101
Naiset/naiseus / Vs: Mustavalkoiset (BW) kuvat
« Uusin viesti kirjoittanut jan#91 eilen kello 21:29:33 »Perse 😁Muodot kohdallaan
Uutiset:
Perse 😁Muodot kohdallaan
Konfliktin kautta käsitellään Suomessa myös ihan muita asioita, jotka eivät konfliktiin kuulu. Siitä on tullut keppihevonen muille päivänpoliittisille ja kulttuurisille aiheille”, Stewart arvioi.
Hänen mukaansa esimerkki tällaisesta sisäpoliittisesta keskustelusta on maahanmuuttokeskustelu, jota käydään konfliktin kautta.
JUUSOLAN ja Stewartin mukaan asetelma ei ole uusi, mutta erikoinen.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson oli jo presidentinvaalikampanjansa aikana sitä mieltä, että Suomen pitäisi boikotoida Euroviisuja, mikäli Israel on niissä mukana.
Samaan aikaan poliittisen kentän toisessa päässä Israelille on osoitettu kovaa tukea jopa sellaisten joukosta, jotka perinteisesti eivät ole Euroviisuista kiinnostuneet.
”Minua eivät kiinnosta Euroviisut yhtään, mutta hienoa ”yleistilanteellisesti arvioiden” jos Israel pärjää”, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä esimerkiksi kommentoi viestipalvelu X:ssä perjantaina päivää ennen finaalilähetyksen alkua.
Myös kansanedustajat Miko Bergbom, Sebastian Tynkkynen ja Joakim Vigelius kertoivat X:ssä kannattavansa Israelia viisuissa. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purrakin nosti sen suosikkiensa kärkikolmikkoon.
”En täysin ymmärrä, mistä se johtuu. Jos ajatellaan konfliktia itseään, Israel eikä Hamas kumpikaan edusta millään mittareilla vasemmistolaista politiikkaa. Politiikan osalta konfliktissa ei ole mitään luontevaa jakajaa”, Juusola toteaa.
”Osa oikeistosta on omaksunut Israel-Palestiina-konfliktin osaksi tällaista laajempaa kulttuurisotaa, mihin liittyy hyvin voimakkaasti ajatus siitä, että Israel puolustaa länttä islamilta.”
”Tästä herkästi yritetään tehdä jalkapallo-ottelun tyyppistä tilannetta, jossa ollaan joko Israelin tai Hamasin puolella”, Stewart toteaa.
Hän muistuttaa siitä, että todellisuudessa Hamasille tai sen toiminnalle ei löydy suomalaisesta politiikasta käytännössä lainkaan tukea.
”Hamas haluaa rakentaa islamistista yhteiskuntaa ja ajaa tavoitettaan terrorismilla. Eihän sitä Suomessa kukaan halua. Tällainen kärjistäminen vain sekoittaa jo valmiiksi vaikeaa tilannetta entisestään. Gazan sodan kritisoinnin esittäminen Israelin vastaisena politiikkana on yhtä naurettavaa kuin se, että Irakin sodan kritisointi olisi aikanaan ollut automaattisesti Yhdysvaltojen vastaista.”
Stewartin mukaan aihetta pitäisi pystyä käsittelemään monipuolisemmin. Hän viittaa tässä yhteydessä presidentti Alexander Stubbiin, joka on useassa yhteydessä sanonut, ettei Suomi ole Israelin eikä Palestiinan puolella, vaan rauhan ja kahden valtion mallin puolella.
Pikku venyttelyt.Hyvin venyy ja ihanat sukat kaiken lisäksi
Prahassa oli ainakin ennen hyvä valuutanvaihtotoimisto Kaprova ja Maiselova kadun kulmauksessa. Siinä oli sellainen Frans Kafka aukio ja sininen Exchange Office. Raatihuoneentorilta Astronomiselta kellolta sinne oli matkaa noin 150 metriä. Sieltä sai hyvän kurssin eikä siellä peritty mitään ylimääräisiä ihmeellisiä comissioneja tai muita kulunkeja. Sexworkilla sen joku neuvoi (taisi olla Limitless) ja vaihdoin sen jälkeen aina siellä euroni korunoiksi. Viimeksi olen vaihtanut rahaa siellä noin viisi vuotta sitten. Eli en tiedä, että onko sama butiikki enää pystyssä. Nykyään en ole enää viitsinyt alkaa siihen rahanvaihtorumbaan, koska Prahassa kortilla maksaminen on suunnilleen yhtä yleistä kuin Suomessa. Tarvittavan käteisen olen nostanut automaatista.
Yksi mahdollisuus on tietenkin vaihtaa euroja korunoiksi jo Suomessa. Forex ottaa muistaakseni noin 10 prosenttia vaihdettavasta summasta välityspalkkiota.
