SeksiSaitti

Seksi ja rentoutuminen => Maksullinen seksi => Aiheen aloitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 17:29:32

Otsikko: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 17:29:32
En voi lakata ihmettelemästä ”naapurisivustolla” ilmoittelevia kotimaisia ammatinharjoittajia, joihin ei tunnu saavan yhteyttä ns. kirveelläkään. Ymmärrän kyllä, että eivät tee seksityötä liukuhihnana tai päivystäen, mutta silti. Tänään bongasin ilmoituksen, joka oli julkaistu tai ainakin sitä oli muokattu kahden pintaan iltapäivällä. Otin sähköpostilla (joka oli ilmoituksessa ollut ainoa yhteysosoite) yhteyttä alle tunti siitä ja kyselin toiveikkaana tapaamista tälle päivälle. Ilokseni sähköpostiin saapui oheisen kuvan mukainen vastaus, jossa toden totta vahvistettiin hänen olevan tänään tavattavissa. (Jouduin toki toteamaan vastauksen sähköpostin autoreplyksi myöhemmin.) Ehdotin tuohon vastauksella aikaa illalle tai pyysin kertomaan, mikä aika hänelle sopisi, koska oma iltani on vapaa. Sen jälkeen onkin ollut nelisen tuntia hiljaisempaa… Mikä siinä on niin vaikeata, että kun on ilmoitus ”aktivoituna” ja ostaja on lapa pystyssä ja setelit ojossa ostohousut nilkoissa, vastata yhteydenottoihin? Prkl että meni tunteisiin.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 25, 2022, 17:47:47
Hänellä on jo asiakkaita. Et ole ainoa ostaja.

Tätä tapahtuu koko ajan. Soitetaan klo 10: olisin tulossa klo 14, soitan ja varmistan myöhemmin. Mulla asiakkaita, buukkaavia asiakkaita ja omaa elämää, tik tok. Otan varman varauksen klo 14. Klo 10 soittaja myöhemmin: miksi et vastannut?

Ai miksi?
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: HarryPotter - Lokakuu 25, 2022, 17:50:24
Kyllä noita vastauksia on joskus tullut muutaman päivän päästäkin. Välttämättä hupakolla ei ole sama ilta vapaana, joten noita kannattaa varata sopivan ajoissa. Sitten kannattaa myös kysellä listan muilta tytöiltä, varsinkin jos on kova panetus päällä

Tsemppiä joka tapauksessa  :drinking:
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 17:57:04
Niin, kun olisi ollut se puhelin, niin asia olisi varmaan jos selvä…

Ymmärrän kyllä, että hänellä saattaa olla muita asiakkaita, enkä odottanutkaan vastausta heti tai edes tunnin sisään - mutta epäilen kyllä, että koko ilta olisi ”myyty täyteen” puolessa tunnissa. Ilmoitus oli siis suurin piirtein sen aikaa ollut saitilla (tai oli päivitetty aiempaa ilmoitusta). Ja ehdotin hänelle siis aikaa noin puolentoista tunnin päähän meilin lähettämisestä sekä avointa optiota tavata myös myöhemmin illalla - en ehdottanut tapaamista neljän tunnin päähän disclaimerilla, että varmistan vielä myöhemmin kysyttyäni kumminkaiman enolta. Miksi a) pitää ilmoitusta esillä tai b) pitää meilissä autoreplyä päällä, minkä mukaan ”olen tänään tavattavissa”, jos ei ehdi hoitaa aspaansa.

Joo, yleensä suosinkin varaamista seuraavalle päivälle / myöhemmäksi näiltä, jotka vaikuttavat olevan enemmän satunnaisesti kuin säännöllisesti tavattavissa. Mutta kun hänen meilissään tosiaan vastattiin, että hän olisi nimenomaan tänään tavattavissa - antaa mielestäni aiheen olettaa, että jokunen aika myös löytyisi.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 25, 2022, 18:00:56
Eilen tuli spostiviestintä jonka panen trollailun piikkiin, mutta kuvaa sitä, että mikä myös voi viedä hutsun aikaa turhaan. Misjöö ajelemassa Keski-Suomesta jotain 20.00, laittaa mulle postia, että olisinko tavattavissa. Sano hutsu joka istuu laitettuna ja hepeneitä päällä odottamassa yhteydenottoja  illalla 🤣 No, niitäkin on, mutta se varmaan ilmoitetaan er8kseen?

