa mut tikunnokkaan ja nimetä mut ei vain kerran vaan kahdesti tässä keskustelussa esimerkkinä ylipainoisesta palveluntarjoajasta, kun tiedät että mä seuraan tätä keskustelua, jos ei aivan turha halu näpäyttää? ootko sä näin vitun pieni mies että et muuta keksi kun sua älykkäämpi nainen tekee sut naurunalaiseks?
Sinut tuli mainittua taas sen takia että oli puhe luonnollisen karvoituksen omaavista naisista ja tuli mainittua uudelleen muitakin kuin juuri sinä. Mutta olet itsekin kyllä esimerkki naisesta joka huijaa tahallaan miehiä. Nettisivullasi ensimmäinen kuva on tarkoituksella otettu niin että siinä vaikuttaa hoikemmalta, vatsa päin sänkyä että peittää vatsan lihavuutta ja sitten edelleen sulla on RealEscortissa painona 65 kg. Miksi ei laittaa ensimmäiseksi kuvaksi nettisivuilla rehellisesti kuvaa rehevämmältä vaikuttavasta naisesta tai kertoa rehellisesti painoaan? Koska se vaikuttaisi negatiivisesti bisneksiin.

Kun puhut älykkyydestä niin tässä viestiketjussa viestisi eivät ole kyllä vaikuttaneet älykkäiltä vaan ne ovat olleet typeriä, epäloogisia ja tosi lapsellisia. Ihan kuin jonkun 15-16v teinitytön kiroilua ja räyhäämistä sen jälkeen kun on ärsyyntynyt jostain. Viestien typeryydestä vaikka esimerkkinä tuo kun sanoit että voi olla vaikka parantunut syövästä kun sanoo ylipainoiseksi, niin todellisuudessa koskaan kun upean vartalon omaava normaalipainoinen nainen lihoaa ei ole kyse syövästä parantumisesta. Silloin jos joku olisi sairaalloisen laiha ja paino nousee normaaliksi niin voi olla kyse syövästä parantumisesta.

Jos se ylipainosta sanominen niin ärsyttää, niin et ole tyytyväinen kehoosi. Eli laita ruokavalio kuntoon ja mene lenkille tai salille.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 24, 2025, 13:06:09

kyllä mua itse asiassa ärsyttää ihan tällanen täysin tahallinen ja pahantahtoinen yritys sabotoida mun bisneksiä poimimalla mua esimerkkinä palveluntarjoajasta joka on sun mielestä lihonut piloille.

mulle on tehty kaksi rasvaimua rintojen rasvansiirron takia, mulla ei ole mitään "vatsan lihavuutta". toisekseen, oletko sä oikeasti tosissasi sitä mieltä että sängyllä makaaminen on lihavuuden piilottelua :D kolmanneks, mä en ole itse edes valinnut mun kotisivuilla olevia kuvia, ne on sinne laittanut web designer joka ne sivut teki. sängyllä makoilu on aika harvoja poseja jotka voi ottaa vaakasuunnassa, ja sen muotosille nettisivuille menee aika paljon vaakasuunnasta otettuja kuvia.

kuinka paljon sä oikein stalkkaat mun ilmoituksia kun muistat mua paremmin mitä siellä lukee? asia vitun kunnossa, eipä tartte paljoa vuokraa maksella kun voin asua ilmaseks sun päässäs.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: MariaEnkeli - Lokakuu 24, 2025, 13:50:24

Sä oot kyllä harvinaisen raskas tyyppi.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 24, 2025, 14:19:27
kyllä mua itse asiassa ärsyttää ihan tällanen täysin tahallinen ja pahantahtoinen yritys sabotoida mun bisneksiä poimimalla mua esimerkkinä palveluntarjoajasta joka on sun mielestä lihonut piloille.

mulle on tehty kaksi rasvaimua rintojen rasvansiirron takia, mulla ei ole mitään "vatsan lihavuutta". toisekseen, oletko sä oikeasti tosissasi sitä mieltä että sängyllä makaaminen on lihavuuden piilottelua :D kolmanneks, mä en ole itse edes valinnut mun kotisivuilla olevia kuvia, ne on sinne laittanut web designer joka ne sivut teki. sängyllä makoilu on aika harvoja poseja jotka voi ottaa vaakasuunnassa, ja sen muotosille nettisivuille menee aika paljon vaakasuunnasta otettuja kuvia.

kuinka paljon sä oikein stalkkaat mun ilmoituksia kun muistat mua paremmin mitä siellä lukee? asia vitun kunnossa, eipä tartte paljoa vuokraa maksella kun voin asua ilmaseks sun päässäs.
Web designer on hyvin valinnut kuvan jossa näytät mahdollisimman hoikalta ja joka ei kerro sitä mitä oikeasti on vastassa, ja näin asiakasta petetään. Ja et ole ainoa nainen joka on tullut mainituksi. Onko ihme että jos puhutaan luonnollisen karvoituksen omaavista escorteista, jotka ovat harvinaisia, että tulet mainituksi kahden muun ohessa?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 24, 2025, 14:21:09
Sä oot kyllä harvinaisen raskas tyyppi.
Lue noi Isan viestit tästä ketjusta ja ajattele uudestaan.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: marks - Lokakuu 24, 2025, 14:30:14
Tämä keskustelu jämähti jotenkin painoon?
Olen tavannut älyttömän kiihottavia naisia joilla painoa reippaasti. Olen myös tavannut hoikkia naisia jotka kiihottavia.
Eli tuo paino ei itsessään merkkaa yhtään mitää.
Kiihottava on persoonallisuus. Silmät hymy, flirtti, asenne, ystävällisyys.
Se on kokonaisuus joka ratkaisee.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 24, 2025, 14:38:50
Web designer on hyvin valinnut kuvan jossa näytät mahdollisimman hoikalta ja joka ei kerro sitä mitä oikeasti on vastassa, ja näin asiakasta petetään.

joku sua normaalimpi taas aattelis että sängyllä makoilu on kutsuvaa, viekottelevaa ja vihjailevaa ;D jos mies on niin vitun tyhmä että tulee huijatuksi kun makaan kuvassa mahallani niin minä en siitä ikävä kyllä voi ottaa enää vastuuta. valtaosa mun asiakkaista tulee naapurista eikä kotisivujen kautta, ja sielläkin vatsa näkyy käytännössä joka kuvassa. aivan järkyttävää mitä huijaamista.

yleisin kommentti mitä mä ulkonäöstäni kuulen on joka toiselta uudelta asiakkaalta että näytän paremmalta kuin kuvissani. onks ne kaikki sit vaan johdonmukaisesti valehdellu vai alitajuisesti etsinyt naista joka ois lihavampi kuin kuvissaan?

ihan oikeesti, koita päästä yli tästä ja eti jotain parempaa ajateltavaa kuin meikäläinen. ei oo normaalia käytöstä enää.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pertti Ström - Lokakuu 24, 2025, 15:07:47

Eli tuo paino ei itsessään merkkaa yhtään mitää.
Mulle se merkkaa ja tuskin olen ainoa. Siinä ei hymyt ja flirtit auta jos neidolla on ylimääräisiä kiloja kannettavanaan.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: ThomasDundee - Lokakuu 24, 2025, 15:32:29
Muistutuksena: Tämän ketjun aihe on millainen nainen kiihottaa sinua eniten, eikä millainen nainen EI kiihota.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Rabotnik - Lokakuu 24, 2025, 15:37:29
Tämä keskustelu jämähti jotenkin painoon?
Olen tavannut älyttömän kiihottavia naisia joilla painoa reippaasti. Olen myös tavannut hoikkia naisia jotka kiihottavia.
Eli tuo paino ei itsessään merkkaa yhtään mitää.
Kiihottava on persoonallisuus. Silmät hymy, flirtti, asenne, ystävällisyys.
Se on kokonaisuus joka ratkaisee.

Kyllä tämä alunalkaenkin oli tarkoitus olla provosointia ylipainosta ja "tutkimusten" nojalla kertoa minkälainen teidän kaikkien naismaun tulisi olla. Tytöt provosoitui, mitä enemmän he provosoituvat, sitä enemmän näyttää jöpöttävän.

Muuten kyllä samoilla linjoilla sun kanssa kun pysytään otsikossa, ihan tarkkaan en osaa sanoa mikä on kiihottavin naisolento. Sanotaanko että naisellinen, tavallinen nainen sillä lisäyksellä että sillä tavalla rietas että pöksyissä tuntuu. Paino ja ikä on ollut toissijainen asia. Olisi varsin kamalaa jos ainoastaan hoikat parikymppiset kiihottaisi... Hupsuillessa kun valinta täytyy tehdä parikymppisen ja nelikymppisen välillä niin valitsen yleensä nelikymppisen.

Tässä kun nimeltäkin solvataan niin Häkkisestä sen verta että en ole tavannut mutta muutaman taide-elokuvan pätkän häneltä olen nähnyt, myönnän runkanneeni eli sopii naismakuun. Tämä siis kohteliaisuutena
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 24, 2025, 15:41:42
Lihakset tulee ja lihakset menee mutta LÄSKI on ikuista. Heti kun tämän ymmärtää niin voi hengitellä vähän vapaammin.

Mutta mulla tuppaa olemaan sellainen tilanne hyvin usein että tirppa ei kiihotu niistä nartuista joita haluan panna ja sitten se taas kiihottuu niistä joihin en halua koskea edes suksisauvalla.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Granado - Lokakuu 24, 2025, 16:01:24
^Päästä Lifti vihdoinkin irti. Anna tirpalle vapaus elää sellaista elämää kuin sitä itse sattuu huvittamaan. Anna tirpallekin mahdollisuus olla oman elämänsä Che Guevara  :wanker:.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kuurankukka - Lokakuu 24, 2025, 16:14:06
Sokeriblondi :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kuurankukka - Lokakuu 24, 2025, 16:31:00
Pidän eniten itsensä ylpeästi kantavista määrätietoisista naisista, silloin kun se huokuu näkyvästi ympärille mutta kuitenkin sivistyneen tyynesti, niin mulla on sukat aivan sekasin välittömästi.
 :inlove:

Usein mielenkiinto kohdistuu itseäni hieman vanhempiin naisiin koska he tietää mitä haluaa, ja olemuksessa on tiettyä eleganssia.🔥
( Ei kuitenkaan mitään oman äidin ikäistä.)

Olen melko kaikki ruokainen rungon suhteen kunhan edellä mainitut täsmää, mielellään saisi olla kuitenkin urheilullinen henkilö.
 :weightlifting:

Saa näyttää ihmiseltä ja mielellään niin, sehän on vain seksikästä. :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kuurankukka - Lokakuu 24, 2025, 17:30:49
^ niin, maksullisen ajan ulkopuolellahan voi sitten kommentoida ihmisten kehoja ihan miten huvittaa ja oikeuttaa sen sillä että kohtelee maksaessaan naisia hyvin. ei kiitos.

taattua forkkameininkiä että vaikka miten koittaa ite kirjoittaa humoristista, omaperäistä ja perusteltua tekstiä silti pysyen kunnioittavana ja hyvähenkisenä niin vastaukseksi riittää "oot lihonut". rima on asetettu ja miehet on puhuneet. mitäpä tässä sitten sanomaan muuta kuin että vohoi sentään, anteeksi ja menen äkkiä laihduttamaan.

ihan oikeesti, kehorauha kuuluu myös huorille. vitustako te tiedätte mitään kenenkään terveydentilasta ja kenelle kommentoitte lihomisesta kun se on parantunut syövästä tai syömishäiriöstä.

mua oksettaa että sunkaltainen ihminen on saanut edes maksusta koskea mun kehoon ja ollut mun sisällä. pysy kaukana musta.

En oikeastaan tiedä otinko nyt oikeasta kohtaa liitteen😅

Mutta jos saa ottaa asiaan kantaa niin itse olen 180cm ja 110kg mies, no tosta jos katsoo pelkkiä lukemia niin lihava ukkohan on kyseessä.🤔

Myönnän että laihduttamista on, mutta olen silti urheilullinen ja ulkomuoto muuttuu päivän aikana ihan miten on saattanut syödä tai juoda.

Aamusella näyttää keho kovastikkin ns. Normaalilta "hoikka" vartaloiselta tyypiltä, mutta sitten päivän aikana riippuu mitä syö niin vatta kyllä turpoo omiin puitteisiinsa. :sheep:

Sitä vaan että voihan sitä näyttää vaikka miltä jo vuorokauden aikana ja siihen liittyy monikin asia.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 24, 2025, 17:58:30

tuttu ilmiö tämä että aamulla herää vatsa litteänä ja illalla odottaakin sit kaksosia, varsinkin jos on taipumusta vatsavaivoihin :D

kyllä mulle merkkaa enemmän se mihin keho pystyy kuin että minkä kokoinen se on. lihaksia on ihan kohtuullisesti ja salitreenillä niitä hakee koko ajan lisää. sitten kun pystyn syväkyykkäämään kollega reppuselässä niin oon tyytyväinen! viimeks kun yritin ei ikävä kyllä onnistunut. alkoholilla saattoi olla vaikutusta asiaan ;D mutta sain noustua merestä tikkaita jahdin kyytiin samainen kollega reppuselässä, eli ei olla kaukana!!
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kuurankukka - Lokakuu 24, 2025, 18:00:47
Ja Isa mielestäni olet ihan valtavan kaunis sekä hurmaava persoona. :inlove:

ihan jo näin tapaamatta mitä olen seurannut, valitettavasti meidän aikataulut eivät ole osuneet yksiin. :kiss:

No ehkä joskus...

Kauneushan on aina katsojan silmissä, toinen tykkää toisesta ja toinen sitten jostain muusta. :inlove:

Mutta mielestäni tärkeintä on että jokaiselle olisi jotakin mikä pitää mielen virkeänä, oli se sitten minkälainen ajatus vaan vaikka tässäkin genressä.🥰

Rakkautta kaikille🫶
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kuurankukka - Lokakuu 24, 2025, 18:06:20
En oikeastaan tiedä otinko nyt oikeasta kohtaa liitteen😅

Mutta jos saa ottaa asiaan kantaa niin itse olen 180cm ja 110kg mies, no tosta jos katsoo pelkkiä lukemia niin lihava ukkohan on kyseessä.🤔

Myönnän että laihduttamista on, mutta olen silti urheilullinen ja ulkomuoto muuttuu päivän aikana ihan miten on saattanut syödä tai juoda.

Aamusella näyttää keho kovastikkin ns. Normaalilta "hoikka" vartaloiselta tyypiltä, mutta sitten päivän aikana riippuu mitä syö niin vatta kyllä turpoo omiin puitteisiinsa. :sheep:

Sitä vaan että voihan sitä näyttää vaikka miltä jo vuorokauden aikana ja siihen liittyy monikin asia.

tuttu ilmiö tämä että aamulla herää vatsa litteänä ja illalla odottaakin sit kaksosia, varsinkin jos on taipumusta vatsavaivoihin :D

kyllä mulle merkkaa enemmän se mihin keho pystyy kuin että minkä kokoinen se on. lihaksia on ihan kohtuullisesti ja salitreenillä niitä hakee koko ajan lisää. sitten kun pystyn syväkyykkäämään kollega reppuselässä niin oon tyytyväinen! viimeks kun yritin ei ikävä kyllä onnistunut. alkoholilla saattoi olla vaikutusta asiaan ;D mutta sain noustua merestä tikkaita jahdin kyytiin samainen kollega reppuselässä, eli ei olla kaukana!!

Jos tekisin toimisto töitä niin laittaisin pöydän ja tarpeet vessaan.
😂
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 24, 2025, 18:52:32
tuttu ilmiö tämä että aamulla herää vatsa litteänä ja illalla odottaakin sit kaksosia, varsinkin jos on taipumusta vatsavaivoihin :D

Syy, miksen yleensä ole iltaisin tavattavissa. Aamulla vielä näyttää suht siedettävältä ja iltapäivälläkin, jos näkee vähän nälkää. Mutta illalla peli on jo menetetty ja tekee mieli heittää peilikin partsilta alas 😅
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kuurankukka - Lokakuu 24, 2025, 19:25:44
tuttu ilmiö tämä että aamulla herää vatsa litteänä ja illalla odottaakin sit kaksosia, varsinkin jos on taipumusta vatsavaivoihin :D

Syy, miksen yleensä ole iltaisin tavattavissa. Aamulla vielä näyttää suht siedettävältä ja iltapäivälläkin, jos näkee vähän nälkää. Mutta illalla peli on jo menetetty ja tekee mieli heittää peilikin partsilta alas 😅

Voi hupsukka, sehän on vaan ihanaa että oot oma itsesi. Ja niin kiihottavaa.🥰

Pääasia että otat kovaa aisaa kovaa ja nautit siitä samalla.🔥
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Avaruusmies - Lokakuu 24, 2025, 21:26:05
^
Ei jumalauta 😁
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 25, 2025, 05:38:57
yleisin kommentti mitä mä ulkonäöstäni kuulen on joka toiselta uudelta asiakkaalta että näytän paremmalta kuin kuvissani. onks ne kaikki sit vaan johdonmukaisesti valehdellu vai alitajuisesti etsinyt naista joka ois lihavampi kuin kuvissaan?
Noista kolmesta naisesta joilla on luonnollinen karvoitus niin olet kyllä parhaimman näköinen omastakin mielestäni. Mutta yleensä tällä klassisella "kauniimpi kuin kuvissa"-jutulla ei ole paljon painoarvoa kun se on jotain mitä miehet yleensä sanovat kun haluavat miellyttää escort-naista. RealEscortissa kun lukee Suomi-escortin arvostelussa että kauniimpi kuin kuvissa niin yleensä vastassa on ylipainoinen 6/10 ja kuvat on juuri oikein hienosti otettu tietyistä kulmista ja vatsaa sisään vetäen jne. ja se mitä on vastassa on paljon huonompaa kuin mitä kuvissa, ei todellakaan parempaa, vaikka arvosteluissa toki lukee vaikka mitä kehuja. Yleensä kun kuvat vaihtuvat todellisuuteen niin se ulkonäkö on paljon huonompi. Ainoastaan yhdessä tapauksessa tiedän että piti arvostelun teksti paikkansa kun sanottiin että nainen on kauniimpi oikeassa elämässä kuin kuvissaan ja se oli neitiJaden tapauksessa kun silloisessa profiilikuvassaan ei RealEscortissa näyttänyt hyvältä, vaikka todellisuudessa on erittäin seksikkään näköinen nainen. Nykyisin hänellä on uusi seksikäs profiilikuva joka tekee oikeutta hänen ulkonäölleen.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: joey_t - Lokakuu 25, 2025, 06:24:43
...
Jos se ylipainosta sanominen niin ärsyttää, niin et ole tyytyväinen kehoosi. Eli laita ruokavalio kuntoon ja mene lenkille tai salille.

Sä oot kyllä harvinaisen raskas tyyppi.
Olen samaa mieltä kuin Maria. Ja samalla uskon että vaikka kaveri saisi kuinka paljon tahansa tällaisia huomautuksia muilta foorumilaisilta, ei tajua katsoa peiliin ja muuttaa käyttäytymistään vaan jatkaa samaa ilosanomaansa.
Ala Flaming Sword haukkua vaikka minua ja jätä Isa rauhaan.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: PrettyHorny - Lokakuu 25, 2025, 08:36:38

Tää on kyllä harvinaisen toksista kommunikaatiota. Koska sanon jotain kivaa, saan suoltaa vastapainoksi mitä vain kuraa?

Ulkonäköön ja preferensseihin liittyvät asiat ovat aina henkilökohtaisia näkemyksiä ja omiesi tuputtaminen joinain universaaleina totuuksina on vain silkkaa ignoranttia idiotismia.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 25, 2025, 10:05:13
yleisin kommentti mitä mä ulkonäöstäni kuulen on joka toiselta uudelta asiakkaalta että näytän paremmalta kuin kuvissani. onks ne kaikki sit vaan johdonmukaisesti valehdellu vai alitajuisesti etsinyt naista joka ois lihavampi kuin kuvissaan?
Noista kolmesta naisesta joilla on luonnollinen karvoitus niin olet kyllä parhaimman näköinen omastakin mielestäni. Mutta yleensä tällä klassisella "kauniimpi kuin kuvissa"-jutulla ei ole paljon painoarvoa kun se on jotain mitä miehet yleensä sanovat kun haluavat miellyttää escort-naista. RealEscortissa kun lukee Suomi-escortin arvostelussa että kauniimpi kuin kuvissa niin yleensä vastassa on ylipainoinen 6/10 ja kuvat on juuri oikein hienosti otettu tietyistä kulmista ja vatsaa sisään vetäen jne. ja se mitä on vastassa on paljon huonompaa kuin mitä kuvissa, ei todellakaan parempaa, vaikka arvosteluissa toki lukee vaikka mitä kehuja. Yleensä kun kuvat vaihtuvat todellisuuteen niin se ulkonäkö on paljon huonompi. Ainoastaan yhdessä tapauksessa tiedän että piti arvostelun teksti paikkansa kun sanottiin että nainen on kauniimpi oikeassa elämässä kuin kuvissaan ja se oli neitiJaden tapauksessa kun silloisessa profiilikuvassaan ei RealEscortissa näyttänyt hyvältä, vaikka todellisuudessa on erittäin seksikkään näköinen nainen. Nykyisin hänellä on uusi seksikäs profiilikuva joka tekee oikeutta hänen ulkonäölleen.

no hei kuule, sovitaan että olet oikeassa. kymmenet miehet sanoo että kuvat ei tee oikeutta, laittaa mulle kehuja vielä tapaamisten jälkeenkin, tilaa mun onlyfansia, ja palaa uudelleen ja uudelleen mun asiakkaiksi, koska oikeasti mä oon huijannut heitä kaikkia, he miettii salaa miten huijatuksi ovat tulleet koska makoilen sängyllä mahallani ja miten olin ennen paremman näköinen ja kehut nyt vain on sellasta mitä huorille sanotaan. kukaan ei ole tätä kehdannut ääneen sanoa kunnes sinä rohkea sankari tulit ja paljastit sen mitä kaikki ajattelee, vaikka tässäkin ketjussa se kielletään. mitä me ikinä tehtäis ilman sua! kyllä mulla on nyt niin nöyryytetty olo.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 25, 2025, 10:32:39
^Päästä Lifti vihdoinkin irti. Anna tirpalle vapaus elää sellaista elämää kuin sitä itse sattuu huvittamaan. Anna tirpallekin mahdollisuus olla oman elämänsä Che Guevara  :wanker:.
Tirppa on johdattanut minut paikkoihin jonne kukaan ei mene edes sarjatuliaseen kanssa.

Seuraava aihe: Nyt valitettavasti näyttää siltä että tässä ketjussa on käynnissä sellainen tilanne että kaksi lasta kiukuttelee toisilleen ja se kumpi ymmärtää olevansa aikuinen saa minulta kaikki tyhjät kaljatölkit.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Lokakuu 25, 2025, 11:19:29
...
Jos se ylipainosta sanominen niin ärsyttää, niin et ole tyytyväinen kehoosi. Eli laita ruokavalio kuntoon ja mene lenkille tai salille.

Sä oot kyllä harvinaisen raskas tyyppi.
Olen samaa mieltä kuin Maria. Ja samalla uskon että vaikka kaveri saisi kuinka paljon tahansa tällaisia huomautuksia muilta foorumilaisilta, ei tajua katsoa peiliin ja muuttaa käyttäytymistään vaan jatkaa samaa ilosanomaansa.
Ala Flaming Sword haukkua vaikka minua ja jätä Isa rauhaan.
Tämä paikka on tarkoitettu aikuisten keskusteluun maksullisesta seksistä.
Ketjun aloittaja on koko ajan keskittynyt "hienosti kiertäen" loukkaamaan ja arvostelemaan ihmisiä ulkoisten asioiden perusteella.

Minun korvaan klassinen koulukiusaaja, ressu joka purkaa pahaa oloaan tällä tavalla.

Aloittajalle ehdotan että hakisit apua, anonyymisti voi keskustella omista ongelmista, esim
09 2525 0111
Tuo on Suomen Mieli ry.n päivystävä, 24/7 palvelu.
Suosittelen....
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kapu - Lokakuu 25, 2025, 11:28:21
^^"ymmärtää olevansa aikuinen."

Menee tämän ketjun kirjoittajien ulkopuolelle: tuo on tosi paljon vaadittu.

Heti pystyisin nimeämään IRL kaksi keski-ikäistä, jotka olivat suhteellisen täysjärkisiä. Nykyisin peiliin katsominen on täysin mahdotonta ja he syyttelevät muita omasta pahasta olostaan.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 25, 2025, 11:52:40
Nykyisin peiliin katsominen on täysin mahdotonta ja he syyttelevät muita omasta pahasta olostaan.

Loistava aihe. Tässä eilen voimaannuttiin kaverin kanssa. Eli juotiin saunan jälkeen kalsarit jalassa kaljaa. Puhuttiin juurikin tuosta kuinka ihmiset ulkoistavat syyn/syyllisen varsinkin jos syy löytyy itsestään.

"olisi se nyt aivan hirveää jos vika olisi minussa. henkinen kasvuhan tuottaisi kasvukipuja"

Mun oma lemppari on "moni ihminen menee sekaisin jo ajatuksesta että mitä jos muut huomaa että minä en ole täydellinen"

Tämä trendi että syy/syyllinen ulkoistetaan alkaa kukkimaan perkele pitkin työmaatakin.

Suomalainen timpuri rakensi seinän vinoon männä viikolla. Oliko vika hänessä? Ei tietenkään ollut! Vika oli siinä että lattia on vino eli vika oli siinä tyypissä joka sen lattian teki vuonna 1989 ja sen takia tämä uusi seinä on nyt vinossa vuonna 2025.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Blain - Lokakuu 25, 2025, 12:00:08
Täällähän on sitten suhteellisen masentavat jutut päällä. Odotin hiukan tasokkkaampaa tasoa.

Flaming-tyyppi koulukiusaa ihan huolella.
Vai mikä lie syynä, että oikein nimellä pitää mainita ihmisiä, jotka eivät nyt sun kauneusihannetta vastaa? Vielä useaan kertaan? Pointti kyllä on tullut selväksi, joten ihan turha enää jatkaa.

Harva meistä ny mogailematta mennään koko elämä, mut välillä kannattaa suorittaa myös itsetutkiskelua ja tarvittaessa todeta, että ehkä mogasin. Tosin kaikki ei valitettavasti tuohon kykene.

Otsikkoon liittyvää...

Varsin laajasta asiasta puhutaan. Ei ole kyse tissistä, pepusta tai  hymykuopista. Puhutaan niin laajasta kokonaisuudesta, että yksinkertainen vastaaminen ei onnistu.
Ja tämä kokonaisuus vain laajenee omien ikävuosien myötä.

Ihmisen/naisen energia, se on se, mistä lähdetään liikkeelle. Mitkä fiilikset ihmisestä tulee.

Ja oma kiihotus lähtee nykyään isoimmilta osin liikkeelle älystä ja tunteesta. Ulkonäölliset seikat eivät näyttele niin suurta roolia kuin nuorempana. Toki ulkonäkö on se, mikä kiinnittää huomion aluksi. Sen jälkeen on niin monta juttua,joiden pitää mötchätä, että intressi säilyy tai jopa kasvaa.

Enempää ei jaksa alkaa runoilemaan.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 25, 2025, 19:08:29
Ulkonäköön ja preferensseihin liittyvät asiat ovat aina henkilökohtaisia näkemyksiä ja omiesi tuputtaminen joinain universaaleina totuuksina on vain silkkaa ignoranttia idiotismia.
Keskustelussa olen tuonut esille asiat universaaleina totuuksina biologian näkökulmasta (evoluutiobiologia) ja yleensä ihmiskunnan näkökulmasta kauneusihanteissa (kauneuskilpailut). Se että tällä foorumilla maksullisten tai monien heidän palveluitaan käyttävien mielipiteet tästä eroavat, ei muuta sitä totuutta. Täällä 8/10 tai 9/10 on oikeasti 6/10 ulkonäkö jos keskiverto nuori nainen on 7/10. Kysykää tavallisilta nuorilta miehiltä näistä kolmekymppisistä ylipainoisista escort-naisista että jos keskiverto on 7/10 niin minkä arvosanan antaisivat. Eivät todellakaan hyvää arvosanaa, ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen. Kaverini kanssa jolla on tyttöystävä ja joka ei käytä escort-palveluja, kun kerroin että olen käyttänyt itse niitä, ja näytin RealEscortin sivulta suomalaisia naisia niin hän totesi että "kauheen paljon läskejä naisia ja muutama hyvännäköinen". Siinä oli mielipide komealta nuorelta mieheltä joka ei käytä maksullisia.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 25, 2025, 19:35:56
^Avaatko hieman, miksi pitää kysyä tavallisilta 30v miehiltä, eikä esim. 50-70v?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 25, 2025, 19:42:12
ehottomasti seksityössä kannattaa ottaa huomioon erityisesti sellasten ihmisten mielipide, ketkä ei osta seksiä. vähän niinku vegaaneilta kannattaa kysyä pihviravintolasuosituksia, ja autoilijoilta missä on parhaat pyöräreitit :D
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: BunnyRose - Lokakuu 25, 2025, 19:56:38
Haha mikä ketju 😂
Ihan mielenkiinnosta, mihin kauneuskilpailuihin herra miekka viittaa, koska Suomessakin niitä on monia erilaisia erityyppisille ihmisille 🙂
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Pertti Ström - Lokakuu 25, 2025, 20:02:52
^Avaatko hieman, miksi pitää kysyä tavallisilta 30v miehiltä, eikä esim. 50-70v?
Luitko nyt ihan oikein?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 25, 2025, 20:06:13
^Avaatko hieman, miksi pitää kysyä tavallisilta 30v miehiltä, eikä esim. 50-70v?
Luitko nyt ihan oikein?

No en näköjään 🤣🤣🤣
Mutta eikö 30v ole suht sama asia, kuin nuori mies 🤔
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 25, 2025, 20:13:12
Haha mikä ketju 😂
Ihan mielenkiinnosta, mihin kauneuskilpailuihin herra miekka viittaa, koska Suomessakin niitä on monia erilaisia erityyppisille ihmisille 🙂
Ketjun lukemalla se selviää, jokaiselle lukijalle vinkkinä että kannattaa lukea koko ketju, paljon sivistävää luettavaa :) Miss Plus Size Finland-kilpailun suosio on pieni verrattuna Miss Suomi-kilpailun suosioon. Kyse on juuri siitä mikä on kauneusihanne suurimmalle osalle ja mikä pienemmälle osalle.

Siinä Viveca on oikeassa että 50-70v miesten mielestä suomalaiset kolmekymppiset escort-naiset ovat hyvännäköisiä, kun vertailukohtana on oman ikäiset naiset ja biologian takia tekee mieli lisääntymiskykyisessä iässä olevia nuorempia naisia.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 25, 2025, 20:19:54
^Ja ajattelepa sitä, että niiden 50-70v mielestä (ainakin osan) myös tällainen yli-ikäinen ja ylipainoinenkin nainen voi olla hyvännäköinen.. ainakin mikäli omia asiakkaitaan on uskominen ❤️
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: BrockLanders - Lokakuu 25, 2025, 20:33:04
Ulkomaiset pt:t Suomessa ovat kenties keskimäärin hieman hoikempia kuin kotimaiset ja maksavat vähemmän. Siitä huolimatta sekä hoikat että vähän rehevämmätkin suomihupakot tekevät kaiketi hyvin tiliä kilpailutilanteessa. Eli tässä bisneksessä nyt ei selvästikään mennä ihan malli/missikisojen ehdoilla, vaikka ulkonäkö paljon merkkaakin. Kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan mennään ja jokaiselle löytyy jotakin.

Ja kuten ylläkin todettiin, hupakoiden asiakaskunta tuskin pääasiassa on mitään 20-30v komistusyksilöitä ja supersupliikkeja, joilla on omat vaatimukset ja jotka taas saavat Tinderistä ja yöelämästä ilmaistakin pesää niiltä instapyllyiltä ja fitnesskissoilta.

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: häkkisen isa - Lokakuu 25, 2025, 21:02:43
^ ja kun tsekkaa miehille tehtyjä kyselyitä eniten kiihottavasta vartalonmallista, harvemmin tuloksena on että pitäisi olla BMI 17-19 missinmitoissa. henkilökohtaiset preferenssit voi olla tosi kaukanakin siitä ideaalista mitä kulttuuri katsoo statussymboliksi.

mutta ehkä toisten ajatus on sit se että jos seksistä maksaa niin pitää saada sit sellanen nainen jota ei muuten saisi ja josta kaikki kaveritkin ois kateellisia. kun tosielämässä ne miehet yleensä haluaa naisen joka on empaattinen, itsevarma, kuuntelee ja koskee lämpimästi.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Lokakuu 25, 2025, 21:04:04
Siinä Viveca on oikeassa että 50-70v miesten mielestä suomalaiset kolmekymppiset escort-naiset ovat hyvännäköisiä, kun vertailukohtana on oman ikäiset naiset ja biologian takia tekee mieli lisääntymiskykyisessä iässä olevia nuorempia naisia.

Noniin, mikä ongelma? Itsekin eveluutiopsykologiasta diggaan (vaikkakin se on jossain määrin kontroversaalia).

Mutta, sen mukaan, tällaisen 50+ pitäisi kiihottua esimerkiksi kolmekymppisistä naisista, joilla vyötärö lanteita kapeampi (rasvajakauma kertoo terveydestä ja hedelmällisyydestä), optimaalinen suhdekin on olemassa. Itse asiassa ... hyvin sijoittunut ei-olematon rasvavarasto kertoo siitä, taas evoluutiopsykologian kannalta, että potentiaalinen lisääntymiskumppani todennäköisesti selviää raskaudesta ja imetyksestä (kuolematta nälkään), ja on tähän mennessä onnistunut hankkimaan ihan hyvin kaloreita, tässä julmassa, kylmässä, ja vaarallisessa maailmassa!

Juuei, ylläoleva oli vaan vastapointti. Ei mitään muuta tekemistä tässä keskustelussa, kuin ... lopeta jo, flamettava_fallos-symboli. Keskustelunaihe on hyvä, mutta painon kommentointi, nimeten ihmisiä, ei ole todellakaan hyvä.

Mitähän evoluutiopsykologia sanoisi tuollaisesta käytöksestäsi ...? Pyrit lisäämään konfliktia ryhmän kanssa, heikentäen ryhmän selviytymismahdollisuuksia .. jos oletat, että tuolla saattaisit päästä tässä ryhmässä parhaiten lisääntyvän alfa-uroksen asemaan (usein syy konfliktiin), epäilen, että olet väärässä. Tai, voihan se olla, juonikkaita apinoita kun ollaan ... ehkä kuulutkin johonkin kilpailevaan ryhmään, ja tarkoitus on heikentää tätä ryhmää?

Olipa kumpi vaan, niin ryhmän kuuluisi tässä vaiheessa, evoluutiopsykologian mukaan, heittää sinut ulos.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 25, 2025, 21:35:32

Kun olen kirjoittanut aiheesta niin oma kielenkäyttöni on ollut normaalia, eikä aggressiivista. Kannattaa lukea koko ketju. Moni vastauksista sen sijaan on ollut alatyylisiä ja aggressiivisia kun ei ole pystytty viestejä sulattamaan provosoitumatta. Osa kuitenkin kykenee asialliseen keskusteluun. Esimerkiksi Vivecan kanssa ollaan keskustelu asiallisesti eikä hän provosoidu.

Kun on kyse rasvan määrästä, niin on totta että miehet pitävät monesti seksikkäinä naisia joilla on vähän rasvaa lihasten lisäksi (selviytymisen kannalta eduksi), mutta kyse on naisista jotka ovat normaalipainon rajoissa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Lokakuu 25, 2025, 22:02:30

Kun on kyse rasvan määrästä, niin on totta että miehet pitävät monesti seksikkäinä naisia joilla on vähän rasvaa lihasten lisäksi (selviytymisen kannalta eduksi), mutta kyse on naisista jotka ovat normaalipainon rajoissa.

No, rasvan määrä on tilanne- / ympäristösidonnaista. Esimerkiksi jääkauden erittäin haastavissa olosuhteissa, jopa sellainen suurehko rasvan määrä, joka ei ole osoitus hyvästä hedelmällisyydestä (vaan menee sen ohi, painottaen selviytymistodennäköisyyttä yli hedelmällisyyden) on ihan ok valinta, jälkeläisten selviytymisen kannalta, ja siten siihenkin on olemassa geenejä, jotka ovat siis olemassa nykyään sen takia, että se toimi. Mikä on ihan ok.

Case in point, kuvassa Venus of Willendorf. (Tuo on ehkä ollut mukana kannettavaa pornoa ... tai "ritualistinen hedelmällisyyssymboli").

Mutta, ymmärrämmehän, (harrastelija?-) evoluutiopsykologeina, että on olemassa monenlaista geeniperintöä, joka ohjaa valintoja, koska se toimi aikoinaan.

On aivan järjetöntä lähteä väittämään, että joku tietty kehotyyppi, joka on toiminut aikaisemmin, olisi nyt huono, henkilökohtaisen mielipiteen perusteella. Katsotaan 1000v päästä, mikä kehotyyppi on ollut tehokkain lisääntymään, sen sijaan että riidellään tässä. Paitsi, jos tarkoituksenasi on riidellä ... okei, käytin pienen määrän kaloreita ja aikaa tähän riitelyyn, oletko nyt evolutiivinen voittaja verrattuna minuun?

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Moonshine - Lokakuu 25, 2025, 22:46:59
Siinä Viveca on oikeassa että 50-70v miesten mielestä suomalaiset kolmekymppiset escort-naiset ovat hyvännäköisiä, kun vertailukohtana on oman ikäiset naiset ja biologian takia tekee mieli lisääntymiskykyisessä iässä olevia nuorempia naisia.

Olipa kumpi vaan, niin ryhmän kuuluisi tässä vaiheessa, evoluutiopsykologian mukaan, heittää sinut ulos.

Samaa mieltä! Koko foorumin muroihin kuseminen ei nappaa. Eikä varsinkaan toisten mollaaminen, jollain helvetin sivistävillä universaaleina totuuksina biologian näkökulmasta
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Lokakuu 25, 2025, 23:44:02
Siinä Viveca on oikeassa että 50-70v miesten mielestä suomalaiset kolmekymppiset escort-naiset ovat hyvännäköisiä, kun vertailukohtana on oman ikäiset naiset ja biologian takia tekee mieli lisääntymiskykyisessä iässä olevia nuorempia naisia.

Olipa kumpi vaan, niin ryhmän kuuluisi tässä vaiheessa, evoluutiopsykologian mukaan, heittää sinut ulos.

Samaa mieltä! Koko foorumin muroihin kuseminen ei nappaa. Eikä varsinkaan toisten mollaaminen, jollain helvetin sivistävillä universaaleina totuuksina biologian näkökulmasta
Tämä nyt ei ole ainoa aihe jonka olen kirjoittanut ja on se sivistys hyväksi sinullekin. Tulen jatkossa ehkä vielä kirjoittamaan foorumille, en ehkä tästä asiasta koska tämä on jo niin hyvin käyty läpi ja kiva määrä lukukertoja on tullut ketjulle. Lukukerroista kiitos ahkerille kommentoijille ja ennen kaikkea ahkerille vastustajille viestiketjun näkyvillä pitämisestä, eli kiitos vaan panoksesta tosiasioiden näyttämiseen foorumilla ja ylipainon ongelman tuomisesta esiin, ja siitä että ihmiset jotka ovat uusia tähän koko sceneen, tietävät missä Suomi-escorttien kanssa ollaan menossa oikeasti.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viola - Lokakuu 26, 2025, 01:10:30

...ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen.

Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 26, 2025, 04:46:23

...ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen.

Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.
Tämän asian saattaa nähdä yllättävän moni mies aivan toisesta vinkkelistä vaikka tätä kuinka paasataan.  Esim.  Minä ostan pillua.  Te voitte toki sen pillun kansaa palvella ja kääriytyä johonkin söpöön karkkipaperiin jonka saan aukaista.

Tällä ei ollut tarkoitus loukata ketään. Näin minä vaan koen asian kun menen huoran luokse.

Samalla tavalla ajattelin kun huorasin. Olin makkaran myyjä. Siinä ei mitään sen syvällisempää ollut. Minä sain rahaa ja toinen sai kyrpää.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kellopeliappelsiini - Lokakuu 26, 2025, 05:42:14
Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.
Samalla linjalla kuin Lifti; ostan pillunkantotelineen, leikin sillä tunnin ja seuraavana lauantaina menen taas karkkihyllylle valitsemaan uutuus namin.

Se miten myyjä asian kokee, ei ole merkitystä minulle.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: 046/c.8 - Lokakuu 26, 2025, 11:43:34
Olen Violan kanssa samaa mieltä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Moonshine - Lokakuu 26, 2025, 11:45:12

...ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen.

Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.

Minä taas olen tästä samaa mieltä Violan kanssa, hupakot myyvät hyvinvointipalvelua. Ja olen siitä erittäin kiitollinen ja arvostan heitä suuresti!
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Lokakuu 26, 2025, 13:46:14
Toivon sydämeni pohjasta, että mulla ei käy ainuttakaan asiakasta, joka ostaa multa pelkkää pillua. Eikä tule vastaisuudessakaan käymään. Kamala ajatus.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Lokakuu 27, 2025, 07:37:16

...ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen.

Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.
Todellakin, joillekin ilmeisesti riittäisi pelkkä räpsä johon runtata?

Vetää kyllä sanattomaksi, vaikea uskoa...
No, jokainen tavallaan 🤗
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 07, 2025, 01:51:07

...ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen.

Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.
Todellakin, joillekin ilmeisesti riittäisi pelkkä räpsä johon runtata?

Vetää kyllä sanattomaksi, vaikea uskoa...
No, jokainen tavallaan 🤗
(Sivuuttaen kaikki viestit joissa aloittaja on kirjoittanut asiakaspalvelusta eikä pelkästään ulkonäöstä ja vartalosta.)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Turuntyttö - Marraskuu 07, 2025, 04:51:06

...ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen.

Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.
Todellakin, joillekin ilmeisesti riittäisi pelkkä räpsä johon runtata?

Vetää kyllä sanattomaksi, vaikea uskoa...
No, jokainen tavallaan 🤗
(Sivuuttaen kaikki viestit joissa aloittaja on kirjoittanut asiakaspalvelusta eikä pelkästään ulkonäöstä ja vartalosta.)

Hetkonen, hetkonen…🤔 Nyt oli oikein pakko näin aamukahvin lomassa selata pikaisesti läpi kaikki kirjoituksesi tässä ketjussa, ja äkkiseltään löydettynä siellä ei ollut kuin ehkä joku 5 sivulausetta jossa puhutaan asiakaspalvelusta. Pahoittelut jos jäi jokin huomaamatta, silmät vielä hieman ristissä näin aamutuimaan. MUTTA!

Koko pointtisihan tässä ketjussa on naisen ulkonäkö, etenkin ylipainosta negatiivisesti puhuminen, suomalaisten seksityöntekijöiden mollaaminen sekä omien ajatustesti tuominen esiin aiheesta evoluutioteoria ja biologia. Plus taisit olla ensimmäisiä jotka itse kommentoivat sitä, että tämän alan naiset myyvät juurikin KEHOAAN, eivätkä siis palveluja.

Niin hieman tämä kommenttisi on jopa huvittava, koska sehän on ihan absurdi.🤔😅
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: PrettyHorny - Marraskuu 07, 2025, 16:23:45
^ Ei nyt pilata hyvää ulinaa faktoilla 😆 Suomalaiset pt:t ovat perseestä ja turskat tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat kun meihin lankeavat 😁
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Marraskuu 07, 2025, 20:06:08
^ Ei nyt pilata hyvää ulinaa faktoilla 😆 Suomalaiset pt:t ovat perseestä ja turskat tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat kun meihin lankeavat 😁

Olen siis vasemman jalan saappaiden kokoelma  :-[ :'(
Vaikka uskoisin enemmän tietäväni evoluutioteoriasta ja biologiasta kuin liekehtivä miekka.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 07, 2025, 20:54:39

...ja nämä naisethan myyvät kehoaan seksiä varten, joten pitäisi silloin saada kunnon vastine rahoilleen.

Naiset myyvät erilaisia seksuaalisia palveluita, eivät kehoaan.
Seksityö on palveluammatti.
Todellakin, joillekin ilmeisesti riittäisi pelkkä räpsä johon runtata?

Vetää kyllä sanattomaksi, vaikea uskoa...
No, jokainen tavallaan 🤗
(Sivuuttaen kaikki viestit joissa aloittaja on kirjoittanut asiakaspalvelusta eikä pelkästään ulkonäöstä ja vartalosta.)

Hetkonen, hetkonen…🤔 Nyt oli oikein pakko näin aamukahvin lomassa selata pikaisesti läpi kaikki kirjoituksesi tässä ketjussa, ja äkkiseltään löydettynä siellä ei ollut kuin ehkä joku 5 sivulausetta jossa puhutaan asiakaspalvelusta. Pahoittelut jos jäi jokin huomaamatta, silmät vielä hieman ristissä näin aamutuimaan. MUTTA!

Koko pointtisihan tässä ketjussa on naisen ulkonäkö, etenkin ylipainosta negatiivisesti puhuminen, suomalaisten seksityöntekijöiden mollaaminen sekä omien ajatustesti tuominen esiin aiheesta evoluutioteoria ja biologia. Plus taisit olla ensimmäisiä jotka itse kommentoivat sitä, että tämän alan naiset myyvät juurikin KEHOAAN, eivätkä siis palveluja.

Niin hieman tämä kommenttisi on jopa huvittava, koska sehän on ihan absurdi.🤔😅
Sanoessa että escortit myyvät kehoaan en sanonut että se on AINOA asia mitä myyvät, ja sen kuuluisi olla selvä muista viesteistä joissa olen maininnut asiakaspalvelun.

Vaikka ulkonäkö olisi miten hyvä niin jos asiakaspalveluasenne on aivan syvältä, niin kokemus on silti huono. Paras kokemus on sellainen jossa rahalle tarjotaan vastineeksi sekä hyvää kehoa/ulkonäköä että hyvää asiakaspalvelua.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Marraskuu 07, 2025, 21:14:03
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Vaikka uskoisin enemmän tietäväni evoluutioteoriasta ja biologiasta kuin liekehtivä miekka.

Uskon, että taaperokin tietää enemmän.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Marraskuu 07, 2025, 21:18:42
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Jep, "kehon myynti" kuulostaa "Venetsian kauppias, pauna lihaa" (Shakespeare) hölmöilyltä.

Myykö kampaaja kehoaan? (ei), myykö hieroja kehoaan? (ei), myykö fysioterapeutti kehoaan? (ei), myykö PT kehoaan? (ei).

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 07, 2025, 21:18:42
^ Ei nyt pilata hyvää ulinaa faktoilla 😆 Suomalaiset pt:t ovat perseestä ja turskat tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat kun meihin lankeavat 😁

Olen siis vasemman jalan saappaiden kokoelma  :-[ :'(
Vaikka uskoisin enemmän tietäväni evoluutioteoriasta ja biologiasta kuin liekehtivä miekka.
^ Ei nyt pilata hyvää ulinaa faktoilla 😆 Suomalaiset pt:t ovat perseestä ja turskat tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat kun meihin lankeavat 😁

Olen siis vasemman jalan saappaiden kokoelma  :-[ :'(
Vaikka uskoisin enemmän tietäväni evoluutioteoriasta ja biologiasta kuin liekehtivä miekka.
PrettyHornyn viesti on taas esimerkki viestistä jota lukiessa ei ole edes luettu kaikkia viestejä, tai ei ole ymmärretty lukemaansa.

Olen kehunut suomalaisia escorteja asiakaspalvelussa, ovat siinä parempia kuin ulkomaalaiset. Ja olen listannut myös suomalaisia useampia jotka eivät ole ylipainoisia ja silti mahtavia asiakaspalvelijoita, ja tuonut sen huolestuttavan ilmiön esille miten toinen toisensa jälkeen timmeistä hyvännäköisistä suomiescorteista on tullut lihavia naisia, jotka eivät enää ole hyvännäköisiä, ja nykyään usein huijaavat kuvillaan ja painoillaan. Turskat tietävät että timmillä keholla olevat suomiescortit ovat harvinaisia niin ulkonäön vaatimukset on pakko ollut laittaa alemmas.

Veikkaan että JämeräpartainenInsinööri tietää vähemmän evoluutioteoriasta ja biologiasta kuin minä. Olen kuitenkin sen verran monta vuotta aiheesta lukenut kirjoja. Minkä alan insinööri muuten olet? Harvoin ammattikorkeakouluissa opiskelleet tietävät luonnontieteistä yhtä paljon kuin yliopistoissa opiskelleet.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Marraskuu 07, 2025, 21:21:46
^Pohjalle on vielä vissiin matkaa vaikka kuoppa oli syvä jo ekasta viestistä lähtien?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Marraskuu 07, 2025, 21:24:06
Harvoin ammattikorkeakouluissa opiskelleet tietävät luonnontieteistä yhtä paljon kuin yliopistoissa opiskelleet.

Kas, olet ehkä ihan opiskellut yliopistossa, oooh!

Joo, itsellänikin on ylempi korkeakoulututkinto. Mutta en nyt viitsi kaikkia tietojani tällä tavalla laittaa julkisuuteen turskana, sori. Ikävä, että sait minut tämän tiedon itsestäni myöntämään, voitit siinä.

Nyt, hus, pois, lopeta trollaaminen?

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 07, 2025, 21:25:03
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Jep, "kehon myynti" kuulostaa "Venetsian kauppias, pauna lihaa" (Shakespeare) hölmöilyltä.

Myykö kampaaja kehoaan? (ei), myykö hieroja kehoaan? (ei), myykö fysioterapeutti kehoaan? (ei), myykö PT kehoaan? (ei).
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Jep, "kehon myynti" kuulostaa "Venetsian kauppias, pauna lihaa" (Shakespeare) hölmöilyltä.

Myykö kampaaja kehoaan? (ei), myykö hieroja kehoaan? (ei), myykö fysioterapeutti kehoaan? (ei), myykö PT kehoaan? (ei).
Kampaaja, hieroja, fysioterapeutti käyttää kehoaan työhön siinä missä vaikka kirurgi käyttää käsiään. Mutta maksullinen nainen on ainoa joka myy kehoaan oikeasti (tai vuokraa tietyksi ajaksi), saa koskea, hyväillä, naida, toisin kuin kenenkään muun listaamasi ammattiaan harjoittavan kanssa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 07, 2025, 21:26:35
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Vaikka uskoisin enemmän tietäväni evoluutioteoriasta ja biologiasta kuin liekehtivä miekka.

Uskon, että taaperokin tietää enemmän.
Onnittelut, älykkyysosamääräsi on kultakalan tasoa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: MariaEnkeli - Marraskuu 07, 2025, 21:27:28
^ Pitääkö hyvän horon olla myös lisääntymiskykyinen? Kun timmi kroppahan ei varsinaisesti kerro mitään hedelmällisyydestä ja sullehan se oli kovin tärkeetä.

En tiedä mitään parempaa esileikkiä kuin vauva-arjesta puhuminen  :inlove:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Marraskuu 07, 2025, 21:35:29
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Vaikka uskoisin enemmän tietäväni evoluutioteoriasta ja biologiasta kuin liekehtivä miekka.

Uskon, että taaperokin tietää enemmän.
Onnittelut, älykkyysosamääräsi on kultakalan tasoa.

Ei vissiin ole biologisesti mahdollista?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Moonshine - Marraskuu 07, 2025, 21:45:37
^ Pitääkö hyvän horon olla myös lisääntymiskykyinen? Kun timmi kroppahan ei varsinaisesti kerro mitään hedelmällisyydestä ja sullehan se oli kovin tärkeetä.

En tiedä mitään parempaa esileikkiä kuin vauva-arjesta puhuminen  :inlove:

😅 loistava!
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Marraskuu 07, 2025, 21:46:19
Yleensä, jos joku netissä esittää idioottimaisia mielipiteitä, syitä voi olla useita:

Ehkä hän on vaan tyhmä.

Ehkä sellainen, joka on tullut harhaanjohdetuksi. (Vaikkapa vihamieliset valtiolliset toimijat taustalla vaikuttamassa häneen ... kts. "rokotekriitikot" jne.).

Tai, sitten hän on älykäs ihminen, mutta sen verran sosiopaattinen, että nauttii siitä, että saa aikaan myrskyn vesilasissa ja huomiota, loukkaamalla muita (ehkä hieman) verhotusti.

Tulin siihen tulokseen, että "Flaming Sword", ihan siis oma tulkinta, saattaisi olla tuollainen periaatteessa fiksu tyyppi, jolla ei ole sen parempaa tekemistä, kuin (piilo-) vittuilla täällä, jotta saisi huomiota, ja (itse koettua) merkitystä elämälleen.

En sano, että "tuosta on hyvä jatkaa".
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Moonshine - Marraskuu 07, 2025, 21:49:44

Tai sitte voi olla älykäs mutta sosiaalisesti täys tumpelo.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Marraskuu 07, 2025, 22:14:48
Kampaaja, hieroja, fysioterapeutti käyttää kehoaan työhön siinä missä vaikka kirurgi käyttää käsiään. Mutta maksullinen nainen on ainoa joka myy kehoaan oikeasti (tai vuokraa tietyksi ajaksi), saa koskea, hyväillä, naida, toisin kuin kenenkään muun listaamasi ammattiaan harjoittavan kanssa.

Mikä oikea ero noissa on. Jos nyt jätetään pois kirurgi (joka muokkaa, haavoittaen, toista ihmistä, sen sijaan, että kyse olisi vain kosketuksesta).

PT ei leikkaaa hiuksia, kampaaja ei nai sinua ... mikä ero? Kosketukseen käytetty osa kehosta?
Työvälineet - sakset ja kampa? Voiko ne korvata dildolla ja piiskalla, jotta ei olisi "kehon myymistä"?
Jos ei työvälineitä, lasketaanko kädet? Myykö hieroja kehoaan, jos painelee sinua käsin? Myykö PT kehoaan, jos vetää sinulta käteen?

Vai onko tässä sinulla ajatuksena joku "peniksen laittaminen vaginaan tarkoittaa sitä, että vaginan omistaja myy kehoaan" ... aina? Jos saa resursseja, esimerkiksi (mennään taas evoluutiopsykologiaan...) sitoutunut urospuolinen kumppani metsästää ruokaa, suojelee perhettä, laittaa peniksen vaginaan ... myikö naaraspuolinen kumppani itseään? Jos noin, onko avioliitto aina itsensä myymistä? Voiko myyjä olla myös peniksen omaava, ja ostaja vaginan omaava?

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Jopa Tuli Artturi - Marraskuu 07, 2025, 22:31:45
Ihme tosikointia täällä. Mut joo, pilluahan huorat myyvät ja paremmat myös persettä.  ;D
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kellopeliappelsiini - Marraskuu 07, 2025, 23:32:40
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Myyjä myy mitä myy, ostaja ostaa kehon.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kellopeliappelsiini - Marraskuu 07, 2025, 23:34:57
Myykö kampaaja kehoaan? (ei), myykö hieroja kehoaan? (ei), myykö fysioterapeutti kehoaan? (ei), myykö PT kehoaan? (ei).
Ostatko kampaajalta pillua (et), ostatko hierojalta pillua (et), ostatko fysioterapeutilta pillua (et), ostatko  Horolta pillua - kyllä.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Teroterava - Marraskuu 07, 2025, 23:37:43
Kukaan mitään kehoaan myy. Ei helvetti sentään.

Myyjä myy mitä myy, ostaja ostaa kehon.

Myyjä myy palvelua. Ei kehoa.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: HelmiHKI - Marraskuu 08, 2025, 00:09:43
Aivan älyvapaa keskustelu, mutta pakko silti tunkea lusikka mukaan tähän (makkara)soppaan.

Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan.  :headbang:

Tarkemmin ajateltuna ei kuulosta kovin kivalta kummallekaan osapuolelle.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Marraskuu 08, 2025, 01:06:42
Nyt lie menneet palstat sekaisin?
Kun otsikko on
"Millaiset naiset..."

....savuava linkkari  muka terävine kommnetteineen saa minut miettimään viitsinkö huomenna edes kirjautua...

Onhan toki piilovittuilu tulkittavissa foorumille kuuluvaksi kun vittuilu viittaa sinne majavan pesään mutta muistellanpaas, näinhän kävi jo Rooman valtakunnassa...

Itse toivoisin modelta tässä kohtaa hiukan tiukempaa, herkempää tätsiä koska meillä on jo ennestään
Suomi24?

Tosikoinnista (mielenkiintoinen termi)
haluaisin huomauttaa että täällä osa jäsenistä on ammatinharjoittajia eli
Haarakonttorin Isoja jehuja ja osa taas asiakaskuntaa.

Kyllä vitusta voi veistellä mutta
taas kerran;
Vain minun vaatimaton mielipiteeni on:
Lasten pitäis olla jo nukkumassa, täällä päällimmäinen aihe on monelle jäsenelle herkkä juttu ja paskajutuille on oma aihe-alueensa.

Tunti sitten kassit tyhjättyäni jaksan huutaa, tietäen tuuleen huutavani:

Autuaita ovat yksinkertaiset koska eivät koskaan he näe muille tuottamaansa viihdearvoa
(Tsho Oita vapaasti lainaten)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kielitieteilijä - Marraskuu 08, 2025, 01:09:19
Ja siis;
Minua kiihottaa nainen jonka silmät vihjaavat, kiehtovat ja...
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 08, 2025, 05:50:38
Se on hyvä kun näitä viestejä sataa niin aina tulee niin valtavasti kaikkea höpöhöpöä että on vaikea vastata kaikkeen siihen, mutta poimitaan jotakin ja vastataan :)

"joku netissä esittää idioottimaisia mielipiteitä"

Jos puhutaan totta niin tuollaiset mielipiteet löytyvät tässä keskustelussa muilta, niin järjetöntä ja epäloogista kirjoitetaan viesti viestin perään.

"Pitääkö hyvän horon olla myös lisääntymiskykyinen? Kun timmi kroppahan ei varsinaisesti kerro mitään hedelmällisyydestä ja sullehan se oli kovin tärkeetä."

Tutkimusten perusteella naisen hedelmällisyys on suurimmillaan silloin, kun paino on normaalipainon alueella, eli painoindeksi (BMI) on noin 18,5–24,9. Tässä painoluokassa kuukautiskierto ja ovulaatio toimivat yleensä säännöllisimmin, ja raskaaksi tuleminen on todennäköisintä. Se miksi escortin on hyvä olla lisääntymiskykyinen, ei ole siksi että täytyisi lapsia hankkia vaan siksi että miehiä kiinnostaa seksuaalisesti enemmän lisääntymiskykyinen nainen kuin lisääntymiskyvytön (biologian takia).

"savuava"

Ne jotka savuaa ja ei pysty asialliseen keskusteluun löytyy kyllä tästä ketjusta muista kuin minusta.

"Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan."

Jos vuokraat auton, ei sillekään saa tehdä mitä vain. Silti kehon vuokraaminen on hyvä vertaus koska sitä kehoa tosiaan annetaan tietyksi ajaksi käyttöön tavalla jota ei voi verrata mihinkään muuhun asiakaspalveluun.

"Onhan toki piilovittuilu tulkittavissa foorumille kuuluvaksi"

Kyseessä oli ylipainon ongelman esille tuominen asiallisesti kirjoittaen sen sijaan että olisi sanottu useimpia suomalaisia escorteja syöttöporsaiksi, kilokeijuiksi tai läskeiksi. Kuinka moni tässäkin ketjussa kirjoittanut nainen on ylipainoinen? Melkein jokainen, kertoo hyvin siitä miten totta on mitä olen kirjoittanut XD

"PT ei leikkaaa hiuksia, kampaaja ei nai sinua ... mikä ero? Kosketukseen käytetty osa kehosta?"

Mainitaan vaikka että escort on ainoa joka maksusta antaa emätintään käyttää heh.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Marraskuu 08, 2025, 06:35:37
Teen tänään käytännön testin ja katsotaan saanko ostettua pillua hintaan 150-300€.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: BrockLanders - Marraskuu 08, 2025, 08:35:43
Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan.  :headbang:

Tarkemmin ajateltuna ei kuulosta kovin kivalta kummallekaan osapuolelle.

Olen muuten horon kanssa tietoisesti kokeillut tuota 'makaa kuin lahna' -seksiä vihdoin miehen näkökulmasta. Tai kyllä mä lantioilla vastaan panin ja välillä suutelin kun nainen kumartui. Muuten annoin pimatsun tehdä kaiken työn ratsailla ja välillä meinasi rupea ääneen naurattamaan, että vaikka hän kuinka voihkimista näytteli, niin hupakon ilmeestä välillä näki "etteikö tuo perkeleen turska jo tule" (tai mikä hänen äidinkielensä olikaan.)

Siinähän sai lähes tunnin pomppia jaksamisensa rajoilla(?), mutta ei ääneen valitellut mitään, joten pakko oli pro-asennetta kunnioittaa. Tippiä en silti antanut saiturimulkkuna, koska tuntuma ei ollut niin hyvä tai erityinen.

(boldaukset mun)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Marraskuu 08, 2025, 09:39:31
Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan.  :headbang:
Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Muutama huora tätä "tule käyttämään ihmisnukkea" hommaa tarjoaa. Tälle on ihan oma fanilaumansa ehkä voisi jopa jonkinlaiseksi fetissiksi kutsua, eikä varmaan yllätä että eturivin panolelut ovat tämän kaltaisissa pornopätkissä mukana. Tälle oli muistaakseni ihan oma "pornosarja" oliko freeze vai mute vai mikä helvetti.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Tunnustautuja - Marraskuu 08, 2025, 09:43:04
Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan.  :headbang:
Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Muutama huora tätä "tule käyttämään ihmisnukkea" hommaa tarjoaa. Tälle on ihan oma fanilaumansa ehkä voisi jopa jonkinlaiseksi fetissiksi kutsua, eikä varmaan yllätä että eturivin panolelut ovat tämän kaltaisissa pornopätkissä mukana. Tälle oli muistaakseni ihan oma "pornosarja" oliko freeze vai mute vai mikä helvetti.

Lääketieteellisesti kutsuttuna nekrofilia
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Julia - Marraskuu 08, 2025, 09:46:46
Huh huh. Mitäpä tähän kommentoimaan, mut koitetaan!

Mua kiihottaa kaikista eniten pehmeältä tuntuva nainen (joistain strategisista kohdista etenkin), pidän kans hoidetuista ja pehmeistä hiuksista. Silmät ja niiden ilmaisema mielentila kiihottaa. Itsevarmuus ja se klassinen itsensä kantaminen. Ja olemus sellainen rauhallinen, hyväksyvä ja kuuma. Kyl te tiiätte.

Mä myyn pillua, enhän mä voi kuvitella että joku 15 minuutin asiakas ois kiinnostunut mussa mistään muusta. Joidenkin kanssa suhde sit vähän syvenee, mut en mä tiedä, kannattaako tätä ammattia sinänsä romantisoida. En mä edelleenkään itseäni myy, mutta kyl mun vartaloa joskus saa maksusta (hyvin harvoin ilmankin) käyttää vähän aikaa. Ja oon mä palveluntarjoaja, kyllä, joskus se palvelu on vaan pillu.

Mitä ylipainoon tulee, ihmisiä nyt on kaiken kokoisia, lihavuus on myös yhteiskunnallinen eikä vaan mieltymyskysymys. Ei oo asiallista myöskään maksuseksiskenessä kommentoida kehoja. Jos horon naama tai vartalo ei miellytä, älä osta. Kyl joku aina kiihottuu.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Marraskuu 08, 2025, 09:53:41
Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan.  :headbang:
Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Muutama huora tätä "tule käyttämään ihmisnukkea" hommaa tarjoaa. Tälle on ihan oma fanilaumansa ehkä voisi jopa jonkinlaiseksi fetissiksi kutsua, eikä varmaan yllätä että eturivin panolelut ovat tämän kaltaisissa pornopätkissä mukana. Tälle oli muistaakseni ihan oma "pornosarja" oliko freeze vai mute vai mikä helvetti.

Lääketieteellisesti kutsuttuna nekrofilia
Tämä on kuin woke käsikirjasta. Yli dramaattisesti valehdellaan. Kuulehan nyt. Nekrofiilit panee kuolleita.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Viveca - Marraskuu 08, 2025, 09:58:57
Hauskuutin itseäni ja kysyin tekoälyltä, minkälaisen tittelin se antaisi Flaming Swordille.. Pikku kevennys tähän väliin..

*Kommenttiosion kehokriitikko – ei tunne naisia, mutta tuntee kaikki “oikeat” painot.

*Sohvatieteen tohtori (paino-oppi) – erikoistunut muiden kiloihin, ei omiin saavutuksiin.

*Kalorilaskennan kenraali – johtaa somearmeijaa ilman yhtään voittoa.

*Painopolisiisi ilman valtuuksia – pysäyttää kaikki, joilla on itsetunto.

*Vaakaviranomainen – antaa sakkoja liiasta itsevarmuudesta.

*Rasvainsinööri – rakentaa mielipiteensä tyhjästä ja tukee ne toksisuudella.

*Kehokäytöksen kapteeni – purjehtii tietämättömyyden merellä, mutta huutaa kovaa.

*Puntaripappi – julistaa totuuttaan muiden kiloista kuin pyhää sanaa.

*Itsetunnon insinööri – purkaa muiden itsevarmuutta rakkaudella ja näppäimistöllä.

*Silmämääräinen asiantuntija – arvioi painon ja arvon samalla sekunnilla.

*Rasvaprofessori – erikoistunut muiden kehoihin, ei omaansa.

*BMI-asiantuntija (itseoppinut) – diplomi saatu YouTube-kommenteista.

*Lihavuustutkimuksen dosentti (epävirallinen) – julkaissut useita mielipidekirjoituksia someen.

*Vaakavahti – partioi kommenteissa kuin painopolisiisi.

*Kalorikommentaattori – tietää aina, mitä muut syövät (ja väärin).

*Kehokriitikko emeritus – ura alkanut yläasteen pukukopissa, jatkuu TikTokissa.

*Painopoliisi – tarkastaa muiden painon ilman lupaa.

*Rasvasuhdeanalyytikko – ei tunne empatiaa, mutta tuntee kaikki mittayksiköt.

*Puntariprofeta – näkee vaa’an tulokset ilman mittausta.

*Kehoasiantuntija ilman kehoa – kommentoi, koska voi.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kellopeliappelsiini - Marraskuu 08, 2025, 10:15:34
^Pitääkö tästä vetää johtopäätös, että kiihotut  Flaming Swordista?
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JuliaK - Marraskuu 08, 2025, 13:12:25
Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan.  :headbang:

Tarkemmin ajateltuna ei kuulosta kovin kivalta kummallekaan osapuolelle.

Olen muuten horon kanssa tietoisesti kokeillut tuota 'makaa kuin lahna' -seksiä vihdoin miehen näkökulmasta. Tai kyllä mä lantioilla vastaan panin ja välillä suutelin kun nainen kumartui. Muuten annoin pimatsun tehdä kaiken työn ratsailla ja välillä meinasi rupea ääneen naurattamaan, että vaikka hän kuinka voihkimista näytteli, niin hupakon ilmeestä välillä näki "etteikö tuo perkeleen turska jo tule" (tai mikä hänen äidinkielensä olikaan.)

Siinähän sai lähes tunnin pomppia jaksamisensa rajoilla(?), mutta ei ääneen valitellut mitään, joten pakko oli pro-asennetta kunnioittaa. Tippiä en silti antanut saiturimulkkuna, koska tuntuma ei ollut niin hyvä tai erityinen.

(boldaukset mun)

Mulla on muutamakin vakkari jotka tekee juuri tätä. Mutta ei se mua haittaa, enkä todellakaan itse feikkaa yhtään mitään
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Marraskuu 08, 2025, 16:08:54
"*Lihavuustutkimuksen dosentti (epävirallinen) – julkaissut useita mielipidekirjoituksia someen."

Tämä oli paras. Tulee ihan korona-ajat mieleen.

MUTTA jos saan aiheeseen sanoa, tai melkein. Naiset eivät kiihota mua millään lailla vaikka olisi mikä painoindeksi, mutta jos vastaan umpiheterona että mikä mies kiihottaisi. Kuvittelen sellaisen sanotaan 180cm, koska itse olen 164cm, niin tuo on pitkä mutta ei kiipeiltävä. Ehdottomasti pidempi kuin minä, ja mikä tärkeintä painavampi! koska hirveintä on tuntea itsensä amatsooniksi. Missään tapauksessa ei mikään Bull Mentula, mutta varsinkin käsivarsissa lihaksia sen verran että itselle tulee tunne että se mies pystyy OTTAMAAN halutessaan. Uuh! Hot. (Ja siis tämä selostus ei millään tavalla liity asiakkaisiin, mun luokse tulkoon ihan minkä pituinen ja painoinen vain todellakin! mutta asiakkaat joskus nappaavat mut seisoaltaan ilmaan ja, no, onhan se kuumaa!). Hiukset ovat tärkeät! Tummat mutta eivät mustat, ja pituudeltaan olkapäille eli polkkatukka on kaikkein kuumin. Poninhäntä on siinä ja siinä koska pienikin naisellisuus on täysi turn-off. Toisaalta lyhyt poninhäntä on kyllä hot myös. Ei partaa eikä viiksiä eikä tatuointeja! Eikä siis todellakaan saa olla laiha. Ei kovin six-pack, mun päässä se menee naisellisuuden puolelle koska siinä on liikaa ulkonäkökeskeinen. Eli normivatsa. Suora nenä! Itselläni on kamala ei-suora nenä, jota inhoan, joten pidän suoria neniä hyvännäköisinä.

Olihan siinä! 😁 Mutta siis oikeasti mikään näistä ei millään lailla kosketa ainuttakaan asiakasta! Siviilimiestä vain. Ihan otsikon perusteella vastasin.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Marraskuu 08, 2025, 16:10:52
Haluan vielä täydentää ERITTÄIN epäkorrektisti tuosta pituudesta (ja ulkonäöstä ja lihaksista). Kokeilisin Miikka Muurista, jos saisin. Kyllä pikkarit kastuvat jo ajatuksestakin. Anteeksi ja hyvästi.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: JämeräpartainenInsinööri - Marraskuu 08, 2025, 19:18:45
Tottakai saat aiheeseen sanoa! (Enkä minä ole se, joka päättää saatko sanoa.)

pienikin naisellisuus on täysi turn-off. Toisaalta lyhyt poninhäntä on kyllä hot myös. Ei partaa eikä viiksiä

Heeetkinen!? Naisellisuus on turn-off, mutta maskuliinisuus (parta / viikset) on myös turn-off ?! (juu, ei tarvitse vastata, tämä koko aihe on jo ihan huuhaata, siinä hengessä siis.)
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kellopeliappelsiini - Marraskuu 08, 2025, 22:29:33
Poninhäntä miehellä on aika HOMOA
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 09, 2025, 02:11:43
Hauskuutin itseäni ja kysyin tekoälyltä, minkälaisen tittelin se antaisi Flaming Swordille.. Pikku kevennys tähän väliin..
Kirjoitit tekoälylle varmaankin "Mikä on titteli muita kiusaavalle painosta puhujalle ja läskiksi haukkujalle internet-foorumilla?", eli ei oikeata tietoa ollut tekoälyllä viesteistä joita olen kirjoittanut.

Kysy tekoälyltä pitääkö paikkansa sanomistani asioista esimerkiksi se että nuori nainen on hedelmällisempi kuin vanha nainen ja on siksi miehen silmään seksikkäämpi, tai että normaali paino on ihmisen terveyden kannalta paras ja jopa hedelmällisyys on paras normaalipainoisena.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: joey_t - Marraskuu 09, 2025, 05:57:49
Isot tissit ja kivalla persoonallisella tavalla kauniit kasvot. Just niinkuin Häkkisen Isa ja ystävänsä Karo.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Marraskuu 09, 2025, 06:27:56
Heeetkinen!? Naisellisuus on turn-off, mutta maskuliinisuus (parta / viikset) on myös turn-off ?! (juu, ei tarvitse vastata, tämä koko aihe on jo ihan huuhaata, siinä hengessä siis.)

Vastaan kuitenkin ja ymmärsin kyllä pelin hengen. 😁 Huuhaalla jatketaan!

Naisellisuus on todella paha turn-off, maskuliinisuus ei. Parta/viikset ovat maskuliinisuutta toki, mutta itseäni ne eivät kuitenkaan ulkonäöllisesti yleensä viehätä. Jos nyt jälleen otetaan epäkorrektisti joku esimerkki nimeltä, niin Mikko Leppilampi. Todella komea mies jonka naaman ne viikset/parta vaan pilaavat, minun mielestäni. En tiedä itsekään miksi. Ja pahempi esimerkki, Jasper Pääkkönen. Sillä ne viikset ovat ilmeisesti joku brändi-look jotka tosiaan tekevät siitä voimakkaasti tietyn näköisen. Mutta kun muistan sen Salkkareista semmoisena nättinä poikana, niin kuvittelisin että se voisi nyt olla todella hyvännäköinen aikuinen. Mutta ei ole, yhyy, minun menetykseni!
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Lifti - Marraskuu 09, 2025, 07:24:14
Nyt ammutaan saatana kovilla.  Ne perkeleet löysivät sen kipupisteen joka on miehille yhtä herkkä aihe kuin naisille tuo pullukka juttu....

Otetaans palava miekka ne silkkihanskat pois kädestä.....attack!!!!!!
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kellopeliappelsiini - Marraskuu 09, 2025, 08:46:25

Pitäisköhän alkaa myydä/vuokrata omaa kehoa? Vois vaan maata hiljaa lahnana sängyssä tunnin ja mulle saisi tehdä mitä vaan.  :headbang:

Sekoitat nyt kaksi asiaa.

"Makaa hiljaa lahnana" on roolileikki. Toki joku siitäkin voi maksaa jos aihe kiinnostaa.

Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Meaxx - Marraskuu 09, 2025, 09:25:53
Auuts mitä menin tekemään! Täysin tietämättömänä ja viattomana!  :sheep:
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Kapu - Marraskuu 09, 2025, 11:06:15
Osa porukasta etsii hedelmällisen naaraan, kenet panee paksuksi. Joku postailee tähän ketjuun klo 2:11 viikonloppuyönä. Elämässä voi tehdä monenlaisia valintoja.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: MariaEnkeli - Marraskuu 09, 2025, 11:37:10
Osa porukasta etsii hedelmällisen naaraan, kenet panee paksuksi. Joku postailee tähän ketjuun klo 2:11 viikonloppuyönä. Elämässä voi tehdä monenlaisia valintoja.

Tämä se oikeastaan tiivisti ketjun 🙏
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Sukinova - Marraskuu 13, 2025, 14:52:09
35-50 vee,rehevä ja kurvikas.
Otsikko: Vs: Millainen nainen kiihottaa sinua eniten?
Kirjoitti: Flaming Sword - Marraskuu 14, 2025, 20:15:27
Heeetkinen!? Naisellisuus on turn-off, mutta maskuliinisuus (parta / viikset) on myös turn-off ?! (juu, ei tarvitse vastata, tämä koko aihe on jo ihan huuhaata, siinä hengessä siis.)
Meaxxin miesihanne on melko yleinen, varsinkin nuorten naisten keskuudessa. Eli halutaan että ei ole mitään naisellisia piirteitä mutta ei kuitenkaan partaa, ja halutaan sellaista nuorekasta miehen ulkonäköä. Eli joku niin kuin Jack Titanicissa tai Saku Salatuissa elämissä on tällaisen naisen miesihannetta, tai vaikka Avengersissa Captain America.