Seksi ja rentoutuminen > Rentoutuminen/hieronnat

Lovely Freja kokemuksia?

<< < (2/2)

kekkuli78:
Tajusin että en ole rapsannut tänne lähes tulkoon ketään, joten aloitetaas täältä.

Freja on erittäin ammattitaitoinen käsityöläinen. Ei urheiluhieroja, vaan erottinen sellainen.

Homma alkoi vatsalleen makuulla ja Frejan sensuelli kosketus sai kyllä himot heräämään jo ennen selälleen kääntymistä. Kädet vaeltelivat selän, hartioiden niskan ja jalkojen lisäksi myös mukavasti jalkovälissä.

Siinä vaiheessa kun erektio oli hajottaa hierontapöydän allani oli aika kääntyä selälleen. Kiusoittelu ja suoraviivainen kullin lypsäntä johti siihen että varatusta tunnin ajasta ei tullut käytettyä kuin 20min. Orgasmin vahvuudesta johtuen en osannut asiaa paikan päällä kritisoida.

Suosittelen palvelun testaamista. Jos menen tuonne toiste, pyydän häntä ottamaan hieman rauhallisemmin ja käyttämään suuremman osan maksetusta ajasta ennen pyssyn laukaisua.  ;D

PekkaPekka:
Minullakin ajan suuntaiset kokemukset.
Kokokaisuudessaan olin kohteessa 30minuuttia.
Hieronta oli miellyttävän tuntuista.
Penis hieronta oli mielestäni enemmän lypsämistä. Vaikutti että yritti saada siemenet lentoon mahdollisimman nopeasti, enkä siitä juuri ehtinyt nauttia.
Mutta orgasmin hetkellä käsitteli munaa erikoisella tavalla joka tuntui erittäin miellyttävältä.

En kuitenkaan usko meneväni uudestaan.

Saman palvelun saa samasta kaupungista puolella hinnalla.

PS. On muuttanut kauppakeskuksen toiselle puolelle.
Parkkipaikkoja rajoitetusti.






--- Lainaus käyttäjältä: kekkuli78 - Syyskuu 10, 2020, 15:47:31 ---Tajusin että en ole rapsannut tänne lähes tulkoon ketään, joten aloitetaas täältä.

Freja on erittäin ammattitaitoinen käsityöläinen. Ei urheiluhieroja, vaan erottinen sellainen.

Homma alkoi vatsalleen makuulla ja Frejan sensuelli kosketus sai kyllä himot heräämään jo ennen selälleen kääntymistä. Kädet vaeltelivat selän, hartioiden niskan ja jalkojen lisäksi myös mukavasti jalkovälissä.

Siinä vaiheessa kun erektio oli hajottaa hierontapöydän allani oli aika kääntyä selälleen. Kiusoittelu ja suoraviivainen kullin lypsäntä johti siihen että varatusta tunnin ajasta ei tullut käytettyä kuin 20min. Orgasmin vahvuudesta johtuen en osannut asiaa paikan päällä kritisoida.

Suosittelen palvelun testaamista. Jos menen tuonne toiste, pyydän häntä ottamaan hieman rauhallisemmin ja käyttämään suuremman osan maksetusta ajasta ennen pyssyn laukaisua.  ;D

--- Lainaus päättyy ---

static124:
Voisitko kertoa lisää mistä saman palvelun saa puoleen hintaan? :)
--- Lainaus käyttäjältä: PekkaPekka - Lokakuu 02, 2020, 16:40:40 ---Minullakin ajan suuntaiset kokemukset.
Kokokaisuudessaan olin kohteessa 30minuuttia.
Hieronta oli miellyttävän tuntuista.
Penis hieronta oli mielestäni enemmän lypsämistä. Vaikutti että yritti saada siemenet lentoon mahdollisimman nopeasti, enkä siitä juuri ehtinyt nauttia.
Mutta orgasmin hetkellä käsitteli munaa erikoisella tavalla joka tuntui erittäin miellyttävältä.

En kuitenkaan usko meneväni uudestaan.

Saman palvelun saa samasta kaupungista puolella hinnalla.

PS. On muuttanut kauppakeskuksen toiselle puolelle.



--- Lainaus päättyy ---

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta