401
Seksi/Rakastelu / Vs: Laukeamisen välttely
« Uusin viesti kirjoittanut Noodelidude Toukokuu 10, 2024, 20:07:54 »Olen parilla viimeisimmällä kurtisaanin kohtaamisella joutunut pidättelemään ihan hemmetisti.
Varannut tunnin ajan. Tapaamisen pääruokaan, eli b-rappuun on päädytty kohtuu nopealla aikataululla.
Olen ollut niin innosta piukeana ja kiihkeänä tästä kaikesta, että olen ollut lähellä laueta ensimmäisen kerran oltuani pepussa arviolta 3-5 min. Koko tapaamisen ajasta mennyt tässä kohdin varmaan 20 min. Tämän jälkeen olen joutunut vielä himmaileen ja stoppaan arviolta 3-5 kertaa käyden orgasmin reunalla ennen lopullista laukeamista. Laukeamisen kohdilla varatusta ajasta kulunut vähän yli puolet. Tämän jälkeen käynyt suihkussa huiluttelemassa kikkelit ja pallit, kerännyt luuni ja luikkinut tieheni.
Olen vanha ja väsynyt, sekä kova jännittämään. Niinpä en vala uskoa kykyyni toiseen kierrokseen tunnin sisään, joten olen yrittänyt epätoivoisesti maksimoida edes sen ekan kierroksen kestoa. Plussana meikäläiselle tästä pidättelystä erittäin tyydyttävä, kokonaisvaltaisesti pärisyttävän vahva orgasmi.
Olenko tehnyt tässä maksuseksin konseptissa jotain väärin toiminnallani? Hoputtelevat ulkomaalaiset liukuhihna pt:t eivät varmasti arvostais tämmöistä laukeamisen pitkittämistä. 😬