SeksiSaitti

Matkailu => Eurooppa => Aiheen aloitti: Vieras0043 - Kesäkuu 30, 2019, 16:18:18

Otsikko: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Kesäkuu 30, 2019, 16:18:18
Joka on kerran Prahassa vieraillut ja siihen hurahtanut sen vetovoimaa on vaikeaa enää myöhemmin vastustaa ja miksi pitäisikään. Matkustaminen sinne on edullista ja nopeaa. "Harrastuksemme" siellä on myöskin edullista ja kätevää sillä privaatteja ja massage-paikkoja on joka korttelissa, jopa useita.

Itse majoitun Vinohrady/Zizkov alueelle joka on oikea maksullisen seksin keidas.

Itse käytän siellä tsekkiläistä prepaidia, mutta suomalainenkin liittymä käy. Ajanvaraus käy kätevästi sentraalisantran kanssa, mutta tietenkin löytyy myöskin yksityisyrittäjiä jotka pitävät yhden naisen privaattia tai hieromoa. Tunnin taksa tytsyn kanssa ei päätä huimaa ja tarjontaa todellakin löytyy jos jaksaa vähänkin pohjustaa. Itse käytän ihan http://mapy.sex.cz sivua josta näkee lähes kaiken tarjonnan ja vieläpä paikan sijainninkin suurin piirtein. Aina se ei pidä kutiaan vaan on syytä kysyä sitä ajanvarauksesta. Pyydä vielä osoite tekstarilla.

Itse olen lähdössä taas Prahaan parin viikon päästä ja enköhän jotain kerrottavaa sieltä saa tännekin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 01, 2019, 12:49:04
Varmaan tuo karttahässäkkä voi äkkinäistä kauhistuttaa, joten laitetaan myöskin vähän helpommin avautuva.
https://www.sex.cz
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Heinäkuu 06, 2019, 23:01:19
New Linda:
Privat Grace http://privatgrace.cz/ (http://privatgrace.cz/)

- nykyään tummempaa väriä hiuksissa
- hiukan ylimääräistä painoa löytyy (reidet ja vatsa) mutta ei haitannut, ehkä enemmän leidiä itseään
- silikonilla operoidut rinnat koko C?
- englannin kieli hiukan takkuaa mutta ei haittaa
- saksa parempi, itse en osaa mutta näin hän sanoi
- nuoleminen ja sormetus kuuluu 1500 korunan tuntihintaan
- alavatsasta löytyy pienehkö tatuointi
- yhdessä mainoskuvassa on ainakin tällä hetkellä pidemmät hiukset nykytilanteeseen nähden
- kuvia hiukan reitevämpi
- kauniit sääret
- hinta 1500 korunaa/tunti + ekstrat (itse valitsin suutelun = + 500 korunaa)
- ekstrojen valikoima: ainakin owo, anaali, kaikkea en muista mutta muistaakseni laaja
- ekstrojen sopiminen tapahtuu paikan päällä leidin kanssa
- tämä leidi mekossa ja edes matalissa korkokengissä niin todennäköisesti normaali mies katsoo joko
ihastuneesti, limaisesti tai molemmat
- mukavan kurvikas vartalo ja jotenkin tulee Susanna Penttilä mieleen kasvoista eli jos Penttilä miellyttää niin
luultavasti tämäkin

- asenne joka ainakin minulla ratkaisee on kiitettävä, haluaa asiakkaan olevan tyytyväinen, jos
joku muistaa 182 cm pitkän Christinen asenteen niin samalta vaikuttaa
- voisi tulla suomeen keikkailemaan, olisin tyytyväinen
- ainut miinus: vain 160 cm pitkä

Paikka on helppo löytää läheltä Floraa, joten sitä ei tarvitse jännittää, kuten ei tätä leidiäkään.

Mika74 suosittelee
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 06, 2019, 23:36:20
Privat Grace on löydetty viime kesänä ja hyväksi havaittu. Kolmen koiran(!)omistajaa, Sarahia(155/45)tuli tavattua pariin otteeseen ja tosi kivaa oli kyllä.
Ensi viikolla taas pääsee ilon ja riemun kaupunkiin ;) Ensiksi muutaman päivän valtiovierailu paikallisen oppaan kanssa ja sitten omaehtoista törmäilyä siellä täällä. Varsinkin siellä.
Ootko muuten nyt juuri Prahassa, Mika,?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Heinäkuu 07, 2019, 08:21:26
Prahassa ollaan. Täällä on ollut todella kuuma keli. Ei sinänsä voi valittaa, koska naisten vaatetus on kevyttä  :P.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Heinäkuu 10, 2019, 00:04:55
Lusy, timmipimu
http://privatalbertov.cz/spolecnice/lusy (http://privatalbertov.cz/spolecnice/lusy)

- kuvat omat
- silikonilla operoidut rinnat koko B/C
- englanti kohtuullinen, aika hyvin pärjättiin
- nuoleminen ja sormetus kuuluu 1500 korunan tuntihintaan
- ekstroja oli, muistan vain suutelun joka oli + 300 korunaa
- pieniä tatuointeja niskassa (normaalisti hiukset peittää), alavatsassa jokin teksti,
  saattoi olla muuallakin mutta ei mitään isoja, minua ei haitannut.
- hiuksissa klipsipidenykset
- tekoripset, no nämähän ovat melkein kaikilla
- kauniit sääret
- kaunis muutenkin mutta omasta mielestäni pikkuisen liian laiha
- sporttinen vartalo, pikkuisen liian pieni pyrstö minun makuuni
  Tuli hakemaan jotkin tiukat treenihousut jalassa niin mietin että ohoh, onpas tiukan näköinen perse
- laittautunut hyvin: meikki, kynnet, hiukset jne
- pitää hellästä menosta, varmaan muukin menee
- veikkaisin ikää lähemmäksi 30 kuin 25

Asenne kohdallaan, veikkaan hiukan sähäkkäluonteiseksi
miinuksina pituus: vain 163 cm. Tupakanhajua, siis ehkä. Liika hoikkuus (viekää leidille munkkeja   :D)

Jos haet isoa persettä niin täältä sitä ei löydy
Paikka helppo löytää, alhaalta haetaan turskan soiton jälkeen, hulppea kämppä, todellakin
Oman juttunsa mukaan on töissä rajoitetun ajan, itse kävin toisena päivänä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Heinäkuu 10, 2019, 01:08:01
Korjaus Lusy, timmipimu - raporttiin

siis todellisuudessa:
- nuoleminen kuuluu 1500 korunan tuntihintaan

Eli sormetuksesta ei ole tietoa.

Pahoittelen virhettä, oli jo seuraava raportti mielessä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 10, 2019, 17:19:40
Seuraavaa raporttia odotellessa ;) Hyvä saada elämää tähänkin ketjuun ja oon itsekin pian siellä huudeilla.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Heinäkuu 10, 2019, 23:28:15
Stela - pitkä tyttö Slovakiasta

Vstoupit-kohtaa painamalla pääsee eteenpäin

Privat inkognito:
https://privatinkognito.cz/en/intro/# (https://privatinkognito.cz/en/intro/#)

Stela:
https://privatinkognito.cz/en/stela-2/ (https://privatinkognito.cz/en/stela-2/)

Tällä reissulla kävi hyvä tuuri, koska pitkien leidien fanittajana tarjontaa ei niin hirveästi ole.
Nyt vastassa oli 183 cm pitkä nainen. Tällä viikolla Stela näyttää olevan töissä vain maanantaina
 ja meninkin heti varaamaan aikaa, joka onnistuikin. Pikku huomautuksena: ainakin työn aloitusaika
 ei pitänyt paikkaansa eli aloitti myöhemmin kuin ilmoituksessa luki.

- paikka ylhäällä, joten jos kävely ylös/alas tuottaa vaikeuksia niin mitäs sitten?
- kuvat omat
- ilmoituksessa pituus 181 cm, on 183 cm
- hiukset punertavat, ei mustat
- pikkuisen rasvaa vatsassa ja reisissä. Minua ei haitannut. Ei selluliittia.
- lihasta löytyy (lainaten jotakuta viisasta raportoijaa) joten pikkupoikien ei kannata lähteä urheilemaan
- on muuten hyvät hauikset
- B rinnat ilman silikonia
- kauniit sääret, reidet ja perse
- tunti 1500 + ekstrana suutelu 350 korunaa, sormetus kuuluu hintaan
- on tämä joskus ollut 18, joku vuosi sitten
- jos joku muistaa pitkän Annan niin samat fiilikset tuli:
   - eli jos turskalla on selvät suunnitelmat niin hyvin menee, omaa aktiivisuutta ei välttämättä ainakaan heti löydy
- vaikuttaa sopivan kovenpaankin menoon, ei kokemusta
- asenne kohdillaan mutta ei mikään tajuntaa räjäyttävä GFE-kokemus, ihan ok kyllä

miinukset:
- hiukan hiljainen tapaus
- lähtöä tehdessäni Stela kohteliaasti kysyi voisiko Dominika saattaa minut ulko-ovelle,
näin myös tapahtui.

Jos haluat pitkää naista hyvällä työasenteella, kohtuullisella GFE:llä niin tässä olisi.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Heinäkuu 11, 2019, 20:39:15
Simona - kaunotar

http://privatalbertov.cz/spolecnice/simona (http://privatalbertov.cz/spolecnice/simona)

- kuvat ovat kaiken todennäköisyyden mukaan omat
- todella kaunis nainen (ja perse on hyvä)
- hoikka, timmi vartalo (ei liian laiha), lihaksikkaat reidet (ilmankos perse on niin hyvä)
- kauniit kasvot, hiukset, kynnet, sääret jne eli paketti ulospäin kasassa
- tällä reissulla toisen kerran katselin ovella, että ohoh mikä perä
- käsivarressa jokin pikku tatuointi, ei haitannut minua
- pillu on kaunis (suomessa vierailevalla Gabriella on pikkuisen kauniimpi. Ne jotka Gabrielan toosan ovat nähneet niin
tietävät minkätyyppinen kapistus on vastassa)
- todella kauniit pienehköt A/B luomurinnat, mallia pystäri jotka sopivat vartaloon (noista näkee haaveunia)
- tunti 1500+500 korunaa
- sormetus kuuluu hintaan
- tämä leidi (ainakin lyhyehkössä mustassa mekossa ja sandaalit jalassa huom. ei tarvitse korkokenkiä) kääntää miesten katseet
- laatuperse, jos ei vielä tullut selväksi

 miinukset:

- pituus vain 164 cm
- ei ole kovinkaan puhelias
- palvelut eivät pidä paikkaansa: suutelu ei kuulu valikoimaan. Mikäli líbání on suutelu, niin ilmoitus ei pidä paikkaansa
- nuoleminen + 500 korunaa (suostui, kun varmaan huomasi, että lähden jos ei onnistu)
- englannin kielen taito ontuu mutta jotenkin kielitaitoa löytyy itselleen sopivissa kohdissa
- ilmoituksessa ikä 22, itse sanoi iäkseen 24 muttamutta, ehkä silmälasit (jotka on aika kuumat) vanhentaa jonkin vuoden
- ei ovella halauksia vaan byebye

yhteenveto: Tällä leidillä olisi ulkonäön puolesta mahdollisuuksia mihin vain (vain pituutta puuttuu) mutta luonne ei kai
sitten GFE toimintaan sovi. Jos haluaa toimintaa todella kauniin naisen kanssa ilman GFE:tä niin tässä on oiva paketti. Jos
 haet GFE:tä, jonkinsortin jutustelua ja GFE-tunnelmaa niin suosittelen hakemaan muualta, vaikka saman paikan Lusy.


Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 17, 2019, 18:10:00
Nyt on sitten saatu valtiovierailu päätökseen ja on aika omien polkujen. Tänään kävin tutustumassa lähes kulman takana sijaitsevaan hierontamestaan nimeltään https://spaformen.cz. Zizkovissa sijaitsee.

Ajanvarauksesta sen verta, että soittooni ei vastattu, mutta montaa sekuntia ei kulunut kun puhelimeni pärähti. Kyselin mahdollisuutta "pussycat massage"- hierontaan ja sehän sopi. Kuultuani missä majailen nainen sanoi minun olevan perillä alta viiden minuutin. Ja näinhän siinä kävi.

Ovella seisoskeli röökillä vaalea keski-ikäinen nainen joka pyysi ovesta peremmälle. Sellainen baari siinä oli nahkasohvineen josta sai ihastella hyllyjen pullorivistöjä. En tilannut mitään tietenkään. Nainen haki jostain takahuoneesta nuoren(kertoi olevan 20)hymyilevän ketunnenäisen bruneten joka johdatteli asiakkaansa rappuja pitkin jonnekin alakertaan. Useampia huoneita näytti olevan.

Sessio alkoi yhteisellä suihkulla joka sai hilpeitä piirteitä. Jaa miksikö? No kun ei suihkusta voinut oikein puhua kun vettä tuli sillain valumalla. Selityskin sitten myöhemmin tähän löytyi paikanomistajalta(?).Näinhän itsekin, että talon edustalla tehtiin jotain kaivuuhommia.

Itse hieronta oli kyllä taasen oikein mukava kokemus. Peileistä oli kiva seurata kun 20-v.neito öljyisenä kiehnäsi itseään vasten kroppaani. Hyvät kiksit sai kun katseli kun ketunnenät oli täydessä työn tuoksinnassa samoin kuin pienellä sängellä ollut pillu. 69 kuului ohjelmaa ja olihan se herkullinen se tytön pillu. Valitettavasti en ole Ruuneperi niin on mahdotonta saada kaikkia fiiliksiä näpyteltyä.

Omistaja(?) olisi tarjonnut hyvitystä suihkusta, mutta en tietenkään sitä hyväksynyt sillä kaikkiaan oli niin hyvä visiitti.
Tyttö(nimi meni ohi,ei taida kuvaa olla) oli ekaa päivää kuulemma töissä,.mutta ei valittamista ainakaan mulla.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 17, 2019, 21:29:50
Täytyihän sitä vielä pieni iltakävelykin tehdä. Suuntana Privat Italska joka sijaitsee Zizkovin perukoilla, Parukarkan takana.

Osoitteen sain pyynnöstä tekstarilla ja talo löytyi helposti, mutta sitten alkoi tunarointini :) Soittelin talon ainoan rappukäytävän edestä, että täällä oltaisiin. Puhelimessa ollut tyttö selitteli jotain,että katso oikealle. 66 numero toistui useasti, mutta ovipuhelimen nappuloista ei sellaista löytynyt. Ainoastaan liuta sukunimiä.Olin niin pihalla, että päätin kurkistella talon kulman taakse josko sieltä löytyisi jokin ihmeen 66.Löytyihän sieltä. Cafe 66. Kahvilan ovella seisoskeli naureskeleva neitokainen joka johdatteli minut läpi kuppilan jonnekin alakerroksiin jossa lempemme pesä sijaitsi. Kahvila ei ole enää toiminnassa.
Diana on 21- vuotias mukava hyvin enkkua taitava opiskelija joka kuulemma privailee parina-kolmena päivänä viikossa.
Hoikka pienirintainen neito jonka kanssa oli mukava telmiä eikä hintakaan päätä huimannut. 1000 korunaa puoli tuntia.

https://www.sex.cz/599390?SFI=391&Rnd=1578648298&S=5

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 18, 2019, 17:24:57
Aamu aloitettiin pienellä reippailulla, sillä varasin jo puoli kympiksi virkistävän hieronnan Masaze Princessiin joka sijaitsee Manesovalla, Vinohradyssa. Samaa mestaa löytyy myöskin Mezibranskalta joten kandee olla tarkkana.

Palveluntarjoaja oli 19-vuotias todella söötin näköinen Eva. Minskin neito Valko- Venäjältä jolla on englanninkieli hallussa, että juttuun päästiin. Kun muistelen viime kesän visiittiäni samassa paikassa jossa tapasin kauneimman ikinä tapaamani  hupakon(kai nämäkin niiksi lasketaan?) ukrainalaisen niin herää kysymys, mitä ihmeessä niillä on vedessä? Ihan tajuttoman ystävällisiä, kauniita ja leidimäisiä tyylikkäitä nuoria naisia.

Eva tarjosi oikein mukavan ja piristävän tunnin upeassa salongissa. Joku joka ei ole tätä täällä päässyt kokemaan voi ihmetellä, että mitä äijä horisee. Ei tätä voi mitenkään verrata koto-Suomen käppäseen ja likaiseen thaikkuhierontaan. Yhteyttä näillä ei ole ollenkaan. Muistan kuinka ekalla visiitilläni Prahaan ajattelin itsekin epäilevästi kun en tiennyt. Eka käynti vei mukanaan.

https://masaze-princess.cz/en/maserka/eva-2/


Päivällä tein vierailulle Mikankin rapsaaman Lindan luokse Privat Graceen. Täytyy kyllä sanoa, että meillä synkkasi todella mukavasti ja kyseessä on tosi kiva nainen. Me like. OWO extrana. Eikä se enkkukaan nyt missään hakusessa ollut vaikka saksankieli paremmin taipuukin kun on kerta siellä jonkun vuoden asunutkin. Puhuttiin Sarahistakin joka on nyt valitettavasti lomalla. Tosin palaa sunnuntaina joten ehkä hänet vielä tapaan😀
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 19, 2019, 15:29:51
Eilen illalla istuskelin yhdellä terassilla parilla niin pakkohan sinne Manesovalle oli päästä uudestaan :D Nyt oli vuorossa Viky.

Hieronta oli taattua Masaze Princess-laatua sillä neidot ovat aina hoikkia, kauniita ja ah..niin ystävällisiä. Jos jotakuta kiinnostaa niin voin suositella ihan kybällä. Paikkanakin ihan tajuttoman tyylikkäästi suunniteltu, että huh huh. Lähes sukat pyörii jaloissa.

https://masaze-princess.cz/en/maserka/viki-2/


Tänään ennen puoltapäivää oli tapaaminen 20-vuotiaan tsekkiläisen blondin Jessican kanssa.

Eteisessä seisoskeli hymyilevä pitkä 20-vuotias blondi joka tarjosi poskiaan pusuteltaviksi.

Suihkun jälkeen suutelimme seisoen ja samalla pudotin tytön liivit lattialle. Tissit ovat pehmeät ja hyvänkokoiset taatusti luomut. Siitä sitten parivuoteelle jossa jatkoimme suutelua ja samalla neito hyväili kaluani. Tyttö ratsaille ähisemään ja huipennus tapahtui koiraa leikkimällä. Neiti tosiaan oli hyvin mukana ja piti sellaista tosi kivaa ähinää.

Enkun kieli on hyvin vaatimattomalla tasolla jonka mainitsikin heti kärkeen. Tykkäsin hänen asenteestaan joka otti asiakkaan huomioon ja puhettakin tuli. Vähät enkut ja väliin seksikkäästi tsekkiä. Naurut päälle kun tajusi etteihän tämä huonosti(ei ollenkaan) tsekinkieltä tajuava ymmärrä mitään.

Koska on perjantai niin paikka menee kiinni jo klo 16. Party animal päästetään kuulemma irti tänään.

Tyttö on hyvässä kondiksessa ja sana fitness sieltä erottui joukosta useasti. Enkä sitä epäile yhtään.

https://www.sex.cz/jessicaprivat
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 20, 2019, 14:04:22
Paikallista aikaa klo 11 oli tunnin tapaaminen mukavassa privassa nimeltään Privat Grace. Paikanhan ovat löytäneet ainakin pari muutakin suomalaista ja hyväksi hekin ovat sen havainneet.

Andrea 26-v, 175/54 ja ne pari kuvaa neitokaisesta saivat tarttumaan tsekkiläisellä simillä varustettuun hupakkoluuriini ja en huonoa " kauppaa" tehnytkään.

Tunti 1500 korunaa(58€) ja siihen päälle extrana owo 500(19€).Siinä faktat mitkä tiesin ja lopun jätin Herran haltuun.

Ovella vastaanotto oli oikein ystävällinen ja esittäytyessään toivotti oikein kädestä päivää. Suht' lämpimään huoneeseen(taitaa olla ulkona jo 30), vaatteet veks ja suihkun kautta takaisin.

Halailuja, pusuttelua seisaaltaan ja tästä sitten sängylle jossa neiti(hope so😉) otti oikein reippaaseen malliin kullini suullaan käsittelyynsä. Meno oli jo niin niin intensiivistä, että oli pyydettävä josko vähän saarnattaisiin...näin tehtiin ja kun tiesin hänen suosikkinsa olevan doggyn niin siihen sitten päätettiin. Niin hyvää oli palvelu, että siinä voihkiessaan puhui jotain isosta kalusta. Nauraen vastasin, että kunhan puhut...ei ei tyttö vastasi. Tällasta se on oikea palveluhenkisyys.

Heivailtiin loppu aika sängyllä ja juteltiin kaikenlaista. Suomesta, Tsekeistä...kovin kiinnosti millaista Suomessa on etenkin talviaikaan.

Lopuksi vielä, että kun synkkaa niin onhan se toisenlaista. Sen vaan tuntee lyhyessäkin ajassa. Hyvä tapaaminen.
Ps. Meinas 69 unohtua.

http://privatgrace.cz/en/slecna/new-nikola/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Crashtestdummy - Heinäkuu 20, 2019, 18:09:41
Ohhoh kovat "pano juhlat" sulla menossa  ;D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Heinäkuu 21, 2019, 14:56:11
Ja pääsinpäs tapaamaan Sarahia. Todella pienikokoinen neito kuten ilmoituskin lupaa.

Sellainen iloinen luonnonlapsi joka pitää mitä lupaakin. Owo oli jälleen kuvioissa ja munaa otettiin poskeen oikein kunnolla ja väliin nuoleskeltiin kalun vartta. Saarnattiin syntejä pois ja tietenkin päätettiin doggyyn kun koiraihmisiä kerta ollaan. Sarahilla niitä on edelleen kolme.

Lopuksi pällisteltiin puhelimeni sex.cz applikaattiia jota ei ollut ennen nähnytkään. Taas oikein mukava tapaaminen Florassa ja aurinko paistaa. Pilsner Urquell maistuu...kohtuudella.

http://privatgrace.cz/en/slecna/new-ashley/

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Syyskuu 03, 2019, 17:57:39
Valitettavasti ei ole nyt tähän mitään varsinaista lisättävää kuin tuollainen mainosfilmi Vinohradysta josta saan niin tajuttoman hyvät kiksit ettei mitään rajaa. Kun katselenkin tuota niin pystyn tuntemaan nenässäni paikan tuoksut. Puiden, pensaiden ja niiden lukemattomien ruokapaikkojen aromit jotka siellä tuulen tuoksinnassa leviävät.

Eräs prahalais hupakko ylisti myöskin kovasti Vinohradya, mutta samalla pilkkasi toista suosikkiani Zizkovia joka on kieltämättä erihenkinen mesta kuin hipsteri Vinohrady. Kertoi Zizkovin olevan paskainen ja nuhjuinen, mutta en allekirjoittanut tätä väitettä vaan kerroin, että paikkaa rempataan laajalti ja se ehostuu pikaista vauhtia. Joo, Zizkov on kuin Hellsingin Kallio ilman niitä pirinistejä ja muita hörhöjä. Zizkov on rokkenrollia ja Vinohrady...ambientia ;)

I love Prague. Jos se ei nyt jo selväksi ole tullut.

https://youtu.be/qxzAUjppBj8
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0041 - Syyskuu 03, 2019, 21:30:41
^liikutko useinkin Helsingin Kalliossa vai oliko tää kommentti Kalliosta vain taas erinäisistä hommafoorumin julkaisuiden tuoma mielikuva?

Zizkov on täynnä huumeita.

https://www.spiegel.de/international/europe/the-winners-and-losers-of-drug-liberalization-in-the-czech-republic-a-888618.html
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Syyskuu 03, 2019, 21:41:37
^Milloin viimeksi olet Zizkovissa käynyt? Serkkuni asuu Kalliossa joten ihan riittävästi on kokemusta Kallion päivittäisestä elämästä.
Tiedän kyllä, että Tsekeissä pössytellään,mutta silmille se ei hypi kuten nämä Kallion pirinistit vaan yleisilme on rauhallinen ja tämä ihan omasta kokemuksesta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0041 - Syyskuu 03, 2019, 21:58:38
^kenellä nyt ei serkkua olisi Kalliossa....mutta harvalla sellainen on Zizkovissa.  ::)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Syyskuu 13, 2019, 19:38:48
Vähän Prahan rapsaa heinäkuulta. Vaikka oli vasta aamupäivä, niin helleaalto iski päin pläsiä sellaisella hönkäyksellä heti lentokentän ulko-ovesta ulos astuessamme, että teki melkein mieli kääntää kantapäät oitis takaisin paluusuuntaan. Mutta onneksi tuttu airbnb:n kämpän vuokraisäntä oli vastassa, joten kamat tavarasäilöön ja sisälle ilmastoituun Skodaan. Vuokraisäntä kertoi olevansa kiireinen, koska oli lähdössä iltapäivällä ystäviensä kanssa retkeilemään ja kalastelemaan Liberecin ylängöille ja halusi päästä sen takia vuokralaisistaan nopeasti eroon. Ja meillehän se passasi kyllä. Tuttu kämppä Vinohradyssa ja vaihdettiin vuokraisännän kanssa pikaisesti molemminpuoliset hyvän loman toivotukset. Jääkaapissa odotti kylmää Pilsner Urguellia laatikko ja virvoitusjuomia sekä pieni pullo Becherovkaa. Keittiön pöydälle oli katettu pientä suolaista naposteltavaa. Nämä pienet huomaavaisuudet saivat mielemme heti korkealle ja sitä tunsi taas kerran olevansa sydämellisesti tervetullut Prahaan. Otettiin sellaiset pikaiset suihkut ja vaihdettiin vähän kevyempää kampetta ylle ja juotiin parit tölkilliset parvekkeella. Kilisteltiin ja polteltiin pikkusikarit  :).

Mutta sitten oli jo aika lähteä touhuamaan. Jokaisella Prahan ystävällä on varmasti ne omat rituaalinsa, jotka täytyy tehdä heti alkajaisiksi tunteakseen olonsa taas kotoisaksi Prahassa. Oma reissuni pääsee vasta kunnolla vauhtiin Namesti Mirun pitkissä metroportaissa ylöspäin kituuttaessa. Olen netistä lukenut että ne ovat Euroopan pisimmät metroportaat. Odottavan aika metroportaissa on pitkä ja mahanpohjassa huimaa. Ylhäällä odottaa sitten se kocourin keidas. Kaunis kukkiva Namesti Mirun puisto ja suurkaupungin taukoamaton sinfonia. Heti alkajaisiksi kävimme ostamassa jäätelötötteröt siitä puiston jäätelökioskilta. Sitten istahdimme varjoiselle penkille Pyhän Ludmilan kirkon viereen ja aloimme tavoitella katseillamme niitä kaupungin korkeimmilla koroilla sipsuttavia törötisuisia blondeja ja c-kupin rinnat omaavia ruskeasilmäisiä tummatukkaisia kaunottaria. Ystäväni arveli että me näytimme siinä penkillä jäätelöä syödessämme yhtä orvoilta ja tumpeloilta kuin Nummisuutarin Esko kosiomatkallaan. Mielestäni meidän lähtökohta ja tulevaisuus oli kuitenkin paljon parempi kuin Eskolla. Eskohan jäi kosioreissullaan kokonaan ilman pilluuta. Meille ei tulisi Prahassa näin käymään  :D.

Kun sovittu aika alkoi lähestyä, niin lähdimme kävelemään kohti TopPrivattia (http://www.topprivat.cz/en/slecny). Matkaahan ei ollut kuin se pari sataa metriä. Itse olin valinnut sihteerikseni Anetan, joka oli aivan uusi tuttavuus minulle TopPrivatissa. Aneta oli juuri sellainen sihteerikkö jota minä tämän  reissuni ensimmäiseksi kokemukseksi niin kovasti kaipasin. Aneta on kaunis kuin öinen moottoritie. Musta tukka ja ruskeat silmät sekä aivan täydellinen vartalo minun makuuni. Unohdin taas tunniksi kaiken elämäni vittumaisuuden. Ruman kotikaupunkini, kylmän Suomen kesäsään, vittumaiset nuivat työkaverini...Laukesin oikeastaan aivan turhan nopeasti. Aneta oli tällä kertaa vain vähän liikaa vanhalle miehelle. Makoiltiin loppuaika ja juteltiin mukavia. Tutkiskelin tarkasti Anetan kauniit rinnat ja pimpsan. Käytiin yhdessä suihkussa vielä ja Aneta haki minulle jääkaapista huurteisen tölkin Budvaria. Tunsin että tämäkään reissu Prahaan ei ollut turhaa tehty.

Panojen jälkeen menimme siihen parin kadunkulman päähän syömään maailman parhaat hampurilaiset Dishiin (https://www.dish.cz/). Kaverini oli aivan tohkeissaan tästä elämänsä ensimmäisestä vierailusta prahalaisessa privatissa. Jutut olivat kyllä aika melleviä. Toverini oma kehu alkoi haiskahtaa jo aivan Henry Milleriltä. Natalie oli kehunut häntä todella kovaksi ja taitavaksi panomieheksi. En viitsinyt sanoa että olemme nyt vähän kuin napalankoja ja Natalie on kehunut minuakin taitavaksi ja kovaksi panomieheksi. Natalie on ilmeisesti vaan niin kiltti ihminen. Mutta olin kyllä hyvin tyytyväinen siitä, että kaverini ensimmäinen Prahan panoreissu oli ollut näin hyvä kokemus. Alkukesän purjehdusreissuilla ja jumprun patiolla Pilsner Urguellin ääressä tekemämme suunnitelmat olivat täten tulleet eläväksi elämäksi. Mutta hampurilaisten jälkeen oli aika siirtyä taas eteenpäin.

Prahan matka ei ole kyllä mitään, ennen kuin on päässyt käymään aistimassa keskieurooppalaista sivistynyttä tunnelmaa Cafe Louvressa (https://www.cafelouvre.cz/en). Cafe Louvre on minun Prahaani. Siinä kauniissa interiöörissä ihminen siirtyy aivan kuin toiseen aikakauteen. Cafe Louvressa ei varmasti mikään oleellinen ole muuttunut sadassa vuodessa. 1920-luvulla Cafe Louvressa tapasivat aina iltaisin ystävykset Albert Einstein, Franz Kafka ja Max Brod. Cafe Louvressa ystävykset keskustelivat politiikasta, tieteestä ja taiteesta. Ja suunnittelivat että mihinkä ilosalonkiin he lähtisivät viettämään iltaa. Kafka yritti aina vastustella Einsteinin ja Brodin suunnitelmia, koska herkkänä miehenä Kafka usein rakastui lähes kuolettavasti Prahan prostituoituihin. Siitä seurasi Kafkalle aina suurta sielullista tuskaa ja satoja kirjoitettuja rakkauskirjeitä. Cafe Louvressa tilasimme Kafkan, Einsteinin ja Brodin kunniaksi cafe calvadokset. Koska olemme molemmat innokkaita cinefiilejä, niin päätimme pelata pari erää biljardia. Mutta koska emme olleet Kaurismäen elokuvissa emmekä Pariisissa, vaan Prahassa, niin vaihdamme calvadosin juomisen tsekkiläiseen slivovicaan. Ja muutenkin. Eurooppalainen sivistys asuu nykyään Prahassa eikä Pariisissa. Kaurismäen Arvottomissa Manne, Veera ja Ville Alfa pakenevat Pariisiin. Intelligenssian mekkaan. Mutta nykyään vallankumous on syönyt lapsensa. Moulin Rouge on kuin McDonald`s. Eurooppalainen sivistys löytyy nykyään Prahasta.

Cafe Louvren ratikkapysäkiltä nousimme ratikkaan numero 22. Ajelimme Narodnia pitkin Kansallisteatterin ja Cafe Slavian ohi. Yli Vltava joen ja läpi Mala Stranan. Jäimme ratikasta pois Namesti Malostranskan pysäkillä. Ihailimme Euroopan hienoimpiin barokkikirkkoihin kuuluvaa Nikolauksen kirkkoa. Nikolauksen kirkossa on tosi hieno akustiikka. Kuuluisin kirkon konsertoijista on varmasti Wolfgang Amadeus Mozart, joka soitti kirkon urkuja vielä kolme päivää ennen kuolemaansa. Nikolauksen kirkosta menimme siihen viereiseen oluttupaan U Kocoura (http://www.restauraceukocoura.com/fotogalerie.php) juomaan olutta. Kozel ei Kollikissassa maksa kuin kolmekymmentä korunaa eli rapiat euron. U Kocoura oli Amadeuksen kantakuppila. Wofgang Amadeus Mozart sävelsi Prahassa asuessaan Don Giovanni- oopperan ja sen kantaesitys oli vuonna 1787 Prahan Narodni divadlossa. Praha oli Amadeukselle rakas ja Amadeus on prahalaisille suuri rakkauden ja ylpeyden kohde. Istuimme U Kocourassa jykevän tammipöydän ääressä ja katselimme kiviseiniä, jotka ovat kuulleet varmasti monenlaista vuosisatojen saatossa. Joimme huurteiset maljat maailman suurimman säveltäjäneron Wolfgang Amadeus Mozartin kunniaksi. Tunsimme suurta yhteenkuuluvuutta Prahaan.

Reissu oli hieno vaikka välillä oli lähes sietämättömän kova helle. Mutta otettiin aika löysin rantein tämä reissu. Tykkään eniten matkustaa Prahassa yksin, mutta kyllä hyvän ystävänkin kanssa oli kivaa. Tarkoitus oli tehdä retki Kutna Horan luukirkkoon, mutta se jäi nyt helteen takia tekemättä. Pari päivää vietettiin Zlute laznen (https://www.zlutelazne.cz/) uimarannalla virkistäytyen. Tosi mukava paikka viettää helteisiä kesäpäiviä. Siellä on tarjolla monenlaisia mukavia pieniä aktiviteetteja, mutta parasta viihdykettä on tietenkin huurteisen oluen siemailu ja viehättävien prahattarien tiirailu, kun tsekittäret rakastelevat aurinkoa. Ja sitten kun on saanut tissien katselusta tarpeeksi virikettä niin voi siirtyä johonkin ilmastoituun privattiin harrastetoiminnan pariin. Löydettiinkin ihan siitä Zlute laznen läheltä sellainen uusi privatti kuin Privat Marilyn (http://www.privatmarilyn.cz/en/). On kyllä tosi hieno paikka. Itse voimistelin sellaisen sihteerikön kanssa kuin Lenka. Voin kyllä suositella. Ja Zluta laznesta privattiin oli matkaa kävellä helteessä vain muutama sata metriä. Jos viitsii ajella ratikalla pysäkin pari, niin siten pääsee kyllä lähes viereen.

Yksi ilta istuskeltiin Mala Stranan puolella Cafe Savoyn (http://cafesavoy.ambi.cz/en/) terassilla ja toverilla iski aivan armoton panetus päälle. Katseltiin kännykästä siitä lähistöltä jotain privattia, ja siinä ihan vieressä parin sadan metrin päässä oli sellainen privatti kuin Prague Princess (https://www.pragueprincess.cz/). Lähetettiin tekstaria ja saatiin ajat kahden tunnin päähän. Privattia etsiessä minulle tuli sellainen olo, että olen käynyt joskus aikaisemminkin samassa osoitteessa. Siitä on kyllä tosin kauan aikaa enkä ole aivan varma. Nyt kun muistelen, niin privatin nimi oli silloin ehkä Tajne Milenky (en ole tästä nimestä aivan varma). Ja asunto oli ainakin remontoitu ihan äskettäin. Mutta sama se. Nyt on tiedossa Mala Stranan puolellakin yksi hyvä privatti. Mönkyröin Prague Princessissä Miran kanssa. Tosi hieno kokemus tämäkin. Tällaiselle isoista rinnoista ja naisellisista muodoista pitävälle täyden kympin arvoinen nainen.

Hieno reissu Prahaan oli taas kerran. Ja nyt kun Oulussa vettä sataa ja lämpötila on rapiat kymmenen asetta, niin eivät ne Prahan heinäkuiset helteetkään tunnu enää niin kovin vastenmielisiltä  :D. 

   

   

   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0041 - Syyskuu 16, 2019, 15:26:24
^näitä kirjoituksia on kaivattu!  8)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Lokakuu 03, 2019, 22:44:37
Surffailin netissä, ja huomasin että escort.cz (http://www.escort.cz/) sivusto on hieman päivittänyt ulkoasuaan. Näyttää nyt entistäkin paremmalta ja selkeämmältä. Muuten näyttää toimivan ihan samalla tavalla, mutta BDSM-seksi on saanut oman osionsa. Muistaakseni aikaisemmin ei tällaista ollut. Tosiaankin privatit löytyvät edelleen sieltä incall-osiosta. Ja alhaalta voit sitten valita Prahasta vaikka sen kaupunginosan, josta etsit seuraa (ja tietenkin itse kaupungin myös, jos etsit seuraa vaikkapa Brnosta).

Ja siitä kartasta kun hieman zoomailee, niin näkee että kuinka huiman paljon niitä ptrivatteja Prahasta löytyykään. Ja uusia näyttää syntyvän kuin sieniä sateella. Sitähän on niin kaavoihin kangistunut, että tulee kierrettyä melkeinpä vain niitä samoja tuttuja privatteja. Heinäkuun reissulla tuli tehtyä kuitenkin kaksi ihan uuttakin aluevaltausta. Kun olin kaverin kanssa reissussa, niin se ehkä vähän inspiroi. Ne tutut privatit on vaan niin kivoja, että ei yleensä viitsi lähteä merta edemmäs kalaan. Ja toisaalta sihteeriköt vaihtuvat privateissa yhden vuoden aikana melko lailla. Arvelisin että lähes puolet (ehkä noin 30-40 %) vaihtuu vuosittain. Ja on se kiva tavata aina joku mukava vanha tuttavuuskin. Sellainen johon on oikein tykästynyt  :D.

Pari sellaista huomiota tein myös viime kesänä. Prahassa alkaa kortilla maksaminen olla yhtä yleistä kuin Suomessakin. Eli käteistä ei oikeastaan tarvi enää juuri muuhun kuin privatteihin. Se on kyllä mukava että ei tarvi enää käyttää käteistä, niin ei sitten ole aina taskunpohjat täynnä kolikoita. Tuli vaihdettua vähän liikaakin korunoita, kun niitä ei sitten tarvinnutkaan muualle kuin privatteihin, joten nyt on jo seuraavaakin reissua varten nussimisrahat säästössä. En viitsinyt alkaa vaihtaa korunoita takaisin euroiksi, kun Forex tarjoaa niin huonoa kurssia.

Toinen seikka liittyi puhelimeen ja nettiin. Nykyään Saunalahti ja Telia toimivat Prahassakin, joten ainakaan viikon reissulle ei tarvi ostaa tsekkiläistä prepaidia. Ainakin minun Saunalahti Huoleton pakettiin liittyy niin paljon sitä dataa, että voi huoletta käyttää nettiä sen viikon Prahassa. Ainakin siihen mihin minä sitä tarvitsen. Oli kyllä pilluluurikin mukana, mutta en viitsinyt siihen ostaa sitä prepaidia.

Jablko ehdotti(kun juteltiin Prahasta), että olisi syytä väsätä uusille Prahan matkaajille sellainen tietopaketti Prahaan matkustamisesta, siellä elämisestä ja pelaamisesta. Vähän sen tyylistä mitä sexwörkilläkin aikoinaan oli. Meille vanhoille Prahan kyntäjille kaikki on jo niin tuttua, mutta varmasti uusiakin kolleja mielii mukaan nauttimaan Prahan riemuista. Ajattelin että voisin sitä vaikka itse aloittaa, kunhan saan aikaiseksi. Ja muut Prahan kollit voisivat sitä sitten omilla kokemuksillaan täydentää  :D.   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Lokakuu 03, 2019, 22:59:21
Omaa Telia-liittymääni käytin jonkin verran ja privaateissa soittoihini vastattiin, mutta yhden ihmisen mestoissa ei. Säikähtivätkö sitten ulkolaista numeroa en tiedä. Nettiä katselin myöskin omalla Teliallani.

Enimmäkseen käytin paikallista prepaidiäni ja hyvin pelitti.

Sex.cz:llä on hyvin toimiva sovellus ja sillä ihan katselin hyviä mimmejä olkoon sitten privaatissa tai hieromoissa. Niin ja katselen täältä Suomestakin käsin kun on vähän ikävä sinnepäin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Lokakuu 03, 2019, 23:19:17
Katselin Kocourin linkkiä ja heti vastaan tuli Lucie "Lucky" Theodorova :D Pornostara ja ensimmäinen tapaamani tsekkihupakko. Näköjään vaikuttaa Namesti Mirun lähellä.Kesällä oli vielä jossain lähiössä pitkällä. Seuraavalla kerralla voisi mennä verestämään vanhoja muistoja.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Lokakuu 04, 2019, 00:43:54
^Hidastempoisten yleisurheilukisojen lomassa on tullut tässä itsekin viihdytettyä mieltä surffailemalla välillä Prahan sexymapilla. Tällainen aivan uusi privatti kuin Privat Fascination (https://www.bezpasaka.com/u-dvou-kocicek) näyttää ilmestyneen ihan siihen Namesti Mirun jäätelökioskin viereen. Näyttää kyllä tosi hyvältä. Oikeastaan ihan huvittaa. Tämän helpommaksi ei kyllä pillun ostaminen enää Prahassa voi tulla. Eikä tämän keskeisemmälle paikalle voi kyllä enää juuri privattia väsätä. Oikein naurattaa. Jäätelökioskin terassilla voi syödä jäden ja tytöt vilkuttaa ikkunasta. Onkohan ne lukeneet tästä meidän tavasta pörrätä siinä Namesti Mirun jädekioskin ympärillä, ja ajatelleet ottaa suomikolleilta rahat pois. Jos ei viitsi kävellä sinne TopPrivattiin paria sataa metriä, niin sitten voi poiketa Privat Fascinationiin. Kyllä Praha on meidän kollien mekka  :D.

Kirjoittelit tuossa aikaisemmin kesällä rapsaa Privat Italskasta. Hyviä rapsoja olivat ne kaikki. Italska näyttää nykyään tosiaankin sijaitsevan siellä aivan Zizkovin perällä Konevovalla. Monta vuotta sitten kävin Privat Italskassa ja silloin se sijaitsi ihan siinä Riegrovy Sady puiston vieressä Polska kadulla. Riegrovy Sadyhan on sellaisella tosi jyrkällä mäellä ja laskeuduin sieltä alas siihen Polskalle. On jäänyt jotenkin mieleen. Sitten kerran myöhemmin ajattelin Privat Italskaan mennä visiitille, niin sexmapy näytti että privatti sijaitsi ihan toisaalla kaupungilla. Sexmapy näytti että se sijaitsi siellä Namesti Republik aukion lähellä. En sitten viitsinyt sinne asti lähteä, vaan valitsin lähempää jonkun toisen  :).   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Lokakuu 04, 2019, 07:53:23
Riegrovy Sady on oikein tuttu puistikko. Kesä iltaisin täynnä iloisesti iltaa viettäviä ihmisiä vailla Suomelle ominaista väkivallan pelkoa. Tsekit ovat rauhaa rakastava kansakunta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Lokakuu 04, 2019, 13:57:52
Vaclavske Namestin päässä töröttävä komea uusrenessanssityylinen Tsekin Kansallismuseohan (https://www.prague.fm/fi/museot/) on ollut peruskorjauksessa vuodesta 2011. Nyt se remontti on valmis ja museo on avattu. Kävin siellä nyt ensimmäistä kertaa. Tai oikeammin se oli maaliskuun alun reissulla. Sinne oli sunnuntaipäivänä jonoakin, mutta kannatti kyllä jonottaa. Museo on kyllä viimeisen päälle hieno jo ihan rakennuksenakin. Vaikka ei olisi mikään museoihminen, niin sinne kannattaa kyllä poiketa. Se kun on vielä niin keskeisellä paikallakin.

Silloin maaliskuun alussa näyttelyiden asetteleminen oli vielä kesken, ja siellä ei ollut oikeastaan kuin yksi suurempi näyttely esillä. Se kertoi Tsekkoslovakiasta eli Tsekin ja Slovakian yhteisestä taipaleesta vuosina 1918-1992. Sekin näyttely oli minusta ihan mielenkiintoinen. Tsekkoslovakian urheilumenestystä esittelevällä osastolla oli kaikenlaista legendaarista tavaraa Tsekkoslovakian jääkiekkomaajoukkueen taipaleen varrelta. Jan Zeleznyn, maailman parhaan keihäänheittäjän, olympiamitalit tekivät kyllä suuren vaikutuksen: Soul 1988 hopeaa (Tapio Korjus heitti viimeisellä heitollaan ohi Zeleznyn ja voitti kultamitalin), Barcelona 1992 kultaa, Atlanta 1996 kultaa ja Sidney 2000 kultaa. Kaiken muun mukavan lisäksi meitä suomalaisia ja tsekkejä yhdistää myös nämä keihäänheiton hienot perinteet  :D. 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Lokakuu 08, 2019, 13:40:51
Riegrovy Sady on oikein tuttu puistikko. Kesä iltaisin täynnä iloisesti iltaa viettäviä ihmisiä vailla Suomelle ominaista väkivallan pelkoa. Tsekit ovat rauhaa rakastava kansakunta.

Riegrovy Sady on myös minun suosikkipuistoni Prahassa. Letnan ja Petrinin ohella. Riegrovy Sady on sellainen Vinohradyn ja Zizkovin asukkakaiden yhteinen keidas jonne tullaan tapaamaan ystäviä ja viettämään vapaa-aikaa. Riegrovy Sadyn Beer Gardenissa (https://www.praguebeergarden.com/pubs/post/riegrovy-sady-beer-garden) on kyllä mukava viettää kesäisiä iltoja. Tunnelma on todella hieno ja aito tsekkiläinen. Siellä juodaan olutta ja seurustellaan. Kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan. Grillissä kypsyvät maukkaat ja lihaisat saksanhirvi- ja villisianmakkarat. Jos joku turskaveljistä sattuu olemaan Prahassa jääkiekon mm-kisojen aikaan, niin silloin Riegrovy Sady on kyllä aivan ehdoton paikka katsella lätkää Beer Gardenin jättiscreeniltä. Tunnelma on aivan mahtava. Ja Tsekin ja Suomen Leijonia kannustetaan kovasti   :)

Muistan kun kerran toukokuussa olin tehnyt sellaisen pitkän kävelylenkin Vinohradyssa ja nousin sitten ylös Riegrovy Sadyyn ihailemaan maisemia. Puistosta on hienot näköalat yli kaupungin aina Prahan linnalle saakka. Ihailin niitä maisemia ja istahdin yhden suuren kukkivan kirsikkapuun varjoon lepuuttamaan jalkojani. Edessäni nurmikentällä kauniit tsekkiopiskelijattaret lukivat tenttikirjojaan ja ottivat samalla aurinkoa. Suljin silmäni ja olin nukahtaa, mutta havahduin yhtäkkiä viuluista lähteviin Vivaldin säveliin. Meille oli tullut kolme viulistia esittämään Vivaldin viulukonserton Neljä vuodenaikaa. Fiilis oli niin hieno, että sitä on vähän vaikea edes kuvailla. Meinasi päästä itku. Aikuiselta mieheltä. Toukokuun alussa on Prahassa suuri klassisen musiikin tapahtuma Prahan kevät. Silloin voi törmätä tällaiseen privattikonserttiinkin vaikka Riegrovy Sadyn puistossa  :D.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Lokakuu 08, 2019, 23:11:31
Laitetaan nyt videopätkä, että muutkin näkevät millainen paikka on kyseessä. Itsekin tuli viimeisenä iltana ihailtua auringonlaskua.

https://youtu.be/jg4kxBMEsCo
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Lokakuu 09, 2019, 14:49:35
DeeDee postasi kerran tällaisen hyvän musavideon Prahasta (https://www.youtube.com/watch?v=XcijWPrHVY4&feature=youtu.be). Huomasin että heti sen musavideon alussa on hyvinkin tuttu paikka. Tyttö tanssii Wimmerova kasnan eli Wimmerovan suihkulähteen ympärillä. Asuin kerran siinä tämän pienen aukion laidalla pari viikkoa airbnb:n kämpässä. Rauhallinen paikka vaikka Havelskan markkinatori päättyy aivan siihen aukion laitaan. Kävin usein ostamassa siitä Havelskan markkinatorilta mansikoita ja vadelmia ja jäätelöä, ja istuskelin siinä suihkulähteen vieressä penkillä. Selailin kännykästäni privattien tarjontaa ja varailin aikoja sihteeriköille  :).

Wimmerovan aukiohan tunnetaan myös nimellä hiilitori. Ja se nimi tulee tietenkin siitä, että torilla hiilikauppiaat möivät hiiliä prahalaisille silloin kun asunnot lämmitettiin vielä omalla hiilikaminalla. On pakkasilmoilla varmaan Prahan ilma ollut sakeana hiilisumusta. Huomasin, että siinä Hiilitorin laidalla talossa numero 1 (Uhelny trh.) oli seinässä laatta, jossa kerrottiin Wolfgang Amadeus Mozartin asuneen talossa. Amadeushan sävelsi Prahassa oopperan Don Giovanni. Libreton kirjoittaja Lorenzo da Ponte asui talossa vastapäätä, ja miesten kerrotaan keskustelleen työnsä etenemisestä huutelemalla toisilleen ikkunasta kadun yli.

Iltaisin Mozart käveleskeli kaupungilla ja poikkesi oluttupiin ja biljardisaleihin. Yleensä Amadeus ylitti Kaarlensillan ja meni kantapaikkaansa U Kocouraan juomaan Kozelia. Sieltä hän jatkoi ystäväpariskuntansa Dusekin luo läheiselle Betramka-huvilalle. Amadeus oli niin tuttu vieras Betramka-huvilalla, että prahalaiset alkoivat juoruta Amadeuksen ja Dusekin vaimon Josefinan suhteen laadusta. Josefiina ja Amadeus sulkeutuivat pariskunnan makuuhuoneeseen "säveltämään ja kirjoittamaan nuotteja" ja herra Dusek istui salongissa naukkaillen Ludmila valkoviiniä. Myös Mozartin kerrotaan hakeneen inspiraatiota Ludmilasta Josefinan ohella  :)

Don Giovannin valmistuminen meni ihan viime tinkaan ja Amadeus sävelsi sitä vielä ensi-iltaa edeltävän yönkin. Mutta 29. syyskuuta 1787 Mozart sitten astui orkesterimontun eteen, rapsutti takamustaan, heilautti käsiään ja Don Giovannin ensi tahdit täyttivät salin. Yleisön joukossa oli myös sen ajan suurin huoripukki Ciacomo Casanova, joka oli Lorenzo Ponten hyvä ystävä ja josta Don Giovanni fiktiivisesti kertoo.

Milos Forman palasi pitkältä maanpaoltaan vuonna 1984 Prahaan ohjaamaan Wolfgang Amadeus Mozartista kertovan elokuvan Amadeus. Elokuva on kyllä hieno. Ja se oli aikanaan myös jättimenestys. Oscar-gaalassa Forman ja Amadeus putsasivat pöydän voittamalla kahdeksan Oscar-palkintoa. Formanin Amadeus on siniseksi tukkansa värjännyt punkkari, joka ei halua kangistua hänelle asetettuhin kaavoihin. Jablko aikoinaan bongasi Colloredo-Mansfeldskyn palatsin (http://en.ghmp.cz/colloredo-mansfeld-palace/), missä Forman filmasi Amadeuksen sisäkohtaukset. Palatsi on kuin helmi Prahan sydämessä. Kaikki Prahan ystävät ovat varmaan lukemattomia kertoja kävelleet tämän ihan Kaarlensillan kupeessa sijaitsevan palatsin ohi, mutta eivät ole siinä yltäkylläisyyden keskellä huomioineet sitä. Suosittelen ostamaan sen parin euron hintaisen lipun ja tutustumaan palatsiin ja sen näyttelyihin  :D.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Joulukuu 08, 2019, 13:38:51
Perinteinen joulunalus matka Prahaan taas lähestyy. Ensi perjantaina sitä syödään jo lounas taas Prahassa. Aikaa ei ole nyt olla perillä kuin muutama päivä, mutta kyllä siinäkin sentään ehtii riuska mies jotakin touhuta. Tarkoitus on nautiskella maailman kauneimman kaupungin joulutunnelmasta ja joulutoreista. Tavata ystäviä. Löytää joulutoreilta ja kaupoista jotain mukavia pieniä joululahjoja läheisille ja ystäville. Ja ehkä joulupöytäänkin jotain uutta  keskieurooppalaista jouluherkkua. Muutama mukava privattikäyntikin toki ohjelmaan mahtuu. Rapsaa tulee sitten viimeistään joulupyhien jälkeen  :D.

Prague Christmas  (https://www.youtube.com/watch?v=XXqCv-R23bA)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Joulukuu 12, 2019, 19:21:47
Norwegianin lopetettua suorat lennot Helsingistä Prahaan Finnair teki kyllä kulttuuriteon lisäämällä suoria Prahan lentojaan. Ja Finnairin Prahan lennoille on lisäksi hyvät jatkolennot esim. Oulusta. Kun Oulusta lähtee aamulla klo 7.40 niin on Prahassa jo klo 10.50 paikallista aikaa. Kun siinähän voittaa vielä sen tunnin aikaeron vuoksi. Ja vastaavasti palatessa esim. klo 19.30 Prahasta on Oulussa keskiyön jälkeen klo 0.50. Eli lentoaika Oulusta Prahaan on sen rapiat neljä tuntia. Ja Helsingissä koneen vaihtoon on aikaa tunti. Eli oikeastaan kolmen yön reissulla ehtii olla Prahassa perillä melkein viisi päivää  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Turskapappa - Joulukuu 12, 2019, 21:12:42
Kappas. Minulta jäänyt huomaamatta, että Norwegian lopetti lennot Prahaan. Toivottavasti Finski ei hinnoittele liian kalliiksi. No Prahaan pääsee onneksi kiertoteitse hätätilassa kohtuullisella hinnalla.

Itse vierailin viimeksi keväällä. Oli työmatka eikä jäänyt harrastuksille aikaa kuin yksi ilta eikä sekään yksin vaan aloittelijoiden seurassa niin Sweet Paradiseen. Paikka ei ole huono ja khan asiallista meno oli edelleen. Tätä ennen käynyt varmaan kuusi vuotta sitten. Vaan hiukan silmään osui, että paikalla oli tummia tyttöjä. Prahankin skene on valitettavasti kansainvälistymässä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 12, 2019, 21:45:27
^Kummankaan Sweet Paradisen listoilla ei näy yhtään tummaa tyttöä. Katsoin juuri.
Vaikka punkkailenkin aina sen Zizkovin SP:n vieressä niin ei ole kyllä napannut astua ovesta sisään vaikka punaiset lyhdyt yrittivätkin houkutella sillä ei mua kiinnosta istuskella muiden äijien seassa.

Kummassa muuten kävit?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 12, 2019, 21:57:09
Katsoin isoimpien privaattien hupsukat lävitse eikä sieltä tummia löytynyt muualtakaan. Venakkoja kylläkin löytyy ja olen heitä itsekin tavannut siellä. Samoin valkovenäläisiä ja ukrainalaisia, mutta ihan kivaa on ollut heidänkin kanssaan. Tsekkejä taitavat neidot enimmäkseen olla ja aina löytyy tietysti slovakkejakin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Kesava - Joulukuu 12, 2019, 21:59:17
^Kummankaan Sweet Paradisen listoilla ei näy yhtään tummaa tyttöä. Katsoin juuri.
On niitä tummia (Sweet Paradisessakin) ollut siellä niin kauan kuin muistan, vuosikausia. Ei siellä listoilla läheskään kaikkia tyttöjä löydy, ja vaihtuvuus on varmaan suuri.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Turskapappa - Joulukuu 12, 2019, 22:05:37
^^^Slezska. Minäkään en oikein ole tällaisten paikkojen ystävä, mutta tämä  Oli vähän niin kuin työtapaamisen merkeissä.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 12, 2019, 22:06:35
^^ Ok. Erikoista politiikkaa heiltä(virheellinen mainonta), mutta käynkin mieluummin privaateissa.

^Slezskan ohi tuli mentyä kesällä useasti. Huom! ohi. Menin Privat Pragueen :D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Joulukuu 12, 2019, 22:09:53
Norwegian lentää kyllä edelleenkin Prahaan, mutta ei suoraan. Lennoilla on välilasku Oslossa. Oulusta matkustaessa siihen lentokentillä istuskeluun tuhrautuu sitten koko päivä. Jos riittääkään. Norwegianin välilaskulliset lennot Prahaan ovat myös vähän hintavia, siihen entiseen verrattuna. Czech Airlines lentää myös suorat lennot Helsingin ja Prahan välillä. Finnair on pitänyt, ainakin vielä, hintapolitiikan hyvin maltillisena. Ostan lennot aina vähintään kuusi viikkoa etukäteen, ja nyt maksoin edestakaisista lennoista 250 euroa. Black Fridayna katsoin, että Finnairin edestakaisia lentoja Prahaan olisi saanut Helsingistä satasen pintaan ja Oulusta vähän yli kahden sadan. 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Joulukuu 27, 2019, 22:25:06
Tammi-/helmikuun vaihteessa 5 päivän matka suunnitelmissa ja alustavasti buukkasin Bratislavasta escortin 48 tunniksi/1300€. Onko suosituksia minkä hotellin varaisin. Olisi hyvä olla hyvä sijainti ja kohtuulliset ravintolat.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 27, 2019, 23:10:02
Olisit voinut avata Bratislavaa varten oman ketjun.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Villerius - Joulukuu 28, 2019, 08:56:04
Kyllä ne tänne molemmat mahtuu vallan hyvin. Helpompi selailla ja lueskella. :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 28, 2019, 09:18:54
Sitten myöskin voi niputtaa Berliinin ja Rovaniemen. On helpompi lueskella :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Joulukuu 28, 2019, 14:53:53
Unohdin mainita, että tyttö tulee Prahaan, koska ei työskentele kotikaupungissaan. Elikkä PRAHAN hotelleista suosituksia.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 28, 2019, 15:08:32
^Et Prahasta löytänyt ketään halukasta :o
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Villerius - Joulukuu 28, 2019, 16:27:31
Sitten myöskin voi niputtaa Berliinin ja Rovaniemen. On helpompi lueskella :)
Ontuu hieman vertauksesi, vaikka Bratislava onkin Slovakian puolella. Monet vaan vielä pitävät Tsekkiä ja Slovakiaa samana asiana.
Saksaa ja Suomea ei nyt niinkään... ;)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Kesava - Joulukuu 28, 2019, 16:45:49
Sitten myöskin voi niputtaa Berliinin ja Rovaniemen. On helpompi lueskella :)
Monet vaan vielä pitävät Tsekkiä ja Slovakiaa samana asiana.
Aika pihalla täytyy olla jos pitää...
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Villerius - Joulukuu 28, 2019, 16:54:20
^
Aika moni on niin pihalla. Meitä on myös moneen junaan ja sitä useampi jää toki myös asemille notkumaan... ;D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vaitteri74 - Joulukuu 29, 2019, 19:14:08
Noniin, palataan asiaan, oliko niitä hyviä hotellisuosituksia?  ;)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Joulukuu 29, 2019, 19:31:34
Hotelli suosituksia kaipailen edelleen ! Joku kyseli, että enkö löytänyt Prahasta ketään, tarkoitus on tavata 5 päivän reissulla muutama pornoleffoissa näytellyt nainen, jotka löytyivät escort firmojen sivuilta mm. Cynthia Vellons ja Sweet Cat. Tämä 48 tunnin buukkaus Bratislavasta vastasi minulle ATB Selectionin sivujen kautta ja lähetti minulle kuvansa, oli niin tyrmäävän seksikäs 26v tummatukkainen nainen silareilla ja loistavalla kropalla, että oli pakko tarttua tilaisuuteen. Whatsapp videopuhelulla varmistuin kuvien oikeellisuudesta ja kielitaidosta. 1300€/48h + 50€ matkoista. Nyt vaan pitäisi löytää hyvä hotelli keskustasta jossa voisi pari vuorokautta viettää tuon ihanuuden kanssa...
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: BlackScooter - Joulukuu 30, 2019, 00:50:40
Kiitokset erinomaisista päivityksistä DeeDee ja muut. Tällä hetkellä lentodiileissä aika hyviä hintoja Prahaan. Ostin helmikuulle Meno-paluut alle €90 👍
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 30, 2019, 02:02:25
^ Oletko aiemmin vieraillut Prahassa?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Joulukuu 30, 2019, 10:03:54
Minulle ensimmäinen kerta Prahassa, siksi näin eka kerralla hotelli, eikä airbnb.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Joulukuu 30, 2019, 16:31:51
En ole enää vuosikausiin Prahassa majoittunut hotelleihin, vaan olen käyttänyt näitä airbnb:n asuntoja. Minulla on nyt muutama sellainen aivan erinomaiseksi valikoitunut kämppä joita aina vuokraan. Riippuen vähän siitä, että mikä on kulloinkin vapaana. Tykkään myös viettää tuttujen sihteerikköjen kanssa vähän pitempiä tapaamisia, jolloin nämä airbnb:n asunnot ovat aivan ehdottomia. Siellä saa olla rauhassa ja viettää sellaista luksusaikaa. Ja lisäksi tykkään asua vähän väljemmin ja laadukkaammin kuin hotelleissa. Ja lisäksi nämä airbnb asunnot ovat vielä paljon edullisempia kuin hotellit. Kovin mielelläni en kyllä anna näiden omien airbnb suosikkieni tietoja eteenpäin, koska haluan että niistä löytyy tilaa minulle myös jatkossa. Niiden löytämiseen kun olen nähnyt paljon vaivaa ja vähän huonompiakin kokemuksia on sattunut matkan varrelle.

Viimeksi kuin olin Prahassa hotellissa, niin se oli hotelli Taurus Vinohradyssa (https://www.hoteltaurus.cz/). Hotelli on kyllä aivan loistavalla paikalla kaikkien Vinohradyn ravintoloiden ja baarien läheisyydessä. Metroaseman vieressä. Vinohrady on sitä minulle mieluisinta aluetta Prahassa asua. Ehkä se Taurus on sinulle liian vaatimaton hotelli, kun aiot sen Bratislavan ladyn kanssa viettää kaksi vuorokautta. Itse kyllä vuokraisin airbnb:n kämpän  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 30, 2019, 16:38:09
Itse taas aina valitsen hotellin sillä en pidä airbnb: n lieveilmiöistä. Annan ennemmin rahani jollekin hotellille ja heidän henkilökunnalleen työn muodossa kuin jollekin porholle. Työmiehet pitävät aina yhtä. Internationale.

En välitä viettää kenenkään hupakon kanssa kahta tuntia pidempää ja pidän privaateista niin siksikin hotelli toimii mulla oikein hyvin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0041 - Joulukuu 30, 2019, 19:03:17
Mielellään lukisi täällä kocourin matkakertomuksia.  8) Mies jakaa tuiki tärkeää tietoa Prahan matkaajille.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Joulukuu 30, 2019, 20:00:03
Joulunpyhät on vietetty, niin vähän lupaamani rapsaa jouluisesta Prahasta. Matkalla oli vähän haasteitakin, koska vaikka tiesin että joulukuu on Prahassa turismin highseasonia, niin yllätyksekseni kaikki ne minun tavalliset airbnb:n kämpät Vinohradyssa olivat jo vuokrattu. Olisi pitänyt olla vähän aikaisemmin liikenteessä. Yksi tuttu asunto Namesti Republikyn lähellä oli vapaana, joten otin sitten sen. Vaikka se on suuri neljällä (oikeastaan kolmella sillä yksi makuuhuone on enemmän sellainen piiaan kammari) makuuhuoneella varustettu lukaali ja siten vähän kallis yhdelle miehelle maksaa. Kuitenkin se toisen kylpyhuoneen iso poreamme houkutteli. Ja kolme yötä ei kuitenkaan ihan hirveän paljon kustantanut. Eikä huvittanut lähteä majoittumaan mihinkään outoon paikkaan. Viimeksi olimme siinä kämpässä isolla porukalla ja se onkin mitoitettu 4-6 hengelle.

Perjantaiaamuna Finnair lähti Oulusta klo 7.40 ja olin jo klo 10.50 paikallista aikaa Prahassa. Ostin paikallisen kolmen vuorokauden julkisen liikenteen lipun (310 kc eli noin 12 euroa) ja nousin bussiin numero 119. Päätepysäkillä Nadrazi Valeslavinilla vaihdoin sitten metroon ja köröttelin keskustaan Mustekin asemalle. Oli lounasaika ja aamiainen oli jäänyt kevyeksi, joten menin yhteen keskustan suosikkipaikoistani U Pinkasuun (http://www.upinkasu.com/) syömään lounasta ja juomaan olutta. U Pinkasu on kuin keidas siinä Prahan ydinkeskustan vilinän keskellä. Kanta-asiakkaiden kansoittamassa oluttuvassa on aina hieno ja ystävällinen tunnelma. Ja Pilsner Urguell on siellä oikein erikoisen hyvää. Maksaa kaksi euroa iso tuoppi, vaikka ollaan Prahan kalleimmilla markkinapaikoilla. U Pinkasuhan on Prahan ensimmäinen oluttupa, joka alkoi tarjoilla Pilsner Urguellia. Vuonna 1843 kumottiin ns. "peninkulman sääntö", jonka mukaan Prahaan sai tuoda olutta vain peninkulman päästä kaupungista. Räätälimestari Pinkasu sai maistaa tuota Plzenissä pantua jumalten juomaa ja heitti räätälivermeensä heti nurkkaan ja ryhtyi kapakoitsijaksi. Pilsner Urguell tarjoillaan vieläkin U Pinkasussa aivan uskomattoman tuoreena ja herkullisena. Tarjosin tuopillisen Urguellia myös tutulle baarimikolle ja makustelimme yhdessä juoman humalaista ja vahvaa aromia. Nostimme maljan räätälimestari Pinkasulle. Joka oli mielestämme kyllä kunnon kolli eläessään  :D.

Mustekiltahan ei ole kuin yksi metropysäkin väli Namesti Republikylle. Sovittu aika oli lähellä joten soitin vuokraemäntäni edustajalle. Sain aivaimet ja tutustuttiin asuntoon. Tai sehän oli minulle jo tuttu. Asetuin taloksi ja purin matkalaukkuni. Siinä melkein asuntoani vastapäätä oli Lidl, jonne menin tekemään pikku ostoksia. Ostelin jotain ilta- ja aamupala tarvikkeita ja vähän herkkujakin. Tsekkiläistä Ludmila valkoviiniä ja Modre Portugal punaviiniä. Olut maksoi Lidlissä 20-50 centtiä tölkki. Urguell taisi olla hintavinta. Kävin sitten suihkussa ja vaihdoin vaatteet vähän juhlavampiin. Läksin kaupungille. Oli mukava asua välillä näin ydinkeskustassakin, koska joka paikkaan on vain lyhyt kävelymatka. Katselin Namesti Republikyn joulumarkkinoita ja kävin ostoskeskus Palladiumissa. En ostanut mitään. Minulla oli sovittu tapaaminen Simonan kanssa Grand Cafe Orientissa (https://grandcafeorient.cz/en/). Olin hyvissä ajoisssa paikalla. Tämä Mustan Madonnan talossa sijaitseva kubistinen intiimi kahvila on minun mieleeni. Se on restauroitu niin taitavasti 1920-luvun muotoonsa, että näin kubistista interiööriä tuskin löytää mistään muualta. Kahvilan lamppujen ihastelemiseen en varmaan koskaan kyllästy.

Simona tuli täsmällisesti sovittuna aikana. Vaihdoimme poskisuudelmat, sillä olimmehan sivistyneessä Keski-Euroopassa. Tilasimme kuohuviiniä, kahvia ja suklaaleivokset. Kohotimme maljan ystävyydellemme ja Prahalle ja joululle. Kahvilasta kävelimme Celetnaa pitkin pari sataa metriä Raatihuoneentorille. Ihastelimme valtavaa kauniisti koristeltua joulukuusta ja kaikkia joulutorin ihmeitä. Seimessäkin oli oikeat lampaat paikallaan. Ostimme paahdettuja kastanjoita ja joimme kyytipojaksi tyroksimukeista svare vinoa eli tsekkiläistä kuumaa viiniä. Kuuntelimme Tynin kirkon edessä laulavaa katolilaista poikakuoroa. Naureskelimme tsekkiläisten kansallissankari Jan Husin patsaalle, jonka joku vääräleuka oli myös joulukoristellut. Kerroin Simonalle, että todellisuudessa Jan Hus ei ollut pitkä, atleettinen ja komea kuten patsaansa esittää, vaan tämä ensimmäinen uskonpuhdistaja ja Prahan yliopiston rehtori, joka kohtasi kuolemansa Konstanzin kirkolliskokouksessa polttoroviolla vuonna 1415, oli todellisuudessa lyhyt persejalka kalju mies. Simona kysyi, että ovatko kaikki suomalaiset kansallissankarit ylväitä ja maskuliinisia suuri kokoisia vaaleita viikinkejä. Myöntelin näin olevan  :).

Joulutorin tunnelmasta tarpeeksi nautittuamme lähdimme kävelemään asuntoani kohti. Siinä aivan asuntoni vieressä oli La Republica (https://www.larepublica.cz/en/) ravintola. Se on minulle tuttu paikka ja olin tehnyt sinne pöytävarauksen. Nautimme illallisesta pitkän kaavan mukaan. La Republica on korkeatasoinen ravintola missä on hieno tunnelma. Trubaduuri esitti tuttuja biisejä. Leonard Cohen on minun suosikkini. Jotenkin yhdistän Cohenin juutalaismystiset tunnelmat voimakkaasti juuri Prahaan. Prahassa ja Cohenissa on sellaista voimakasta alakulon ja syvän kokemisen tunnetta. Joimme monta lasillista tsekkiläistä voimakkaan makuista Modre Portugalia. Ja meillä oli hyvä ja lämmin olla.

Kylläisinä ja tyytyväisinä poistuimme joulukuiseen koleaan Prahan yöhön. Simona kehui minun Oulun hattuateljee Sarassa teettämääni Leonard Cohen- tyylistä  huopahattuani tyylikkääksi ja minulle sopivaksi. Tulin siitä hyvin iloiseksi. Poreammeessa ihailin Simonan joulunpunaisiksi lakkaamiaan varpaankynsiä. Suutelin siroja nilkkojaan ja sitten joka paikasta naiseni kaunista vartaloa. Yö oli hieno. Ei tullut paljon nukuttua. Ei jotenkin malttanut. Simona opetti minulle tsekkiläistä joulusanastoa ja sanoja joilla voi hellitellä rakasta naista. Nuoruuteni seksiakrobatiat ovat minulta jo ohi. En pysty enää ejakuloimaan viittä kertaa yössä. Pari kertaa riittää. Sildenafiilillä saan kyllä seisokin ja voin harrastaa seksiä vaikka koko yön ilman sitä siemensyöksyjen ilotulitusta. Siksi ehkä koenkin seksuaalisuuden nykyään syvemmin. Nautin suunnattomasti naisen läheisyydestä, pehmeän ihon kosketuksesta ja tuoksusta. En jaksa olla ihailematta niitä muotoja mitä jumala on naiselle luonut. Niitä kauniita täydellisiä muotoja mitä syntyy rintojen ja lantion kaarista kynttilän lepatuksen heijastaessa niitä seinää vasten. Istuin nojatulissa ja katselin nukkuvaa naistani. Join Mozartiakin inspiroinutta tsekkiläistä Ludmila valkoviiniä. Laitoin "joululahjakirjekuoren" Simonan käsilaukkuun.

Lauantaina tein jouluostoksia Namesti Republikyn joulutorilla ja Palladium ja Kotva tavarataloissa. Joulutorilla oli lauantaina sellaiset tuottajien markkinat ja sain kaikenlaista mukavaa pientä myös joulupöytään. Söin maailman herkullisimpia saksanhirvi- ja villisianmakkaroita ja join kyytipojaksi pienpanimoiden olutta. Tunnelma oli kyllä hieno. Vein ostokseni kämpille ja tilasin ajan eroottiseen hierontaan. Mata Hari(https://mataharisalon.cz/en/kim?pobocka=) hierontasalonki oli siinä aivan majapaikkani lähellä joten valitsin tietenkin sen. Hierojaksi valitsin prahatteren, joka käytti taiteilijanimeä Kim. Otin sellaisen body-to-body hieronnan. Olo oli vähän nuutunut edellisen yön jäljiltä, mutta Kim sai kyllä heti kohta ihmeitä aikaan. Kokemus oli kyllä hieno. Pioneeri ja DeeDee kyllä tietävät. Aikaisemmin olin niin panokeskeinen ihminen, että kaikki tällainen hienous jäi kokematta. No onneksi on nyt mahdollisuus ottaa edes vähän takaisin sitä kokemusta  :D.

Illaksi olin sopinut ystävien tapaamisen Cafe Louvreen ( https://www.cafelouvre.cz/en). Sanna Marinin johtama uusi milleeniaali naisten hallitus oli ylittänyt uutiskynnyksen myös Prahassa. Sain paljon kysymyksiä. Vastailin niin hyvin kuin osasin. Söimme illallista myös Louvren ravintolasalin puolella. Sitten toivomuksestani noustiin Cafe Louvren edessä ratikkaan 22 ja ajettiin Vltavan yli Mala Stranan puolelle. Noustiin pois ratikasta siinä Nikolauksen kirkon pysäkillä ja käveltiin yli Kaarlensillan ja siitä Raatihuoneen torin poikki asunnolleni. Olin ostanut päivällä Namesti Republikyn joulutorilta muutaman pullollisen svare vinoa ja lämmitettiin sitä nyt kattilassa. Meillä oli mukava ilta.

Sunnuntaina menin Namesti Mirun joulutorille jouluostoksille. Simona oli neuvonut minulle, että se on paras ja aidoin joulutori Prahssa. Ja totta se olikin. Raatihuoneen tori on lähinnä turisteja varten. Siellä on kyllä paljon mukavaa joulutunnelmaa, mutta mitään pukinkonttiin ostettavaa siellä ei juuri ole. Namesti Mirulta löysin sitten mukavia joululahjoja läheisilleni ja myös jotain pientä ystävilleni  :).

Jouluostokset tehtyäni menin siihen Namesti Mirun laidalla olevaan ravintolaan Restaurace Kravin ( https://www.restauracekravin.cz/) syömään ja juomaan olutta. Restaurace Kravin on sellainen moderni ravintola missä minä tykkään käydä. Siellä saa hanasta erittäin hyvää suodattamatonta kozelia ja ruokakin on ihan hyvää. Namesti Mirun ympäristö on sellaista josta minä pidän. Varsinkin kesällä hienoa seutua leveine bulevardeineen. Olenkin nimennyt sen "pikku pariisiksi". Soittelin sitten privattiin Prague Princess ( https://www.pragueprincess.cz/). Olisin halunnut tavata viime kesäisen ihastukseni Mirkan, mutta valitettavasti hän ei enää työskentele siellä. Tämä on juuri tätä. Ymmärsin taas kerran että carpe diem. Olin ajatellut että Mirkasta saattaisi vaikka tulla minulle sellainen uusi vakkari. Ihan Prahan ensi rakkauteni Kristynkan veroinen. Koin kesällä Mirkan kanssa jotakin sellaista samanlaista orastavaa sielujen yhteyttä mitä sain kokea Kristynkan kanssa. Halusin kuitenkin mennä käymään Prague Princessissä, koska olin siinä Namesti Mirulla josta ratikalla 22 pääsee lähes privatin oven eteen. Tapasin Prague Princesissä Kaylan ja ihan mukavaa oli. Oma mieliala oli vaan vähän alamaissa.

Maanantai olikin sitten lähinnä kotimatkan odottelua. Kävin vielä Alphonse Mucha museossa (https://www.mucha.cz/en/) ihailemassa mestarin töitä ja ostamassa museokaupasta muutaman joululahjan. Tämä visiitti kuului suunnitelmiini ja nämä tietyt lahjat. Ajoin sitten taksilla täyden matkalaukkuni kanssa lentokentälle. Lähtöselvityksen jälkeen eksyin vielä taxfreehen, ja siellä oli niin hyvä tarjous taliskerista, että nuukana miehenä se oli ihan pakko hyödyntää. Eli vielä kaksi litran viskiputelia käsimatkatavaralaukkuun. Oulussa sitten raahauduin kantamuksieni kanssa taksiin ja selvisin turvallisesti kotiin. Hieno reissu. Mutta kyllä minä suosin näitä vähintään viikon reissuja. Prahassa se aika kulkee kuin siivillä. Olisi aina niin paljon tekemistä ja kokemista. Oulusta on kuitenkin aika vaiva matkustaa Keski-Eurooppaan ihan muutamaksi päiväksi. Kun siellä reissussa myös rähjääntyy. Väistämättä  :D.
 

 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Joulukuu 31, 2019, 18:03:25
Minulle ensimmäinen kerta Prahassa, siksi näin eka kerralla hotelli, eikä airbnb.

Prahassa kannattaa olla aika tarkkana vaihteassaan valuuttaa. Itse vaihdan eurot aina Kaprova ja Maiselova kadun kulmassa olevassa rahanvaihtopaikassa. Siinä on Franas Kafka aukio ja sellainen sininen exchange Office. Raatihuoneentorilta on matkaa jotain 150 metriä. Olikohan se Limitless tai Speocf76 joka sen ekana bongasi. Nykyään asioin aina siellä. Siellä on nopea palvelu ja sieltä saa sen parhaan kurssin. Forexilta voi Suomessa vaihtaa vaikka 100 euroa alkupääomaksi, ja sitten Prahassa loput. Prahassa saa noin 10% paremman kurssin kuin Forexilta. Prahan lentokentällä elä missään nimessä vaihda rahaa. Kurssi on aivan surkea.

Onneksi Prahassa pankkikortilla maksaminen alkaa olla jo yhtä yleistä kuin Suomessakin. Ei tarvitse enää niin paljon käteistä. Mata Harin massage salongissakin maksoin kortilla. Janek (Honest guide) antaa videoillaan hyviä vihjeitä Prahassa olemiseen ja elämiseen. Ne kannattaa katsoa kaikki läpi. Niistä saa paljon hyviä vinkkejä, ja osaa  sitten välttää suurimmat sudenkuopat  :D.

https://www.youtube.com/watch?v=gd77Fs7UEic
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: BlackScooter - Tammikuu 01, 2020, 03:34:04
DeeDee: Olen käynyt muutaman kerran. TopPrivate on ollut hyvä. https://saunaclub.cz/en/ On myös varsin hyvä, vähän arvokas tosin.
Kadulta ei kannata ottaa kämpälle ketään...sekin on tullut opittua. Nuuskaa saa ostettua tupakkakaupoista jos on tarvetta... :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Lifti - Tammikuu 01, 2020, 03:36:40
Nuuskaa saa ostettua tupakkakaupoista jos on tarvetta... :)

Mistä saa pervitiiniä ja miten se lausutaan tsekeiksi. Ja sano terveisiä Dominik Hasekille!
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Tammikuu 03, 2020, 13:05:44
Kiitokset erinomaisista päivityksistä DeeDee ja muut. Tällä hetkellä lentodiileissä aika hyviä hintoja Prahaan. Ostin helmikuulle Meno-paluut alle €90 👍

Czech Airlines näyttää tarjoavan edullisimmat suorat lennot Helsingistä Prahaan. Näyttäisi alkavan 75 eurosta ylöspäin. Ovat jo edullisempia kuin aikoinaan Norwegianilla. Skyscanner on mielestäni paras lentojen hakukone. Skyscanner etsii hetkessä muutamasta sadasta vaihtoehdosta ne parhaat. Skyscannerilla liput saa lisäksi selvästi edullisemmin kuin vaikka Finnairin, Norwegianin, Czech Airlinesin... omilta kotisivuilta  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Tammikuu 24, 2020, 12:53:14
^kenellä nyt ei serkkua olisi Kalliossa....mutta harvalla sellainen on Zizkovissa.  ::)
Hieno reissukertomus paikkojen osoitteineen.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Tammikuu 24, 2020, 22:36:22
^kenellä nyt ei serkkua olisi Kalliossa....mutta harvalla sellainen on Zizkovissa.  ::)
Hieno reissukertomus paikkojen osoitteineen.

Tämä oli kyllä jo niin hieno postaus, että omalta osaltani katson seksisaitin Prahan ketjun nyt suljetuksi  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Tammikuu 25, 2020, 08:56:01
Mä taas odotan huhtikuuta josko pääsisi tämän avaamaan ja ihan oikeilla tuoreilla kertomuksilla :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Tammikuu 25, 2020, 09:59:31
kocour, sulla oikeasti hienot rapsat Prahasta ja sen tarjonnasta. Niiden ja myös  DeeDeen matkakertomusten avulla, sain meidän äijäporukan suuntaamaan helmikuisen kevätreissun Prahaan. Eli suuret kiitokset vaan kummallekkin hyvin informatiivisista jutuista, joista koitin poimia helmiä joissa kannattais poiketa. Itsellä ulkomailla hupakointi on rajoittunut yhteen kertaan, ollen myös samalla ensi tuttavuus huoriin Vuosi oli-82, olimme frendin kanssa faijan duuniporukan jatkona katsomassa Spassa F1 skabaa (nuoremille muistutukseksi, vuosi jolloin  Keke Rosberg voitti mestaruuden). Belgian puolelta ei löytynyt majapaikkaa, joten Aachenissa yövyttiin ja siellä sitten iltakävelyllä tuli nuorena poikana poikettua paikallisessa bordellissa. Onnetonta sähellystä, mutta ammattilaisen äidillisessä huomassa hommat tuli hoidettua. Lähti vähän sivuun aiheesta Praha, mutta olkoon pohjustuksena kyssärille; mitä mestaa suosittelette tälläiselle ulkomailla hupakoineelle keltanokalle, mihin kannattais viedä koko porukka , siis joku klubi, sauna, etc. Itse aijon kyllä lähteä ihan itekseni joku ilta katsastamaan jonkun mainitsemistanne paikoista, muiden keskittyessä Prahan olut- ym. muun alkoholi kulttuurin tarjontaan. Ens kuun lopussa sitten koitan väsätä jotain reissusta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Tammikuu 25, 2020, 10:27:50
Kocour, tuli muuten pikku virhe mun ekassa viestissä. Kehut matkakertomuksesta oli kyllä tarkoitettu sulle, eikä iprman1.n älyttömälle kommentille. Iprman1oli pahasti lyhyellä kommentillaan sun rapsan yläpuolella ja painoin vahinkossa sen lainaus nappia. Sarkastisessa mielessä olkoot Iprman1.lle, mutta asiallisesta ja hyvästä/hyvistä kertomuksista kiitos kuuluu sulle ja tosiaan oli tarkoitus lainata sun kommenttia/juttua. Pahoittelen huolimattomuuttani ja siitä mahdollisesti aiheuttamaani mielipahaa, jonka takia clousasit aiheen Praha. Mielellään lukisin kyllä kertomuksiasi sieltä, varsinkin kun pian on itselläkin niitä sieltä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Tammikuu 25, 2020, 10:56:45
^ Jos olette porukalla menossa klubille niin varmaan sitten Sweet Paradiset on teidän mesta. Niitä on kaksi Zizkov/Vinohrady alueella ja jopa tarjoavat kyydinkin jos sinne haluaa, muistaakseni. Suht lähelläkin toisiaan ovat, että kävellenkin onnistuu.

Lähistöltä löytyy lukematon määrä privaatteja mm. Top Privat, Privat Prague, Privat Italska, Privat Grace. Alue on varsinainen maksullisen seksin keidas ;)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Tammikuu 25, 2020, 11:26:39
Kiitokset DeeDee  :) !
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Tammikuu 25, 2020, 11:39:42
Tsekkailin noita privaatteja ja niitähän löytyy, huh, huh ! Ilmoista ei vaan käy ilmi hinnat , minkälainen siellä on keskiverto tunti veloitus jaa onko yön yli hinnoista tietoo ?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Tammikuu 25, 2020, 12:07:38
Tunnin perustaksa privaateissa on jotakuinkin 1800 korunaa, eli n.70 €. Extrat jos niitä kaipaat ovat tietenkin erikseen. Yön yli hinnoista en osaa sanoa mitään.

Mulla on omassa kännykässäni sellainen sovellus josta näkee lähes koko kaupungin tarjonnan ja onhan sitä huh..huh.. 8)

Tässä on hyvä taas mainostaa näitä massage-paikkoja sillä ne ovat saaneet mut kyllä niin koukkuunsa ettei mitään rajaa vaikken Suomessa kyllä niihin ikinä menisi. Masaze Princess Manesovalla...suosittelen.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Tammikuu 25, 2020, 12:19:23
^Lisätään nyt vielä ettei täältä kyllä vastaavia löydykään.

https://masaze-princess.cz/maserky/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Tammikuu 25, 2020, 12:51:29
Kiittää ja kumartaa taas.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Tammikuu 25, 2020, 13:46:10
Ole hyvä vaan. Prahasta on aina mukava kirjoitella.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Helmikuu 07, 2020, 19:04:55
Prahan konkareille ( DeeDee, ym. ) kyssäri; Kun selailen Prahan tarjontaa, siellä tulee mimmien kohdalla paikkakunnaksi Praha ja sitten sen lisäksi joku numero, esim Praha 9. Onko se joku aluekoodi, mitä suurempi numero, sitä kauempana keskustasta, vsi mitä se merkaa ? Ois kiva tietää , nimittäin oma hotelli on aika lentoaseman hoodeilla ja keskustaan julkisilla 25 min. niin tyhmää nappaa mimmi vahingossa min.ihan toiselta puolelta keskustaa ?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 07, 2020, 19:41:36
Kyllähän se numero sitä merkkaa. "Vanha kaupunki" on 1. Vinohrady on 2. Zizkov on 3. Jne.

https://www.sex.cz/

Tuolta löytyy kaikkea kivaa just kaupunginosittain. Eka klikkaat Cela CR ja sieltä valikosta Praha.Oikeasta reunasta valikko Vsechna mesta ja siitä aukeaa Prahan kaupunginosia numeroineen. Kun tiedät mistä osasta kaupunkia haluat etsiä  niin sieltä sitten hakemaan Anetoja,Charlotteja jne.
 ;D
Nasledujici tarkoittaa seuraavaa.

https://www.prague-guide.co.uk/the-districts-of-prague/


Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 07, 2020, 19:55:58
Prahan konkareille ( DeeDee, ym. ) kyssäri; Kun selailen Prahan tarjontaa, siellä tulee mimmien kohdalla paikkakunnaksi Praha ja sitten sen lisäksi joku numero, esim Praha 9. Onko se joku aluekoodi, mitä suurempi numero, sitä kauempana keskustasta, vsi mitä se merkaa ? Ois kiva tietää , nimittäin oma hotelli on aika lentoaseman hoodeilla ja keskustaan julkisilla 25 min. niin tyhmää nappaa mimmi vahingossa min.ihan toiselta puolelta keskustaa ?

Ne numerot on tosiaankin sellainen aluekoodi. Ihan se Prahan ydinkeskusta on Praha1, Vinohrady on Praha2, Zizkov on Praha3...jne. Meille monille (esim minä, DeeDee, jablko...) sitä kaikkein mieluisinta aluetta ovat juuri nämä Praha2 ja Praha3. Eli Vinohrady ja Zizkov. Jablkon kanssa pidetään eniten Vinohradysta ja DeeDee on mieltynyt Zizkoviin. Ovat vierekkäisiä kaupunginosia ja raja ei ole mihinkään karttaan piirretty selkeä viiva, vaan tunnelma vaihtuu sillei pikku hiljaa. Vinohradyn pikkuporvarillinen charmi muuttuu Zizkoviin mennessä pikku hiljaa työläisten ja opiskelijoiden elämänhaluiseksi kiihkeäksi etsinnäksi.

Asut kyllä kaukana meidän pelipaikoilta, mutta se ei niin haittaa jos hotelli on lähellä metropysäkkiä. Vihreä linja on meidän kollien "velvet underground". Vihreä metrolinjahan menee lentokentän läheltä pysäkiltä Nadrazi Valeslavin suoraan keskustaan ja sitten Vinohradyyn pysäkeille Namesti Miru ja Jiriho z Podebrad. Jiriho z Podebrad alkaa olla jo melkein Zizkovia luonteeltaan. Siitä voi sitten käveleskellä eteenpäin. Jos haluaa keskustasta matkustaa suoraan Zizkovin ytimeen, niin Seifertova-katu menee läpi Zizkovin. Sinne pääsee kätevästi ratikalla siitä ydinkeskustasta Namesti Vaclavsken ratikkapysäkiltä. Mustek on vihreän linjan metroasema, joka on Namesti Vaclavskella. Zizkoviin Seifertovaa pitkin menevät vaikka ratikat 5,9,15,26. Ja yöratikat 95 ja 98 kulkevat läpi yön. Mutta melkein ensi kertalaiselle suosittellen matkustamaan suoraan Namesti Mirulle ja käymään tyhjentämässä pussinsa ensin TopPrivatissa. Ja sitten voi ajella yhden metropysäkin eteenpäin Jiriho z Podebradille ja käydä touhuamassa vaikka Privat Gracessa. Tai voi sen muutaman sata metriä kävelläkkin ja katsella kaunista kaupunkia.

Kuten olet huomannut Prahan sex.mapysta, niin privatteja on kyllä aivan tuhottomasti ympäri kaupunkia. Jos siinä on joku sinun hotellisi lähistöllä, niin mikäpä estää poikkeamasta myös siinä. Mutta eka kerralla suosittelen pyörimään siinä Vinohradyn ja Zizkovin alueella. Koska siinä on niin paljon privatti tarjontaa. Ja me ollaan moneen mieheen käyty niitä paikkoja ja naisia useasti testaamassa. Kun ne privatit sijaitsevat aivan tavallisissa porvarillisissa kerrostaloissa, niin niitä ei ole uuden kaverin aina välttämättä niin kovin helppo löytää. Pyydä tekstiviestillä osoite kännykkään ja sitten googlemaps auttaa kyllä. Vinohrady ja Zizkov ovat muutenkin tosi nastoja paikkoja, kun niissä asuu ihan tavallisia prahalaisia. Turistit pörräävät yleensä pelkästään siellä ydinkeskustassa. Vinohradyssa ja Zizkovissa ne ydinkeskustan hinnat putoavat heti vähintäänkin puoleen. Tuoppi olutta maksaa 1-2 euroa ja lounas noin viisi euroa. Ja ravintoloita ja baareja kyllä riittää.

Lentokentällä siinä ulosmenon edessä on sellainen suuri kioski. Siitä voi ostaa myös julkisen liikenteen lippuja. Kannattaa ostaa heti sellainen kolmen vuorokauden lippu. Se maksaa 310 korunaa eli noin 12 euroa. Sitä ei tarvitse leimata kuin kerran ja pitää sitten vaan tallessa mahdollista tarkistusta varten. Sitten voi matkustaa sen kolme vrk huoletta kaikilla julkisilla. Bussi 119 lähtee siitä oven edestä noin viiden minuutin välein ja ajaa suoraan sille Nadrazi Valeslavin metropysäkille. Jos otat taksin hotellille, niin siinä oven edessä on niitä AAA firman takseja. Valitse sellainen. Ovat oman kokemukseni mukaan luotettavia. Keskustaan maksaa noin 25-30 euroa, joten ei pitäisi maksaa aivan kauheasti sinne sinun hotellillesi, jos se on lähellä lentokenttää. Hauskaa matkaa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 07, 2020, 20:07:50
Hah, unohdin aivan metron ;D Se on hyvä väline liikkumiseen eikä maksa paljoa.

Jiriho z Porebradin aseman vierestä löytyy muuten hyvä privaatti Privat Prague ja suosikki hierontapaikkani Masaze Princess.

Kocour aiemmin jo mainitsikin, että privaatit ja hieromot sijaitsevat aivan tavallisissa arvokkaan näköisissä kerrostaloissa ja mitenkään niiden sijainti ei niissä näy. Et näe mitään neonmainoksia tai edes kylttejä, mutta kyllä ne sieltä löytyvät.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Helmikuu 07, 2020, 20:27:34
Hotelli mikä meille on buukattu on Fortuna West Prague. Osoite on Mrkvičkova 1091, 163 00 Praha 6, en oikein pystynyt vaikuttamaan valintaan. Sijainnin valintaan vaikutti muut seikat, kuin meikäläisen intressit osallistua koko matkaan :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 07, 2020, 20:32:25
Niin Ja sitten Jiriho z Podebradilta jos jatkaa vielä yhden metropysäkin, niin seuraava on Flora. Siinä on sellainen suuri kauppakeskus yläkerrassa. Siellä voi tehdä paljon edullisempia ostoksia kuin ydinkeskustassa. Ja tietenkin siellä on vaikka minkälaisia ruokapaikkojakin. Floran ympäristö on sitten jo ydin Zizkovia. Ja siinä lähellä on sitten Privat Grace. DeeDee sen muistaakseni ekana bongasi. On kyllä aivan mainio paikka ja mukavia likkoja. On yksi suosikeistani nykyään Prahassa.

Zizkovhan on saanut nimensä hussilaissotien yksisilmäiseltä sotapäälliköltä Jan Zizkalta, jonka joukot eivät hävinneet ainoatakaan taistelua. Hussilaissotien ensimmäisessä taistelussa vuonna 1420 Zizkan sekalaiset kansanmiehistä kootut joukot kohtasivat katoliset ritarit Vitkovin kukkulalla. Ennen taistelua katolisten johtaja kuningas Sigismund oli julistanut paskovansa hussilaisten kasvoille. Toisin kuitenkin kävi. Ritarit saivat kyytiä. Protestantit voittivat lopulta koko hussilaissodan. Se Jan Zizkan maailman suurin pronssinen ratsastajapatsas seisoo Vitkovin kukkulalla. Kun kävelee niitä Zizkovin mäkiä ylös ja alas, niin melkein joka kadunkulmassa se patsas kyllä tulee silmien eteen. Jos vaan harrastusta riittää ja kunto kestää käppäillä mäkiä ylös ja taas alas, niin sitä voi käydä ihailemassa kyllä siellä Vitkovin kukkulallakin. Sieltäkin on aika hienot näkymät yli Prahan. 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 07, 2020, 20:59:41
Hotelli mikä meille on buukattu on Fortuna West Prague. Osoite on Mrkvičkova 1091, 163 00 Praha 6, en oikein pystynyt vaikuttamaan valintaan. Sijainnin valintaan vaikutti muut seikat, kuin meikäläisen intressit osallistua koko matkaan :)

En tunne yhtään seutua, mutta ei se haittaa. Tärkeintä on, että teillä on ratikkapysäkki lähellä hotellia. Prahassa julkinen liikenne toimii todella hyvin. Jos kerta pääsee 20 minuutissa ydinkeskustaan niin ei se niin paha ole. Praha on kuitenkin sellainen pieni suurkaupunki, että sen oppii aika nopeasti hallitsemaan. Metrolinjojakin on vaan kolme. Ja siellä keskustassahan sitä tulee sitten pääasiassa käveltyä ja katseltua kaikkia hienoja juttuja  :). 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 07, 2020, 21:48:57
Katselin kartasta, että hotellin läheltä kulkee kohti kaupunkia Plzenska ettei se nyt maailman äärissä ole. Smichov on Vltavan sillä puolen ja kyllä sieltäkin tarjontaa löytyy ja katso sieltä sex.cz saitilta josko Praha 6:sta löytyisi jotain. Jos ei privaattia niin yhden naisen "privoja".Mä oon käynyt sellaisillakin ja ihan kivaa oli.

Plzenska-kadusta nousee vieläkin hupaisia muistikuvia ekalta visiitiltäni kun yritin löytää Asia Privatia ja päädyin sellaiseen vanhaan kerrostalomurjuun joka oli mustalaisten hallussa. Kun oon joskus päättänyt etten oharia tee niin kävelin yhdenkin porraskäytävän ylös asti mutten löytänyt etsimääni kun en pyytänyt osoitetta tekstarilla. Löysin sitten myöhemmin aasialaisprivan ja vietin kivan tunnin taiwanilaisen törötisun kanssa. ;D

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Shemeikka - Helmikuu 07, 2020, 22:51:36
Ei kun suunnittelemaan sitten vaan. Kiitoksia teille, iso jeesi tälläiselle märkäkorvalle. :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 11, 2020, 17:41:20
47 vuorokautta ja eräs ornitologi on tutkimassa Prahan kevään tiputilannetta  8)

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 14, 2020, 13:29:55
^Onpa mahtava juttu  :). DeeDee:lle ja kaikille muillekin Prahan kolleille yksi vihje hyvästä pihviravintolasta aivan siinä meidän pelipaikkojemme keskellä. Muistaakseni vihjaisin tästä samasta ravintolasta jo aikoinaan wörkillä. Eli ravintola on Highland Restaurant Steak House (https://www.tripadvisor.fi/Restaurant_Review-g274707-d4768902-Reviews-Highland_Steak_House-Prague_Bohemia.html). Ravintolahan on siinä aivan Privat Gracen ja Mazlive Studentkyn lähellä. Kunnon pihvi ylämaan karjan ulkofileestä ja lisukkeeksi tilatut lohkoperunat ja kasvikset sekä iso tuoppi olutta kyytipojaksi kustantaa noin 10 euroa. Nälkäisyyden mukaan voit tilata 200g, 300g tai 500g ulkofilepihvin. Kastikkeeksi voit valita perinteisen pippurikastikkeen, punaviinikastikkeen, sinihomejuustokastikkeen tai savujuustokastikkeen. Vaikka nykyään olenkin keventänyt syömistäni, niin kyllä kunnon pihvi aina välillä maistuu. Ja kun on tunnin pari touhunnut privatissa ihanan prahalaisen sihteerikön kanssa, niin on sitä kalorivajettakin syntynyt sen verran, että kolli tarvitsee kunnon lihaa  :D. 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 14, 2020, 16:21:57
^Highland on bongattu aikoja sitten. Hyvä ruokapaikka ja kesäisin voi pihvit vedellä siinä terassilla. :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 14, 2020, 17:09:42
^No hyvä. Sittenhän meitä on kaksi, jotka voivat ravintolaa suositella. Itse bongasin sen aikoinani yhdestä suomalaisesta Prahan blogista. Kaveri asui tyttöystävänsä kanssa muistaakseni juuri Zizkovissa. Mietinkin tässä yhtenä iltana, että tämän vajaan kymmenen vuoden aikana, kun olen Prahassa rampannut, niin suurin muutos kaupungissa on ollut ravintolaruoan tason merkittävä nousu. Prahahan on nyt todella hyvä matkailukohde myös kulinaristille. Varsinkin ihan laadukkaita italialaisia ravintoloita löytyy nyt lähes jokaisesta korttelista. Myös kaikki muut etniset ravintolat ovat hyvin edustettuina. Viime vuonna huomasin netistä, että myös kasvissyöjät olivat listanneet kaupungin hyväksi matkailukohteekseen. Ja he olivat myös laittaneet paremmuusjärjestykseen Prahan kasvisruokaravintolat. Silloin kun olin Prahassa uusi, niin tällaisesta ylellisyydestä kuin kasvisruokaravintola ei kukaan ollut Prahassa kuullutkaan. Sellaisessa perinteisessä tsekkiläisruossa kasvisten ja vihannesten osuuttahan näyttelee yleensä hippusellinen lantturaastetta tai teelusikallinen sokeroitua karpalohilloa kermavaahdon kanssa. Hapankaali on kyllä hyvää. Mutta kyllä yksi gulassi pitää joka reissulla syödä tai kunnon svickova na smetane  :D.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 14, 2020, 18:31:05
^Totta turiset. Ravintoloita löytyy joka lähtöön, jopa niitä vegeraflojakin. Sudomerskalla on hyvä italialainen jossa väliin tulee poikettua vaikka pääsääntöisesti syönkin melkeinpä Svickovaa. Mun mielestä se on oikein hyvää :)

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 14, 2020, 20:00:59
Svickova on kyllä maukasta ruokaa. Erityisesti on jäänyt mieleen Prahan Zoossa (https://www.zoopraha.cz/en) kerran nauttimani svickova. Prahan eläintarha on kyllä todella hieno vierailukohde. Hieman eri luokkaa kuin Korkeasaari. Maailman eläintarhojen rankingissa näyttää olevan sijalla viisi. Jopa kiihkeimmät eläinaktivistit arvostavat sitä suuresti, koska siellä on eläimillä runsaasti tilaa liikkua sillä omalla reviirillään joka on tehty mahdollisimman viihtyisäksi. Alue on laaja ja se on jaoteltu eri maailman faunojen mukaan omiksi kokonaisuuksiin. Esimerkiksi Afrikan savannin eläimet jne...Ja ne opastetaulut ovat mielenkiintoisia. Esimerkiksi opin, että norsu syö vuorokaudessa tuhat kiloa kasvisruokaa. Sehän on suunnilleen rekkalastillinen heinää ja omenoita ja ruohosipiulia ja persiljaa...Kun sitä norsujen oikeastaan jatkuvaa syömistä katseli, niin kyllä eläintarhan Ocean- nimisessä ravintolassa itselle svickova maistui. Se Oceanin svickova on jotenkin jäänyt niin elävästi mieleen (otin annoksesta myös valokuvan), kun oli kova nälkä ja se svickova oli tosi hyvää ja Ocean on Havelska Korunan lisäksi ainut itsepalveluravintola, mihin olen Prahassa törmännyt. Ja minua suuresti huvitti tietenkin se, että kun jonossa etenit juomatiskille, niin oluthana oli myös itsepalveluna. Eli itse piti lirutella Staropramenia muovituopillinen. Olin Zoossa prahalaisen ystävättereni kanssa ja häntä suuresti ihmetytti minun hilpeyteni. Mutta en voinut olla naureskelematta, kun mietin että mitä Suomen alkoholilaki mahtaisi tuumata tällaisesta itsepalvelusta, että oluttuoppi pitää (lue saa) asiakkaan täyttää ihan itse.

Hieno vierailukohde on Prahan Zoo. Suosittelen. Siellä saa ajaa sellaisella 1970-luvun itävaltalaisella retrohissillä ylös kukkulalle, jos ei viitsi kavuta itse sitä mäkeä ylös. Alue kun on laaja. Se heiluva ja tärisevä hiihtohissi oli kyllä myös sellainen hieno retromuisto nuoruuden interreileilta. Prahan Zoohon pääsee julkisilla ihan siihen portin eteen. Pääsylippu maksoi kahdeksan euroa (nyt näyttää maksavan kymmenen euroa). Kesällä sinne menee myös laiva Vltavaa pitkin. Me matkustettiin laivalla. Tulomatkalla oli tosi raukea olo päivän kävelyistä ja istuskeltiin ulkokannen nojatuoleissa. Kuunneltiin iphonesta Lou Reedin Perfect Day. Se sopi niin hyvin siihen hienon päivän fiilikseen. Ja Prahaan. Lou Reed oli Václav Havelin hyvä ystävä. Ja Prahan. Kuten myös Mick Jagger ja Suzanne Vega. Kaikki vierailivat usein Václav Havelin luona.

Kyllä Praha on tarjonnut minulle monia tosi hienoja muistoja. Kuten myös varmasti DeeDee:lle. Ja toivottavasti myös kaikille muillekin Prahan kolleille. Tämän muistelon päätteeksi on aivan pakko kuunnella Lou Reedin Perfect Day  :D.

Lou Reed - Perfect Day

https://www.youtube.com/watch?v=QYEC4TZsy-Y&list=RDQYEC4TZsy-Y&index=1

   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 18, 2020, 11:25:58
Eräitäkin tunteja on tullut jo vietettyä Prahan tarjonnan tutkailuun ja yksi on noussut kirkkaasti sieltä esille ja nään jo lähes unia hänestä:

https://www.sex.cz/362641?Kraj=praha&Rnd=2140818115&S=24&SLoc=praha_2

Privat Prague ja Katja. Täytyy nyt toivoa, että on "työvuorossa" silloin kun siellä vaikutan ja pääsen häntä tapaamaan.

Valitettavasti koiratyttö Sarah on näemmä häipännyt Privat Gracesta, ei ainakaan ole aikoihin enää näkynyt kalenterissa.

Kocour, muistanko väärin ettet oikein digannut SexNo1 privaattia yleensäkään vai oliko kyse ainoastaan tapaamastasi hupsukasta?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 18, 2020, 14:38:04
^Oikein muistat kyllä. Kokemus on viime keväältä maaliskuulta, joten muistan sen vieläkin hyvin. Jostakin syystä se Privat Sex No.1 (http://www.sexno1.cz/en/) oli jäänyt kokematta, vaikka se sijaitsee niin hyvällä ja keskeisellä paikalla Vinohradskalla siinä meidän pelikentän keskellä. Ja siitä ei ollut yhtään ainoaa rapsaakaan sexwörkillä. Olin varannut jo hyvissä ajoin aamulla tunnin ajan ajan Vikylle klo viideksi. Vietin päivän keskustassa ja tulin hyvissä ajoin pelipaikoille. Siinä lähes privattia SexNo1 vastapäätä kadun toisella puolella on sellainen ravintola kuin Potrefena husa (https://www.restu.cz/potrefena-husa-vinohrady/). Söin siellä ja kulutin aikaa. Fiksu paikka. Vähän ennen määräaikaa sain tekstiviestin, että minun aikaani pitää siirtää tunnilla. Keskusneiti oli kuulemma ottanut hatkat ja aikataulut olivat nyt sekaisin. Hyväksyin sen, vaikka ottikin pattiin. Katselin telkusta jalkapalloa.

Sitten kun määräaika tuli, niin lähdin privattiin. Minut noudettiin ulko-ovelta. Viky oli todella huonolla tuulella ja noitui sitä heidän sentraalisandraansa kuin joku turjan lappalainen. Ja minä sain tylyn vaihtoehdon valittavaksi. Minulle tarjottiin puolen tunnin aikaa sellaisella ota tai jätä periaattella. No minä otin, kun olin sitä tapaamista jo aikani odotellut ja sildenafiilitkin oli nautittu. Se oli kyllä virhe. Palvelu oli kylmäkiskoista. Koneellista. Tuli mieleen jotkut nuoruuteni ikkunanussimiset Amsterdamissa. Mietin että sexydollyakin olisi mukavampi panna, kun sitä voisi kouria ja jyskyttää ihan kunnolla. Vikya en juuri uskaltanut koskea, koska pelkäsin että nainen rääjähtää ihan tosissaan. Tunnelma oli niin vaisu, että menetin mielenkiintoni koko touhuun. Vihelsin pelin poikki. Viky ehdotti että runkkaa minulle orgasmin, mutta kieltäydyin. Ajattelin että se runkkaus on niin kovakourainen, että heppini menee vielä irtipoikki. Jonkinlaisen omantunnon pistoksen Viky kuitenkin tuntui saaneen, sillä laittaessani eteisessä kenkiä jalkoihini hän yritti olla kovin ystävällinen. Huomasi kait vittuuntuneisuuteni. Tilasi hissin ja valitteli tätä aikasotkua. Odotti ilmeisesti jotain pientä halausta. Eipä tehnyt mieli tällä kertaa juuri poslkisuudelmia hyvästiksi vaihtaa.

Tämä oli tietenkin vain tämä yksi kokemus, ja minä hyväksyn syyn jos se oli kerta keskusneidin ottamat hatkat. Mutta sexwörkillä yksi näistä innokkaista Prahan kyntäjistä (taisi olla Limitless tai speocf76) kertoi oman kokemuksensa privatista SexNo1, ja se oli pitkälti saman suuntainen kuin minulla. No sillä kertaa syy ei ollut sentraalin hatkoista vaan joku muu. Elikä todella paskamaku oli jäänyt suuhun molemmilla. Itsellä tämä oli heikoin kokemus Prahan privateista minkä näin äkkiä muistan. Mutta Prahassa ei onneksi jaksa kauan murehtia tällaista pientä vastoinkäymistä. Menin siihen ihan kadunkulman taakse Los v Osluun juomaan olutta ja juttelemaan kuvan kauniin ja ystävällisen tarjoilijattaren kanssa baaritiskillä. Los v Oslu (http://www.losvoslu.cz/) on jablkon bongaama paikka, jota suosittelen lämpimästi myös sinulle DeeDee. Ja kaikille muillekin. Kanta-asikkaiden kansoittama mukava pubi, missä on myös todella hyvä ruoka. Varasin sitten illaksi ajan TopPrivattiin Natalielle (http://www.escort.cz/142631-incall-praha-2-natalie), ja kuten arvaatkin niin viimeistään silloin päivällinen pettymys pyyhkiytyi jonnekin historiaan syviin syövereihin  :).

Eli summa summarum. En oman kokemukseni perusteella voi suositella siniulle privattia SexNo1, mutta en uskalla yhden kokemuksen perusteella lytätäkkään koko paikkaa. Naiset ovat kyllä kauniita ja privatti muutenkin siisti ja huoneet kauniisti ja eroottisesti sisustettuja. Voi olla, että itsekkin annan SexNo1:lle vielä toisen mahdollisuuden, mutta jos varaamisessa tai muuten tulee mitään häikkää, niin heitän kyllä heti pyyhkeen kehään ja poistun takavasemmalle  :D.

 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 18, 2020, 15:58:13
^ Dekuji Kocour. Tosiaan paikkoja niillä kulmilla riittää ja itse en ole edes TopPrivatissa käynyt, mutta jos saisi tulevalla reissulla itsensä sinne hilattua.

Millaista keliä siellä on mahdollista odotella maalis-huhtikuun vaihteessa? Onko kevät millaisella mallilla yleensä tuolloin?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 18, 2020, 16:26:28
Sori. Tää oli pakko laittaa. Fillarilla Vinohdradskaa pitkin aina Korunnille asti. Eiks näin jotakuinkin asia ole? Käppäilin tuolla mihin video loppuu viime kesänä.

https://youtu.be/kel-ff9v2wQ

Näillä hoodeilla on elämän iloa tarjolla runsaasti ja on helppoa suositella kelle vain. 8)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 18, 2020, 23:08:58
^ Dekuji Kocour. Tosiaan paikkoja niillä kulmilla riittää ja itse en ole edes TopPrivatissa käynyt, mutta jos saisi tulevalla reissulla itsensä sinne hilattua.

Millaista keliä siellä on mahdollista odotella maalis-huhtikuun vaihteessa? Onko kevät millaisella mallilla yleensä tuolloin?

Maalis- huhtikuun vaihde on jo tosi keväistä aikaa matkustaa Prahaan. AccuWeatherilta voi katsella niitä keskimääräisiä lämpötiloja ja sääennusteita. No kuukauden parin säteellä eteenpäin oleviin säätiedotuksiin ei kannata tietenkään paljon perustaa. Viime vuonna oli jo helmi-maaliskuun (https://www.accuweather.com/fi/cz/prague/125594/march-weather/125594?year=2019) vaihteessa Prahassa tosi keväisen lämmintä. Tuntui kyllä todella hienolta, kun Oulussa oli vielä aivan täysi talvi päällä. Ensimmäiset kirsikkapuutkin puhkesivat jo hentoon kukkaan. Mutta uutisissa kerrottiin tällä viikolla, että nyt helmikuun puolivälissä Turussa olivat jo ensimmäiset kirsikkapuut puhjenneet kukkaan. Eli se siitä sitten. Sitten kun loma lähestyy, niin kannattaa Forecalta katsella niitä loma-ajan sääennusteita. Mutta varmasti ihan kunnon lämpimän kevättakinkin vielä tarvitset. Kuten olet varmasti huomannut, niin Prahassa ilmat vaihtelevat välillä sangen nopeasti  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Helmikuu 19, 2020, 11:59:49
Valitettavasti koiratyttö Sarah on näemmä häipännyt Privat Gracesta, ei ainakaan ole aikoihin enää näkynyt kalenterissa.

Katsoppa tuolta:

http://www.escort69.cz/en/detail/sarah

Muutama vuosi sitten vierailin kyseisessä privaatissa. Oli kyllä mukava kokemus. Privaatti sijaitsee Strizkovin metroasemalta kävelymatkan päässä. Siinä kävellessä voi haukata happea tulevaa liikuntasuoritusta ajatellen.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Turskapappa - Helmikuu 19, 2020, 16:03:27
^Sarahista en tiedä mitään, mutta priva on tuttu. Olen käynyt siellä.

Erikoisuus on, että privan vieressä on lastentarha. Siinä kun turska kävelee paikalle niin voi miettiä, että millaista tulevaa turska/huorasukupolvea siellä onkaan kasvamassa jahka aikustuvat.

Tässä privassa muuten on perinteisesti myös työskennellyt huoria, jotka sallivat videokuvauksen. Tämä vinkkinä moisesta kiinnostuneille.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 19, 2020, 18:04:01
Valitettavasti koiratyttö Sarah on näemmä häipännyt Privat Gracesta, ei ainakaan ole aikoihin enää näkynyt kalenterissa.

Katsoppa tuolta:

http://www.escort69.cz/en/detail/sarah

Muutama vuosi sitten vierailin kyseisessä privaatissa. Oli kyllä mukava kokemus. Privaatti sijaitsee Strizkovin metroasemalta kävelymatkan päässä. Siinä kävellessä voi haukata happea tulevaa liikuntasuoritusta ajatellen.
Katohan. Huikaisevat 155 senttiä pituutta ja tonnikeijun 45 kiloa, eli sama neito on kyseessä.Kiitos Beachbandit infosta ja saa tähän muutenkin kirjoitella ja samat sanat Pappaturskalle.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 21, 2020, 14:27:34
^ Dekuji Kocour. Tosiaan paikkoja niillä kulmilla riittää ja itse en ole edes TopPrivatissa käynyt, mutta jos saisi tulevalla reissulla itsensä sinne hilattua.

Millaista keliä siellä on mahdollista odotella maalis-huhtikuun vaihteessa? Onko kevät millaisella mallilla yleensä tuolloin?

Miten sinulla on TopPrivat (http://www.topprivat.cz/en/slecny) jäänyt käymättä. No Prahassa niitä privatteja kyllä riittää niin tuhottoman paljon, että eihän sitä yksi mies jokaisessa haluamassaankaan ehdi millään käydä. TopPrivat oli silloin sexwörkin aikaan se meidän suomalaisten kollien suosikkipaikka. Aika melleviä rapsoja Prahan kollit kyllä TopPrivatista kirjoittelivat. Niitä oli mukava lukea. Huikeita kokemuksia duoista ja kaikkea muuta. Topprivatissa ollaan aina tykätty erityisesti juuri suomalaisista kolleista. Tytöt ovat kehuneet suomalaisia siisteiksi, kohteliaiksi ja reiluiksi asiakkaiksi. Annoin muuten kerran oman Tsekki-Suomi seurasta tilaamani keskustelusanakirjan TopPrivattiin, kun yksi sihteerikkö niin kauniisti sitä pyysi. Kysyin häneltä muutaman tsekkisanan lausuntaohjetta, kun ne olivat minulle niin vaikeita. Tsekithän voivat laittaa sanaan vaikka viisi konsonanttia peräkkäin. Ei oululaisen suussa kieli aina tahdo vääntyä tarvittaviin suorituksiin. Tilasin sitten itselleni uuden tsekki-suomi keskustelusanakirjan ja jatkoin uutterasti lausuntaharjoituksia  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 21, 2020, 16:04:53
^ En oikein tiedä miksi Top Privat on jäänyt väliin, mutta tulevalla visiitillä se täytyy korjata. Onko se Slezskalla?

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Helmikuu 21, 2020, 18:20:53
^Joo Slezskalla se on. Namesti Mirun aukiolta matkaa on vajaat 200 metriä. Kuten olen tainnut jo monesti mainitakin, niin ne Namesti Mirun (vihreä linja) metroaseman liukuportaat ovat siis vähän pitkät. Netistä olen lukenut, että ne olisivat Euroopan pisimmät. En sitten tiedä, mutta kyllä se aika lailla mahanpohjasta ottaa. Varsinkin alaspäin matkustaessa. Namesti Mirun aukio on kyllä kaunis. Tykkään Prahassa eniten juuri siitä ympäristöstä. Siellä on jotenkin niin hieno tunnelma. Kaikki rakennukset ovat vanhoja ja kauniita. Namesti Mirun ympäristössä on paljon viihtyisiä kahviloita ja laadukkaita ravintoloita. Ja vaikka ollaan niin lähellä ydinkeskustaa, niin hintataso on pudonnut puoleen ydinkeskustan turistihinnoista.

Namesti Mirulta kannattaa noustaa ratikkaan numero 22. Se on Prahan epävirallinen maisemaratikka. Se ajaa Karlova Namnestin ympäri ja sitten Narodnia pitkin ohi Cafe Louvren ja Kansallismuseon. Sitten körötellään yli Vltavan ja kierrellään kauniissa Mala Stranassa. Malostranska Namestin jälkeen ajellaan jokirantaa pitkin ja aletaan nousemaan ylös Prahan linnalle. Itse tykkään ajella Prahan linnan ohi Strahovin luostarin pysäkille asti. Se on nimeltään muistaakseni Pohorelec. Se on linjan 22 toiseksi viimeinen pysäkki siihen suuntaan. Strahovin luostarissa kannattaa kyllä käydä. Se on perustettu 1200-luvulla ja on yhä elävä munkkiluostari. Strahovin luostarin panimossa munkit panevat 1300-luvulta peräisin olevilla resepteillään olutta. Luostarin panimoravintolassa voi maistella munkkien panemaa olutta ja katsella samalla miten olutta valmistetaan. Olen netistä lukenut, että Strahovin luostarin vehnäolut on joidenkin olutharrastajien mielestä maailman parasta olutta. Olen sitä syksyn kausioulutta maistanut, mutta ei se minun suussani ihan maailman parhaalta oluelta maistunut. Mutta makuasioistahan ei kannata kiistellä  :). Strahovin luostarin näköalatasanteelta on aivan huikeat näkymät alas Prahaan. Maailman kauneimpaan kaupunkiin.