Julkisen talouden suunnitelmakaudella 2025 - 2028 demarit kiristäsi Suomen verotusta lisää 3,4 miljardilla eurolla.
Orpon hallitus on päättänyt samalle kaudelle 1,4 miljardin euron veron korotuksia, painottaen kulutuksen verotusta.
Suomessa asuu ilmeisesti Euroopan onnellisimmat veronmaksajat.
Datauspisteeni, jossa katselen pornoa ja kirjoitan viestejä Seksisaitille:
Verohallinnon pääjohtaja: Hallituksen leikkaukset aiheuttavat satojen miljoonien veromenetykset
Toinen tappio syntyy, jos verovalvontaa joudutaan heikentämään. Valvonnan avulla verohallinto saa vuosittain kerättyä 400–500 miljoonaa euroa veroja, jotka olisivat jääneet varjoon.
Pikku venyttelyt.Voisin luikauttaa pääni tuonne väliin, näyttäis olevan just sopiva rako
Pikku venyttelyt.
Mä alan epäilemään, että Cece on sittenkin Volvo-MarkkanenCece vetelee omissa luvuissaan veikkauksessa.
Täysin voittopystin voisi jo melkein jakaa.
Höpö höpö, kisahan on vasta alussa
Itse haaveilen jo kesän prätkä- ja panoreissuista, mielellään yhdistettynä.
^^Sinulla on sellainen hauska tapa, että jauhat jostain tietystä asiasta niin monta kertaa, että joku siihen tarttuu. Sitten sinä kommentoit jotain nasevaa, että kylläpä nyt sonnintöyssyt/Reyna ja mikä milloinkin käy joillain hermoon.
Kovin käy mun Reyna sun hermoon.
Per#/)&% kiekkotietäjä tässä hei! Mikä se semmoinen mestaruus on, jos ei Ruotsia kerran voiteta? Näitä heittopussi -vastustajia on jo ihan tarpeeksi. Kunnon haaste pitää mielen virkeänä ja tavoitteet korkealla
Julkisen talouden suunnitelmakaudella 2025 - 2028 demarit kiristäsi Suomen verotusta lisää 3,4 miljardilla eurolla.
Orpon hallitus on päättänyt samalle kaudelle 1,4 miljardin euron veron korotuksia, painottaen kulutuksen verotusta.
Suomessa asuu ilmeisesti Euroopan onnellisimmat veronmaksajat.
Julkisen talouden suunnitelmakaudella 2025 - 2028 demarit kiristäsi Suomen verotusta lisää 3,4 miljardilla eurolla.Lindtmanin SDP ei pääse hallitukseen noilla aikeilla, turha edes haaveilla.
Orpon hallitus on päättänyt samalle kaudelle 1,4 miljardin euron veron korotuksia, painottaen kulutuksen verotusta.
Suomessa asuu ilmeisesti Euroopan onnellisimmat veronmaksajat.
^^Hyvä analyysi. Enpä ihan heti osaa sanoa, että kuka kansanedustajista olisi hauskinta illanviettoseuraa (ilman taka-ajatuksia(pun intended)). Kaikki poliitikot ovat kokemukseni mukaan keskivertoa seurallisempia
Julkisen talouden suunnitelmakaudella 2025 - 2028 demarit kiristäsi Suomen verotusta lisää 3,4 miljardilla eurolla.
Orpon hallitus on päättänyt samalle kaudelle 1,4 miljardin euron veron korotuksia, painottaen kulutuksen verotusta.
Suomessa asuu ilmeisesti Euroopan onnellisimmat veronmaksajat.
https://www.hs.fi/alueet/art-2000010407189.htmlHaahkakannan juurisyy on Merimetsojen suuri määrä ei merikotkat.
Jopas on kummallista, Ahvenanmaalla aletaan ampua merikotkia koska syövät haahkoja? Lintu syö toisen linnun, miksi ihmisen pitää puuttua luonnollisiin toimintoihin?
Merikotka on rauhoitettu. Miten Ahvenanmaa voi tehdä päätöksen jonka mukaan niitä saa ampua?
Merimetsot kansoittavat haahkojen pesimäalueet.
Mä alan epäilemään, että Cece on sittenkin Volvo-MarkkanenCece vetelee omissa luvuissaan veikkauksessa.
Täysin voittopystin voisi jo melkein jakaa.
Höpö höpö, kisahan on vasta alussa
Onkohan jokin kevätmasennuksen tapainen päällä, kun joutuu toteamaan, että ei paneta yhtään, pitääkö olla huolissaan🤔tosin on kyllä sellainen hoppu työrintamalla, ettei vaan yksinkertaisesti jaksa.
Jossu ainut hyvä, mutta ei tänään tavattavissa