SeksiSaitti

Viihde ja kevennykset => Hyvät sivustot => Aiheen aloitti: Tiia - Kesäkuu 25, 2019, 10:42:27

Otsikko: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Kesäkuu 25, 2019, 10:42:27
Tiedoksi täälläkin kaikille kollegoille:

FTS Finland on vuonna 2018 perustettu itsenäisten seksityön tekijöiden suomalainen verkosto. Meidän käytössämme sana “seksityö” kattaa koko seksi- ja erotiikka-alan ja sen sisältä löytyvät erilaiset työnkuvat. Olemme ICRSE:n ja Tampepin jäseniä ja teemme läheistä yhteistyötä Pro-tukipisteen kanssa.

Verkostoon voi liittyä seksityötä tekevä ihminen työnkuvasta, kansalaisuudesta ja sukupuolesta riippumatta. Myös jo seksityöt lopettanut ihminen voi osallistua verkoston toimintaan, jos on edelleen kiinnostunut vaikuttamaan seksityön tekijöiden oikeuksien toteutumiseen.

Verkoston keskustelut ovat luottamuksellisia. Jotta mukaan ei livahda ulkopuolisia tirkistelijöitä tai epäeettisesti toimivia ihmisiä, edellytämme uusilta jäseniltä suosittelijaa. Sama pätee FTS Finlandin suljettuun keskustelufoorumiin.

FTS-lyhenne tulee englannin kielen sanoista ”fair trade sex”, eli se viittaa leikkisästi ”reilun kaupan” seksityöhön. Meille on tärkeää, että verkosto edistää eettisiä ja kestäviä seksityön tekemisen tapoja. Tämän takia olemme erityisen tarkkoja työnantaja-asemassa toimivien (eli esimerkiksi pornoa tuottavien) seksityöntekijöiden kohdalla.

Verkostomme on epävirallinen ja toimii vapaaehtoisten varassa.

Lisää tietoa verkostosta löytyy täältä: https://www.facebook.com/ftsfinland

Ja multa voi myös kysyä privalla lisää. (http://i.imgur.com/ZwFDC.gif)
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Gentleman - Kesäkuu 26, 2019, 23:54:42
Forkan kaatumisen jälkeen mietin ja toivoin ammattilaisille mahdollisuutta jonkunlaiseen keskenäiseen yhteydenpitoon/vertaistukeen. Tästä luin jostain uutisista muistaakseni ja huokaisin helpotuksesta kun verkosto saatiin ylös yhtä nopeasti kuin turskan kulli👍
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0006 - Kesäkuu 27, 2019, 01:29:20
Forkan kaatumisen jälkeen mietin ja toivoin ammattilaisille mahdollisuutta jonkunlaiseen keskenäiseen yhteydenpitoon/vertaistukeen. Tästä luin jostain uutisista muistaakseni ja huokaisin helpotuksesta kun verkosto saatiin ylös yhtä nopeasti kuin turskan kulli👍

Löytäispä vanhatkin konkarit tiensä tänne.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Kesäkuu 27, 2019, 15:44:46
Forkan kaatumisen jälkeen mietin ja toivoin ammattilaisille mahdollisuutta jonkunlaiseen keskenäiseen yhteydenpitoon/vertaistukeen. Tästä luin jostain uutisista muistaakseni ja huokaisin helpotuksesta kun verkosto saatiin ylös yhtä nopeasti kuin turskan kulli👍

Näin se menee kun hommat on ammattilaisten käsissä. ;)
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0024 - Heinäkuu 03, 2019, 10:25:06
Ymmärrän tiukan seulan, mutta vaikka toimin seksinmyyntialalla, en silti halua tavata ketään päästäkseni tuolle foorumille. Ja koska en toimi muiden alallaolevien kanssa, en voi myöskään saada suosituksia.
Tunnen vain yhden entisen seksimyyjän, enkä usko että hän on täällä, joten suositteluja en saa.

Että sillee.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Annie - Heinäkuu 03, 2019, 21:50:00
Ymmärrän tiukan seulan, mutta vaikka toimin seksinmyyntialalla, en silti halua tavata ketään päästäkseni tuolle foorumille. Ja koska en toimi muiden alallaolevien kanssa, en voi myöskään saada suosituksia.
Tunnen vain yhden entisen seksimyyjän, enkä usko että hän on täällä, joten suositteluja en saa.

Että sillee.

Sama juttu.  Olis kiva jos olisi jonkunlainen "matalan kynnyksen paikka". Kerkesin jo innostua, mutta tohon suosittelijaan se mun kohdalla tyssää.  :-\
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Heinäkuu 04, 2019, 13:31:07
Jos et tiedä tuntevasi ketään verkoston jäsentä, järjestämme mielellämme kahvitreffit jonkun kanssa. FTS Finland on ennen kaikkea aktivistiverkosto, joten kollegiaalisuus on itsestäänselvä osa asiaa. Jos ihminen ei halua olla missään tekemisissä kollegoiden kanssa, ei tämä verkosto (eikä foorumi) ole häntä varten.

Ja suosittelijasysteemin pääpointtina on se, että mukaan ei pääse livahtamaan täysin ulkopuolisia tai epäeettisesti toimivia ihmisiä, vaan verkosto ja sen foorumi pysyy turvallisena siellä olijoille. Mistään salaseurasta ei siis ole kyse.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Ares - Heinäkuu 04, 2019, 14:24:29
Muistuttaisin, että hoidetaan toisten sivustojen/foorumeiden asiat heidän ylläpitonsa kautta. Tämä ketju ei ole sitä varten.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0024 - Heinäkuu 04, 2019, 15:15:55
Jos et tiedä tuntevasi ketään verkoston jäsentä, järjestämme mielellämme kahvitreffit jonkun kanssa. FTS Finland on ennen kaikkea aktivistiverkosto, joten kollegiaalisuus on itsestäänselvä osa asiaa. Jos ihminen ei halua olla missään tekemisissä kollegoiden kanssa, ei tämä verkosto (eikä foorumi) ole häntä varten.

Ja suosittelijasysteemin pääpointtina on se, että mukaan ei pääse livahtamaan täysin ulkopuolisia tai epäeettisesti toimivia ihmisiä, vaan verkosto ja sen foorumi pysyy turvallisena siellä olijoille. Mistään salaseurasta ei siis ole kyse.

Kiitos tiedosta, FTS ei ole minua varten, koska en halua näyttäytyä kolleeegoillineenkaan.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Syyskuu 14, 2019, 09:50:52
FTS Finland on saanut uuden logon.  8)

Ja löydymme nyt myös somesta:
Twitter @FinlandFts
Instagram @ftsfinland
Facebook @ftsfinland
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Aulis - Syyskuu 14, 2019, 10:27:17
Hohohooo. Kamala logo.  :o
Nyrkillä silmään vai?
Tyrmätään kaikki?
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tibenius - Syyskuu 14, 2019, 11:22:08
Turpiin vaan ja onnea.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0041 - Syyskuu 14, 2019, 12:54:56
Hieno logo!  :)
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0032 - Syyskuu 14, 2019, 13:36:45
FTS on vaan silleen marginaaliin kuuluvien sihteereiden paikka, eli kourallisen suomalaisia sihteereitä.
Ei kai logo naista pahenna, mutta on tuo aika hirvee. Olisipa kiva tietää, mitä tuolla agressiivisella logolla yritetään viestittää.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: NinniNeiti - Syyskuu 14, 2019, 13:58:43
Tuo tuskin on tarkoitettu aggressiiviseksi niinkuin sen näköjään moni tulkitsee vaan tuo on "brofist", mut valitettavasti sen itse assosioin  PewDiePie:hin (niinkuin varmaan kaikki ketä tän YouTube tähden brändin ja logon tuntee). Toisekseen logon olisi hyvä olla mahdollisimman pelkistetty ja selkeä. Nämä siis tarkoitettu rakentavana palautteena, vaikka tuskin niinkään tässä tarkoituksessa logolla on hirveesti merkitystä kun ei varsinaisesta brändäyksestä taida olla kyse.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Jepe - Syyskuu 14, 2019, 14:10:41
Hienoa että palveluntarjoajille on oma ryhmänsä josta saa tukea ja turvaa :) Tuosta logosta vielä että ei tuo hymyilevä nainen minusta kovin aggressiiviselta näytä. Varmasti tarkoitus viestittää enemmän "sisarellista" yhteenkuuluvuutta.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Syyskuu 14, 2019, 14:41:16
FTS on vaan silleen marginaaliin kuuluvien sihteereiden paikka, eli kourallisen suomalaisia sihteereitä.