Strahovin luostarista laskeudun Prahan linnalle yleensä Novy Svetya pitkin. Novy Svet eli Uusi maailma on tunnelmallinen kadunpätkä Hradcanyn laidalla.Se on kyllä jotenkin todella hieno. Siinä suurten ja loistavien palatsien jälkeen olet yhtäkkiä kuin jossakin keskiaikaisessa kylässä. Suurkaupungin taukoamaton sinfonia ei sinne kuulu. Olet vai sinä, pieni kapea ja mutkitteleva katu ja keskiaikainen tunnelma. Istahdin viime vuonna maaliskuun alussa yhden kahvilan terassille juomaan kahvia. Olin ainoa asiakas. Aurinko paistoi lämpimästi. Riisuin takkini. Kevään ensimmäinen satakieli visersi. Tunsin hetkisen olevani osa jotain Jan Nerudan novellia  :).

Prahan linnalla ei kannata alkaa syömään tai juurikaan juomaan. Ravintolat ovat turistisia ja kalliita. Ja näissä turistiravintoloissa on kummallista se, että vaikka ne ovat niin hintavia, niin niissä on huono ruoka ja tyly palvelu. Kannattaa lähteä laskeutumaan Nerudovaa pitkin alas Vltavan rantaan. Heti kohta Jan Nerudan kotitalon jälkeen oikealla on sivukadulla sellainen ravintola kuin U sedmi Svabu ( http://www.7svabu.cz/Pages/Fotogalerie.aspx). Siellä saa tuopillisen olutta taas alle kahden euron järkevään hintaan ja kunnon ruokaakin on tarjolla. Nerudovan alapäässä on U Kocoura eli kollikissa. U Kocourahan oli Wolfgang Amadeus Mozartin kantakuppila Prahassa 1700-luvulla. Pysähdyin viimekin keväänä juomaan siellä tuopillisen Kozelia Mozartin muistoksi. U Kocouraa vastapäätä oli joku musiikkiopisto tai vastaava. Oli niin lämmin kevätpäivä, että koulun ikkunat oli aukaistu. Siellä harjoiteltiin jotain viulukonserttoa. Musiikki oli niin kaunista, että istahdin siihen U Kocouran portaille kuuntelemaan viulujen sinfoniaa. Aurinko paistoi lämpimästi. Tunsin kuinka vuosisadat vierivät jonnekin. Varmaan sinne historiaan. Olin hyvin voimakkaasti läsnä siinä hetkessä. Elämässäni. Ja Prahassa. Nerudovaa laskeutui alas sellainen amerikkalaisten turistien iso porukka. He tervehtivät minua tsekiksi ja kysyivät, että puhunko englantia. Myönsin puhuvani. He ilahtuivat ja kysyivät, että mitenkä he pääsisivät siitä Malostarnska Namestilta julkisilla matkustamaan Raatihuoneentorille. Minä neuvoin amerikkalaisia. Reitti ei ollut aivan yksinkertainen. Amerikkalaiset kiittelivät. Olin tyytyväinen, että olin osannut auttaa heitä. Ja siitä, että minua oli luultu prahalaiseksi  :D.   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Helmikuu 28, 2020, 20:04:31
Onkohan Shemeikka nyt juuri huudeilla🤔
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 06, 2020, 17:59:26
DeeDee:n reissu Prahaan lähenee. Täytyy ihan rehellisesti myöntää, että olen vähän kade. Toivottavasti ei tämä korona-virus epidemia vaan pilaa matkaasi. Näin kevään tullen ilolinnut ilmestyvät päivystämään myös Vaclavske namestille. Katutytöthän ovat nykyään suurimmaksi osaksi paritettuja romanialaisia ihmiskaupan tai jonkun muun uhreja. Älkää vaan missään nimessä sortuko näiden ilolintujen ihan houkutteleviin tarjouksiin. Siinä urheilulajissa kun voi käydä vielä huonosti. Ja kun vielä Prahassa edullisimmissa privateissa panee ihan samalla taksalla. Ja on varmasti turvallista. Ja laadukastakin. Ainakin katutyttöihin verrattuna.

Mutta tällaisena vanhana katutyttöadiktina täytyy joka reissulla käydä sekin tarjonta katsastamassa. Katsominenhan on ihan turvallista kun ei vaan koske. Eikä mielellään ala edes mihinkään juttuihin. Tai sitä pyytämäänsä tulta savukkeeseensa tarjoilemaan. Istuskelin kerran eräänä leppoisena kevätyönä penkillä siinä Vaclavske namestin viereisessä fransiskaanimunkkien puutarhassa Lumisen Neitsyt Marian kirkon takana. Se puutarha on kyllä sellainen pieni keidas siinä ydinkeskustan hälyn keskellä. Siinä sijaitsi aikoinaan luostari, missä munkit kasvattivat yrttejä ja vihanneksia. Nyt se pieni puisto on täynnä kukkaistutuksia. Istuskelin siinä ihan kolmelta aaveelta näyttävän patsaan vieressä penkillä ja ihailin kirsikkapuiden ja pensaiden kukkaloistoa. Viereeni istahti sellainen todella kaunis nuori romanialainen nainen ja aloitti juttelun. Hän tarjosi seksiä. Tuhat korunaa (40 euroa) oli vailla hän ja akti olisi suoritettu siinä viereisessä pusikossa. Jos olisin ollut interreil-iässä, niin olisin heti oitis tarttunut tilaisuuteen. Mutta nyt aloin empiä. Vaikka houkutus olikin suuri tarttua siihen tilaisuuteen lempiä suurkaupungin hälyssä Prahan tähtikirkkaan taivaan alla, niin aloin miettiä niitä kaikkia vaaroja. Nämä Prahan yön romanialaiset ovat suurella todennäköisyydellä paritettuja, ja siinä pusikossa köyriessäni sutenööri olisi melko varmasti käynyt pajauttamassa tajuni kankaalle ja ryöstänyt minut. Tai sitten olen näin vanhemmuuttani tullut vain liian varovaiseksi ja vainoharhaiseksikin. Niinpä minulta jäi sitten sekin "käpy selän alla"- kokemus elämättä  :(. 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: mixxu78 - Maaliskuu 06, 2020, 22:02:27

Tämä on todella hyvä ketju Prahasta.

Edesmenneen SO:lla oleva ketjun perusteella itse sain "kipinän" lähteä katsomaa tätä mahtavaa kaupunkia.
Taisi olla v.14 kun siellä kävin ensimmäistä kertaa. Ilman SO:lla ollutta todella hyvää ketjua olisi varmasti ollut peukalo keskellä kämmentä ko. paikassa. Siitä sai hyviä vinkkejä ja aloittelija ko. kaupungissa pärjäsi ihan hyvin.

Olisi varmaan pitänyt tämä kaupunki kokea aikaisemmin, mutta edeltävä vuosikymmen meni tavalla tai toisella Aasiassa.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 10, 2020, 22:00:14
Monellekin tuttu tatska - Michelle on näköjään alkanut massage-tytsyksi. Paikka lähellä Namesti Mirua ;D

https://www.sex.cz/175750
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 11, 2020, 13:13:15
^No niinpä näyttää  :). Tämä on aika harvinaista, että Suomessa kiertävät tsekkisihteeriköt tarjoavat palvelujaan myös Prahassa. Ihan pari olen vuosien saatossa havainnut. Mutta en minä kyllä käytäkään juuri muita sihteerikköpalveluiden hakukoneita kuin sitä escort.cz (http://www.escort.cz/). Mutta uskallan väittää, että harvinaista se silti on.

Tämän Michellen Sweet Sin massage-paikan lähellä oli myös aikoinaan sellainen privatti kuin Privat Lucerna. Siellä tuli joskus poikettua. Siinä ihan lähellä viereisellä Francouzska kadulla on sellainen mukava kahvila kuin Cafe Slagr (http://www.kavarnaslagr.cz/). Jablko sen muistaakseni kerran bongasi. Siellä oli hieno viettää sitä kitutuntia, kun odotti niitä sovittuja treffejä. Ja olen käynyt siinä kahvilassa ihan muutenkin. Pidän sen prahalaisesta tunnelmasta. Turistit eivät sinne juuri eksy. Taustalla soi hiljaisella volymilla vanha jazz. Se sopii hyvin tunnelmaan kun nauttii niistä kavarnan runsaista ja herkullisista tarjoomuksista. Tykkään istuskella niissä toisen kerroksen hieman upottavissa vanhoissa nojatuoleissa. Kerran siinä viereisessä pöydässä prahalaiset opiskelijattaret avautuivat toisilleen edellisen viikonlopun mieskokemuksistaan. Neitien ääni kohosi pikku hiljaa siinä hauskoja ja roiseja tarinoita kertoessaan, eivätkä he aavistaneet että viereisen nojatuolin suomalaisturisti ymmärsi lähes kaiken heidän jutteluistaan. Minua kyllä huvitti, mutta yritin olla ihan pokkana ummikkona. Lähtiessäni pois teki kyllä mieli kiittää tsekiksi neitejä mielenkiintoisista eroottisen elämänsä paljastuksista ja toivottaa hyvää päivän jatkoa. Mutta maltoin kuitenkin mieleni. Onneksi. Vaikeneminen on joskus kultaa ja suunsa avaaminen vain pelkkää hopeaa  :D.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 11, 2020, 15:07:42
^ Lucie "Lucky" Theodorova taisi olla ainoa Michellen lisäksi. Eikä Lucky kauaa Suomea kierrellyt vaan jonkinlaisen Sexwork kohinan saattelemana lopetti vierailut lyhyeen. Sai nyt kuitenkin minut houkuteltua tapaamaan itsensä. Eka tsekkityttöni.

http://www.xvideos.com/video1323053/teen_beauty_lucietheodorova_-_first_ever_scene_

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 12, 2020, 19:15:07
Ylen uutisissa kerrottiin äsken, että Tsekki rajoittaa voimakkaasti lentoliikennettä maahan. Tavarat saavat kulkea, mutta eivät enää ihmiset. Myöskään Eu:n alueelta. Belgialaisilla ei ole enää mitään asiaa Tsekinmaalle, mutta suomalaiset pääsevät vielä lentokoneesta ulos. Kun muutaman päivän päästä Suomessakin tämä koronaepidemia räjähtää käsiin, niin loppuu varmaankin myös suomalaisten matkustaminen Prahaan. Ja tämähän toimii tietenkin myös toisinpäin. Eivät Prahastakaan tsekkisihteeriköt varmaan enää kauaa lennä Suomeen, ennen kuin lennot perutaan kokonaan. Eli nyt on korkea aika käydä tapaamassa sitä tsekkisihteerikköä täällä Suomessa, jos niin kuin aikomuksena on ollut. Seuraavaan mahdollisuuteen voi mennäkin sitten muutama kuukausi aikaa  :(.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 12, 2020, 19:19:51
Tässähän tätä olisi

https://www.praguemorning.cz/czech-republic-state-of-emergency/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 13, 2020, 12:54:50
Helsingin olympialaisten 1952 naisten keihäänheiton voittaja Dana Zatopkova on kuollut Prahassa 97-vuoden ikäisenä. Zatopekin perheen menestys Helsingin olympialaisissa oli kuin kruunu suomalaisten hyvin järjestämille kisoille. Suomalaisethan olivat menettäneet herruutensa pitkien matkojen juoksuissa sotavuosiin, mutta Emil Zatopekista tuli kaikkien suomalaisten uusi suuri urheilusankari. Eräänlainen ottopoika. Hänen saama lempinimensäkin kertoo paljon, sillä Emil Zatopek taipui suomalaisten suussa "satupekaksi". Emil Zatopek voitti sekä 5000 että 10 000 metrin kilpailut, ja lisäksi vielä maratonin. Dana Zatopkova voitto naisten keihäänheiton vain puoli tuntia sen jälkeen, kun Emil Zatopek oli voittanut 5000 metrin juoksun. Zatopekit olivat varmasti ensimmäiset ulkomaalaiset urheilijat, joita suomalaiset fanittivat ihan sydämensä pohjasta. Tämä urheilullinen, vaatimaton ja sympaattinen pariskunta oli kunnioituksensa kyllä ansainnut. Ja tunne oli molemminpuolinen. Zatopekit olivat suuria Suomen ystäviä ja vierailivat usein Suomessa. Ajattelen, että tästä voi alkaa kansojemmme välisen suuren ystävyyden alkaneen. Josta mekin kollit nyt Prahassa nautiskelemme. Paljon suuresta kunnioituksesta kertoo sekin, että olympiavoittojensa jälkeen Lasse Virenkin kävi vierailulla Prahassa Zatopekkien kotona. Lasse Viren oli itse kolme vuotta vanha Helsingin olympiakesänä. R.I.P Dana Zatopkova.

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000006437871.html
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 13, 2020, 18:50:33
Suomea ei mainita tässä listassa ollenkaan, eli suomalainen on tervetullut. Tsekit saavat myöskin matkustaa esim.Suomeen.

https://www.brnodaily.com/2020/03/12/news/czech-republic-declares-state-of-emergency/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vaitteri74 - Maaliskuu 13, 2020, 19:58:17
Että näin 😟
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Turskapappa - Maaliskuu 13, 2020, 20:00:39
Eipä sinne kukaan turisti juuri nyt taida halutakaan. Esimerkiksi ravintolat on suljettu iltaisin 20:00 alkaen
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 13, 2020, 20:04:22
Tuskin. Peruutin oman reissunikin. Mennään sitten taas kun tilanne on rauhoittunut.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 13, 2020, 20:09:53
^^^Jotenkin hieno kuva. Aika kalsea. Lähes autiolla Kaarlensillalla pyhimysten ja pirujen patsaat taas tuijottavat yksinäisinä toisiaan. Kuten keskiajalla. Tosiaankin vetääköhän Tsekki nyt vähän överiksi. Eihän tämä koronavirus nyt sentään mikään musta surma ole. Kuten Turskapappa kirjoitti, niin yökerhot on suljettu ja baarit menevät kiinni klo 20.00. Ylen uutisissa olikin tänään uutista Prahasta. Siinä yksi vittuuntunut mies siemaili oluttaan ja ihmetteli, että tarttuuko se koronavirus vasta illalla ja yöllä, kun baarit menevät kiinni jo klo 20.00. Hänen mukaansa nyt pitää lähteä baariin jo aikaisin aamulla, että ehtii nähdä kavereitaan ja juomaan niin paljon olutta kun ihmisen päivän aikana tulee nauttia  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Turskapappa - Maaliskuu 13, 2020, 21:04:04
Minä yleensä olen ollut Prahassa sesongin ulkopuolella. Siitä huolimatta en ole koslaan nähnyt Kaarlensiltaa noin tyhjänä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Venla - Maaliskuu 13, 2020, 21:14:23
^^^Jotenkin hieno kuva. Aika kalsea. Lähes autiolla Kaarlensillalla pyhimysten ja pirujen patsaat taas tuijottavat yksinäisinä toisiaan. Kuten keskiajalla. Tosiaankin vetääköhän Tsekki nyt vähän överiksi. Eihän tämä koronavirus nyt sentään mikään musta surma ole. Kuten Turskapappa kirjoitti, niin yökerhot on suljettu ja baarit menevät kiinni klo 20.00. Ylen uutisissa olikin tänään uutista Prahasta. Siinä yksi vittuuntunut mies siemaili oluttaan ja ihmetteli, että tarttuuko se koronavirus vasta illalla ja yöllä, kun baarit menevät kiinni jo klo 20.00. Hänen mukaansa nyt pitää lähteä baariin jo aikaisin aamulla, että ehtii nähdä kavereitaan ja juomaan niin paljon olutta kun ihmisen päivän aikana tulee nauttia  :).

No ajatellen että korona on jo Tsekeissä, niin tuntuu et maan sulkeminen turhaa enää. Vähän turhaa se olisi kyllä muutenkin jollei sitä tehtäisi sitten 100%.
Tohon logikkaan et baarit ja yökerhot on auki vaan klo 20...ehkä korona tarttuu sit iltaisin ja öisin vilkkaampaa ;D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 13, 2020, 21:15:17
Tuskin. Peruutin oman reissunikin. Mennään sitten taas kun tilanne on rauhoittunut.

On kyllä ikävää että matkasi peruuntui. On aina mukava lukea sinun hyviä rapsojasi. Saat paljon uusia kokemuksia Prahassa ja osaat kertoa niistä hyvin. Niistä saa itsekin aina uusia ideoita. Kuten esim. nämä massage jutut ja sinähän se ekana bongasit tämän mainion Privat Gracenkin. Mutta onneksi Praha on ja pysyy. Sitä ei pysty yksi koronavirus juuri heiluttamaan. Odottelemme vaan rauhallisesti parempia aikoja. Ja pidetään threadia yllä kirjoittelemalla muistoja Prahan reissuilta  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Maaliskuu 15, 2020, 09:25:15
Lauantain video Honest guide:
https://www.youtube.com/watch?v=83S-fy-fHEo (https://www.youtube.com/watch?v=83S-fy-fHEo)

Ariel Gordon (pientä paatosta videossa sekä vessapaperi ja saippua mainittu):
https://www.youtube.com/watch?v=J4dcld_NM8U (https://www.youtube.com/watch?v=J4dcld_NM8U)

Kaarlensillan olen nähnyt melkein tyhjänä aamulla noin 7 aikaan.

Mitenkähän nämä Prahan hupsut nyt pärjää kun ei ole ulkomaisia asiakkaita ainakaan entiseen malliin?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Kesava - Maaliskuu 15, 2020, 14:51:14
Mitenkähän nämä Prahan hupsut nyt pärjää kun ei ole ulkomaisia asiakkaita ainakaan entiseen malliin?
Mahtaa olla paikallisilla turskilla hyvät pillumarkkinat.  ;D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 15, 2020, 15:35:07
Turskapappa eilen postasi linkin, missä kerrottiin että Berliinin bordellit on suljettu koronaviruksen takia. Mieteiskelin että mitenkähän mahtaa olla Prahassa näitten privattien laita. Seksiklubit ja strippipaikat on tietysti suljettu, koska Prahassahan on kaikkien ravintoloiden ja baarienkin suljettava ovensa jo klo 20.00. Mutta nämä privatit. Kun ne ovat sellaisia kerrostalobordelleja ja sijaitsevat aivan tavallisissa porvarillisissa kerrostaloissa. Ovat sinänsä tietenkin Tsekin lainsäädännön mukaan sallittuja, mutta eivät niin julkisia kuin seksiklubit ja strippipaikat. Ja niitä on niin tuhannen paljon. Veikkaan että kyllä privattienkin oville on jonkinlainen munalukko käyty ripustamassa. Suomalaiset tiedotusvälineet eivät vain mitään tällaisesta kerro. Kun eivät halua valistaa suomalaisia miehiä siitä, että kuinka mukavaa, joviaalia ja lystiä on Prahassa kollien elämä  :).   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 15, 2020, 15:44:22
^Ainakin Sweet Paradiset on suljettu, mutta outcall pelittää. Top Privat "ei ota riskialueilta kotoisin olevia asiakkaita" mitä ihmettä nyt se sitten tarkoittaakin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 15, 2020, 15:58:02
^Tarkoittasikohan tuo sitten kiinalaisia ja eteläkorealaisia. Kiinassa ja Etelä-Koreassa tuo tautihuppu näyttäisi nyt olevan ohi. Ainakin tällä kertaa. Pohjoiskorealaisethan myös voisivat olla turvallisia asiakkaita, koska siellä ei ilmeisesti ole yhtään tautitapausta  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 15, 2020, 16:43:54
^ Huhut kertovat, että Poika olisi nähty, tosin naamioituneena, Privat Praguen porraskäytävässä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 17, 2020, 11:44:54
Jotain pientä piristystä tarvitsisi tähän korona-arkeen. Muistaako DeeDee tai Mika74 sellaisen 1960-luvun alkupuolen musiikkipläjäyksen Prahasta, missä tsekkiläinen misssi/mannekiini laskeutui sieltä Prahan linnalta alas, souteli veneellä Wallensteinin puutarhassa ja käveli sitten Kaarlensillan yli Raatihuoneentorille. Oli kaunia ja keveä kevät ja minihameet. Biisi oli jotain brittipoppia. Mika74 sen muistaakseni sexwörkille aikoinaan postasi. En millään nyt löydä sitä. Yritin eilenkin muistella. Sille olisi nyt tarvetta  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 17, 2020, 12:15:08
Tätäkö tarkoitat?

https://www.youtube.com/watch?v=hROH-fGYEOs

Näitä maisemia kun katsoo niin "jonkin verran" harmittaa,että tässä kävi näin.

Praha, maailman kaunein kaupunki. Eikä niissä neidoissakaan ole valittamista.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 17, 2020, 12:53:01
Juuri tätä. Tuhannet kiitokset  :D. Olga Schoberova on kyllä aivan upea. Häntä on kutsuttu Itä-Euroopan Brigitte Bardoksi. Olga Schoberova esiintyi myös Playboyn kansikuvatyttönä 1960-luvulla. Silloinhan kuvat olivat vielä hyvin siistejä. Mielestäni Praha on kaikkein kauneimmillaan juuri keväällä. Tässäkin videossa suuret puut alkavat juuri kukkimaan. Löysin YouTubesta tällaisen videon kuin tribute Olga Schoberova. Luulen, että Olga Schoberova läpäisisi jopa Turskapapan tarkat laatuvaatimukset. Mitä tulee niihin kaupungin korkeimmilla koroilla sipsuttaviin törötisuisiin blondeihin  :D.

https://www.youtube.com/watch?v=oMYXS7ay08s
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Turskapappa - Maaliskuu 17, 2020, 12:58:33
Löysin YouTubesta tällaisen videon kuin tribute Olga Schoberova. Luulen, että Olga Schoberova läpäisisi jopa Turskapapan tarkat laatuvaatimukset. Mitä tulee niihin kaupungin korkeimmilla koroilla sipsuttaviin törötisuisiin blondeihin  :D.
https://www.youtube.com/watch?v=oMYXS7ay08s
Ylittää riman helposti.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0242 - Maaliskuu 17, 2020, 14:57:56
^^^ ja ^^. Onpas vähän erilainen Praha. Mutta todella kaunis kaupunki silloin ja onneksi säilynyt sellaisena myös nyt! Ja neidot tietysti myös!
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 18, 2020, 08:35:22
Sain meilin ystävättäreltäni joka kertoi, että kelit ovat juuri nyt mainiot. Luvataan 16 astetta lämmintä. Kelpais.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 19, 2020, 00:57:23
^Ainakin Sweet Paradiset on suljettu, mutta outcall pelittää. Top Privat "ei ota riskialueilta kotoisin olevia asiakkaita" mitä ihmettä nyt se sitten tarkoittaakin.

No nyt on TopPrivatkin sitten suljettu. Huomasin, että TopPrivat on 4.2.2020 lanseerannut uuden sangen mielenkiintoisen palvelumuodon. Se on tämmöinen mega fucking. Eli näin se menee. Menet sisään TopPrivattiin ja suihkun jälkeen käyt sängylle odottamaan. Ensimmäinen morsian imee sinut juhlakuntoon ja nussii. Kymmenen minuutin kuluttua tyttö lennosta vaihtuu. Ja tätä nussimisen riemua kestää taas sen kymmenen minuuttia, kunnes kolmas tyttö tulee makuukammariin ja hoitaa sinut loppuun. Puolen tunnin lysti maksaa 2100 kr eli noin 84 euroa. Ja se sisältää siis 3x seksiä ja 3x oraalia kondomilla. Owoista joutuu maksamaan ekstraa. Jos winchesterissä riittää panoksia, niin mikään ei tietenkään estä ottamasta uusinta kierrosta uusien tyttöjen kanssa. Kaikkea se prahalainen keksiikin. Mottona tuntuu olevan, että pääasia on että mies viihtyy. Tsekkien mielikuvituksella erotiikassa taitaa olla vain taivas ja koronavirus rajana. Mutta ei tämä koronaviruskaan nyt sentään voi ikuisesti kestää. Ja sitten kollit porukalla TopPrivattiin  :).

http://www.topprivat.cz/en/node/2378
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Tibenius - Maaliskuu 19, 2020, 11:43:31
Praha, maailman kaunein kaupunki. Eikä niissä neidoissakaan ole valittamista.

Praha ylsi sijalle 14 Flight Networkin kyselyssä, jossa tiedusteltiin maailman kauneimpia kaupunkeja.

https://www.flightnetwork.com/blog/worlds-most-beautiful-cities/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 19, 2020, 17:56:18
Praha, maailman kaunein kaupunki. Eikä niissä neidoissakaan ole valittamista.

Praha ylsi sijalle 14 Flight Networkin kyselyssä, jossa tiedusteltiin maailman kauneimpia kaupunkeja.

https://www.flightnetwork.com/blog/worlds-most-beautiful-cities/

Häh. Keltähän puusilmältä tuotakin on kyselty. Praha 14., Brugge 25. ja Dubrovnik 41. Lapsikinhan näkee ja ymmärtää, että Praha on maailman kaunein kaupunki. Ja seuraavaksi tulevat Rooma ja Firenze. Pariisi oli ennen myös korkealla sijalla, mutta nykyäänhän se on kuin yksi Mogadishu avenue koko kaupunki.

Tsekittärethän on valittu maailman kauneimmiksi naisiksi. Ihan virallisesti. Muutama vuosi sitten oli sellainen äänestys, missä maailman johtavien muotilehtien toimittajat äänestivät tsekittäret aivan ylivoimaisesti maailman kauneimmiksi naisiksi. Ja mehän DeeDee:n kanssa tämä on tiedetty jo kauan ilman mitään äänestyksiäkin. Itse arvelen että tähän on historialliset syyt. Katselkaapa karttapalloa ja Tsekin sijaintia siinä. Ja lukekaa vähän oppikoulun historian kirjaa. Tsekki on sellaisessa paikassa Keski-Euroopassa, että sen yli on aina kävelty mennen, tullen ja palatessa. Jokaisessa sodassa Tsekeissä on taistella melskattu. Siinä sotien tuoksinassa yksi jos toinenkin urhea sotamies on luovuttanut oman osuutensa böömiläisten ja määriläisten geenipankkiin sperman muodossa. Joko neitojen iloisella suostumuksella tai sitten hieman pitempien neuvottelujen kautta. Ja näitten lemmenleikkien jälkeen on tsekittäristä muodostunut sellainen rotu, jonka naiset ovat pitkiä, hoikkia, rintavia, kapeauumaisia, sironilkkaisia ja pitkäsäärisiä afroditeja. Niitä jotka yleensä nousevat Välimerestä rakkaudenjumalattaren käskystä  :).

Myös nämä monet sodat ja sotilaiden kansainvaellukset näkyvät tsekittärien ihon, silmien ja tukan värissä. Vaikka suurin osa tsekittäristä onkin niitä pikisilmiä brunetteja tummatukkia, jotka ovat kauniita kuin öinen moottoritie, niin myös paljon löytyy ihan aitoja blondeja. Niitä kaupungin korkeimmilla koroilla sipsuttelevia törötisuja. Monien DNA:ssa on varmasti materiaalia myös suomalaisten hakkapeliittojen tolskaamisen jäljiltä siitä Kolmikymmentävuotisesta sodasta vuosilta 1618-1648. Hakkapeliitathan kunnostautuivat myös Prahassa ryöstämällä Strahovin luostarin ja polttamalla koko Mala Stranan. Tsekeissä tapaa myös paljon ihka aitoja punapäitä. Ja nämä eivät ole minkään vetyperoksidin tuotetta, vaan ihan luomuja. Näiden aitouden olen useasti tarkastanut alapään karvoituksesta. Mutta eivät nämäkään ole mitään Harry Potterin jälkeläisiä, vaan syyttävä sormi osoittaa jälleen siihen Kolmikymmentävuotiseen sotaan. Ruotsin kuninkaan armeijahan oli palkkka-armeija, ja 25 000 hakkapeliitan rinnalla taisteli myös paljon skotlantilaisia palkkasotureita. Veikkaan että samoilla naisilla kävivät suomalaisten kanssa. Eli ollaan skottienkin kanssa vähän niin kuin napalankoja  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0043 - Maaliskuu 19, 2020, 20:05:32
Lilykin on aito blondi. Katselkaa norjalaisen popparin Astrid S:n kuvaa ja hämmästykää...

Praha on maailman kaunein ja hotein kaupunki.  8)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Maaliskuu 20, 2020, 21:56:18
Video Prahasta julkaistu 17.3.2020, hiljaiselta vaikuttaa.
https://www.youtube.com/watch?v=EhSLHTVT4XM (https://www.youtube.com/watch?v=EhSLHTVT4XM)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 20, 2020, 22:53:01
Kiitos Mika74. Olipa jotenkin koskettava video. Jotenkin tässä kirkastuu koko tilanne. Enpä olisi ikinä uskonut että näen vielä senkin päivän kun Praha autioituu. Kaupunkihan on autio kuin jonkun keskiajan ruton, mustan surman, jäljiltä. Tuttuja katuja. Olen niitä niin paljon kulkenut ja valokuvannut pieniä yksityiskohtia. Aamuyön hiljaisina, mutta valoisina tunteina. Mutta en minä ole mitään tuollaista autiutta koskaan nähnyt.

John Lennon Wall tyhjänä ihmisistä. Mutta kuitenkin. Sen takana näyttää seisovan vieläkin, koronaviruksesta huolimatta, ylväänä se vanha suuri plataanipuu, jonka alla toinen suuri säveltäjä Ludwig van Beethoven tykkäsi istuskella Prahassa käydessään ja kirjoitella sinfonioitaan. Prahassa on melkein hienointa se, että siellä kulttuuri ja elämä on kerrostunutta. Prahassa John Lennon ja Beethoven ovat tasavertaisia. Säveltaiteen neroja molemmat. Kaupungin kulissit ovat kyllä  mahtavat, mutta se Prahan henki tulee ihmisistä. Niistä prahalaisista jotka rakastavat kaupunkiaan. Praha ja prahalaiset ovat kestäneet mustan surman, hussilaissodat, kolmikymmenvuotisen sodan, ensimmäisen maailmansodan, espanjalaisen, 1930-luvun laman, juutalaisvainot, Hitlerin ...en miehityksen, Neuvostoliiton stalinistien miehityksen, hongkongilaisen...Kyllä Praha ja prahalaiset kestävät myös tämän koronaviruksen. Ja niin kestämme mekin. Sitten me taas menemme sinne. Käymme privateissa. Juomme olutta. Kävelemme niitä Prahan keskiaikaisia katuja, jotka ovat nähneet kaiken. Nyt koronaviruksenkin. Siitä se taas lähtee. Täytyy alkaa suunnitella uutta Prahan reissua  :).

 https://www.youtube.com/watch?v=ScqRsMqNsPo
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Maaliskuu 22, 2020, 13:36:44
Livekuvaa

Astronomisen kellon edestä: https://www.skylinewebcams.com/en/webcam/czech-republic/prague/prague/prague.html (https://www.skylinewebcams.com/en/webcam/czech-republic/prague/prague/prague.html)
Kaarlensillan toisesta päästä: https://www.skylinewebcams.com/en/webcam/czech-republic/prague/prague/old-town-bridge-tower.html (https://www.skylinewebcams.com/en/webcam/czech-republic/prague/prague/old-town-bridge-tower.html)

Hiljaista on.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Tibenius - Maaliskuu 22, 2020, 15:19:41
Sitten kun taas saa matkustaa, niin Prahassa voisi kyllä käydä. Edelliskerrasta on jo vähän aikaa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Maaliskuu 27, 2020, 23:20:57
Sitten kun taas saa matkustaa, niin Prahassa voisi kyllä käydä. Edelliskerrasta on jo vähän aikaa.

Suosittelen kyllä. Yllätyt varmasti kuinka hyvässä rotissa Praha on. Siisti ja kaunis. Joka paikka on aivan tip top. Kukaan ei syljeskele räkäklimppejä kävelykaduille ja heittele tupakannatsoja minne lystää. Valitettavasti luin tässä yksi ilta netistä sellaisen uutisen, missä tsekkiläinen ministeri arveli matkustuskiellon Prahaan jatkuvan vielä ainakin vuodella eteenpäin.

Itse matkustin ensimmäisen kerran Prahaan talvella kahdeksan vuotta sitten. Jostakin syystä Praha oli aina jäänyt käymättä. En kyllä ymmärrä nyt, että miksi. Tsekkoslovakia ei kuulunut edes interreil- maiden piiriin, joten se jäi silloinkin kokematta. Se ensimmäinen kertakin vähän nahnisti etukäteen. Minun piti mennä vuokraamaan Prahasta kämppä perheen nuorison erasmusopiskeluja varten. En tuntenut Prahaa enkä tsekkejä ollenkaan. Olen tämän saman varmasti kertonut jo aikaisemminkin, ja ehkä useaankin kertaan, mutta ei tässä nyt ole tulossa mitään uuttakaan Prahan rapsaa ihan lähitulevaisuudessa, että tästä se kaikki alkoi minun kohdallani  :).

Olin sopinut sähköpostilla vuokraemäntäni kanssa treffit ja hän oli minua vastassa lentokentällä. Asunto Josefovissa oli juuri luvatun ja kuvien kaltainen, eli eipä siinä sitten muuta kuin allekirjoitin vuokrasopimuksen. Se oli vielä ennen tätä airbnb aikaa, jolloin Prahasta sai asunnon kuudeksi kuukaudeksi hyvin edulliseen hintaan. Jääkaapissa oli olutta valmiina, joten joimme syntyneen vuokrakontrahdin kunniaksi yhdet Pilsner Urguellit. Kaikki oli sujunut hyvin mutkattomaksi. Kävin sitten suihkussa ja lähdin kaupungille syömään. En tuntenut Prahaa lainkaan ja minulla oli kädessä vuokraemäntäni antama Prahan kartta, jonka avulla yritin suunnistaa. Raatihuoneentorille oli matkaa onneksi vain muutama sata metriä. Raatihuoneentorilla sain sitten ensimmäiset kiksit. Tammikuisessa matalalta lankeavassa auringonvalossa se oli aivan satumaisen kaunis. Kaikki patsaat ja talojen seinien freskot. Astronomisen kellon alla piti kuvata se tasatunnein toistuva näytelmä.

Minulla oli kova nälkä ja jano. Lähdin kävelemään Raatihuoneentorilta keskiaikaisen kaupungin kapeita katuja eteenpäin ja saavuin Husova kadulle. U Zlateho tygran (http://www.uzlatehotygra.cz/en/) kohdalla työnsin kapakan raskaan tammioven auki ja astuin sisään. Vastaan iski innokas puheensorina ja sakea tupakansavu. Meininki näytti kyllä aika iloiselta. Tilasin gulassin ja tuopin Pilsner Urguellia. En ollut koskaan juonut niin hyvää olutta. Kultaisessa tiikerissä Pilsner Urguell on aivan erityisen maukasta. Se johtuu ilmeisesti siitä juuri oikeasta lämpötilasta missä kellarissa tankkeja säilytetään, ja siitä että Urguellia juodaan U Zlateho tygrassa niin paljon että se on aina tuoretta. Mitään muuta olutta kuin Pilsner Urguellia Kultaisessa tiikerissä ei edes tarjoilla.

Kovin hyvin ei se minun illanviettoni Kultaisessa tiikerissä kuitenkaan alkanut. Lauantai-iltana oluttupa oli aivan täynnä kanta-asiakkaita ja yksinäinen turisti sai olla vähän kuin omissa oloissaan. Halusin kuitenkin päästä siihen iloiseen yhteisöön mukaan ja hain kontakteja. Olen aika hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta oli aika haastavaa päästä alkuun, kun kukaan ei halunnut jutella minulle. Mutta en luovuttanut. Ja sittenhän se lähti siitä kulkemaan. Yritin olla tosi ystävällinen ja kohtelias. Ja kun minut hyväksyttiin yhteiseen pöytään, niin tarjosin olutta ja Becherovkaa koko seurueelle. Minua alettiin pitää vähitellen ihan mukavana miehenä ja kaikki olivat kiinnostuneita minusta. Kohta tsekit tarjosivat minulle kierroksia ja minulle tuli hyvä ja lämmin olo. Tuli semmoinen fiilis kuin olisin tullut pitkän matkan jälkeen vihdoinkin kotiin  :).

Minulla ei ollut oikein mitään käsitystä tästä Prahan kaupallisen seksin skenestä muuta kuin, että sitä siellä paljon oli tarjolla. Kotona olin netistä lueskellut näistä Prahan privateista international sexguidesta. En kehdannut näistä uusista ystävistäni keneltäkään alkaa näistä asioista mitään kyselemään. Selasin aina välillä lumialtani sitä pitkää listaa niistä privateista. Niitä oli niin paljon, että oli vaikea valita mitään. Puoliltaöin laitoin sitten tekstaria sellaiseen privattiin kuin Golden Eye, jonka valitsin aivan James Bond- elokuvan nimen perusteella. Sain kohta vastauksen, että Kristynka olisi vapaana. Vastasin tulevani puolen tunnin päästä ja pyysin kännykkään tekstiviestillä privatin osoitteen.

Näytin sitten taksikuskille kännykästäni tämän osoitteen Premyslova 3. Ja sitten mentiin Skodalla talla pohjassa. Tai ainakin minusta tuntui siltä. En tuntenut enkä hahmottanut Prahaa tietenkään vielä ollenkaan, enkä ymmärtänyt että Premyslova sijaitsee Vysehradyssa ja sinne on Stare Mestosta matkaa varmaan jotain viisi kilometriä. Mieleen tuli jo kaikenlaiset kuvat Tallinnan Lasnamäestä ja venäläisistä pysähtyneisyyden ajan neuvostokämpistä ja suttuisista huorista. Kuskin kanssa en voinut paljon jutella, kun hän puhui vain tsekkiä. Ystävällinen heppu kyllä muutoin tuntui olevan. Kuski pysäytti sellaisessa jyrkässä ylämäessä vanhan jugendtalon kohdalla ja sanoi, että nyt ollaan perillä. Kiittelin ja maksoin. Kusihätä oluenjuomisesta oli tietenkin kova. Ajattelin, että en kehtaa kyllä privattiin mennä jalat ristissä ja syöksyä heti toilettiin. Helpotuksen antoi se vastapäisen talon sisäpiha, jonka ruusupuskaan kävin anatumuksella lorottelemassa ne juodut Pilsner Urguellit. Sitten tekstasin, että olen paikalla ja sain ovikoodin. Talossa oli kyllä hissi, mutta olin jotenkin niin tohkeissani, että juoksin portaat viidenteen kerrokseen. Ovi odotti hieman raollaan. Puuskutin sisään ja sanoin heti, että minä sitten tulin kun sovittiin. Vasta sitten katsoin naista. Kevyeen läpinäkyvään yöpukuun pukeutunutta Kristynkaa. Kurkkua kuivasi. Edessä seisoi sellainen tsekkiläinen juuri merestä noussut afrodite. Pitkät tummat hiukset, suklaasilmät, punatut Debbie Harry huulet, c-kupin kinteät rinnat, kapea uuma ja naisellinen lantio, täyteläiset reidet ja hoikat sääret, sirot nilkat ja violetiksi maalatut varpaankynnet. Rekisteröin kaiken. Aivoissani kamera naksutti raks raks raks. Tiesin heti että tällaista on vastassa vain ehkä kerran elämässä. Häpesin omaa nuhruista olemustani ja röökiltä haisevia vaatteitani. Pyysin suuresti anteeksi humalatilaani ja sitä että en ollut osannut varautua tapaamiseen yhtään paremmin. Ne kukatkin oli jäänyt ostamatta. Tai edes suklaarasia.

Kristynka otti ohjat käsiinsä. Kaikki oli kyllä todella hienoa. En ole koskaan ennen sitä enkä sen jälkeen tavannut tässä kaupallisen seksin skenessä naista, jonka kanssa minulla olisi ollut niin kevyt ja onnellinen olo. Meillä vaan sopi nämä kaikki protokollaat niin hyvin yhteen. Ensimmäisen varvin jälkeen istuin alasti sen lemmenhuoneen isolla erkkerillä ja katselin valaistua kaupunkia. Koska se Vysehrad on korkealla kukkulalla, niin siitä ikkunasta oli hyvät näkymät yli Prahan aina Vltavan toisella puolella siintävään Prahan linnaan asti. Polttelin avoimesta ikkunasta Montecristoa ja lumialtani soi Rolling Stonesin biisi Some Girls. Minulla oli valtava halu kertoa itsestäni ja elämästäni kaikki. Kristynka kuunteli, makoili sängyllä ja kysyi, että enkö voisi jo tulla. Loikkasin petiin kuin Walesin tiikeri Tom Jones. Tunsin olevani oman elämäni Che Guevara.

Meistä tuli Kristynkan kanssa hyvät ystävät. Tapasimme usein. Vietimme paljon aikaa yhdessä. Kävimme Vysehradin linnan puistossa piknikillä ja söimme Kristynkan laittamia eväitä. Kävimme Veletrzni-palatsissa katsomassa Vincent van Goghit, Picassot, Matisset ja Chagallit. Nussimme paljon. Kun Kristynka valmistui Kaarlen yliopistosta ja muutti kotiseudulleen Libreciin opettamaan lukiolaisille matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa, niin jotain minun Prahastani kyllä muuttui. Aivan lopullisesti. Mutta kyllä se Praha on vieläkin todella hieno  :D.

 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Huhtikuu 10, 2020, 17:36:50
https://www.youtube.com/watch?v=hROH-fGYEOs

Tässä DeDee:n ystävällisesti postaamassa videossahan sen loppupuolella Olga Schoberova soutelee soutuveneellä Wallenstein palatsin puutarhan suihkulähteessä. No käyhän se tietenkin noinkin. Vähän köppäseltä se kyllä näyttää. Mutta Olga ei ole tietenkään kotoisin tuhansien järvien maasta kuten me. Viimeksi kun kurkistin suihkulähteen sameaan veteen, niin siellä uiskenteli aivan valtavia leipälapion kokoisia karppeja ja suuria taimenia :).

Wallensteinin palatsi on Mala Stranassa ja sen sisäänkäynti on aivan siitä metroasema Malostarnskan vierestä. Siellä kyllä kannattaa poiketa ihastelemassa  puutarhan kauneutta, vaikka Palatsiin ei nykyään sisälle pääsekään, koska se on Tsekin kulttuuriministeriön hallussa. Mutta jo puutarhakin on todella hieno. Se on sellainen vehreä keidas suurkaupungin melskeen keskellä. Puutarhan hienoutta ei ulkopuolelta voi aavistaakkaan. Puutarhasta on kyllä hienot näkymät ylös kohoavalle Prahan linnalle. Wallenstein varmaankin usein istuskeli puistonsa penkeillä ja katseli ylös Prahan linnalle. Prahan linna oli niin lähellä, mutta kuitenkin saavuttamattomissa.

Albrecht von Wallensteinhan on tuttu Topeliuksen Välskärin kertomuksista. Zakrias Topeliushan oli Helsingin yliopiston historian professori, ja Välskärin kertomuksetkin ovat ihan hyvää ja mielenkiintoista historiallista luettavaa. Hakkapeliitathan ottivat rajusti yhteen juuri Wallensteinin sotaväen kanssa kolmikymmenvuotisessa sodassa 1618-1648. Oikeastaan juuri näissä taisteluissa syntyi se hakkapeliittojen legenda, joka elää vieläkin hengissä Keski-Euroopassa.

Wallenstein oli kyllä ovela ja häikäilemätön tyyppi. Hän oli köyhän protestanttisen pienviljelijän poika, mutta oli päättänyt pärjätä tässä maailmassa. Wallenstein nai nuorena rikkaan leskirouvan, ja kun iäkäs leskirouva sitten viiden vuoden päästä kuoli ruttoon, niin Wallenstein peri suuren omaisuuden. Mutta Wallenstein ei jäänyt viettämään rikkaan tilanomistajan leppoisaa elämää, vaan sijoitti rahansa tuottavasti. Wallenstein hankki rahoillaan palkka-armeijan, jota hän alkoi sitten vuokrata kovaan hintaan Habsburg-keisari Ferdinandin käyttöön. Eli Wallenstein taisteli tavallaan rahasta omaa kansaansa ja protestantteja vastaan. Wallensteinin palvelukset kävivät kuitenkin keisarille niin kalliiksi, että keisari joutui panttaamaan osan valtakunnastaan. Wallenstein rikastui, ja kohta hänen omistuksessaan oli neljännes Böömin maista. Lopulta Wallensteinin kyltymätön ahneus kuitenkin suututti Habsburgien keisarin ja hän murhautti nukkuvan Wallensteinin sänkyynsä Egerin kaupungissa vuonna 1634. Eli tässäkin voisi sanoa, että ahneella on paskanen loppu  :).

Wallenstein ehti kuitenkin rakennuttaa 1620-luvulla Mala Stranaan sen hienon palatsinsa. Palatsin paikalta purettiin 26 taloa ja kolme puutarhaa. Palatsiin tuli viisi pihaa, sisäratsastushalli, talli kolmellesadalle hevoselle, kappeli ja laaja puutarha. Puutarhan patsaskujan hienot patsaat ovat nyt jäljennöksiä. Alkuperäiset patsaat, jotka olivat kuvanveistäjä Adrian de Vriesin tekemiä, ovat nyt Ruotsissa Drottningholmin linnan puutarhassa, ja joiden ympärillä prinsessa Estelle voi nyt leikkiä vaikka piilosta pikkuveljensä, Skånen hertuua, prinssi Oscarin kanssa Prahasta ryöstetyn sotasaaliin keskellä. Tsekit saivat 1920-luvulla luvan käydä Ruotsissa tekemässä kopiot alkuperäisistä patsaista.   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Huhtikuu 10, 2020, 22:49:05
Olen joutunut kerran kyllä sangen erikoiseen tilanteeseen Prahassa näitten suomalaisten hakkapeliittojen tiimoilta. Mala Stranassa baaritiskillä aloin kerran vieressä istuvani tyylikkäästi harmaantuneen herrasmiehen kanssa juttusille. Tietenkin tuli myös puheeksi, että mistä olen kotoisin. Kun kerroin olevani suomalainen meidän ystävällinen keskustelu sai jäätävän lopun. Se tuli minulle aivan täysin puskista, koska tämä oli kyllä ensimmäinen ja toistaiseksi onneksi ainoa kerta. Aina aikaisemmin suomalaisuus oli ollut kuin valttikortti. Olin sitten privatissa, oluttuvassa, ravintolassa syömässä tai airbnb kämppää vuokraamassa, niin suomalaisena olen kokenut, että minulla on aina ollut aivan erityisen lämmin asema prahalaisten sydämessä. Mutta sillä kertaa meni vähän toisin.

Tämä vanha herra kaatoi niskaani siinä baaritiskillä suuret synnit esi-isieni lähes 400 vuotta sitten tekemistä töölöntöistä. Tiesin kyllä paljonkin hakkapeliittojen suorittamista "urotöistä" kolmikymmenvuotisessa sodassa juuri Böömin alueella, mutta tämä prahalaisherra kertoi minulle kyllä myös paljon sellaista, mistä en olisi niin erityisemmin halunnut kuulla. Minulla ei ollut oikeastaan mitään vastaansanomista, koska ymmärsin kyllä heti että tämä herra tiesi kotikaupunkinsa historian perinpohjaisesti. Hakkapeliitat ryöstivät Strahovin luostarin ja hajottivat joka paikan. Kaikki hopeakin piti hakata irti ja särkeä hienot esineet. Sitten nämä sankarit laskeutuivat alas Mala Stranaan ja polttivat koko Mala Stranan. Mala Stranan jälkeen hakkapeliitat lähtivät ylittämään Vltavaa tarkoituksenaan hävittää Stare Mesto ja Nove Mesto. Eli koko Praha. Vltavan yli meni silloin 1600-luvun alussa vain yksi silta, eli Kaarlensilta, ja hakkapeliitat pysäytettiin ja lyötiin sillä sillalla.

Jossakin vaiheessa minua alkoi ihan tosissani vituttamaan tämä, että minua syytettiin 400 vuotta sitten esi-isiemme tehneistä töölöntöistä. Ja kyllähän se toisaalta vähän huvittikin. Mutta toisaalta en mitenkään halunnut loukata tätä vanhaa herrasmiestä. Aloin kertomaan sitten, että minkälaista elämä oli Suomessa Ruotsinvallan aikana. Ja että nämä hakkapeliitat olivat tavallaan Ruotsin kuninkaan pakottamia ratsusotilaita, joidenka oli pakko osallistua tähänkin Ruotsin käymään sotaan. Maatalojen oli varustettava ratsumies varustuksineen ja lähdettävä mukaan Ruotsin kuninkaan sotaretkille. Kerroin, että suomalaiset hakkapeliitat olivat vain tavallisia maalaismiehiä, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin käyneet edes oman pitäjänsä ulkopuolella. Heitä johti ruotsalainen upseeristo, joka ei osannut edes suomenkieltä. Kerroin, että hakkapeliitat olivat oikeastaan uhreja tässä suursodassa. Ja kaikki se valtava sotasaalis mitä Prahasta ryöstettiin ei koskaan jalkautunut Suomeen asti. Kerroin että suomalaisten suurin sotasaalis koko sodasta oli peruna, mikä hakkapeliittojen satulalaukkujen sisällä perunanmukuloina kantautui myös Suomen perikylille asti. Vaikka peruna vasta sitten lopulta 1800-luvulla syrjäyttikin nauriin, ja näin oleelliseti paransi suomalaisten ruokahuoltoa. Kerroin että Euroopan museoita kyllä koristavat vielä tänäkin päivänä kaikki ne hienot aarteet mitä Rudolf II aikana Prahaan kerättiin 1500-luvun lopulla, ja sitten sieltä kolmikymmenvuotisessa sodassa ryöstettiin, muuta Suomessa sitä ryöstösaalista ei ole.

Vieritin kaiken syyn ruotsalaisten niskoille. Pikku hiljaa aloimme löytää yhteisen sävelen historian tulkinnassa. Myös minun tarjoilemani Pilsner Urguell ja Becherovka- napsut alkoivat maistua. Lopulta löysimme kansojemme väliltä suuren yhtenäisyyden. Olemme molemmat olleet aina suurten naapuriemme sorron alla. Meidän yli on aina kävelty. Mennen, tullen ja palatessa. Mutta silti olemme sitkeänä, työteliäänä ja ylpeänä kansan molemmat säilyttäneet oman kielemme, kulttuurimme ja itsenäisyytemme. Vaikka välillä on ollut vaikeaakin. Kohottelimme maljoja Tsekin ja Suomen ystävyydelle ja haukuimme ruotsalaiset, itävaltalaiset, unkarilaiset, saksalaiset, neuvostoliittolaiset ja venäläiset. Meillä oli oikeastaan hyvä ja lämmin ystävyyden hetki.

Kun poistuin kapakasta Prahan tähtikirkkaaseen yöhön, niin olin itseeni oikeastaan aika tyytyväinen. Olin ollut yhteisen isänmaan asialla  :).     
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Huhtikuu 23, 2020, 12:35:41
Jablkon kanssa juteltiin ja naureskeltiin Janekin Honest Guy in Prague koronapäivitykselle Prahasta. Tai ei naureskeltu tietenkään sille, että Praha on ihmisistä ja elämästä tyhjä kuin neutronipommin jäljiltä, vaan sille että nyt ne pahimmat turistien kusettajatkin ovat joutuneet pudottamaan hintojaan normaalille prahalaiselle tasolle. Nyt Raatihuoneentorillakin saa gulassin neljällä eurolla aikaisemman kahdeksantoista euron sijasta. Ja huurteisen oluttuopinkin voi vetäistä kitusiin siihen inhimilliseen kahden euron hintaan, eikä tarvitse pulittaa tuopillisesta mitään kuuden euron ryöstöhintaa. Eli niin se maailma muuttuu koronaviruksen mukana. Mutta varmaahan on se, että kun tilanne taas vähänkin normalisoituu, niin hinnat palaavat entiselleen. Eli kuten on tullut useinkin mainittua, niin älkää koskaan menkö näihin turistin kusettajien ansoihin. Raatihuoneentorilla vain urpot syöpöttelevät ja juopottelevat. Ihan jo senkin takia, ryöstöhintojen lisäksi sekä ruoan laatu on huonoa että palvelu tylyä. Sama koskee myös muita pahimpia turistirysiä, kuten esim. Prahan linnan aluetta.

Kun pankkiautomaatit ovat kiinni, muutama turisteja ryöstävä rahanvaihtopiste on auki. Aivan törkeitä tyyppejä. Janek tylyttää kyllä ankarasti. Onneksi Prahassa pankkikortilla maksaminen on jo suunnilleen yhtä yleistä kuin Suomessakin, joten käteistä ei tarvi enää muuhun kuin toriostoksiin ja privatteihin. Joulukuussa maksoin massage-paikassakin jo kortilla. Kannattaa jo melkein varmuuden vuoksi vaihtaa käteinen Forexilta. Mutta sitten kun Prahaan taas pääsee matkustamaan, niin tietenkin pankkiautomaatit ja pankit sekä rehelliset rahanvaihtopisteetkin ovat taas auki. Videon lopussa Janek kertoo näistä Tsekin hallituksen tekemistä päätöksistä purkaa koronarajoituksia. Pienet kaupat (pinta-ala alle 200 neliötä) avautuvat 27. huhtikuuta ja isommat kaupat 11. toukokuuta. Ravintoloiden, kahviloiden ja baarien terassit aukeavat 25 toukokuuta. Ostoskeskukset aukeavat sitten 8 kesäkuuta. Kuten myös hotellit ja kulttuurikohteet. Mutta rajojen aukeamisesta ei vielä ollut minkäänlaista tietoa. Eli kyllä siinä voi vielä aika paljon vettä virrata Vltavassa, ennen kuin Prahan riemuihin taas matkustetaan  :(.

https://www.youtube.com/watch?v=nrEDpfjnrIw
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 10, 2020, 14:01:05
Vähän tässä hämää, että miten Shemeikan Prahan reissu mahtoi sujua ::)
Mitään kerrottavaa muille ei ainakaan ollut.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 13, 2020, 08:24:01
Viesti Chodovin betonilähiöstä: nyt voisit tulla Prahaan jos sulla on vaan esittää negatiivinen koronatodistus.

En tiedä sitten. Itse ajattelen optimistisesti , että josko syssymmällä sitten pääsisi hiippailemaan maailman hienoimman kaupungin katuja ja ehkä(😀) käväisemään joissain kaupungin lukemattomissa kulttuurinähtävyyksissä kuten PrivatPraguessa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Kesava - Toukokuu 13, 2020, 10:31:19
Viesti Chodovin betonilähiöstä: nyt voisit tulla Prahaan jos sulla on vaan esittää negatiivinen koronatodistus.
Onko tällä vastapuolella myös esittää negatiivinen koronatodistus?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 13, 2020, 11:20:28
Valtion linjaus tämä, ei pikku chodovilaisen ;)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 13, 2020, 19:09:22
Esim.Top Privat ja Masaze Princess ovat avanneet jo ovensa. Privat Prague, Privat Grace ja Privat Italska ovat olleet käsittääkseni avoinna koko ajan ainakin ilmoitukset ovat olleet näkösällä, eli elämä voittaa ja normaalit ajat ovat pian käsillä.

Toivottavasti tsekittäret ja slovakit pääsevät pian lentelemään tänne Perä- Hikiällekin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Toukokuu 14, 2020, 13:31:12
Viesti Chodovin betonilähiöstä: nyt voisit tulla Prahaan jos sulla on vaan esittää negatiivinen koronatodistus.

En tiedä sitten. Itse ajattelen optimistisesti , että josko syssymmällä sitten pääsisi hiippailemaan maailman hienoimman kaupungin katuja ja ehkä(😀) käväisemään joissain kaupungin lukemattomissa kulttuurinähtävyyksissä kuten PrivatPraguessa.

Taitaa Tsekeissä valtion kassakirstun pohja pikku hiljaa pilkistää, kun turisteja aletaan houkutella takaisin Prahaan. No onhan se tuollainen negatiivinen koronatodistus tietenkin tyhjää parempi sekin, mutta en minä siihen kyllä sokeasti luottaisi. Minun kohdallanihan se tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi ensin Oulussa käydä koronatesteissä ja odotella kotona sen testin tulosta. Sitten voisin pakata matkalaukkuni ja lähteä junalla kohti Helsinkiä. Lentoja on nyt niin radikaalisti vähennetty, että tuskin saisin lentolippua Oulusta Helsinkiin. Helsingistä sitten siirtyisin julkisilla lentokentälle ja sieltä lentäisin Prahaan. Esittäisin negatiivisen koronatestituloksen viranomaisille ja matkustaisin bussilla ja metrolla keskustaan. Prahassa tietenkin söisin ravintoloissa ja joisin baareissa. Matkustaisin julkisilla. Ja tapaisin sihteerikköjä. Aika paljon minulla tulsi näitä ihmiskontakteja ja mahdollisuuksia saada se koronavirus kitusiini. Ja levittää sitä sitten muihin ihmisiin. Siinä ei paljon se Oulussa otettu negatiivinen koronatesti taskussa painaisi.

Vähän samanlainen ilmiö oli 1980-luvulla Barcelonassa. Ramblasin katuhuorat eivät millään tahtoneet suostua käyttämään kondomia asiakkaiden kanssa. Tunnetustihan aika on rahaa, ja systeemi Ramblasin tuntihotelleissa oli se, että äkkiä sisään ja sitten ulos. Ja sitten vaan uutta matoa koukkuun. Ramblasin katuhuorat olivat kokemuksesta oppineet sen, että kondomin kanssa känninen merimies ja interreilaaja jyystää menemään tuntitolkulla. Ja senjoritat halusivat tunnissa monta asiakasta. Senjoritat olivat kyllä sangen taitavia näissä lemmenleikeissä, ja yleensä se mälli lensikin sitten alta aikayksikön sinne pillun perukoille. Senjoritoilla oli sellainen kuvallinen "huorapassi", jota he aina esittelivät jos kondomeista yritti jotain kysellä. Sen "huorapassin" mukaan heillä ei ollut sukupuolitauteja. Heidän piti kuulemma kerran viikossa käydä hakemassa lääkärissä siihen leima. Itse en jaksanut niin kauhean tarkasti niitä passeja alkaa syynäämään. Nussittiin menemään, kun pillua kerrankin sai mielin määrin. Nitäpä niillä leimoilla oli merkitystä, kun senoritat olivat viimeisen pillusyynin jälkeen nussineet varmaan jo vähintään sataa urhoa. Barcelonasta lähtiessä käytiin sitten pharmaciasta ostamassa kunnon kuuri V-penisilliiniä ja vedettiin se kitusiin. Ei jääty odottelemaan tippurin tai hyppykupan ensioireita. Antibiootit olivat silloin Espanjassa käsikauppalääkkeitä. Sitten kun San Franciscon homot keksivät sen hivin, ja alkoivat levittää sitä huoriinkin, niin ne systeemit kyllä vähän muuttuivat. Mutta Barcelona muuttui muutenkin paljon tylsemmäksi paikaksi, kun vuoden 1992 olympialaisia varten Barcelona alkoi siistiä kasvojaan ja koko sataman puoleinen Ramblas siivottiin ja tuntihotellit purettiin. Ja ne iltaisin Ramblasilla päivystävät tuhannet katuhuorat restauroitiin bordelleihin  :).   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 14, 2020, 18:11:24
Kyllä mä elättelen toiveita, että Filat läpsähtelee Vinohradskalla syksyllä :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Toukokuu 23, 2020, 10:36:49
Toiveenani on, että M05 maihinnousukengät saa taas kokea prahan mukulakivikadut kesän tai alkusyksyn aikana.
Monet privaatit on aukaisseet ovensa jo jonkin aikaa sitten, joten sen suhteen tilanne on hyvä.