No. Ullatus, ullatus. Jos yhteydenpito on per s-posti, ole ajoissa.

Mulla puhelinaika (kuin jollain lääkäriasemalla, sanoi joku) 7-10. Ja sittenkään en aina vastaa, koska joku on varannut aamuajan…

Totta, ei oo helppoo.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Gentleman Tampere - Lokakuu 25, 2022, 18:03:19
Onko käynyt mielessä, että kenties esittäytymisesi ei ollut hupsun silmiin juuri sitä mitä hän hakee? Tai ehkä hänelle riittää yksi poka per päivä ja sinä olit myöhässä?
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Puutarhuri - Lokakuu 25, 2022, 18:09:49
Kuten yllä mainittua niin riippuu niin monesta asiasta ja täytyy aina muistaa että ei siellä ole kone vastaamassa vaan ihminen. Olen itsekkin huomannut että jotkut vastaavat Whatsappissa vain tiettyinä aikoina joko aamusta tai illasta, ja voi helposti mennä jopa päiväkin ennen kuin saa vastauksen, kannattaa varata aika ajoissa näille. Toisessa äärilaidassa ovat ne jotka ikään kuin ovat liimattuna puhelimen ääressä ja vastaavat melkein heti Whatsappissa (ellei ole joku Igori tai sihteeri joka hoitaa buukkaukset, kuka tietää). Sitten on näitä supersuosittuja joille ei kannata edes yrittää samalle päivälle saada aikaa, mutta näitä on tietysti vaikea tietää etukäteen.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 18:10:19
Onko käynyt mielessä, että kenties esittäytymisesi ei ollut hupsun silmiin juuri sitä mitä hän hakee? Tai ehkä hänelle riittää yksi poka per päivä ja sinä olit myöhässä?

Mitä vittua sä vihjailet? Minähän olen täydellinen ja kaikkien hupakoiden märkä päiväuni.  :headbang:

Ilmoituksessa ”kriteerit” oli ilmaistu näin:
”Etsin ystävällistä ja luotettavaa herrasmiestä. Pidetään kiinni yhteisistä pelisäännöistä ja pidetään miellyttävä tapaaminen. Tapaamiseen selvinpäin, terveenä ja puhtaana.”
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 18:14:27
Kuten yllä mainittua niin riippuu niin monesta asiasta ja täytyy aina muistaa että ei siellä ole kone vastaamassa vaan ihminen. Olen itsekkin huomannut että jotkut vastaavat Whatsappissa vain tiettyinä aikoina joko aamusta tai illasta, ja voi helposti mennä jopa päiväkin ennen kuin saa vastauksen, kannattaa varata aika ajoissa näille. Toisessa äärilaidassa ovat ne jotka ikään kuin ovat liimattuna puhelimen ääressä ja vastaavat melkein heti Whatsappissa (ellei ole joku Igori tai sihteeri joka hoitaa buukkaukset, kuka tietää). Sitten on näitä supersuosittuja joille ei kannata edes yrittää samalle päivälle saada aikaa, mutta näitä on tietysti vaikea tietää etukäteen.

Joo, olen tavannut palveluntarjoajia parikymmentä vuotta, joten erilaiset PT:t ja tavat vastata ovat kyllä tiedossa. Edelleen - pointtini kärki oli nimenomaan siinä, että sähköpostinsa replyssä annettiin ymmärtää, että hän on nimenomaan TÄNÄÄN tavattavissa. Jokainen tietysti hoitaa aspaansa haluamallaan tavalla, ja tietysti hänen näkökulmastaan kaikki on fine, jos hän on saanut tälle päivälle riittävästi maksavia asiakkaita. Todennäköisesti tuo viestintä ei kuitenkaan ole omiaan lisäämään ihmettelemään jääneiden kiinnostusta yrittää uudelleen.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 25, 2022, 18:24:08

No mutta kun 10 ostajaa luki viestin ennen sua.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Gentleman Tampere - Lokakuu 25, 2022, 18:27:00
Onko käynyt mielessä, että kenties esittäytymisesi ei ollut hupsun silmiin juuri sitä mitä hän hakee? Tai ehkä hänelle riittää yksi poka per päivä ja sinä olit myöhässä?

Mitä vittua sä vihjailet? Minähän olen täydellinen ja kaikkien hupakoiden märkä päiväuni.  :headbang:

Ilmoituksessa ”kriteerit” oli ilmaistu näin:
”Etsin ystävällistä ja luotettavaa herrasmiestä. Pidetään kiinni yhteisistä pelisäännöistä ja pidetään miellyttävä tapaaminen. Tapaamiseen selvinpäin, terveenä ja puhtaana.”

Kannattaa suhtautua nöyryydellä sen suhteen, että esim. ikä, koko, palveluiden laatu tms. seikat eivät mätsää. Näin ollen on kaikkien kannalta parempi ettei kohtaamista synny. Koskee myös itseäni.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: 007 (oma)lupa naida - Lokakuu 25, 2022, 18:29:46
Kysynnän ja tarjonnan epäsuhde ainakin parhaimpien (kiinnostavampien) kohdalla. Suhde voi olla vaikka 1:20. Arpaonnea tarvitaan. Tai tuurilla juuri oikea ajoitus. Ja sinnikkyyskin voidaan joskus palkita.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: 007 (oma)lupa naida - Lokakuu 25, 2022, 18:31:41
Toi edellinen itseenkin osuu. Ikä voi hyvinkin olla este vaikkei sitä ei erikseen mainittaisikaan.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Puutarhuri - Lokakuu 25, 2022, 18:33:43
Kuten yllä mainittua niin riippuu niin monesta asiasta ja täytyy aina muistaa että ei siellä ole kone vastaamassa vaan ihminen. Olen itsekkin huomannut että jotkut vastaavat Whatsappissa vain tiettyinä aikoina joko aamusta tai illasta, ja voi helposti mennä jopa päiväkin ennen kuin saa vastauksen, kannattaa varata aika ajoissa näille. Toisessa äärilaidassa ovat ne jotka ikään kuin ovat liimattuna puhelimen ääressä ja vastaavat melkein heti Whatsappissa (ellei ole joku Igori tai sihteeri joka hoitaa buukkaukset, kuka tietää). Sitten on näitä supersuosittuja joille ei kannata edes yrittää samalle päivälle saada aikaa, mutta näitä on tietysti vaikea tietää etukäteen.

Joo, olen tavannut palveluntarjoajia parikymmentä vuotta, joten erilaiset PT:t ja tavat vastata ovat kyllä tiedossa. Edelleen - pointtini kärki oli nimenomaan siinä, että sähköpostinsa replyssä annettiin ymmärtää, että hän on nimenomaan TÄNÄÄN tavattavissa. Jokainen tietysti hoitaa aspaansa haluamallaan tavalla, ja tietysti hänen näkökulmastaan kaikki on fine, jos hän on saanut tälle päivälle riittävästi maksavia asiakkaita. Todennäköisesti tuo viestintä ei kuitenkaan ole omiaan lisäämään ihmettelemään jääneiden kiinnostusta yrittää uudelleen.

Ymmärrän ärtymyksen, mutta kuten jo mainittua PT valitsee itse asiakkaansa kuinka haluaa. Tai pystyy, jos tulee monta kyselyä niin vastaamiseen ja aikataulujen suunitteluun menee myös aikaa, ja jos on jo asiakkaiden palveleminen alkanut päivän osalta niin ei tuossa yksinkertaisesti ehdi vastailemaan päivän aikana kaikille jos ei ole kokenut tapaus kyseessä jolla on aikataulutukset kunnossa. Kolikon toisella puolella tietty löytyy myös näitä tapauksia jotka ghostaavat niitä joita ei ehdi/halua tavata, siitä olen samaa mieltä että huonoa palvelua semmoinen ja sillä saa vain aikaan sen että potentiaalinen asiakas menetetään ja maine saattaa hieman tahriintua jos siitä rapsataan.

Sitten tässä tapauksessa voi olla niinkin inhimillinen virhe että on juurikin joku vanha auto-reply päällä joka antaa virheellistä tietoa.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Kellopeliappelsiini - Lokakuu 25, 2022, 18:35:39
Ei hätää, tämä(kään) tapaus ei ole viimeinen huora maailmassa, joten siirry seuraavaan äläkä jää ruikuttamaan surkeuttasi.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 18:59:37
Toi edellinen itseenkin osuu. Ikä voi hyvinkin olla este vaikkei sitä ei erikseen mainittaisikaan.

Protip: jos ikä on rajoite, se kannattaa ehdottomasti mainita ilmoituksessa.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 19:01:05
Ei hätää, tämä(kään) tapaus ei ole viimeinen huora maailmassa, joten siirry seuraavaan äläkä jää ruikuttamaan surkeuttasi.

No shit sherlock.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 25, 2022, 19:04:13
Toi edellinen itseenkin osuu. Ikä voi hyvinkin olla este vaikkei sitä ei erikseen mainittaisikaan.

Protip: jos ikä on rajoite, se kannattaa ehdottomasti mainita ilmoituksessa.

Joo, mulla alaikäraja 40. Tänään kolme viestiä kakskymppisiltä että miten treffit tehdään. No, aikaa menee vaan lukemiseen, sitten blokki.

Mutta missä määrin neidot ilmoittavat yläikärajan?
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 19:05:40
Toi edellinen itseenkin osuu. Ikä voi hyvinkin olla este vaikkei sitä ei erikseen mainittaisikaan.

Protip: jos ikä on rajoite, se kannattaa ehdottomasti mainita ilmoituksessa.

Joo, mulla alaikäraja 40. Tänään kolme viestiä kakskymppisiltä että miten treffit tehdään. No, aikaa menee vaan lukemiseen, sitten blokki.

Mutta missä määrin neidot ilmoittavat yläikärajan?

No en tiedä, mutta mä tuskin olen 44-vuotiaana ainakaan kovin monen yläikärajan yläpuolella.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: FortySexN2 - Lokakuu 25, 2022, 19:09:10
Kun tekee mieli huoraa, teen listan mimmeistä ketä tavoittelen. Jos yksi ei vastaa, niin ei haittaa, joku toinen vastaa.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 25, 2022, 19:20:54

Joo, mulla alaikäraja 40. Tänään kolme viestiä kakskymppisiltä että miten treffit tehdään. No, aikaa menee vaan lukemiseen, sitten blokki.

Mutta missä määrin neidot ilmoittavat yläikärajan?
[/quote]

No en tiedä, mutta mä tuskin olen 44-vuotiaana ainakaan kovin monen yläikärajan yläpuolella.
[/quote]

Olen pahoillani, mutta voit hyvin olla, etenkin suomineitojen. Näin luulen.

Suominaisten on eri asia.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 19:30:20
Kun tekee mieli huoraa, teen listan mimmeistä ketä tavoittelen. Jos yksi ei vastaa, niin ei haittaa, joku toinen vastaa.

Ei saatana, voiko niin tehdä? Ettei tarvitse jäädä odottamaan sen ainoan kontaktoidun vastausta?
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: FortySexN2 - Lokakuu 25, 2022, 19:36:23
Kun tekee mieli huoraa, teen listan mimmeistä ketä tavoittelen. Jos yksi ei vastaa, niin ei haittaa, joku toinen vastaa.

Ei saatana, voiko niin tehdä? Ettei tarvitse jäädä odottamaan sen ainoan kontaktoidun vastausta?

Juu, ilman muuta, näin melko usea turska tekee. Ne edistyneemmät. Kysy vaan reilusti jos näistä syntyy lisää epätietoisuutta.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 19:42:27
Kun tekee mieli huoraa, teen listan mimmeistä ketä tavoittelen. Jos yksi ei vastaa, niin ei haittaa, joku toinen vastaa.

Ei saatana, voiko niin tehdä? Ettei tarvitse jäädä odottamaan sen ainoan kontaktoidun vastausta?

Juu, ilman muuta, näin melko usea turska tekee. Ne edistyneemmät. Kysy vaan reilusti jos näistä syntyy lisää epätietoisuutta.

Tänks. Eli lähetänkö siis putkeen meilin parillekymmenelle ja sitten alan soitella ketjussa kaikki, joilla on numero ilmoituksessa?
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: FortySexN2 - Lokakuu 25, 2022, 19:46:53
^ No niin, siinä on jo jotain suunnitelman tynkää. Oikein hyvä 👍
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: JPC - Lokakuu 25, 2022, 20:00:52
Voihan niitä postejakin lähetellä, mutta nopeampaa on ottaa puhelin käteen ja sopia aika sen huoran kanssa joka haluaa soittoon vastata.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 20:35:44
Pakko tykätä näiden vaikeasti tavoitettavissa olevien hupakoiden lisäksi saitin besserwissereistä, jotka tulee opettamaan muita naimaan. Avaukseni pointti ei ollut kysyä, miten saan yhteyden hupakoihin ylipäätään.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Gentleman Tampere - Lokakuu 25, 2022, 21:08:59
Pakko tykätä näiden vaikeasti tavoitettavissa olevien hupakoiden lisäksi saitin besserwissereistä, jotka tulee opettamaan muita naimaan. Avaukseni pointti ei ollut kysyä, miten saan yhteyden hupakoihin ylipäätään.

Jos nyt ihan rehellisesti kommentoin, niin aloitusviestisi ja useampikin sen jälkeen ovat osoittaneet sen tason hengen köyhyyttä, että avun tarve on suorastaan huutava. Jos ennustaa pitäisi, niin tuskin pääset pukille ihan lähitulevaisuudessa.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 25, 2022, 21:21:55
Pakko tykätä näiden vaikeasti tavoitettavissa olevien hupakoiden lisäksi saitin besserwissereistä, jotka tulee opettamaan muita naimaan. Avaukseni pointti ei ollut kysyä, miten saan yhteyden hupakoihin ylipäätään.

Jos nyt ihan rehellisesti kommentoin, niin aloitusviestisi ja useampikin sen jälkeen ovat osoittaneet sen tason hengen köyhyyttä, että avun tarve on suorastaan huutava. Jos ennustaa pitäisi, niin tuskin pääset pukille ihan lähitulevaisuudessa.

😂 It keeps on givin
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: naut1skelija - Lokakuu 26, 2022, 00:02:41
Sivusta huutelijana, vituttaa kun tää mature on joka postauksessa aina piikittelemässä tai mussuttamassa jotain omiaan.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 26, 2022, 08:03:54
Sivusta huutelijana, vituttaa kun tää mature on joka postauksessa aina piikittelemässä tai mussuttamassa jotain omiaan.

Foorumilla on hiljennä-toiminto. Suosittelen. Se löytyy otsikon Kaverit/Estolista alta.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Lifti - Lokakuu 26, 2022, 08:08:22
Miten se lonkeron juonti nyt taas tähän liittyy. Hold, Bitch!
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: FortySexN2 - Lokakuu 26, 2022, 08:50:52
Tuohon alkuperäiseen kysymykseen. Jos mimmi on vaikeasti tavoitettava, niin voiko siitä päätellä että on suosittu huora ja palvelun olevan ainakin keskivertoa parempi?Jos hupakko vastaa milloin vain ja tälle saa ajan koska vain, palvelu ei ehkä ole niin hyvää.

Ajan helppo saaminen ja vastaamattomuus voi myös johtua muista syistä. Ja tästä keskustelu on vaarallista, alkaa esiintymään se ravintoloista tuttu keinotekoinen jono ja vaikea tavoitettavuus on markkinointikeino 😁
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Vieras1542 - Lokakuu 26, 2022, 10:13:56
Hyvin typerää ja täysin ajattelematonta julkaista toisen yksityiseksi tarkoitettu maili.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: naut1skelija - Lokakuu 26, 2022, 12:23:22
Sivusta huutelijana, vituttaa kun tää mature on joka postauksessa aina piikittelemässä tai mussuttamassa jotain omiaan.

Foorumilla on hiljennä-toiminto. Suosittelen. Se löytyy otsikon Kaverit/Estolista alta.

Sittenhän näistä ketjuista ei tajuis mitään, kun jäis kaikki sun murinat välistä pimentoon, ei pysyis yhtään kärryillä. Enkä blokkaa ketään muutenkaan. Saatan silti toivoa ääneen, että joku välillä miettis mitä kirjoittaa / kannattaako sitä enteriä painaa ihan joka kerta.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 26, 2022, 14:05:14
Sivusta huutelijana, vituttaa kun tää mature on joka postauksessa aina piikittelemässä tai mussuttamassa jotain omiaan.

Foorumilla on hiljennä-toiminto. Suosittelen. Se löytyy otsikon Kaverit/Estolista alta.

Sittenhän näistä ketjuista ei tajuis mitään, kun jäis kaikki sun murinat välistä pimentoon, ei pysyis yhtään kärryillä. Enkä blokkaa ketään muutenkaan. Saatan silti toivoa ääneen, että joku välillä miettis mitä kirjoittaa / kannattaako sitä enteriä painaa ihan joka kerta.

Yllättävä ja mielenkiintoinen näkökulma 🤣 
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: mattssonni - Lokakuu 26, 2022, 16:14:02
^^ Tämä oli hauskasti sanottu! :laught:
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Vieras0342 - Lokakuu 26, 2022, 17:10:36
Kun tekee mieli huoraa, teen listan mimmeistä ketä tavoittelen. Jos yksi ei vastaa, niin ei haittaa, joku toinen vastaa.

Ei saatana, voiko niin tehdä? Ettei tarvitse jäädä odottamaan sen ainoan kontaktoidun vastausta?

Voiko noin tehdä?

Voi.

Kyseessähän on alustava tiedustelu, ei mikään vahvistettu varaus.

Kuka vastaa nopeiten, saa turskan.

Muille voi pahoitella, että sori siitä.   
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 26, 2022, 17:33:43
Kun tekee mieli huoraa, teen listan mimmeistä ketä tavoittelen. Jos yksi ei vastaa, niin ei haittaa, joku toinen vastaa.

Ei saatana, voiko niin tehdä? Ettei tarvitse jäädä odottamaan sen ainoan kontaktoidun vastausta?

Voiko noin tehdä?

Voi.

Kyseessähän on alustava tiedustelu, ei mikään vahvistettu varaus.

Kuka vastaa nopeiten, saa turskan.

Muille voi pahoitella, että sori siitä.   

Ja vastaavasti: kuka buukkaa ajan, saa hutsun.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 26, 2022, 18:09:40
Hyvin typerää ja täysin ajattelematonta julkaista toisen yksityiseksi tarkoitettu maili.

No se maili ei kyllä sisältänyt mitään yksityistä - ja poistin siitä mm. hinnat. Mutta älä huoli, herkkähipiäinen moderaattori ehti sen jo poistaa tuolta ketjun alusta.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 26, 2022, 18:11:32

Joo, mulla alaikäraja 40. Tänään kolme viestiä kakskymppisiltä että miten treffit tehdään. No, aikaa menee vaan lukemiseen, sitten blokki.

Mutta missä määrin neidot ilmoittavat yläikärajan?

No en tiedä, mutta mä tuskin olen 44-vuotiaana ainakaan kovin monen yläikärajan yläpuolella.
[/quote]

Olen pahoillani, mutta voit hyvin olla, etenkin suomineitojen. Näin luulen.

Suominaisten on eri asia.
[/quote]

Empiirinen kokemukseni ei tue hypoteesiasi siitä, että 44v olisi yläikärajan yläpuolella. Siis ainakaan yhdeksällä kymmenestä 20-25 -vuotiaasta.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 26, 2022, 18:13:34
Tuohon alkuperäiseen kysymykseen. Jos mimmi on vaikeasti tavoitettava, niin voiko siitä päätellä että on suosittu huora ja palvelun olevan ainakin keskivertoa parempi?Jos hupakko vastaa milloin vain ja tälle saa ajan koska vain, palvelu ei ehkä ole niin hyvää.

Ajan helppo saaminen ja vastaamattomuus voi myös johtua muista syistä. Ja tästä keskustelu on vaarallista, alkaa esiintymään se ravintoloista tuttu keinotekoinen jono ja vaikea tavoitettavuus on markkinointikeino 😁

Jos mimmi ei vastaa viesteihin siinä ainoassa kanavassa, joka ilmoituksessa kerrotaan, siitä voi päätellä tasan sen, että hänellä on ajanhallintaongelma. Kaikki muu mainitsemasi on täysin spekulatiivista.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 26, 2022, 18:25:38

Jos mimmi ei vastaa viesteihin siinä ainoassa kanavassa, joka ilmoituksessa kerrotaan, siitä voi päätellä tasan sen, että hänellä on ajanhallintaongelma. Kaikki muu mainitsemasi on täysin spekulatiivista.

Tarkoitatko että mimmi ei vastaa sinulle siinä ainoassa kanavassa, joka ilmoituksessa kerrotaan? Et voi tietää kuinka moni on saanut haluamansa ajan. Soittaminen tai s-posti on sattumanvaraista, ei jonotusperusteista. Lisäksi mimmi tekee valintaa molemmissa kanavissa.

Kerrotko miten saat vastaamattomuudesta SINULLE päätelmän että hutsulla on ajanhallintaongelma?
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 26, 2022, 19:44:20

Aivan, ryömin takaisin kiven alle, koska ongelma on minussa.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 26, 2022, 19:45:23
Voihan ajatteluvirheensä ihan vaan myöntää ja jatkaa hutsun etsimistä.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 26, 2022, 19:51:03
Voihan ajatteluvirheensä ihan vaan myöntää ja jatkaa hutsun etsimistä.

Väitän, että minulla on sinua enemmän kokemusta hutsun (tapaamisen) metsästämisestä ja orastava käsitys siitä, mitä on hyvä asiakaspalvelu viesteihin vastaamisena ja mitä ei ole hyvä asiakaspalvelu.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 26, 2022, 19:53:53
Voihan ajatteluvirheensä ihan vaan myöntää ja jatkaa hutsun etsimistä.

Väitän, että minulla on sinua enemmän kokemusta hutsun (tapaamisen) metsästämisestä ja orastava käsitys siitä, mitä on hyvä asiakaspalvelu viesteihin vastaamisena ja mitä ei ole hyvä asiakaspalvelu.

Olet oikeassa ettei minulla ole kokemusta asiakkuudesta tässä yhteydessä.

Hetkonen, mitä kirjoittikaan? ”mitä on hyvä asiakaspalvelu viesteihin vastaamisena”…..hmmm….että mikä on hyvä tapa vastata viesteihin? Joo, osaan.

”Mitä ei ole hyvä asiakaspalvelu”….joo, tiedän senkin.

Jos sinä väität että sinulla on enemmän kokemusta kuin minulla? Aika kova väite.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 26, 2022, 20:13:03
Voihan ajatteluvirheensä ihan vaan myöntää ja jatkaa hutsun etsimistä.

Näin.
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Tiger78 - Lokakuu 26, 2022, 21:24:30
Voihan ajatteluvirheensä ihan vaan myöntää ja jatkaa hutsun etsimistä.

Näin.

Saatko jotain kiksejä itsellesi vastaamisesta?
Otsikko: Vs: Ostamisen vaikeus - kun yhteyttä ei saa
Kirjoitti: Aurora Mature - Lokakuu 28, 2022, 02:39:54
Yritys kannustaa sinua.