Jäseniä tällä hetkellä 75.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0032 - Syyskuu 14, 2019, 14:55:54
^
Mikä on prosenteissa ulkomaalaisten/suomalaisten osuus ?
Teillähän oli vissiin niin, että sihteerin pitää ensin tavata joku teistä. Olen aiemmin tavannut yhden, tai ehkä kaksi teistä.
Vaan tiedätte jo etukäteen, että olen lojaalimpi asiakkaita, kuin toisia sihteereitä kohtaan, joten enpä taida edes viitsiä yrittää.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Turskapappa - Syyskuu 14, 2019, 15:10:52
Lähinnä ajattelen itsekkäänä turskana, että näitä verkostoja tarvitaan jos taas jossain vaiheessa alkaa keskustelu kieltolaista. Silloin on tärkeää, että löytyy osapuoli, joka voi keskustella julkisuudessa.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Hottis puuma - Syyskuu 14, 2019, 16:22:37
Logossa on asennetta, tykkään, tykkään! 😍
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Azazello - Syyskuu 14, 2019, 16:42:42
Samaa mieltä kuin edellä, hyvä että kieltolakikeskusteluissa on seksinmyyjien osapuoli. Tykkään myös ajatuksesta että on kyse aktivismista, eli toimitaan julkisesti asian eteen. Jonkinlaista hupakoiden edunvalvontaa.
En ihan ole varma että onko logo siihen toimintaan sopivin, mutta se nyt vaan on mun mielipide.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Villerius - Syyskuu 14, 2019, 18:25:36
Turpiin vaan ja onnea.
Kerrankin samaa mieltä ;D  ::)
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Villerius - Syyskuu 14, 2019, 18:30:50
FTS on vaan silleen marginaaliin kuuluvien sihteereiden paikka, eli kourallisen suomalaisia sihteereitä.

Jäseniä tällä hetkellä 75.
Hienoa, olette oikealla asialla. Ja vaikka täällä jotkut jostain turpiin vetämisestä inisevätkin, on logo loistava ja kuvastaa Teidän asennetta hyvin. Respect!!!
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tibenius - Syyskuu 14, 2019, 19:04:51
^ Inisen tähän vielä sen verran, että logo ei ainakaan minulle tuo mieleen niitä asioita, joita FTS Finland ajaa, vaan aggressiivisuuden. Siksi se ei mielestäni ole kovin onnistunut.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Villerius - Syyskuu 14, 2019, 19:10:27
No voi kyynel ;D
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Seepeli - Syyskuu 14, 2019, 19:26:12

Joo nyt kun tota logoa katson niin onhan se vähän voimakas. Se on varmaan hyväkin, en tiedä. Mutta sellanen selkee viesti että meidän yli ei mennä.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0024 - Syyskuu 14, 2019, 21:56:30
En kuulu ryhmittymään, koska en halua tavata kanssasisaria järjestetysti. Logo on surullisen epäonnistunut, annatteko turpiin?
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: JennySnow - Syyskuu 14, 2019, 22:49:54
Lähinnä ajattelen itsekkäänä turskana, että näitä verkostoja tarvitaan jos taas jossain vaiheessa alkaa keskustelu kieltolaista. Silloin on tärkeää, että löytyy osapuoli, joka voi keskustella julkisuudessa.

Kiva kuulla! Toivottavasti teitä on enemmänkin, jotka ymmärtävät yhteistä hyvää :) Ja onneksi on.  Seuraava tilanne, jossa kieltolaki nousee (jos ja kun) keskusteluun, tulee olemaan edeltäjäänsä verraten hyvin erilainen. Ihan vaan siksikin, että maailma muuttuu hurjaa vauhtia.

Mä en aluksi ihan ollut varma tosta logosta, mutta nyt alan tottua siihen, ja tykkäänkin aika paljon! Mukavan radikaali meininki menemättä överiksi.

Ja hienoa, että herättää keskustelua. Omassa arvomaailmassani aktivismissa oleellisinta ei ole brändätä ulkokautta jos ollenkaan, vaan antaa tekojen puhua puolestaan. Toisaalta, jotta ei mene liian vakavaksi, tässäpä kollaasi 24 seksityöaktivistiverkoston logoista muualta maailmasta. Miten olisi tuo korkokenkä, kuka liiskattais?  ;) :-*
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Jimmy-setä - Syyskuu 14, 2019, 23:01:00
En kuulu ryhmittymään, koska en halua tavata kanssasisaria järjestetysti.
Tämä on tietysti valintakysymys. Aika mahdotonta tuota liittymistä olisi muutenkaan järjestää ilman riskiä, että sinne päätyisi henkilöitä, jotka eivät ole seksityöntekijöitä. Aikaisemmaltakin suljetulta levisi tietoa ulkopuolelle, vaikka jäseneksi ei automaattisesti päässyt.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0024 - Syyskuu 15, 2019, 12:54:11
Toi Kanadan logo on paras, mutta siihen ei ehkä miesmiehet samaistu.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Villerius - Syyskuu 15, 2019, 13:56:24
Logo on surullisen epäonnistunut, annatteko turpiin?
Logosta vielä sen verran, että kuvassa olevan naisen silmissä on tietty pilke ja suu on kovin hymyileväinen, eli ei kovin agressiiviselta se näytä, pitää katsoa kuvaa kokonaisuudessa, eikä erotella sieltä jotain mistä ei itse ehkä pidä. ;)
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tibenius - Syyskuu 15, 2019, 15:16:07
Logosta vielä sen verran, että kuvassa olevan naisen silmissä on tietty pilke ja suu on kovin hymyileväinen, eli ei kovin agressiiviselta se näytä, pitää katsoa kuvaa kokonaisuudessa, eikä erotella sieltä jotain mistä ei itse ehkä pidä. ;)

No voihan kyynel. ;D On se hyvä, että meille kerrotaan mikä on logon "poliittisesti korrekti" tulkinta.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Shark - Syyskuu 15, 2019, 15:50:03
Siirretty keskustelua Kaatopaikan OT-ketjuun.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Villerius - Syyskuu 15, 2019, 17:17:42
Logosta vielä sen verran, että kuvassa olevan naisen silmissä on tietty pilke ja suu on kovin hymyileväinen, eli ei kovin agressiiviselta se näytä, pitää katsoa kuvaa kokonaisuudessa, eikä erotella sieltä jotain mistä ei itse ehkä pidä. ;)

No voihan kyynel. ;D On se hyvä, että meille kerrotaan mikä on logon "poliittisesti korrekti" tulkinta.
Ei sinulle kerrota mitään "poliittisesti" korrektia. Kerroin oman mielipiteeni ja se ei näemmä sinulle ole ok, kun itku jatkuu.  ;D
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tibenius - Syyskuu 15, 2019, 17:32:27
^ Kuten edeltä voi lukea, itkemisen aloitit ihan itse minun mielipiteestäni, joka selvästikään ei ollut "poliittisesti korrekti". Isoksi pahaksi sudeksi" olet kyllä aikamoinen vollottaja. Minä päätän tämän keskustelun osaltani tähän.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Kesava - Syyskuu 16, 2019, 00:39:19
Tosta nyrkkilogosta tulee mieleen lähinnä joku rikollisjärjestö. Tai ...t/anarkistit.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Kollikissa2 - Syyskuu 16, 2019, 01:09:11
Ei tuo logo ole mitenkään aggressiivinen, neitohan hymyilee kujeellisesti.

Asiakkaana en tietenkään voi ottaa kantaa, ollako mukana vai ei, mutta arvostan palveluntarjoajien verkostoitumista turvallisuutensa vuoksi. Riskinä taas pidän alkuperäisellä forkalla ollutta keskustelua, jossa pelättiin asiakkaan tietojen leviämistä aina kimppateilaukseen saakka.
Mutta nykyaikamme on vaarallista ja sitä se on myös seksityöntekijöille.

Jos olisin nainen, niin varmaan asunnossani olisi jos jonkinlaisia turvalaitteita - muistammehan sen helvetin Pentholmin.
Nykyaika on muutenkin niin helvetin yliaggressiivista ja arvaamatonta jostain syystä, että omaa turvallisuutta ei saa aliarvioida.

Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0140 - Syyskuu 20, 2019, 05:01:38
Mua kiinnostaisi tulla jäseneksi. Onnistuisiko esim kahvitreffit jonkun Tamperelaisen (Onko siellä jäseniä?) kanssa, jotta saisin suosittelijan?
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Syyskuu 20, 2019, 09:57:08
Mua kiinnostaisi tulla jäseneksi. Onnistuisiko esim kahvitreffit jonkun Tamperelaisen (Onko siellä jäseniä?) kanssa, jotta saisin suosittelijan?

Onnistuu.  :) Heitä mulle yv:llä sun numero tai s-posti niin yhdistän sinut tamperelaisten kanssa.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: JennySnow - Marraskuu 15, 2020, 06:24:46
Terveiset Oodi seksuaalisuudelle-konferenssista! Kyseessä oli Suomen seksologisen seuran historian ensimmäinen konferenssi, jossa mukana oli myös verkostomme jäseniä ja posteri.

Vastaanotto oli mielettömän hyvä, ja konferenssi kaikkineen erittäin onnistunut! 🥰

Posteria saa jakaa, levittää ja tulostaa. Se löytyy selvempänä versiona meidän someista @ftsfinland ja jos haluaa ison tiedoston esim. tulostukseen, laita sähköpostia info@ftsfinland.fi (jostain syystä kuva näkyy itselleni ainakin melko suttuisena) ☺️
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: joey_t - Marraskuu 15, 2020, 08:32:09
Tosta nyrkkilogosta tulee mieleen lähinnä joku rikollisjärjestö. Tai ...t/anarkistit.
Minun huomioni kiinnittyi pikkusormessa olevaan sateenkaareen. Mieleeni heräsi ajatus siitä että samalla kun kannatat maksuseksin oikeuksia asiaan kuuluu myös sateenkaarijuttujen kannattaminen.
Sateenkaarta ei ollut väritetty sateenkaaren värein joten sillä ei ehkä olla nostamassa näitä "moniarvoisuus" juttuja esille mutta en tiedä. FTS porukoitten väki saa kertoa miten on.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0140 - Marraskuu 15, 2020, 08:48:01
^ Mä en nyt kyllä löydä mistään sateenkaarta... FTS:n logossa on kyllä sateenvarjo pikkurillissä. Mun puolesta siinä voisi myös sateenkaarikin olla ja joku paremmin näihin asioihin perehtynyt saanee halutessaan kertoa, miksi.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Seepeli - Marraskuu 15, 2020, 09:18:56

Mun mielestä sateenkaari on jonkin verran eri asia kuin sateenvarjo. Siis mielikuva ja merkitystasolla 🤔 
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: joey_t - Marraskuu 15, 2020, 09:36:43
^ Mä en nyt kyllä löydä mistään sateenkaarta... FTS:n logossa on kyllä sateenvarjo pikkurillissä. Mun puolesta siinä voisi myös sateenkaarikin olla ja joku paremmin näihin asioihin perehtynyt saanee halutessaan kertoa, miksi.
Mun piti kirjoittaa sateenvarjo mutta kirjoitin sateenkaari. Kiitos selvennyksestä.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: IlonaTequila - Marraskuu 15, 2020, 09:47:12
Toi punainen sateenvarjo on laajasti käytetty seksityöntekijöiden oikeuksia ajavien järjestöjen ym symboli.  :)
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Marraskuu 15, 2020, 11:35:20
Mieleeni heräsi ajatus siitä että samalla kun kannatat maksuseksin oikeuksia asiaan kuuluu myös sateenkaarijuttujen kannattaminen.

En nyt ole ihan varma, miten tämä huoli pitäisi tulkita: pelkääkö kirjoittaja, että tulee vahingossa epähuomiossa puolustaneeksi jonkun ihmisoikeuksia, kun ostaa seksipalveluita? :D

FYI: seksityön tekijöiden joukossa on huomattavan paljon sekä seksuaali- että sukupuolivähemmisöihin kuuluvia ihmisiä (monista syistä), ja nämä teemat ovat liittyneet toisiinsa about aina. Seksityön tekijät ovat olleet myös keskeisessä asemassa myös nykyisen sateenkaariaktivismin syntymisessä. Jos pikkuisen oikoo mutkia, niin homoilla ja horoilla on siis itse asiassa aika paljon enemmän yhteistä kuin sateenkaarella ja sateenvarjolla. (http://i.imgur.com/ZwFDC.gif)

Ja ehkä on hyvä todeta, että FTS Finland on avoimesti ja vahvasti ns. sateenkaarimyönteinen verkosto ja tämä käy ilmi sen kaikilta somekanavilta. (En itse asiassa tiedä, onko maailmassa yhtään sellaista seksityöaktivistien verkostoa tai järjestöä, joka suhtautuisi jotenkin nihkeästi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen. Kuulostaisi minusta jokseenkin ristiriitaiselta. Samoin kuin sellainen seksityöaktivismi, jossa ei huomioitaisi aiheen linkittymistä vaikkapa maahanmuuttopolitiikkaan tai rasismiin.) Suosittelen vilkaisemaan @ftsfinland (Twitter, Insta, FB) niin ei tarvitse spekuloida.

Ja joo, ihan itsestään selvää on, että kaikki suomalaiset seksityön tekijät eivät ole keskenään samaa mieltä kaikesta. Seksityöaktivismi ei myöskään kiinnosta kaikkia seksityön tekijöitä, eikä kaikilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua yhteisten asioiden ajamiseen. Näin on kaikissa muissakin aiheissa.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Azazello - Marraskuu 15, 2020, 12:13:04
Kiitos some-vinkeistä. Täytyypä laittaa seurantaan.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Kesava - Marraskuu 15, 2020, 14:33:24
Homorummutuksen rinnastaminen suoraan ihmisoikeuksien puolustamiseen on hmm...hiukan värittynyt mielipide.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Tiia - Marraskuu 15, 2020, 14:44:22
Oi, #homorummutus! Mä olin ihan unohtanut koko sanan!   :D Missä mun rumpukapulat on?
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: JennySnow - Marraskuu 15, 2020, 15:16:50
Mulla on aina parit rumpukapulat mukana, jos tarvii rummutella jotain #homojenhommaa! 🥳
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Lifti - Toukokuu 10, 2021, 12:14:19
*hihittelee*
logosta menee jo herkimmillä pää juntturaan  :o
eihän siinä - voimia

onneksi huorat eivät ole yliherkkiä ja osaavat katsoa "logon ohitse"
sivusto onkin tarkoitettu seksityöntekijöille. ymmärrettävää. turskat jäisi tuulikaappiin painimaan tuon logon kanssa.

vaari toteaa vaan FuckThisShit - nyt on hyvä meininki  :-*
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: teme696 - Helmikuu 02, 2022, 02:25:44
Mieleeni heräsi ajatus siitä että samalla kun kannatat maksuseksin oikeuksia asiaan kuuluu myös sateenkaarijuttujen kannattaminen.

En nyt ole ihan varma, miten tämä huoli pitäisi tulkita: pelkääkö kirjoittaja, että tulee vahingossa epähuomiossa puolustaneeksi jonkun ihmisoikeuksia, kun ostaa seksipalveluita? :D

FYI: seksityön tekijöiden joukossa on huomattavan paljon sekä seksuaali- että sukupuolivähemmisöihin kuuluvia ihmisiä (monista syistä), ja nämä teemat ovat liittyneet toisiinsa about aina. Seksityön tekijät ovat olleet myös keskeisessä asemassa myös nykyisen sateenkaariaktivismin syntymisessä. Jos pikkuisen oikoo mutkia, niin homoilla ja horoilla on siis itse asiassa aika paljon enemmän yhteistä kuin sateenkaarella ja sateenvarjolla. (http://i.imgur.com/ZwFDC.gif)

Ja ehkä on hyvä todeta, että FTS Finland on avoimesti ja vahvasti ns. sateenkaarimyönteinen verkosto ja tämä käy ilmi sen kaikilta somekanavilta. (En itse asiassa tiedä, onko maailmassa yhtään sellaista seksityöaktivistien verkostoa tai järjestöä, joka suhtautuisi jotenkin nihkeästi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen. Kuulostaisi minusta jokseenkin ristiriitaiselta. Samoin kuin sellainen seksityöaktivismi, jossa ei huomioitaisi aiheen linkittymistä vaikkapa maahanmuuttopolitiikkaan tai rasismiin.) Suosittelen vilkaisemaan @ftsfinland (Twitter, Insta, FB) niin ei tarvitse spekuloida.

Ja joo, ihan itsestään selvää on, että kaikki suomalaiset seksityön tekijät eivät ole keskenään samaa mieltä kaikesta. Seksityöaktivismi ei myöskään kiinnosta kaikkia seksityön tekijöitä, eikä kaikilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua yhteisten asioiden ajamiseen. Näin on kaikissa muissakin aiheissa.

Tämä.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Vieras0265 - Helmikuu 02, 2022, 02:54:25
Somewhere over the rainbow...
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: joey_t - Helmikuu 02, 2022, 06:50:16
Mieleeni heräsi ajatus siitä että samalla kun kannatat maksuseksin oikeuksia asiaan kuuluu myös sateenkaarijuttujen kannattaminen.

En nyt ole ihan varma, miten tämä huoli pitäisi tulkita: pelkääkö kirjoittaja, että tulee vahingossa epähuomiossa puolustaneeksi jonkun ihmisoikeuksia, kun ostaa seksipalveluita? :D
Vähän tuonnepäin joskaan ei ihan niin. Itseasiassa kysymys kuuluu niin että eikö tässä kohdassa voisi olla jonkinlainen "yhden asian liike" joka ainoastaan kannattaisi maksuseksi-asioita ja ei ottaisi kantaa mihinkään muuhun asiaan?

En sano asiaa niin että minä nimenomaan vastustaisin tuota muuta mitä FTS Finland kannattaa vaan ainoastaan haluan olla ottamatta asiaan kantaa millään tavalla? Eikö ole ymmärrettävää että haluaisin tukea jotakin asiaa mutta jos samaan aikaan hommaan niputetaan myös muita näkemyksiä joiden kannattajaksi ikäänkuin ilmoittaudun samaan aikaan, pidän parempana vaihtoehtona pysyä hommasta sivussa.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Azazello - Helmikuu 02, 2022, 07:41:24
Harva liike, yhdistys tai verkosto on tiukasti vain yhden asian puolesta. Jos osa seksityöntekijöistä on sateenkaatikansaa, on varmaan ihan luontevaa, että myös heidän oikeuksia tuetaan. En kyllä keksinyt, että miten tuo posteri muista arvoja tuo esiin.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Pekonen - Helmikuu 02, 2022, 08:55:53
^ En minäkään. Kysymyshän on seksityön arvostuksen nostamisesta. Punainen sateenvarjo OK.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Kapu - Helmikuu 03, 2022, 10:04:54
Lähinnä ajattelen itsekkäänä turskana, että näitä verkostoja tarvitaan jos taas jossain vaiheessa alkaa keskustelu kieltolaista. Silloin on tärkeää, että löytyy osapuoli, joka voi keskustella julkisuudessa.

Kiva kuulla! Toivottavasti teitä on enemmänkin, jotka ymmärtävät yhteistä hyvää :) Ja onneksi on.  Seuraava tilanne, jossa kieltolaki nousee (jos ja kun) keskusteluun, tulee olemaan edeltäjäänsä verraten hyvin erilainen.

Ja hienoa, että herättää keskustelua. Omassa arvomaailmassani aktivismissa oleellisinta ei ole brändätä ulkokautta jos ollenkaan, vaan antaa tekojen puhua puolestaan. Toisaalta, jotta ei mene liian vakavaksi, tässäpä kollaasi 24 seksityöaktivistiverkoston logoista muualta maailmasta. Miten olisi tuo korkokenkä, kuka liiskattais?  ;) :-*

Järjestöä varmasti tarvitaan.

Logoista suosikkejani ovat Canada ja Putas.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: jurzantaa - Kesäkuu 15, 2022, 21:43:23
Mieleeni heräsi ajatus siitä että samalla kun kannatat maksuseksin oikeuksia asiaan kuuluu myös sateenkaarijuttujen kannattaminen.

En nyt ole ihan varma, miten tämä huoli pitäisi tulkita: pelkääkö kirjoittaja, että tulee vahingossa epähuomiossa puolustaneeksi jonkun ihmisoikeuksia, kun ostaa seksipalveluita? :D
Ei kovinkaan suvaitsevaista porukkaa tää ihmisoikeuksia ajava sateenkaariväki.

https://twitter.com/miestentasaarvo/status/1537085400988123136

Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: mattssonni - Kesäkuu 15, 2022, 22:35:26
Lähinnä ajattelen itsekkäänä turskana, että näitä verkostoja tarvitaan jos taas jossain vaiheessa alkaa keskustelu kieltolaista. Silloin on tärkeää, että löytyy osapuoli, joka voi keskustella julkisuudessa.

Samaa mieltä mutta sillä tarkennuksella, että tarve julkisuudessa keskustelemaan pystyvälle osapuolelle on jo nykyiselläänkin olemassa. Muuten keskustelu on hyvin yksipuolista, luuloihin perustuvaa ja rajoittunutta, kuten se yleensä on perinteisesti ollutkin.
Otsikko: Vs: FTS Finland -verkosto seksityön tekijöille
Kirjoitti: Jansku72 - Kesäkuu 18, 2022, 06:53:11
Mieleeni heräsi ajatus siitä että samalla kun kannatat maksuseksin oikeuksia asiaan kuuluu myös sateenkaarijuttujen kannattaminen.

En nyt ole ihan varma, miten tämä huoli pitäisi tulkita: pelkääkö kirjoittaja, että tulee vahingossa epähuomiossa puolustaneeksi jonkun ihmisoikeuksia, kun ostaa seksipalveluita? :D
Ei kovinkaan suvaitsevaista porukkaa tää ihmisoikeuksia ajava sateenkaariväki.

https://twitter.com/miestentasaarvo/status/1537085400988123136

Joo, olihan toi kyllä pettymys 😞