Paikkoja bongattavaksi kaupungilta:
https://www.youtube.com/watch?v=DDUx7cSg7Uw (https://www.youtube.com/watch?v=DDUx7cSg7Uw)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Toukokuu 29, 2020, 13:46:36
Täytyypä alkaa tästä lähtien tutkimaan TopPrivatissa ja Privat Gracessa eteisen kenkärivistöä vähän tarkemmalla silmällä. Josko siellä sattuisi olemaan vaikka tuttuja herroja nautiskelemassa Prahan riemuista  :). Itse suosin Prahassa Nikejä. Niken väri vaihtelee sitten mielialan ja pikkutakin värin mukaan. Muuten hyvät ja jalkaan sopivat kengät ovat Prahassa aivan elinehto. Aivan kuin huomaamatta sitä tulee tallattua päivän aikana ehkä useampikin peninkulma. Sillei hissukseen  :).

Kiitos Mikalle hyvästä videovinkistä. Näitä vanhoja Prahan filmejä on mielenkiintoista katsella. Harmittaa kyllä vietävästi, että silloin aikanaan 1980-luvulla ei interreililla tullut käytyä Prahassa. Jäi se neukkuaikojen Praha kokematta. Tsekkoslovakia ei kuulunut silloin niihin interreilmaihin, joten siellä olisi pitänyt ostaa erikseen maan sisällä junaliput. No se nyt ei tietenkään olisi ollut mikään ongelma, mutta se etukäteen hankittava viisumi tuntui vähän turhan vaivalloiselta. Kun siinä olisi pitänyt tietää jo etukäteen ne päivätkin milloin on maassa ja missä majoittuu. Interreilaaja ei halunnut niin tarkasti matkasuunnitelmaansa lyödä etukäteen lukkoon. Budapestissa kyllä käytiin, koska Unkari kuului interreilmaihin (ainoana itäblokin maista) ja suomalaiselle viisumin kirjoittivat siinä junassa passintarkastajat. Kiitos Urho Kekkosen ja Suomen harjoittaman ulkopolitiikan. Tämä meidän viisumikäytäntö herätti kyllä ansaittua kateutta ruotsalaisissa ja amerikkalaisissa interreilaajissa  :).

Eli Prahan neitien tarjoamat ilot silloin neukkuaikana jäivät sitten kokematta. Veikkaan, että Prahassa oli samanlainen käytäntö kuin Leningradissa. Mitään virallista prostituutiota ei ollut, mutta länsivaluutalla kaikki järjestyi. Muistan kuinka nuorena miehenä lueskelin mökillä paskahuussissa vanhaa Jallua. Jalluhan oli vielä siihen aikaan arvostettu kulttuurilehti. En tiedä että kuka arvoisista sukulaisistani oli sen paskahuussiin kiikuttanut. Siinä Jallussa oli pitkä juttu Prahasta ja muutama suttuinen kuvakin oli elävöittämässä tarinaa. Muistan vielä sen otsikon. Se oli että "Seikkailu alkaa Laternasta". Se Laterna oli varsin asiantuntevan reportterin mukaan sellainen suuri vanhan ajan tanssiravintola, missä hän oli aina käynyt iskemässä itselleen yöseuraa. Länsivaluutta oli silloin Prahassa arvossaan. Se oli kyllä sen verran mellevästi kirjoitettu se juttu, että nuoren pojan mielessä alkoi itää ajatus, että tuonne Prahaan on kyllä vielä kerran päästävä. No aika paljon siinä vettä sai virrata Vltavassa Kaarlensillan ali ennen kuin se sitten toteutui  :D.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 29, 2020, 18:54:32
Kocour, kirjota taas jotain hienoa meidän kaupungista sillä ikävä sinne alkaa olemaan jo suuri. Sulta kun se käy.

Taidan tänään laittaa meilin Chodoviin ja kysellä kuulumisia ja missä ylipäätään siellä mennään.

Kengistä vielä sen verran, että Privat Gracen eteisestä saattaa löytyä myöskin Adidas Chaos -tossut
kun ollaan punkmiehiä kerta.  ;D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 29, 2020, 19:59:38
Pakko vielä jatkaa kun vauhtiin kerta pääsi. Ekaksi Mikalle thanx videosta. Se oli siistiä.

Kocour, kun seisoskelet siinä ovisyvennyksessä Privat Gracen alakerrassa, katuhan on Baranova, oletko missä kaupunginosassa virallisesti? ;) Vinohrady vai Zizkov?


Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Toukokuu 29, 2020, 21:24:54
http://www.progetto.cz/che-guevara-sul-tram-numero-17/?lang=en

Olen aika hyvin perillä Ernesto Che Guevaran elämänvaiheista, mutta yksi puolen vuoden periodi hänen elämästään on huonosti tunnettu. Eli se puoli vuotta jonka Che vietti Prahassa keväällä ja kesällä 1966 palattuaan täysin epäonnistuneelta sissiretkeltään Kongosta. Se Kongon vallankumousretki oli mielestäni tuomittu epäonnistumaan ja alun perinkin huono idea, mutta sekin piti näköjään käydä läpi. Prahassa Che Guevara kirjoitti selostuksen Kongon retkestä nimeltään Tarina epäonnistumisesta. Kongon retken jälkeen Che oli sekä fyysisesti että henkisesti lyöty mies ja hän tarvitsi lepoa. Aikaa fyysiseen palautumiseen ja henkiseen eheytymiseen. Che Guevaralla oli hyvät ystävyyssuhteet tsekkeihin ja taitavasti naamioituneena tämä maailman etsityin mies sitten asusteli puoli vuotta Prahassa ja Prahasta 20 kilometrin päässä olevassa villassa.

Olen Havannassakin kulkenut Che Guevaran jalanjäljillä, joten piti ne jalanjäljet tietysti yrittää etsiä myös Prahasta. Viime vuoden maaliskuussa siihen tarjoutuikin sitten oiva tilaisuus. Olin yksin kahden viikon reissussa, ja neljä ensimmäistä päivää olivat sellaisia luppopäiviä, koska se minun vakio airbnb kämppäni oli varattu. Otin sitten neljäksi yöksi huoneen Zizkovista hotelli Golden City Garnista (https://www.goldencity.cz/en/), koska ajattelin että Zizkov vanhana ja perinteisenä työläiskaupunginosana olisi hyvä paikka aloittaa Che Guevaran jälkien etsiminen. Zizkovhan on tuttu kaikille niistä 1970- ja 80-luvun kommunistisista sosialistisen realismin tyylisuuntaa edustavista tsekkoslovakialaisista elokuvista, joissa Zizkovin työläiset ja harmaa kaupunginosa ovat pääosisssa. Ja ne yleensä marraskuuhun sijoittuvat elokuvat päättyvät aina siihen lopputekstiin että KONEC. Muuta niistä elokuvista ei tarvi juuri muistaakkaan.

Golden City Garni sijaitsee aivan Zizkovin sydämessä Seifertovan varrella. Seifertovaa pitkin kulkevat ratikat keskustaan yötä päivää. Zizkovia verrataan matkaoppaissa Helsingin Kallioon ja Seifertova voisi sitten olla vaikka se Helsinginkatu. Kalliota ja Zizkovia yhdistää juuri kulttuurillinen muutos eli vanha työläiskaupunginosa keskiluokkaistuu pikku hiljaa. Siellä viihtyvät kuitenkin kaikenlaiset taiteilijaporukat, alakulttuuri ja kaiken maailman hipsterit sekä narkkarit. Hotellin oven edessä piti majaansa aina päivisin yksi koditon mies. Näin ainakin ajattelin, koska hänellä näytti olevan koko maanpäällinen omaisuutensa niissä lukuisissa muovikasseissaan. Kun kuljin ohitse, niin kävin aina ostamassa siitä viereisestä palapizzapaikasta meille välipalat. Hän kiitti aina vuolaasti, vaikka ei koskaan mitään kerjännytkään. En vaan pysty kävelemään koskaan ihmisen ohitse kun itsellä on taskut pullollaan korunoita. Hotellin aamiaisella huomasin, että Golden City Garni oli erityisesti nuorten reppureissaajien suosiossa. Eikä ihme, sillä jos muistan oikein niin yhdenhengen huone maksoi noin sata euroa neljältä yöltä.

Näistä reppureissaajista ja huoneeni karusta pienestä kauneudesta (huoneen pinta-ala oli 11 neliötä) mieleeni tulvahtivat kaikki ne hienot muistot nuoruuteni tuhruisilta interreileilta. Hyvistä ystävistä. Kävin ostamassa pullon becherovkaa Seifertovakadun Albertista. Aloin juoda lämmintä becherovkaa hammasmukista. Herkistyin. Lähenevä kuudenkymmenen vuoden ikä ja rähjäinen hotelli. Hammasmukista hörpitty lämmin viina. Kaikki hienot muistot. Aika juoksi kuin kuvina edessäni. Aukaisin huoneeni ikkunan Sefertovalle. Raitiovaunut kolkuttelivat menemään suurkaupungin sinfoniaa. Lähettelin kännykällä viestejä vanhoille interreilkavereilleni ja kiittelin heitä eletystä elämästä. Kokemuksista. Ystävyydestä. Sain ystäviltä vastauksia. Muistin taas kuinka nuoren pojan taivas oli kerran sininen ja korkea.

Mutta ei auttanut jäädä hotelliin märehtimään. Liikkeelle oli lähdettävä ja etsittävä niitä Che Guevaran jalanjälkiä. Olin kerran aikaisemmin käynyt sellaisessa Zizkovin oluttuvassa kuin Pivnice U Sadu (https://www.usadu.cz/cs), joten lähdin nousemaan jyrkkää mäkeä kohti Zizkovin televisiotornia. U Sadu on suuri sellaisten paikallisten suosima rehti oluttupa, joka on perustettu vuonna 1929. U Sadussa on mukavat terassit ja istuin terassilla ja katselin sitä paikallista elämää. U Saduun eivät turistit juuri eksy. Monia näitä U Sadua ympäröiviä taloja koristavat Che Guevara graffitit. Tunsin että nyt olen todella lähellä. Minulla oli vahva intuitio, että myös Che Guevara oli U Sadun terassilla kesällä 1966 tarkkaillut prahalaisten elämänmenoa. Siinä aivan Zizkovin jättimäisen televisiomaston vieressä on juutalainen hautausmaa. Sinnehän on haudattu myös vuonna 1924 kuollut Franz Kafka. Kafka oli yksi Che Guevaran lempikirjailijoista, joten olin varma että Che oli U Sadusta lähtenyt käymään Kafkan haudalla. Kafkan hauta on helppo löytää, koska sinne johdattaa opastekyltit. Kafkan hauta jaksaa herkistää aina, koska haudalle ovat Kafka-fanit eri puolilta maailmaa tuoneet omia Kafkan lempikirjojaan ja avanneet ne jostakin suosikkikohdastaan. Hieno kunnianosoitus mestarille. Joka ei eläessään saanut minkäänlaisesta kunnioituksesta nauttia. Ikävä että Franz haudattiin vielä isänsä viereen. Ankaran, alistavan ja ilkeän miehen viereen, jota Franz Kafka inhosi sydämensä pohjasta. Mutta lohdutin itseäni sillä, että Franz Kafka sai kuitenkin lyhyen elämänsä aikana nauttia myös siitä suuresta ystävyydestä, mitä Albert Einstein ja Max Brod hänelle osoittivat. Franz Kafka oli suuri näkijä. Ehkä Jumala armahti häntä ja otti pois, ennen kuin ...t ja fasistit nousivat lopullisesti valtaan ja olisivat tietenkin heti tappaneet hänet. Otin taskumatistani hörpyt lämmintä becherovkaa Franz Kafkan muistoksi. Ja toisen hörpyn kaikkien maailman ystävien muistoksi. Koska hyvät ystävät ovat maailmassa ihan parasta  :).

Seuraavana aamuna oli hieman krapulaakin, mutta parilla napsulla becherovkaa sekin kyllä hoitui. Aamiaisbuffetista nauttiessani ajatukseni alkoivat taas harhailla. Mutta tällä kertaa ei Che Guevarassa, vaan siinä varsin runsaspovisessa neidissä joka huolehti aamiaistarjoiluni riittävyydestä. Jotenkin näissä tsekittärissä on se jokin. Huoneessani aloin heti etsiä kännykästäni viereisen privatin SexySelmickyn (http://sexyselmicky.cz/cs) kotisivuja. SexySelmickyhän oli siinä aivan hotellini vieressä. Tai sanotaan nyt siinä noin sadan metrin päässä. Varasin ajan Misa neidiltä iltapäiväksi kello kolmeksi. Kävin ostamassa Albertista uuden putelin becherovkaa ja täytin taskumattini. Olin taas valmis lähtemään Che Guevaran jalanjäljille Zizkoviin.

Zizkovissahan kuljetaan siis mäkiä ylös ja sitten taas alas. Mutta lähes joka paikasta kattojen yläpuolella näkyy Jan Zizkan valtava ratsastajapatsas. Patsas sijaitee korkealla Vitkovin kukkulalla, missä käytiin hussilaissotien ensimmäinen taistelu vuonna 1420. Ennen taistelua katolisten kuningas Sigismund oli julisatanut "paskovansa hussilaisten kasvoille". Mutta toisin kävi. Jan Zizkan, yksisilmäisen työläissankarin, sekalaiset kansanmiehistä kootut joukot eivät hävinneet yhtään taistelua hussilaissodissa. Tsekkiläiset kansanmiehet voittivat katolilaiset ylimystön ja kartanonherrojen tukemat ristiretkeläiset ja saivat pitää protestanttisen uskontonsa. Vielä muutaman sata vuotta. Hussilaissodathan alkoivat siitä, kun Jan Hus, kaikkien tsekkiläisten suuri kansallissankari ja Prahan Kaarlen yliopiston rehtori, poltettiin elävältä Konztansin kirkolliskokouksessa 6. heinäkuuta vuonna 1415 ja hänen tuhkansa ripoteltiin Reiniin. Jan Husille oli luvattu koskemattomuus, kun hän lähti Konztansin kirkolliskokoukseen puolustamaan protestanttista uskontoa. Katoliset halusivat, että jumalanpalvelusten kieli on edelleen latina ja ehtoollista jaetaan vain papistolle. Jan Hus on ensimmäinen uskonpuhdistaja ja vaati että jumalanpalvelukset pidetään tsekiksi että kansakin voi niitä ymmärtää ja ehtoollinen pitää jakaa jokaiselle kristitylle joka sitä haluaa. Tsekkiläiset kansanmiehet vittuuntuivat niin kovasti tästä Husin polttamisesta elävältä roviollla, että aloittivat nämä hussilaissodat. Jan Hus oli ensimmäinen suuri vapaustaistelija ja köyhien puolustaja, jota tiedän Che Guevarankin suuresti arvostaneen. Varmasti Jan Hus on yksi syy miksi myös Che Guevara rakasti niin paljon Prahaa ja tsekkejä ja halusi Prahassa asua epäonnistuneen Kongon sotaretkensä jälkeen.

Vitkovin kukkula on kyllä korkea. Välillä pukkasi hikeä kun nousin sinne ylös. Mutta otin taskumatistani napsut taskulämmintä becherovkaa. Se kyllä heti auttoi jaksamistani. Ja Zizkan ratsastajapatsas on kyllä valtava. Maailman suurin ratsastajapatsas. Ja aivan helvetin ruma. Mistähän johtuu, että nämä ratsastajapatsaat ovat aina niin rumia. Jykevän Zizkan patsaan takana jököttää Vitkovin kansallismonumentti. Monumentin sisällä on Tuntemattoman sotilaan hauta ja pieni näyttely Tsekkoslovakian murrosvaiheista 1900-luvulla. Ja hautakammio, jossa säilytettiin pitkään kommunistijohtajan Klement Gottwaldin (1896-1953) balsamoitua ruumista. Gottwald oli kovan linjan stalinisti, ja hänen sanottiin kuolleen pelkästä surusta, kun hän palasi Moskovasta isä aurinkoisen hautajaisista. Gottwaldin legendaarisin puhehan on se minkä hän piti Tsekkoslovakian parlamentissa " Me olemme Tsekkoslovakian proletariaatin puolue ja meidän korkein vallankumouksellinen päämäärämme on Moskovassa. Ja arvatkaas mitä me menemme Moskovaan oppimaan? Me menemme opettelemaan venäläisiltä bolsevikeilta, kuinka vääntää teidän niskanne nurin. Ja kuten tiedätte, Venäjän bolsevikit ovat sen alan mestareita". Gottwaldin ruumiin balsamointi valitettavasti epäonnistui, ja hänen ruumiinsa jatkoi hidasta maatumistaan. Kun Gottwaldin ruumista oli aikansa täydennetty vahaosilla, niin ruumis lopulta poltettiin vuonna 1963. Eli Che Guevarakaan ei koskaan nähnyt Gottwaldin balsamoitua ruumista. Mutta siinä hautakammiossa on valokuvanäyttely, missä Gottwaldin mätänevä osin balsamoitu ruumis näyttää lähinnä joltakin syfilistä sairastavalta vanhalta perussuomalaiselta juopolta. Mutta kuitenkin. Otin taas ryypyn taskulämmintä becherovkaa toveri Gottwaldin muistoksi. Kansallismonumentin kattoterassilla on baari ja terassi, mistä avautuvat aivan huikeat näköalat yli Prahan. Join tuopillisen Pilsner Urguellia ja lähdin laskeutumaan kohti privatti SexSelmickyä.

Misan kanssa meillä oli hieno iltapäivän rattotunti. Varvin välillä kertoilin Misalle sen päivän elämästäni. Misa ihaili vasemmassa olkavarressani olevaa komeaa Che Guevara tatuleeraustani. Kertoi haluavansa sellaisen samanlaisen pienen nilkkaansa. Tutkin hänen nilkkaansa ja se oli kyllä pieni ja siro. Siitä etenin sitten jälleen niihin gyynekologisiin tutkimuksiin. SexySelmickyn ulkopuolella on sellainen pieni puisto kirkon edessä. Istuskelin sitten hetken siinä puistonpenkillä ja katselin sitä prahalaisten elämää. Ja otin taas hörpyt taskulämmintä becherovkaa. Hotellin respasta kysyin siltä törötisuiselta blondilta jotain hyvää ravintolaa siinä lähellä. Hän suositteli Lavickaa (http://www.restaurace-lavicka.cz/). Ravintolaan oli hotellilta matkaa varmaan jotain 70 metriä. Aivan mahtava paikka. Viihtyisä ja ystävällinen henkilökunta. Edullinen. Ehkä sellaisessa hinta-laatu suhteessa parasta mitä ollen Prahassa löytänyt. Kävin Lavickassa syömässä myös seuraavana iltana. Ja tulen ehkä myös joskus tulevaisuudessakin käymään Lavickassa syömässä, vaikka en Zizkovissa enää koskaan asustelekaan.

Kolmantena päivänä täytyi tarttua niihin tiedonmurusiin, mitä minulla Che Guevarasta ja Prahasta kesältä 1966 oli. Nyt täytyi lyödä ne kaikki faktat pöytään. Che Guevara on itse kertonut, että hän vietti paljon aikaa Cafe Slaviassa (https://www.cafeslavia.cz/en/). Cafe Slavia on yksi Prahan kauneimmista kahviloista. Cafe Slavia on Narodni kadulla aivan kansallisteatteria vastapäätä. Cafe Slavia on aina ollut taiteilijoiden ja intelligenttien oma paikka. Siellä tapasivat myös aikoinaan Tsekin rakastettu presidentti Václav Havel ja vaimonsa Olga. Olga oli työläiskaupunginosa Zizkovin kasvatteja ja Václav Havel kuului yhteen Tsekin rikkaimpiin sukuihin. Jotenkin Cafe Slavia sinetöi senkin kauniin rakkaustarinan. Muistan aina tätä suurta intellektuaali pariskuntaa, kun käyn Cafe Slaviassa. Myös Che viihtyi älymystön parissa, vaikka olikin koulutukseltaan vain lääkäri. Che Guevara oli sivistänyt itseänsä lukemalla paljon ihan pienestä pojasta lähtien. Matkustin Cafe Slaviaan bussilla numero 22. Slaviassa tunsin kyllä olevani lähellä jotain todella suurta. Ehkä istuin samassa pöydässä, missä Che Guevara on kertonut kirjoittaneensa luonnoksia myöhemmin julkaistaviin filosofiaa ja taloustieteitä käsitteleviin teoksiinsa. Tilasin yhden Cuba Libren. 

Cafe Slavan kohdalla Vltavan rannassa nousin ratikkaan numero 17. Tiesin, että Che Guevara käytti juuri sitä ratikkaa matkatessaan Letnapuiston taakse asuntoonsa Hermanova kadulle. Se alue on minulle hyvin tuttua, koska siinä on sellainen museoaukio. Prahassa on suuria museoita keskitetty siihen samalle alueelle. Siinä ovat myös ne minun kaksi Prahan suurta suosikkiani. Eli modernin taiteen museo Veletrzni Palac ja Tekniikan museo. Tiedän, että Che Guevara oli suuri maalaustaiteen ystävä ja varmasti ihan vakiovieras Veletrzini Palacessa. Tiedän, että Che Guevara diggasi niitä samoja staroja kuin minäkin. Katselin taas läpi Claude Monetin, Camille Pisarron, Edgar Degasin, Auguste Renoirin, Paul Gauguinin, Henri Matissen, Vincent van Goghin, Marc Chagallin ja Pablo Picasson taulut. Rodinin tekemien veistosten kohdalla uskon myös Che Guevaran ihailleen niitä samoja naisen lantion kaaren jumalallisia muotoja kuin minäkin. Ja Jumala loi naisen, kuten ranskalainen uuden aallon ohjaaja Roger Vadim nimesi elokuvansa vuonna 1956. Ja päätähtenään oli tietenkin Brigitte Bardot. Praha sai Che Guevaran ottamaan myös ylimääräisen riskin ja matkustamaan Pariisiin. Che Guevara halusi nähdä Pariisin ja vierailla Louvressa. Veletrzni Palacen terassilla söin lounasta ja poltin sen viimeisen MonteCriston, joka oli jäänyt jäljelle joululahjaksi saamastani viiden sikarin boxista. Che Guevara poltti aina vain MonteCristoja. Yleensä poltan MonteCriston ainoastaan hyvän panon jälkeen. Mutta tämä oli nyt toisenlainen juhla. Olin kulkenut Prahassa Che Guevaran jalanjäljillä  :).

Seuraavana päivänä muutin hotelli Golden City Garnista taksilla viereiseen Vinohradyyn sinne "omalle" kämpälleni. Vinohrady on minun Prahaani. Rakastan sitä "Pikku Pariisia". Porvariston hillittyä caharmia. Leveitä boulevardin omaisia katuja, vehreitä puistoja ja tyylikkäitä kahviloita. Hyviä ja laadukkaita ravintoloita. Ystävällisä ja mukavia ihmisiä. Mieleeni tuli Aki Kaurismäen elokuva Calamari Unioini. Siinähän Frankit pyrkivät pois Kalliosta Eiraan, koska ovat vanhemmiltaan kuulleet, että Eirassa on avaraa ja kaunista ja vehreitä puistoja ja ihmiset ystävällisiä ja onnellisia. Ja linnut laulavat puistojen kukkivissa puissa. Kaurismäen elokuvassa kaikki Frankit eivät kuitenkaan päässeet perille. Purin matkalaukkuani ja mietin että olen aika onnekas Frank, kun olen taas Vinohradyssa. Ajattelin ottaa sen kunniaksi taskumatistani hörpyt becherovkaa, mutta taskumattini olikin aivan tyhjä  :).       

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: lprman1 - Toukokuu 29, 2020, 22:03:25
Hienoa tekstiä kocourilta Prahasta.  8)

En silti kenellekkään suosittelisi matkustamista Zizkoviin, koska Prahasta löytyy niin paljon parempiakin paikkoja.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 29, 2020, 22:09:26
^ Missäpäin yleensä itse vietät siellä aikaa?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Villerius - Toukokuu 30, 2020, 08:09:55
^
 ;D
Putosin täysin. Kahvit näppiksellä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 30, 2020, 08:11:54
^Älä nyt siellä pärski. Minäkin alan kohta antamaan vinkkejä Balille. En kylläkään siellä ole käynyt, mutta haitanneeko mitään?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 30, 2020, 08:29:51
Pivnice U Sadu on meikiksen kantapaikka lähellä tv-tornia. Paikka sijaitsee sellaisen rauhallisen aukion yhdellä sivustalla jossa päivisin hipsternörtit käy gulassilla ja illalla bissellä. Syön siellä usein ja se on sellaista raskasta kursailematonta tsekkiläistä perusruokaa. Mulla useimmiten svickovaa.

Sitä vaan etten ole kyllä ikinä nähnyt niillä huudeilla ensimmäistäkään Che -graffittia. Enkä kyllä muuallakaan. Kerran yksi nuoremman puoleinen taksikuski ihmetteli mulle ettei voi käsittää mistä vieläkin löytyy ne 5-6 prosenttia äänestäjistä jotka äänestävät kommunisteja. Ei siellä ymmärrettävistä syistä sitä romantisoida kuten entisissä länsimaissa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Toukokuu 30, 2020, 09:16:55
Kappas vaan, olenkin ollut aamiaisella samassa hotellissa kuin kocour, itse majoitus oli kylläkin Táboritská-kadun toisella puolella Residence Táborissa keväällä 2017.
Vaikka huone oli sisäpihan puolella niin ratikat kyllä kuului sisälle asti jos ikkuna oli hiukankaan auki.
Nettiyhteys oli muuten sellainen, että normiselaimella ei pornosivuille, http://mapy.sex.cz/ (http://mapy.sex.cz/) tai vastaaviin päässyt, lisäksi yhteys oli kolme kertaa alhaalla.
Mahtoikohan keittiössä vielä olla nuori, pitkähkö, hyväpyrstöinen, pienipovinen hoikka brunette töissä? Pantavan näköinen pakkaus.

Lähellä televisiotornia bongasin Tikkurilan maalitehtaan mainoksen Ondříčkova ja Laubova katujen risteyksessä, ei varmaan kauheasti kiinnosta mutta tulipahan mainittua.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 30, 2020, 09:36:44
Mainos oli nähtävissä viime kesänäkin. Kyllähän tollanen silmiin osuu.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Gentleman - Toukokuu 30, 2020, 10:00:21
^
 ;D
Putosin täysin. Kahvit näppiksellä.

Pitäisiköhän sun harkita lopettavasi kaikenlaisten nesteiden nauttiminen samalla kun luet saittia?😅
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Villerius - Toukokuu 30, 2020, 10:21:01
^
Useimmiten muistan, että voi purskahtaa, mutta aina se unohtuu.  ;D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Toukokuu 30, 2020, 17:59:32
Kappas vaan, olenkin ollut aamiaisella samassa hotellissa kuin kocour, itse majoitus oli kylläkin Táboritská-kadun toisella puolella Residence Táborissa keväällä 2017.
Vaikka huone oli sisäpihan puolella niin ratikat kyllä kuului sisälle asti jos ikkuna oli hiukankaan auki.
Nettiyhteys oli muuten sellainen, että normiselaimella ei pornosivuille, http://mapy.sex.cz/ (http://mapy.sex.cz/) tai vastaaviin päässyt, lisäksi yhteys oli kolme kertaa alhaalla.
Mahtoikohan keittiössä vielä olla nuori, pitkähkö, hyväpyrstöinen, pienipovinen hoikka brunette töissä? Pantavan näköinen pakkaus.

Lähellä televisiotornia bongasin Tikkurilan maalitehtaan mainoksen Ondříčkova ja Laubova katujen risteyksessä, ei varmaan kauheasti kiinnosta mutta tulipahan mainittua.

Nyt kun kysyt, niin minusta tuntuu, että tiedän ketä tarkoitat. Eli oli yksi tällainen pitkähkö, hyväpyrstöinen ja hoikka brunetti töissä. Hotelliasumisessa on kyllä se hyvä puoli, että saa aina aamulla marssia valmiiksi katetulle aamiaiselle. Ja Golden City Garnissakin se aamaisbuffetti oli todella runsas ja sitä tarjoiltiin klo 10.30 asti. Kun nykyään asustelen airbnb kämpissä, niin se aamiainen pitää värkätä itse tai mennä johonkin läheiseen kahvilaan tai konditoriaan aamiaiselle. Golden City Garnissa nettiyhteys toimi moitteettomasti ja pornosivuillakin tuli surffailtua tarjontaa katsastamassa. Ratikathan kulkee Seifertovaa pitkin läpi yön, mutta maaliskuussa ei ollut tarvettakaan pitää ikkunaa yöllä auki. Jos joskus hengailet niillä kulmilla, niin suosittelen kyllä sitä ravintolaa Lavicka (http://www.restaurace-lavicka.cz/). Siellä on todella hyvä ruoka ja ystävällinen henkilökunta. Ja ravintolassa on sellainen suojaisa sisäpiha, missä on mukava istuskella. Olen käynyt Lavickassa tämän vuosi sitten maaliskuussa tekemäni reissun jälkeenkin. Siellä saa suodattamatonta Bernard olutta. Se on niin hyvää, että Lavickaan voi poiketa jo ihan senkin takia  :). Kunpa Suomessakin saisi jossakin niin hyvää suodattamatonta olutta.

Seifertovalle pääsee tosi kätevästi julkisilla lentokentältä. Nadrazi Valeslavinista ei kannatakkaan mennä metroon, vaan ratikalla pääsee ilman mitään vaihtoja suoraan siihen hotelli Golden City Garnin kohdalle. Ja se pysäkkihän on siinä ihan hotellin kohdalla. Muistaakseni sen ratikan numetro oli 15. Mutta kannattaa tarkistaa, sillä en ole varma muistanko enää oikein  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 31, 2020, 08:36:42
Hyvälle tuulelle heti aamusta saavat tällaiset uutiset Tsekeistä. He haluavat edelleen pitää maansa rauhan tyyssijana myös tulevaisuudessa. Huomioitava on, että sisäministerinä toimii sosialidemokraatti eikä äärioikeisto...vapausjasuorademokratiapopulisti. ;D

https://www.kansalainen.fi/tsekin-sisaministeri-ei-ole-mielta-tuoda-kreikan-leireilta-17-vuotiaita-afganistanilaisia-ja-pakistanilaisia-nuoria-miehia/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: lprman1 - Toukokuu 31, 2020, 12:28:58
Onkohan Prahassa taas miten isoja mielenosoituksia kunhan tämä koronakriisi helpottaa. Niistähän on matkailijota varoiteltu....eivät ole ihan mitään tavallisia kokoontumisia vaan viimeeksikin Prahassa oli 250 tuhatta ihmistä kadulla vaatimassa oikeistohallituksen ja Andrej Babišin eroa.  :o Babišia pidetään uhkana Tšekkien demokratialle. Prahaan matkustavan kannattaakin seurailla uutisia sen verran, ettei matka osu noiden mielenosoitusten kanssa samaan aikaan.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Toukokuu 31, 2020, 12:50:00
Hallituksen muodostavat Ano(kesk,oik.) ja sosialidemokraatit, että sellainen oikeistohallitus.

Vaalit ratkaisevat demokratiassa eivät huutoäänestykset puistikossa.
Anon kannatus viimeisimmässä kyselyssä ylivoimaiset 31% ja kannatus on nousussa. Seuraavalla n.13 %:n kannatus.


Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Toukokuu 31, 2020, 15:26:42
Valtavia ovat kyllä olleet nämä mielenosoitukset hallitusta ja sen äärioikeistolaista populistipääministeriä Andrej Babisia vastaan. Siinä viimeisimmässä ennen koronakriisiä oli Letnassa 250 000 mielenosoittajaa. Se on kyllä aivan käsittämätön määrä ihmisiä. Oululaisen sitä on vähän vaikea edes kuvitella. Ja Prahassakin on sentään vaan rapiat miljoona asukasta. Varmaan nämä mielenosoitukset taas joskus koronatauon jälkeen jatkuvat. Ei ainakaan itse tee mieli lähteä pölvästelemään ulkomailla noin suureen väkijoukkoon. Vaikka mielenosoitukset ovat tähän asti sujuneetkin ihan rauhallisessa hengessä.

https://yle.fi/uutiset/3-11072789

Omat kokemukset prahalaisista mielenosoituksista ovat varsin ystävällisiä. Prahassa mielenosoitus aloitetaan pystyttämällä aivan ensimmäiseksi kaljateltta. Ja sitten aletaan grillaamaan saksanhirvi- ja villisianmakkaroita. Olen ajatellut, että Prahassa ei mieltä osoiteta vatsa tyhjänä tai kuivin suin. Sitten kun nämä primaarit tarpeet on tyydytetty, niin voidaan siirtyä itse pääasiaan. Eli siihen mielensä osoittamiseen. Yleensä on ämyriin julistettu jostakin päiväkotien kiipeilytelineiden uusimisesta tai vastaavasta. Olen minäkin adresseihin raapustanut nimeni, niin että nyt Prahan kaupunginjohtokin tietää, että kocour Oulusta vaatii lasten leikkipuistoihin lisää kiikkuja  :).

Olen osallistunut näihin mielenilmaisuihin Namesti Mirulla ja Vaclavske namestilla. Vaclavske namestihan on aukio, jossa Tsekkoslovakian ja Tsekkien uudempi historia on paljolti tapahtunut. Vaclavske namestille ajoivat Neuvostoliiton tankit elokuussa 1968. Kansallismuseon portailla joulukuussa 1969 Jan Palach valeli itsensä bensiinillä, sytytti itsensä tuleen ja juoksi palavana soihtuna kunnes lyyhistyi Vaclavske namestille. Vaclavske namestilla tehtiin samettivallankumous vuonna 1989. Siellä on riemuittu Václav Havelin valitsemista presidentiksi ja surtu hänen kuolemaansa vuonna 2003. Vaclavske namestilla on aina juhlittu riehakkaasti Tsekin ja Tsekkoslovakian saavuttamia jääkiekon maailmanmestaruuksia. Nämä nykyiset hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat niin suuria, että ne on ilmeisesti sen takia siirretty Letnan puistoon pidettäviksi. Muutenhan se koko Prahan keskusta olisi koko päivän aivan tukossa.

Silloin vähän kokenemattomampana Prahan kollina oletin, että wappumarssit pidetään tietenkin Vaclaske namestilla. Nyt tiedän, että wappumarssit ja -piknikit ovat Letnassa. Eka Prahan wappuna silittelin kämpillä pestyn Che Guevara paidan ja värkkäsin itselleni oman wappubanderollin. Lumialta soi Iggy Popin Passenger, kun marssin ryhdikkäästi kämpiltäni kohti Vaclavske namestia. Tarkoitus oli liittyä prahalaisten tovereideni rinnalle wappumielenosoitukseen. Mutta pettymyksekseni huomasin, että Vaclavske namesti oli lähes tyhjä. Ajattelin, että olen ehkä vähän liian aikaisin liikenteessä. Ilmakin oli aika kolea. Vähän kuin Suomessa wappuna. Söin siinä makkarakojulla pari villisianmakkaraa ja join muutaman Pilsner Urguellin. Mutta mitään isompaa riehaa ei Vaclavske namestille näyttänyt syntyvän. Sitten huomasin, että aukion toisessa päässä oli syntymässä jonkinlainen mielenosoitus. Lähdin kiireesti sinne.

Sen mielenosoituksen laatu oli kyllä minulle vähän epäselvä. Se oli enempi sellainen karnevaali luonteeltaan. Mitään vakavia työväenluokan raadannasta uupuneita sankareita ei siellä ollut. Mielenosoittajat olivat lähinnä sellaisiin karnevaali- ja pelleasuihin sonnustautuneita nuoria naisia. Toki miehiäkin oli joukossa mukana. No mielenosoitus kun mielenosoitus, tuumin minä, ja liityin mukaan iloiseen seurueeseen. Minut otettiin kyllä ystävällisesti mukaan porukkaan ja tunnelmani nousi. Minullekin tarjottiin mikrofonia vuorollani, mutta ujous iski. En kehdannut karjaista, että "Eläköön vallankumous, anarkia, veriset vaatteet ja konjakki, jota ei muuten ole"  :). Pikku hiljaa minulle alkoi selvitä tämä mielenosoituksen oikea luonne. Olin mukana prahalaisessa seksuaalivähemmistöjen mielenosoituksessa. Se oli sellainen prahalainen pride-juttu. En muista, että oliko tämä Pride-ilmiö vielä silloin levinnyt maailmalle. Koska olen seksuaalisenkin tasa-arvon kannattaja, ja katson että kaikilla ihmisillä on tasavertainen oikeus tässä maailmassa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, niin olin ihan ilolla mukana. Tällainen wappumielenosoitus sopi minulle oikeastaan ihan hyvin. Huomasin että aloin saada statusta muiden mielenosoittajien joukossa. Minua pidettiin kovana jätkänä. Rohkeana Che Guevara- miehenä, joka oli Suomesta asti tullut Prahaan osoittamaan mieltä seksuaalisen tasa-arvon puolesta. Kauniit naiset halusivat samaan valokuvaan kanssani.

Minut tempaistiin mukaan kyynärtaipeeseen ja sitten äänekäs ja iloinen kulkueemme lähti marssimaan kävelykatu Na Prikopea pitkin. Kyselin, että minne ollaan menossa, ja sain vastauksen että tietenkin bileisiin. Nainen kyynärtaipeessa molemmilla puolin ei auttanut juuri vastaan pullikoida. Eikä niin erikoisesti tehnyt mielikään. Määränpää ei olut niin kovin kaukana. Se oli Celetna-kadulla ihan siinä Raatihuoneentorin lähellä. Menimme yhdestä portista sisään ja sitten rappusia alas kellaritiloihin. Siellä oli sellainen iso bilepaikka. Myöhemmin minulle selvisi, että se oli Kaarlenyliopiston opiskelijoiden ainejärjestöjen bileravintola. Nyt siellä oli tämän prahalaisen setan wappubileet. Oli siellä varmasti muutakin opiskelijaporukkaa. Kellarihuoneisto oli sellainen sokkeloinen ja siellä oli paljon huoneita. Sisäpihalla oli terassiravintola. Buffetista sai ruokaa ja baarista juomaa. Tuoppi olutta maksoi euron. Joimme skumppaa ja kohottelimme maljoja. Disco oli täynnä kauniita prahattaria tanssimassa. Oli kyllä ikimuistoiset wappubileet. Prahassa tapahtuu aina jotain yllättävää.

Sitten illalla tapasin Kristynkan Golden Eyessa. Hän oli viettänyt wappua piknikillä ystäviensä kanssa. Kertoilin omasta wapustani. Sitten sain taas pillua  :D.     
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 03, 2020, 12:22:22
Laitetaas vähän tuoreita uutisia

https://www.radio.cz/en/section/curraffrs/czech-republic-ready-to-normalize-travel-with-twenty-european-countries
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Villerius - Kesäkuu 03, 2020, 12:57:40
^
Kappas, Suomi on vihreä vyöhyke... :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 03, 2020, 15:39:26
^ Niinpä. Kohta se alkaa taas :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 05, 2020, 17:50:47
Syyskuussa Prahassa kukaan? Vielä en ole matkoja varaillut, mutta tarkoituksena olisi silloin kuljeskella Vinohradskalla kohti Atrium Floraa.

https://youtu.be/kel-ff9v2wQ
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Villerius - Kesäkuu 05, 2020, 18:21:52
Hohhoijaa, mua oikeesti väsyttää tuo pelleily. Kiva tuhota mukava ketju....
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 05, 2020, 18:23:32
^^Esitin jo aikoja sitten kysymyksen, että mitkä ovat sinun lempparipaikkoja Prahassa missä tykkäät hengailla kun siellä olet?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Kesäkuu 05, 2020, 20:08:40
^^^Onhan siitä yhteisestä matkasta ollut vähän puhetta. Aina ei ole niin mukavaa matkustaa yksin, kun ei voi jakaa kaikkia hienoja kokemuksia kenenkään kanssa. Ne minun muutamat vakio airbnb kämppätkin ovat vähän liian suuria ja prameita yksin matkustaessa. Löytyy poreammeet ja kattoterassit. Oulussa ei sellaisia jugend taloja ole edes olemassakaan. Kun asuu keskellä prahalaisia ihmisiä, niin pääsee hyvin sisälle siihen kaupunkiin ja ihmisten arkipäiväiseen elämään.

Liliova-kadulle aivan siihen Raatihuoneentorin naapuriin on aukaistu oikea Che Guevara-pubikin (https://www.pragueexperience.com/places.asp?PlaceID=658). Taitaa olla kyllä melko turistinen paikka. Mutta hienoja Che Guevara maalauksia siellä seinällä näyttää olevan. Ja muuta Che Guevara rekvisiittaa. Naiset näyttävät kyllä olevan aitoja kauniita tsekittäriä. Praha alkaa lunastaa paikkaansa Euroopan Che Guevara- pääkaupunkina  :).

Airbnb kämpät ovat hyviä siinäkin mielessä, että jos haluaa viettää pitemmän aikaa ja vaikka koko yön jonkun sihteerikön kanssa, niin siellä on paljon tunnelmallisempaa kuin missään hotelleissa. Voi esim. lillua yhdessä poreammeessa, juoda skumppaa ja syödä herkkuja tai vaikka grillata kattoterassilla sähkögrillillä. Mielestäni näitä escort-neitejä ei kannata tilata mistään escort agencyistä. Ainakaan jos ei halua maksaa palveluista jotain lähes Suomen hintoja. Privatit ovat tähänkin tarkoitukseen paljon parempi vaihtoehto. Lähes kaikki sihteeriköt privateissa tekevät myös escort-keikkoja. Se hintahan ei ole oikeastaan juuri sen kalliimpi kuin mitä privateissa. Laskutushan näyttää olevan suunnilleen joka paikassa sellainen, että se ensimmäinen tunti on lähes tuplahintainen ja sitten seuraavat tunnit maksavat saman kuin privatissakin. Eli jos tuntitaksa privatissa on 1500 kr, niin ensimmäinen tunti maksaa sen 1500 kr plus 1000 kr, eli 2500 kr. Seuraavat tunnit maksavat sitten sen 1500 kr sekä privatissa että kämpillä. 1000 kr on suunnilleen 40 euroa.

Itse suosin tällaisissa pitemmissä keikoissa ainoastaan tuttuja sihteerikköjä. Eli sellaisia joita olen tavannut aikaisemmin privateissa. Minusta olisi tosi kiusallista viettää vaikka yö sellaisen sihteerikön seurassa, jonka kanssa nuo protokollaat eivät sopisi oikein yhteen. Sitten kun on tullut tutummaksi, niin tytöt voivat vapaa aikana heittää vaikka yönyli keikan omaan laskuunsa. Ja silloinhan se hintakin on enempi sellainen neuvottelukysymys. Minulla on Prahassa kaksi sellaista aikoinaan privatissa tapaamani neitiä, jotka ovat nyt ammattiin valmistuttuaan lopettaneet nämä sihteerikön työt, mutta he ovat suostuneet tapaamaan minua ihan yksityisesti. On käyty ravintolassa syömässä, taidenäyttelyssä, jazzklubilla, pubissa ja vietetty yhdessä yö. Tällainen on minulle se kaikista mukavin kontrahti, mutta tiedän kyllä myös siinä piilevän suuren vaaran. Minä päivänä tahansa se kaikki on sitten ohi. Sähköpostiviestiini saan vastauksen, että ikävä kyllä ei enää sovi, koska olen rakastunut ja juuri mennyt kihloihin. Ja minä olen se, joka siinä häviän. Tässä harrastuksessa täytyy olla aina tarkkana siitä, että ei vaan kiinny ihmiseen liikaa  :(.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: lprman1 - Kesäkuu 05, 2020, 20:14:06
Ja muuta Che Guevara rekvisiittaa. Naiset näyttävät kyllä olevan aitoja kauniita tsekittäriä. Praha alkaa lunastaa paikkaansa Euroopan Che Guevara- pääkaupunkina  :).

Airbnb kämpät ovat hyviä siinäkin mielessä, että jos haluaa viettää pitemmän aikaa ja vaikka koko yön jonkun sihteerikön kanssa, niin siellä on paljon tunnelmallisempaa kuin missään hotelleissa.

Nice.  8)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: lprman1 - Kesäkuu 06, 2020, 10:10:16
Taitaa olla niin, että Tsekistä ei Suomeen sittenkään vähään aikaa ole mahdollista matkustaa....eli tsekkihupakoita tänne saa vielä odottaa.  :-\

Aika moni maa on avaamassa rajojaan kesäkuun puolivälissä....Suomi ei tehnyt eilen siitä EU:n sisäministerien kokouksessa mitään päätöstä vaan Ohisalo sanoi, että asiaa tarkastellaan uudelleen 15.6.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Kesäkuu 06, 2020, 23:51:07
Prahasta tulee kyllä koko ajan jännittävää uutta tietoa Ernesto Che Guevaran vaiheista Prahassa keväällä ja kesällä 1966. Prahassa tuntuu nyt olevan kova Che Guevara- buumi päällä. Kyllä kohta olisi Prahaan, Euroopan Che Guevara- pääkaupunkiin, päästävä. Uusi Prague Daily Monitor kertoo, että Che Guevara piileskeli useissa eri asunnoissa Prahassa ja vaihtoi kämppää usein. Itsekin olin päätellyt niin Che Guevaran itsensä kirjoittamia kirjoja sekä hänestä kirjoitettuja elämäkertoja luettuani. CIA oli koko ajan Che Guevaran jäljillä ilmeisesti Prahassakin. Mutta aina sen askeleen jäljessä. Sen takia Che ei itse koskaan kertonut paljon näistä Prahan ajoista, koska halusi suojella prahalaisia tovereitaan. Che ei ollut vain hyvä toveri, vaan aina myös luotettava ystävä, suuri ihminen joka ei missään tilanteessa halunnut altistaa tosia tovereita mihinkään vaaroihin.

Prague Daily Monitor kertoo, että Kuuban salaisella palvelulla oli kämppä Holesovicen alueella, missä Che Guevara myös asusteli. Holesovicen alue on vähän sellaista rähjäisempää seutua. Tai paremmin sanottuna siellä on sellaisia varasto- ja tehdasrakennuksia myös asutuksen lomassa. No siellä Show Park Marketissa varmaan kaikki Prahan kollit ovat käyneet. Muutamia privatteja siellä on kyllä, mutta en ole koskaan nähnyt tarvetta niitä etsiä. Holesovicen metroasema on kyllä hyvin keskeinen. Sen yhteydessä on myös suuri bussiasema, josta bussilla olen matkustanut vaikka Tereziniin ja Karlovy Varyyn. Myös se O2 Areena, missä Lev Praha pelasi silloin muutama vuosi KHL:n finaaleja, on siinä Holesovicessa ja kävelymatkan päässä siitä metroasemalta. Se O2 Areena on kyllä hieno. Vähän eri mittaluokkaa kuin Hartwall Areena Helsingissä. O2 Areenalla järjestetään paljon suuria rock-konsertteja. En ole itse käynyt niissä, mutta Mark Knopflerin konsertissa kävin Sparta Prahan jalkapallostadionilla. Oli kyllä hyvä konsertti. Knopfler soitti kyllä varmaan jotain kaksi ja puoli tuntia. Kaikki bravuurit läpi. Pääsylippu maksoi muistaakseni jotain 30 euroa ja Pilsner Urguell tölkki kaksi euroa. Se Sparta Prahan stadioni oli aika lähellä Dejvickan metroasemaa. Siis sinne Prahan lentokentän suuntaan. Siitä Deijvickan metroasemalta mentiin sitten taksilla siihen stadionin portille. Prahassa kannattaa miettiä myös näitä muita viihdykkeitä. Koko aika ei jaksa kuitenkaan nussiakaan  :).

http://praguemonitor.com/2016/02/05/pr%C3%A1vo-che-guevaras-secret-flat-display-prague
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Kesäkuu 08, 2020, 17:59:19
Black Lives Matter in Prague. Keskieurooppalainen vanha sivistys ja humanismi elävät voimakkaasti Prahassa.

https://www.youtube.com/watch?v=EaQpfnR-KRY
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: lprman1 - Kesäkuu 08, 2020, 18:07:23
^olipas muuten kohtuullisen paljon porukkaa.  :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 08, 2020, 18:16:54
Paikalla tietotoimistojen mukaan muutama sata aivopestyä ja valtaosa heistä puhui englantia.

Prahassa on muistaakseni 1,3 miljoona asukasta etten nyt ihmeelliseksi menestykseksi tuota sanoisi varsinkin kun kyseessä on maan liberaalein kaupunki. :)

https://news.expats.cz/weekly-czech-news/black-lives-matter-protesters-gather-in-prague-march-to-u-s-embassy/

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Kesäkuu 08, 2020, 18:31:13
^Minä kiinnitin huomiota ihan samaan, että englantia puhuivat. Huusivat jotakin, että "Black Lives Matter". Varmaan jotain interreilaajia  :).

https://www.bing.com/videos/search?q=che+guevara+song&qs=SC&pq=che+guevar+song&sc=5-15&cvid=FA60E8F13E304FEEBD3B8F4910F1DB73&sp=1&ru=%2fsearch%3fq%3dche%2bguevara%2bsong%26qs%3dSC%26pq%3dche%2bguevar%2bsong%26sc%3d5-15%26cvid%3dFA60E8F13E304FEEBD3B8F4910F1DB73%26FORM%3dQBRE%26sp%3d1&view=detail&mmscn=vwrc&mid=C8A4CE3965BDE0E31ABCC8A4CE3965BDE0E31ABC&FORM=WRVORC

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 08, 2020, 18:34:07
"Most of the attendees were between the ages of 18 – 35, and spoke English during the event."
Et sellasia tsekkejä ;D

Kertoo news.expats.cz

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Kesäkuu 08, 2020, 18:37:50
Mitä kieltä sinä muuten puhut tsekkien kanssa? Et kai vaan englantia  :). 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 08, 2020, 18:45:02
Uskon toimittajaa joka on ollut paikalla. Ei nyt oikein lähtenyt vaikka liberaaleimmassa oltiin.  :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 19, 2020, 20:37:50
Koronapiikki Tsekeissä. Saas nähdä tarviiko syyskuussa lähteä? Tai siis pääseekö edes :(

https://english.radio.cz/significant-daily-increase-covid-19-cases-registered-8684113
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Kesäkuu 21, 2020, 15:57:31
Tsekkien pääsiäisperinne:

https://www.youtube.com/watch?v=ic8DF260y9Y (https://www.youtube.com/watch?v=ic8DF260y9Y)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 23, 2020, 19:20:07
Ei sitten vielä tarvitse alkaa reissua varailemaan >:(
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 24, 2020, 16:46:54
Laitoin eilen meilin betonilähiö Chodovin hoteimmalle naiselle ettei täältä Suomesta tiedä milloinka täältä pääsee "kun teillä siellä niin korona vielä jyllää"'

Ihmetteli vähän mistä moinen päätös. Kuulemma jokin hiilikaivos Moraviassa ainoa paikka missä on jokin piikki päällä, mutta muuten tilanne on hyvä. Prahan julkisessa liikenteessäkään ei tarvitse pitää maskia 1.7.alkaen.

En ole vielä toivoani menettänyt vaan uskon vahvasti käppäileväni syyskuussa Vinohrady/Zizkov huudeilla.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Kesäkuu 27, 2020, 23:19:37
Tänään on muisteltu ympäri Tsekin tasavaltaa Milada Horakovaa(sos.dem.)joka hirtettiin kommunistien järjestämän näytösoikeudenkäynnin jälkeen 27.6.1950.
Milada selvisi hengissä ...-Saksan miehityksestä, mutta kotimaiset kommunistit olivat jo liikaa.

Netflixistä löytyy erittäin hyvä elokuva "Milada" jota lämpimästi suosittelen katsottavaksi.

https://brnodaily.com/2020/06/26/news/politics/70-years-since-the-execution-of-milada-horakova-icon-of-freedom-and-democracy-in-czechoslovakia/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Heinäkuu 02, 2020, 17:47:24
https://www.youtube.com/watch?v=AN67QAxKFzg

Valtavia olivat nämä Letna Parkin mielenosoitukset Tsekin äärioikeistopopulistista pääministeriä Andrej Babisia vastaan ennen tätä koronakriisin puhkeamista. Korona pelasti kokoontumisrajoituksillaan kyllä Babisin ja hänen hallituksensa, sillä siinä joulukuun mielenosoituksessa oli jo 250 000 mielenosoittajaa. Ja paljon on tässä 23.6.2019 järjestetyssäkin mielenosoituksessa ihmisiä paikalla. Veikkaan että seuraava jättimielenosoitus on sitten se viimeinen naula Babisin arkkuun. Böömiläiset ovat vanha eurooppalainen sivistyskansa, ja Kaarlen yliopisto ( perustettu v. 1348) on Keski-Euroopan vanhin ja maailman kolmanneksi vanhin yliopisto. Ja vuonna 1346 Kaarle IV kruunattiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi ja Prahasta tuli Keski-Euroopan tärkein kaupunki. Prahalla on vahvat eurooppalaisen sivistyksen perinteet, ja niihin eivät kyllä kuulu äärioikeistolaiset ...-ideologiat. Letnassa Tsekin ja EU:n liput liehuvat yhteisen Euroopan puolesta. Mielestäni nuo Letnan mielenosoitukset näyttävät sellaisilta perin tsekkiläisiltä. Eli tunnelma on suunnilleen yhtä leppoisa kuin jollakin Antti Tuiskun keikalla Qstockissa. Eli jos jotakin kiinnostaa Prahassa mennä osoittamaan mieltään äärioikeistolaisia ja uusnatseja vastaan, niin mielenosoitukset näyttäisivät olevan siinä Sparta Prahan jalkapallostadionin viereisellä lisäalueella.

Letna sopii kyllä hyvin mielenosoitusten pitopaikaksi, sillä vuonna 1967 Ernesto Che Guevara asusteli puolivuotta Prahassa ja osan siitä ajasta juuri Letnassa Hermanova kadulla. Itse en ole sattunut Prahaan silloin kun näitä Babisin vastaisia mielenosoituksia on ollut, mutta kerran kävin ulkoiluttamassa Che Guevara- paitaani Sparta Prahan stadionilla Mark Knopflerin stadionkeikalla. Tungosta kyllä riitti sielläkin, mutta Knopfler ei pettänyt vaan jaksoi soitella kitaralla niitä soolojaan lähemmäs kolme tuntia. Eli ainakin kaikki ne bravuurit mitä minä tiedän  :). Ainakin ratikat 1,8,12,17, 25 ja 26 menevät Letnaan.

Letnan puisto ja varsinkin sen Beer Garden (https://hellojetlag.com/letna-beer-garden-prague/) ovat yksi minun suosikkipaikkojani Prahassa Vltavan Prahan linnan puoleisella alueella. Sieltä Letnan Beer Gardenista on hienot näkymät yli Prahan. Ja lisäksi sieltä näkee kaikki ne viisi siltaa jotka ylittävät Vltavan Prahan keskustan alueella. Näissä Beer Gardeneissa (toinen on Riegrovy Sady Beer Garden Vinohradyn ja Zizkovin välimaastossa) on hieno ja leppoisa tunnelma. Siellä voi juoda edullista olutta ja syödä makkaroita ja hampurilaisia, kuunnella musiikkiesityksiä, tanssia, seurustella prahalaisten kanssa, katsella screeniltä jääkiekkoa tai jalkapalloa...ja nauttia siitä tsekkiläisestä vieraanvaraisuudesta. Nämä kaksi Beer Gardenia ovat sellaisia prahalaisten olohuoneita. Suosittelen kyllä  :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Heinäkuu 02, 2020, 18:38:09
Pääministeri Babisin puolue ANO on keskustaoikeistolainen ja hallituksen toinen puolue on sosialidemokraatit. Hallitus on vähemmistöhallitus joka saa tukea Böömin ja Määrin kommunistiselta puolueelta. Kommunistitkin vastustavat haittamaahanmuuttoa.
ANO nauttii tällä hetkellä suurempaa kannatusta kuin 2017 vaaleissa ja mitä olen Chodovista kuullut on mies ihan paikallaan.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Heinäkuu 02, 2020, 22:47:53
^Babis ei ilmeisesti ole kuitenkaan kaikkien tsekkien mielestä "mies ihan paikallaan", koska tämä Million Moments for Democracy- liike kerää niin suuria mielenosoituksia. Babishan on slovakialainen suurliikemies, jonka 2,3 miljardin (Tsekkien toiseksi rikkain mies) omaisuus ei ole kertynyt ihan kaiken päivänvalon kestävästä liiketoiminnasta. Ja Babishan ei ole pettänyt ainoastaan tsekkejä, vaan nyt myös Euroopan unioini on aloittanut tutkimukset Babisin kaksoisroolista, jossa hän poliitikkona päättää EU:n tukien jakamisesta ja liikemiehenä saa niitä. Tsekit ovat tuohtuneita myös siitä, että Babis on käyttänyt taloudellisesti hyväkseen myös kaikkia muita eurooppalaisia. Mielenosoituksissa Babisia kutsutaan suorasukaisesti varkaaksi ja koko maan häpeätahraksi.

Kun Tsekin poliisiviranomaiset kehottivat valtakunnansyyttäjää asettamaan Babisin syytteeseen talouspetoksesta EU-tukiin liittyen, niin Babis reagoi välittömästi vaihtamalla hallituksensa oikeusministeriksi uskollisen tukijansa Marie Benosovan. Babis ilmoitti myös nauttivansa presidentti Milos Zemanin tukea, jota pidetään Babisin rikoskumppanina. Tsekeissäkään perustuslain mukaan onneksi hallituksen ja pääministerin ei tarvitse nauttia presidentin luottamusta, vaan kansan luottamusta, jota edustaa parlamentti. Babis yrittää viedä Tsekkiä kohti yhä epädemokraattisempaa ja autoritaarisempaa yhteiskuntaa, mutta tsekit eivät halua olla mikään uusi Puola tai Unkari. Vaan eurooppalainen demokraattinen oikeusvaltio. Siksi ihmiset ovat Prahassa liikkeellä. Myös Babisin ilmastopoliittiset mielipiteet ovat hämmästyttäviä. Babishan ilmoitti Tsekin jäävän Puolan, Unkarin ja Viron tavoin pois EU.n yhteisestä hiilineutraaliustavoitteesta. Koska Babisin mukaan "häntä ei kiinnosta pätkääkään se, että miltä maailma näyttää vuonna 2050".

Että sellainen pääministeri tsekeillä  :).

https://www.kaleva.fi/sadattuhannet-osoittivat-mieltaan-tshekin-paaminis/1703892



   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Heinäkuu 02, 2020, 23:00:29
Sulla on erikoinen kuvitelma, että jokin joukkokokous jossain puistossa määrittelisi mitä demokraattisessa maassa tulee tapahtumaan.Englannissakin oli suuria EU jäsenyyttä tukevia mielenosoituksia, mutta kun vaalit tulivat niin ne olivat Brexitiä lupailleelle Johnsonille maanvyörymävoitto. Ei työtätekevät ehdi/viitsi joutilaiden mielenosoituksiin.

Viimeisin gallup näyttää ANO:lle 32 % ja seuraavalle eli Piraateille 14%.Mitä Zemaniin tulee niin ainoa demari jota arvostan Euroopassa ;D
Hänkään ei halua Prahan kaduille mm.Oulusta tuttua grooming-ilmiötä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Heinäkuu 03, 2020, 00:19:17
https://yle.fi/uutiset/3-11072789

Tämän ylen uutisen mukaan marraskuiseen Letnan mielenosoitukseen osallistui 250 000 ihmistä. Muuten sorry, että olen puhunut erheellisesti joulukuun mielenosoituksesta, mutta tämä marraskuun mielenosoitus oli ilmeisesti se viimeinen ennen koronaa. Käsittääkseni juuri tämä Million Moments for Democracy- liike on huolissaan juuri siitä, että demokratia maassa on uhattuna. Kun pääministeri käyttää poliittista valtaansa väärin. Halveksii demokratiaa. Eikö demokratiaan juuri kuulu se, että myös poliittisia päättäjiä koskevat samat lait kuin kansalaisiakin. Se on demokratian suurin arvo, että me kaikki olemme tasavertaisia lain edessä. Sinä ihailet Puolaa ja Unkaria, mutta tsekit eivät ilmeisesti sitä tietä halua. Ja nämä mielenosoitukset Letnassa on järjestetty lauantaisin, että tavalliset työtätekevätkin ihmiset sinne pääsevät. Ja kuten videoilta näet, niin aika tavallisen jengin näköistä porukkaa sinne on kokoontunut mieltään osoittamaan. Kait se jostakin kertoo. Kun tämä korona on ohi ja tulee tavallisia vaaleja, niin sittenhän se tietenkin nähdään. Varmasti me molemmat tyydymme tsekkienkin vapaissa vaaleissa ilmaisemaan tahtoon. Eikö niin  :)
 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Heinäkuu 03, 2020, 07:27:42
Tottakai. En kannata panssarivaunuja Vinohradskalle kuten vasemmistolaiset. Tsekkiläisistä äänestäjistä ylivoimainen enemmistö kannattaa ANOa ja kannatus gallupien mukaan on kasvussa ollen viimeksi 32%.


Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Heinäkuu 03, 2020, 14:12:53
Juhlimista Prahassa:
https://www.youtube.com/watch?v=h9mKU3CEIE0 (https://www.youtube.com/watch?v=h9mKU3CEIE0)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Petruski - Heinäkuu 22, 2020, 16:25:10
Olin 17-20.heinäkuuta Prahassa kaikki oli normaalisti auki turisteja puolet normaalista maskia joutui käyttää lentokoneessa ja metrossa ei muualla ravintola hinnat oli puolittunut viime kesästä nyt 24 päivä lähden uudestaan lennot 143€ hotelli Ramada vaclavin aukiolla 40€ yö
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Heinäkuu 22, 2020, 16:44:53
^Miten menit sinne?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Petruski - Heinäkuu 22, 2020, 20:38:21
Tšekin oma lentoyhtiö lentää praha-Helsinki perjantaisin ja maanantaisin suora lento viime pe ja ma oli hyvin tilaa eikä kyselty mitään koronasta
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Heinäkuu 26, 2020, 17:17:52
Olin 17-20.heinäkuuta Prahassa kaikki oli normaalisti auki turisteja puolet normaalista maskia joutui käyttää lentokoneessa ja metrossa ei muualla ravintola hinnat oli puolittunut viime kesästä nyt 24 päivä lähden uudestaan lennot 143€ hotelli Ramada vaclavin aukiolla 40€ yö

Mukava, että joku matkustaa näin koronan aikanakin Prahaan. Nyt näyttää kyllä hotellien hinnat olevan kohdallaan. Ihan siitä ydinkeskustan huippuhotelleissakin voisi nyt yöpyä edullisesti. En ole koskaan Prahassa missään viiden tähden hotellissa asunutkaan. Ramada on kyllä hyvällä paikalla. Siinä olisi varmasti mukava asustella. Ikkunasta voisi aina tarkastella Vaclavske namestin katutyttötarjonnan, mikä on kyllä viime vuosina hiipunut lähes olemattomaksi. Ja kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin en kenellekään suosittele näitä katutyttöjä. Ovat pääosin romanialaisia, ja minulla on kyllä vahva epäilys jostakin parituksesta. Eikä ole kyllä kovin turvallinen vaihtoehto. Ja samalla hinnalla panee tunnin privatissa, joten ei siinä ole siinäkään mielessä mitään järkeä.

Melkein hotelli Ramadan alakerrassa on mielestäni Prahan paras strippiklubi Hot Peppers (https://www.hotpeppers.cz/en/). En ole mikään kovin innokas strippiklubimies, mutta Hot Peppersissä olen muutaman kerran käynyt. Ja minun vähäisellä kokemuksellani se on kyllä laadukas paikka. Se poikkeaa niistä minun aikaisemmista kokemuksistani strippiklubeista siinä, että naiset ovat kauniita kuin mannekiinit ja osaavat vieläpä tanssia hyvin. Se show ei ole pelkästään vaatteiden riisumista musiikin säestyksellä, vaan esiintymisissä on aina joku idea mukana. Esim. joku roolileikki. Olen ollut aina vähän sitä mieltä, että naisten tangon ympärillä itsensä ketkutteleminen ja vaatteidensa vähentäminen on sellaista turhaa pyörimistä hyvän tavaran ympärillä. Mutta Hot Peppersissä siinä on jotain enemmän mukana.  Vähän tyyristä lystiähän se tietysti on. 15 minuutin privattistrippaus maksaa saman kuin tunti naisen kanssa Prahan privatissa. Ja ladydrinksut ovat kalliita. Mutta kaikki hinnat ovat kyllä selkeästi esillä. Että ei tarvitse pelätä, että laskuun lisätään ylimääräistä. Pimpsaahan niiltä tanssijoilta ei saa. Minusta olisi aika säälittävää yrittää sitä edes kerjätä. Mutta muuten Hot Peppersissä on ollut kyllä lystiä  :).

Normaalistihan siinä Vaclavske namestilla on melko turistiset hinnat, eikä siellä terasseilla juuri paikallisia näy. Mutta siinä yhdellä sivukadulla, vain muutaman kymmenen merin päässä Vaclavske namestilta, on yksi legendaarinen ravintola ja oluttupa. Eli U Pinkasu (http://www.upinkasu.com/). U Pinkasu on yksi minun suosikki ravintoloistani Prahassa. U Pinkasu on Prahan ensimmäinen oluttupa, joka alkoi tarjoilla Pilsner Urguellia. Vuonna 1843 kumottiin "penikulman sääntö", jonka mukaan Prahaan oli saanut tuoda olutta vain peninkulman päästä. Räätälimestari Pinkasu sai maistaa tätä Plzenin jumalten juomaa, ja heitti samantien räätälinvermeensä nurkkaan ja alkoi kapakoitsijaksi myymään Pilsner Urguellia. U Pinkasussa, samoin kuin mysö U Zlateho Tygrassa, ei vieläkään myydä muuta olutta kuin Pilsner Urguellia. Ja jostakin syystä Pilsner Urguell on näissä molemmissa paikoissa todella hyvää. Tuoretta ja herkullista. Se johtuu varmaan siitä, että olukellarin lämpötila on optimaalinen ja olutta myydään niin paljon, että se on aina tuoretta. U Pinkasussa on kesällä viihtyisän  ulkoterassin lisäksi myös sellainen hieno sisäpihan terassi. U Pinkasun alakerran ravintola on hyvä paikka syödä perinteisiä tsekkiläisiä ruokia. Ne on kuuelmma tehty isoäidiltä perittyjen reseptien mukaan. Ja hintataso on edullinen  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Elokuu 24, 2020, 13:10:29
Täytyy jotenkin yrittää nostaa tätä Praha-ketjua taas ylös. Joskus on ollut kysymyksiä hotelli vinkeistä Prahaan, ja muistin vanhoja valokuviani katsellessa hotelli Avionin (https://www.hotelavion.cz/en/). Hotelli Avion sijaitsee aika kaukana keskustassa, eli suunnilleen keskustan ja lentokentän puolivälissä. Mutta vihreän metrolinjan pysäkki Nadrazi Valeslavin on vain muutaman sadan metrin päässä hotellista. Avionin sijainti on kyllä oikeastaan tosi hyvä. Lentokentältä bussi 119 tulee noin viiden minuutin välein siihen Nadrazi Valeslavin pysäkille. Ja kun haluat keskustaan, niin meidän turskien velvet underground, eli vihreän linjan metro, vie sinut hetkessä pelipaikoille suoraan Vinohradyyn ja Zizkoviin  :).

Hotelli Avion on sellainen edullinen perheomisteinen pikkuhotelli keskellä nukkumalähiötä. Tykkäsin silloin sen rauhallisesta ilmapiiristä. Ja viikko yksin kahden hengen huoneessa ei paljoa kustantanut. Muistaakseni alle 300 euroa. Hotellin yhteydessä oli sellainen mukava ravintola Ballon (http://restaurace-ballon.cz/en/), josta sai todella maukasta tsekkiläistä perinneruokaa. Ja tietysti muutakin. Ravintolassa oli sellainen viihtyisä terassi, jossa tykkäsin istuskella. Se hotelli sijaitsi sellaisessa rinteessä, ja terassin edessä oli sellainen vanha kivinen paritalo, jossa oli todella hienot puutarhat. Silloin oli huhtikuu ja kaikki omena-, kirsikka-, luumu- ja päärynäpuut olivat täydessä kukassaan. Se näkymä oli aivan uskomattoman kaunis siitä terassilta. Minulle vuoden kohokohta on se, kun suuret puut kukkivat. Olen silloin aina hyvin keveällä ja iloisella mielellä.

Hyviin fiiliksiin vaikutti tietenkin sekin, että Kristynka tuli yksi ilta yökylään. Tarjosin hotellinomistajalle maksua ylimääräisestä yövieraasta, mutta se ei tullut kuulemma kuuloonkaan. Olin kuulemma jo kerran huoneeni maksanut. Sama oli tilanne aamiaisen suhteen. Istuttiin Kristynkan kanssa iltaa siinä hotellin terassilla myöhään ja juotiin kuohuviiniä. Oli kyllä hieno fiilis. Olen sellainen parantumaton kaurismäkiläinen romantikko. Tykkään tunnelmista. Oltiin kuin joku rakastunut kihlapari ensimmäisellä yhteisellä ulkomaanmatkalla  :).

Nykyään on tullut asuttua Prahassa näissä airbnb:n kämpissä. Mutta Avionia voin tietyin varauksin kyllä suositellakin. Täytyy vaan hyväksyä se, että keskustaan on pitkä matka ja metrossa istuminen alkaa loppu viikosta jo vituttamaan. Yöllähän metro ei kulje klo 24.00 jälkeen, joten silloin täytyy käyttää taksia. Nykyään on Prahassa onneksi tämä uber. Varsinkin ensikertalaisille ja sellaisille, jotka haluavat olla paljon yöllä liikenteessä, suosittelen kyllä ihan keskustassa tai Vinohradyssa tai Zizkovissa asumista. Mutta jos joku sattuu olemaan omalla autolla tai mopolla Keski-Euroopassa liikenteessä, niin Avion on kyllä hyvä valinta. Siinä oli hyvät ilmaiset parkkipaikat, ja jopa minä uskaltaisin sinne ajella. Prahan keskustaan en kyllä lähtisi sompailemaan  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Elokuu 29, 2020, 10:26:48
Taboritskan kieppeille Zizkoviin on näköjään avattu uusi privaatti nimeltään Privat7. Neitokaiset näyttäisivät olevan kauniita ja hoikkia 20-25-vuotiaita.

Ei voi muuta todeta kuin voi voi tätä maailman menoa :(
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0087 - Elokuu 29, 2020, 14:06:20
Siis häh. Privat7 (https://www.escort.cz/privat7-incall-praha) näyttää ainakin kartan perusteella sijaitsevan hotelli Golden City Garnin (https://www.goldencity.cz/en/) viereisessä talossa. Yövyin siinä hotellissa muutaman yön puolitoista vuotta sitten maaliskuussa. Kirjoitin kesän alussa siitä reissusta rapsaakin. Nythän tämä Golden City Garni on oiva hotelli sellaisille panomiehille, joille sellainen vaatimaton, mutta siisti ja edullinen reppureissaajien suosima majoituspaikka passaa. Sieltä Golden City Garnista pääsee varmaan jonkun sisäpihan kautta kipaisemaan Privat7:aan aamulla krapulapanoille vaikka kalsarit jalassa. Mutta on se hotelli kyllä niin jyrkässä rinteessä ja siinä mäessä on kaikenlaisia portaitakin, että voi se olla viisainta vetäistä kuitenkin farkut ja niket jalkaan ja mennä ihan rehellisesti ulkokautta  :).

Tässä yksi päivä netissä surfaillessani huomasin, että Seifertovalle siihen ihan muutaman kymmenen metrin päähän Golden City Garnista keskustaan päin on ilmestynyt myös uusi privatti nimeltään Wild Cats (https://www.naprivat.cz/eroticky-privat-privat-angels-1005). Valerie näyttää kyllä kauniilta kuin öinen moottoritie. Privatti Wild Cats näyttää olevan aivan siinä ravintola Lavickan (http://www.restaurace-lavicka.cz/en/jidelni-listek/) vieressä. Lavicka on hinta-laatu suhteeltaan ehkä paras ravintola mitä Prahassa tiedän. Todella viihtyisä ravintola ja suodattamaton Bernard on Lavickassa niin hyvää olutta, että en ole varma olenko koskaan juonut missään parempaa  :D.

Vaikka olenkin Vinohradyn miehiä, niin nämä kaksi uutta privattia saattavat kyllä kallistaa vaakakuppia myös Golden City Garnin puolelle. Ainakin pariksi yöksi. Vaikka eihän sinne toisaalta ole Vinohradysta matkaa kuin noin kilometri. Riippuen tietenkin vähän siitä, että missä päin Vinohradya asustelee  :D.

   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0095 - Elokuu 29, 2020, 15:16:48
Kubelikovalta on lyhyt matka uuteen privaan, jos sinne Prahaan nyt joskus vielä pääsee.

Hupsukoitten kokonaismäärä ei ole kyllä vähentynyt yhtään koronan myötä ainakaan jos on käyttämääni sex.cz-appiin uskominen ja miksei olisi.

Joopa joo. Mielellään tässä jo söisi svickovaa ja tutkisi slaavittaria vähän lähemmin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Lokakuu 31, 2020, 18:22:21
Pakko vielä jatkaa kun vauhtiin kerta pääsi. Ekaksi Mikalle thanx videosta. Se oli siistiä.

Kocour, kun seisoskelet siinä ovisyvennyksessä Privat Gracen alakerrassa, katuhan on Baranova, oletko missä kaupunginosassa virallisesti? ;) Vinohrady vai Zizkov?

Sorry. Meni näköjään keväällä kysymyksesi ohi. Muuten hyvä kysymys. Olen pähkäillyt itse monesti samaa asiaa. Että missä kohtaa se Vinohrady vaihtuu sitten aina virallisesti Zizkoviksi.

Prahan sex.mapyhan (http://mapy.sex.cz/?map=296) on se minkä avulla me Prahassa näitä privatteja ym. kaupallisen seksin palveluita haarukoidaan eri puolille kaupunkia. Prahan sex.mapyhan näyttää, että privat Grace on alueella Praha kolme eli Zizkovissa. Ihan siinä kulman takana oleva Mazlive studentky on sitten Praha kakkosen alueella eli Vinohradyssa. Eli raja Praha kakkosen ja kolmosen välillä menee siinä jossain välissä. Sex.mapyn mukaan.

Olen ajatellut, että näillä Prahan kaupunginosilla voi olla vähän samanlainen etymologia kuin ennen postilaitoksella Suomessa. Oulussakinhan oli ennen lähes jokaisella kaupunginosalla oma postitoimipaikka ja sen myötä oma postinumero. Sitten Pekka Vennamo aloitti 1980-luvulla postin saneerauksen, ja nyt niitä postitoimipaikkoja ei kyllä enää Oulussakaan monta ole jäljellä. En sitten tiedä, että onko Pekka Vennamo käynyt Prahassakin saneeraamassa prahalaisten postiasioita uuteen uskoon, vai onko näillä Prahan kaupunginosilla joku erilainen historiansa. Sehän on meille tietenkin se ja sama. Mutta kovasti tämä selkeä järjestelmä helpottaa Prahassa suunnistamista ja privattien löytämistä. On turistinkin helppo käyttää julkisia kulkuvälineitä.

Tuossa Baranovan viereisellä kadulla Sudomerskalla oli ennen sellainen privatti kuin Lolitas. Se oli aivan mainio privatti ja tytöt kauniita ja mukavia. Lolitaksessa oli sellainen erikoisuus kuin kanta-asiakas kortti. Se oli samanlainen kuin Oulussa turkkilaisten pitämissä pizzerioissa. Eli siihen korttiin sai jokaisella vierailulla leiman ja sitten kun leimoja oli kertynyt seitsemän kappaletta, niin kahdeksas kerta oli ilmainen. Kätevää, vai mitä? En ehtinyt aivan saamaan seitsemää leimaa täyteen, kun privatti yhtäkkiä hävisi kartalta. Lolitaksessa oli myös sellainen erikoistarjous, että kahden tunnin vierailulla kylkiäisenä sai pullon kuohuviiniä ja viiden tunnin sessiolla ison lekan viskiä. Nuukana miehenä eräänä sateisena päivänä käytin tämän viiden tunnin option hyväkseni. Ihan vaan sen Bourbon putelin vuoksi. Tietenkin. Tuontialkoholit kun ovat Tsekeissä niin kalliita. Lolitaksessa oli olohuoneessa sellainen mukava baari, missä sai seurustella henkilökunnan ja tyttöjen kanssa ja juoda viskiä sekä olutta. Tietenkin putelin sai viedä myös mukanaan omaan huoneeseen. Kun sitten viiden tunnin rupeaman jälkeen poistuin Prahaan sumuiseen yöhän Kentucky Gentlemanin jämät pullossa kainalossani, niin olin sijoitukseeni hyvin tyytyväinen. Olin saanut yltäkylläisesti pillua, pulloa, pyllyä, hierontaa, hyväilyjä, kylpemistä ja seurustelua. Ja vielä oli viskiäkin jäljellä aamuksi krapularyypyn verran. Ja koko setti oli maksanut vain jotain 250 euroa  :).

 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Joulukuu 08, 2020, 16:07:28
Olen tässä miettinyt, että on se vaan hyvä että ihminen ei etukäteen tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Kun melko tarkasti päivälleen olin vuosi sitten Prahassa ihastelemassa Prahan joulutoreja, niin tästä koronataudista ei kukaan vielä puhunut yhtään mitään. Enpä olisi uskonut, että se Prahan matkailu oli sitten siinä. Onneksi nyt taas tunnelin päässä näkyy vähän valoa, kun Englannissakin koronarokotukset aloitettiin tänään. Joulun alusaikahan on Prahassa yksi niitä turismin suuria high seasoneja, ja turisteja on kaupungissa todella paljon. Ja kaikki paikallisetkin ihastelevat joulutoreja ja tungeksivat tavarataloissa. Kun nyt muistelen, niin tunnen ihan suussani tyroksimukista juodun hotwinen ja tradelnikin, eli kanelikierrepullan, tunnelmaa kohottavan makuyhdistelmän  :).

Kun olen katsellut Prahan sex.mapya (http://mapy.sex.cz/?praha=1), niin olen ihmetellyt. että uusia privatteja syntyy Prahaan näin koronan aikanakin kuin sieniä sateella. En ole mielestäni koskaan nähnyt, että Prahassa olisi näin paljon privatteja. Se vähän hämmästyttää minua, koska olen ajatellut että Prahan kaupallisen seksin suurin asiakasryhmä ovat juuri turistit. Mutta näin ei ilmeisesti olekaan. Olen kyllä tiennyt, että privatteja käyttävät myös paikalliset miehet, mutta on minulle kuitenkin jonkinlainen yllätys, että bisnes näyttää pyörivän noinkin vilkkaasti ilman meitä turistikollejakin. Näissä seksiklubeissa, strippipaikoissa ja saunaklubeissa taitaa olla kuitenkin aika hiljaista, koska ne on suunnattu lähinnä turisteille. Niissä on niin korkea hintatasokin, että se on tavalliselle tsekkiläiselle duunarille vähän liian tyyriistä viihdykettä.

Paljon uusia mielenkiintoisia priavtteja näyttää syntyvän myös tämän meidän mukavuusalueemme (Stare mesto, Nove mesto, Vinohrady, Zizkov) ulkopuolellekin. Olisikohan syynä se, että asuntojen vuokrat ovat siellä halvempia kuin keskustassa. Jotenkin sitä on niin jumiutunut niihin omiin kuvioihinsa, että nykyään tulee enää harvemmin lähdettyä hupakoimaan mihinkään uusiin kaupunginosiin. Mutta kun Prahaan on taas turvallista matkustaa, niin ainakin Privat Babylonissa (https://www.escort.cz/czech_sexy_girls?facilityid=387) on kyllä mentävä käymään. Babylonhan näyttää sijaitsevan sellaisessa omakotitalossa ja näyttää hyvin laadukkaalta paikalta. Ja sihteeriköt ovat kuin enkeleitä   :).

Mutta aivan ensimmäiseksi minä kyllä menen vanhaan tuttuun TopPrivattiin (http://www.topprivat.cz/en). Tuttuja tyttöjä on kyllä käytävä moikkaamassa. TopPrivatissa sitä näköjään keksitään koko ajan uusia innovaatioita meidän turskien viihdyttämiseksi. Nyt näitä näyttäisi olevan seksikeinu ja hierontapöytä, missä on hepin mentävä reikä. Tästä reiästä sinä voit hieronnan aikana työntää sitten soturisi pöydän alla kyykkivän prahattaren imettäväksi. Kaikenlaista sano. Itse tyydyn kyllä näihin perinteisempiin lemmentuokioihin. Mutta Paulan ja Viktorien tarjoaman Lesbishown aion kyllä ostaa. Kokemuksesta voin kertoa, että on kyllä kuuma esitys. Enpä usko, että sitä kestää yksikään kolli kovin kauan aikaa sivusta katsella ja kyrpäänsä runkkailla, kun on itse jo liityttävä leikkiin mukaan. Perustaksalla tunti maksaa 120 euroa. Ekstroja voi ostaa niin paljon kuin haluaa. Mutta tämä lesbishow on varattava muutamaa päivää etukäteen, että tytöt tietävät olla työvuorossa yhtä aikaa.   

 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Joulukuu 19, 2020, 00:20:24
Luin Pekka Valtosen´kirjan "Hullun keisarin hovissa, alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja taiteilijoita Rudolf II Prahassa". Pekka Valtonen, Helsingin ja Tampereen yliopiston historian dosentti, on varmasti se mies, joka Suomessa tietää eniten 400 vuoden takaisesta Euroopan historiasta. Rudolf II:n (1552-1612) Prahssa ollaan modernin eurooppalaisuuden syntysijoilla. Jos vaan voisi tehdä aikamatkan historiaan, niin haluaisin kyllä ehdottomasti käydä haistelemassa sitä tunnelmaa mitä Rudolf II:n aikana Prahassa elettiin.

Prahan ja Tsekin historiassa on oikeastaan kaksi yli muitten nousevaa hallitsijaa ja aikakautta, jotka ovat tehneet ja rakentaneet sen hienon kaupungin mitä Praha on. Keisari Kaarle IV (1316-78) oli harvinaislaatuinen keskiajan hallitsija: kouluja käynyt sivistynyt ihminen ja hyvä diplomaatti, joka ei keskiaikaiseen tyyliin hallinnut miekalla vaan älyllä. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle IV kokosi ympärilleen tiedemiehiä ja oppineita ja teki Prahasta Euroopan tärkeimmän sivistyskaupungin ja Keski-Euroopan pääkaupungin. Kaarle IV oli ennen kaikkea suuri rakentaja. Kaarlen yliopisto on maailman kolmanneksi vanhin yliopisto ja Keski-Euroopan vanhin, Vltavan ylittää Kaarlensilta, joka on Firenzen Ponte Vecchion jälkeen Euroopan toiseksi vanhin kivisilta. Kaarle IV rakensi Prahan linnan ja aloitti Vituksen katedraalin rakentamisen. Kaarle IV rakensi Nove Meston. Rudolf II ei rakentanut Prahaan ainoatakaan merkittävää rakennusta. Rudolf II:n muistolle ei ole Prahaan pystytetty edes yhtään ainoata patsasta. Mutta Rudolf II loi Prahalle sen maagisen maineen, mikä tekee kaupungista niin mielenkiintoisen. Kaarle IV rakensi Prahalle, maailman kauneimmalle kaupungille, hienot kulissit ja Rudolf II puhalsi kaksisataa vuotta myöhemmin siihen kaupunkiin Prahan ainutlaatuisen mystisen hengen  :)

Kaarle IV oli hyvä hallitsija ja Rudolf II oli huono hallitsija. Rudolf II siirsi Habsburgien hovin Wienistä Prahaan, ja kutsui Prahaan aikakautensa maineikkaimmat taitelijat, tähtitieteilijät ja ihmeidentekijät. Rudolf II:lta puuttui hallitsemisen lahja. Tai hän ei vaan ollut pätkääkään kiinnostunut koko politiikasta. Rudolf II uppoutui sen sijaan syvälle tieteisiin ja taiteisiin. Hänen pakkomielteenään oli löytää viisasten kivi, jolla voitaisiin valmistaa ikuisen elämän eliksiiri ja kaava jolla kivet voisi muuttaa kullaksi. Diplomaatit saivat odottaa viikkokausia pääsyä keisarin puheille, mutta alkemistit ja temppujen tekijähuijarit saivat heti keisarille audienssin. Praha kietoutui mystiikan verhoon. Alkemistien pajojen ja laboratorioiden huurut täyttivät taivaan ja taikurit tekivät temppujaan toreilla. Ihmeellisiä asioita tapahtui. Josefovissa juutalainen nainen synnytti karhunpennun, maan sisästä löytyi jättiläisen hammas ja Liliova-kadulla ratsasti öisin valkoisella ratsullaan päätön ratsumies. Vielä nykyisinkin, kun yöllä hyvän keikan jälkeen poistun  kantapaikastani Blues Sklepistä (https://www.expats.cz/en/prague/czech/jazz-and-blues-clubs/bluessklep) Liliova- kadulle, niin yritän kulkea aivan seinänviertä pitkin. Keskiaikainen katu kun on niin kapea. En halua tulla päättömän ratsumiehen valkoisen hevosen kavioiden tallomaksi. Itse en ole häneen onneksi vielä törmännyt, mutta monet muut kyllä ovat tämän ratsastajan nähneet.

Brittiläinen historiantutkija Richard Evans on kirjoittanut "Jos (Englannin) Jaakko I oli kristikunnan viisain hullu, niin Rudolf II oli tervejärkisin mielipuoli". Itse en ajattele ihan noin jyrkästi. Minusta Rudolf II oli tavallaan sangen mielenkiintoinen persoona. Rudolfilla oli ehkä "hieman" epävakaa persoonallisuus, muuta se ei kait ole mikään ihme. Habsburgien hovissahan suosittiin serkkuavioliittoja tai naitiin ristiin muiden eurooppalaisten hovien kanssa. Eurooppalaisten siniveristen geenipooli oli kyllä aika suppea. Rudolf II:lla oli käytössä kaikki taloudelliset resurssit ja kaikki valta, ja hän suuntasi ne tieteisiin ja taiteisiin. Rudolf II kokosi ympärilleen sangen persoonallisia ihmisiä. Esimerkiksi kotimaistaan karkotetut tähtitieteilijät tanskalainen Tyko Brahe ja krakowalainen Johannes Keppler löysivät Prahan linnasta turvapaikan. Ja saivat taloudellisestikin täysin vapaan ilmapiirin harjoittaa tiedettään. Rudolf kokosi ympärilleen Prahan linnaan kaikki sen ajan lahjakkaimmat taiteilijat. Rudolf II:n aikana taiteilijan työstä tuli itsenäinen, arvostettu ja rahakaskin ammatinharjoittamisen muoto. Rudolf II:n taidekokoelma oli suurin mitä maailmassa on koskaan nähty. Se käsitti arviolta 3000 maalausta ja 2500 veistosta. Rudolfin valtava taidekokoelma ryöstettiin Kolmikymmenvuotisen sodan (1618-48) loppuvaiheissa, ja nyt kaikissa Euroopan merkittävissä taidemuseoissa on Prahasta Rudol II:n kokoelmista varastettuja töitä. Jopa Tampereen raatihuoneelta löytyy Rudolf II:n Prahan linnasta varastettu suuri tamminen kaappi.

Rudolf II ei ollut ollenkaan uskonnollinen ihminen, ja prahalaiset saivat nyt harjoittaa taas aivan vapaasti protestanttista uskontoaan. Rudolf oli sillä tavalla joviaali ihminen, että ei kiusannut tavallisia ihmisiä ihan pikku asioista. Rudolf piti juhlimisesta. Rudolf II rakasti hyvää ruokaa, viiniä ja naisia. Rudolfin bakkanaalit kestivät aina monta vuorokautta. Tyko Brahe joi Rudolfin bileissä niin paljon viiniä, että hänen virtsarakkonsa repesi ja mies kuoli. Tähtitieteilijä ei ilmeisesti muistanut käydä välillä kusella. Juhlinnan jälkeen seurasi sitten masennus, ja Rudolf II harhaili yksin kesyjen leijoniensa kanssa valtavan taidekokoelman keskellä. Pikkuveli Matthias syrjäytti sitten Rudolfin Habsburgien keisarin valtaistuimelta. Rudolf kuoli vaivoihinsa tammikuussa 1612. Vain kolme päivää lemmikkileijonansa kuoleman jälkeen.

Vaikka Kaarle IV ja Rudolf II olivat hallitsijoina toistensa vastakohtia, niin oli heillä myös jotain yhteistäkin. Kumpikin olivat naimattomia ja perheettömiä erakkoja, joilla oli harrastuksena intohimoinen keräily. Kaarlen kokoelman suurimpia aarteita olivat kaksi piikkiä Kristuksen orjantappurakruunusta, Aabrahamin luut, viimeisen ehtoollisen pöytäliina, maitotilkka neitsyt Marian rinnasta ja Maria Magdaleenan toinen rinta. Etenkin tätä viimeksi mainittua aarretta kocour innokkaana tissimiehenä suuresti arvostaa. Rudolfin aarteita taas olivat kaksi Nooan arkkiin kuulunutta rautanaulaa ja Odysseusta piinanneen seireenin leukaluu.       

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Joulukuu 22, 2020, 23:09:00
Kuinkas ollakaan sain jablkolta viestiä, että hän oli myös juuri lukenut tämän Pekka Valtosen kirjan "Hullun keisarin hovissa, alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja taiteilijoita Rudolf II Prahassa". Eli nyt meitä on kaksi turskaveljeä jotka voivat suositella Valtosen kirjaa kaikille Prahan ystäville. Valtosen kirjoitustyyli on välillä hieman akateeminen, mutta kyllä kirjaan mahtuu paljon myös hauskoja ja mielenkiintoisia veijaritarinoitakin.

Olen saanut sellaisia viestejä, että kun tämä koronavitsaus helpottaa, niin myös monet uudet turskatkin haluaisivat lähteä kokeilemaan Prahaan kollin elämää. Meille vanhoille kolleillehan nämä Prahan askelmerkit ovat selvät, mutta ajattelin että voisi olla syytä kerrata näitä Prahan kuvioita, kun ne ohjeet taisivat jäädä jonnekin sexwörkille.

Minulle tärkein Prahan kaupallisen seksin sivusto on escort.cz (https://www.escort.cz/). Siltä sivustolta löytyy varmasti suuri siivu koko Tsekin kaupallisen seksin tarjonnasta. Privatit ovat minun mielestäni se kaikkein mukavin tapa tavata viehättäviä tsekittäriä. Joku toinen taas pitää enemmän seksiklubeista. Privatithan ovat sellaisia kerrostalobordelleja, jotka sijaitsevat aivan tavallisissa porvarillisissa kerrostaloissa. Ja kauempana lähiöissä omakotitaloissa. Privatithan ovat Tsekeissä aivan laillinen kaupallisen seksin harjoittamisen muoto ja asiat viranomaisiin ja verottajaan ovat kunnossa. Privatit ovat turvallisia ja siistejä paikkoja. Yleensä sellaisia isoja monen huoneen kerrostaloasuntoja, jotka on sisustettu viihtyisiksi ja kaikki palvelut toimivat hyvin. Incall girls tarkoittaa juuri näitä privatteja. Etusivun alalaidasta voit valita kaupungiksi Prahan ja vaikka siellä jonkin tietyn kaupunginosan. Praha 1 on ydinkeskusta, Praha 2 Vinohrady, Praha 3 Zizkov jne...Kun klikkaat nuolella kuvaa, niin aukeaa sivu missä on sihteerikön esittely ja sen privatin nimi missä hän työskentelee. Kun klikkaat sitä kohtaa MAP, niin sinulle aukeaa se kartta missä kyseinen privatti sijaitsee. Tämän kartan perusteella löydät jo aika hyvin perille. Ainakin melkein. Mutta siinä vaiheessa, kun varaat ajan sihteerikkövierailulle, niin pyydä tekstiviestinä se privatin tarkka osoite ja esim. ovisummerin nimi tai koodi. Yleensä nämä tiedot annetaan kyllä ihan automaattisesti.

Tämän Incall girls sivun ylälaidassa on kohta Sorting. Siitä voit valita jotain suodattimia valintaasi helpottamaan. Esim. vaikka uusimmat ilmoitukset ensin, sihteerikön rintojen koko, sihteerikön pituus tai paino. Tarjokkaita sihteerikköjä on niin paljon, että nämä suodattimet helpottavat kyllä valintaa.

Toinen sivusto jota paljon käytän on Tapky.info (https://www.tapky.info/). Sieltä löytyy myös hyvä valikoima näitä privatteja ja hierontapaikkoja. Kun valitset listasta esim. privatin Privatek Moncheri ja sieltä sihteerikön Adelka (https://www.tapky.info/?1419,adelka-privatek-moncheri-773-013-770-773013770), niin löydät hänestä esittelyn ja valokuvia sekä myös rapsoja. Yleensä nämä rapsat on kirjoitettu tsekiksi, mutta muutama aktiivinen kolli kirjoittaa myös englanniksi. Adelkasta näyttää myös nimimerkki Milan.Kundera kirjoittaneen monta rapsaa englanniksi. Milan.Kundera näyttää tavanneen Adelkaa sekä privatissa Prague Princess että Privatek Moncherissa. Näitä tsekkiläisiä rapsoja voi tavailla google kääntäjän avulla. Nimimerkki ko_cour näyttää olevan innokas rapsaaja Tapky.infossa, mutta se en ole minä vaan ihan joku toinen setä. Joku prahalainen kolli  :).

Näitä samanlaisia sivustoja on paljon muitakin, mutta itse olen operoinut lähinnä näillä. DeeDee muistaakseni käytti lisäksi jotakin muutakin sivustoa, mutta en nyt muista että mikä se oli. Samoin nimimerkillä Mika74 taisi olla myös käytössä jotain muitakin sivustoja. Mutta ihan alkuunsa pärjäilee kyllä hyvin näilläkin  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Lone - Joulukuu 22, 2020, 23:57:23
Kiitos hienoista tarinoista taas kerran. Näitä lukee ilokseen!

Onko kukaan muuten koskaan tavannut vanhoja pitkän linjan Suomen kävijöitä heidän kotikulmillaan eli Prahassa? Ehkä jo täällä työskentelynsä lopettaneitakin, siis vähän niinkuin yksityisluontoisesti vaikka lasillisella (en kuvittele että ovat vastaan ottaneet siellä asiakkaita)

Ikävä on monia...
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Joulukuu 23, 2020, 13:33:53
^Kiitos kiittämisistäsi Lone. Prahan ystäväni jablko tapaa sanoa, että hyvästä on hyvää jakaa. Ja tätä periaatetta haluan noudattaa. Kun Praha on antanut itselle niin paljon uutta elämänsisältöä ja monenlaisia hienoja kokemuksia, niin miksipä niitä ei jakaisi muille. Vaikka nyt näyttää tosi synkältä tämän koronataudin suhteen, niin jotenkin mieli on myös toiveikas, koska pitkän tunnelin päässä näkyy myös valonpilkahdus tämän koronarokotteen muodossa. Toivon ja uskon, että jo ensi syksynä voimme jälleen turvallisesti matkustaa Prahaan. Minusta tuntuu, että kohdallani tämä koronapainajainen on vasta sitten lopullisesti ohi, kun istun Finnairin lentokoneessa ja pyörät koskettavat Prahan Václav Havelin lentokentän kiitoradan pintaa. Se on kyllä maljan noston paikka se  :D.

Tuohon kysymykseesi vastaan, että et ole ensimmäinen jolla on tullut mieleen tavata yksityisluontoisesti Prahassa täällä Suomessa vierailleita, nyt jo työskentelynsä lopettaneitakin, tsekkisihteeriköitä. Kirjoitan sinulle privaa joulun jälkeen, kun on enemmän aikaa. En halua alkaa tässä julkisesti avaamaan asiaa sen enempää, koska en ole esim. kysynyt siihen mitään lupaakaan asianosaisilta. Hyvää joulua  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: PapaRomeo - Joulukuu 23, 2020, 14:27:01
Tyko Brahe joi Rudolfin bileissä niin paljon viiniä, että hänen virtsarakkonsa repesi ja mies kuoli. Tähtitieteilijä ei ilmeisesti muistanut käydä välillä kusella.     

Milan Kundera kertoi jossain kirjassaan että Tyko Brahe ei tohtinut poistua kuninkaan pöydästä tarpeilleen kesken juhlien. Tästähän päästään tunnettuun viisauteen "kuse aina kun voit", jonka Kekkonen lausahti Espanjan kuninkaalle
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Joulukuu 23, 2020, 21:55:24
Vesele Vanoce! :headphones:

https://www.youtube.com/watch?v=XXqCv-R23bA
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Tammikuu 01, 2021, 19:50:51
Tyko Brahe joi Rudolfin bileissä niin paljon viiniä, että hänen virtsarakkonsa repesi ja mies kuoli. Tähtitieteilijä ei ilmeisesti muistanut käydä välillä kusella.     

Milan Kundera kertoi jossain kirjassaan että Tyko Brahe ei tohtinut poistua kuninkaan pöydästä tarpeilleen kesken juhlien. Tästähän päästään tunnettuun viisauteen "kuse aina kun voit", jonka Kekkonen lausahti Espanjan kuninkaalle

Kekkosen viisaus olisi varmasti ollut hyväksi myös Tyko Brahelle. Kekkonenhan sairasti sitä ikääntyvien miesten eturauhasen liikakasvun vaivaa, jota sitten leikkauksella hoidettiinkin. Tyko Brahella on ilmeisesti ollut vähän sama vaiva. Tyko Brahen epäterveelliset elämäntavat ja liikalihavuus eivät varmaan asiantilaa juuri auttaneet. Tyko Brahen asema oli vähän kiusallinen, sillä hän oli keisari Rudolf II luottomies. Rudolfhan oli epäluuloinen ja vainoharhainenkin hallitsija, joka epäili aina suojattejaankin salaliittoteorioista. Epäillyt ressukat Rudolf syötti sitten leijonilleen lounaaksi. Tyko Brahen piti lähes päivittäin viihdyttää keisaria ja kupittelun ohessa laatia hänelle horoskooppeja. Tuolloin astronomian ja astrologian raja oli vielä hieman epäselvä, ja tähtitieteilijät laativat myös horoskooppeja. Tyko Brahe varmaankin ihan piruuttaan ennusti Rudolf II:lle, että hänet syöstään vallasta. No siihen ennustukseen nyt ei kovin kummoista tulevaisuuden näkijää olisi tarvittu, koska se nyt oli Rudolfin heikon hallitsijakyvyn takia melko odotettavissa oleva asia. Mutta vainoharhainen Rudolf II tuli yhä epäluuloisemmaksi ja erkoituneemmaksi.

Tyko Brahen kuolemaa epäiltiin jo silloin 1600-luvun alussa myös myrkytykseksi. Ja Brahen pitämistä tarkoista päiväkirjoista pystyi päätellä, että ainoa ihminen, joka hänet olisi voinut myrkyttää oli Tyko Brahen assistentti Johannes Kepler. Brahella ja Keplerillä oli riitoja ja huhuttiin, että Brahe ei halunnut antaa assistenttinsa tutkia omia muistiinpanojaan. Myös munuaiskiviä epäiltiin Tyko Brahen kuolinsyyksi. Tyko Brahehan on haudattu Raatihuoneentorin Tynin kirkkoon, ja hänen hautansa kaivettiin auki vuonna 1901. Munuaiskivistä ei löytynyt viitteitä, mutta 1990-luvulla Tyko Brahen hiusnäytteistä löydettiin laboratoriokokeissa korkeita elohopeapitoisuuksia. Tämä vaivasi tanskalaisia ja tsekkiläisiä tiedemiehiä, ja Tyko Brahen jäännökset kaivettiin uudelleen tutkittavaksi vuonna 2010. Brahen luista, hiuksista, parrasta ja vaatteista tehtiin lukuisia tutkimuksia, ja myrkytysteoria voitiin sitten kumota täysin. Keplerin maine saatiin puhdistettua ja Tyko Brahekin saa nyt toivottavasti levätä vihdoinkin rauhassa haudassaan. Johannes Keplerhän järjesti ja käsitteli Tyko Brahen tuottaman laajan havaintoaineiston, ja tulokset tuottivat huomattavia parannuksia planeettojen liikkeiden tuntemukseen. Kepler julkaisi tutkimustulokset vuonna 1609 kirjassaan Astronomia nova, ja ne tunnetaan nykyään Keplerin lakeina.

Myös Brahen nenäproteesin arvoitus ratkesi näitten hautatutkimusten myötä. Brahehan oli menettänyt nuorena miehenä vuonna 1566 nenänsä kaksintaistelussa serkkunsa Manderup Parsbergin kanssa Rostockin yliopistossa. Serkuksilla oli tullut kiistaa siitä, että kumpi heistä oli parempi matemaatikko ja asia ratkaistiin miekkailemalla. Tällainen ongelmien ratkaisumalli oli varsin yleinen siihen aikaan nuorten aatelismiesten keskuudessa ja amputoidun nenän tilalle rakennettiin sitten proteesi. Proteesi oli kuitenkin sangen vaivalloinen, koska kiinalaiset eivät olleet vielä silloin keksineet näitä tarttuvia pikaliimojaan, vaan proteesi piti liimata aina uudestaan ja uudestaan omatekoisella liimalla. Protesihan putosi lattialle aina aivastaessa, skoolatessa tai yhtään rajummin köyriessä. Tyko Brahehan oli valehdellut nenäproteesinsa olevan hopeaa, mutta hautajäännöksistä voitiin päätellä sen olleen vain messinkiä.

Prahassa tykkään yleensä ajella ratikalla 22 ylös Prahan linnalle pari pysäkkiä linnan ohi Strahovin luostarin pysäkille. Pysäkin nimi on Pohorelec. Starhovin luostarissa katselen sitä munkkien elämää ja juon pari tuopillista luostaripanimon olutta. Strahovin luostarin munkithan ovat panneet oluttaan sillä samalla salaisella reseptillä 1300-luvulta lähtien. Olen netistä lukenut, että jotkut oluen harrastajat pitävät Strahovin luostarin vehnäolutta maailman parhaimpana oluena. Olen sitä kausiolutta kyllä juonut, mutta ei se minun suussani ihan maailman parhaalta oluelta ole maistunut. Mutta makuasioistahan ei kannata kiistellä. Siitä Starhovin luostarin terassilta on kyllä hienot näkymät alla kimmeltävään kultaiseen Prahaan. Siinä on myös sellainen kaukoputki joka toimii kolikoilla. Sillä on hauska zoomailla kaupungin yksityiskohtia.

Siinä Pohorelacin pysäkin kohdalla on suuri Tyko Brahen ja Johannes Keplerin patsas. Äijät siinä seistä tanottavat tähtitieteilijän vermeissään. Strahovissa käynnin jälkeen lähdenkin siitä laskeutumaan kohti Prahan linnaa. Tykkään kävellä Novy Svetya pitkin. Kapean Novy Svetyn pienet yksinkertaiset talot tuovat mieleen jonkun keskiaikaisen kylän. Uusi Maailma on kyllä hieno ja tunnelmallinen paikka siinä muhkeiden palatsien ja suurkaupungin hälyn keskellä. Novy Svety rakennettiin Rudolf II aikana Prahan linnan palvelijoiden, tiedemiesten ja taiteilijoiden asuinalueeksi. Kuuluisin Novy Svetyn asukkaista oli Tyko Brahe, joka asui Kultaisessa linnassaan Novy Svetyn osoitteessa 1. Silloin kun ei viettänyt aikaansa Prahan linnassa. Viimeksi kun kävelin Novy Svetya pitkin, niin Kultaisen linnan parvekkeella oli kaksi suurta torsoa. Katselin niitä, mutta tuskin ne liittyivät mitenkään Tyko Braheen. Luultavasti ne olivat talon nykyisen asukkaan matkamuistoja jostakin Akropolin kukkulalta.

Ennen kuin lähtee kävelemään pitkin Novy Svetya, niin kannattaa pistäytyä Loreton pyhätössä, koska Loreton sisäpihalta löytyy Neitsyt Marian synnyinkoti Santa casa. Santa casan takaseinässä on reliefi, jossa on kuvattu enkelit lennättämässä Marian synnyinkotia pilvien päällä väkivaltaisesta Nasaretista kohti rauhan tyyssija Eurooppaa. En ole itse katolinen, mutta minusta on mukava, että Neitsyt Marian synnyinkoti on löytänyt leposijansa Prahasta  :).

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/04ed737b-0ec5-4c34-80a7-afa5c698ac38

 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Banana - Tammikuu 02, 2021, 17:17:00
Olin itse pari kesää sitten kaverin kanssa Prahassa. Paljon tyttöjä on markkinoilla ja myös paljon paikkoja.
Jotkut keskustassa tuntuu enemmän olevan vain "polttari paikkoja" mihin mennään vain katsomaan mutta panna EI saa.
Itse kävin pari kertaa paikassa nimeltään Show Park heti joen pohjoispuolella. Hinnat olivat 2-3 kertaa korkeammat kuin monessa muussa paikassa, mutta tytöt olivat melkein kaikki oikein kauniita nuoria isorintaisia pitkiä mallin näköisiä blondeja. baaritiskin ääressä kun istuimme nuori oikein kaunis pitkä tyttö vaaleilla hiuksilla ja kauniilla rinnoilla kysyi saako istua pöytään.
Ei hinkunut "lady drinkkiä" tai "tippiä" jostain tanssista mitä oli tehnyt ennen kuin tulimme.
Hiukan aikaa kun puhuimme sanoin että: Sinä varmaan VAIN tanssit? Hän vastasi että: EI! Hän tekee kaikkea normaalia seksiä, mutta vain kumilla. Sain muistaakseni sovittua 2500 korunaa (100 egee?) tavallisesta panosta, ja oli paras pano pitkästä aikaan. Osasi ottaa hyvin suihin, ratsasti antaumuksella ja takaapäin sai survaista ihan pohjaan asti ilman että tyttö liikkui eteenpäin. Oli tiukka tai osasi puristaa pillunlihaksia hyvin, koska tunsin erittäin hyvin terskassa miten pesulaudan tuntuiset pillunseinät hieroi terskaa edes takaisin. Rojut lähti erittäin hyvin kumin pohjalle niin että maailma pyöri. No tietysti menit uudestaan pari päivää myöhemmin, eikä sekään tyttö ollut huono.
Toinen paikka jossain metron, bussin ja kävelymatkan päässä pano oli 1000 korunaa. Owo 200 lisää ja peppu 500 lisää. Jos hiukan etsii niin löytyy paikkoja missä on edullisia ja myös paikkoja missä on hyviä.
Museon edessä Romanialaiset vanhat lihavat naiset yritti pyytää 1500 panosta. Karlov puistossa sain suikkarin muistaakseni 500 korunalla vessassa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Tammikuu 09, 2021, 23:46:23
^Näitä ShowParkeja on Prahassa kaksi: nimittäin ShowPark DaVinci (https://www.showpark.info/locations/showpark-davinci/) keskustassa ja ShowPark Market (https://www.showpark.info/locations/showpark-market/) Holesovicessa. Olet Banana vieraillut siellä ShowPark Marketissa. Se on kyllä aivan mainio paikka kaikenlaiseen miehiseen rentoutumiseen. Se on sellainen suuri saksalaisen ilotalon tyylinen paikka, vaikka en kyllä oikeastaan tiedä että minkälainen saksalainen ilotalo on. Mutta iloinen talo Market kuitenkin on. Viikonloppusin siellä on töissä lähemmäs sata laadukasta sihteerikköä, ja varmasti jokaiselle kollille löytyy mieluisa. Sexwörkillä oli puhetta, että sihteeriköt ovat siellä yksityisyrittäjiä, jotka ovat vuokranneet työhuoneen itselleen. Tämä takaa palvelun hyvän laadun, sillä viidakkorumpu on näissää asioissa se paras mainosvaltti. Tyytyväinen asiakas on vähän kuin hyvän bisneksen elinehto. Itse olen enemmän sellainen privattimies, eivätkä seksiklubit ole se minun juttu, mutta varsinkin hyvien kavereiden kanssa ShowPark Markettiin on mukava mennä viettämään iltaa. Ja paikkahan on auki (sitten taas koronan jälkeen) kello kuuteen aamuyöhön. Prahassa ei kyllä jää ilman pilluuta, vaikka olisikin vähän myöhään liikenteessä  :).

ShowPark DaVinci on aivan keskustassa. Metroasema I.P. Pavlovan vieressä. Systeemit ovat siellä samanlaiset kuin Marketissakin, mutta paikka on kauniissa  vanhassa jugendtalossa ja pienempi. Enempi sellaisen perinteisen seksiklubin tyylinen paikka. Sexwörkillä oli pari kollia joidenka kantapaikka DaVinci oli, ja he kirjoittivat kyllä aika melleviä rapsoja vierailuistaan siellä. Olisi mukava, jos herrat alkaisivat kirjoitella myös tähän seksisaitin Praha- threadiin. SexPark DaVincin vierailuun voi vaikka yhdistää kulttuurihistoriaa siten, että käy ensin oluella siinä aivan vieressä olevassa oluttupa U Kalichassa (https://ukalicha.cz/cs/). U Kalicha on se oluttupa jonka pyöreästä pöydästä sotamies Svejk Hasékin mainiossa romaanissa lähti ensimmäiseen maailmansotaan hyvästellen ystävänsä sanoen: "Tavataan sodan jälkeen kello kuusi". Näitä sotamies Svejk- kuppiloita on Praha pullollaan. Turistivedätyksiä kaikki, mutta U Kalicha on kuitenkin se ainut oikea. Turistinen paikka kyllä, mutta Svejkinkin nauttima Kozel on siellä todella maukasta.

Nämä strippiklubit ovat Prahssa keskittyneet Ve Smechkach kadulle, joka on Vaclavske Namestilta lähtevä sivukatu. Prahan ns. punaisten lyhtyjen alue on kyllä aika vaatimaton verrattuna moniin muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin, mutta kyllä sieltä jotain sentään löytyy. Näitten strippibaarien lisäksi vaikka Sexy Sauna (https://www.praguesex.info/en/p/sexy-sauna-erotic-club). Nämä strippipaikat ovat tosiaankin varsinkin brittiläisten polttariporukoiden suuressa suosiossa. Ja meno on sen mukaista. Vastenmielistä. Itse välttelen näitä strippipaikkoja. Pari kertaa olen käynyt Vaclavske Namestilla sijaitsevassa HotPeppersissä (https://www.hotpeppers.cz/en/) ja olen aikaisemmassa postauksessa kehunut paikkaa. Oma kokemus näistä maailman strippipaikoista on aika vaatimaton, mutta HotPeppersissä minulla on ollut ihan hauskoja iltoja. Ehkä minulla on ollut hyvä tuuri kun englantilaiset juopuneet polttariporukat eivät ole olleet meluamassa. Pimpsaahan näissä strippipaikoissa ei saa ja yhden lappdancen hinnalla panee tunnin nättiä tsekitärtä jossakin lähistön privatissa. Privatithan ovat juuri se aivan ylivoimainen Prahan juttu.

Katuprostituution suhteen taitaa Helsinkikin olla paljon vireämpi paikka kuin Praha. Eikä näiltä romanialaisilta katutytöiltä ole kyllä mitään järkeä lähteä Prahassa ostamaan seksiä. Ei sitten missään mielessä. Ei edes halvan hinnan takia, sillä privatissa hinta on noin 1500 kr tunnilta ja 1000 kr puolikkaalta. Nykykurssin mukaan 1000 kr on 38 euroa. Siitä Vaclavske Namestiltakin on ihan kävelymatkan (tai parin metropysäkin) säteellä vaikka kuinka paljon privatteja. Katutytöt kannattaa unohtaa ja käppäillä vaikka esim. privatteihin Fascination, TopPrivat, Privat Prague, SexNo1 Privat, Privat Grace, Mazlive Studentky...Ja varmasti on lystiä. Ja turvallista.

Tästä Prahan sex.mapysta (http://mapy.sex.cz/?praha=1) kyllä huomaa, että privatteja on yllin kyllin ympäri Prahaa. Itse olen tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että pyörin nykyään lähinnä siinä keskustan, Vinohradyn ja Zizkovin alueella. Mukava Banana, että olet jaksanut lähteä vähän kauemmaksikin vierailulle. Varmasti hyviä privatteja löytyy ympäri Prahaa. Nyt olen kyllä tässä koronan aikana katsellut tarjontaa ja päättänyt, että ainakin kaksi vierailua täytyy tämän koronavitsauksen jälkeen tehdä tämän oman "mukavuusalueeni" ulkopuolellekin. Omakotitaloissa sijaitsevat Privatek Moncheri (https://www.tapky.info/?privatek-moncheri-773-013-770-773013770,138) ja Club Holy (https://www.tapky.info/?club-holy-605-556-080-605556080,132) näyttävät hyvin mielenkiintoisilta paikoilta. Ei muuta kuin uber taksi alle ja menoksi  :).

 



Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: jablko - Tammikuu 10, 2021, 16:40:44
Šťastný nový rok vaan kaikille Prahan ystäville! Pakkaset paukkuvat kamarin nurkissa täällä pohjolassa ja ennusteen mukaan Vltavan rannoillakin saa pompan alle varata muutaman ylimääräisen kerroksen tulevina viikkoina. Vaikka monesti olen Prahan puistoja ja siltoja kierrellyt en lumista maisemaa ole päässyt tässä kaupungissa ihailemaan – nyt siihen nähtävästi olisi mahdollisuus…ainakin paikallisille. Matkustelut ovat saaneet olla, mutta pelastuksena täytyy muistaa että kyllä Praha paikoillaan pysyy vielä pitkään – ennemmin jablkokin kylmän pierun päästää (…ja muutama tusina jälkipolvia) kuin tämä Keski-Euroopan kaunis kaupunki pohjoisen hakkapeliitoilta sulkeutuu kokemuksen piiristä kokonaisuudessaan pois. Annetaanpa vielä vuoden 2021 kuljeskella rauhassa Prahan kujilla ja kuppiloissa, niin eiköhän sitten viimeistään pohjoisen poikienkin askeleet taas pääse nupukivikujia mittaamaan.
Edellinen vuosi oli hyvää aikaa muistella mielessään vanhoja reissuja ja Prahan toveri Kocourkin on mukavasti elähdyttänyt muisteloillaan Prahan kävijäin mieliä tällä foorumilla. Itse olen seuraillut myös Honest Guiden Youtube-videoita ja koettanut niistä jotain uutta tulevaisuuden reissuille poimia. Näistä vinkkinä laitan tähän Lobkowiczin palatsin online livekierrokset  https://www.lobkowicz.cz/en/live – ainakin HG:n sivuilla taltioitu kierros oli hyvää kerrontaa Prahan janoisille https://www.youtube.com/watch?v=eJdkkJ7K8OM   Lisäksi kuten Kocour mainitsi joulukuun postauksissaan, niin kirjallisuuttakin on tullut kahlattua läpi – vihdoin sain itsekin syvällisemmin tutustua Rudolf II:n aikaan ja henkilöihin. Pitänee vielä käydä kirja läpi uudelleen ja keräillä teemoja joiden ympärillä rakennella tekemistä tyyliin ”Päivä Prahassa” sisältäen museoita, maamerkkejä, oluttupia ja ravintoloita. Siinäpäs on sitten mukavasti saanut päivää kulutettua kohden ”illanviettoja” hyvässä seurassa Vinohradyn jugend-talojen kätköissä ;)
Uusiakin Prahasta kiinnostuneita on varmaan tullut joukkoon kirjavaan, niin näitä ihan perus matkavinkkejä ja neuvoja kannattanee tänne laittaa. Jo edesmenneen foorumin puolellahan oli kattavasti juttua aina kentältä kaupunkiin saakka ja taisinpa itse laittaa joitain hyväksi koettuja ravintola/oluttupa vinkkejäkin esille. Ainakin http://www.losvoslu.cz/ näyttäisi olevan edelleen pystyssä – paikka missä kannattaa pysähtyä niin edulliselle ruoalle kuin ehdottomasti nautinnolliselle Chlumecký Vít:lle kauniissa Vinohradyn kaupungin osassa. Vinohradyyn on erinomaiset kulkuyhteydet julkisilla ja hintatasokin on ihan tavallisille prahalaisille tarkoitettua. Hieman vertailuja tekemällä tältä alueelta löytää erinomaista Airbnb majoitusta (koko asunto) huokeaan hintaan. Aamupala tarpeet hankkii näppärästi itse tai yksinkertaisesti kävelee yhteen monista pikkuravinteleista/kuppiloista, kuten http://www.broz-d.cz/  Jiřího z Poděbrad puiston kulmalla tahi hieman myöhemmin aamupäivällä http://www.kavarnaslagr.cz/ Francouzskalla tarjoaa erinomaista brunssia hyvällä musiikilla ryyditettynä. Ja muualla kaupungissa on sitten tietenkin lukematon määrä muita vaihtoehtoja.
Tsemppiä kaikille foorumin Prahan ystäville näihin keskitalven onneksi jo piteneviin päiviin ja eiköhän Vltavan helmi meidät iloisesti toivottele jälleen tervetulleiksi aikanaan - Ahoj!
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0118 - Tammikuu 16, 2021, 22:08:30
^Aika hienoja juttuja Prahasta sitä on jablkon kanssa kyllä keskenään jaettu. Välillä se on ollut sellaista hifistelyäkin. Meillä kun sattuu olemaan niin samanlaiset nuo kiinnostuksen kohteet. Oikeastaan ne Prahan kaupallisen seksin riemut eivät ole koskaan olleet se tärkein syy matkustaa Prahaan, vaan itse Praha ja se tunnelma ja ne kaikki hienot mieltä rikastuttavat kokemukset ja elämykset mitä siellä olemme saaneet kokea. Meillähän sellaiseen hyvään päivään Prahassa kuuluu aamiainen jossakin viihtyisässä Vinohradyn kahvilassa. Samalla voi tutkia Prahan päivän tapahtumia netistä. Joku museo käynti tai palatsissa vierailu. Lounas jossakin vielä käymättömässä mielenkiintoisessa ravintolassa. Kiireetöntä istuskelua puistoissa ja kahviloiden terasseilla. Kirjakauppojen ja musiikkikauppojen valikoimien tutkimista. Illalla joku elävän musiikin konsertti. Ooppera tai jazzklubi. Hyvä illallinen. Ja sitten täydellisen päivän täydentää vierailu jossakin laadukkaassa privatissa. Praha sopii minulle. Ja näköjään monelle muullekin. Olen usein miettinyt Prahan kahvilan terassilla istuskellessani ja viehkeitä kaupungin korkeimmilla koroilla sipsuttavia törötisuisisa blondeja katsellessani Turskapapan sexwörkillä kirjoittamaa huomiota Prahasta. Se meni suunnilleen näin, että "Prahassa kaikki toimii lähes saksalaisella täsmällisyydellä, mutta siinä kaikessa on mukana sellainen pieni ripaus slaavilaista pehmeyttä". Turskapappa osaa kiteyttää hienosti Prahan syvimmän olemuksen. Tulin seksisaitille, koska halusin kirjoittaa näitä Praha juttuja. Nyt seksisaitin kirjoittelu on mennyt niin vastenmieliseksi, että enää en halua. Tähän on hyvä lopettaa  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0234 - Elokuu 19, 2021, 15:26:02
Vaikka on vasta elokuu niin nämä jatkuvat sateet maistuvat jo ihan syksyltä. Tuli mieleeni yksi syysloma, jonka olin viettänyt Prahassa, ja lähtiessäni kotimatkalle törmäsin lentokentällä Norwegianin lähtöselvitysjonossa kolmen lempääläläisen miehen porukkaan. Heillä oli aika paljon ruumaan meneviä isoja matkatavaroita mukanaan ja ihmettelin hieman sitä. He kertoivat olleensa Liberecin ylängöillä paikallisen metsästysseuran vieraina ampumassa villisikoja. Heillä oli näitä metsästyskamppeita mukanaan matkatavaroissa, mutta ei kuitenkaan kuulemma aseita eikä villisikoja. Lähtöselvityksen jälkeen me sitten siirryimme baariin odottelemaan lentomme lähtöä. Juotiin olutta ja juteltiin.

He kertoivat olevansa Lempäälän metsästysseuran porukkaa ja heidän metsästysseurallaan oli jo pitkä ystävyys libereciläisen metsästysseuran kanssa. He tekivät joka vuosi vierailuja toistensa luona. Kesällä libereciläiset olivat olleet Suomessa ja he olivat käyneet lempääläläisten kanssa Kuusamossa Oulanka- ja Kitkajoella kalastamassa. Edellisenä kesänä he olivat tehneet tsekkien kanssa pitkän vaellusretken lappiin. Lempääläläisiä oli taas pidetty hyvinä vieraina Liberecissä. He olivat asuneet tsekkiläisten ystäviensä perheissä ja oluttuvissa he olivat aina olleet ihan kunniavieraita. Juteltiin pitkään tsekkien ja suomalaisten ystävyydestä ja kansojemme samanlaisesta luonteesta. Ja metsästysonneakin oli lempääläläisillä ollut. Kaatoja oli saatu.

He kyselivät minun lomastani Prahassa. Kerroin olevani myöskin taas kerran hyvin tyytyväinen omaan lomaani ja kaatoihini Prahan privateissa. Lempääläläisiä minun  "metsästysretkeni" Prahan yössä kovasti naurattivat. He halusivat ehdottomasti tarjota minulle kaatoryypyt hyvin suoritetusta työstä. Kulautimme sitten snapsit slivovitsaa kitusiimme. Olivat mainioita kolleja nämä Lempäälän miehet. Lupasivat seuraavalla reissullaan myöskin viettää pari päivää lomastaan Prahan yössä. Mietin, että tällainen metsästysseurojen ystävyystoiminta on myös hienoa kansainvälisyystoimintaa. Siinä syntyy hyviä ja syviä ystävyyssuhteita, kun saa mahdollisuuden tutustua toisen elämään ja elinympäristöön. Siinä saa sellaisia kokemuksia, joidenka arvoa ei voi rahalla edes  mitata  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: turkulainenmies - Helmikuu 13, 2022, 00:59:35
Ensinnäkin kiitokset ryhmän aktiivisille jäsenille, täältä on saatu jo hyvin vinkkiä lueskelemalla kommentteja.

Itsellä olisi tulossa (jos on..) reissu tuonne Euroopan helmeen loppukeväästä ja kyselisin vähän noista sex.cz eli escort.cz englanninkielellä. Onko nuo tytöt jotka ovat omassa privatissaan pääsääntöisesti luotettavia vai onko jotkut liian hyvää ollakseen totta. Monet tällaisista tapauksista omalla naamakuvallaan, englanniksi teksti ja kertovat olevansa tuosta itänaapurista.

Kannattaako esimerkiksi valita tyttöjä, kellä tsekiksi esittely, ei tunteina ''non-stop'' ja niin edelleen.

PS, uutena näyttää olevan https://prestigeprivat.cz/model/ onko jollain tästä karttunut kokemusta
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Helmikuu 18, 2022, 11:09:23
Näillä ainakin pääset hyvin alkuun:

http://www.topprivat.cz/en
http://privatgrace.cz/en/
http://www.mazlivestudentky.cz/en/
http://www.escort69.cz/en/

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Markosaa - Helmikuu 22, 2022, 23:25:13
Alkaa kyllä Prahassakin hintataso olla kipupisteessä. Privaateissa alkaa näkymään tuntihintana yleisimmin jo 2000 korunaa (nykykurssilla yli 80€) peruspalvelusta ja tähän sitten extrat päälle. Hotelliin ei tunnu sitten saavan kovin helposti tyttöä tilattua edes alle 3000 korunan. Muista kun vanhoina hyvinä aikoina kympin neidon sai tilattua omaan hotelliin alle 50 eurolla. Kauas on näistä ajoista tultu. Katoaa vähän pointti lähteä reissuun, jos hotellit ja lennot syö enemmän kuin se säästö mitä neidoista reissussa säästää vs. mitä Suomessa maksaisi.

Minnehän sitä voisi seuraavaksi näissä merkeissä suunnata. Kiova ja Pietari olisi muuten erinomaisia vaihtoehtoja, mutta nykyisessä maailman menossa ei tule kysymykseenkään. Euroopasta pitäisi jostain löytää uusi Kiova tai 10 vuoden takainen Praha.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Maaliskuu 12, 2022, 15:38:45
Heissan!

Heti näin alkuun on kiitettävä kaikkia teitä jotka olette jakaneet tietoanne yhdestä maailman tyydyttävimmistä kaupungeista :)

Kuukauden kuluttua olisi pitkästä aikaa reissu edessä! Taitaa olla kolmas vai oliko neljäs kerta kun määränpäänä toimii Praha. Mut kukapa näitä kertoja laskee - aina sinne uudestaan päästävä.
Toinen jalkani on yleensä menossa enemmän eroottiseen hierontaan kuin privaattiin mutta saa nähdä mitä reissu pitää tällä kertaa sisällään. Privaateista oli koottu hyvä nippu jo aiemmissa viesteissä. Mutta jos jollain olisi tuoretta tietoa hierontoloista tai outcall toiminnasta (en ole koskaan kokeillut outcallia) niin ne erityisesti kiinnostaa :inlove:

Laitan rapsaa kunhan olen selvinnyt matkasta ;D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Tuge - Toukokuu 13, 2022, 08:34:08
Millainen oli janlapan matka Prahaan? missä hieronnoissa kävit?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 16, 2022, 13:30:55
Sää Prahassa oli epävakainen mutta eipä se tosiaan salongissa käydessä haitannut.

Kävin kahdessa salongissa.

1. https://www.larosa.cz/
Valkkasin tytön paikan päällä koska olin skeptinen nettisivuille ladattujen kuvien suhteen. Päädyin nuru massageen Tifanin kanssa. Erikoismaininta että hänellä on poikkeuksellisesti oikeat kuvat ladattu nettisivulle. Candyn kuvat kaukana todellisuudesta.

2. https://www.massagehall.cz/
Täällä otin pussycat massagen Mialta. Hänelläkään ei ollut oikeat kuvat nettisivuilla. Täällä muuten sain oluen paikalle saavuttuani, oli kiva.

Hieronnasta voin mainita että molemmat oli 100% mukana ja super ystävällisiä. Enempää en olisi voinut toivoa hieronnoista.
Vähän noi feikkikuvat jää harmittaa mutta tämä on pelin henki.

https://www.karlovylazne.cz/ antoi jälleen parhaat bileet. Mahtava paikka.



Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Tuge - Toukokuu 19, 2022, 08:43:49
Kiitokset tiedoista ja myös yökerhovinkistä!

Itse vähän katsellut sillä silmällä Masaze Princessiä (https://masaze-princess.cz/) ja juurikin tuota Massagehallia. Privaateista täällä jo hyviä listoja.

Oliko siis yleiskäsityksesi se, että omia kuvia ei sitten kuitenkaan ole kautta linjan vai sattuiko vaan sellaiset nyt kohdalle joilla oli hämykuvat?

Kahden tytön nuru olisi mielessä. Onko herroilla tietoa, miten ajoissa ajanvarauksen kanssa kannattaa olla liikkeellä?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: 0tt0 - Toukokuu 20, 2022, 14:15:06
Ite kävin tässä taannoin täällä : https://erotic-massage-prague.net/
Nettisivuilla oli kätevä chatti-palvelu mistä sai ajan varattua helposti! Paikka oli ihan ok-tasoa, mutta siellä ei ilmeisesti ole kuin yksi suihku et sinne sai jonotella vähä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 21, 2022, 08:57:16
Mulle jäi olo että kuvat on kautta linjan muuta kuin omia. Siksi jätinkin salongit kahteen käyntiin - suunnitelmissa oli useampi.
Kysyin watsappin kautta tyttöjen naamakuvia mutta niitä ei saanut, vedottiin yksityissuojaan. Mutta tarjosivat mahdollisuutta varata useamman tytön paikalle josta sitten valitsisin mieluisan. Näin tein ensimmäisessä paikassa.
Salongit suosittelivat varaamaan 1-2 päivää aikaisemmin hieronta-ajan.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Tuge - Toukokuu 22, 2022, 12:32:58
Olikos privaateissa sitten enemmän omia kuvia jos hieronnoissa ei?

Nuruhieronta edelleen kiinnostaa vaikka kuvat eivät omia olisikaan. Ilmeisesti kuitenkin palveluntarjoajat ovat ihan silmää miellyttäviä ja palvelu hyvää?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 01, 2022, 16:01:35
Ihan kivaa on ollut taas kerran. Massagehall(Vinohradska),MasazePrincess ja kaksi yksityisyrittäjää käyty tsekkaamassa ja hyvin on mennyt.
Onneksi ei vielä tarvi palata Hölmölään vaan vielä on aikaa nautiskella.Runsas tarjonta vegesafkasta Vinohrady-Zizkov akselilla myöskin ilahduttaa ettei ole pakko syödä tapettua eläintä.

Hyvää päivänjatkoa ja nyt tässä alkaa olemaan jo kiire paikallista opasta tapaamaan Mustekiin. Vihreä linja kutsuu. :inlove:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 06, 2022, 13:50:54
Viides vierailuni Prahassa on ohitse ja tulihan siellä tietenkin vähän irstailtuakin.Nyt on sitten käyty ekan kerran kuuluisassa Top Privatissakin ja vähän kyllä petyin mitä olin odottanut. Tsekkiläisestä Victoriasta ei mitään pahaa sanottavaa kyllä ole vaan antoi setämiehelle kelpo kyydit.
Gloryhole reikä nähty enkä haluaisi kokeilla :)

Pari vierailua Massage Hallissa Vinohradskalla jossa tapasin ihan mukavat neidot body to body-hieronnan merkeissä ja kerran kävin ukrainalaisella tytöllä joka on asunut jo vuosia Prahassa samoissa merkeissä MasazePrincessissä Manesovalla. MP hakkaa paikkana MH:n mennen tullen sillä se on kyllä äärettömän hienoksi laitettu.

Pari vierailua Olsanskassa sijaitseviin korkeisiin taloihin jossa Siperiasta kotoisin oleva "Hanna" pitää omaa yksityistä hieromoaan.
Siperian tyttö oli tajuttoman huippu tyyppi(vartalo,luonne)ja hänelle ihmettelinkin miksi Suomeen tulevat venäläisdaamit ovat aina ihan jotain muuta kuin hän...

Muuten tuli kierreltyä pitkin kylää Chodovia myöten paikallisessa daamiseurassa ettei reissua voi pitää muuna kuin erittäin onnistuneena.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: NuoriOsuja - Heinäkuu 25, 2022, 23:23:27
Moro asiantuntijat. Ollaan frendin kanssa lähössä A-luokan matkalle elokuun lopulla, onko ehdotuksia mihin kannattaa Prahassa painella. Tarkoituksena on juoda sivistyneesti olutta ja sen jälkeen  :behind:. Missäköhän hinnoissa daamit nykypäivänä on ja kannattaako Sauna Club katsastaa? Suosituksia otetaan vastaan
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 26, 2022, 01:16:07
Ketju on väärällään suosituksia ja aika pitkälle samat mestat pyörivät edelleen mitä muutama vuosi sitten. Uusiakin tietenkin löytyy.
Mihinpäin kylää olette menossa?
Itse olen aina Vinohrady-Zizkov alueella josta löytyy tarjontaa joka lähtöön.
Jaa mitäkö kustantaa? No esim.Privat Gracessa tunti 20-vuotiaan neitokaisen kanssa  n.69 euroa. ;)
Klubeista en itse pidä niin en osaa sanoa niistä mitään.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 29, 2022, 09:25:17
Jo vuosia on väännetty oikeudessa Showparkin kohtalosta ja nyt tämän tunnetuimman ilotalon päivät alkaa olemaan luetut.
Tilalle on tulossa startup-yrityksiä ja vastaavaa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: 111222 - Heinäkuu 30, 2022, 12:11:59
Kiinnostaisi kolmen kimppa prahassa. Onko suosituksia mistä löytää? Topprivat kyllä, mutta onko muita?

Privat grace on kehuttu. Mutta mistä löytää palvelut mitä on saatavilla ja onko ekstroja. Pitääkö aina erikseen kysyä mitä saa ja mitä ei saa tehdä?

Kiitos etukäteen
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 30, 2022, 17:48:15
Mazlive Studentky, sieltä taitaa löytyä etsimäsi.
Paikka sijaitsee lähellä Floran ostoskeskusta Lucemburskalla ja myöskin Privat Grace on siinä lähettyvillä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: 111222 - Heinäkuu 31, 2022, 10:22:57
Kiitos. Onko tietoa miten tämä private grace toimii. Muissa paikoissa on selkeä lista mitä palveluita jokaisella on saatavilla ja mitä ekstroja on ja mitä ne maksavat.

Tästä en löydä? Pitääkö jokaisesta kysyä erikseen?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Heinäkuu 31, 2022, 10:34:31
Jo vuosia on väännetty oikeudessa Showparkin kohtalosta ja nyt tämän tunnetuimman ilotalon päivät alkaa olemaan luetut.
Tilalle on tulossa startup-yrityksiä ja vastaavaa.
Tarkoitatko molempia parkkeja?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 31, 2022, 12:28:42
^^ Privat Grace on hyvinkin tuttu paikka ja se toimii ihan samaan malliin kuin muutkin. Soitto sentraalisantralle  ja aikaa varaamaan. Lisäpalveluista voit sitten kysyä neitokaiselta itseltään.

^ Holesovicen paikasta on ainoastaan kirjoitettu.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Heinäkuu 31, 2022, 13:51:59
Eli Marketti? Onkos Davinci  menny kiinni jo aikaisemmin?
Voihan pimpero, kun oli siellä tarkoitus tässä käväistä, mutta suunnitelmat ei oikein osunu.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 06, 2022, 16:58:30
^ Eikös se ole mennyt kiinni jo aikoja sitten.
Onhan siellä sitten muitakin klubeja jos sellaiset kiinnostavat.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Elokuu 06, 2022, 19:46:20
^ Tuosta ei ollut vielä tieto tänne asti ehtinyt.
Davinssistä nyt niin väliä, mutta se Marketti oli enemmän mun paikka. Tarkotus oli tänäkesänä käydä taas, mutta tämä elämä meni nyt näin.
Ja enskerralla pitänee katsella joku toinen portelli.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 20, 2022, 15:31:03
Tänään on taas Tsekkoslovakian miehityksestä kulunut vuosi lisää. 20.8.1968 Varsovan liiton joukot antoivat "veljellistä apuaan" demokratiasta haaveksineille tsekeille ja slovakeille.

Sydäntä kylmää nähdä ryssien tankkeja maailman hienoimman kaupungin kaduilla.

https://youtu.be/qBA_dOnc3ac
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0323 - Elokuu 31, 2022, 17:25:44
^Tsekit eivät hevin unohda päivää 20.8.1968. Vaclavske namestilla Tsekin Kansallismuseon edessä Venceslaus Pyhän ratsastajapatsaan vieressä on pieni muistomerkki, joka on omistettu Jan Palachille ja Jan Zajicille. Muistomerkissä on heidän kuvansa ja melkein aina tuoreita kukkia maljakossa. Talvella muistomerkin vieressä palaa kynttilä.

Tammikuun 16. vuonna 1969 20-vuotias Jan Palach käveli Kansallismuseon portaille, kaatoi bensakanisterin sisällön päällensä ja raapaisi tulitikun. Tulimerenä palava Palach otti muutaman juoksuaskeleen ja kaatui Vaclavske namestille. Hän kuoli kolme päivää myöhemmin palovammoihinsa sairaalassa. Itsemurhaviestissään Palach vaati lehdistön vapauden palauttamista ja neuvostopropagandan levittämisen lopettamista.

Jan Palachin hautajaisista tuli suuri hiljainen mielenosoitus Neuvostoliiton johtamaa hallitusta vastaan. Satojen tuhansien surevien tsekkien hilajinen kulkue vaelsi läpi Prahan Olsanyn hautausmaalle, jonne Palach haudattiin. Jan Palachin haudasta Olsanyn hautausmaalla tuli pyhiinvaelluspaikka hallitusta vastustaville tsekeille. Vuonna 1973 Tsekin viranomaiset saivat tarpeekseen Palachin ympärille kasvaneesta kultista, ja he kaivoivat ylös Palachin jäännökset ja polttivat ne krematoriossa tuhkaksi. Ilmeisesti viranomaiset halusivat varmistaa Palachin kuoleman, ja polttivat uudestaan jo kertaalleen itsensä polttaneen miehen. Tuhkauurnan he hautasivat Palachin kotikaupunkiin Vsetatyyn. Tästä seurasi se, että Palachilla oli nyt kaksi pyhiinvaelluspaikkaa: Prahan Olsanyn hautausmaa ja Vsetatyn hautausmaa.

Vuoden 1989 Samettivallankumouksen jälkeen Palachin tuhkauurna palautettiin takaisin alkuperäiseen hautaansa Prahaan.

Kolmen kuukauden sisällä Palachin kuolemasta 26 tsekkiä yritti polttoitsemurhaa. Seitsemän heistä kuoli. Yksi näistä oli nuori opiskelija Jan Zajic, joka sytytti itsensä palamaan Vaclavske namestilla kuukausi Palachin kuoleman jälkeen.

Muutama vuosi sitten esitettiin telkussa Agnieszka Hollandin ohjaama kolmiosainen tv-sarja Palava pensas (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/01/palava-pensas-vei-agnieszka-hollandin-takaisin-prahaan). Se kertoo Jan Palachista ja näistä tapahtumista. Tämä minisarja on mielestäni todella hyvä. Tarkkaa aikakauden kuvausta. Sarjaa ei ylen areenasta enää löydy, mutta se oli HBO:n tuotantoa, joten jos jotakin kiinnostaa, niin se varmaan etsivälle jostakin löytyy.   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Melamies - Syyskuu 02, 2022, 06:43:05
Kokemuksia Prahassa hotelliin tilattavista escorteista, hyviä sivustoja?onko kuvat ollut aitoja?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Syyskuu 04, 2022, 19:29:52
Nyt on niin hyvä video, että oli pakko laittaa. Kävelyreissu Slezskalta syvimpään Zizkoviin ja maisemat ovat mitä hienoimmat ja matkan varrelta löytyy useita tämänkin sivuston aihepiiriin kuuluvia paikkoja.
Mitä Kocour on mieltä vai onko väärällä puolella Vinohradskaa?😀 Ei silti, kyllä sekin puoli on oikein hienoa Prahaa ja videon aloittava Slezska erityisesti.

https://youtu.be/XgPyy_phF-U

Maailman tilanne alkaa olemaan siinä jamassa, että eiköhän kesän 2022 käynti ollut viimeinen ja jäljelle jäävät nämä videoiden katselut ja tietenkin omat hienot muistot joita ei vie mikään minulta.

Prahassa oli massiivinen mielenosoitus eilen Petr Fialan hallitusta, EU:ta ja Natoa vastaan. Ukrainan avustamisestakaan ei pidetä sillä he "saavat kaiken ja me kaksi villapaitaa". YLE ei ole tainnut kertoa vieläkään mitään vaikka paikalla oli väh. 70 0000 osanottajaa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Syyskuu 04, 2022, 20:44:15
Joskopa se siitä, sanois Kekkunen.

Pieni aikomus on herännyt suunnata prätkän keula via balticaa pitkin Puolaan ja Prahaan ensi kesänä.

Alkaa vaan prätkällä ja kuskilla olemaan noita vuosia takana jo senverran,
että varmaan jompikumpi pitäisi vaihtaa ennen lähtöä.

Näkkeepähän.

Praha on nätti paikka hyvillä palveluilla. Hyvällä ruoalla ja hyvällä ja halvalla kaljalla.

Kannattaa jättää käymättä, jotta minua palvellan paremmin  :drinking:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0323 - Syyskuu 05, 2022, 14:26:22
^^Onpa hieno video. On tullut tallattua tämä sama reitti useampaankin kertaan. Asustelen yleensä Vinohradyssa siinä seuraavalla Slezkan suuntaisella kadulla eli Korunnilla. Minulla on Korunnilla kaksi sellaista vakio airbnb kämppää joita vuokraan. Ne ovat melkein viereisissä taloissa. Niillä on sama vuokraisäntä, joka yleensä hakee minut lentokentältä, mutta jos hän ei ehdi, niin matkustelen sitten julkisilla. Asunnon avaimet saan silloin hakea siitä toisen kämpän alakerrassa olevasta kahvilasta. Asunnossa on aina jääkaapissa valmiina olutta, becherovkaa, virvoitusjuomia, tuoremehua, leikkeleitä, juustoa. leipää ja kananmunia. Ystävällistä, vai mitä? Menen aina sään salliessa alkajaisiksi parvekkeelle ja juon yhden huurteisen Pilsner Urguellin ja poltan pikkusikarin. Sitten alan miettiä, että mille alkaisin  :).

Kun katselin tätä videota, niin minua huvitti se, että keskiverto turisti ei osaa aavistaakaan, että millaisia riemuja nämä hienot ja arvokkaan näköiset porvarilliset jugendtalot kätkevätkään sisuksiinsa. Tämä Prahan Vinohradyn ja Zizkovin alue kun on täynnä privatteja eli kerrostalobordelleja  :). Pivnice U Sadu (https://www.usadu.cz/en), jota sinäkin olet kertonut pitäväsi ihan kantapaikkanasi, on sellainen mukava ja aito konstailematon prahalainen oluttupa. Hyvää olutta ja hyvää tsekkiläistä ruokaa. Ja mukavia prahalaisia ihmisiä. Vinohradyssa ja Zizkovissa onkin mukava juuri sen takia liikkua ja elellä, että siellä ei ole paljon turisteja vaan lähinnä paikallisia ihmisiä. U Sadun terassia varjostavat suuret puut ja siellä on helteelläkin kiva istuskella ja juoda olutta.

U Sadusta videolla kävellään kohti Zizkovin tv-tornia. Se on valittu Prahan rumimmaksi rakennukseksi ja se meinattiin kaataakin, mutta onneksi se sai jäädä paikoilleen. Se on mielestäni sellainen eräänlainen historiallinen monumentti Tsekkoslovakian eräästä ajanjaksosta. David Cernyn tv-tornia ylös kiipeävät mutanttilapset lisäävät pytingin groteskia "viehättävyyttä". Jos vaan pää kestää korkeita paikkoja, niin TV-torniin voi ajella ylös hissillä maisemaravintolaan. Sieltä on hienot näkymät yli Prahan ja selkeällä ilmallahan sieltä näkee melkein koko Tsekinmaan.

Zizkovin tv-tornin juurella on juutalaisten uusi hautausmaa. Juutalaisten vanha hautausmaahan on siellä Josefovissa. Tälle uudelle hautausmaalle on haudattu mm. Franz Kafka. Kafka on yksi minun suosikki kirjailijoistani, ja olen pari kertaa käynyt hänen haudallaan. Se vähän surettaa, että Franz Kafka on haudattu samaan sukuhautaan isänsä kanssa. Väkivaltaisen ja ilkeän miehen, jota Franz pelkäsi, inhosi ja vihasi. Vaikka toisaalta kait se on ihan sama, että minne meidän maalliset jäännökset kuopataan. Tuskinpa siitä itse enää siinä vaihessa pahemmin kärsii. Mutta kuitenkin. Noin niin kuin ihan periaatteesta.

Sitten videolla jatketaan matkaa Zizkovin sydämeen, ja kävellään Palac Akropoliksen https://www.prague.eu/en/object/places/53/palac-akropolis) ohi. En ole koskaan käynyt siellä, vaikka monasti on ollut suunnitelmissa. Sexwörkillä joku vanha stara, oliko Tibenius vai Piparimies, kehui kovasti mestaa. Ehkäpä siellä tulee vielä joskus poikettua.

Jossakin 13-14 minuutin kohdalla videolla kuljetaan Woodoo baarin ohi. Siinä sisäänkäynnin yläpuolella roikkuu sellainen woodoo nukke, johon saa tyrkätä oman woodoo neulansa. Poikkesin kerran sinne oluelle, koska se baarin teema huvitti minua. Paikka oli melko rähjäinen, mutta niinhän ne usein Zizkovissa ovat. Asiakkaat olivat pääasiassa sellaisia nuoria hipstereitä, muuta minulla oli ihan hauska ilta heidän seurassaan. Siinä oli menossa sellainen pöytäjalkapallo turnaus, ja minua pyydettiin mukaan kun yksi kaveri oli ilman paria. Pöytäfudista pelattiin kahden miehen joukkueissa, ja voittajapari sai aina jatkaa peliä. Hävinneet ostivat voittajille aina tuopilliset olutta. Oluen ostaminen ei kyllä paljon köyhdyttänyt, koska vielä nytkin näyttää iso tuoppi Staropramenia maksavan Woodoo baarissa 32 kruunua. Eihän se ole kuin euro komekymmentä senttiä (https://restaurantguru.com/WOODOo-Prague/menu). Tässä threadissa joku valitti Prahan nousseista hinnoista. Se on kyllä ihan tottakin, mutta ei minusta 1,30 euroa tuopillisesta hyvää olutta ole vielä kovin paljoa.

Zizkovissa minua harmittaa nämä videollakin näkyvät runsaat seinägraffitit. Se taitaa olla ihan sama, että ollaanko Helsingissä, Oulussa vai Prahan Zizkovissa, niin nämä töherrykset ovat aina yhtä alkeellisia ja vastenmielisä pläjäyksiä. Minä en pysty näkemäämn niissä mitään suurta taiteellista funktiota.

Video päättyy kirkon Kostel sv. Prokopan kiertämiseen. Siinä tätä kirkkoa lähes vastapäätä Seifertovan toisella puolella sijaitsee minun Prahan nykyinen suosikkiravintolani Lavicka (https://www.restaurace-lavicka.cz/eng/). Se on siisti, valoisa ja kaunis ravintola. Henkilökunta on ystävällistä ja ruoka on aivan fantastisen hyvää. Ravintolassa on sisäpihalla sellainen vehreä ulkopuutarha terasseineen. Siellä on hieno istuskella ja nauttia ruoasta ja hyvästä oluesta. Lavickan suodattamaton (nonfiltered) Bernard on ehkäpä parasta olutta mitä olen Prahassa juonut. Se on aivan mielettömän täyteläistä ja hyvää. Ja puolen litran tuoppi näyttää maksavan vieläkin ainoastaan 53 kruunua, eli kaksi euroa. Kesällä istuin Oulussa torilla terassilla ja litkin lähes kymmenen euroa maksavaa oluttuoppiani, ja ajattelin että voi kun minä olisinkin taas Prahassa. Ja tein vakaan päätöksen, että seuraava Prahan seikkailu alkaa kyllä taas Lavickasta talon hampurilaisella ja suodattamattomalla Bernardilla :).   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Syyskuu 06, 2022, 21:55:32
Kocourille suurkiitos hienoista ja elävistä Prahan kuvauksista ! Itselläni on vielä Praha kokematta, vaikka vuosia olen haaveillut siitä. Vinohradyn ja Zizkovin alueet ovat varmasti hienoja ja käymisen arvoisia. Ensikertalaisena jos sinne menisin 3 päiväksi, niin ajattelin, että olisiko viisainta ottaa huone hotellista Vaclavin aukion läheltä, mielellään sellainen hotelli, jossa olisi ravintola/baari alakerrassa, missä voisi tavata paikallisia naisia. Itse iltaunisena ja päivän kaupungilla kävelleenä olisin valmis nukkumaan suht aikaisin. Onko kokemusta/ehdotuksia ?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Syyskuu 06, 2022, 22:54:28
^ Varmaan on parempiakin paikkoja kuin hotellin baari, mutta jos taas olet menossa hutsuihin niin ota ennemmin huone Vinohrady/Zizkov-alueelta. Kyllä sieltäpäin löytyy  kylän paras tarjonta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0323 - Syyskuu 09, 2022, 19:37:45
^^Kiitos kiittämisistä. Mukavaa jos voi tämän kaiken maailman kurjuuden keskellä jakaa toisille edes vähän hyviä fiiliksiä. Ja Prahan reissun suunnitteluhan niitä aina tuo. Sinun idea kuulostaa kyllä ihan hyvältä. Kun tulee ensimmäistä kertaa Prahaan ja aikaa on vain muutama päivä, niin on kyllä mukava jos hotelli on ydinkeskustassa. Uskon, että Praha lumoaa sinutkin ja sitä historiallista vanhaa keskustaa on kierreltävä edes takaisin ja ristiin rastiin. Se on kuitenkin sen verran laaja, että on siinä tallaamista. Sieltä löytyy niin paljon mielenkiintoista. Stare Mesto ja Nove Mesto on kartoissa se Praha 1, Vinohrady Praha 2 ja Zizkov Praha 3. Oikeastaan on aivan sama, että mistä sen hotellin sieltä ydinkeskustasta ottaa, mutta Vaclavske Namestin ynpäristö on kyllä hyvä valinta hotellin sijainnille.

En ole enää aikoihin majoittunut itse Prahassa hotelleissa, kun löysin sen airbnb:n. Se sopii minun juttuihin niin hyvin. Ja minulla ei ole mitään kokemusta Prahasta sellaisista todella laadukkaista hotelleista, koska majoituin aina sellaisiin hieman vaatimattomimpiin kolmen tähden hotelleihin. Ihan siistejä paikkoja nekin tosin olivat. Niissä ei ollut mitään sen tasoista yöbaaria, missä olsi ilolintuja päivystänyt. Eli en pysty ehdottamaan sinulle mitään sellaista hotellia. En oikein tunne sitä Prahan yöelämää hotellien baareissa ja yökerhoissa. Ihan mukava olisi kyllä joskus viettää viikonloppu sellaisessa korkeatasoisessakin hotellissa.

Mutta neitoja hotellihuoneeseen voi aina tilata Escort-sivujen kautta. Tai tilata jostakin seksiklubista tai privatista. Privateista suosittelen ensikertalaiselle TopPrivatia. Se on helppo löytää ja se on luotettava. Privatti on siisti ja palvelut ovat hyvät, ja palvelut sekä hinnat kerrotaan selkeästi. ShyGuy tykkää enemmäm Privat Gracesta. Se on myös hieno paikka, ja sitä voi suositella uudelle Prahan reissaajalle. Kolmessa päivässähän ei aivan ihmeitä ehdi touhuta, mutta Praha on sellainen pieni suurkaupunki, että sen kyllä oppii hahmottamaan aika äkkiä. Ja kun pääsee alkuun, niin siitähän niitä Prahan reissuja on hyvä jatkaa ja laajentaa sitä omaa kokemuspiiriään. Ja löytää ne asiat mistä itse pitää  :).

P.S. Ennen Prahan reissua kannattaa lukea netistä Praha- Pieni matkaopas ja katsella YouTubesta videoita.   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Syyskuu 09, 2022, 20:21:34
No joo, ekalla vierailulla kantsii tosiaan majoittua ihan ytimeen ja kierrellä kaikki "pakolliset" kohteet lävitse.
Samalla tietenkin voi käydä privateissa ja hierontapaikoissa. Hierontamestat ovat sitten jotain muutakuin käppäset thaikkulat täällä Suomessa. Niissä olen tavannut ne kaikkein kauneimmat tyttelit ja päällimmäisenä tulee mieleen tietenkin kesän 2018 Ukrainan neito :inlove:

En itse ymmärrä miksi tilata neitoja majapaikkaan kun iloisia taloja on lähes joka kulmalla, mutta kukin tekee miten parhaaksi näkee.






Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Syyskuu 11, 2022, 18:09:25
Ensimmäinen reissu on itselläni Prahaan ja niinkuin muutama mainitsi, niin hotelli kaupungin ytimessä on hyvä valinta. Google mapsin avulla olen jo kaupunkiin tutustunut ja etsinyt parhaat olut paikat ym... Sexy saunassa ajattelin myös käväistä. Yksin matkaaminen on näin sosiaaliselle luonteelle tylsää, joten ajattelin buukata päiväksi jonkun Tšekki tytön oppaaksi ja iltaseuraksi. Perhokalastajana tiedän, että saaliin eteen on tehtävä töitä, eikä sekään aina riitä. Siksi minusta on kivaa istua esim. hotellin baarissa ja yrittää etsiä seuraa, vaikka sitten maksullista.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0323 - Syyskuu 12, 2022, 15:34:58
No joo, ekalla vierailulla kantsii tosiaan majoittua ihan ytimeen ja kierrellä kaikki "pakolliset" kohteet lävitse.
Samalla tietenkin voi käydä privateissa ja hierontapaikoissa. Hierontamestat ovat sitten jotain muutakuin käppäset thaikkulat täällä Suomessa. Niissä olen tavannut ne kaikkein kauneimmat tyttelit ja päällimmäisenä tulee mieleen tietenkin kesän 2018 Ukrainan neito :inlove:

En itse ymmärrä miksi tilata neitoja majapaikkaan kun iloisia taloja on lähes joka kulmalla, mutta kukin tekee miten parhaaksi näkee.

Tuo mitä ShyGuy kirjoitti Prahan hierontapaikoista pitää kyllä täysin kutinsa. Minulla oli ennen Prahaa kokemusta eroottisesta hieronnasta ainoastaan Oulun Merikoskenkadun thaihieronnasta. Siellä thaikut entisen Antellin kahvion vetoisessa lattianurkkauksessa tuhruisen ja spermaläikkäisen vaahtomuovipatjan päällä ensin vähän läpsyttelivät selkää ja ottivat sitten kovakouraisesti soturista kiinni ja alkoivat vatkata. Minä luulin että tämä on sitten sitä eroottista hierontaa, ja ajattelin että tämä nautinnonlaji ei ole kyllä minua varten. Sitten Prahassa löysin nämä massage jutut. Ja nyt ne ovat minulle yhtä tärkeitä kuin privattikäynnit. Harmittaa, että minulla meni niin pitkään, ennen kuin oivalsin näiden hierontamestojen palvelujen laadukkuuden. Muistaakseni DeeDee niistä ensimmäisenä sexwörkillä rapsasi, ja sai minutkin kiinnostumaan. Kiitos siitä hänelle  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0323 - Syyskuu 13, 2022, 17:10:06
Eli Marketti? Onkos Davinci  menny kiinni jo aikaisemmin?
Voihan pimpero, kun oli siellä tarkoitus tässä käväistä, mutta suunnitelmat ei oikein osunu.

Luulisin, että korona iski pahasti näihin Prahan seksiklubeihin. Prahan seksiklubit ovat enempi turisteja varten, sillä seksiklubien hintataso on sen verran korkea, että ainakaan tavallisella tsekkiläisellä duunarilla tuskin on varaa niissä juopotella ja paneskella. Privatit taas ovat tsekkiemiestenkin suosiossa, koska ne ovat paljon edullisempi vaihtoehto. Oikeastaan olin yllättynytkin, että kuinka hyvin privatit kestivät tämän koronakurjuuden ajan. Tsekkihän kärsi pahasti tämän koronaviruksen pahimmillaan Euroopassa jyllätessä, ja muistatte varmaan että Tsekissä oli pitkä täydellisen lockdownin aikakin.

Sweet Paradise näyttää kuitenkin selvinneen hengissä tästä koronakurimuksen ajasta. Sweet Paradisehan (https://sweetparadise.cz/eng/) sijaitsee Vinohradyssa Slezska kadulla. Sweet Paradisen "haaraliike" Dolly taas tuhruisessa Zizkovissa, mutta siihen ei mielestäni kannata kallista aikaansa tuhlata. Kävin kerran kääntymässä vaatimattoman Dollyn ovelta ja lähdin kiireesti pois. Mutta Slezskan Sweet Paradise on toista maata. Se on hieno paikka. Siellä tuli aikoinaan vietettyä monasti riemukkaita öitä strippausta katsellen, alkoholia ryystäen ja naisia nussien. Vaikka asustelenkin yleensä siinä Slezskan viereisellä samansuuntaisella kadulla Korunnilla ja kävelen usein Sweet Paradisen ohi mennessäni Los v Osluun (http://www.losvoslu.cz/) juomaan vehnäolutta, niin Sweet Paradisessa ei ole enää tullut poikettua. Vanhuus ei tule yksin. Nykyään ei jaksa enää bilettää aamuviiteen asti Prahan seksiklubeissa, vaan nukkulanpojat noutavat jo paljon aikaisemmin. Mutta jos jollakin kollilla on Prahassa vielä aamuyöstäkin winchesterissä panoksia jäljellä, niin Sweet Paradisessa ne voi kyllä käydä ampumassa hemaisevien tsekkisihteerikköjen kitalakeen tai persieseen   :behind:.

Näissä seksiklubeissa on privatteihin verrattuna se huono puoli, että koskaan ei aivan varmasti tiedä että minkälaisia sihteerikköjä on paikalla. Monet sihteeriköthän eivät halua, yksityisyyden suojaamiseksi, julkaista kuviaan seksiklubien katalogeissa, vaan asiakkaan on vaan itse käytävä paikan päällä katsastamassa tarjonta. Ainakin ennen Sweet Paradisessa oli öisin 20-30 sihteerikköä tarjoamassa seuraansa, joten ainakin minä löysin joka kerta itselleni viehkeää seuraa. Jos haluaa pelata aivan varman päälle, niin Sweet Paradisessahan voi siitä tyttöjen katalogista tilata itselleen mieleisensä seuralaisen. Tämä varaus täytyy kuitenkin tehdä jo hyvissä ajoin. Varmaan viimeistään jo päivällä. Ehkä mielummin jo aikaisemminkin. En tiedä, kun en ole tällaista seksiklubin optiota koskaan käyttänyt.

Eräs kiihkeä yö Sweet Paradisessa on jäänyt erikoisesti mieleeni. Iskin heti seksiklubille tullessani silmäni pitkään tummatukkaiseen kaunottareen, jolla oli minun silmiini aivan täydellinen vartalo. Asetuin istumaan baarijakkaralle ja tuijottavaan katseeeeni vastattiin kauniilla hymyllä. Tarjosin ladydrinkin ja juteltiin. Tutustuttiin toisiimme ja kaunotar kertoi opiskelevansa taidehistoriaa Kaarlen yliopistossa. Sovittiin yön protokollasta ja tilattiin huoneeseen vielä pullo kuohuviinä. Silloin oli Sweet Paradisessa teemahuone, joka oli sisustettu Egyptin rekvisiitalla. Minulla oli tullut tästä naisesta heti mieleen Egyptin kuningatar Kleopatra ja halusin ehdottomasti meille tämän Egypti- huoneen. Kutsuinkin häntä Kleopatraksi, koska naisessa oli paljon samaa kuin Joseph L. Mankiewiczin ohjaaman elokuvan Kleopatrassa Elizabeth Taylorissa. Taidehistorian opiskelijaa Kleopatra nimitys kovin nauratti. Mystinen Egyptin Kleopatrahan ei ollut ollenkaan egyptiläisen näköinen, sillä hän oli viimeinen ptolemaios-sukuinen hellenistinen Egyptin keisari, joka juotti lemmenjuomaa niin Julius Caesarille kuin Marcus Antoniuksellekin. Vasta Octavianus, joka myöhemmin julisti itsensä Rooman ensimmäiseksi keisariksi Caius Julius Caesar Augustukseksi, katkaisi tämän lemmenpaulan. Octavianus voitti Aktionin meritaistelussa 31 eaa. Kleopatran ja Marcus Antoniuksen voittamattomana pidetyn sotalaivaston, ja Antonius ja Kleopatra pakenivat Egyptiin ja tekivät itsemurhat. Historiankirjoituksessa liikkuu kyllä huhu, jonka mukaan Kleopatra yritti ennen itsemurhaansa vielä juottaa Octavianuksellekin lemmenjuomaansa, mutta hän ei kasvatti-isänsä Julius Caesarin ja entisen ystävänsä Macus Antoniuksen tavoin langennut Kleopatran virittämään ansaan, vaan lähti keisariksi Roomaan.

Mutta minä lankesin Sweet Paradisen Kleopatran virittäneeseen ansaan. Ja vielä hyvillä mielin. Kävimme ensin yhdessä suihkussa ja sitten siirryimme huoneessa olevaan suureen poreammeeseen. Joimme poreammeessa kuoharia ja Kleopatra herätteli varpaillaan kutitellen soturiani taistelukuntoon. Lumialtani soi Jonathan Richmannin Egyptian Reggae ( https://www.youtube.com/watch?v=N7oK11PMqMU). Kleopatra kumartui ottamaan soturini hellään ja märkään suuhunsa, ja kohta jo ensimmäinen lasti lensikin voimalla Kleopatran kitalakeen  :blowjob:. Siitä sitten jatkoimme touhuamista sängyn puolella. Kyllä Sweet Paradisessa kollille lystiä piisaa  :).

   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: teme696 - Syyskuu 21, 2022, 19:48:10
Zizkov on se Prahan läävä, jossa on paljon huumeiden käyttäjiä ja jossa bordellien tasot ovat muita mestoja selvästi alemmalla tasolla. Jopa paikalliset välttävät Zizkoviin menemistä ihan paikan turvallisuusuhan ja narkkareiden takia. Kaukana on ne ajat, jolloin Zizkov oli suosittu työläiskaupunginosa ja jossa oli kaupungin parhaat pubit.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras0335 - Syyskuu 21, 2022, 20:25:54
Kävin viikon verran Prahassa pyörähtämässä ja on pakko sanoa, että odotin paljon enemmän. Kontaktoin ehkä kymmenkunta privaattia, yms. laitoksia ja pidin kaikkia kalliina. 2 aasialaista tarjosi edes jossain määrin siedettäviä hintoja, kaikki muut alkaen 5000 paikallista. Eli paljon.. Paljon olen myös reissannut ja voin tässä todeta, että Praha oli pettymys. No muutama viikko ja taas palataan uusvanhoihin maisemiin, katsotaan 🤔
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Syyskuu 21, 2022, 21:38:42
^ 5000 korunaa? Millasen ajan tolla saa vai oliko kaikki mahdolliset extrat mukana?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: orjamies - Syyskuu 21, 2022, 22:04:06
Siinä on yritetty turistia kunnolla vedättää 500 ois ollu lähenpänä reali hintaa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Syyskuu 21, 2022, 22:10:13
^ Ei nyt ihan noin halvalla kuitenkaan. Tunti Privat Gracessa n.1800 korunaa  eli n.73 e. Makuasia onko kallis vaiko ei.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Marraskuu 22, 2022, 21:07:59
Praha valmistautuu Joulun aikaan Namesti Mirulla. Videon alku saa mieleeni mukavia muistoja viime kesältä kun armottomassa helteessä talsin juuri noilla huudeilla sillä  kulmilla sijaitsee varsin maineikas privaatti Top Privat. Ovipuhelimen nappulassa tosin lukee vain Top.
Fiilis kyllä nousee kun noita maisemia katselee :inlove:

https://youtu.be/IspklDY6S48
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Joulukuu 01, 2022, 23:38:52
Flora. Juuri tuohon Vinohradskan puoleiselle ovelle saapui eräs pitkän huiskea neitokainen Chodovista :inlove:
Paikallinen oppaani jo useammalta kesältä. Juuri niitä entisiä "toimiston tyttöjä".
Uskooko joku, että tekisi mieleni olla Prahassa?

https://youtu.be/qlmr0dGZtpI
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Joulukuu 04, 2022, 17:29:55
Itse en ole vielä päässyt vierailemaan Prahassa, kaunis kaupunkihan se on videoiden ja kuvien perusteetta. Keväällä yritän sinne päästä ja ajattelin buukata sieltä oppaan seuralaisekseni.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Joulukuu 24, 2022, 10:20:33
Kevään Prahan matkan suunnittelun aloitin kartoittamalla asunto/ hotelli vaihtoehtoja. Vachlavin aukiolta bongasin ko. Asunnot  https://www.pragueresidences.com/en/ Vaikuttaa hyvältä,,sijainti ainakin keskeinen. Onko kenelläkään kokemuksia näistä asunnoista ? Kaikenlaisia vinkkejä otan ensikertalaisena vastaan, ruoka/olut paikka vinkkejä erityisesti. Noin viikon matka olisi suunnitteilla, naispuolisen matkaoppaan meinaan paikallisista escorteista myös buukata.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Joulukuu 24, 2022, 10:48:13
Tarkennuksena noihin edellisen postini asintoihin tarkoitin VN 3 Terraces suites asuntoja osoitteessa Václavské náměstí 3, 110 00 Praha 1.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Joulukuu 27, 2022, 09:09:38
Vähän uutta tietoa Prahan julkisesta liikenteestä. Ensi vuonna rakennetaan johdinautolinja suoraan keskustasta lentokentälle sekä kakkosvaihe metrolinja D:stä. Huonoakin kuuluu sillä Vinohradyssa sijaitseva Jiriho z Podebradin metroasema on pois käytöstä koko vuoden.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Jonne29 - Joulukuu 31, 2022, 03:56:50
Miten Privaatit toimivat? Mennäänkö sinne paikalle ja valitaan kaunein tyttö ja jos ei tarpeeksi kaunista löydy, jatkataan seuraavaan Privaattiin? Vai tuleeko jollekin tietylle tytölle varata aika, jonka jälkeen poiskääntyminen on huonotapaista? Näkeekö Privaatissa kaikki vapaat tytöt vai vain sen joka on tarkoitus tavata?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Joulukuu 31, 2022, 09:35:49
Jos menet esim. Privat Graceen niin otat esille heidän sivustonsa, katsot keitä on duunissa. Jos löytyy mielenkiintoinen niin soitat keskusneidille ja varaat ajan.Pyydät osoitteen niin tiedät minne mennä.
Tarjontaa on keskustassa, Vinohradyssa ja Zizkovissa niin paljon ettei tarvitse lähteä Chodoviin asti seikkailemaan.Minä tosin seikkailen mielelläni näissä betonilähiöissä :headbang:

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Jonne29 - Joulukuu 31, 2022, 16:54:17
Jos menet esim. Privat Graceen niin otat esille heidän sivustonsa, katsot keitä on duunissa. Jos löytyy mielenkiintoinen niin soitat keskusneidille ja varaat ajan.Pyydät osoitteen niin tiedät minne mennä.
Tarjontaa on keskustassa, Vinohradyssa ja Zizkovissa niin paljon ettei tarvitse lähteä Chodoviin asti seikkailemaan.Minä tosin seikkailen mielelläni näissä betonilähiöissä :headbang:

Kuvissa usein naamat sumennettu ja minulle naama on yksi tärkeimmistä asioista. Suomessa tulee harrastettua sitä, että astun ovesta sisään, vaikka tytön ulkonäkö luonnossa ei miellyttäisikään jos en voi olla täysin varma, että kuvat on feikit. Teen näin ihan kohteliaisuus syistä. Usein panon jälkeen on tunne, etten tuota tyttöä olisi valinnut, jos olisin tytön nähnyt luonnossa ennen valintaa ja vaihtanut kaksi sanaa.

Onko Prahan Privateissa ovelta kääntyminen ihan business as usual, vai rikottaisiinko siinä etikettiä?

Miten hyvin ilmoitettu ikä ja kuvien tuoreus ja aitous yleisellä tasolla pitävät Privateissa paikkansa? Onko ikää ja kiloja ilmoitettua enemmän ja ovatko kuvat raskaasti fotosopattuja, vanhoja tai ylipäätään aitoja?

Saksan FKK:ssa olen kerran ollut ja nautin suuresti siitä, että tytöt näki alasti ja ennätti muutaman sanan vaihtaa jotta tiesi kohtaako kemiat ennen valintaa. Tiukan budjetin panomatka on suunnitteilla ja mietin soveltuisiko Praha minulle. Pillua pitäisi saada alle 30 vuotiailta pitkiltä hoikilta naisilta mahdollisimman paljon hyvään hintaan. Kaupungissa olen pari kertaa käynyt, mutten käynyt huorissa. Nätti kaupunki ja ainakin katukuvassa Tsekkiläiset naiset ovat kauniita. Slovakiassa vielä kauniimpia. 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Joulukuu 31, 2022, 17:44:50
^ Harvemmin taitavat paikalliset esitellä kasvojaan ilmoituksissaan missään, joten ehkä on parempi sitten vierailla Saksassa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Helmikuu 10, 2023, 14:52:24
Vastataan nyt näin yleisesti. En ole ikinä "tilannut" itselleni opasta vaan ne ovat syntyneet aikaisempien kokemusteni kautta. Olemme siis ystäviä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: mattssonni - Helmikuu 20, 2023, 20:02:30
Privateista suosittelen ensikertalaiselle TopPrivatia. Se on helppo löytää ja se on luotettava. Privatti on siisti ja palvelut ovat hyvät, ja palvelut sekä hinnat kerrotaan selkeästi. ShyGuy tykkää enemmäm Privat Gracesta. Se on myös hieno paikka, ja sitä voi suositella uudelle Prahan reissaajalle.

Topprivatin sivuista päätellen lähes joka tyttö tarjoaa suihinottoa paljaalla lisämaksusta. Minut se saa aina hieman epäluuloiseksi... Onkohan Privat Gracessa sama juttu vai onkohan se siinä suhteessa turvallisempi paikka?

Mutta neitoja hotellihuoneeseen voi aina tilata Escort-sivujen kautta. Tai tilata jostakin seksiklubista tai privatista.

Onko näiden hinnoissa isoja eroja eli mitä kautta kannattaa tilata? Miten Prahassa hotellit suhtautuvat outcalleihin?

Melkein hotelli Ramadan alakerrassa on mielestäni Prahan paras strippiklubi Hot Peppers (https://www.hotpeppers.cz/en/). En ole mikään kovin innokas strippiklubimies, mutta Hot Peppersissä olen muutaman kerran käynyt. Ja minun vähäisellä kokemuksellani se on kyllä laadukas paikka. Se poikkeaa niistä minun aikaisemmista kokemuksistani strippiklubeista siinä, että naiset ovat kauniita kuin mannekiinit ja osaavat vieläpä tanssia hyvin.

Olisiko kenelläkään kokemuksia Prahan Striptease -klubeista? Erityisesti jostain pienemmistä ja muista kuin keskustan isoista paikoista (Darling, Goldfinger, Hot peppers jne.)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Helmikuu 20, 2023, 23:02:25
Jos paljaalla otetaan poskeen lisämaksusta niin sitähän ei tarvitse ottaa jos ei halua. Yksinkertaista sanoisin.

Uskallatko käydä Suomessa kotimaisella kun heistäkin aika moni tekee sen ilman lisämaksua?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: mattssonni - Helmikuu 26, 2023, 20:35:56
Jo vuosia on väännetty oikeudessa Showparkin kohtalosta ja nyt tämän tunnetuimman ilotalon päivät alkaa olemaan luetut.
Tilalle on tulossa startup-yrityksiä ja vastaavaa.

Paikan sivujen mukaan se olisi kyllä auki. Siellä oli tällainenkin teksti:
"ShowPark MARKET will be open from 22nd of June for 7 days a week from Monday to Sunday from 12:00 p.m. to 06:00 a.m".
Ymmärtäisin sen tarkoittava viime kesäkuuta, kun siten toisessa tiedotteessa siellä sivuilla lukee: "ShowPark MARKET is also open for you each day from 12:00 to 06:00 also in the year 2023!"

Da Vinci on sivujen mukaan kiinni
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Helmikuu 26, 2023, 21:13:28
^ Näin kirjoitettiin kesällä, että Prahan kaupunginvaltuusto olisi heittämässä bordellia mäelle ja vääntöä on ollut jo vuosien ajan.
Mulle asia on se ja sama kun en äijien kanssa lähde istuskelemaan samoille mestoille vaikka maksettaisiin. Siellä on varmaan sitten neitoja jotka ovat taatusti ottaneet paljaalla poskeen.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: mattssonni - Helmikuu 26, 2023, 21:39:14
^tarkoitat, että paikka ei ole hintansa ja vaivan väärti?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Maaliskuu 05, 2023, 11:56:47
^ En ole käynyt siellä koskaan sillä en pidä klubeista. Prahan lukemattomat privaatit houkuttelevat paljon enemmän.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Huhtikuu 11, 2023, 18:31:33
Pitkästä aikaa tuli vilkaistua tarjontaa ja eikä se ainakaan ole vähentynyt vaan mielestäni päinvastoin.

Lähes varmasti lähden reissuun taas kesällä ja eipä näitä alan paikkoja pysty vastustamaan varsinkin kun niitä keskusta-alueella(lasken Vinohradyn ja Zizkovin myös kuuluvaksi)on melkeinpä joka korttelissa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Huhtikuu 14, 2023, 22:35:25
^Itse matkustan pitkästä aikaa Prahaan toukokuussa. Lennot on varattu ja tuttu airbnb:n kämppä viikoksi Vinohradyn Korunnilta. Edellisestä matkasta on kulunutkin jo kohta kolme ja puoli vuotta. Mietinkin tässä yhtenä päivänä, että on se hyvä että ihminen ei tiedä että mitä tulevaisuus kulloinkin tuo hänen eteensä. Silloin joulukuussa 2019 ei ollut kyllä Prahassa vielä mitään tietoa koronasta. Joulumarkkinat pyörivät täysillä ja kaupunki oli täynnä turisteja. Kiinastahan niitä koronatietoja tippui niin nihkeästi. Tammikuussa 2020 alkoi jotain tietoa tulla, ja eikö se ollut helmikuun alussa, kun lapissa oli se Suomen ensimmäinen koronavirustartunta kiinalaisella naisturistilla. Ja maaliskuun puolivälissä Suomi sitten meni jo melkein kiinni.

Aika hyvältä tuo Prahan tarjonta näyttää, kuten ShyGuy kirjoitti. Erikoisesti olen kiinnostunut tuosta Privat Gracen (http://privatgrace.cz/en/girls/) kattauksesta. Reilussa kolmessa vuodessa tuo sihteerikköjen tarjonta on näissä meille niin tutuissa privateissa uudistunut melkein kokonaan. Onneksi jotain vanhoja tuttujakin on vielä kehissä mukana, kuten TopPrivatissa näyttää olevan (http://privatgrace.cz/en/girls/). Reissukaveri halusi että käydään ehdottomasti jossain seksiklubillakin viettämässä yksi ilta. Ajattelin, että se on sitten Sweet Paradisen paikka, kun asutaankin siinä ihan lähellä. Ja joku laadukas massage- iltapäivä täytyy kyllä viettää.

Erityisen iloinen olen siitä, että Riegrovy Sady puiston beergarden (https://www.parkriegrovysady.cz/en/front/) on jälleen koronan jälkeen avattu. Se on yksi minun suosikkipaikoistani. Se on sellainen Vinohradyn ja Zizkovin asukkaiden olohuone. Netin mukaan siellä on ravintolapaikka 1500 asiakkaalle ja Prahan suurin screeni katsella jääkiekon mm-kisoja. Siellä on mukava juoda olutta, syödä grilliherkkuja, seurata ohjelmaa, katsella screeniltä lätkää ja zoomailla kauniita tsekkiläisiä naisia. Ja kun siltä tuntuu, niin pistäytyä välillä jossakin lähialueen lukusista privateista vähän touhuamassa  :). 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Huhtikuu 14, 2023, 22:56:39
^Sorry, tuon TopPrivatin kohdalle tuli vahingossa linkki Privat Gracesta. Tässä on se tarkoittamani oikea linkki TopPrivatiin (http://www.topprivat.cz/en/slecny). Ja kokemuksesta voin suositella Leonaa kaikille innokkaille tissimiehille  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Huhtikuu 15, 2023, 16:09:09
^ Mitä tämä ketju olisi ilman teikäläistä? :drinking:

Miten olen aina kuvitellut sun asustelevan siellä Korunnin Namesti Mirun puoleisessa päässä? Ei sillä, että Florassakaan olisi valittamista.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Huhtikuu 15, 2023, 17:21:59
Ja tässä vähän videota samasta aiheesta. Vähän alkaa fiilis nousemaan :inlove:

https://youtu.be/O8ZmHF_F-Jw
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Huhtikuu 15, 2023, 22:35:46
^^Asustelen suunnilleen siinä Namesti Mirun ja Floran puolivälissä. Lähin metroasema on Jiriho z Podebrad. Sehän on nyt remontissa kuten kirjoitit, mutta ei se minua juuri haittaa koska pääsen lähelle asuntoa nousemalla Namesti Mirulla ratikkaan ja ajelemaan pitkin Korunnia. Lähin ratikkapysäkki on Vinohradska vodarna. Minulla on ollut kaksi sellaista vakio airbnb kämppää, joista toinen on Korunnin varrella ja toinen Korunnin sivukadulla. Olen kovin tykästynyt siihen seutuun. Los v Oslu ( http://www.losvoslu.cz/) on muutaman sadan metrin päässä Perunovan varrella Ja Sweet Paradise ( https://sweetparadise.cz/eng/) Los v Oslusta kulman takana Slezskalla.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Huhtikuu 17, 2023, 09:44:21
^ En ihmettele yhtään, että alue viehättää sinua.
Siinähän on sitten TopPrivat lähellä ja lukemattomia muita alan paikkoja.Eikä tietenkään kaupunkinäkymätkään huonoimmasta päästä.

