SeksiSaitti

Seksi ja rentoutuminen => Maksullinen seksi => Aiheen aloitti: Aulis - Joulukuu 29, 2019, 09:47:20

Otsikko: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Aulis - Joulukuu 29, 2019, 09:47:20
Tällaiseen törmäsin tässä joulukuun aikana.
Pikkujoulua kavereiden kanssa ja aikas vapaata puhetta. No alkoholi katsokaas. Pienessä hönässä uskaltaa sanoa vaikka mitä.

Kahdella ammattilaisella kuulemma kamerat ulkona.
Toinen pitää vastaanottoa vihdintiellä. Kamera asetettu kuulemma sillä tavalla, siitä näkee kuka on tulossa.
Toinen tämä espoolaisrouva ja miehensä. Kaveri kertoi lukeneensa tämän pariskunnan haastattelun miten sielläkin kamerat talon ulkopuolella.

Pähkäilen vain sitä minkä helkkarin takia. Ainakaan minä en kyllä halua käydä sellaisen luona jota syynätään jo tullessa. Kurkitaan sisällä kameran kautta kukas sieltä nyt tuleekaan. Minkä näköinen kaveri. Pahimmassa tapauksessa ottavat valokuvia saapuvasta kasvoineen päivineen.
Oma hutsuilu ja kaikki eroottiset kokeilut haluan pitää täysin piilossa. Ei kameroita, ei oikeaa puhelinnumeroa, ei kuvaamista. No joo, elämä opettaa. Sen verran luottamus mennyt kaikenmaailman muka-hutsuihin.

Mitenkäs arvon miespuoliset ostajat suhtautuu tällaiseen kamerointiin.
Uskallatteko mennä vai ei?

Ai niin, sekään ei kamalasti tunnu hyvältä jos koko naapurusto tietää miten se talo tuolla, siellä myydään seksiä.
Kauhulla ajattelen miten naapurin ikkunoista kurkistellaan kun astelen hutsutalon portista sisälle ja menen ovelle.
Silmäparit jossain naapuruston ikkunoissa kiikareiden kanssa seuraavat yhden miehen hutsukäyntiä. Ties vaikka olisi tuttu työkaveri siellä kiikarin ja kameran kanssa.

Pitäisikö pysyä vain tutuissa turvallisissa vakkareissa. Se kyllä rajoittaa rakkauden monipuolista ilosanomaa mutta julkihuoraus näin ostajana ei sovi mun vartalolle.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Kuningatar Perse - Joulukuu 29, 2019, 10:07:52
Jatkakaa toki puhumalla siitä, mitä tunteita ulkona kuvaaminen teissä aiheuttaa. Minä vain esitän tässä aluksi muutaman huomion.

Jos ulos laitetun kameran kuvatallenteet jostain syystä leviäisivät jonnekin, niin niissä näkyisi pihatiellä kävelevä ihminen. Tällainen nauhoite ei aseta sinua kenenkään silmissä huonoon valoon.

Kamerat eivät ole sitä varten, että sinua ja henkilöllisyyttäsi syynättäisiin. Jos minä käyttäisin livekuvaa sisäpuolelle näyttävää kameraa, niin käyttäisin sitä nähdäkseni, että asiakas saapuu oikeasti paikalle eikä tee oharia, hän kävelee suorassa ja aseistamattomana, ja hän on yksin. Kameratallenteet ovat sitä varten, että rikolliset saadaan vastuuseen teoistaan. Ymmärrän, että kuvaaminen voi tuntua inhottavalta, ja sinulla on oikeus tuntea niin, mutta kuvaamisessa ei kuitenkaan ole kyse mistään henkilökohtaisesta, vaikka aloitusviestissä niin pohditaankin.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: irritaatio - Joulukuu 29, 2019, 10:22:55
Itse olen miettiskellyt kuinka monella myyjällä on kamera piilotettuna makuuhuoneeseen? Tuollaisen pienen nauhoittavan kameran saa kätkettyä niin hyvin ettei asiakas voi sitä huomata, eikä maksa juuri mitään.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Kesava - Joulukuu 29, 2019, 10:34:28
^ Kaikki ei välttämättä edes piilota sitä kameraa, aika monella sihteerillä on läppäri auki panohuoneessa...
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Tibenius - Joulukuu 29, 2019, 10:39:53
Urbaani ympäristö = kameravalvonta. Kuljen päivittäin lukuisten tallentavien valvontakameroiden kuvausalueella. Hupakointireissut eivät ole poikkeus. Ei minua haittaa, jos ulkona liikkumistani sattuisi joku kuvaamaan luvattomastikin.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Vieras0043 - Joulukuu 29, 2019, 10:54:22
En lähtisi tässä bisneksessä liikoja luottamaan kehenkään. Mitään takeita ei ole siitä missä kuvat vielä pyörisivät.
Vastaavasti haluan kysyä palveluntarjoajilta haluaisivatko he esim. outcallia asiakkaalla tehdessään päätyä asiakkaan kameran kuviin? Ihan ok?
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: K.Olavinen - Joulukuu 29, 2019, 10:55:14
Jos hupakko haluaa kuvata se onnistuu takuulla huomaamattomasti huoneistossakin nykyvehkeillä.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Jepe - Joulukuu 29, 2019, 10:59:39
Ulkona olevat kamerat ei haittaa ja en muutenkaan kotipaikkakunnalla hupakoissa käy. Jos palveluntarjoaja haluaa oman turvallisuutensa varmistaa kameroilla niin hyväksyn sen täysin. Mielestäni nuo makkariin piilotetut kamerat ovat jo turhaa foliohattuilua. Vai onko kenenkään tietoon tällaista tullut.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Vieras0024 - Joulukuu 29, 2019, 11:17:31
No mitä mieltä olette ovipuhelimista, joissa kuvayhteys?
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Viola - Joulukuu 29, 2019, 11:21:02
Mielestäni nuo makkariin piilotetut kamerat ovat jo turhaa foliohattuilua. Vai onko kenenkään tietoon tällaista tullut.

Omaa kokemusta jossa sanoisin, vahva syy epäillä näin tapahtuneen.
Kollegani kävi saman saman miehen luona outcallissa. Kertoi jälkeenpäin ihmetellen miten katse kiinnittyi sängyn vieressä olevaan kirjahyllyyn jossa videokamera, joka oli suunnattu sänkyyn ja kamerassa paloi valo.
Itse olin saman miehen luona käynyt useasti ja leikit olivat aika fetissipainotteista Dominointia.
Ensimmäistä kertaa aloin kyseenalaistamaan ko miehen toimintaa.
Niin paljon ei netin käyttö hallinnassa jotta olisin voinut alkaa etsimään eri sivuilta ladattuja filmejä hänen makuuhuoneensa tapahtumista.

Ensin aloin ottamaan selvää mitä tarkoittaa jos videokamerassa palaa punainen valo tai joku väri.
Sen jälkeen otin yhteyden ko mieheen kysellen minkälaisen havainnon kollegani oli huomannut.
Luonnollisesti kielsi kaiken, aika jyrkästi jopa.
Päätin tehdä varmuuden vuoksi radikaalin toimenpiteen, sanoin irti sen sopimuksen hänen kanssa.

Jos jossain vastaanne tulee tunnin filmi makuuhuoneesta missä kirjahylly, muutama läppäri ja leveä sänky. Sängyllä vanhempi mies selällään, huppu kasvoilla. Pvc-asuinen hoikka pitkätukkainen nainen reisisaappaissa työntää jotain miehen pakaroiden väliin, se saatan olla minä.  :o

Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Vieras0032 - Joulukuu 29, 2019, 11:41:53
Kahdella ammattilaisella kuulemma kamerat ulkona.
Toinen pitää vastaanottoa vihdintiellä. Kamera asetettu kuulemma sillä tavalla, siitä näkee kuka on tulossa.
Toinen tämä espoolaisrouva ja miehensä. Kaveri kertoi lukeneensa tämän pariskunnan haastattelun miten sielläkin kamerat talon ulkopuolella.
Pähkäilen vain sitä minkä helkkarin takia. Ainakaan minä en kyllä halua käydä sellaisen luona jota syynätään jo tullessa. Kurkitaan sisällä kameran kautta kukas sieltä nyt tuleekaan. Minkä näköinen kaveri. Pahimmassa tapauksessa ottavat valokuvia saapuvasta kasvoineen päivineen.

