SeksiSaitti
Seksi ja rentoutuminen => Maksullinen seksi => Aiheen aloitti: Vieras0068 - Marraskuu 30, 2019, 15:46:08
-
Mä sain kerran palautetta tytöltä, että viiksisänki tuntuu epämiellyttävälle pillua nuollessa ja päätin etten aja viiksiä enään koskaan🙂.
Noh, nyt on sitten useimmiten käynyt niin että pimpsa mehuja saa haistella pitkäänkin, jopa yllättävänkin pitkään😁.
Omasta mielestä hyvä juttu.
Miten on turska veljet veljet, hyvä vai huono??
-
Samaa mieltä, pilluntuoksu huulilla tuo hyvän fiiliksen loppupäiväksi :D Mielummin pitäisin siistin sängen kun en viiksistä oikein pidä, mutta nuolemisen vuoksi täytyy sitten ajella koko naama sileäksi.
-
Itse, kun tulee aina huolella nuoltua pinppaa ja vaikka mulla ei ole viiksiä niin nokkaani en pese viikkoon, ettei tuoksu vaan lähde pois. ;D
-
Kiitos kysymästä. Kuinka ollaakaan, ensimmäinen viestini täällä foorumissa koski juurikin tätä asiaa:
Aamulla kun käy hupakoimassa, niin viikset tuoksuu vienosti piparille koko lopun päivän. Mikäs sen parempaa fiilistelyä :P
Ei kai sitä naamaa sinne työntäisi, jos tuoksu ja maku olisi jotenkin vastenmielistä. Sihteerit osaavat pitää paikat niin puhtaina ja raikkaina meidän turskien iloksi :-*. Siviilipuolella, kun himot yllättää ilman ennakkovaroitusta eikä peseytymismahdollisuuksia ole, saattaa vastassa olla sellainen aromipesä että suuhommelit on pakko jättää väliin ja tyytyä tökkimään pitkällä kepillä. ;D
-
^
No voi,voi panoviikset juuri kuolettui😂.
-
Siitä vasta miehen maineen saa kun naisen squirtit roikkuu viiksistä tuolla kylällä kävellessä.
-
^
Kuin Iivo tulisi hiihtolenkiltä😂
-
Tuota noin... minulla ei ole viiksivalluja vastaan mitään. Mutta jos saa pyytää, niin ennenkun tulee pussailemaan meikää, niin en laittaisi ollenkaan pahakseni, jos viitsisi pestä naaman ja ne viikset.
-
Siitä vasta miehen maineen saa kun naisen squirtit roikkuu viiksistä tuolla kylällä kävellessä.
Juuri näin! Jos turpakarvat ei näytä samalta kuin Mietaan Jussilla hiihdon jälkeen, niin vierailu ei ollut täydellinen ;D
-
Ehdottamasti hyvä juttu. :P Sitä kirkkoveneen tervan tuoksua haistelee ja maiskuttelee mielelläään jälkeenpäinkin. Kerran olin nuollut, pannut ja sormettanut erään naisen toosaa niin ahkerasti yhtenä viikonloppuna, että kotiin tulessa sormissa oli mukava jälkituoksu. En tiedä johtuiko siitä, mutta menin tuon naisen kanssa naimisiin myöhemmin. Varokaa turskat! Pillun tuoksu voi johtaa avioliittoon.
-
Aivan mahtava maistella vielä jälkeenpäin pillun makua huuliltaan :P :)
-
No voihan vittu. Ja tiedoksi kaikille, kenen viikset haisee edelliselle toosalle, niin sillä pääsee vitsin helposti edellisestä eroon ;D
-
No mutta. Meikäläisen lipomat pillut ovat järjestään olleet sen verran puhtaita, ettei sillin haju ole enää perästä päin omassa nokassa tuntunut. ;D
-
Niin joo, mutta sulla ei olekaan viiksiä ;D
-
Onneksi ei ole viiksiä. Tästä lähin alan aina nuuhkimaan kun viiksekäs mies kävelee ohi.
-
^^ Höh, parin millin ylähuulisänkikö ei muka ole viikset.
-
No voihan vittu. Ja tiedoksi kaikille, kenen viikset haisee edelliselle toosalle, niin sillä pääsee vitsin helposti edellisestä eroon ;D
Tokihan ne pestään ennen seuraavaa jotta saa vähän tuoretta tuoksua ;D
-
Ehdottamasti hyvä juttu. :P Sitä kirkkoveneen tervan tuoksua haistelee ja maiskuttelee mielelläään jälkeenpäinkin. Kerran olin nuollut, pannut ja sormettanut erään naisen toosaa niin ahkerasti yhtenä viikonloppuna, että kotiin tulessa sormissa oli mukava jälkituoksu. En tiedä johtuiko siitä, mutta menin tuon naisen kanssa naimisiin myöhemmin. Varokaa turskat! Pillun tuoksu voi johtaa avioliittoon.
Niinno. Ihminen on nisäkäs siinä kuin hirvi, susi, karhu, kettu, jänis tai vaikka citykani. Ja kyllä se vaan niin menee, että hajuaisti iskee syvemmälle alitajuntaamme kuin haluaisimmekaan. Jos se Pirkon pillun tuoksu sai Penan sekasin ja Penan kullijuusto maistui Pirkolle, niin näistähän tulee pari ;D Ja sitä kaupunkilaissukupolvi kutsuu ”kemiaksi”. Samaa luonnonvalintaa kuin muillakin elukoilla.
Tunnustan viehtymykseni ihmisnaaraiden pimppanesteisiin, ja siltä osin taidan olla ”eritefettari”, vaikka muut eritteet ei niin nappakaan. No, kiimaisen nartun kusi vois kyl olla aika mielenkiintoista, vähän kuin noilla metsän sarvipäillä ;)
Yleensä pillu tuoksuu ja maistuu ihanan kiihottavalle. Ihan parasta se on, jos on illalla pesty, ja saa aamulla maistaa. Oon vaan elukka enkä muuta voi ;D
-
No voihan vittu. Ja tiedoksi kaikille, kenen viikset haisee edelliselle toosalle, niin sillä pääsee vitsin helposti edellisestä eroon ;D
Monen näköistä tulee kokeiltua mutta tuon taidan jättää väliin ;D ;D
-
Ehdottamasti hyvä juttu. :P Sitä kirkkoveneen tervan tuoksua haistelee ja maiskuttelee mielelläään jälkeenpäinkin. Kerran olin nuollut, pannut ja sormettanut erään naisen toosaa niin ahkerasti yhtenä viikonloppuna, että kotiin tulessa sormissa oli mukava jälkituoksu. En tiedä johtuiko siitä, mutta menin tuon naisen kanssa naimisiin myöhemmin. Varokaa turskat! Pillun tuoksu voi johtaa avioliittoon.
Niinno. Ihminen on nisäkäs siinä kuin hirvi, susi, karhu, kettu, jänis tai vaikka citykani. Ja kyllä se vaan niin menee, että hajuaisti iskee syvemmälle alitajuntaamme kuin haluaisimmekaan. Jos se Pirkon pillun tuoksu sai Penan sekasin ja Penan kullijuusto maistui Pirkolle, niin näistähän tulee pari ;D Ja sitä kaupunkilaissukupolvi kutsuu ”kemiaksi”. Samaa luonnonvalintaa kuin muillakin elukoilla.
Tunnustan viehtymykseni ihmisnaaraiden pimppanesteisiin, ja siltä osin taidan olla ”eritefettari”, vaikka muut eritteet ei niin nappakaan. No, kiimaisen nartun kusi vois kyl olla aika mielenkiintoista, vähän kuin noilla metsän sarvipäillä ;)
Yleensä pillu tuoksuu ja maistuu ihanan kiihottavalle. Ihan parasta se on, jos on illalla pesty, ja saa aamulla maistaa. Oon vaan elukka enkä muuta voi ;D
J.Karjalaisen lyriikat Sekaisin sopii tähän tilanteeseen. Penat menee sekaisin alkoholista, rocknrollista ja pimpasta. Eritteistä en erikoisesti pidä, mutta vahva pimpan tuoksu käsissä oli miellyttävä kokemus. Kuten luotntoasiantuntija Metsänpeto tietää, se laukaisi Penan avoissa kemiallisen reaktion, joka vaikutti vaimon valintaan. Pena meni halpaan. Älkää olko Penoja vaan nauttikaa pillusta. Saa sitä ilmakin, että sen omistajalle täytyy luvata puolet omaisuudesta Papin ja sukulaisten edessä. Harvoin Pirkoilla on noin vahvaa tuoksua ja miellyttävää tuoksua, että sen muistaa vuosien päästä, vaikka pimppojen erikoistarkastajana Pena on monia toosia nouhonnut ja liponut. Jotain maagista siinä oli sillä kertaa. Tiedä sitten mitä, olipahan kumminkin.
-
^^ Höh, parin millin ylähuulisänkikö ei muka ole viikset.
Ei tuollaista voi miksikään sängeksi sanoa ;D sitte kun ne jouhet yltää itelle suuhun saakka voi alkaa kutsumaan viiksiksi :D
-
^Joo yltää ne suuhun jo :D
-
Kyllähän se on parasta kun koko parta on uitettu kiimassa ja sitten painuu raksalle piikkaamaan