Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: ... päätyivät törkeään ryöstöön  (Luettu 1876 kertaa)

Poissa väinö.kärsäkäs

  • Hero Member
  • Viestejä: 572
  • * Kelpo kaveri
... päätyivät törkeään ryöstöön
« : Kesäkuu 01, 2023, 13:12:53 »
Uhri oli saatu houkuteltua paikalle seksisivustolle laaditun tekaistun profiilin avulla.

Poliisi epäilee kuutta törkeästä ryöstöstä.

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana 2. huhtikuuta sunnuntain vastaisena yönä Vantaan Kivistössä tapahtunut törkeä ryöstö.

Poliisin mukaan ryöstössä anastettiin uhrilta omaisuutta väkivaltaa käyttämällä. Uhria uhkailtiin myös teräaseella. Uhri oli saatu houkuteltua paikalle seksisivustolle laaditun tekaistun profiilin avulla.

Kuusi epäiltyä
Treffipaikalla uhria vastassa oli ensin pari naista ja sen jälkeen paikalle oli saapunut kolmen nuoren miehen seurue. He olivat ensin pakottaneet uhrin istumaan oman autonsa takapenkille.

– Siellä uhria oli vaadittu väkivaltaa käyttämällä luovuttamaan pankkitunnukset ja puhelin. Uhria oli myös uhkailtu tappamisella. Uhrin tililtä oli myöhemmin siirretty useita satoja euroja, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Marko Särkkä tiedotteessa.

Poliisin omien selvitysten ja tutkintatoimien avulla epäiltyjen tekijöiden henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Epäiltyjä on yhteensä kuusi, joista kolme on tekoaikaan ollut alle 18-vuotiaita.

– Esitutkinnan aikana epäiltyihin on kohdistettu kovia pakkokeinoja. Osa epäillyistä on ollut tutkinnan aikana vangittuna ja osa on määrätty tehostettuun matkustuskieltoon, Särkkä jatkaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fad16bd3-e097-4c19-b4aa-0c3824fcb382

Poissa Lifti

  • Vaari
  • Sr. Member
  • Viestejä: 8964
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: ... päätyivät törkeään ryöstöön
« Vastaus #1 : Kesäkuu 01, 2023, 17:13:24 »
Ilmeisesti pillua ei saanut....
Why so fragile?

Poissa Kellopeliappelsiini

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1991
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: ... päätyivät törkeään ryöstöön
« Vastaus #2 : Kesäkuu 01, 2023, 18:00:07 »
Rivien välistä olin lukevinani tekijöiksi kulttuurin rikastajat. Saatoin toki lukea väärin.
I see what is right and approve, but I do what is wrong

Poissa Vieras1454

  • Full Member
  • Viestejä: 314
  • * Kelpo kaveri
Vs: ... päätyivät törkeään ryöstöön
« Vastaus #3 : Kesäkuu 01, 2023, 18:22:07 »
^
Tuskin luit väärin.
Profeetta taas asialla.

Poissa runkqvist

  • Newbie
  • Viestejä: 40
  • * Kelpo kaveri
Vs: ... päätyivät törkeään ryöstöön
« Vastaus #4 : Kesäkuu 01, 2023, 20:50:30 »
Sana "seurue" rikosuutisissa viittaa yleensä mustalaisiin.

Poissa Kellopeliappelsiini

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1991
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: ... päätyivät törkeään ryöstöön
« Vastaus #5 : Kesäkuu 01, 2023, 22:13:25 »
Ala-ikäiset ja puukko viittaa nykyaikana lähi-idän ihmeisiin
I see what is right and approve, but I do what is wrong

Poissa runkqvist

  • Newbie
  • Viestejä: 40
  • * Kelpo kaveri
Vs: ... päätyivät törkeään ryöstöön
« Vastaus #6 : Kesäkuu 02, 2023, 02:12:14 »
Naapurisivustolla on yksi ainoa ilmoitus, jossa nimeltä mainitaan Kivistö, päivätty 16.5. Onkohan se tämä? Ilmoitus on useammalla tapaa epäilyttävä:
1. ei kuvaa
2. luvataan paljon (jopa mahdollisesti seksiä paljaalla)
3. ainoana yhteystietona on KIK-tunnus, joka ainakaan enää ei toimi

Lisäksi tulee mieleen kysymys, kuinka monta aiempaa uhria tällä seurueella on? Nyt osui vasta kohdalle uhri, jolle taloudellinen menetys on suurempi kuin mahdollinen mainehaitta, joten uhri teki rikosilmoituksen.

Poissa Kollikissa2

  • Full Member
  • Viestejä: 213
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: ... päätyivät törkeään ryöstöön
« Vastaus #7 : Kesäkuu 12, 2023, 02:44:35 »
Mitä olen lukenut uutisia, niin oman tajuni mutta myös lukemiseni tuloksena aika hurja pomppaus nuorisorikollisuudessa PKS-alueella. Matu-ongelma on laajenemassa Ruotsin malliin.
Asiasta ei sopine puhua, mutta kyllä sen omallakin asuinalueellani olen huomannut.

Päättäjät? - Vielä pelokkaampia kuin muinoin NATOn osalta.
Kukkuu kukkuu vieläkin kukkuu, vaan eipä enää pitkään...
Ja niin käkikello hajosi