1
Kaatopaikka / Vs: Politiikka
« Uusin viesti kirjoittanut joey_t tänään kello 21:07:16 »Minun arvaus että Vornanen ei mene Vapauspuolueeseen vaan perustaa jonkun oman EK-ryhmän, kaikessa hiljaisuudessa istuskelee Eduskuntakauden loppuun ja lopettaa politiikan, ei mene ehdolle enää mihinkään vaaleihin.
Vornanen jäi henkilönä hieman oudoksi, hänet tultiin tuntemaan vain tämän yhden tapauksen kautta ja samassa yhteydessä media nosti esille muutaman "kohujutun" jota miehelle on sattunut mutta millainen hän ihmisenä on, siitä ei ole oikein tietoja. Eikä toki tarvitsekaan olla.
Teuvo Hakkarainen on jo tutumpi hahmo. Minulla on sellainen käsitys miehestä että hän on kai jopa ihan mukava ihminen ja varmaankin sahayrittäjänä oli myöskin ihan hyvä. Hakkarainen on sellainen mies joita suomalaisissa on aika paljon: tällaisia kavereita tapaa Shellin baareissa ja kansalaisopiston puutyöpiirissä. Varmaan keskimääräistä puheliaampi joka on paljon äänessä eivätkä hänen mielipiteensä juurikaan poikkea niistä mielipiteistä joita näissä äijäpiireissä kuulee. Hakkarainen on kansan mies, ei näissä ukkoporukoissa tapaa Alexander Stubbin, Petteri Orpon, Antti Lindtmanin tai Jussi Halla-ahon tapaisia henkilöitä. Jos he eläisivät ja asuisivat jossakin suomalaisessa pikkupaikkakunnalla, he olisivat kunnanlääkäreitä joiden vapaa-ajan vietto rajoittuu kuntolenkkiin illalla ja muuten olisivat pääosin perheen parissa kotona tekemässä ruokaa ja auttamassa lapsiaan läksytehtävissä. Minä en yhtään ihmettele Teuvo Hakkaraisen suosiota vaaleissa "sinne saatiin oma äijä joka kuuntelee ja välittää mielipiteistämme ja puhuu samaa kieltä kuin me". Mutta politiikkona Hakkarainen on huono. Hän ei vissiinkään ole ikinä saanut ajettua mitään asiaa läpi joka olisi hänelle taikka äänestäjilleen tärkeä. Kun Hakkarainen kuitenkin koittaa pitää puhetta, hän huomaa että sama puhe joka tuo suosiota Shellin baarissa, ei enää toimikaan Eduskunnan puhujapöntöstä vaan hänelle nauretaan, jutuistaan tehdään ilkeitä lööppejä ja mies pääsee meemeihin.
Uskon kuitenkin että illanviettoseurana Hakkarainen olisi mukavampi kuin 95% kansanedustajista taikka mepeistä. Hakkariselle saa nauraa ja hän on varmasti jopa ansainnut ne naurut ja pilkan jota on saanut mutten usko että Teuvo pahoittaa mieltään niiden takia. Teuvo on ihan ok kaveri.