Kyllä tässä jo alkaa menojalkaa väpättämään, että pääsee kulkemaan tuon maailman hienoimman kaupungin katuja ja aistimaan rentoa, mutta hommat hoidossa olevan kaupungin aistikasta ilmapiiriä. :drinking:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Huhtikuu 25, 2023, 20:33:11
Kävin viikon verran Prahassa pyörähtämässä ja on pakko sanoa, että odotin paljon enemmän. Kontaktoin ehkä kymmenkunta privaattia, yms. laitoksia ja pidin kaikkia kalliina. 2 aasialaista tarjosi edes jossain määrin siedettäviä hintoja, kaikki muut alkaen 5000 paikallista. Eli paljon.. Paljon olen myös reissannut ja voin tässä todeta, että Praha oli pettymys. No muutama viikko ja taas palataan uusvanhoihin maisemiin, katsotaan 🤔

Täytyy sanoa, että sangen tyyriitä privatteja olet löytänyt. Itsellä on ollut aina tyytyminen paljon edullisempiin vaihtoehtoihin. Kun oikein mietin, niin kallein privatti missä olen vieraillut oli Vinohradyn Belgicka kadulla venäläisten pyörittämä privatti, missä tunti maksoi 100 euroa, mutta se sisälsi sitten kaikki ekstrat anaalia myöten. Muistaakseni sen privatin nimi oli BestPrivat, mutta en ole nimestä enää aivan varma. Privatti sijaitsi lähellä Zluta Pumpaa. Se oli tosiaankin ihan umpivenäläinen mesta. Sihteeriköt olivat sellaisia Euroopan suurkaupungeissa viihtyviä huippuescortteja. Kauniita ja ylväitä kuin jotkut orlovilaiset lämminveriset hevoset, jotka ainoastaan kelpasivat vetämään Tsaarien vaunuja. Se suuri asunto oli sellainen arvokiinteistö, jonka olohuoneen sohvalla istuessa olisi voinut kuvitella olevansa jonkun Kaarlen yliopiston historianprofessorin kotona. Se sata euroa oli silloin seitsemän kahdeksan vuotta sitten Prahassa suuri raha, ja esim. Mazlive Studentkyssa sai kaksi sihteerikköä suunnilleen samoilla palveluilla kahdeksalla kympillä.

Ehdin käydä BestPrivatissa kaksi kertaa, kunnes viranomaiset sulkivat privatin. Tsekkiläisissä iltapäivälehdissä uutisoitiin, että venäläisten privatti oli jättänyt verot ja muut yhteiskunnan velvoitteet hoitamatta, ja tsekkiläiset viranomaiset olivat siksi sulkeneet sen. International Sexguidesta luin, että BestPrivattia olisi käytetty myös  rikollisen rahan pesuun. Oikeastaan en ihmettele, vaikka näin olisi ollutkin. Jotenkin siinä privatissa oli sellainen hieman vieras tunnelma. Se asunto oli vähän liian arvokas ja hieno paikka seksin myyntiin. On hyvä, että Tsekeissä viranomaiset valvovat näitä privatteja ja seksin myyntiä yleensäkin. Homma pysyy rehellisenä, lakeja noudatetaan ja asiakkaan on turvallista vierailla näissä privateissa.

Zluta Pumpassa (https://zlutapumpa.cz/) tuli usein istuttua iltaa. Tykkäsin kovasti paikasta. Ravintola oli iltaisin aivan täynnä paikallista porukkaa ja meininki oli iloista. Keltaisesta Pumpusta näyttää saavan vieläkin meksikolaista ruokaa. Ruoka oli mielestäni todella hyvää ja hinnat näyttävät vieläkin olevan tosi edulliset. Keltainen Pumppu on kyllä helppo löytää, sillä kun kävelee Belgickaa pitkin, niin ei voi olla törmäämättä sellaiseen miehen korkuiseen keltaiseen pumppuun, joka seisoo ravintolan edessä. Tsekkiläistä huumoria vissiin.

Zluta Pumpassa on lisäksi sellainen erikoisuus, että sieltä saa aitoa tsekkiläistä Bairnsfather Bitter absinttia (https://bairnsfather.net/en/). Bairnsfather Bitterissä on tujonea se korkein sallittu maksimimäärä eli 35mg/kg. Johnny Depphän oli Bairnsfather Bitterin "mannekiini" kauhuelokuvassa From Hell, missä Johnny Depp näytteli Scotland Yardin komisariota Frederick Abberlinea, joka yritti ratkaista Viiltäjä-Jackin mysteeriä. Ongelma oli kinkkinen, ja Abberline laajensi tajuntaansa naukkailemalla koko ajan Bairnsfather Bitteriä ja näki absinttihöyryisiä näkyjään. Elokuva on kuvattu Prahassa, joka esittää 1800-luvun Lontoota, koska lontoolaiset ovat itse uudisrakentamisella pilluuttaneet oman kaupunkinsa. Zluta Pumpassa oli seinällä valokuvia Johnny Deppistä juomassa Bairnsfather Bitteriä Keltaisessa Pumpussa. Baarimikko kertoi minulle, että Johnny Deppillä on asunto Belgicka kadulla ja hän käy Prahassa oleskellessaan aina juomassa absinttia Zluta Pumpassa. Minä yritin kyllä istua uutterasti Zluta Pumpassa baaritiskillä naukkailemassa absinttia, mutta en minä kyllä koskaan Johnny Deppiä siellä tavannut. Epäilen kyllä nyt, että se baarimikko vedätti minua sillä Johnny Depp- jutulla saaden minut innokkaaksi kanta-asiakkaaksi.

Bairnsfather Bitterin tunnuslause on "Luo oma todellisuutesi". Oscar Wilde kirjoitti "Vihreästä keijusta": "Ensimmäisen lasin jälkeen näet asiat sellaisena kuin haluaisit niiden olevan. Toisen lasin jälkeen näet ne sellaisina, mitä ne eivät varmasti ole. Lopulta näet asiat sellaisena kuin ne oikeasti ovat, ja se on kaikkein kauheinta maailmassa". Oscar Wilde kuoli itse absintin juomiseen. Tai ainakin viinan juomiseen. Tunnetuin absintin juoja on varmasti Vincent van Gogh, joka leikkasi absinttihöyryissään toisen korvansa irti ja postitti sen kirjekuoressa prostituodulle johon oli palavasti rakastunut, mutta jolta ei saanut tunteisiinsa vastakaikua. !900- luvun alussa jokainen arvonsa tunteva taiteilija (esim. Edgar Degas, Pablo Picasso, Vincent van Gogh, Albert Edelfelt...) maalasi ainakin yhden taulun, jonka nimi oli "Absintinjuoja".

Sveitsi kielsi absintin valmistamisen vuonna 1908, Ranska vuonna 1915 ja sen jälkeen suurin osa muistakin Euroopan maista kielsi absintin valmistamisen. Vain Espanjassa, Englannissa ja Portugalissa absintin tuotanto sai jatku. 2000-luvun alussa absintin valmistus taas vapautettiin yleisesti Euroopassa. Netin mukaan lääkärikunta tuntuu jakautuvan voimakkaasti kahtia absintin suhteen. Toisten mielestä siinä on enimmilläänkin niin vähän tujonea, että se ei vaikuta sen enempää kuin absintissa oleva toinen keskushermostomyrkky alkoholi. Toisten mielestä absintti taas on voimakkaasti huumaava keskushermostomyrkky. Itse en oikein osaa sanoa. Kyllähän se absintti kummasti päähän rämpii, mutta kun siinä juomassa on alkoholia ainakin se vähintään 40 prosenttia ja se vedetään kitusiin vesitilkan kanssa, niin en oikein osaa sanoa että humiseeko se tujone päässä enempi kuin kossu. En ole kuitenkaan arvannut montaa paukkua absinttia alkaa kerralla kiskomaan. Kun eihän sitä etukäteen tiedä, että mitä vinkeitä sitä sitten keksii. Eli kannattaa sen absintin kanssa olla Prahassa vähän varovainen, että ei koko reissu mene pilalle absinttihöyryissä  :).


Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Poju__84 - Huhtikuu 29, 2023, 17:34:22
Kiitokset Granado:lle hyvistä kirjoituksista, kirjoittelehan toki miten reissu toteutuikin :) 1900-2300 paikallista rahaa vaikutti kohtuulliselle hintatasolle ja kuvien perusteella taso oli ihan TOP kyl
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Huhtikuu 29, 2023, 19:43:34
^Kiitos kiittämisistä. Rapsaa reissulta kyllä tulee sitten aikanaan. Tänään päivällä pidettiinkin Jumprussa Prahan matkamiesten pieni "palaveri". Eli juotiin pari Pilsner Urguellia niistä aidoista ja kauniisti muotoilluista alkuperäisistä tuopeistaan ja suunniteltiin ystävän kanssa parin viikon päästä koittavaa Prahan reissua. Mietittiin vähän, että mitä me sitten viikon aikana Prahassa touhutaan. Kuviot on tutut, eli ainakin privatteja, seksiklubi Sweet Paradise ja massage- mestoja. Mutta koska ystäväni matkustaa nyt ensimmäistä kertaa Prahaan, niin yritän tietenkin toteuttaa mahdollisimman paljon hänen toiveitaan. Ystäväni halusi, että kävisimme yhtenä päivänä jossakin Prahan ulkopuolella, koska hän haluaisi nähdä tsekinmaata vähän muualtakin kuin pelkästään pääkaupunkia. Sovimme, että teemme päiväretken Kutna Horaan. Se on noin 75 kilometriä Prahasta itään. Kutna Hora on kaunis keskiaikainen kaupunki ja sen kuuluisin nähtävyys on tietenkin Sedlecin luukirkko (https://www.is.fi/matkat/art-2000005442694.html). Se luukirkko on kyllä jotenkin karmea ja pysäyttävä paikka, mutta toisaalta se on äärimmäisen kaunis muistutus tämän meidän ihmiselomme rajallisuudesta. Siitä onkin jo monta vuotta aikaa, kun viimeksi Kutna Horassa vierailin. Kutna Horan reissun jälkeen tsekittären lämmin syleily tuntuu kyllä entistäkin ihanammalta. Elämä on kaunis  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: naut1skelija - Toukokuu 01, 2023, 18:28:45
Täytyy todeta muutamaa täällä jaettua linkkiä vilkaistessa, että voi olla tyytyväinen esim tosieskortin sivustoon siinä, mitä on esillä ja kuvia on jokaisesta tytöstä yleensä hyvä määrä ja muutenkin selvät sävelet mitä ja mistä ja mihin hintaan, kun osassa noista ei ollu oikeen selviä hintoja kovin herkästi esillä tai muuten ilmot vähän sinne päin. Hassua sinänsä, että praha ja tsekki on kuitenkin jonkinmoinen pyhättö tässä skenessäkin kai ? :D

Ei ole tullut käytyä, mutta ehkä tulevana kahtena vuotena voisi jonkun moisen road tripin eurooppaan muutaman vuoden tauon jälkeen järkestää ja käydä vähän imettämässä  :laught: :blowjob:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 01, 2023, 18:59:37
^ Miten ilmot "ovat vähän sinnepäin?"
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 01, 2023, 19:15:57
Laitetaan nyt malliksi yksi

http://www.topprivat.cz/en/ellie-new
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: naut1skelija - Toukokuu 01, 2023, 19:37:23
Noh ei ole läheskään jokaisella noin selkeästi ilmossa jutut. ja kuten sanottua sivuja on paljon. Ei tämä nyt ollu mikää dumaus sille että prahassa ois kaikki huonosti :D
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 01, 2023, 19:42:13
 ^ " Sivuja paljon"? Tää on Top Privatin sivusto. En nyt oikein ymmärrä mikä jää ilmoittamatta?

http://www.topprivat.cz/en/price-list
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: naut1skelija - Toukokuu 02, 2023, 20:24:25
^ " Sivuja paljon"? Tää on Top Privatin sivusto. En nyt oikein ymmärrä mikä jää ilmoittamatta?

http://www.topprivat.cz/en/price-list

Mitä et nyt ymmärrä, prahassa operoivia on varmasti muillakin sivustoilla kuin tolla yhdellä? Oletko jotenkin yksinkertainen. Ja eipä sielläkään nyt tarvinnut kun availla muutama ilmo niin läheskään kaikissa ei ole palvelukuvaukset tai hinnat esillä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 02, 2023, 21:01:29
Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää, että tämä on paikan virallinen sivusto? Toisilla privoilla on omansa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 09, 2023, 12:05:04
Kuukauden päästä Prahaan, jeejeejee :drinking:
Kivasti jengi onkin käynyt päivittämässä lankaa. Mutta kuitenkin vielä ehtisin kuulla kaikista tuoreimmat uutiset, kuulumiset ja muut seksiin liittyvät asiat  :sheep:  8)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 09, 2023, 18:03:01
En nyt jaksa alkaa pleraamaan alusta, mutta lähes kaikki tässä ketjussa mainitut paikat ovat pystyssä edelleenkin ja uusiakin on syntynyt.

Olen vieraillut myöskin näissä yhden naisen privoissa tai hieromoissa ettei niitä kannata mitenkään vältellä vaan menoksi.

sex.cz ja sieltä valitset Prahan ja kaupunginosan. Esim.Praha 2 on Vinohrady ja Praha 3 on Zizkov. Escort.cz on myöskin samalla periaatteella toimiva. Itse käytän karttahässäkkää nimeltään mapy.sex.cz, mutta tässä tapauksessa täytyy olla pikkuisen perillä enemmän Prahasta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: naut1skelija - Toukokuu 10, 2023, 08:41:42
Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää, että tämä on paikan virallinen sivusto? Toisilla privoilla on omansa.

Ei tässä ollut kenelläkään muulla vaikeuksia ymmärtää ku sinulla.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 10, 2023, 08:44:17
Joo, ei kaikkien sekoiluja aina käsitä. :drinking:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Toukokuu 10, 2023, 17:37:46
Kuukauden päästä Prahaan, jeejeejee :drinking:
Kivasti jengi onkin käynyt päivittämässä lankaa. Mutta kuitenkin vielä ehtisin kuulla kaikista tuoreimmat uutiset, kuulumiset ja muut seksiin liittyvät asiat  :sheep:  8)

Viikon päästä sitä jo istuskellaan oluella Prahan terasseilla ja zoomaillaan niitä kaupungin korkeimmilla koroilla sipsuttavia törötisuisia blondeja ja ryhdikkäät c-kupin rinnat omistavia brunetteja, jotka ovat "kauniita kuin öinen moottoritie" ( Matti Pellonpään repliikki Kaurismäen Arvottomissa). Ja samalla mietitään, että mihinkähän privattiin sitä illalla poikkeis. Rapsaa reissusta tulee sitten kun on sen aika  :behind:.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 10, 2023, 18:52:03
^ Käy nyt sitten Luna Rosa Vinohradyssa.  :headbang:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Toukokuu 10, 2023, 19:14:07
^Tarkoitus on käydä. En löydä Luna Rosasta parempaa nettisivustoa kuin nämä (https://www.escort.cz/476309-incall-praha-2-olga) ja (https://www.sex.cz/lunarosavinohrady). Täytyy paikan päällä sitten tekstata tai soittaa, että kuka sihteeriköistä on kulloinkin työvuorossa ym.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Toukokuu 10, 2023, 19:45:49
Privatti Sex No. 1 (http://www.sexno1.cz/en/divky/) näyttää myös muuttaneen uuteen paikkaan aivan Riegrovy Sady puiston läheisyyteen. Taidan jättää sen tälläkin kertaa väliin. Prahassa minulla ei ole kuin se yksi todella huono kokemus privatti käynneistä, ja se oli juuri tässä Sex No. 1:ssa. Kauniita likkoja siellä kyllä näyttää nytkin olevan. Ehkä olin silloin vaan epäonnekas. Sex No. 1:ssa näyttää olevan vieläkin tämä erikoisuus, että euroilla maksettaessa taksa on 50 prosenttia kalliimpi kuin maksettaessa korunoilla. Muissa privateissahan se ero on aivan minimaalinen. Korttimaksukin varmaan nykyään käy, mutta olen tottunut maksamaan privateissa käteisellä ja korunoilla. Muuhunhan sitä käteistä ei Prahassa oikeastaan enää tarvikaan, kun jo kolme ja puoli vuotta sitten korttimaksaminen oli lähes yhtä yleistä kuin Suomessakin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 10, 2023, 20:48:00
^Tarkoitus on käydä. En löydä Luna Rosasta parempaa nettisivustoa kuin nämä (https://www.escort.cz/476309-incall-praha-2-olga) ja (https://www.sex.cz/lunarosavinohrady). Täytyy paikan päällä sitten tekstata tai soittaa, että kuka sihteeriköistä on kulloinkin työvuorossa ym.
Kyllä tästä ilmosta(sex.cz) selviäisi, että kaikki 6 olisivat paikalla klo 10-23.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 16, 2023, 00:35:38
En nyt jaksa alkaa pleraamaan alusta, mutta lähes kaikki tässä ketjussa mainitut paikat ovat pystyssä edelleenkin ja uusiakin on syntynyt.

Olen vieraillut myöskin näissä yhden naisen privoissa tai hieromoissa ettei niitä kannata mitenkään vältellä vaan menoksi.

sex.cz ja sieltä valitset Prahan ja kaupunginosan. Esim.Praha 2 on Vinohrady ja Praha 3 on Zizkov. Escort.cz on myöskin samalla periaatteella toimiva. Itse käytän karttahässäkkää nimeltään mapy.sex.cz, mutta tässä tapauksessa täytyy olla pikkuisen perillä enemmän Prahasta.

Hei nää yhden naisen privat oli hyvä nosto! Olen käyttänyt niitä mm. Unkarissa ja helvetin hyvin homma toimi. En ymmärrä miks en oo käyttänyt niitä koskaan Prahassa 🤦‍♂️ mutta nyt tähän on tehtävä muutos jos vaan löydän mieluisan ilmoituksen 😇 :inlove:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 16, 2023, 12:42:23
^ Epäilen, että tulet löytämään. Laita sitten jotain rapsan tapaistakin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 24, 2023, 17:21:07
Tottakai rapsataan kunhan reissusta on selvitty. Yleensä ottaa vähän aikaa palautuessa😁

Kertokaapa vielä mistä olette näitä paikallisia ”oppaita” buukkailleet? Tuolta sex.cz / escort.cz sivustoilta?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 24, 2023, 18:15:53
Enimmäkseen olen käyttänyt karttahässäkkää mapy.sex.cz
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: 111222 - Toukokuu 24, 2023, 19:09:03
Kiva nähdä että tässä ketjussa on eloa!

Oma reissu varattu syyskulle, joten vielä joutuu hetken odottamaan.

Innolla odotan jos tänne tulisi ajankohtaista tietoja privateista, hierontapaikoista yms. Olen yrittänyt löytää tälle reisulle jotain uutta paikkaa
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Toukokuu 25, 2023, 18:07:04

Kertokaapa vielä mistä olette näitä paikallisia ”oppaita” buukkailleet? Tuolta sex.cz / escort.cz sivustoilta?

Kokeileppa tuolta:
https://www.sex-doma.cz/seznamka?Cat=1&Loc=seznamka&Reg=Praha

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 26, 2023, 15:09:10
Lainaus käyttäjältä: Beachbandit
link=topic=201.msg319162#msg319162 date=1685027224

Kertokaapa vielä mistä olette näitä paikallisia ”oppaita” buukkailleet? Tuolta sex.cz / escort.cz sivustoilta?

Kokeileppa tuolta:
https://www.sex-doma.cz/seznamka?Cat=1&Loc=seznamka&Reg=Praha

Tää vaikuttaa ihan kivalta sivustolta. Ootko sä käyttänyt tuota sivustoa onnistuneesti? Onko ilmoitetut kuvat olleet aitoja?

Mites toi puhelinnumero menee kun suuntanumero on +420 niin lisätäänkö se vaan ilmoitetun numeron eteen vai pitääkö poistaa numeroita kuten Suomessa poistetaan ensimmäinen nolla numeron alusta suuntanumeroa käytettäessä?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Toukokuu 26, 2023, 18:55:05
Prahan matka on tehty. Lystiä piisasi. Kierrettiin Bermudan kolmiota privat Grace - privat TopPrivat - privat Luna Rosa. Myös seksiklubi Sweet Paradisessa vietettiin yksi ilta. Eikä massage salonkiakaan unohdettu. Praha oli oikeastaan kauniimpi kuin muistinkaan. Ja prahattaret olivat kolmessa ja puolessa vuodessa kaunistuneet entisestään. Jos vaan suinkin mahdollista. Kyllä kelpasi istuskella terasseilla siemaillen maailman parasta olutta ja seurata katseella kesäisissä vermeissä ohi sipsuttavia neitoja. Kellohame heilahti juuri sopivasti paljastaen kaiken oleellisen. "Matkakertomusta" tulee, kunhan ehdin vähän koota ajatuksia ja on paremmin aikaa. Nyt viikonloppu menee kimppavenettä laitellessa. DeeDee joskus postasi tällaisen musavideon Prahasta. Se kertokoon kaiken oleellisen  :).

https://www.youtube.com/watch?v=XcijWPrHVY4
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Toukokuu 26, 2023, 23:03:53
 "Tää vaikuttaa ihan kivalta sivustolta. Ootko sä käyttänyt tuota sivustoa onnistuneesti? Onko ilmoitetut kuvat olleet aitoja?

Mites toi puhelinnumero menee kun suuntanumero on +420 niin lisätäänkö se vaan ilmoitetun numeron eteen vai pitääkö poistaa numeroita kuten Suomessa poistetaan ensimmäinen nolla numeron alusta suuntanumeroa käytettäessä
?"


Tuolla sivustolla on privaattien ja yksityisien ilmoituksia.

Kyllä yhdellä reissulla pikkuisen huvitti - majoittuessani Baranova-kadulla, kun ei tarvinnut kuin korttelia kiertää. Ilmoituksia löytyi juuri em. sivustolta ja privaatteja oli nurkan takana.

Tuossa yksi linkki lisää:
https://www.annonce.cz/spolecnice.html

Joskus aikaisemmin näistä olen  tänne kirjoittanut.

Kuvien aitouden varmistaminen jää kenttätestaajan tehtäväksi.

Kannattaa ostaa paikallinen prepaid jostain kioskista. Suomiliittymää käyttäessäsi pistä se +420 suoraan ilmoituksen nron eteen.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 27, 2023, 12:34:51
En ole ostanut enää vuosiin prepaidia vaan käyttänyt ihan omaa Suomiliittymää ja hyvin on toiminut.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: pillut_pyöreeks - Toukokuu 27, 2023, 12:48:12
Mielessä on matka Prahaan... mikä on yleinen outcall/incall hintataso tytöillä?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Toukokuu 27, 2023, 15:38:13
Outcallia en siellä(kään) harrasta, mutta incall n.75 € - 90 €/h.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 29, 2023, 10:02:05
Yritin tehdä tunnarit tänne https://www.sex-doma.cz/seznamka?Cat=1&Loc=seznamka&Reg=Praha
Mutta eipä ne koskaan lähettänyt mulle vahvistusviestiä sähköpostiin. En antanut sen lannistaa vaan aloin tehdä hommii entistä kovemmin.

Oon tehnyt perusteellisempaa pohjatyötä reissua varten mitä koskaan aiemmin.
Oon käynyt läpi kymmeniä erilaisia erotiikkaan liittyviä sivustoja (mm. kaikki teidän mainitsemat). Olen lähettänyt paljon sähköpostiviestejä ja saanut vähän vastauksia.
Välillä jopa kadotin punaisen langan seksin syövereihin mutta onneksi vielä on pari viikkoa lähtöön.
Jos tästä tutkimustyöstä oli jotain hyötyä niin tuli ainakin opeteltua Tšekin alkeet koska moni sivustoista ei tarjonnut englanninkielistä vaihtoehtoa😁

Jos joku sattuu tietämään missä paikalliset naiset viettää mielellään aikaa/iltaa niin saa vinkata.
Karlovy Lazne on tuttu ja varmasti kovassa käytössä tulevallakin reissulla mutta siellä on paljon turisteja. Ehkä siihen kylkeen haluaisi saada jonkin vaihtoehtoisen paikan. Omakohtaisia kokemuksia kiinnostaa kuulla :drinking:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Toukokuu 29, 2023, 16:12:28
Tuolla sivulla lisää tekstiä käännettäväksi :headbang::

https://www.amateri.com/en/user/?sex%5B0%5D=2&countryId=CZ&regionId=52&sort=time_of_registration&age=18-59&height=80-250&weight=30-250
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: janlappa - Toukokuu 29, 2023, 17:03:04
Tuolla sivulla lisää tekstiä käännettäväksi :headbang::

https://www.amateri.com/en/user/?sex%5B0%5D=2&countryId=CZ&regionId=52&sort=time_of_registration&age=18-59&height=80-250&weight=30-250

Tämä sivusto on jo käännetty 😄
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Kesäkuu 08, 2023, 16:30:48
Granado, laajempaa raporttia odotellaan.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Pale - Kesäkuu 13, 2023, 23:31:55
Onko kenelläkään kolemuksia Pardubicesta? Onko siellä tällaisia hieromoja ja privaatteja kuten Prahassa?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Kesäkuu 14, 2023, 16:23:04
Onko kenelläkään kolemuksia Pardubicesta? Onko siellä tällaisia hieromoja ja privaatteja kuten Prahassa?

https://www.sex-doma.cz/seznamka?Cat=1&Loc=seznamka&Reg=Pardubice

https://www.escort.cz/directory/pardubice?equipment=&program=
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Ruuvari - Kesäkuu 17, 2023, 17:02:10
Kävin just Prahassa. Hupakkoihin vaikea saada yhteyttä, lähes mahdoton. Osalla hinta 400€ tunti. Vielä löytyy 100 tunti, mut vaikea tavoittaa. Sauna clubi 150€ puol tuntia. Kallista toisaalta kiva katsella alastomia naisia. Meno oli aikaisemmin parempaa. Kaupunki on viihtyisä niinkuin aina. Parasta seksiä sain Kiinalaiselta ja paras hieronta Tereza Salon Mataharissa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Kesäkuu 17, 2023, 18:16:26
^ Miltä sivustolta nää 400€/ tunti hutsut on bongattu?
Mihin privaatteihin otit yhteyttä?

Olisi mielenkiintoista lukea Praha-tietäjä Granadon laajempi raportti ja törmäsikö hän näihin 400 euron hutsuihin..
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Kesäkuu 18, 2023, 20:31:35
No niin, nyt on hommattu matka elokuun alkupuolelle. Toivottavasti pystyn kiertämään kaukaa nää 400 euron hutsut ja puheluihin vastaamattomat privat.  ::)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 17, 2023, 19:02:10
Kävin just Prahassa. Hupakkoihin vaikea saada yhteyttä, lähes mahdoton. Osalla hinta 400€ tunti. Vielä löytyy 100 tunti, mut vaikea tavoittaa. Sauna clubi 150€ puol tuntia. Kallista toisaalta kiva katsella alastomia naisia. Meno oli aikaisemmin parempaa. Kaupunki on viihtyisä niinkuin aina. Parasta seksiä sain Kiinalaiselta ja paras hieronta Tereza Salon Mataharissa.

Itse en ole Prahassa näin korkeita hintoja pyytäviin sihteerikköihin koskaan törmännyt. Mutta toisaalta en minä ole kyllä sellaisia kokemuksia mitenkään kovin aktiivisesti Prahassa etsinytkään. Olisi mukava, jos turskaveli Ruuvari avaisi vähän enemmän näistä kokemuksista. Yksi mahdollisuus voi olla se, että kyse on näistä Euroopan suurkaupungeissa (esim. Lontoo, Rooma, Wien...) pyörivistä kansainvälisistä escorteista, joita on ilmoitusten perusteella nyt koronan jälkeen rantautunut myös Prahaan. Upeita naisia ja varmasti hienoja kokemuksia, mutta on tietenkin turha kuvitella, että heiltä satasella saisi edes sitä lämmintä kättä.

Itse olen kaavoihini kangistunut vannoutunut privattimies. Kierrän näitä vajaata kymmentä tuttua privattia ja sihteeriköt niissä ovat kauniita tsekittäriä, ystävällisiä ihmisiä ja olen tyytyväinen privateissa saamaani palveluun. Ja se privattien rehellisyys, selkeys ja luotettavuus miellyttää minua. Hinnat ja palvelut ilmoitetaan selkeästi jo privattien kotisivuilla. Hinta tunnin vierailusta näissä privateissa maksaa nykyään 1700-1800 korunaa. Ja jos ostaa ekstrana owon ja antaa sihteerikölle hieman tippiä, niin tunnin hinnaksi tulee noin 100 euroa. Minun mielestä se ei ole kallista. Tänä vuonna kaverin kanssa kierrettiin Vinohradyn ja Zizkovin "Bermudan kolmiota" TopPrivat - Privat Luna Rosa - Privat Grace.

Matkustaminen Prahaan on kyllä kallistunut. Ja rutkasti. Varsinkin Oulusta. Finnair on nostanut hintojaan paikatakseen koronan ajan satojen miljoonien eurojen tappioitaan. Ennen koronaa Oulusta lensi edestakaisin Helsingin kautta Prahaan noin 220-250 eurolla, mutta nyt ne samat lennot maksavat vähintään 370 euroa. Norwegian lopetti lennot Oulusta Helsinkiin ja Finnairilla on nyt täydellinen monopoliasema. Ennen koronaa Helsingistä lensi Prahaan suoria lentoja Finnair, Norwegian ja Czech Airlines, mutta nyt Helsingistä Prahaan lentää suoraan vain Finnair. Myös majoittuminen airbnb huoneistoissa Prahassa on kallistunut rutkasti. Sama käytäntö näyttää olevan myös Roomassa. Airbnb asuntoja on nykyään, verrattuna siihen aikaan ennen koronaa, tarjolla todella vähän. Ja kun kysyntää on paljon, niin hinnat tietenkin nousevat. Siinä tapahtui varmaan sellainen ilmiö, että monet asuntosijoittajat ostelivat asuntoja ja vuokrasivat niitä sitten airbnb:n kautta, mutta korona sulki markkinat ja monet joutuivat myymään nämä sijoitusasuntonsa. Jos matkustaa Prahaan yksin, niin on melkein edullisinta asua hotellissa, mutta kun oltiin kaverin kanssa liikenteessä, niin se vuokrakaksio oli vielä ihan hyvä ratkaisu. Ja onhan se paljon mukavampi asua viikko huoneistossa kuin hotellissa.

Mutta muuten Prahassa on kyllä todella edullista. Syöminen, juominen ja naiminen. Ja siitähän tässä on perimmältään kysymys. Ajateltiin, että aikainen lintu madon nappaa ja lennettiin jo aamulla seitsemän jälkeen Oulusta Helsinkiin. Aamukahvit juotiin lentokoneessa. Päiväkahvit meillä oli tarkoitus nauttia Prahassa privatissa. Helsingissä oli tunnin vaihto ja Prahassa oltiin paikallista aikaa kohta kymmenen jälkeen. Ajettiin taksilla Vinohradyyn ja kämpän avain noudettiin siitä alakerran kahvilasta. Jääkaapissa odotti kylmää Pilsner Urguellia, Becherovkaa ja virvoitusjuomia. Otettiin Pisner Urguellit ja mentiin istumaan parvekkeelle. Poltettiin yhdet pikkusikarit, vaikka ei ollakaan tupakkimiehiä. Tekstailtiin Privat Graceen ja sovittiin treffit iltapäiväksi. Aamiainen oli jäänyt vähän kevyeksi, joten päätettiin lähteä aivan ensimmäiseksi lounastamaan.

Käveltiin tätä ShyGuy:n joskus löytämää tuttua reittiä Korunnilta kohti Zizkovia (https://www.youtube.com/watch?v=XgPyy_phF-U). Pivnice U Sadun (https://www.usadu.cz/en) kohdalla päätimme mennä kuppilaan syömään. Istuimme terassilla suurten puiden varjossa ja söimme herkulliset burgerit. Joimme pari tuopillista olutta. Sitten tunsimme olevamme valmiita jatkamaan eteenpäin kohti Privat Gracea. Koska treffeihin oli vielä aikaa, niin päätimme käydä katselemassa maisemia Zizkovin tv-tornin 66 metrin korkeudessa olevasta näköalaravintolasta. Joimme gintonicit ja esittelin ystävälleni Prahaa lintuperspektiivistä. Ja kun sovittu aika lähestyi, niin lähdimme parin korttelin päässä olevaan Privat Graceen. Tunti uuden tuttavuuden Amalkan (http://privatgrace.cz/en/slecna/new-amalka/) kanssa oli nautinnollinen. Mieleen tuli legendaarinen Piparimies ja hänen kaupungin korkeimmilla koroilla sipsuttelevat törötisuiset blondinsa. Amalkan kanssa juttelu englanniksikin sujui, ja hän oli selvästi mielissään, kun kerroin kuinka olen koko koronan ajan kaivannut Prahaa ja ihania tsekittäriä. Myös kaverini oli hyvin tyytyväinen omaan iltapäiväänsä Privat Gracessa.

Reissu oli hieno. Ilmat suosivat. Istuskeltiin terasseilla ja katseltiin kaupungin elämää. Käytiin Riegrovy Sady puiston Beergardenissa katsomassa screeniltä pari lätkäpeliä. Tsekki hävisi sekä Kanadalle että Sveitsille. Mutta se ei tunnelmaa latistanut. Ainakin toukokuussa saatiin privatteihin hyvin aikoja. Muutaman tunnin varoitusajalla. Vaikka meitä olikin kaksi kollia, ja matkamme teemana ei ollut "kaverille ei jätetä", vaan "kaverille kanssa". Privat Luna Rosaan ei ensimmäisellä yrittämällä saatu molemmille aikoja, vaan ilta oli varattu. Mutta seuraavana päivänä varasimme sihteeriköt Luna Rosasta illaksi jo hyvissä ajoin aamupäivällä. Luna Rosassa ei silloin ollut kuin kaksi sihteerikköä arki-iltaisin töissä. Privat Luna Rosa voisi kyllä vähän petrata tuota toimintaansa ja väsätä nettiin kunnon informatiiviset kotisivut, joissa olisi palvelujen ja hintojen lisäksi selkeä kalenteri, josta näkisi että ketkä sihteeriköt ovat kulloinkin työvuorossa. Luna Rosahan on muuten niin hyvällä paikalla aivan Riegrovy Sady puiston vieressä.

Perjantai-ilta vietettiin seksiklubi Sweet Paradisessa (https://sweetparadise.cz/eng/). Edellisestä vierailustani Sweet Paradisessa olikin jo kulunut aikaa, mutta toiminta ja palvelut siellä olivat yhtä laadukkaita kuin ennenkin. Hinnat ja palvelut ovat selkeästi esillä ja toiminta on rehellistä. Mitään sellaista strippibaareille tyypillistä kusetusta ei ole. Paikalla oli sinä yönä noin 30-40 ladya ja ainakin minun silmääni monet heistä olivat aivan täyden kympin seuralaisia. Sweet Paradisessa saat aivan rauhassa nauttia juomiasi ja katsella tankotanssia. Ja kun löydät mieleisesi sihteerikön, niin voit tarjota hänelle ladydrinkin ja tutustua lähemmin. Seuralaiset ovat hyvin kielitaitoisia. Sittenhän sitä voikin jatkaa tutustumista vaikka poreammeessa kuohujuomaa nautiskellen. Kun Suomessa on joka paikassa saanut totutella niin korkeisiin hintoihin, niin Prahassa seksiklubin hinnatkaan eivät tunnu mitenkään pahalta. Sweet Paradisessa "vingutin visaa", mutta lasku ei mitenkään järkyttänyt. Ja sain rahalleni "hieman" enemmän vastinetta ja lystiä kuin oululaisissa yökerhoissa. Privateissa maksoin käteisellä.

Massagessa käytiin keskustassa Stare Mestossa Relax Massagessa. Otin Body to body- massagen ihanalta Mollylta (https://relaxmassage.cz/masseuses/molly/). Kunpa näitä tällaisia massage- palveluita saisi vielä joskus Suomestakin. Prahassahan näitä massage-salonkeja on joka korttelissa. Molly muuten ehdotti escort palveluaan. Olisi tullut yökylään. En sitten tiedä, että olisiko hän tullut airbnb asuntoon. Luuli ehkä, että asun hotellissa. En kysynyt. Ei ollut tällä kertaa tarvetta  :).   

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Rabotnik - Heinäkuu 17, 2023, 19:16:42
Vähän näyttää tutulta kuvissaan tämä Amalka  ;)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 17, 2023, 19:48:03
^Hyvin mahdollista. Hän on voinut työskennellä aikaisemmin vaikka jossakin muussa privatissa. Kun Tapky.infosta (https://www.tapky.info/?4169,anetka-privat-grace-604-460-403-604460403) lueskelee sihteerikköjen arvosteluja, niin huomaa että monet ovat työskennelleet aikaisemmin eri privateissa. Ja voihan se "taiteilijanimikin" vaihtua uran varrella. En näin äkkiä löytänyt Amalkasta rapsoja.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: big show - Heinäkuu 17, 2023, 20:39:22
Tuo Amalkahan (http://privatgrace.cz/en/slecna/new-amalka/) on ainakin kuviltaan (100% samat) meidänkin maassa vuosikausia aikoinaan kierrellyt mutta ei enää vuosiin ole näkynyt rakkaustaiteilija nimeltään Lily. Varsinkin opistoaikoihin oli ilmoitus ja paljon raportteja, en muista ehtikö RE aikaan enää laittamaan ilmoitusta. Kävin ainakin 5+ kertaa silloin hänen luonaan ja kävipä munkin luona kyläilee pidemmällä kaavalla. Jos on sama henkilö kyseessä niin ainakin privatin ikäilmoitus menee 10v alakanttiin : ) Tuo viimeinen persekuva oli aina profiilissa se nostokuva, tunnisti nopeasti moskan seasta että jee ihana typsy kaupungissa taas. Tykkäsin niin paljon että laitetaas bookmark talteen ja pitänee alkaa miettii Prahan matkaa  :kiss:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 17, 2023, 21:15:33
^Sain muuten äsken privaviestin, missä kerrottiin täysin sama asia. Eli on hyvinkin mahdollista, että kyseessä on Lily. Jopa luultavaa. Itse en ole valitettavasti Lilya koskaan Suomessa tavannut. En edes muista, että vierailiko hän koskaan Oulussa asti. Oikeastaan kiinnitin vasta nyt huomiota tuohon Amalkan ilmoittamaan 21 vuoden ikään. En ollut sitä miettinyt. Olen kuusikymppisenä äijänä aika huono arvioimaan nuorten naisten ikää. Ja sihteeriköt mielellään viilaavat sitä ikäänsä alaspäin. Kyllä Amalka saattaa aivan hyvin iältään olla kolmikymppinenkin. Amalka kyllä selvästikin ilahtui, kun kerroin olevani suomalainen ja kehuin Suomessa vierailevia tsekkisihteerikköjä. Muuten Privat Grace on nykyään minun suosikki Prahan privateista. Tosi mukava privatti, missä on kauniita ja ystävällisiä sihteerikköjä. Jo pelkästään privat Gracen takia kannattaa yksi Prahan matka tehdä. ShyGuy sen ensimmäisenä bongasi. Mistä suuri kiitos hänelle  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 17, 2023, 23:45:02
Lilyn tapasin Tampereella( Hellsinkiin ei halunnut) monet kerrat ja tarjosipa kerran  Pääsiäisen kunniaksi lounaankin. Kyllähän noissa kuvissa samaa näköä on, mutta en usko kyseessä olevan sama neito.

Parin kolmen viikon päästä käyn asian tarkastamassa jos vain on työskentelemässä silloin kun siinä lähistöllä silloin majailen.

Granadolle kiitokset hyvästä Praha rapsasta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: anaalipeppu - Heinäkuu 18, 2023, 07:49:53
Lilyn tapasin Tampereella( Hellsinkiin ei halunnut) monet kerrat ja tarjosipa kerran  Pääsiäisen kunniaksi lounaankin. Kyllähän noissa kuvissa samaa näköä on, mutta en usko kyseessä olevan sama neito.

Parin kolmen viikon päästä käyn asian tarkastamassa jos vain on työskentelemässä silloin kun siinä lähistöllä silloin majailen.

Granadolle kiitokset hyvästä Praha rapsasta.

Jos on Lily, pyydä hänet samalla takaisin Suomeen!
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 18, 2023, 10:42:48
Tää jäi nyt pyörimään mieleen, että voisiko olla paras Suomessa käynyt ulkkari ikinä..?

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: big show - Heinäkuu 18, 2023, 12:09:41
Lilyn tapasin Tampereella( Hellsinkiin ei halunnut) monet kerrat ja tarjosipa kerran  Pääsiäisen kunniaksi lounaankin. Kyllähän noissa kuvissa samaa näköä on, mutta en usko kyseessä olevan sama neito.

Tietenkään sitä ei tiedä onko sama neito vai onko kuvat vaan lainattu google kuvahausta tai jostain mutta noi kuvat on 100:100 samat jotka Lilylla oli ilmoituksissaan. Siitä vaikka molemmat kassini pantiksi.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 18, 2023, 12:16:24
^ Yritän selvittää asian.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: jan#91 - Heinäkuu 18, 2023, 12:40:27
Tää jäi nyt pyörimään mieleen, että voisiko olla paras Suomessa käynyt ulkkari ikinä..?
Ainakin omien kokemusteni perusteella: paras on  :inlove:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Pebalover - Heinäkuu 23, 2023, 21:51:21
Pitkä ketju, paljon jaettu infoa ja asiantuntemusta. Osa vanhentunuttakin varmasti.

Tässä aiheessa ulkomailla täysi noviisi kysyisi silti suoraa jeesiä, jos on muutama tunti keskellä oäivää aikaa köyttää se hurvitteluun niin miten toimisit prahassa? Matalat riskit (en uskaltausu esim tytön kotiin, hotelli eri asia), ja mielellään taattu laatu.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 23, 2023, 22:10:18
Aika pitkälti samat privaatit toimivat yhä vuosia myöhemmin eli suosittelen jotain privaattia vaikka TopPrivatia ja Privat Gracea.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Pebalover - Heinäkuu 24, 2023, 23:23:00
Aika pitkälti samat privaatit toimivat yhä vuosia myöhemmin eli suosittelen jotain privaattia vaikka TopPrivatia ja Privat Gracea.

Kiitos!
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Heinäkuu 24, 2023, 23:34:38
Suunnittelen ensimmäistä Prahan matkaani ja olen päätynyt hotelli majoitukseen. Päädyin 4 tähden K+K Fenix hotelliin, 4 yötä ( 3 kokonaista päivää ) aamiaisella 561.95 euroa. Hotelli sijaitsee lähellä kansallismuseota keskustassa. Samalla kadulla Sauna Club 50 metrin päässä ja Darling Cabaree viereisessä talossa. Hakevat myös lentokentältä 30 euron hintaan.
Olin yhteydessä paikalliseen escorttiin, joka tarjoaa 48 tunnin seuraa 1450 euron hintaan, syntyperäisenä Prahalaisena sanoi tuntevansa paikat ja lupautui oppaakseni ja yöksi hotelliin. Hän sattui olemaan yksi suosikki Tsekki pornonäyttelijöistä. 1450 euroa on paljon rahaa, mutta jos sen jakaa 200 euroa pano, niin sillä saisi 7,25 panoa. Olisihan se kiva katsella kaupunkia kauniin naisoppaan kanssa. Sähköpostiviestien ja 1 puhelinkeskustelun perusteellä sain hyvän vaikutuksen.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 25, 2023, 17:57:39
^Onhan se 1450 euroa paljon rahaa, mutta olisihan se sellainen "Once in lifetime"- kokemus viettää 48 tuntia Prahassa tunnetun pornonäyttelijän kanssa. Syntyperäinen prahalainen olisi varmasti oiva matkaopas Prahaan ensimmäistä kertaa matkustavalle. Laskeskelin että eihän se tuntitaksa ole kuitenkaan kuin noin 30 euroa. Ja eikö Suomessa joudu maksamaan yhdestä yöstä eli 12 tunnista lähes saman hinnan. Ja kun olet jo tutustunut naiseen puhelimenkin välityksellä ja hänet sopivaksi ihmiseksi havainnut, niin siitä vaan toimeksi.

Mielestäni tuo sinun hotellivalintasi ei vaan ole kovin hyvä. Se Ve Smeckach ei ole kovin innostava katu. Sitähän voisi kutsua Prahan "Punaisten lyhtyjen alueeksi", jos aivan välttämättä haluaa sellaista nimitystä käyttää, mutta melko vaatimatonta se meininki siellä kyllä on. Lähinnä pari turistien kusetus strippipaikkaa ja mölyäviä englantilaisia polttariporukoita. Hotellin sijainti on tietenkin siinä mielessä hyvä, että Vaclavske namestille on matkaa jotain 50 metriä. Postasit aikaisemmin tässä ketjussa, että olit katsellut huoneistoja tällaiselta sivustolta kuin (https://www.pragueresidences.com/en/). Minusta sivustolla on paljon hienoja huoneistoja aivan Prahan keskustassa ja myös siinä Vaclavske namestin laidalla. Ja nehän ovat edullisempiakin kuin se katsomasi, mielestäni aivan ylihintainen, hotelli. Miksi et vuokraisi huoneistoa kyseiseltä sivustolta. Olisihan se todella hienoa asustella pari vuorokautta tsekkiläisen pornotähden kanssa laadukkaassa huoneistossa. Painiskella makkarissa king size- vuoteessa, olohuoneessa sohvalla, nojatuolissa, karvalankamatolla ja keittiössä pöydällä ja työtasolla. Parvekkeella öisin tähtikirkkaan taivaan alla lepotuolissa ja takaapäin kaidetta vasten katsellen samalla Vaclavske namestin kiihkeää öistä elämää ja kuunnella syntisen yös ääniä. Huudattaa pornotähteä ja lisätä myös omat miehekkäät murahdukset Prahan öiseen atmosfääriin. Aamulla voisit nauttia päivän ensimmäisen gintonicin parvekkeella boxereissa ja alaston pornotähti tarjoilisi sinulle aamiaista. Aamiaisen jälkeen yhteinen suihku ja aamun ensimmäinen imutus. Sekin olisi varmasti ihan neuvottelukysymys, että saisit videoida nämä seksisessiosi. Sen jälkeen ei tarvitsisi enää koskaan etsiä Pornohubista runkkumatskua. Vielä vanhana kiikkustuolissakin muistelisit sitä 48 tuntia Prahassa pornotähden kanssa. Ja niitä kateellisia katseita joita kaupungilla ja Prahan terasseilla sinuun luotaisiin kulkiessasi seksikkään daamisi seurassa  :).

 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: mahoman - Heinäkuu 25, 2023, 21:23:39
Suunnittelen ensimmäistä Prahan matkaani ja olen päätynyt hotelli majoitukseen. Päädyin 4 tähden K+K Fenix hotelliin, 4 yötä ( 3 kokonaista päivää ) aamiaisella 561.95 euroa. Hotelli sijaitsee lähellä kansallismuseota keskustassa. Samalla kadulla Sauna Club 50 metrin päässä ja Darling Cabaree viereisessä talossa. Hakevat myös lentokentältä 30 euron hintaan.
Olin yhteydessä paikalliseen escorttiin, joka tarjoaa 48 tunnin seuraa 1450 euron hintaan, syntyperäisenä Prahalaisena sanoi tuntevansa paikat ja lupautui oppaakseni ja yöksi hotelliin. Hän sattui olemaan yksi suosikki Tsekki pornonäyttelijöistä. 1450 euroa on paljon rahaa, mutta jos sen jakaa 200 euroa pano, niin sillä saisi 7,25 panoa. Olisihan se kiva katsella kaupunkia kauniin naisoppaan kanssa. Sähköpostiviestien ja 1 puhelinkeskustelun perusteellä sain hyvän vaikutuksen.

Mitä kautta löytyy parhaiten yhteystiedot mistä bongata tuollainen paikallinen pornotähti oppaaksi, pitkä viikonloppu reissu olis mielessä ja vaikuttaa varsin hyvältä vaihtoehdolta  :blowjob: :behind:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 26, 2023, 11:44:41
Hannufin, oot suunnitellut jo joulusta 22 Prahan-reissuasi jonka piti olla keväällä 23. Koska oot lähdössä?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Heinäkuu 27, 2023, 09:11:21
ShyGyu, monen sattumuksen takia pääsen vihdoin lähtemään 21.8. Raportoin, kun palaan.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 27, 2023, 09:53:07
Ok, hyvää matkaa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 27, 2023, 13:29:43
ShyGyu, monen sattumuksen takia pääsen vihdoin lähtemään 21.8. Raportoin, kun palaan.

Hienoa Hannufin. Sinulle tulee varmasti aivan mahtava ja ikimuistoinen Prahan reissu. Tuo 48 tunnin escort- juttu on kyllä hyvä idea. Ja kun hän on vielä syntyperäinen prahalainen, niin koet ja näet varmasti paljon hienoja asioita. Se keskusta, Stare Mesto ja Nove Mesto, ovat sitä Prahan vanhinta osaa ja yöelämän keskusta. Ja kun sinulla on vielä paikallinen opas, niin vältät kaikki turistirysät ja pääset kokemaan aitoa Prahaa. Ja hän on vielä tsekkiläinen pornotähti. On ihan pakko myöntää, että olen hieman kade. Jos asut siinä K+K Fenixissä, niin ihan siinä nurkan takana Vaclavske Namestilla on Restaurant Vytopna. Se on yksi minun suosikeistani, koska siellä on varmasti maailman kostein junarata. Vytopnassa risteilee 400 metriä maisemoitua pienoisrautatietä, ja junat tuovat juomat pöytään ja vievät tyhjät tuopit pois. Tulen siellä aina hyvälle tuulelle. Meidän jokaisen miehen sielun pohjalla asustelee kuitenkin se ikuinen leikkivä lapsi  :).

https://www.youtube.com/watch?v=OKnjXgUcO4c
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Heinäkuu 27, 2023, 18:41:06
Granadon postauksista olen saanut paljon hienoja vinkkejä Prahan reissulle, niitä on ollut aina hieno lukea. Kiitos niistä. Turisti rysät haluan välttää. Urheilu romantikkona ensimmäinen kohde on Strahovin stadion, 1926 rakennettu maailman suurin stadion 250000 henkeä aikoinaan vetänyt laitos, joka toimii nykyään Sparta Prahan harjoituskeskuksena, sinne mahtuu 8 täysimittaista jalkapallokenttää. John Lennon pub ja Lennon Wall pitää käydä tsekkaamassa ja joskus luin jutun joen Strahovin puolella olevasta oluttuvasta  joka oli Milos Formanin kantapaikka, nimeä en muista, mutta täytyy yrittää etsiä. Paikalliseen ruokakulttuuriin tutustun mielelläni liharuokien ystävänä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 27, 2023, 20:01:23
Kuukauden päästä Prahaan, jeejeejee :drinking:
Kivasti jengi onkin käynyt päivittämässä lankaa. Mutta kuitenkin vielä ehtisin kuulla kaikista tuoreimmat uutiset, kuulumiset ja muut seksiin liittyvät asiat  :sheep:  8)
No miten meni?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vesseli59 - Heinäkuu 27, 2023, 23:08:39
Nämä Prahaa koskevat sivut ovat kultturi- ja muita palveluja hakevalle niin innostavia, että paikallaan olisi jo saitin jäsenille suunnattu ryhmämatka kaupungin ihanuuksiin. Kiitos kaikille raportin laatijoille ja Hannulta sitä vielä voimme odottaa. :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Heinäkuu 28, 2023, 01:03:53
Prahassa käyneiltä konkareilta kyselisin, että millainen maksukäytäntö siellä on, käykö kortti yleisesti, eurot, vai pitääkö vaihtaa Korunoita ?
Missä kannattaa vaihtaa ja millainen tippi kulttuuri ravintoloissa on ?
Kiitokset etukäteen.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 28, 2023, 22:55:10
^Prahassa maksetaan Tsekin omalla valuutalla korunoilla. En ole koskaan yrittänyt maksaa Prahassa euroilla. Ja veikkaisin, että jos joku ottaisi vastaan euroja, niin kurssi voisi olla aika huono. Onneksi Prahassa korttimaksaminen alkaa olla lähes yhtä yleistä kuin Suomessa. Se on kyllä suuri ilon aihe. Prahassa turistina oleminen on nyt entistä mukavampaa. Kymmenen vuotta sitten kaikki oli aivan tosin. Taskut pullistelivat aina täynnä vaihtorahana tulleista kolikoista. Privateissa tykkään maksaa käteisellä. Olen ehkä sillä tavalla vanhan liiton mies, että se kortin vinguttaminen pilaisi tunnelman. Enkä ole edes varma, että onko korttimaksaminen kaikissa privateissa mahdollistakaan. Aina aamuisin syödessäni parvekkeella aamiaista pyhästi päätän, että tänään Granado on vastuullinen ihminen ja vannoutunut turvaseksin mies, mutta sitten illalla privatissa kun olen ensin nauttinut sihteerikön sylitanssista ja siirrytään sängylle tositoimiin, niin haluankin owon. Se vaan yksinkertaisesti tuntuu niin hyvältä. Ja on sitten niin kiva pois lähtiessä maksaa se ekstra käteisellä ja antaa vähän tippiäkin. Se tunnin perustaksa maksetaan ennen touhuamista. Menen sitten lähimmälle terassille oluelle, ja lohduttaudun sitä sortumistani taas owoon sillä, että liha oli kyllä vahva mutta henki välillä heikko ja harhaileva  :).

Koska sinulla ei ole tarvetta käydä privateissa, niin sinun ei tarvitse murehtia rahanvaihdosta. Vaihdat vaikka Suomessa Forexissa sata euroa korunoiksi, ja se luultavasti riittää sinulle koko matkan ajaksi. On hyvä olla kuitenkin vähän korunoita taskussa, koska haluat ehkä ostaa torimyyjältä jotakin matkamuistoa tai muuta, tai todella herkullisen saksanhirvi- tai villisikamakkaran jostakin torigrillistä. Ja voi olla, että jossakin pienessä kahvilassa tai oluttuvassa korttimaksaminen ei käykään. Ja pankkiautomaatilta voi aina nostaa korunoita lisää, jos niitä tarvitsee. Itse en enää tällä kertaa viitsinyt ollenkaan alkaa siihen rahanvaihtorumbaan, vaan nostin Prahassa kaksi kertaa korunoita pankkiautomaatilta. Sinun suomalainen pankkisi luultavasti velottaa ulkomaan pankkiautomaattinostoista jonkun ihmeellisen välitysmaksun. En kyllä ymmärrä että minkä takia. Ei ihme, että pankit tekevätkin niin hyvää taloudellista tulosta. Minun pankkini veloitti näköjään kahdeksan euroa nostolta, mutta en ole jaksanut alkaa sitä suremaan. Silloin ennen, kun roudasin kaikki Oulussa nostamani eurot Prahaan, ja sitten vaihdoin ne Prahassa korunoiksi, niin hyvä rahanvaihtopaikka oli Raatihuoneen torin lähellä oleva rahanvaihtopiste Kaprova ja Maiselova katujen risteyksessä (https://www.praguebehindthescenes.com/where-to-exchange-money-in-prague/). Sieltä sai hyvän kurssin. En sitten tiedä, että mikä siellä on meininki nykyään.

Se Prahan nykyinen tippikultturi on nyt minulle vähän arvoitus. Minun Mondon Prahan matkaopas kertoo, että "Juomarahan antaminen kuuluu hyviin tapoihin, mutta liiallinen tippaaminen katsotaan pröystäilyksi. Yleensä asiakas pyöristää laskun ylöspäin, ja sanoo loppusumman tarjoilijalle rahaa antaessaan. Esimerkiksi 85 korunan lasku pyöristetään yhdeksäänkymmeneen tai sataan kahviloissa ja kapakoissa. Juomarahan jättäminen pöydälle koetaan tökeröksi- mutta se on parempi kuin ei mitään". Mutta nyt en oikein tiedä, että miten pitäisi toimia. Kun maksat kortilla, niin sitä laskua ei voi pyöristää ylöspäin. Se on mitä se on. Yritin kyllä, mutta se ei kuulemma ole mahdollista. Jätin sitten kuitenkin aina välillä kolikoita pöydän kulmalle. En sitten tiedä, että oliko se tosi junttimaista.

   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Heinäkuu 29, 2023, 09:25:05
Suuri kiitos Granadolle tietopaketista !
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 29, 2023, 17:25:38
Granadon postauksista olen saanut paljon hienoja vinkkejä Prahan reissulle, niitä on ollut aina hieno lukea. Kiitos niistä. Turisti rysät haluan välttää. Urheilu romantikkona ensimmäinen kohde on Strahovin stadion, 1926 rakennettu maailman suurin stadion 250000 henkeä aikoinaan vetänyt laitos, joka toimii nykyään Sparta Prahan harjoituskeskuksena, sinne mahtuu 8 täysimittaista jalkapallokenttää. John Lennon pub ja Lennon Wall pitää käydä tsekkaamassa ja joskus luin jutun joen Strahovin puolella olevasta oluttuvasta  joka oli Milos Formanin kantapaikka, nimeä en muista, mutta täytyy yrittää etsiä. Paikalliseen ruokakulttuuriin tutustun mielelläni liharuokien ystävänä.

Strahovin puoleinen osa Prahasta on Mala Strana ja Milos Formanin kantakuppila Mala Stranassa oli U Kocoura (https://www.restauraceukocoura.com/). Kollikissa oli myös Amadeus Mozartin kantakuppila 1700-luvulla. Kun kävelette Kaarlensiltaa pitkin Mala Stranaan, ja haluatte mennä Lennon Wallille, niin laskeudutte vasemmalle alas portaita Kaarlensillalta Kampa saarelle. Siitä ei olekaan sitten kuin pari sataa metriä John Lennon-seinälle. Luultavasti ne portaat ja ympäristö näyttävätkin sinusta hyvinkin tutuilta, jos olet katsonut Mission Impossiblen ykkösosan. Voit kierrellä siellä sitten tuttuja paikkoja bongailemassa (https://www.recenzent.org.ua/mission-impossible-locations-prague/).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Heinäkuu 30, 2023, 14:39:04
Muutama päivä vielä ja katselen Prahan neitokaisia :inlove:

Katselin, että "Lily" on ollut tällä viikolla ainoastaan 2 kertaa paikalla Privat Gracessa. Saankohan siis selvitettyä lukuisien muiden hänen fanejaan mietityttävän kysymyksen? Onko kyseessä se oikea vaalea Plzenin ihanuus vai ihan joku muu?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Heinäkuu 31, 2023, 14:24:56
Granadon postauksista olen saanut paljon hienoja vinkkejä Prahan reissulle, niitä on ollut aina hieno lukea. Kiitos niistä. Turisti rysät haluan välttää. Urheilu romantikkona ensimmäinen kohde on Strahovin stadion, 1926 rakennettu maailman suurin stadion 250000 henkeä aikoinaan vetänyt laitos, joka toimii nykyään Sparta Prahan harjoituskeskuksena, sinne mahtuu 8 täysimittaista jalkapallokenttää. John Lennon pub ja Lennon Wall pitää käydä tsekkaamassa ja joskus luin jutun joen Strahovin puolella olevasta oluttuvasta  joka oli Milos Formanin kantapaikka, nimeä en muista, mutta täytyy yrittää etsiä. Paikalliseen ruokakulttuuriin tutustun mielelläni liharuokien ystävänä.

Täytyi ihan  googlettaa tuo Strahovin stadion. En ole koskaan siellä käynyt, vaikka se onkin lähellä Strahovin luostaria, missä olen usein käynyt luostarin panimoravintolassa juomassa munkkien panemaa vehnäolutta. Netistä olen lukenut, että jotkut olutharrastajat pitävät sitä munkkien panemaa vehnäolutta jopa maailman parhaana oluena. Minun suussani se ei kyllä ihan maailman parhaalta oluelta maistu. Mutta makuasioistahan ei kannata kiistellä.

Paikalliseen ruokakulttuuriin tutustumiseen on hyvä ravintola U Pinkasu (http://www.upinkasu.com/). Sitä voin kyllä suositella sinulle. Ja se on vieläpä lähellä hotelliasi Vaclavske Namestin toisessa päässä. U Pinkasu on muuten ensimmäinen ravintola joka alkoi tarjoilla Pisner Urguellia. Vuonna 1843 kumottiin ns. "Peninkulman sääntö", jonka mukaan kaupunkiin oli saanut tuoda olutta vain peninkulman päästä. Räätälimestari Pinkasu sai maistaa tätä Plzenin olutta ja heitti saman tien räätälinvermeensä nurkkaan ja ryhtyi kapakoitsijaksi. Ravintola toimii yhä samassa paikassa ja Pilsner Urguell on siellä aivan erityisen hyvää. Yläkerrassa on viihtyisä pub, missä tykkään käydä ja alakerrassa ruokaravintola. Kesällä ravintolalla on goottilaisten raunioiden ympäröimä hieno ja viihtyisä kesäpiha, missä on mukava juoda olutta ja syödä herkullisia ruokia. Lihat grillataan kesäpihalla ulkogrillissä. Kun ilta alkaa hämärtyä, niin lyhdyt syttyvät ja valaisevat tunnelmallisesti historiallista ympäristöä. Kuten U Pinkasun nettisivuilta huomaat, niin ravintolassa tarjoillaan myös perinteisiä tsekkiläisiä ruokia, jotka valmistetaan vanhoilla resepteillä. U Pinkasu on paikallisten suosima ravintola, ja ainakin viikonloppuisin kannattaa tehdä pöytävaraus, jos haluaa mennä syömään illallista U Pinkasuun. Prahalainen seuralaisesi kyllä varmasti tietää nämä systeemit  :).

https://www.youtube.com/watch?v=4bkxyGBmHpY
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 03, 2023, 17:34:52
^^Hieno homma ShyGuy. Hyvää matkaa ja pidähän lippu korkealla  :behind:.

Kun kumminkin kuljet siellä Seifertovan suunnalla, niin käy syömässä ravintola Lavickassa (https://www.restaurace-lavicka.cz/en/homepage/). Lavickasta on tullut ihan minun kantapaikka Prahassa. Lavicka on kaunis ja viihtyisä ravintola, ja ruoka on aivan älyttömän hyvää ja se tarjoillaan kauniisti lautaselle asetettuna. Henkilökunta on mukavaa ja rentoa, ja heillä riittää aina jotain ystävällistä sanottavaa kiirenkin keskellä. Ja kaiken kruunaa Lavickan suodattamaton (non filtered) Bernard, joka on tällä hetkellä mielestäni parasta olutta mitä olen Prahassa juonut. Iso tuoppi maksaa 60 kr, eli vähän yli kaksi euroa. Viime reissullakin toukokuussa käytiin kaksi kertaa syömässä Lavickassa, vaikka meillä ei Seifertovalle mitään muuta asiaa tällä kertaa ollutkaan. Ensimmäisellä kerralla syötiin pitkän kaavan mukaan alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoaksi kahvi ja brandy. Ruokajuomaksi pari tuoppia suodattamatonta Bernardia. Koko lysti maksoi jotain 25 euroa. Toisella kertaa käveltiin Lavickaan suoraan Privatti Luna Rosasta. Tunnin touhuamisen jälkeen oli nälkä ja jano. Syötiin herkulliset hampurilaiset ja juotiin viisi tuoppia Bernardia. Istuttiin Lavickan sisäpuutarhassa, juteltiin ja jaettiin kokemusta privateista. Lasku oli vähän yli 20 euroa. Prahassa kyllä syöminen, juominen ja naiminen on halpaa lystiä  :). 

Jos joku turskaveljistä liikkuu Namesti Republikyn lähellä ja etsii hyvää ravintolaa, niin Pizza Nuova restaurant (https://www.pizzanuova.cz/en/) on kyllä sellainen. Se on italialainen perheravintola. Keväällä oli iltapäivälehdessä artikkeli, missä listattiin Euroopan parhaat pizzeriat, ja huomasin siitä lehtijutusta että Prahan Pizza Nuova oli sillä listalla. Katsoin silloin ravintolan sijainnin kartalta, ja muistin sen nyt kun me vierailtiin siinä ihan lähellä massage salongissa (https://relaxmassage.cz/). Ja sen body to body hieronnan jälkeen meillä oli tietenkin taas nälkä ja jano. Pitsa ja olut maistuivat  :).

Se asia mikä on reilun kymmenen vuoden aikana Prahassa muuttunut eniten on ravintolatarjonta. Nyt Praha on jo kulinaristillekin hyvä matkakohde. Jopa kasvissyöjät ovat netissä listanneet Prahan hyväksi matkakohteeksi. Vielä kymmenen vuotta sitten kasvisruokaravintolaa oli Prahasta turha etsiä. Nyt niitä löytyy kyllä. Samoin kuin iltalialaisia, meksikolaisia, aasialaisia, balkanilaisia...ravintoloita. Nykyään ei tarvi enää tyytyä pelkästään tsekkiläiseen ruokaan. Joka reissulla täytyy kyllä kerran gulassi ja svickova syödä, mutta muuten suosin jotain vähän kevyempää. Tsekkiläisen keittiön taikasanathan ovat vepro, kneldo ja zelo eli possu, knöödeli ja kaali. Näistä raaka-aineista sitten leivotaan erilaisia aterioita. Ja ruoka maustetaan suolalla, kermalla ja voilla. Tsekkiläinen ruoka on kyllä hyvää, mutta minun makuuni vähän liian raskasta. Tsekkiläiset villisian- ja saksanhirvimakkarat ovat kyllä todella hyviä ja lihaisia. Niitä tulee aina Riegrovy sadyn ja Letnan puistojen Beergardeneissa syötyä. Ne tarjoillaan yleensä paperilautaselta, missä on mukana sinappia ja viipale sekaleipää. Sellainen pieni nälkä lähtee kyllä jo yhdelläkin makkaralla. Ja makkaran kyytipojaksi juodaan tietenkin hyvää tsekkiläistä olutta  :drinking:.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Elokuu 03, 2023, 20:49:44
Adéla privát Albertov

kostuva leidi, todellakin

- kuvat voivat olla omat mutta vastassa on jopa hieman lihava leidi joten jos hoikkuus on ehdoton vaatimus niin harkitse tarkasti.
- hampaat eivät ole parhaimmassa kunnossa, valitettavasti.
- hiukan rokkimainen ulkonäkö
- käsissä joitain tatuointeja, ei haitannut
- englannin kieli kohtuullinen, toimeen tultiin
- ok sääret
- b-c kupin luomut
- sopii hyvin gfe-toimintaan
- mukavan kohtelias (pahoitteli myöhästymistään, kun haki kadulta).

hinta: perus tunti 1800 kor, extroja ainakin suutelu 500 kor ja nuoleminen 500 kor.

Hetken nuolemisen jälkeen alkoi leidin pillu kostua, hiukan lisää ja toosa oli todella kostea.
Jos joku muistaa kaukaisen raporttini Megistä: Liukkaria ei todellakaan tarvittu.
Veti muuten sen verran vahvalla otteella käsillään takaraivostani päin pilluaan ja painoi lantiollaan vastaan, että onneksi ei hampaat olleet pillussa, kirjaimellisesti.

Omalta kohdalta ainut leidi jonka luona olen Prahassa käynyt kahdesti. Juurikin (todella) kostuvan pillun takia, fiksaationsa kullakin.

Duunarihoro ennen kuin elegantti luxus escort, oikein kohdeltuna kuuma tapaus.

Ylläolevin varauksin Mika74 suosittelee.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 07, 2023, 17:18:27
Turskaveli mahoman jo tuossa kyselikin, että mistä sivustoilta voisi yrittää bongata tuollaista prahalaista pornotähteä Prahan 48-tunnin matkaoppaaksi. En ole itse koskaan etsinyt Prahassa seuraa Escort-sivustoilta, joten en tunne sitä sceneä ollenkaan. Minulla on ollut Prahassa pari seuralaista, joiden kanssa olen viettänyt pitempäänkin aikaa yhdessä Prahassa, mutta olen tutustunut heihin ensin ihan tavallisessa privatissa. Olen ollut ensin heidän vakioasiakkaanaan privatissa ja sitten ystävystynyt. Mutta tuollainen kattaus, minkä Hannufin on valinnut kiinnostaisi kyllä kovasti. Voisitko Hannufin antaa meille niiden nettisivujen osoitteita, mistä me voisimme etsiskellä tällaisia seuralasia. Kiitän jo etukäteen  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 07, 2023, 17:35:23
En tiedä minäkään mitään maksullisista oppaista, mutta aamupäivällä kotiuduin Brno-nimisestä kaupungista ystävättäreni kanssa. Hän lähti omiin menoihinsa ja nyt aloittelin omia rietastelujani.

Masaze Princessillä aloitettiin varman päälle ja sitä voi suositella kaikille hieronnoista pitäville. 1,5 tuntinen hieronta(reilut 100e) 2-kymppisen ukrainattaren kanssa ja olihan se kivaa. Eva-nimeä käyttää. Oikein kaunis ja hyväkroppainen tyttö. Seksiähän paikasta on turha haeskella, mutta neito kyllä pyllisteli erittäin kaunista pilluaan nenäni eteen. Pakko oli vähän pusutella ja räplätä sitä eikä mitenkään estellyt ja toivotettiin uudestaan vierailullekin.

Hipsterivege-paikkaan syömään ja nyt istun bissellä(iso Urquell 1,60e) tornin lähellä. Kyllä tää tästä taas.

https://masaze-princess.cz/en/maserka/eva/

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 07, 2023, 17:53:17
^Joo. Olisi kyllä tsekkiläinen olut tänään maistunut. Käytiin iltapäivällä kaverin kanssa sitomassa ja peittelemässä vene, kun huomenna voi rytistä oikein kunnolla. Lämpöä varjossakin suunnilleen 30 astetta ja ilman kosteusprosentti melkein sata. Hiki virtasi. Juotiin sandelsia. Kyllä sekin maistui. Mutta sait ylipuhuttua. Pitää suihkun jälkeen pyöräillä Jumpruun juomaan Pilsner Urguellia niistä aidoista ja kauniisti muotoilluista Pilsner Urguell- tuopeista. Mukavaa iltaa ja hyvää reissun jatkoa  :drinking:.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 07, 2023, 17:56:01
Käyn tsekkaamassa Lavickan varmasti. Ehkä vielä tänään.
Teillä on siellä helle, mutta täällä ei, mutta en tiedä haittaako.

Privat Grace-privassa huomenna ja torstaina "Lily" paikalla joten katotaan miten äijän käy.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 07, 2023, 18:00:51
^Lavickassa on tarjolla myös hyviä kasvisruokavaihtoehtoja. Esim. sienirisotto, joka on maustettu tryffeliöljyllä on todella hyvää. Tai vaikka kasvishampurilainen. Ja kohota malja suodattamatonta Bernardia meidän seksisaitin Prahan kyntäjien kunniaksi  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 07, 2023, 18:34:48
Kiitos kiitos. Taidan kipasta tuohon Floraan ja ostaa metrotiketin. Menisikö Namesti Miruun vai ihan kylille asti..saa nyt nähdä.

Täytyy taas kerran todeta, että onhan tämä mainio paikka maksullista seksiä harrastavalle. Tarjontaa löytyy  lähes joka korttelista, mutta et sitä huomaa vaan ilmassa oikein huokuu sivistynyt keski-eurooppalaisuus. En kaipaa mitään horoja huutelemaan kulmille.

Hieronta sovittiin ihan vaan Whatsappilla ja hyvin meni vaikka minusta riippumattomasta syystä jouduin siirtämään sitä puolella tunnilla eteenpäin.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Elokuu 07, 2023, 18:57:58
Tuolla löytyy ainakin yksi mirri:
https://chicbabes.com/escort/sweet-cat/

https://twitter.com/sweetcat_sweet?lang=fi
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 07, 2023, 19:02:30
^^Olen aivan samaa mieltä. En minäkään mitään räikeitä neonvaloja ja punaisten lyhtyjen alueita Prahaan kaipaa. Ja kuten sanoit, niin Praha henkii vanhaa keskieurooppalaista sivistystä. Kaupallinen seksikin hoidetaan tyylikkäästi. Ja kaupallisella seksillä on Prahassa vuosisatoja vanhat perinteet. Vanhan Prahan kuuluisin ilotalo oli Gogo. En tiedä että missä se on sijainnut, mutta varmaan ihan siellä ydinkeskustassa. Siellä kävi kuuluisia vieraita, ihan Itävallan Habsburgien keisarista lähtien. Gogon omituisin asiakas oli kuitenkin Gustav Mahler. Tarina kertoo, että aina Prahassa ollessaan tämä säveltäjänero ryntäsi ilotaloon puoliltaöin heti oopperaesityksen päätyttyä. Gogo kun oli kaupungin ainoa paikka, missä hänen annettiin soittaa pianoa öisin. Mutta luulen, että ei Mahler ihan sen pelkän pianonsoittamisen takia Gogo:on rynnännyt. Kyllä hän siellä touhusi jotain muutakin  :behind:.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 07, 2023, 21:26:33
Metrolla Namesti Mirulle ja ne rullaportaat ovat lähes pystysuorat. Aivan käsittämättömät suorastaan.
Käppäilin Slezskalla ja nauratti kun siinä Mirun päässä on aerobic-studio ja ihan helvetillinen jumputus kuului pihalle saakka. Olisi ollut kiva olla katsomassa tiukkapeppujen treeniä 8)

Sieltä mutkitellen Zizkoviin futisstadikan (joka on katsomo osiltaan karunlainen)ohitse ja Seifertovaa pitkin Lavickaan. Sinne sisäpihalle en mahtunut vaan siihen heti kun tullaan sisään. Et turhaan Bernardia kehunut ja nautiskelin lagerin , että suodattamattoman version.Kerroin tarjoilijaneidolle, että "Suomessa asti kehutaan sitä",mutta en nyt viitsinyt mainita millä sivustolla :)

Tänään hyvissä ajoin pötkölleen ja huomenna toivottavasti "Lilyn" kimppuun.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 08, 2023, 04:48:27
Ne Namesti Mirun metroportaat ovat kyllä aivan järkyttävät. Alas mentäessä pidän aina katseeni tiukasti naulittuna NIKE:n kärkiin. En zoomaile syvälle sinne kuiluun. Netin mukaan ne liukuportaat ovat Euroopan pisimmät ja maailman kahdeksanneksi pisimmät (https://fi.healthy-food-near-me.com/top-10-longest-escalators-in-the-world/9). Muuten se Namesti Mirun aukio on minun suosikkini Prahassa. Ja ylöspäin tultaessa ne liukuportaatkin ovat mielestäni kuitenkin edes hieman enempi sellainen "piece of cake". Se Namesti Mirun aukio on niin kaunis. Kaikki ympäröivät rakennukset ovat arvokkaan näköisiä. Ja Namesti Miru on vilkas ratikkojen risteysasema. Ihmisiä kulkee edes takaisin ja kuitenkin siinä puistonpenkillä Pyhän Ludmilan kirkon kupeessa on rauhallista istuskella puistonpenkillä. Ihastella sen puiston kauneutta ja katsella kaupungin vilkasta elämää. Ja eräänkin kerran olen istuskellut siinä puistonpenkillä ja viettänyt sitä "kitutuntia". TopPrivattiinhan siitä Namesti Mirun puistosta on pari sataa metriä. Olen käynyt ostamassa jäätelökioskin törötisuisilta myyjättäriltä tötterön. Mangomeloonia tietysti. Ja olen tappanut aikaa. Ja vatsanpohjassa on ollut sellainen hieno kihelmöinti. Kyllähän te tiedätte sen tunteen  :behind:.

Se Lavicka on kyllä suosittu ravintola. Ja juuri paikallisten keskuudessa. Ja sehän tietysti kertoo jo paljon se. En ole mielestäni turisteja siellä juuri nähnyt. Ja eihän se Seifertova nyt tietenkään mitään kovin suurta turistialuetta olekaan. Itse löysin Lavickan sillä tavalla, että asuin kerran muutaman päivän siinä Seifertovalla hotelli Golden City Garnissa (pari sataa metriä Lavickasta), ja kysyin hotellin respasta sellaiselta mukavalta nuorelta naiselta jotain hyvää ravintolaa siinä lähellä. Hän neuvoi Lavickan. Kertoi, että hän käy siellä usein syömässä yhdessä ystäviensä kanssa. Siitä lähtien se on ollut minun suosikkipaikkani. Ja hienoa että Lavickan Bernard maistui sinunkin suussa hyvältä oluelta  :).   
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Elokuu 08, 2023, 06:06:12
Granado kyseli nettisivustoja mitä olen käyttänyt escorttien etsintään. Tässä muutama linkki.
https://www.eurogirlsescort.com/escorts/czech-republic/
https://openadultdirectory.com/escorts/Czech_Republic/Prague/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 08, 2023, 09:07:56
Escort.cz -sivustoa kun täällä Prahassa selailee ja painaa sitä "nearest" kohtaa niin tytön ilmon alle ilmestyy välimatkakin sinne mestoille. Esim. Privat Graceen matkaa mulla 320 metriä, siis yksi kullinluikaus.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 08, 2023, 13:50:33
https://www.sex.cz/dianavipprivat

Härregud mikä aamu Dianan kanssa :inlove:Ilmoituksesta jo näkee, että on vieraileva tähti ja siis aavistuksen kalliimpi kuin privaattitytöt, mutta joka korunan arvoinen tämä varsovalaisneito.Siroista tykkäävälle kuten minä aivan täydellinen kroppa.Ihan taivaasta. Vyötärö niin kapea, että kämmenet saa melkein yhteen.

Suikkari kumitta tietenkin, nuoleminen kuuluu perussettiin ja panna sai ties missä asennossa eikä mitään valitusta kuulunut jos ei vikinää lasketa.

Tapaaminen sovittu jo huomiseksi ja paikka siinä fudisstadikan viereisissä uusissa taloissa.

Helvetin mukava neito. :inlove:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 08, 2023, 14:18:05
Unohdin ihan, että yritin saada tänään ajan "Lilylle", mutta kaikki hänen aikansa olivat jo menneet tälle päivälle vaikka heti 10:00 soitin. Eli tästä viisastuneena varasin ajan torstaille. Saa nähdä miten käy. Jotenkin alan kallistumaan, että kyseessä on Suomenkin aikoinaan valloittanut Plzenin blondi.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: big show - Elokuu 08, 2023, 15:17:07
Unohdin ihan, että yritin saada tänään ajan "Lilylle", mutta kaikki hänen aikansa olivat jo menneet tälle päivälle vaikka heti 10:00 soitin. Eli tästä viisastuneena varasin ajan torstaille. Saa nähdä miten käy. Jotenkin alan kallistumaan, että kyseessä on Suomenkin aikoinaan valloittanut Plzenin blondi.
No ainakin jos on omat kuvat niin sitten on 1000% koska nuo kuvat hänellä oli sillon meidänmaan ilmotuksissaan. Kyselehän vähän miten on elämä kuljetellut ja miksei rundaa enää Suomessa :|
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 08, 2023, 15:21:57
Granado kyseli nettisivustoja mitä olen käyttänyt escorttien etsintään. Tässä muutama linkki.
https://www.eurogirlsescort.com/escorts/czech-republic/
https://openadultdirectory.com/escorts/Czech_Republic/Prague/

Hyvä. Kiitos.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 08, 2023, 15:43:38
Unohdin ihan, että yritin saada tänään ajan "Lilylle", mutta kaikki hänen aikansa olivat jo menneet tälle päivälle vaikka heti 10:00 soitin. Eli tästä viisastuneena varasin ajan torstaille. Saa nähdä miten käy. Jotenkin alan kallistumaan, että kyseessä on Suomenkin aikoinaan valloittanut Plzenin blondi.

Eikö elokuu ole se keskieurooppalaisten yleisin lomakuukausi. Ilmeisesti tsekit ovat nyt kesälomalla ja Prahassa muutenkin paljon keskieurooppalaisia turisteja. Ehkä privatteihinkin riittää nyt paljon asiakkaita.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 08, 2023, 17:02:09
^ Toi on kyllä totta. En ole ollut täällä koskaan elokuussa, mutta ei täällä nyt pillutta jää jos vähänkin yrittää.

Ajattelen vaan tässä tuota Varsovan neitoa ja millaisen tilin hän tekisi tuolla asenteella Suomessa...jonoa riittäisi. Heittämällä 5 parhaan joukkoon ikinä tavatuista.  :inlove:

Lavickassa taas tänään ja nyt mahduin sinne takapihan terssillekin. Täytyy kyllä sanoa, että on mainio paikka joten kiitti Granado.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 08, 2023, 17:11:09
Unohdin ihan, että yritin saada tänään ajan "Lilylle", mutta kaikki hänen aikansa olivat jo menneet tälle päivälle vaikka heti 10:00 soitin. Eli tästä viisastuneena varasin ajan torstaille. Saa nähdä miten käy. Jotenkin alan kallistumaan, että kyseessä on Suomenkin aikoinaan valloittanut Plzenin blondi.
Kyselehän vähän miten on elämä kuljetellut ja miksei rundaa enää Suomessa :|
Tämän aion tehdä tietenkin. Muistan kun tarjoamallaan lounaalla kertoi ihan ensimmäiseksi horoilun lopettaessaan leikkaavansa pitkät blondit kutrinsa lyhkäisiksi  koska "niiden kuivaamiseen menee aina 2 tuntia".
Jotenkin voisi päätellä ettei kaikki sitten mennyt ihan miten piti.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 09, 2023, 09:26:46
Jos sinulla vaan aikaa riittää, niin nouse Namesti Mirulta ratikkaan numero 22 ja ajele tällä "maisemaratikalla", joka kiertää Kaarlenaukion kautta Narodnille ja ohi Kansallisteatterin yli Vltavan Mala Stranan puolelle. Ratikka kiertelee kauniissa Mala Stranassa ja nousee ylös Prahan linnalle. Mutta älä jää ratikasta pois vielä Prahan linnan kohdalla, vaan vasta pysäkillä Pohorelec. Se on Starhovin luostarin pysäkki. Käy Strahovin luostarin näköalaravintolan terassilla oluella ja ihastelemassa Kultaista Kaupunkia tältä suunnalta. Sieltä on aivan huikeat näkymät. Terassilla on sellainen kaukoputki, mikä toimii kolikoilla ja sillä voi zoomailla rakennuksia tarkemmin.

Sitten lähde kävelemään kohti Prahan linnaa Nove svetya pitkin. Uusi maailma on tunnelmallinen kadunpätkä Hradcanyn laidalla ja täysin erilainen kuin sitä ympäröivä muhkeiden palatsien valtakunta. Novy Svetyn pienet, yksinkertaiset talot tuovat mieleen myöhäiskeskiaikaisen kylän. Uuden maailman talot rakennettiin Rudolf II aikana 1500-luvun lopussa linnan palvelijoiden, tiedemiesten ja taiteilijoiden asunnoiksi. Kuuluisin asukas oli tähtitieteilijä Tyko Brahe, joka asui Kultaisessa satulinnassa (Novy svet 1).Novy svet on kyllä hieno kokemus. Siellä jotenkin unohtaa olevansa suurkaupungin keskellä. Liikenteen melu ei kuulu. Kahvilan terassilla voi istuskella ja kuunnella satakielen laulua.

Prahan linnalle on mukava saapua Novy svetyn kautta. Prahan linnalta voi sitten laskeutua alas Nerudovaa pitkin ja käydä U Kocourassa oluella. Sitten siitä voi jatkaa Kaarlensiltaa pitkin keskustaan.

Tässä videossa kuljetaan se reitti Novy svetya pitkin Prahan linnalle. Valitettavasti videolla on talvi. Nyt kesällä kaikki on tietysti moninkerroin kauniimpaa.

https://www.youtube.com/watch?v=mkE1vmuN5Z8

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 09, 2023, 09:31:33
Täytyy vähän relata ennen klo 12(Praha time) sessiota Dianan kanssa. Sen verta pidettiin lystiä eilen, että vähän on olo kuin paremmankin urheilusuorituksen jälkeen. Vaikka vielä iltamyöhällä hierotutin kankeat jäseneni Fenix-hieromossa.

Dianan bongasin sex.cz- sivustolta jo ennen reissua ja palautteena Whatsapp viestiini sain muutaman kuvan ja hinnat. Hyvää toimintaa siis. Kohta pääsee taas maistelemaan 47-kiloista puolalaisherkkua kaikkine lisukkeineen :blowjob:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 09, 2023, 09:35:44
Eilen tuli pyörittyä keskustassa ja oli sitten kohtuullisen paljon jengiä liikkeellä. Illalla kiertelin Vitkovissa ekaa kertaa ja kyllä oli hieno paikka sekin ja mitkä näkymät 8)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 09, 2023, 14:32:59
No niin ja nyt tankkaamassa Lavickassa Dianan tapaamisen jälkeen. Nostan juuri Bernard-tuoppia Granadolle annetusta vinkistä. Aivan täydellinen prahalainen tavallisten ihmisten ravintola jossa hyvä ruoka ja olut.  :drinking:

Mitä tulee Dianaan niin jos Suomessa tapaisi hänen kaltaisiaan voisi Suomessakin käydä, mutta turha toivo. Vuosikausiin paras tavattu hutsu, mutta ei kylmäkiskoinen ei itseään täynnä oleva vaan aikaansa seuraava ystävällinen 2-kymppinen. Joo, ihan pro, mutta ihan jotain muuta kuitenkin :kiss:
Mukava muistella ankeina syysiltoina auringonpaistetta, Prahaa ja Dianaa.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Elokuu 09, 2023, 16:24:35
Eilen tuli pyörittyä keskustassa ja oli sitten kohtuullisen paljon jengiä liikkeellä. Illalla kiertelin Vitkovissa ekaa kertaa ja kyllä oli hieno paikka sekin ja mitkä näkymät 8)
Mitenkäs, mahtaneeko katukuvassa vielä näkyä/kuulua tuo saksalaisten loma-aika?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 09, 2023, 22:47:01
Kyllä se näkyy ja kuuluu. Tosin hiljaa. Ei kajahtele enää komennot vaan pidetään hyvin matalaa profiilia. Sakut ovat nykyään täysin nössö kansakunta.

Illan päätin just Masaze Princessiin ja tapasin siellä body to bodyn merkeissä Emman.
https://masaze-princess.cz/en/maserka/emma-2/

Neidillä on hyvänkokoiset tissit eikä ole mikään langanlaiha jossei lihavakaan.Hieronta oli taattua ko.paikan tasoa ja erityisesti kun neito hieroi kropallaan etupuolta niin kiihkeästi odotin kullin menevän ihan väkisin sisään. Pienellä sängellä olevaa pillua hierottiin antaumuksella kulliani vasten josta en ollut mitenkään pahoillani.

Täällä on aivan älyttömästi kaikenlaisia pubeja, viinibaareja yms., mutta missään ei näkynyt (taaskaan) Suomesta tuttua väkivallan pelkoa vaan peace and love harmonia jyllää vuoden 1969 malliin. Tai jotain.1968 on eri juttu.
Harjoitetun ulkomaalaispolitiikan ansiosta missään et näe ensimmäistäkään mellastavaa matujengiä. Niitä kun ei ole muutenkaan.

Hieno auringonlasku länteen ja ilma sellainen t-paitakeli.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 10, 2023, 15:08:53
Nyt on käyty ensimmäistä kertaa ihan oikealla tantrahierojalla. Varattu aika oli 1,5 tuntia, mutta alkuun meni sellainen puolituntinen keskustellessa ja sama sitten lopussa, eli apaut 3 tuntia vierähti.
Olin vähän huono asiakas kun halusin ehdottomasti onnellisen lopun vaikka se ei nyt olekaan välttis pointtina tässä.Ihan mukava kokemus kylläkin.

Ohjelma tämän päivän osalta muuttui totaalisesti sillä Brnon neito onkin seurassani, että mahdollinen " Lily" jää nyt toisten tarkastettavaksi.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Elokuu 10, 2023, 16:48:03
Kyllä se näkyy ja kuuluu. Tosin hiljaa. Ei kajahtele enää komennot vaan pidetään hyvin matalaa profiilia. Sakut ovat nykyään täysin nössö kansakunta.
Saattaapi lähitulevaisuudessa avautua mahdollisuus piipahtaa kylällä, niin ihan on kiva jos nixmannit eivät ole siellä ainakaan huutamassa, hoilaamassa ja pöydillä hyppimässä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 10, 2023, 16:51:57
Kuten tätä Prahan threadia lukeneet ovat varmaan huomanneet, niin Granado ja ShyGuy ovat Vinohradyn ja Zizkovin miehiä. Minä tykkään enempi Vinohradysta ja ShyGuy Zizkovista. Nimi Vinohrady tarkoittaa viiniviljelmää. Tällä alueella on aivan oikeastikin sijainnut viinitarhoja, joiden historia alkaa 1400-luvulta. Silloinen Tsekin kuningas Kaarle IV oli niitä istuttamassa. Viinitarhat kestivät noin 400 vuotta, ja sitten ne korvattiin hedelmätarhoilla ja ruusutarhoilla, ja lopulta asuinrakennuksilla.

Alueeksi Vinohrady perustettiin vuonna 1849, ja se kattoi silloin nykyiset Vinohradyn ja Zizkovin alueet. Alue jaettiin Vinohradyksi ja Zizkoviksi vuonna 1875, ja ne liitettiin Prahan kaupunkiin vuonna 1879. Vinohrady ja Zizkov ovat kauniita asuinalueita, ja niiden arkkitehtuuri on Neo-renessanssia, Neo-Goottilaista, Pseudo barokkia ja art-nouveauta. Vinohradya kutsutaan myös "Pikku Pariisiksi" leveiden puiden reunustamien katujensa ja kauniiden puistojensa vuoksi. Vinohradyssa voi aistia sellaista porvariston hillittyä charmia, mikä Zizkoviin päin kävellessä vaihtuu pikku hiljaa työläisten ja opiskelijoiden kiihkeäksi ja elämänjanoiseksi etsinnäksi. Olemme joskus Shy Guy:n kanssa pohtineetkin, että missä kohtaa Vinohrady muuttuu Zizkoviksi, mutta raja ei ole selvä, vaan tunnelma, ihmiset ja asuntokanta muuttuvat pikku hiljaa toisenlaiseksi. Vinohradyssa ja Zizkovissa on parasta kuitenkin se, että vaikka ollaan ihan Prahan keskustan lähellä, niin Vinohrady ja Zizkov ovat tavallisten prahalaisten asuinalueita. Turistit eivät juuri erotu katukuvasta. Turistit pörräävät uskollisesti siellä Prahan ydinkeskustassa. Ja koska Vinohradyssa ja Zizkovissa asuu tavallisia prahalaisia, niin hintataso on tietenkin sen mukainen. Ja ravintoloiden taso ja palvelu. Vinohradyssa ja varsinkin Zizkovissa oluttuoppi maksaa sen kaksi euroa ja allekin, mutta Raatihuoneentorin terassilla se kustantaa yhtä paljon kuin Suomessa. Ja turistirysissä ruoka on kallista, mutta lisäksi myös huonoa tai korkeintaan keskinkertaista. Ja palvelukin on vielä lisäksi epäystävällistä.

Päivisin en juuri viihdy ydinkeskustassa, missä amerikkalaiset ja aasialaiset ym. räikeisiin neonvärisiin liiveihin pukeutuneet turistiryhmät pörräävät edestakaisin oppaidensa perässä, kuin jotkut ymmärtämättömät päiväkotilapset. Mutta iltaisin ja öisin on onneksi aivan erilaista. Silloin myös paikalliset juhlivat ydinkeskustan pubeissa, baareissa ja menopaikoissa. Iltaisin siellä ydinkeskustassa on mukava hengailla. Minulla on siellä pari sellaista blues- ja jazzklubia joissa tykkään käydä. Ja monia mukavia baareja  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 10, 2023, 17:50:49
Vähänkö jekutin teitä. Tehtävä suoritettu ja voin kertoa ettei ollut "Lily". Jos nyt maailmassa voi olla toista samanlaista niin tämä "Amalka" on kuin "Lilyn" nuorempi sisar.
Sama asenne heti ovella. Pinkkien pikkareiden peittämää herkullisen näköistä peppua hierotaan kalua vasten, pienet töröttävät tisut ovat paljaana ja puhelias erittäin hyvä vastaanotto.

Aivan kuten "vanhempi sisarensa Lily" ei halua asua isossa kaupungissa vaan kotikaupungissaan Kutna Horassa.
Hyvä enkku, iloinen ,puhelias ja helvetin kaunis. Kiitos Amalka ja Privat Grace.
2 kympin tyttöä tavattu täällä. :inlove:

Ps. täällä alkaa keli lämpenemään niin se tarkoittaa, että naisten vaatteet vähenevät. Kyllä se nyt vaan on niin , että Suomen naiset ovat selkeästi painavampia ja vähemmän naisellisia kuin tsekittäret.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Gr855 - Elokuu 10, 2023, 23:07:25
Miten hintatasot näyttävät?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 11, 2023, 09:31:53
^ Eilen tapaamani täyden kympin neito Amalka 1700 korunaa/74€/h.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 11, 2023, 15:47:52
Eilen tuli pyörittyä keskustassa ja oli sitten kohtuullisen paljon jengiä liikkeellä. Illalla kiertelin Vitkovissa ekaa kertaa ja kyllä oli hieno paikka sekin ja mitkä näkymät 8)

Vitkovin kukkulalle saa tallata ylämäkeen ihan kiitettävän pitkän matkaa. Mutta näkymät Prahaan ovat kyllä kaiken vaivan arvoiset. Vitkovin kukkulalla käytiin hussilaissotien ensimmäinen taistelu vuonna 1420. Hussilaisten yksisilmäisen sotapäällikön Jan Zizkan (Zizkovin kaupunginosa on saanut nimensä Jan Zizkan mukaan) sekalaiset kansanmiehistä koostuneet joukot kohtasivat kuningas Sigismundin katoliset ristiritarit. Ennen taistelua kuningas Sigismund oli julistanut "paskovansa hussilaisten kasvoille". Toisin kuitenkin kävi. Ritarit saivat kyytiä. Jan Zizkan joukot eivät hävinneet hussilaissodissa ainoatakaan taistelua. Vitkovin kukkulaa koristaa maailman suurin pronssinen ratsastajapatsas, joka esittää Jan Zizkaa. Patsas on yhdeksän metriä korkea ja jalusta vielä paljon korkeampi. Ratsastajapatsaat ovat pääsääntöisesti kyllä aika rumia. Eikä Jan Zizkan patsas tee siitä poikkeusta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Elokuu 12, 2023, 08:02:00
Olikos siellä kylällä näitä luostarityyppisiä panimoita/pubeja?
U Fleku on jo tuttu paikka, jossa kaljanjanoisesta kaverista osataan pitää tehokkaasti hyvää huolta  :drinking:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 12, 2023, 10:45:34
Kaikki hyvä päättyy aikanaan niin myöskin reissuni Tsekin tasavaltaan.

Matkan teki erityiseksi, että minulla oli mahdollisuus päästä ystävättäreni vieraaksi Brno:hon joka on erittäin kaunis Prahaa pienempi kaupunki. En ollut siellä käynyt aiemmin  en tosin muuallakaan Prahan ulkopuolella ennen tätä. Laajentui perspektiivi ja täytyy sanoa Tsekin olevan erittäin kaunis maa.

Koska en pysty Granadolle antamaan vihreää palleroa niin annetaan se näin julkisesti. Sinä yhdessä Suomessa vuonna 2013 vierailleiden The Toimiston tyttöjen kanssa saitte mielenkiintoni heräämään Prahaa kohtaan. Keltaisella sivustolla ollut Praha-ketju oli mielestäni parasta luettavaa mitä näillä sivustoilla on koskaan ollut. Jos niillä neuvoilla ei Prahassa pärjännyt niin on parasta silloin pysyä Juvalla ja koittaa jos löytäisi tien Äss-markettiin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Liikkuvasti - Elokuu 12, 2023, 13:49:23
On kyllä MAHTAVA lukea näitä kertomuksia. Avaa Prahassa käyneelle ihan hyviä uusia ulottuvuuksia. Olispas muistakin Euroopan kaupungeista vastaavia ketjuja.

Well Done fellows  :behind: :behind:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 12, 2023, 16:17:38
^ Kiva jos kelpaa. Siitä vaan aloittelemaan niitä ketjuja Euroopan muista kaupungeista.

Nyt vasta huomasin, että Prahan kävijä Mika74 on myöskin kirjoittanut raporttia tänne :headbang:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 12, 2023, 22:07:00
^^^Kiitos paljon kiittämisistä ShyGuy. Mutta muista myös oma osuutesi. Sinun lukuisat hienot rapsat sexwörkillä saivat minut ja monen muun ylipäätänsä kiinnostumaan näistä Tsekinmaan enkeleistä. Ja nytkin sinä hienosti "kannoit meitä reppuselässä" raportoidessasi lähes online Prahan seikkailuistasi. Niitä postauksia oli todella mukava ja jännittäväkin lukea. Tunsin välillä lähes olevani taas illallisella Lavickassa ja Bernard-oluen hieno aromi maistui suussani. Veikkaan, että aika moni uusikin turskaveli innostui ansiostasi Prahasta. Minä loin ehkä sexwörkillä ne Prahaan matkustamisen ja siellä touhuamisen raamit neuvomalla käytännön asiat ja kuvailemalla Prahaa, sen luonnetta, kaupallisen seksin skeneä ja Prahan erilaisia kaupunginosia. Mutta kyllähän sen sexwörkin hienon Praha-threadin parasta antia olivat ne todella lukuisat rapsat turskaveljien Prahan seikkailuista. Silloin Keski-Euroopan sydämessä liikkui kyllä paljon kovia kuusityön panomiehiä. Niitä aivan huikeita hässimisjuttuja oli kyllä mukava lukea. Onneksi tämä Prahan matkailu näyttää taas koronan aiheuttaman pakollisen tauon jälkeen elpyvän. Reilun viikon päästä Hannufin lähtee ensimmäistä kertaa Prahaan. Odotan kyllä kovasti rapsoja siltäkin reissulta. Hannufin:llä kun on niin hieno ja mielenkiintoinen, meille aivan uusi, konsepti Prahassa touhuamiseen  :). 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 12, 2023, 23:33:57
Diana ja Amalka jäi kyllä niin mieleeni ettei mitään rajaa. Diana,Varsovan tyttö, saapui Prahaan jouluna 2022. Käy kuulemma neljän kuukauden välein kotimaassaan ja inhoaa Varsovan muuttumista sellaiseksi pilvenpiirtäjien täyttämäksi bisneskeskukseksi.
Jännä tyttö kyseessä.
Pitää espanjankielisestä reggaetonista joka soi telkkarista hänellä käydessäni.
Yllättäen paljastui hänen kuitenkin olevan ruotsalaisen Sabatonin fani :headbang:

Amalka, tämä hämmästyttävästi horoilun jo lopettanutta Lilyä muistuttava Kutna Horan tyttö sai taas muistamaan mistä ovat nuoret tsekittäret tehty. Ulkonäkö kohdillaan, asenne 10+.
Harmittaa näin jälkikäteen ettei tullut varauduttua viimeisenä Praha päivänä tarpeellisella määrällä käteistä kun Privat Graceen astelin. Neiti nuoleskeli antaumuksella kasseja ihan perustaksalla ja mitä olisikaan kokenut kun olisi ollut heittää se 500 korunaa... ;)

Nyt joku vikisee mikset syyttänyt häntä toisen tytön kuvien käyttämisestä. En vaan viitsinyt pilata erittäin hienoa tapaamista. Neito kuulemma tapaa erittäin mielellään ulkolaisia asiakkaita ja tein parhaani isänmaamme puolesta.

Pienenä vinkkinä Privat Graceen menijöille. Ovipuhelimen painikkeessa lukee "Graceovi". Itse en meinannut päästä jyvälle mikä on oikea painike sillä Vinohradskalta kuului ihan mukavasti liikenteen melua.

Oikeastaan olen iloinen etten tavannut Lilyä, sillä nyt tiedän, että kaikki on hyvin hänellä.

Jep, kaipaan jo Prahaa, mutta jos ei mitään totaalisen yllättävää tapahdu niin tulossa ollaan taas ensi kesänä. Praha on aurinkoa ja lämpöä. Ei vettä, räntää eikä lunta.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Gr855 - Elokuu 13, 2023, 03:55:16
^ Eilen tapaamani täyden kympin neito Amalka 1700 korunaa/74€/h.

Taitaa olla niin, että Praha on parempi vaihtoehto (Suomessa) köyhälle ruotsalaiselle juuri nyt. Välttyy myös vaivalta, kun osa palveluntarjoajista ei ota vastaan ei-suomea puhuvia skandinaaveja asiakkaina - tämä sääntö tuntuu joskus olevan kuin kiveen hakattu ja joskus ei.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Lifti - Elokuu 13, 2023, 06:57:31
On se hieno kokemus...lentää Lilyn perässä Prahaan eikä tapaa koko muijaa. Mutta pisteet siitä että kassit nuoltiin. Sitä ei Suomessa pääse kokemaan  ::)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 13, 2023, 08:25:31
^ Eilen tapaamani täyden kympin neito Amalka 1700 korunaa/74€/h.

Taitaa olla niin, että Praha on parempi vaihtoehto (Suomessa) köyhälle ruotsalaiselle juuri nyt. Välttyy myös vaivalta, kun osa palveluntarjoajista ei ota vastaan ei-suomea puhuvia skandinaaveja asiakkaina - tämä sääntö tuntuu joskus olevan kuin kiveen hakattu ja joskus ei.
Prahassa ainoastaan tantrahieroja kyseli etukäteen kansallisuuttani WAssa ja kun kirjoitin olevani suomalainen tuli vastauksena sydän :)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 17, 2023, 17:01:35
Olikos siellä kylällä näitä luostarityyppisiä panimoita/pubeja?
U Fleku on jo tuttu paikka, jossa kaljanjanoisesta kaverista osataan pitää tehokkaasti hyvää huolta  :drinking:

Panimoravintola on tsekiksi pivovar. Prahasta kyllä näitä pivovareja löytyy enemmänkin. Vuonna 1143 perustetussa Strahovin luostarissa (https://en.wikipedia.org/wiki/Strahov_Monastery) on kuuluisa panimo ja panimoravintola (https://www.klasterni-pivovar.cz/). Strahovin luostarin panimon kausiolut vehnäolut on oluenharrastajien keskuudessa hyvin arvostettua. Olen netistä lukenut, että jotkut oluenharrastajat pitävät sitä jopa maailman parhaana oluena. Minun suussani se ei aivan maailman parhaalta oluelta maistu. Mutta minä olenkin enemmän tällainen sauna- ja terassikaljaukko  :). Strahovin luostari on kyllä muutenkin ihan hieno vierailupaikka, ja sen näköalaterassilta on upeat näkymät Prahaan. Strahovin luostari on Prahan linnan takana ja sinne pääsee kätevästi "maisemaratikalla" numero 22. Strahovin luostarista voi sitten kävellä hienoa Novy Svetya pitkin Prahan linnalle. Kirjoitinkin tästä viime viikolla ja se postaus löytyy tämän threadin sivulta 19.

Aivan ydinkeskustassa on kaunis, erinomainen ja perinteikäs panimoravintola U Medviku (https://umedvidku.cz/en/). Vuonna 1466 perustetussa panimoravintolassa on vuosisatojen varrella kertynyt jonkin verran tietoa oluen panemisesta. U Medvikussa eteläböömiläinen suodattamaton Budvar on kuin sulaa kultaa. Ja oman panimon tumma olut Old Gott on kyllä todella hyvää. U Medvikuun (Karhunpentuun) kannattaa ehdottomasti poiketa oluelle  :).

Ja jos joku liikkuu Vinohradyssa, niin kannattaa ehdottomasti poiketa myös Vinohradyn panimoravintolassa Vinohradska pivovar ( https://www.vinohradskypivovar.cz/en/). Siellä on tarjolla erinomaista tsekkiläistä ruokaa ja oman panimon hyvää olutta. Vinohradska pivovar sijaitsee Korunnilla, ja sehän on vähän kuin minun kotikatuni, sillä viimeksikin asuttiin siinä ihan lähellä saman kadun varrella. Vinohradska pivovarissa tulee joka reissulla poikettua.

Näissä panimoravintoloissa on aina tarjolla hyvää tsekkiläistä ruokaa. Jos haluaa syödä perinteistä tsekkiläistä ruokaa, niin panimoravintolat ovat kyllä sata kertaa parempi vaihtoehto kuin Raatihuoneentorin kalliit turistirysät. Näissä panimoravintoloissa tarjoillaan myös erilaisia makkara- ja juustoherkkuja ym. sellaiseen pieneen hiukonälkään oluen kyytipojiksi  :drinking:.

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Elokuu 17, 2023, 19:27:04
^Kiitokset näistä(kin) vinkeistä. Reissuunlähtö alkaakin jo olemaan lähettyvillä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 18, 2023, 16:36:58
Hannufinin Prahan reissu alkaa vissiin maanantaina. Aika mukavia kelejä näyttää Prahassa pitelevän tämä elokuun loppu Forecan kymmenen vuorokauden sääennusteen mukaan (https://www.foreca.fi/Czech_Republic/Praha/10vrk). Prahassa näyttäisi olevan sellaista hellettä, että tsekittäret ovat kaupungilla pukeutuneet varmuudella sangen kevyisiin vermeisiin. Prahassa kellohame heilahtaa paljastaen miltei kaiken salaisen tai sitten naisilla on päällään niitä ihan stringien näköisiä minishortseja ja paljastavia toppeja. Astmani takia minulle on nykyisin mukavimmat kuukaudet matkustaa Prahaan touko- ja syyskuu. Silloin ei ole ainakaan kovin pitkiä hellejaksoja. Luultavasti. Ennen kyllä tykkäsin kovastikin lämpimistä keleistä. Ennen reissua kannattaa aina Forecalta tarkistaa Prahan sääennuste. Tietää varata matkaan keleihin sopivia vaatteita. Prahassa nuo kesäsäät vaihtelevat kovasti. Reilu viikko sitten ShyGuy:n reissun aikaan oli välillä aika viileitäkin kelejä. Jos vaatevarastoa pitää täydentää, niin siitä keskustasta kyllä löytyy paljonkin vaatekauppoja. Palladium tavaratalossakin on 200 liikettä.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 20, 2023, 09:16:43
^ Ei Prahassa kyllä viileää ollut vaan aina reilut 20 astetta. Oikeastaan ihan mainio keli kaupunkilomailuun ;)
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ShyGuy - Elokuu 24, 2023, 16:08:59
Tää video on aivan pakko laittaa :)Pariskunta vierailee Zizkovin stadionilla ja tunnetusti kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Stadionin toisen päädyn takaa näkyy uusia matalia kerrostaloja ja eräässä niistä tapasin pariin otteeseen Dianan :inlove:

FK Viktoria Zizkov hävisi paikallismatsin Dukla Prahalle 1-5.

https://youtu.be/AsXLiarwCKU?si=iHkk184MsDY8SJ_C

Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: viidesvaltakunta - Elokuu 24, 2023, 22:53:04
Kävin pari päivää Prahassa ja kiitos vinkeistä kaikille. Eka tyttö oli Gracessa ja hän ei juuri englantia puhunut. Nimi oli ehkä Lily? Aika nuhjuinen paikka ja märkä suihkuhuone.

Toinen nainen oli Top privatissa Misa. Hän oli todella fitti ja osasi englantia. Todella hieno vartalo.

Kolmas oli hieronta-Princessin-(en yritä edes kirjoittaa sitä) Eva. Hieronta oli mahtava. Retken paras juttu. Ei sillä että neito olisi ollut erityisen mukava tai mitään, mutta worth it.


Ja varmaan kaikkien iät oli alakanttiin, mutta ehkä tällä hierontapaikalla lähinnä.

Siispä:

Grace 5/10
Top priva 7/10
Princess 8/10
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras1457 - Elokuu 26, 2023, 17:55:42
Kävin pari päivää Prahassa ja kiitos vinkeistä kaikille. Eka tyttö oli Gracessa ja hän ei juuri englantia puhunut. Nimi oli ehkä Lily? Aika nuhjuinen paikka ja märkä suihkuhuone.

Toinen nainen oli Top privatissa Misa. Hän oli todella fitti ja osasi englantia. Todella hieno vartalo.

Kolmas oli hieronta-Princessin-(en yritä edes kirjoittaa sitä) Eva. Hieronta oli mahtava. Retken paras juttu. Ei sillä että neito olisi ollut erityisen mukava tai mitään, mutta worth it.


Ja varmaan kaikkien iät oli alakanttiin, mutta ehkä tällä hierontapaikalla lähinnä.

Siispä:

Grace 5/10
Top priva 7/10
Princess 8/10

Taisi ollakin viimeisiä Gracen kokemuksia nämä sitten; hävisi verkosta ja puhelimesta eikä tiettävästi ovellakaan kukaan vastaa. Mitä mahtoi tapahtua?
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Elokuu 29, 2023, 17:13:54
^Privat Gracen nettisivut pysyvät suljettuna. Kyllähän se vahvasti alkaa näyttää siltä, että Privat Grace on kiinni lopullisesti. Se on kyllä todella harmi. Itse tykkäsin kovasti Privat Gracesta ja sain siellä aina hyvää palvelua. Mutta tällaista tämä on. Vanhoja privatteja suljetaan ja uusia syntyy sitten tilalle. Onneksi ehdin vielä toukokuussa tavata Privat Gracessa Amalkan. Jäi siitäkin kohtaamisesta hyvät muistot  :).

Privat Grace toimi tässä samassa osoitteessa ainakin viisi vuotta. Ja kesti koronan lockdownin ajan ja muuta. Nämä privatithan sijaitsevat sellaisissa ihan tavallisissa porvarillisissa kerrostaloissa. Olen nimittänytkin niitä kerrostalobordelleiksi. Se toimintahan on Tsekin lain mukaista, kunhan privatti maksaa tuloistaan verot ja hoitaa muut velvoitteet sekä noudattaa muutenkin voimassa olevaa lakia ja järjestyssääntöjä. Luulisin, että nämä privatit toimivat yleensä vuokrahuoneistoissa, sillä Prahassakin alkavat asuntojen hinnat olla jo melko korkeita. En tiedä, että miten Prahassa näitä kerrostaloja hallinnoidaan, eli ovatko ne samanlaisia asunto-osakeyhtiöitä kuin Suomessa, missä on vuoisttainen yhtiökokous joka valitsee sitten osakkeenomistajista hallituksen. Hallitus sitten yhdessä isännöitsijän kanssa hoitaa taloyhtiön asioita. Suomessa on tietysti mahdotonta kuvitella, että vaikka laki sen sallisikin, niin tuskin mikään taloyhtiö antaisi talossaan harjoittaa bordellitoimintaa. Suomessahan sedät ja tädit kyyläävät jo muutenkin ihan tarpeeksi naapureitaan. Tsekit ovat sillä tavalla joviaalia porukkaa, että ei ihan pikku asioista pahoiteta mieltä ja puututa naapurien elämään. Ketään ei kiinnosta toisten ihmisten huorissa käynnit. Jokainen huolehtii lähinnä omista asioistaan.

Tässä vuosien saatossa Prahan "privattikenttä" on muuttunut paljon. Näin yhtäkkiä ei tule mieleen minun vakiopaikoistani muita kuin TopPrivat, joka on pysynyt samassa paikassa sen reilun kymmenen vuotta mitä olen Prahassa kulkenut. Privat Italskakin muutti siitä Griegory Sadyn puiston vierestä jonnekin Zizkovin perukoille. Shy Guy on muistaakseni joskus kirjoittanut hyvää rapsaa myös Privat Italskan uudesta paikasta. Privat Gracen lisäksi Privat Golden Eyen ja Privat Lolitaksen lopettamiset harmittavat edelleenkin. Mutta uusia privatteja syntyy kuin sieniä sateella. Ja Amalkakin voi kohta olla töissä jossakin toisessa privatissa. Tai Privat Gracekin voi aivan hyvin aloittaa jossakin uudessa huoineistossa  :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: JPC - Elokuu 29, 2023, 20:43:08
No niinpä tietysti. Eipä tullut sitten ehdittyä sinnekään enää toista kertaa :(
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Mika74 - Elokuu 29, 2023, 22:06:00
(Joku) Kim on nyt töissä Privat Albertovissa. Samanniminen oli pitkään (vuosia) töissä aikaisemmin Albertovissa  ja välillä (vajaa vuosi) Privat Gracessa. Onko sama leidi, en tiedä. Tapasin jonkun Kimin Privat Albertovissa kesällä 2022 ja ihan ok kokemus, jopa keskinkertaista parempi. Tänä vuonna Privat Gracen Kim ei ollut töissä samaan aikaan kun itse olin Prahassa, valitettavasti. Olisin mielelläni käynyt mutta kun ei niin ei. Pikku vinkkinä ulkonäöstä: on silleen lihaksikkaan oloinen vartalo eikä mikään hento eli sopii minulle :).
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras1457 - Elokuu 31, 2023, 14:31:45
Tsekkifoorumeilla näyttäisi kiertävän huhu että olisi tapahtunut jokin "vahinko" jonka johdosta omistaja olisi laittanut saman tien lapun luukulle - ja tyttöjen uusia paikkojakin sieltä alkoi jo löytyä. Aikansa kutakin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras1457 - Syyskuu 18, 2023, 14:35:12
Seuraavaksi taisi Lovelygirls hävitä. Kalenterit tyhjänä eikä numerosta ilmeisesti enää vastailla.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Lokakuu 05, 2023, 21:39:01
Hannufinin Prahan reissusta on jo yli kuukausi aikaa. Lupailit silloin, että kirjoittelet reissusta meille rapsaa. Olisi todella mukava kuulla, että miten sinun ensimmäinen Prahan matkasi sujui? Minkälainen tämä yksityissihteerikkösi oli rakastajattarena ja muutenkin ihmisenä? Mitä tykkäsit Prahasta? Täyttyivätkö odotuksesi?  Miten ruoka ja juoma maistui? Saitko Prahasta sellaisia kokemuksia, että haluat palata sinne uudestaan? Oliko meidän kokemuksistamme ja neuvoistamme hyötyä, ja mistä meidän olisi pitänyt kertoa enemmän?  :drinking: 
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: ssakke - Lokakuu 16, 2023, 11:20:52
Morjesta kaikklle. Tuli eilen rekisteröidyttyä saitille kun katselin netistä tarjontaa. Tosin kaikille tsekki sivuille ei päässyt edes vpn avulla. Olis tarkoitus lähteä siis ralli reissulle ja majoitutaan České Budějovicessa. Onko kukaan käyny kaupungissa? Ensimmäinen poikien reissu siis tulossa niin kaikki vinkit ois poikaa :stiletto:
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Granado - Lokakuu 19, 2023, 13:14:51
^En ole koskaan käynyt Ceske Budejovicessa, joten en valitettavasti osaa kovin paljon neuvoa. Mutta Ceske Budejovicehan on sellainen lähes 100 000 asukkaan kaupunki, joten kyllä sieltä varmasti löytyy paljonkin myös näitä kaupallisen seksin palveluita. Olen kymmenkunta vuotta käyttänyt tätä (http://www.escort.cz/) sivustoa, ja löytänyt sitä kautta suunnilleen kaiken tarvitsemani informaation, mutta nyt se ei ainakaan minun tietokoneellani aukea. Sieltä olisi voinut aloittaa sen Ceske Budejovicenkin tilanteen kartoittamisen. Tällaisia sivustoja löysin. En sitten tiedä, että onko niistä sinulle mitään iloa.

https://dobryprivat.cz/divky/ceske-budejovice/

https://luv.xxx/cs/escorts/CZ/ceske-budejovice

https://www.netkatalog.cz/k/escort-servis/ceske-budejovice/
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Beachbandit - Lokakuu 21, 2023, 03:16:39
Tsekeissä tuulee:

https://www.ceskenoviny.cz/zpravy/2428897

Kontaktipalstoja on suljettu muitakin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Vieras1503 - Lokakuu 21, 2023, 08:21:13
Tsekeissä tuulee:

https://www.ceskenoviny.cz/zpravy/2428897

Kontaktipalstoja on suljettu muitakin.
Ja nyt on taas maailma hiukan turvallisempi paikka tai näin voidaan ainakin kuvitella ja pöhistä
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: kuparipilli - Helmikuu 21, 2024, 17:43:08
Mietin tulevaa kesälomareissua ja pikainen googlailu antoi vain erroria ja suljettuja sivuja pirivaattien sijaan :(

Onko arvoisalla raadilla linkkejä mistä löytäisi listaa toimivista privaateista tai karttaa. Praha on tuttu paikka vuosien takaa ja tämä oli pienoinen yllätys että sivustot on nurin.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: MestariMerlin - Helmikuu 21, 2024, 19:01:36
Ilmankos tšekkihoroja on Suomi nyt täynnä.. en valita.. säästyy matkarahat ja vaiva..😂
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: sisusetä - Maaliskuu 12, 2024, 15:50:58
mikähän prahan tilanne nyt?
löytyykö vanhankaupugin lähistöltä privatteja tai hierontapaikkoja?
on varmaan, kun jostain toimivalta sivustolta osais etsiä.
kellään viimeaikaisia kokemuksia yv:llä voi vinkata
menen loppukuusta käymään.
Otsikko: Vs: Praha
Kirjoitti: Hannufin - Maaliskuu 18, 2024, 12:03:43
Privaateista itsellä ei ole kokemuksia. Viime syksynä kävin eka kertaa Prahassa ja buukkasin oppaaksi ja seuraksi 48 tunniksi  paikallisen escortin, kustansi n. 1400€ ja olin kyllä tyytyväinen. Oli kiva ja helppo liikkua paikallisen kanssa, löytyi hyviä ja edullisia ruokapaikkoja ym. muuta kivaa. Olin 4 päivää ja tyttö kävi vielä lähtöpäivänä hotellillani, ei tarvinnut etsiä seksiä muualta. Kesällä olisi taas tarkoitus käväistä Prahassa ja jos en samaa tyttöä tai muuta opasta buukkaa, niin voisin käväistä Sauna Clubilla tai Show parkissa.
https://www.showpark.info/locations/
https://saunaclub.cz/