Jos on julkisuudessa omana itsenään ja kauppahuone on omassa talossa, missä vissiin asuu lapsiakin, niin ihan ymmärrettävää, että piha-alueella on koko perheen turvallisuuden vuoksi kameravalvonta. Olisi ennemminkin kohtalon härnäämistä, jos ei olisi. Sisällä salakuvaaminenhan on rikos, mihin tuskin kukaan hyvämaineinen ammattilainen syyllistyy.
Foliohatut pois päästä, ei se vappu vielä ole. 
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Jouni - Joulukuu 29, 2019, 12:03:23
Tuohon edelliseen ystävällinen korjaus. Talossamme ei ole koskaan asunut lapsia, eikä tule asumaankaan.
Molempien lapset ovat yli kaksikymppisiä.
Turvallisuuteen suhtaudumme asiaankuuluvalla vakavuudella ja diskreettisyydestämme ei liene negatiivisia indikaatioita.
Olemme myös olemassa. eli saa kysyä ja saatamme myös vastata, jos jokin asia toiminnassamme askarruttaa.
Hyvää vuodenvaihdetta kaikille-(:

Jouni
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: STT - Joulukuu 29, 2019, 14:24:41
Mä voisin jopa maksaa siitä et jos joku sihteeri kuvaisi mua salaa tapaamisella ja julkaisee siitä seläntakana netissä jossain.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Azazello - Joulukuu 29, 2019, 14:33:57
Mä maksan siitä että mua ei kuvata tai vaadita muuten paljastamaan henkilöllisyyteni.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Joro76 - Joulukuu 29, 2019, 15:43:38
Sitten te joilla se kamera on turvallisuuden vuoksi vaikkapa siellä ulkona pihatietä kuvaamassa niin se pitää tulla ilmi että on video/kamera valvonta. Elikkäs pitää olla kyltit näkösällä että on kamera. Ne salaa kuvatut videot/kuvat vierailijoista ei käy todisteeksi vaan saatte ihan itse syytteen salaa kuvaamisesta vaikka ne kamerat ovat omalla tontilla.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Ilotikku - Joulukuu 29, 2019, 15:49:55
Hyvät aikeet ja arvailut ovat asia erikseen. Näistä jutuista on säädetty ihan lakejakin:

https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-kameravalvonta

Sillä pääsee jo yllättävän pitkälle, että valvottavassa kiinteistössä on ilmoitus nauhoittavasta kameravalvonnasta. Toimii ikäänkuin disclaimerina sille, että repullista dildoja ja sondeja mukanaan kiikuttavan setämiehen on turha alkaa napisemaan, jos itseään suojelevan seksityöläisen kamera tätä vähän sohaisee. Tämä seksityöläinen kuitenkin ottaa vastuun tuon kuvamateriaalin asianmukaisesta käsittelystä, koska kuvatessaan yksilöä ja tallentaessaan tätä koskevaa tietoa arkaluontoisessa tilanteessa tämä tulee astuneeksi henkilötietosuojalain tontille. Ilmoitus nauhoittavasta kameravalvonnasta ei lämmitä enää siinä vaiheessa, jos tuo kuvamateriaali päätyy jonnekin räkäiselle USB-tikulle, suojaamattomalle tietokoneelle tai, herra paratkoon, pilveen.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Jepe - Joulukuu 29, 2019, 16:09:01
Mielestäni nuo makkariin piilotetut kamerat ovat jo turhaa foliohattuilua. Vai onko kenenkään tietoon tällaista tullut.

Omaa kokemusta jossa sanoisin, vahva syy epäillä näin tapahtuneen.
Kollegani kävi saman saman miehen luona outcallissa. Kertoi jälkeenpäin ihmetellen miten katse kiinnittyi sängyn vieressä olevaan kirjahyllyyn jossa videokamera, joka oli suunnattu sänkyyn ja kamerassa paloi valo.
Itse olin saman miehen luona käynyt useasti ja leikit olivat aika fetissipainotteista Dominointia.
Ensimmäistä kertaa aloin kyseenalaistamaan ko miehen toimintaa.
Niin paljon ei netin käyttö hallinnassa jotta olisin voinut alkaa etsimään eri sivuilta ladattuja filmejä hänen makuuhuoneensa tapahtumista.

Ensin aloin ottamaan selvää mitä tarkoittaa jos videokamerassa palaa punainen valo tai joku väri.
Sen jälkeen otin yhteyden ko mieheen kysellen minkälaisen havainnon kollegani oli huomannut.
Luonnollisesti kielsi kaiken, aika jyrkästi jopa.
Päätin tehdä varmuuden vuoksi radikaalin toimenpiteen, sanoin irti sen sopimuksen hänen kanssa.

Jos jossain vastaanne tulee tunnin filmi makuuhuoneesta missä kirjahylly, muutama läppäri ja leveä sänky. Sängyllä vanhempi mies selällään, huppu kasvoilla. Pvc-asuinen hoikka pitkätukkainen nainen reisisaappaissa työntää jotain miehen pakaroiden väliin, se saatan olla minä.  :o

Salakuvaaminen asunnossa menee nyt tietysti offtopic ja on kaikenlisäksi rikos, vaikka harva siitä varmaan välittää tai ei edes pidä sitä laittomana. Tuohan on tietysti riski outcall keikoilla että joutuu salakuvatuksi, vaikka eiköhän nuokin ole aika yksittäistapauksia ja materiaali todennäköisesti päätyy kotikirjastoon. Epätodennäköisempänä pidän että palveluntarjoaja harrastaisi salakuvaamista jota kysymykselläni lähinnä tarkoitin.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: minttu.typy - Joulukuu 29, 2019, 16:11:09
Jos on julkisuudessa omana itsenään ja kauppahuone on omassa talossa, missä vissiin asuu lapsiakin, niin ihan ymmärrettävää, että piha-alueella on koko perheen turvallisuuden vuoksi kameravalvonta. Olisi ennemminkin kohtalon härnäämistä, jos ei olisi. Sisällä salakuvaaminenhan on rikos, mihin tuskin kukaan hyvämaineinen ammattilainen syyllistyy.
Foliohatut pois päästä, ei se vappu vielä ole.

Täytyi tulla komppaamaan nimaraa tänne. Minulla on kamera kotipihallani, mutta nou hätä, en tee kotona hommia, joten asiakkaat ovat turvassa :D Ihan yleisen turvallisuuden takia, nykyään varkaita liikkuu ympäri Suomen ja aika röyhkeitäkin on osa heistä. Asunnossa sisällä ei kyllä koskaan tulisi mieleeni kuvata. Mitä minä panovideoilla edes tekisin, muistelisin kiikkustuolissa sitä aikaa kun pimpsa kävi vielä kaupaksi? ;D
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Lifti - Joulukuu 29, 2019, 17:01:39
Jos minä tekisin kotona töitä hommaisin joka ilmansuuntaan ne kamerat jotta olisin paremmin turvassa ja jos varkaita kävisi niin ehkä joku jäisi kameraan.

Toivottavasti jokaisella huoralla joka kotonaan tekee töitä on kamerat ja ikkunoiden alla sellaiset karhun raudat niin jään niihin jumiin kun tumputtelen ikkunan takana.

Ja sitten pieni laulu tähän välii - Katsoppas vaari tuota hauvaa, joka akkunasta kurkistaapi...
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Hottis puuma - Joulukuu 29, 2019, 17:42:12
Kameravalvonta löytyy ja muitakin laitteita kotirauhan turvaamiseksi.

Vakituista työtilaa mulla ei tällä hetkellä vielä ole, mutta kunhan saan sen järjestettyä niin asennan kamerat sinnekin. Lakia sielläkin luonnollisesti noudattaen. Tuntuu että ennen seksityö oli paljon helpompaa ja turvallisempaa, mitä nyt muutama runkku oli riesana ja puhelinseksin kinuajat. Nykyään asiakasehdokkaita on laaja kirjo ja heidän kanssa homman saa vielä hyvin toimimaan, mutta on myös sellaisia persläpiä joiden ei pitäisi ihmisten keskuudessa edes olla.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Villerius - Joulukuu 29, 2019, 17:47:09
kuulemma
No more words... ;D
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: STT - Joulukuu 29, 2019, 18:05:22
Hyvät aikeet ja arvailut ovat asia erikseen. Näistä jutuista on säädetty ihan lakejakin:

https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-kameravalvonta

Sillä pääsee jo yllättävän pitkälle, että valvottavassa kiinteistössä on ilmoitus nauhoittavasta kameravalvonnasta. Toimii ikäänkuin disclaimerina sille, että repullista dildoja ja sondeja mukanaan kiikuttavan setämiehen on turha alkaa napisemaan, jos itseään suojelevan seksityöläisen kamera tätä vähän sohaisee. Tämä seksityöläinen kuitenkin ottaa vastuun tuon kuvamateriaalin asianmukaisesta käsittelystä, koska kuvatessaan yksilöä ja tallentaessaan tätä koskevaa tietoa arkaluontoisessa tilanteessa tämä tulee astuneeksi henkilötietosuojalain tontille. Ilmoitus nauhoittavasta kameravalvonnasta ei lämmitä enää siinä vaiheessa, jos tuo kuvamateriaali päätyy jonnekin räkäiselle USB-tikulle, suojaamattomalle tietokoneelle tai, herra paratkoon, pilveen.

Kannattaisi tutustua tuohon itsesi antamaasi linkin sisältöön.
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Viola - Joulukuu 29, 2019, 18:10:15
kuulemma
No more words... ;D

Hahah  ;D joo.
Mutta kun saman olen kuullut (asiakkaalta) ja lukenut lehdestä.
Kuinka monta toisistaan ja toistensa tarinoista tietämätöntä ihmistä tarvitaan kertomaan sama asia  samalla tavalla jotta sitä voi pitää totena.

Näistä(kin) asioista on hyvä puhua vaikka ei samaa mieltä olisikaan.  ::)
Ja tämäkin vielä, kaikkea mitä tietää ei ole hyvä lausua ääneen.   




Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Villerius - Joulukuu 29, 2019, 18:55:11
^
Tai olla vaan foliohattu päässä.  ;D
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Ilotikku - Joulukuu 29, 2019, 21:52:28
Kannattaisi tutustua tuohon itsesi antamaasi linkin sisältöön.

Mikä jutuissani oli ristiriidassa linkin sisällön kanssa? Vai oliko linkin sisällössä jotain huomautettavaa?
Otsikko: Vs: Palveluntarjoajan kamerat asunnon ulkopuolella
Kirjoitti: Vieras0263 - Marraskuu 09, 2021, 19:45:59
Hahah! Naurattaa tämä keskustelu sattumoisin. :D

Noh, täällä päin ei ole kameroita, ei ainakaan nykyisessä uudessa osoitteessa edes ole pienintäkään syytä sellaiseen. En usko muutenkaan sellaisiin turhiin salaliittoteorioihin sun muihin vainoharhailuihin, että joku voisi haluta ilman kameravalvontaa tehdä jotakin pahaa minulle, jos en kerran kerta kaikkiaan kykene samalla mittakaavalla paskomaan kenenkään muidenkaan ihmisten varpaille tällä planeetalla (eli koska en vilpittömästi hyvästä sydämestä halua kenellekään muullekaan mitään pahaa). Uskon siis hyvän karman kiertoon ja että sen vuoksi ei tarvitsisi olla epäluuloinen pitääkseen kameroita joka paikassa. Vähempikin skitsoilu saa luvan riittää... ;D

Se, että jollakulla on omakotitalossa kameroita... Kenties jotkut ovat joutuneet tilanteeseen, joka on asettanut kyseenalaiseksi luottamuksen olla pitämättä kameroita ja ymmärrän kumminkin tilanteen ihan hyvin. Tämä voisi toteutua, jos joku haluaisi murtautua jonkun osoitteeseen. Mutten toisaalta näe siinäkään mitään oikeasti teon toteuttamisen arvoista, ellei siellä säilytetä sitten jotakin suurta määrää arvokapistusta ja ellei ole esimerkiksi suututtanut puheillaan tai teoillaan joitakin ihmisiä oikeasti merkitsevästi. Myös julkisuus toki saattaa vaikuttaa. Tai muu mahdollisen uhan tai sitä koskevan pelon tunne. En minä vaan tiedä. Tai ehkä tiedänkin, ehkä tiedänkin... :sheep: