Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: LadyEira  (Luettu 6801 kertaa)

Poissa samuel

  • Full Member
  • Viestejä: 284
  • ** Piristää muiden päivää
LadyEira
« : Huhtikuu 23, 2023, 12:16:17 »
Tapasin tänään Porissa. Rapsojen ja hänen sivujensa innoittamana laittelin viestiä ja saimme tapaamisen onnistumaan. Odotusarvo oli jo lukemani ja kuvien mukaan ylhäällä. Silti oli vieläpä positiivinen yllätys. Olin etukäteen kertonut vähän, mistä pidän ja hän oli todella hyvin poiminut sieltä juttuja tehden tunnin sessiosta sopivasti vaihtelevan, mutta ei kuitenkaan asiasta toiseen hyppivän. Osaaminen oli kyllä minunlaisen pervon hoitelemiseen loistava. Itse en ole mikään extreme juttujen ystävä ja sellaisessa alistavassa fetish-henkisessä sessiossa homma toimi ainakin Eiran kanssa loistavasti. Tämän kaltaiset tapaamiset vaativat enemmän kuin normiseksipaljelut tekijältään asiakkaan lukutaitoa ja vuorovaikutusta sekä kemiaa. Eiran kanssa nämä toimivat kanssani loistavasti. Luultavasti myös suurimman osan kanssa muutenkin, kun toimii herrasmiesmäisesti ja on täsmällinen ja puhdas saapuessaan paikalle.

Toivottavasti vielä pääsen joskus häntä tapaamaan Porissa. Noin 25 vuotta on erinäisillä palventarjoajilla tullut poikkeiltua, ja tämä meni itsellä kärkikaartiin otettiimpa mikä genre tahansa huomioon, mitä olen vuosien aikana harrastanut. Kiitokset siis Eiralle viestini lukemisesta ajatuksella! Huomasi, että se oli oikeasti luettu rivienkin välistä.

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 648
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: LadyEira
« Vastaus #1 : Huhtikuu 23, 2023, 18:23:29 »
Juuri tuollainen on Lady Eira.

Onnea sinulle Samuel nappivalinnasta.

Poissa ladyeira

  • Newbie
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 14
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #2 : Huhtikuu 24, 2023, 10:00:40 »
Kiitos molemmille herrasmiehille! Arvostukseni teitä kohtaan on yhtä lailla suurta ja haluan sen näkyvän olemuksessani sessiossa. Hienoa kuulla, että intohimoni ja aito sydämestä mukana olemiseni välittyy teille, kun leikimme yhdessä.

Poissa Eikkaleikka

  • Newbie
  • Viestejä: 14
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #3 : Huhtikuu 24, 2023, 22:26:03 »
Kolmesti tavannut Eiran ja voin koko sydämestäni sanoa, että parempaa en voisi edes kuvitella. Olkoonkin, että raha on aina vaihtanut omistajaa ennen leikkejä, alkuhaleja ja suukkoja lukuun ottamatta, mutta leikkien alettua ei ole koskaan tuntunut siltä, että hän olisi mukana leikeissä pelkästään rahan vuoksi vaan intohimo on aitoa.

Poissa Rokkipappa

  • Newbie
  • Viestejä: 32
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #4 : Kesäkuu 14, 2023, 09:57:34 »
Eira on kiinnostanut jo pitkään.

Onko Eiralla aikeita tulla Turun suuntaan käymään? :inlove:

Poissa ladyeira

  • Newbie
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 14
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #5 : Kesäkuu 28, 2023, 22:58:36 »
Hei!

Kiitos viestistäsi! Olen tulossa käymään Turussa todennäköisesti elokuussa.

Ystävällisin terveisin Eira

Poissa Rokkipappa

  • Newbie
  • Viestejä: 32
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #6 : Kesäkuu 29, 2023, 17:40:16 »
Hei!

Kiitos viestistäsi! Olen tulossa käymään Turussa todennäköisesti elokuussa.

Ystävällisin terveisin Eira


Mahtavaa! Innolla ja mielenkiinolla odotan :inlove:

Poissa samuel

  • Full Member
  • Viestejä: 284
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: LadyEira
« Vastaus #7 : Heinäkuu 23, 2023, 13:08:45 »
Eiran sivustoa vilkaisin keikkakalenteria vilkaistakseni, ja huomasin, että hänen palvelujen mahdollinen sisältö oli supistunut. Näyttäisi siltä, että ihan vastaava sessio hänen kanssaan ei olisi enää mahdollinen, millainen käydessäni oli.

Poissa Pervis

  • Newbie
  • Viestejä: 14
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #8 : Heinäkuu 24, 2023, 09:32:30 »
Eiran sivustoa vilkaisin keikkakalenteria vilkaistakseni, ja huomasin, että hänen palvelujen mahdollinen sisältö oli supistunut. Näyttäisi siltä, että ihan vastaava sessio hänen kanssaan ei olisi enää mahdollinen, millainen käydessäni oli.

Niinpä...   :'( Noh, suunnitelmat takaisin hyllylle.

Poissa Eikkaleikka

  • Newbie
  • Viestejä: 14
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #9 : Heinäkuu 29, 2023, 13:20:41 »
Eiran sivustoa vilkaisin keikkakalenteria vilkaistakseni, ja huomasin, että hänen palvelujen mahdollinen sisältö oli supistunut. Näyttäisi siltä, että ihan vastaava sessio hänen kanssaan ei olisi enää mahdollinen, millainen käydessäni oli.
Saman huomasin. Ei mukava juttu ollenkaan.

Poissa Pezku

  • Full Member
  • Viestejä: 119
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #10 : Elokuu 01, 2023, 14:50:45 »
Vai Eiralta on palveluvalikoima pienentynyt. Harmi..aion silti käydä kun tilaisuus tulee  :)

Poissa ladyeira

  • Newbie
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 14
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #11 : Elokuu 16, 2023, 13:42:20 »
Hei! Olen tulossa käymään Turussa 29.8.-31.8. Olen vuoden aikana saanut ammattidominan koulutuksen, mikä on itselleni ollut korkein pyrkimykseni. Suosittelen, että käytte sivuillani lukemassa palvelukuvaukset ja että lähetätte mahdolliset kysymyksenne minulle sähköpostitse. Kun haluatte sessioon kanssani, täytättehän tämän hakulomakkeeni: https://form.jotform.com/231203768987063 Tervetuloa! :)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 16, 2023, 13:49:51 kirjoittanut ladyeira »

Poissa samuel

  • Full Member
  • Viestejä: 284
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: LadyEira
« Vastaus #12 : Tammikuu 15, 2024, 22:22:49 »
Vaikuttaa siltä, että Eira ottaa vastaan enää Helsingissä ( Ei kuitenkaan Eirassa? Heh ). Harmi.

Poissa ladyeira

  • Newbie
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 14
  • * Kelpo kaveri
Vs: LadyEira
« Vastaus #13 : Tammikuu 27, 2024, 10:29:42 »
Hei!

Olen perustanut Helsinkiin oman uuden ajan dominastudion Waltasalin yhdessä toisen valtiattaren kanssa ja meitä on jo iso ryhmä. Olen sen takia jättänyt muualla käymisen väliin, kun keskityn studion kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Tervetuloa tutustumaan Waltasalin avajaisiin 13.2. Tarjolla on pientä purtavaa ja "elävä kirjasto".
Ystävällisin terveisin Eira
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 27, 2024, 12:02:45 kirjoittanut Heikki Koo »

Poissa samuel

  • Full Member
  • Viestejä: 284
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: LadyEira
« Vastaus #14 : Tammikuu 27, 2024, 20:30:37 »
Jep näin nettisivuilta ymmärsinkin. Keikkakalenteri oli kadonnut, niin se pisti silmään. Onnea uuden studion pyörittämiseen. Itselleni se on liian kaukana, mutta eiköhän siellä suunnalla asiakkaita piisaa.