SeksiSaitti
Viihde ja kevennykset => Kaatopaikka => Aiheen aloitti: AnniAuringonkukka - Tammikuu 14, 2025, 15:53:58
-
Halusin alkaa taas blogata pitkästä aikaa, joten aloitin tänne ketjun, jossa välillä kirjoitan aivoituksiani silloin kun inspiraatio iskee. Omana ketjunaan nää on helpommin löydettävissä niille, ketkä näitä haluaa lukea ja pysyvät paremmin poissa sellaisten silmistä, joita taas ei nappaa.
Ensimmäisen postauksen aihe on eroottiset tarinat.
Mainitsin aiemmin tänään tuolla totuuksia & valheita -ketjussa, että kun maailma nakattiin 2020 äkkiseltään kiinni ja silloisessa asuinmaassani laitettiin päälle tiukka lockdown, viihdytin itseäni mökkihöperyyden keskellä kirjoittamalla englanniksi eroottisia novelleja.
Julkaisin niitä Amazonissa, joka on itsellenikin ihan ykköspaikka etsiä törkyä luettavaksi. Tälleen maisemareittien ja viipyilevän menon ystävänä eroottiset tekstit toimivat itselleni monesti paremmin virikkeenä kuin porno. Muistan, että kirjoittaessanikin jouduin välillä pitämään runkkaustaukoja, kun (varsin yksiulotteiset) hahmot alkoivat elää omaa, kiihkeää elämäänsä.
Tuo ensimmäinen koronakevät oli hyvin outoa aikaa. Toivuin loppuunpalamisesta, larppasin vielä normaalia ihmistä etätöissä korporaatiossa, koko maailma oli sekaisin, kiinni ja eli kollektiivisen epätietoisuuden ja pelon vallassa. Iltaisin kirjoitin läähätystarinoita naisnäkökulmasta ja opettelin photoshoppaamaan sen verran, että kirjan kannessa näkyy tarpeeksi persposkea jotta se myy, mutta ei liikaa, jottei itse kirjoittaja joudu pahamaineiseen ns. Amazon dungeoniin eli varjobannatuksi niin, että omat julkaisut eivät näy missään Amazonin listauksissa tai hakusanalla etsiessä.
Samalla sain myös selville, että ilmeisesti kaikenlaisille alien-gay-miljardööri-siitoskink -tarinoille on myös ilmeisen paljon faneja, oli ainakin armon vuonna 2020.
Erotican maailma on ihmeellistä. Sitä eivät sido edes fysiikan tai anatomian lait samalla lailla kuin kuvattua pornoa. Taide, kulttuuri ja satiiri ovat aina olleet tapoja käsitellä yhteiskunnallisia asioita, ihmissydämen ristiriitoja sekä erilaisia tuntemuksia tavoilla, joihin esimerkiksi vakavat poliittiset puheenvuorot eivät pysty.
Myös tuota pandemia-ajan paniikkia ja uuden viruksen aiheuttamia tuntemuksia jotkut kanavoivat mitä omaperäisimmillä tavoilla. Taisin itsekin lukea tämän aikansa itsejulkaisumestariteoksen, Kissing the Coronavirus: https://www.amazon.co.uk/Kissing-Coronavirus-M-J-Edwards-ebook/dp/B087KR2CQC.
Tästä kirjasta kertonee kaiken tämä sitaatti:
“Even the sound of the virus made her ovaries clash together like cymbals.”
Itse en valitettavasti tai onneksi koskaan kirjoittanut virusaiheisia seksinovelleja. Olen silleen konservatiivinen, että hahmoni pysyivät ihmislajin piirissä ja myös tällä planeetalla. Oma genrevalintani oli myös paljon klassisempi reverse harem, eli useampi mies hoitelemassa yhtä naista. Kieltä, sormia ja kullia joka reiässä. :blowjob: :behind: :wanker: Muistaakseni näissä oli myös usein elementtinä jonkinlaista itsensäpaljastelua, tirkistelyä ja kevyttä pakottamista, koska miksipäs ei. Eroticaa ei myöskään sido mitkään samanlaiset ihmisten väliset sopimukset ja hyvät tavat kuten suostumus tai itsemääräämisoikeudet.
Joudun tuottamaan pettymyksen teille, jotka täällä viestilaatikossa jo kyselitte näiden tarinoiden perään. Jokin viisi vuotta sitten kirjoitetuissa fantasioissani ujostuttaa sen verran, että annan niiden mieluummin unohtua tuonne netin uumeniin. On jännä, miten työssään ja siviilissä voi olla mielellään pää tyynyssä ja perse pystyssä jonkun nautittavana, mutta omien kirjoitusten näyttäminen jollekulle muulle voi taas tuntua aaaaaaaivan liian intiimiltä. Toki sitähän ei koskaan tiedä, mikäli jokin alter egoistani alkaa suoltaa fiktiivistä törkyä suomeksi jossain vaiheessa.
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
-
Ihanaa että aloit kirjoittamaan tätä ketjua!
Oon ihan smut-koukussa ja luen kaikenmaailman fantsua missä on lohikäärmeitä ja keijuja ja ties mitä keijupornoa, ja oon ihan ehdoton team batboys ❤️. Itsekin on tullut kirjoiteltua vaikka mitä ja toi runkkaustauko niin tuttu juttu! Olispa IHANAA päästä lukee sun tarinoita. Ehkä kirjoitat tänne joskus?
-
Mikä hitto on batboy?
Tai no, vanhana Batman-fanina voin ehkä kuvitella :D Vastustan kiusausta sujahtaa nyt tuohon kaninkoloon
-
Sarah J. Maas A Court of -sarjan Cassian ja Azrael. Niiden kahden väliin kun pääsisi... En oo ettinyt, mutta varmaan aika kuumaa fanficcia löytyis lepakkopojista. Edit: niin ja tietty myös Rhysand.
-
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
En lue hirveän paljon kirjoja mutta kuuntelen äänikirjoja senkin edestä. Olen koittanut myös eroottista kirjallisuutta joskin on todettava että se ei ehkä sittenkään ole minun juttuni. Kuten äänikirjoissa yleensäkin, myös eroottisissa kirjoissa lukijan ääni on minulle tärkeä ja genrestä olen löytänyt itselleni mieluisan lukijan. Hänen nimensä on Nuppu Ruusunen, oletan olevan taiteilijanimi ei oikea-.
On sellainen tilanteeseen sopiva sattumus että muistan kerran kun tulin vierailulle Annin luokse, kuuntelin automatkalla erästä Nuppu Ruususen lukemaa eroottista kertomusta ikäänkuin kohottamaan tunnelmaa jo valmiiksi. No, se ei toiminut, tunnelma toki kohosi sitten pelipaikalla mutta äänikirjalle tästä ei voi lukea minkäänlaista ansiota.
Ja vaikka en olekaan genren ystävä ainakaan toistaiseksi, lukisin taikka kuuntelisin mielellään Annin tuotantoa jos siihen olisi tilaisuus. En minä Annia voi sanoa tuntevani mutta olen tavannut hänet kaksi kertaa asiakkaan ominaisuudessa josta syystä hänen kirjallisuuteensa liittyvä mielenkiinto johtuu lähinnä siitä että olemme "tuttuja" verrattuna joku muu kirjailija josta en tiedä mitään.
-
Ihan mukava Annin hölinäblogin avaus :drinking: Itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut eroottisista tarinoista.
Eipä niitä ole juurikaan tullut luettua, ei edes Korona-aikana. Toisaalta uskon, että tähänkin löytyy oma käyttäjäkuntantansa.
Korona-aikana on varmasti kysyntää ollut selkeästi enemmän. Onko suosituimmat pornovideoaiheet myös novelleissa myydyimpiä?
Itse olen selkeästi enemmän livetapaamisten ystävä - toisaalta ihmisiä on joka lähtöön ja hyvä niin :inlove:
-
^ Kiitos, HarryPotter! :drinking: En tiedä tästä pornovideoiden ja erotican aiheiden suosiosta. Kenties joku muu osaa vertailla paremmin. Ja juu, ei seksitarinat ole musta edes verrattavissa livetapaamisiin. Ennemmin eroottinen kirjallisuus on sellainen satunnainen kiva lisämauste eikä tosielämän kohtaamisten korvike.
^^ joey_t, kiitos suosituksesta. Kuuntelen itse kans tosi nihkeästi äänikirjoja tuosta ihan samasta syystä - se lukijan ääni on niin tärkeä. Sen sijaan on tosi, tosi kivaa jos joku kenen seurasta pidän lukee mulle livenä ääneen kirjaa tai vaikka artikkelia samalla kun saan lojua hänen vieressään ja vaan kuunnella.
-
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
Taisin olla 12v kun löysin vaatehuoneen ylähyllyn perimmäisestä nurkasta nipun pokkareita. Kovana lukijana kantta katsomatta heti käyttöön. Oi oi. Vaikka en ihan kaikkea ymmärtänyt, niin selvästi kielletyn hedelmän kimpussa oltiin. Koska kokemukset oli vielä vähissä, niin olin onnekas, kaikki erittäin likaiset yksityiskohdat kuvailtiin hyvin tarkasti, mutta jollain tapaa sievästi. Vaikutti minuun lähtemättömästi, edelleen sana on tehokkaampi kuin kuva.
Vuoden verran ehdin nautiskelemaan kirjallisista aarteista ja mutsi ihmetteli kun käsirasvat, aurinkorasvat, silmänympärysvoiteet, jne. hävisi vauhdilla. Sitten pokkarit katosi, nyyh!
Sittemmin en ole juurikaan eroticaa lukenut. Kerran reissukirja loppui juuri ennen paluulentoa ja nappasin randomina B&B:n vaihtarihyllystä pokkarin konelukemiseksi. Olikin hotimpaa tavaraa ja parin tunnin seisottelun jälkeen ehdotin tyttikselle vessakäyntiä. Ei lähtenyt, mutta jonkin ajan kuluttua käsi etsiytyi viltin alla kalulle. Erittäin miellyttävää.
Eli tykkään lukea, mutta ei tule hankittua. Ei ole suosikkeja, kaikkiruokainen, kuitenkin yleisesti mieltymykseni menee enemmän realistiseen kuin fantsuun suuntaan.
Kiva kun bloggaat, kirjoituksiasi on mukava lukea. Läpi huokuu mielenkiintoinen ihminen.
-
^^ joo, äänikirja kyllä tarvii oikeanlaisen lukijan. Ja jos sattuu semmonen, jonka on sattunu lukemaan, niin äänikirjana aivan mahoton kuunnella.
Joitain ulkomaisia kirjoja on tullu kuunneltua niin, että kirjan kirjottaja tai elämäkerran päähenkilö lukee kirjan, ne toimii yllättävän hyvin.
Ja novelleja, joskus tullu luettua, tainnu joskus jonnekki lähettääkkin.
No, yks kirja kirjotettuna - saa riittää.
-
Kiintoisa aihe. Vaikka eipä ole itse tullut niin paljoa tekstimuotoista erotiikkaa nautittua.
Joskus junnuna tuli lueskeltua puhelinmodeemipurkeista porukan kirjoittelemia seksinovelleja - jotku näistä kävivät sitten sen perinteisen urapolun Jallun kautta "oikeisin" kirjoihin/toimittajantyöhön. Taisivat olla ihan viihdyttäviä silloin 12 vuotiaana. Ja jos Roald Dahlin Oswald Eno lasketaan - vaikka se nyt onkin enemään seksikomediaa kuin erotiikkaa, joten eipä kai. Sasha Greyn Naamioleikit (the Juliette Society) tuli joskus poimittua pokkarien alennusmyynnistä - ei ole kerennyt sitä alottamaan, kun tuo satunnaisten pokkarien pino kasvaa hiton paljon vauhdikkaammin kuin sitä ehtii pienentämään. Pitäisi joskus tuokin lukea, pitäisi olla ihan kunnon toimintaa - tokkopa olisi tullut käännöstä ja kirjakauppamyyntiin Suomessa ellei Sashalla olisi ollut muita meriittejä vanhastaan.
Loppukevennyksenä Esko Mörkö lukee vanhoja Jalluja: https://www.youtube.com/watch?v=ph4LCsVNn4M
-
gorth, sensuroin tosta edellisestä viestistäni koska meni jopa mulle vähän (liian) polveilevaksi, että elämäkerrat henkilön itsensä lukemana toimii. Esim. tykkäsin kuunnella Debbie Harryn muistelmia. En muista laulaa luikauttiko hän myös sinne väliin, mutta muusikon kohdalla äänikirja kyllä toimii erityisen hyvin.
äRHäkkä, Kiitos. Kaikilla jotka yhtään on tykänneet lukea penskoina on varmaan ainakin yksi tuollainen kirja, joka vaan aukeaa automaattisesti yhdestä tietystä kohdasta jos kirjan sattui tiputtamaan :D
Aurinkorasvat eiiiiih D:
-
Hyvä kun tulee kaatopaikallekin laatusisältöä :)
Lapsena tuli luettua pikkutuhmia dekkareita kun sellaisiakin hyllyistä löytyi. Ja kaiken maailman Reginoista ne ei niin pikku -tuhmat tarinat.
Mutta se varsinainen aarre oli tahmaisiin käsiini päätynyt cd-rom joka oli täynnä kuvia ja tarinoita. Ei siis mikään kotipolttoinen, ei sellaista vielä ollut, vaan amerikkalaista postimyyntikamaa. Tämmöistäkin oli hetken ennen kuin internet pilasi kaiken. Kuriositeettinä kyseinen cd-rom halusi väkisin asentaa itsensä niin, että tietokone käynnistyi suoraan sen valikkoon. Oli siis sellaistakin siivoamista joka tuijottelutuokion päätteeksi.
Ne rompulla olleet kuvat oli aika hankalia katsella: yksi kerrallaan, pitkät latausajat ja lopulta aukesi aika huonolaatuinen ja pieni kuva. Mutta tarinoiden parissa vietin useammankin herkän hetken. Aika tehokkaasti ovat jo kadonneet muistista, mutta osan aivokapasiteetistani täyttää edelleen ”babysitter” joka kävi lomareissulla läpi sekä kehitysvammaisen vahdittavansa, molemmat vanhemmat ja äidin vielä uudestaan.
Sittemmin on tullut harrastettua näitä harvakseltaan, mutta aina muutaman vuoden välein tulee sellainenkin mieliteko. Kato on käynyt alan sivustoilla, ja jäljellä olevatkin on aikamoisia aikakapseleita. Niin kuin tietysti pitääkin.
Edelleenkin kuitenkin erotican lukeminen rajoittuu novellimittaisiin tarinoihin, joissa on kunnon menoa riittävän tiheään. Kaupalliset tuotteet tai fanfic ei oikein ole koskaan kiinnostaneet.
-
Tarinoissa on se puoli ettei ne tarvitse olla totta joskus luen vieläkin kun sopiva sattuu.
kun tietää että jos jutusta tekisi clipin se olisi todennäköisesti kökkö.
lähimmäksi onnistumista päässee slave task tyyppiset ratkaisut . noissakin jutun kertoja
on usein vähintään 70% tarinasta huono kertoja pilaa hyvänkin tarinan ja päinvastoin.
-
Mä tykkäsin parikymppisenä enemmän tarinoista kuin pornosta, koska tarinoissa kaikki pimeät ja ns sairaat aiheet pystyi toteuttamaan tavalla, mistä ei tullut ikävä olo. Pornossa näytteleminen korostuu jos on kyse vaikka cnc-jutuista.
Enää en juuri lue eroottista kirjallisuutta vaikka kirjoja muuten luenkin, tuntuu että taito kuvailla sillai hitaasti ja hekumallisesti on vähän kateissa. Tai sit luen vääriä kirjoja.
-
Nuorempana luin paljon kaikenlaista ja satuin saamaan käsiini kaverin isoveljen tai faijan kokoelman Apollinairen, en nyt sanoisi eroottista kirjallisuutta, ehkä enemmän pornosellaista. Sen jälkeen etsin antikvarioista ja muista lähteistä vastaavia kuten O:n tarina ja sellaisia. Olisinpa säästänyt noita, mutta ziljoona muuttoa ja erilaisia vaimohenkilöitä, niin nämä tuppaavat katoamaan. En ole aikoihin lukenut juuri mitään tuohon genreen kuuluvaa. Pitäisi varmaan etsiä
-
Kössi, kiitos näistä vinkeistä! Pitääpä ottaa omallekin lukulistalle.
palvelunostaja: Jep, joku sellaisessa tiiviissä novellimuodossa riittävän graafisilla pervokohtauksilla ja paperinohuella juonella ilman turhia lätinöitä vaan toimii.
Ja lol @ Naisen unelmat. "Hän työntyi murahtaen mehevään mesimarjaani romantiikan rytmikapulallaan" on toki aivan omanlaista tyyliään, jota toivon että joku kirjoittaja jossain pitää vielä elossa.
orjamies: Näin on. Musta tuntuu, että kovin montaa kirjallista pervokohtausta en edes haluaisi nähdä kuvattuna. Jotenkin ne vaan toimii siellä mielikuvituksessa paremmin.
-
^^ Julia: Niinpä. Kirjoitetussa tekstissä pääsee vähän vinoutuneenkin kertojaäänen mielen sisälle ihan eri tavalla ja myös näkemään, että miksi joku saattaisi nauttia jostain tietystä, ei välttämättä niin salonkikelpoisesta mieltymyydestä. Muakin ruudulla yleensä vaan ahdistaa CNC, kun taas kuvailtuna se on taas helvetin kuumaa 🥵 Jännä homma.
Fortysexn2: Kiitos, että muistutti mua O:n tarinasta. En tiedä toisko tuo 1950-luvun maailma nykyihmiselle vielä oman twistinsä pervotarinoihin. Anaïs Niniä olen joskus korvat punaisena lukenut. Tuntuu, että hänenkin tarinoita ehkä sensuroitaisiin tai oltaisiin jätetty kokonaan kirjoittamatta nykyaikana.
-
^ näyttää nykyään olevan vallalla, että kun ei mitään ”oikeaa” uutisoitavaa ole tai halutaan hämätä massoja, niin jostain löytyy joku, joka pahottaa mielensä. Ja varmasti kaikki kielletään.
-
...
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
Lyhyesti sanottuna tykkään. Joskus kauan sitten, kun oli Jallut ja Kallet yms., niin kiihottavinta sisältöä minulle niissä olivat juuri eroottiset tarinat. Kuvat jäi toiseksi teksteihin verrattuna. Tarinoista suosikkejani ovat ehkä sellaiset aika tavalliset vaniljaiset jutut eli ei juuri mitään erikoisuuksia, tyttöjen väliset ja kimpat ovat ehkä erikoisimmat. Sellaiset ovat myös suosikkejani, joissa se luuserimies (kuten minä) kerrankin pääsee sen kauan ihailemansa naisen iholle.
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
Sama, nuo tulivat myös tutuiksi silloin aikanaan. 8)
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
Menin klikkaamaan tuolta Pornotekstit-sivulla randomilla. Hämmennykseni, kun klikkaamani tarinan nimi oli Child. Hämmennykseni vähintään tuplaantui luettuani tarinan 😅🤣 Ei helvetti
-
Osa 2: Itku
Syytän osittain (menetetyssä) Karjalassa olevia juuriani, mutta sisälläni asuu näköjään todellinen itkijämummo. Saatan itkeä ilosta, surusta, liikutuksesta, aistikuormituksesta, stressistä ja joskus jopa orgasmin hetkellä. Näin ei aina ole ollut. Oli vuosia, jolloin en itkenyt lainkaan. En myöskään juuri nauranut tai tuntenut oikeastaan mitään muutakaan.
Jälleen kerran tämä ammatti yllätti. Aiemmin tänään tunsin poskellani valuvan kyyneleitä erään asiakkaan koskettavan jäähyväisviestin johdosta.
Itku tuntui puhdistavalta ja sain sen avulla vapautetuksi kaikkea muutakin hieman jumissa ollutta viikon energiaa. Menen joskus ihan tarkoituksella YouTubeen katsomaan jotain jäätäviä nyyhkyvideoita tai kuuntelen megasurullista musiikkia, jos tuntuu, että jotain on sisälläni juntturassa ja haluan saada oloa hieman kevyemmäksi. Itken nimittäin välillä kerralla vähän kaikkea muutakin kertynyttä varsinkin kiireisten kausien jälkeen, eikä itku joskus edes liity välttämättä niinkään käsillä olevaan tilanteeseen. Tilanne toimii välillä ainoastaan triggerinä patoutuneiden tunteiden vapauttamiselle.
Tätä kyseistä viestiä itkiessäni mietin hetken, että pitäisikö mun olla enemmän too cool 4 school ja laittaa joku etäisempi aspaminä päälle ylipäätään tässä hommassa. Mutta tulin lopputulokseen, että ei. Tunteitaan voi myös kannatella samaan aikaan kun niiden antaa virrata. Itselleni sosiaalinen naamiointi on uuvuttavampaa. Tein sitä niin monta vuotta, etten enää jaksa. Monet asiakaskohtaamiset myös aidosti koskettavat mua jollain tapaa ja tämä todella on ihmistyötä. Vaikka jokin aika sitten näkemäni scifielokuva Companion saikin mut miettimään, että kuinka paljon olen tän työn myötä muuttumassa nussittavaksi läheisyysrobotiksi, jonka eri ominaisuuksia kuten aggressiivisuutta/mukautuvuutta tai jopa älykkyyttä säätelen eri tilanteisiin ja eri ihmisille kuten siinä leffassa, tulin lopputulokseen että toistaiseksi pysyn kuitenkin vielä täällä ihmisyyden puolella. Ja jos en pysy, lienee korkea aika lopettaa hommat.
Tyydytän tällä työllä lisäksi sellaista loputonta uteliaisuutta ihmisiä ja ihmisenä olemista kohtaan, ja siihen kuuluu myös tunteellisuus. Tunteet eivät myöskään jää jumiin kehoon panssariksi kun niiden antaa tulla ja mennä vapaasti, niitä ei pelkää eikä niihin myöskään takerru.
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
-
Osa 2: Itku
Syytän osittain (menetetyssä) Karjalassa olevia juuriani, mutta sisälläni asuu näköjään todellinen itkijämummo. Saatan itkeä ilosta, surusta, liikutuksesta, aistikuormituksesta, stressistä ja joskus jopa orgasmin hetkellä. Näin ei aina ole ollut. Oli vuosia, jolloin en itkenyt lainkaan. En myöskään juuri nauranut tai tuntenut oikeastaan mitään muutakaan.
….
tulin lopputulokseen että toistaiseksi pysyn kuitenkin vielä täällä ihmisyyden puolella. Ja jos en pysy, lienee korkea aika lopettaa hommat.
Tyydytän tällä työllä lisäksi sellaista loputonta uteliaisuutta ihmisiä ja ihmisenä olemista kohtaan, ja siihen kuuluu myös tunteellisuus. Tunteet eivät myöskään jää jumiin kehoon panssariksi kun niiden antaa tulla ja mennä vapaasti, niitä ei pelkää eikä niihin myöskään takerru.
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Ihminen, joka on liian kuormittunut ihan minkä vain syyn takia, harvemmin jaksaa nauraa, tuntea seksuaalista halua, ystävystyä uusien ihmisten kanssa tai edes itkeä. Mennään vain suoritusmoodissa vuosienkin ajan. Tuttua myös itselleni. Joillain tuo on myös masennuksen ilmenemismuoto tai muuttuu sellaiseksi.
En juurikaan itke, koska suomalainen mieskulttuuri on opettanut, että miehet eivät itke (edes silloin kun pitäisi). Herkistyn kyllä tietyissä tilanteissa ja kaipa itkemiseksi voi sanoa tilannetta vanhan sukulaiseni hautajaisissa vajaa vuosi sitten. Olin vastannut hänen hoidostaan jo muutaman vuoden ja hautajaiset olivat toki lopullinen kulminaatiopiste tuolle. Itselleni hänen poismenonsa oli lähinnä helpotus (ja varmasti hänelle itselleenkin), mutta ovathan lopulliset jäähyväiset aina lopulliset.
Palveluntarjoajassa kyllä arvostan tuota ihmisyyttä ja ihmisläheisyyttä. Se taitaa kuitenkin olla pitkän päälle se raskain osa maailman vanhinta ammattia, noin vanhoilta vakkareilta kuultuna. Pelkkä seksi on helppoa. No näin kai meille asiakkaillekin.
Paikkakunnalta toiselle kiertävät pt:t päässee psyykkisesti helpommalla, kun ei tartte saman asiakkaan elämäntarinaan takertua viikosta toiseen.
-
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Itken aika usein.
Surusta, ikävästä, ilosta, onnesta, liikutuksesta, myötätunnosta, kiitollisuudesta, vitutuksesta...
Nauran myös niin että kyyneleet valuu. Tämä on kuulemma isäni suvun piirre.
En nyt muista tarkalleen milloin viimeksi, mutta ei siitä kauaa ole.
-
Nauran herkästi, joskus niin että kyyneleet valuu.
Surusta en muista aikuisena itkeneeni, herkistynyt kyllä mutta kyyneleet on tiukassa. Kerran toistakymmentä vuotta sitten tirautin muutaman kyyneleen kun tilanne, jossa olin jo ehtinyt kuvitella kauheimmat mahdolliset skenaariot päättyikin onnellisesti.
En koe itkemisestä minkäänlaista katarsista; tämä on kuitenkin maa jossa mies ei saisi itkeä, nauraa eikä haaveilla ja kaikkea pitäisi hävetä.
Ymmärrän kyllä miksi jotkut pt:t ovat varautuneita ja etäisiä, oli se sitten luonnollista tai ammattia varten luotu suojakeino, mutta asiakaskokemus jää tällöin usein aika valjuksi. Jos todellista minää pitää suojella niin ehkä se ammattiminä voisikin muuttua toiseen suuuntaan.
-
Arvostan teidän avoimia ja kauniita vastauksia.
Ahtaalta kulttuurilta kuulostaa. Toisaalta kaikelle tälle on myös ollut syynsä ja paikkansa karuissa oloissa. Se karskius ja sisu on myös yksi iso tekijä, että meistäkään kukaan kirjoittelee vapaasti yhtään mitään täällä vapaassa maassa suomen kielellä.
Onneksi ollaan kuitenkin menty eteenpäin, eikä täysi tunnekylmyys ole enää ainoa vaihtoehto. Oon iloinen ja toiveikas, sillä Suomessa on viime vuosina putkahdellut monissa kaupungeissa muitakin kuin uskonnollisia miesten piirejä ja ns. miestyötä (kuten Teemu Syrjälän miesten viikonloput). Omassa lähipiirissäni on myös paljon ihmisiä, jotka eivät suostu enää ahtautumaan vanhoihin muotteihin tai toistamaan niin herkästi perittyjä selviytymis-Suomen malleja tai traumaperäisiä kaavoja, joko itsensä tai omien lapsiensa vuoksi. Sukujen tunnekylmyyskirouksen katkaisijoille nostan aina hattua. Koska nää jutut lieveilmiöineen (kuten alkoholismi) koskettaa ihan jokaikistä sukua tässä maassa.
Teistäkin jokaikinen myös luo muillekin tilaa olla rehellisemmin oma itsensä sanoittamalla kaikkea tätäkin ääneen :) Joten kiitos siitäkin.
-
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Itken aika usein.
Surusta, ikävästä, ilosta, onnesta, liikutuksesta, myötätunnosta, kiitollisuudesta, vitutuksesta...
Nauran myös niin että kyyneleet valuu.
Kiitollisuudesta itkeminen on aivan ihanaa.
Ja tuo vitutusitku on myös tuttua. Eniten sitä on tapahtunut byrokratian kanssa tapellessa. Yksi syy, miksi en ehkä pysyvästi muuta koskaan mihinkään Etelä-Euroopan maahan vaikka ne on muuten ihania paikkoja on että varmaan kuolisin vitutukseen yrittäessä hoitaa mitään asiaa. En osaa vielä ottaa tuollaista absurdina teatterina, vaan menee niin saatanasti tunteisiin kun joku asia ei hoidu jouhevasti :-D
-
...
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Itken aika usein, tekisi jopa mieli sanoa, että liiankin usein. Herkkiksenä silmät kostuu vähän väliä eli useamman kerran viikossa. Tilanteet voivat olla sitten aika yllättäviäkin ja välillä se jopa harmittaa itseäni. Olen itkenyt jopa palveluntarjojan luona, hän on toki aika spesiaalitapaus ja se tilanne meni ihan hyvin. Viimeksi itkin tänään, kun tuli mieleeni muutamia asioita elämäni varrelta.
-
Arvostan teidän avoimia ja kauniita vastauksia.
Ahtaalta kulttuurilta kuulostaa. Toisaalta kaikelle tälle on myös ollut syynsä ja paikkansa karuissa oloissa. Se karskius ja sisu on myös yksi iso tekijä, että meistäkään kukaan kirjoittelee vapaasti yhtään mitään täällä vapaassa maassa suomen kielellä.
Tämä on kyllä erinomaisen tarkkanäköinen havainto, etenkin naiselta, joka ei ehkä kuitenkaan ”aisti” näitä suomalaisen mieskulttuurin kaikkia nyansseja. Mutta jotta tämä maa on saatu pidettyä itsenäinenä, asenteen on ollut pakko olla karrikoidusti:”Syötä sie nyt vittu sitä vyötä, ni mie ammun ryzzää munille!” Saunassa on asiasta viinan voimalla puhuttu, jos sielläkään…
Eli suomalainen mieskulttuuri kärsii edelleen isoisien sotatraumoista, joita ei hoidettu aikoinaan suinkaan millään kriisiterapioilla tai tilanteen debriefiengeillä. Papin sanojen lisäksi viina oli ainoa hoitokeino, ehkä myös morfiini yms.
Onneksi ollaan kuitenkin menty eteenpäin, eikä täysi tunnekylmyys ole enää ainoa vaihtoehto. Oon iloinen ja toiveikas, sillä Suomessa on viime vuosina putkahdellut monissa kaupungeissa muitakin kuin uskonnollisia miesten piirejä ja ns. miestyötä (kuten Teemu Syrjälän miesten viikonloput). Omassa lähipiirissäni on myös paljon ihmisiä, jotka eivät suostu enää ahtautumaan vanhoihin muotteihin tai toistamaan niin herkästi perittyjä selviytymis-Suomen malleja tai traumaperäisiä kaavoja, joko itsensä tai omien lapsiensa vuoksi. Sukujen tunnekylmyyskirouksen katkaisijoille nostan aina hattua. Koska nää jutut lieveilmiöineen (kuten alkoholismi) koskettaa ihan jokaikistä sukua tässä maassa.
Teistäkin jokaikinen myös luo muillekin tilaa olla rehellisemmin oma itsensä sanoittamalla kaikkea tätäkin ääneen :) Joten kiitos siitäkin.
Miestyötä tekee myös mm. Miessakit ry, jonka kursseilla olin itse toista kertaa erottuani miettimässä, että mikä nyt taas meni vituiksi. Ja omalta osaltani olen yrittänyt katkaista sukuni rasitteita monin tavoin. En tiedä, olenko onnistunut.
Hupakot kuitenkin toimivat meille miehille usein ns. ensivasteen hoitajina moneen parisuhde- tai perheongelmaan. Oikein ja tyylillä, asiakasta kunnioittaen hoidettuna hupakon ammatti onkin kelpo palveluammatti. Siksikin hupakon homma lienee maailman vanhin ammatti, että miesten psykohistoriassa on aina ollut tarvetta tällaisille palveluille. Mies kun yleensä avautuu myös henkisesti pildeä saatuaan 😉
-
Sodan käyneen ikäpolven kadottua jo käytännössä mananmajoille tuntuu siltä kuin jotakin hyvin järkevää ja aikuismaista kypsyyttä olisi kadonnut suomalaisesta yhteiskunnasta heidän mukanaan. Toki tähän tuntemukseen saattaa vaikuttaa se että itse oli hyvin pieni suurimman osan ajasta jolta ukit ja mummot muistaa.
Huorat on kyllä miehille varmasti melkoisia psykoterapeutteja.
Onhan se aivan mahtavaa palvelua miehelle jos löytyy niin hyvä huora jota voi panna kuin villeimmissä seksifantasioissa ja sitten hoivailla ja rapsutella ja vielä keskustella omista mieltä painavista jutuista. Tällaista luotettavaa huoraa arvostaakin sitten kuin taivaallista enkeliä.
-
Mietin joskus kauan sitten teininä kurtisaanivakoijista luettuani, että miten helvetissä järkevä, muuten tiukassa kurissa elävä ammattitaitoinen upseeri tai poliitikko voi laverrella jopa valtiosalaisuuksia tuntemattomalle naiselle. Ja että miten tää voi olla niin toimiva metodi, että sille on oma nimi.
Sitten vartuin. Aloin itse kantaa vastuuta asioista ja tutustua vielä paljon enemmän paljon vastuuta kantaviin ihmisiin. Aloin ymmärtää ihmissuhteita paremmin sekä miten heteromiehet voivat reagoivat naisiin. Varsinkin nyt tän seksityön myötä todellakin osaan kuvitella, miten tulenaran tiedon jakaminen saattaa tapahtua.
Kellepä muullekaan moni puhuu kuin tuntemattomaksi, vaarattomaksi (ja jollain tasolla jopa mitättömäksi) olettamalleen intiimityön ammattilaiselle, jolla ei ole kytköksiä hänen elämäänsä ja jolta olettaa vaikenemista? Moni kantaa yksin valtavan raskaita asioita... Ja totuus pyrkii aina pintaan. Se sama totuuden pyrkimys pintaan saa meidät joskus jättämään ympäriinsä alitajuisesti jälkiä muistakin salaisuuksista.
Oman jaksamiseni ja terveiden rajojen vuoksi kieltäydyn olemasta kenenkään psykoterapeutti, niin ystävyys- kuin asiakassuhteissa. Sen sijaan pidän kyllä kunniana olla uskottu. Pieni mutta merkittävä sävyero.
-
Oikein ja tyylillä, asiakasta kunnioittaen hoidettuna hupakon ammatti onkin kelpo palveluammatti. Siksikin hupakon homma lienee maailman vanhin ammatti, että miesten psykohistoriassa on aina ollut tarvetta tällaisille palveluille. Mies kun yleensä avautuu myös henkisesti pildeä saatuaan 😉
Antiikin temppelihuorilla vois sanoa olleen laajempana tehtävänä niinsanotusti nussia sota pois miehistä.
En näe kauhean erilaisena rooliani hupakkona tai edes siviilissä nykyaikanakaan. Jokainen ihminen kun kantaa sisällään lukemattomia taisteluita, joista muut eivät tiedä mitään. Seksi, läheisyys ja luottamukselliset keskustelut ovat yksiä parhaita tapoja saada toisistamme voimaa jatkaa. Ne myös muistuttavat sotaa paljon isommasta voimasta ❤️
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
Menin klikkaamaan tuolta Pornotekstit-sivulla randomilla. Hämmennykseni, kun klikkaamani tarinan nimi oli Child. Hämmennykseni vähintään tuplaantui luettuani tarinan 😅🤣 Ei helvetti
Jännittävää sisältöä... unohtamatta klassikkotarinaa Clarinet:
"Asetuin sängylleni selälleni ja tungin klarinetin peräsuoleeni suukappaletta myöten (vain 6cm)."
😅😅
edit. never forget lypsäjä-Lissu puolialastomana 30 asteen pakkasessa!
"Pakkasta oli melkein kolmekymmentä-astetta ja tuntui siltä, että kyrvänkin saisi kohta sulattaa uunin pankolla. Kurkistin navetan ikkunasta, joka oli huurussa. Lissu kumarteli vähän väliä ja paksut reidet vilahtelivat hameen alta."
Ja luonollisesti tissit
"pullisteli kaula-aukosta ja melkein luiskahtivat ulos. Rinnanpäät olivat suuret ja tummat, nännitkin vilahtelivat hetken ajan."
Erityisesti tämä huomio että tissit "melkein luiskahtivat ulos" aiheutti kontrolloimattomia naurunpyrskähdyksiä!
-
Onneksi tässä ketjussa ei oo varsinaista teemaa niin saa mennä niin pitkäksi ja OT kuin huvittaa ;)
Sodan käyneen ikäpolven kadottua jo käytännössä mananmajoille tuntuu siltä kuin jotakin hyvin järkevää ja aikuismaista kypsyyttä olisi kadonnut suomalaisesta yhteiskunnasta heidän mukanaan.
Oon tästä samaa mieltä. Vaikka se oli megatraumatisoitunut sukupolvi, niissä sodanaikaisissa ponnisteluista ja jälleenrakennustyössä varsinkin hioitui ylisukupolvista voimaa jonka varassa me edelleen ollaan. Asun kaupungissa joka poltettiin vähän reilu 80 vuotta sitten ja kyhättiin markalla kasaan sen jälkeen alle vuosikymmenessä (ja sen on näköistäkin). Näen tästä muistutuksia edelleen joka päivä.
Luin joskus erään lotan haastattelun, joka sanoi että sodan aikaan ihmiset tuntuivat jotenkin "paremmilta": jalommilta, vahvemmilta, yhteisömmisiltä. Pakkohan se oli.
On ilmeisesti myös ollut aikamoinen vaiettu salaisuus monien sotaveteraanienkin kohdalla (ei vain Suomen sodissa), että usein sodassa taistellut jää tietyllä oudolla tavalla kaipaamaan sitä. Ei sen kauheuksia, mutta ajan selkeitä jaettuja arvoja kuten vapaus, yhteisöllisyyttä, veljeyttä/sisareutta, asioiden merkityksellisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista.
Siksi aina mietinkin tapoja, joilla ihmiset pääsevät tätä kokemaan ilman sodan repivyyttä. Olen itse osallistunut paljon ja vetänytkin piirityöskentelyä ja olen sen vankkumaton kannattaja. Tän takia juuri promoan miestyötäkin ja oon iloinen, että tälläkin foorumilla tunnetaan Miessakit Ry. Musta on myös fiksua ymmärtää, milloin ei yksin pärjää.
Myös nykyinen poliittinen tilanne on menossa siihen suuntaan, että tälle isovanhempien sisulle, viisaudella ja yhden köyden vetämiselle alkaa olla taas vahva tarve.
-
Oikein ja tyylillä, asiakasta kunnioittaen hoidettuna hupakon ammatti onkin kelpo palveluammatti. Siksikin hupakon homma lienee maailman vanhin ammatti, että miesten psykohistoriassa on aina ollut tarvetta tällaisille palveluille. Mies kun yleensä avautuu myös henkisesti pildeä saatuaan 😉
Antiikin temppelihuorilla vois sanoa olleen laajempana tehtävänä niinsanotusti nussia sota pois miehistä.
Repupyssy jumissa, mutta repesin tälle 😂 Noinhan se on varmasti ollut.
En näe kauhean erilaisena rooliani hupakkona tai edes siviilissä nykyaikanakaan. Jokainen ihminen kun kantaa sisällään lukemattomia taisteluita, joista muut eivät tiedä mitään. Seksi, läheisyys ja luottamukselliset keskustelut ovat yksiä parhaita tapoja saada toisistamme voimaa jatkaa. Ne myös muistuttavat sotaa paljon isommasta voimasta ❤️
Tässä olet aivan oikeassa.
-
UUDEHKON HUPAKON KOKEMUKSIA, osa 3
Näköjään mulla on tapana muutaman kuukauden välein reflektoida kuluneita kuukausia. Horoiluni aloittamisesta alkaa olla nyt 9kk takana ja tämä tuntui hyvältä hetkeltä tuutata kaatopaikalle sisältöä.
Nyt hommani ei tunnu enää kokeilulta vaan oikealta työltä, johon olen sitoutunut. Kuten elämässä muutenkaan, kukaan ei tosin tiedä, että kuinka pitkäksi aikaa. Tästä voi muodostua vuosikymmenten ura tai tämä kaikki voi olla ohi jo parin kuukauden päästä. Viimeiset vuodet ovat näyttäneet niin maailmanpoliittisesti kuin henkilökohtaisella tasolla, että aivan kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä, joten horoiluunkiin suhtaudun kuin mihin tahansa: kuunnellen sisäistä ääntäni ja ollen valmis menemään sinne, minne se mut käskeekin.
Toivon kuitenkin, että tämä jatkuu vielä pitkään, sillä taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi en ole koskaan kokenut työssäni tai missään tekemisessä yhtä paljon onnistumisen kokemuksia kuin tässä. Kuulen säännöllisesti ja joinain viikkoina joka ikinen päivä todella kauniita ja koskettavia sanoja ja näen joskus konkreettisesti, miten olen ollut juuri oikea ihminen oikeassa paikassa jollekulle. Seksiyrittäjyys on kohentanut ja vakauttanut mun elämääni lukuisilla eri tavoilla, vaikka tämä ei mikään helppo polku kuljettavaksi olekaan. En ole koskaan siivonnut yhtä säännöllisesti kuin nyt :D Tapaan mielenkiintoisia, hyvin erilaisia ihmisiä niin kollegoista kuin asiakkaista joista useimman kanssa ei oltais voitu tavata missään muussa yhteydessä. Saan tutkia ihmisyyttä, yhteiskuntaa ja seksuaalisuutta tavoilla, joita harva saa.
Alkuhapuilu on ohi sekä oma tyyli ja tapa tehdä asioita alkaa löytyä. Tunnen selkeämmin mitä minulla on tarjottavana, vaikka tämäkin muuttuu jatkuvasti. Kerran erästä ihanaa tapaamista varten taisi tyylini kiteytyä: hellää ja pehmeää vähän mausteisemmalla twistillä.
Opin asiakkaiden ja vuorovaikutustemme kautta valtavasti. Saan selkeämpää kuvaa millaisia ihmisiä varten palveluni ovat ja millaisia varten ei. Kuten myös siviilielämässä, luotan täysin, että mun luokseni löytävät aina juuri ne ihmiset, joiden elämääni kuuluukin tupsahtaa. Omalla vastuullani on toki auttaa meitä löytämään toisemme eikä piilotella itseäni. Tiedän myös olevani suojeluksessa tavalla, että elämästäni myös poistuu ihmisiä joiden ei siinä enää kuulu olla. Tämä on välillä kivuliasta ja ihan perseestä, mutta sekin kuuluu asioiden luonnolliseen soljumiseen.
Nyt yhdeksän kuukauden kohdalla mulla on myös olo, että vaikka koko ajan onkin paljon uutta opittavaa, alkaa perusjutut olla hallussa niin, että voin alkaa kokeilla ja leikkiä paljon enemmän, konseptoida ja kehittää palveluitani.
En tee selviytymisseksityötä vaan olen ja pysyn alalla vapaaehtoisesti vaikka voisin olla monenlaisissa muissakin hommissa. Yhdessä kivan kassavirran lisäksi tämä tarkoittaa, että energiaa ja mielenkiintoa riittää myös kaikenlaiseen huvitteluun ja kokeiluihin, kuten tuo mun ja Annan working holiday Levillä (kokeilu oli onnistunut ja tulen tekemään tälläisia pidempiä hupi & työt -keikkoja jatkossakin). Olen onneksi säästynyt pahemmilta kaltoinkohteluilta ja ymmärtänyt verkostoitua hissukseen varsin pian aloittamisen jälkeen, mikä on ollut aivan korvaamatonta tällä alalla.
Olen Suomen kollegiaalisesta horokulttuurista erityisen kiitollinen. Juttelin vähän aika sitten erään toisessa Pohjoismaassa asuvan seksityöntekijän kanssa, joka kertoi ottaneensa yhteyttä toiseen kollegaan ihan vain tutustuakseen. Vastaukseksi oli tullut "Jos haluat jutella mulle, maksat ihan kuten kuka tahansa muukin". Olen niin onnellinen, että Suomessa meininki ei ole tämä. Uskon, että tämä toisia seksityöntekijöitä tukeva sekä myös tälläkin foorumilla tapahtuva keskusteleva kulttuuri palveluntarjoajien ja asiakkaiden välillä tulee pitkällä aikavälillä muuttamaan seksityön saralla maailmaa ja tekemään Suomesta vielä vahvemmin yhden parhaista paikoista elää horoille ja asiakkaille, vaikka paljon petrattavaa vielä lainsäädännössä ja käytännön tasolla onkin.
Ilo ja tasapaino
Horoilussakin teen nykyään samaa mitä siviilissä olen tehnyt aina burnout-kuopastani ja melkein hengen vievästä masennuksesta toipumisesta alkaen: haaveillut asioista estottomasti ja alkanut toteuttaa kaikenlaisia random toiveitani, aivan sama kuinka pöljiä tai "epäloogisia" ne ovatkaan. Tie kuopasta pois ja uudestisyntymä tapahtuu omaa autoaan iloaan ja luovuuttaan seuraamalla. Kaikenlainen kuolema ja sairastelu lähipiirissänikin muistutti, että elämä saattaa olla ohi noin vain, ja en halua katua vanhana että muumioin itseni muuten kuin pervoilumielessä vielä ollessani elossa.
Kun eräänä päivänä Levillä avasin jääkaapin ja sanoin ääneen "Jaahas, mitäs me tänään mun tisseiltä syötäisiin?" tiesin, että nää on juuri sellaisia hetkiä joita tulen kiikkustuolissa muistelemaan lämmöllä. Tosin toivon, etten kiikkustuolissakaan ihan kauheasti vietä vanhanakaan aikaa vaan elän kivaa, aktiivista ja mielekästä elämää silloinkin.
Selväksi on tullut, että ainakin tällä hetkellä mun nomadisieluni pitää keikkailusta ainakin niin kauan kuin siinäkin tahti on sopiva ja teen keikoilla muutakin kuin vain poteroidun johonkin luukkuun panemaan päiväkausiksi. Siitä tulen aivan mökkihöperöksi. Raha on tärkeää mutta se on vain rahaa. Oma johtotähteni tässä työssä on edelleen TASAPAINO. Pitkän tähtäimen hyvinvointi materiaalisen lisäksi myös energisesti, ja myös ihanien hetkien eläminen duunissani niin kotona kuin tien päällä. Flow-tilan kokeminen ja leikkiminen niin usein, kuin mahdollista.
Tiedän, että viime aikoina on jokin uusi vaih(d)e mennyt päälle, koska koen tälläisia flow-tilan tapaamisia asiakkaiden kanssa entistä enemmän. Olen niissä läsnä luovemmin, nautin niistä syvemmin ja aika vain katoaa johonkin tavalla, jota en osaa selittää.
Yksi uusia asia, jota olen alkanut tehdä enemmän on intuitiiviset riskinotot tapaamisilla. Asiakkaan sanoitetut toiveet ja yhdessä neuvotellut asiat ovat tietenkin kaikkein tärkein suuntaviitta sekä luovat tapaamisen rungon. Mutta joskus uskon näkeväni jotain, mitä vain toinen ihminen voi nähdä. Jokin asiakkaassa kuiskailee mulle. Silloin tunnustelen hänen energiaansa ja mitä se tuntuu kaipaavan ja tarjoan näitä asioita. Näissäkin on kyseessä tasapainon luominen ja jonkun puuttuvan tuominen yhtälöön. Tätäkään en olisi voinut tehdä aivan urani alkuvaiheessa, vaan tämä on selkeästi taito joka karttuu kokemuksen myötä.
Jos vaikkapa saan vainun, että asiakas on elämässään hyvin tylsistynyt, janoaa uusia kokemuksia tai on hieman kaavoissaan jumissa, silloin tarjoan hänelle vähän sähäkkäämpää menoa tai kevyesti kiusoittelemalla herättelen hänessä esiin jotain nukkuvaa. Tai jos tiedän hänen pitävän jostain tietystä asiasta, toteutan sitä leikkien uusilla tavoilla. Esimerkiksi eräs luonani vieraillut nauttii nännien nipistelystä. Viimeksi hänet nähdessäni tartuin jo alkutoimien jälkeen sanattomasti hänen nänneihinsä ja kuljetin hänet niistä repien suihkuun ja suihkusta makkariin. Hän oli aivan kikseissä tästä.
Jos taas luonani on hyvin kokematon, herkkä ihminen tai joku josta aistin tai tiedän hänen käyvän läpi vaikkapa akuuttia suruprosessia, sähäkkyys tai mikään kinkympi (ainakin liian nopeasti ja ilman lupaa) olisi epäsopivaa ja saattaisi olla hänelle liikaa, lamauttaa hänet ja hänen hermostonsa. Silloin perusjutut ja hitaampi läheisyys tuovat parhaan tasapainon ja ovat hänelle hyväksi.
Jos taas itselleni on ilmiselvää, että asiakas on helvetin kuormittunut ja vaikuttaa ihmiseltä, joka antaa arkielämässään paljon muille ja kenties tukahduttaa tarpeitaan muiden hyväksi, hellin ja lellin häntä huomaavaisuudella parhaani mukaan, vielä perusmenoanikin syvemmin. Kannattelen häntä pehmeydessäni hetken, jotta hän jaksaa taas kannatella mitä ikinä hänen harteillaan onkaan.
Mokailu
Vaikka intuitio kehittyykin, teen silti mokia aivan saatanasti ja koko ajan. Näiden suhteen osaan onneksi olla nykyään varsin armollinen. Mestari on ihminen, joka on tehnyt kaikki mahdolliset kämmit ja oppii niistä, ilman tarpeetonta itsensä nöyryyttämistä. Antaa vaikka jonkun hehkeän dominan hoitaa se nöyryyttäminen!
Tässä joitain helmiä:
- Unohdin kerran outcallilla kortsut. Asiakkaallakaan ei niitä ollut, joten ei muuta kuin kesäyössä skuutti alle ja nappi laudassa takaisin majapaikkaani ne hakemaan. Asiakkaalle annoin runsaasti ilmaista lisäaikaa korvauksena.
- Jätin vahingossa keikka-asuntoon kirjan nimeltä Sex Work & Money: Thriving in Sex Work. Ei siinä mitään, kuka tahansa nyt saattaisi lukea seksityöstä. Mutta tämän lisäksi unohdin sen viereen myös stayup-sukat, niin että majoittajalle ei varmasti jäänyt epäselväksi mitä mun vierailuni aikana oltiin puuhattu. Onneksi kyseessä ei ollut mikään kollegoiden yleisesti käyttämä kämppä vaan huoneisto, jonka olin aika randomisti löytänyt. Vaikka majoittaja ei nillittänytkään mitään vaan postitti nuo tavarat ihan chillisti, tuskin silti enää siihen kämppään palaan.
- Teen niin paljon pusuttelu-GFE:tä, että kerran suutelin autopilotilla asiakasta joka ei suutelemista halunnut. Olin kauhuissani ja pyysin häneltä varmaan kymmenen kertaa anteeksi. Kaikenlaiset suostumuksen loukkaamiset ovat muutenkin oma painajaiseni. Hän otti asian hyvin ja palasi tämän jälkeen vielä useamminkin kerran asiakkaakseni joten ilmeisesti sain anteeksi. Mutta tuokin oli hyvä muistutus, että tahti on hyvä pitää tarpeeksi hitaana ja nollata tarpeeksi asiakkaiden välissä niin, että en mene minkäänlaiseen automaattiohjaukseen tekemisissäni.
Oho, ups, Siperia opettaa ja eteenpäin mennään.
Kulunut syksy ja talvi ovat olleet veikeää aikaa. Toivottavasti yhtä mukava ja vielä hauskempi meno jatkuu. Seuraavilta kuukausilta toivon vielä useampaan mukavaan kollegaan tutustumista, lisää huikeita muistoja, ammattitaitoni syvenemistä sekä sopivaa määrää antoisia asiakaskohtaamisia.
-
Kiitos Anni ihanasta kirjoituksesta! Tunnistan monesta kohdasta itseänikin, ja oli mahtavaa lukea noita ajatuksia sanoitettuna auki.
Kyllä sä oot aika kova mimmi. Silleen pehmeällä tavalla kuten JuliaK joskus sanoi. Ihan best :inlove:.
-
^^Olipa hieno kirjoitus AnniAuringonkukalta. Taas kerran. Jäin miettimään. AnniAuringonkukka kirjoitti: "Mestari on ihminen, joka on tehnyt kaikki mahdolliset kämmit ja oppii niistä, ilman tarpeetonta itsensä nöyryyttämistä". Tämä on viisaasti sanottu. Minulla oli muutama vuosi sitten ajanjakso, jolloin mietiskelin elämässäni tekemiäni virheitä ja synkistelin yksikseni. En ole ollut oikein hyvä kumppani parisuhteissa. Yksi avioliitto ja kaksi kihlausta on takana. Nuorempana mulkku tahtoi viedä miestä. Syytin katkerasti 17 vuotta kestäneen avioliittoni kariutumisesta itseäni. Harmittelin, että rikoin lapsilta kodin ja aiheutin tarpeetonta surua vaimolleni, jota vieläkin suuresti arvostan. Jotenkin en pystynyt näkemään, että parisuhdekriisi on paljon monimutkaisempi asia ja aina kahden kauppa. Minusta tuntui, että olen varmasti pilluuttanut itsekkäillä toilailuillani monien minulle rakkaiden ihmisten elämää.
Piti sitten alkaa purkamaan näitä asioita. Kirjoitin entiselle vaimolleni kirjeen missä kerroin näistä ajatuksistani. Hän vastasi, että itseni ruoskiminen on ihan turhaa, ja hän on saanut kokea kanssani elämäni hienoimmat asiat. Hän kiitti minua yhteisistä lapsista ja siitä että olen ollut hyvä isä. Hän kirjoitti että ei ole koskaan tavannut yhtä nastaa tyyppiä kuin minä, ja ihmistä joka tietää niin paljon asioista ja on vielä hauskakin. Lopulta hän sanoi, että vaikka olisin ollut kuinka hyvä mies enkä olisi juossut vieraissa, niin hän olisi varmasti ottanut jossakin vaiheessa eron. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset olivat jo aikuisia. Koska olisi kuitenkin halunnut kokea vielä jotain muunkinlaista elämää. Ja hän kertoi olevansa ihan onnellinen uuden aviomiehensä kanssa.
Tämä kyllä helpotti oloani suuresti. Mutta vielä oli lasten kanssa keskusteltava asiasta. Se oli kyllä vaikeaa, enkä oikein keksinyt mitenkä asian esittäisin. Minulla ei riittänyt rohkeus istua pöydän ääreen, katsoa suoraan silmiin ja puhua. Mökillä sitten avauduin. Pilkoin puita ja puhuin. En voinut olla paikallani. Vanhempi tyttäreni kuunteli aikansa, käski minun lopettaa puiden pilkkominen, halasi ja sanoi että olen ollut maailman paras isä. Sama toistui nuoremman tyttäreni kanssa. Jigitettiin ahvenia. Minä kelasin ja heitin ja kelasin ja puhuin. Tyttäreni kuunteli aikansa ja sanoi, että minun ei kannattanut pienistä murehtia, koska olen kuulemma ollut ja olen maailman paras isä.
Tämän jälkeen minun oli helppo antaa sitten lopultakin myös itselleni anteeksi. Viime lokakuussa Oulussa oli kirjamessut. Yksi paikalla olleista kirjailijoista oli Heikki Silvennoinen, joka esitteli elämäkertateostansa Nousut ja Laskut. Myyntipisteessä ostin kirjan Heikki Silvennoiselta ja sain siihen kauniin omistuskirjoituksenkin. Kotona sitten lueskelin kirjaa. Heikki Silvennoisenkin elämä oli ollut melkoista sekoilua naisjuttujen kanssa, ja Heikki oli kovasti myöhemmin syytellyt itseään ja katunut toisille ihmisille aiheuttamaansa tuskaa ja pahaa mieltä. Sen Via Dolorosansa jälkeen Heikki oli kuitenkin päättänyt antaa itsellensä anteeksi, koska kaikki muutkin asianosaiset olivat niin jo tehneet. Viisaita sanoja. Nyt täytyy kyllä ottaa yksi cafe calcvados Heikin muiston kunniaksi :).
-
Kiitos Anna ja Granado 💋
Oman pään sisällä asuu yleensä kaikilla se kaikkein pahin sadisti. Se, joka tuntee sinut niiiiiin intiimisti ja pitkältä ajalta. Joka osaa kaivella juuri heikoimmalla hetkelläsi ne kaikkein purevimmat pilkat, ja kaivella muisteltavaksi kaiken, joilla itseään satuttaa, oikein mittatilaustyönä.
Sille kyllä voi sanoa välillä että nyt turpa kiinni.
Tai kuten Granado nuo sinunkin tarinat osoittaa, aika usein muiden ihmisten armon kautta oppii sitä itsekin :kiss: Ja myös sitä ymmärrystä omaa sisäistä kiduttajaansa kohtaan. Sekin kun yrittää kriittisyydellään vaan jollain kieroutuneella tavalla suojella meitä pettymyksiltä... ja myös aidolta vastuulta elämästään.
Kun ruoskii itseään koko ajan, ei oikeasti tarvi tehdä mitään aitoja muutoksia kun on koko ajan ihan poikki ja itsesäälinen 😉 Saa pysyä romahtaneena eikä tarvitse käydä läpi energiaa vaativaa transformaatiota, joka ironista kyllä usein johtaa parempaan elämään.
-
Kuinka nyt törmäsinkin tähän ketjuun?
Saitilla olen monesti miettinyt sitä että täältä puuttuu tai se on melko lailla piilossa se tunnepuoli, molemmilta pt & asiakas...
Annin kommenteissa olen nähnyt sitä pehmeyttä, sellaista mistä kuultaa läpi " Muistuttaa ihmistä muutenkin kuin jalan jäljistä..."
Tuolla aiemmin kysyi hän itkemisestä. Granadon kirjoituksista löydän myös paljon itseäni ja itse asiassa kaikki kirjoitukset tässä ketjussa ❤️
Minä olen elänyt mielenkiintoisen elämän, sen kiinalaisen kirouksen mukaan. Täällä en lähde avaamaan mihin kuivui minun itkuni mutta minua lämmittää tällaiset keskustelut kuin tässä.
Keskikäistyttyäni hain pitkään jotain merkitystä elämääni, sisältöä.
Päädyin kurssille ja aloin kriisipuhelipäivystäjäksi mieli.ry.lle.
Alkuun olin kovasti huolissani omasta psyykestä, analysoin tuntojani ja koitin tarkkailla omaa jaksamistani.
Vieläkin, kovan illan jälkeen joskus on pala kurkussa, aina ne asiat ei vaan jää heti sinne.
Mutta sitten, sen kerran kun joku soittaa, itkee hysteerisesti niin että ei saa sanoista selvää ja lähdetään yrittämään... Kun pääsee sanomaan; " Hei huomasiksä, sä nauroit äsken?" Kun saa ihmisen nousemaan jostain tosi syvältä niin kyllä se on aivan jotain mieletöntä.
Joskus joku soittaja koittaa haastaa, millä meriiteillä minä siellä olen; Olen ottanut tavaksi sanoa että olen kokemusasiantuntija.
Nämähän on anonyymejä juttuja. Päivystäjä ei näe soittajan numeroa eikä esiinny nimellä vaan molemmat pysyvät tuntemattomina toisilleen.
Arki on tavallisen suomalaisen duunarin arkea, Annia lainatakseni pienellä twistillä?
Sisälläni vain asuu sellainen pieni saatana joka pitää pitää aisoissa.
Elämä on kivaa mutta tämäkin hutsuilu, minun sielu tarvii....
Tämä oli tällaista väsyneen, valvoneen höpinää, selvästä päästä silti.
Enkä koe loukanneeni yhdistyksen sääntöjä, kenekään oma mukaan lukien yksityisyys ei ole tässä uhattuna?
-
^ Kiitos Kielitieteilijä, että olet tehnyt tuota hommaa. Joskus se anonyymi ystävällinen korva on kaikki kaikessa :)
-
Hyvää hölinää. Osa heräävistä mietteistä on sellaisia mitä en halua täällä käsitellä (massiiviset respektit jälleen kerran Granadolle avoimuudesta ja viisaudesta, vaikka ihan eri jutuista kyse). Mutta ne nyt ohittaen, koen että olen sulle nyt ainakin kolme kiitosta jo velkaa asioista mitä olet sanonut, enkä ole siinä hetkessä osannut pysähtyä sitä huomaamaan heti ääneen/foorumikirjoituksena.
Joten kiitos.
Ammatillisesta kehittymisestä ja intuition seuraamisesta, ainakin mulle toimii todella hyvin se että pt vie hommaa vähän pidemmälle tai jopa eri suuntiin kuin mitä itse osaa/uskaltaa pyytää. Nämä on varmasti aika herkkiä juttuja, mutta itse koen että iso osa harrastuksen viehätystä on juuri se miten eri ihmiset tekee näitä juttuja vähän eri tavoin. Ja sen kokemiseen kuuluu se ettei asiakkaana ole täysin kontrollissa tai oman tutun käsikirjoituksen kahlitsemana.
-
Olipa hieno kirjoitus taas Annilta, tuo osa 3. Menee saitin top3:een (kaksi muuta top3een kuuluvaa ovat tietenkin 1- ja 2-osa :) )
Kiitos myös Kielitieteilijälle ja Granadolle hyvistä kirjoituksista. Ja isot respectit molemmille. Myös Maalainen88:lle, jota tämä ketju ilmeisesti innoitti juuri koskettavaan kirjoitukseen toisessa ketjussa. Jotenkin nuo kirjoitukset osoittavat sen, että Annilla on harvinainen kyky saada kovia kokeneen ja ehkä hieman sulkeutuneen tunnelukkoisen suomalaisen miehen sydämmessä jotain liikahtamaan ja resonoimaan. Niin tapaamisilla kuin kirjoituksissa. Se on (tässä lajissa melko harvinaista) kykyä olla ihminen ihmiselle. Ja vielä harvinaisempaa kykyä ymmärtää, tulkita ja sanoittaa suomalaisen miehen mielenmaisemaa. Sinunlaisia palveluntarjoajia tarvittaisiin kipeästi lisää.
Ainoa juttu mitä ihmettelen on se, että miten ihmeessä saitin parhaat kirjoitukset sisältävä lanka löytyy "Kaatopaikka" -osion alta ;D
-
Mukavaa, tosi ihanaa huomata että Annin kirjoitukset vaikuttavat näin; Mahtavaa huomata että äijilläkin on näin isosti sydän mukana! ❤️
Pitäkää ihmiset kuitenkin itsestä huolta, älkää päästäkö ikäviä ilkiöitä liiaksi iholle...
-
Kiitos palvelunostaja ja mattssonni.
Koen, että puhun aika universaaleja juttuja, jotka ylittää lopulta pintapuoliset asiat kuten iän ja sukupuolen. Mutta jos ne sanat tulee ulos sellaisessa järjestyksessä, että se jonkun suomalaisen miehen sielua koskettaa niin kiva 🤗
Tän ketjun sijoittaminen kaatopaikalle on täysin mun tyhmää huumorintajua :D