Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Roolileikkivät palvelutuottajat?  (Luettu 4881 kertaa)

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 637
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Roolileikkivät palvelutuottajat?
« : Tammikuu 21, 2023, 21:27:45 »
Jos olet lukenut postauksiani, saatat muistaa, että pidän roolileikeistä.

Ne ovat siis vain viitteellisiä tarinoita, joita haluan toteuttaa. Toki niin, että kumpikaan osapuoli ei pyri opettelemaan roolia ulkoa. Se kun olisi kovin kahlitsevaa puolin jos toisinkin.

Parhaimmillaan sessio etenee, kun palvelutuottaja on kerran lukenut tuon ”novellin” lävitse; muistaa yleiset linjat, mutta ei anna niiden kahlita tapaamista.

Olen vuosien saatossa löytänyt, mutta myös hukannut, hyviä ”vastanäyttelijöitä”. Nyt on, yhden tapaamisen perusteella, taas pääkaupunkiseudulla ilmiselvästi tiedossa yksi helmi näihin leikkeihin.

Mutta hyvät veljet, osaatteko neuvoa minulle pääkaupunkiseudulta jotakuta kotimaista palvelutuottajaa, jonka arvelisitte olevan erityisen kiinnostava, ja kiinnostunut, seuraavan kaltaisen roolileikin leikkimiseen.

Toki innokkaat palvelutuottajatkin saavat ilmoittautua.

Ja mielellään vastaukset täällä julkisella palstalla. Yksityisviesteissä kun hyvät vastanäyttelijät jäävät vain minun tietoon, julkisina viesteinä niistä saattaa olla iloa jollekin muullekin leikkikaverin etsijälle.

Tarina voisi mennä näin:

Saavun kotiini, jossa tuttavaperheen nuori opiskelijaneito on tekemässä viikoittaista siivousurakkaansa. Jätän takkini, lompakkoni ja muut tavarani eteiseen ja sanon käyväni pikaisesti suihkussa ennen kuin neidon siivousurakka etenee sauna- ja suihkutiloihin.

Palattuani suihkusta tarkistan lompakkoni ja huomaan, että epäilyni osuu oikeaan; lompakossani olleista viisikymppisistä puuttuu yksi.

-Et sitten malttanut tälläkään kertaa olla varastamatta minulta rahaa, sanon syyttävästi.

-Tässä tämä viiskymppinen ja anteeksi että varastin sen. Lupaan, että en enää milloinkaan varasta sinulta mitään, sopersi neito selvästi aiemmasta uhmakkuudestasi nöyrtyneenä. Teen ihan mitä vaan korvatakseni tämän.

-Ai ihan mitä vaan, sanoin kiinnostuneena.

-No katsotaan, oletko todella valmis hyvittämään näpistelysi.

-Siirrytäänpä tuonne makuuhuoneen puolelle, niin saamme perehtyä kunnolla siihen, miten nämä tekosi olet valmis hyvittämään, sanoin määrätietoisesti avaten makuuhuoneen oven ja ohjaten neitokaisen sisään huoneeseen, jota hallitsi suuri parisänky.

-Riisu nyt  ensin puserosi ja minihameesi, niin saan hieman ihastella vartaloasi ennen rangaistuksesi alkamista.

Hieman kainostellen neito käänsi minulle selkänsä, mutta ryhtyi kuuliaisesti riisumaan hamettaan ja puseroaan. Ja saatuaan ne riisuttua, hän yritti peitellä käsillään kaunista vartaloaan katseiltani. Mustat pitsiset pikkuhousut, rintaliivit ja sukkanauhaliivit sekä sukkanauhaliivien ylhäällä pitämät mustat verkkosukat olivat todella kiihottava asukokonaisuus.

-No niin, nyt sinun tehtäväsi on hoitaa minut suosiolliseksi niin, etten tee näpistyksistäsi ilmoitusta poliisille tai edes äidillesi.

-Aloitapa vaikka riisumalla minut alastomaksi ja sen jälkeen käyt tuohon sängylle makuulle.

Neitokaisen riisuessa minua ryhdyin jo tutkailemaan hänen vartaloaan, kuljetin käsiäni hänen rinnoillaan ja pyllyllään, hipaisin välillä myös pikkuhousujen peittämää syliä, mutta neito vetäytyi vielä häpeillen käsieni kosketuksesta. Mutta lopulta olin alasti ja komensin neitoa jämäkästi.

-Nyt riisut vielä nuo rintaliivit ja pikkuhousut pois ja jätät vain nuo kiihottavat sukkanauhaliivit ja verkkosukat päällesi. Anna ne liivit ja pikkuhousut tänne, niin nuuhkin hieman, kuinka kiihottavalta ne tuoksuvatkaan.

-Ja nyt selällesi siihen sänkyyn ja jalat levälleen senkin pikku lunttu, sanoin hieman turhan tiukkaankin sävyyn.

Ja hieman pelokkaan ja häpeilevän oloisena neito asettui päiväpeiton päälle selälleen, levitti hieman jalkojaan , mutta yritti edelleen peittää rintansa ja sylinsä käsillään.

-Nyt ne kädet sivuun ja jalat kunnolla levälleen, ettei niitä tarvitse sitoa sinua sängyn päätyihin, ärähdin tiukasti.

Nyt neito näytti tajuavan, että velanmaksun ja syytteistä selviämisen aika on edessä. Kädet laskeutuivat sängylle kauniin vartalon molemmille puolille ja jalat avautuivat paljastaen minulle kauniin paljaan sylin, jota pieni "kiitorata" klitoriksen yläpuolella korosti.

Ryhdyin suukottelemaan neitokaisen sääriä, reisiä, vatsaa ja lopulta nousin nuolemaan ja imemään hänen ihania rintojaan ja niiden hitaasti kovettuvia nännejä.

-Nämä kovettuvat nännithän kertovat, että jollain oudolla perverssillä tavalla taidat nauttia tästä rangaistuksesta.

-Pitääpä tutkia onko arvioni väärä, totesin laskeutuen takaisin neidon ihanien reisien väliin ja painaen kasvoni vasten  avointa syliä.

Yllätykseni oli suuri, sillä kasvoni kohtasivat todellakin kuuman ja kostuneen sylin. Levitin neidon jalkoja reilummin avoimeksi, painoin kasvoni tiukemmin vasten avautuvaa syliä, kuljetin huuliani ja kieltäni hänen sylissään, hamusin hänen häpyhuulensa huulteni väliin, imin niitä ja pyöritin kieltäni paisuvalla klitoriksella. Samassa tunsin neidon kädet niskassani ja huomasin, miten hän painoi kasvojani yhä tiukemmin kiihottavaa pilluaan vasten.

-Haluan sinut nyt istumaan kasvoilleni ja painamaan pillusi tiukasti minua vasten, sain sanottua samalla kun käännyn sängylle selälleen. Eikä neitoa todellakaan tarvinnut enää pakottaa, vaan hän nousi nopeasti päälleni jalat kasvojeni molemmin puolin ja painoi sylinsä vasten kasvojani.

Nyt pääsin nauttimaan nuoren neidon suloista täysin siemauksin. Nuolin pillua, nain ihanan kosteaa aukkoa kielelläni, puristelin ihanan kiinteitä pyllynpuoliskoja ja välillä ujutin käteni myös neidon rinnoille, puristelin niitä ja pyörittelin ihanan kovia nännejä sormieni välissä.

Aikani neidon alla nautittuani pyöräytin hänet pois kasvoiltani, kellistin hänet jälleen selälleen sängylle ja annoin yöpöydän laatikosta hänen käteensä hieromasauvan.

-Nyt näytät minulle miten hyvin osaat tällaista sauvaa käyttää.

Eikä neitoa tarvinnut kahta kertaa käskeä vaan nopeasti tuo melko kookas sauva löysi reittinsä hänen kosteiden pillunhuuliensa välistä ihanalle aukolle upoten hitaasti ja rytmikkäästi edestakaisin kuuman kosteassa reiässä.

Seurasin kiihottuneena neidon sauvaleikkiä, puristelin ja imin hänen rintojaan ja välillä kurottauduin nuolemaan myös pillussa soutavan sauvan ympäristöä. Tämä oli jotain paljon enemmän kuin olin rangaistusta miettiessäni edes osannut kuvitella. Mutta samalla myös jonkinasteinen mustasukkaisuus hiipi mieleeni, pysäytin neidon rytmikkäästi liikkuvan sauvakäden ja totesin, että minunhan tässä piti ensisijaisesti nauttia, ei hänen..

-Nyt kaipaan siis sinulta samanlaista huomiota rinnoilleni ja nänneilleni, kuin minä äsken osoitin sinun ihanille rinnoillesi, sanoin ja kävin jälleen sängylle selälleni ja pakotin neidon päälleni hieromaan, nuolemaan ja näykkimään rintojani.

Aikansa nautittuani oli jo aika siirtyä kohti lopullista kliimaksia.

-Nyt otamme toisenkin sauvan käyttöön, tulet päälleni kuusysiin ja annat minun vielä nuolla pilluasi ja naida sinua tuolla sauvalla. Samalla voit hieroa pussejani tuolla toisella sauvalla. Mutta vieläkään et saa koskea kaluuni, sillä haluan lopullisen huipennuksen hieman erikoisemmalla tavalla.

Nautin vielä hetken kiihottavasta kuusysistä, mutta nyt oli aika viedä rankaisusessio jo päätökseen.

-Nyt könyän tähän sängylle kontalleen ja sinä ryömit jalkojeni välissä selällään alleni niin, että pussini ja kaluni ovat kasvojesi päällä. Sitten huputat kaluni kortsuun, pursotat ihanan pikku kämmenesi täyteen tätä liukuvoidetta, voitelet aukkoni ja teet minulle hyvää hieromalla eturauhastani sormillasi ja tuolla hieromasauvalla.

Jonkun aikaa nautin vielä tästä käsittelystä, mutta sitten yksinkertaisesti en enää pystynyt vastustamaan laukeamista, joten annoin neidolle käskyn ottaa hänen kasvojensa yläpuolella roikkuva kalu kuumien huultensa väliin ja laukaista minut lopultakin.


 
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 21, 2023, 21:32:36 kirjoittanut PaksUkko »

Poissa AnaVaan

  • Full Member
  • Viestejä: 218
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #1 : Tammikuu 22, 2023, 14:33:06 »
Tämä oli kyllä hyvä esimerkki hyvästä roolileikistä. Tiedä vaikka lainaisin sitä joku kerta. 😀

Poissa STT

  • Full Member
  • Viestejä: 399
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #2 : Tammikuu 22, 2023, 15:20:25 »
Mun mielestä helpointa on että katsot listalta silmiisi sopivan tytön ja kysyt onnistuuko tuollainen. Käsitykseni mukaan hyvin harvassa on ne jotka eivät mihinkään roolileikkiin taivu.

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 637
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #3 : Tammikuu 23, 2023, 08:28:48 »
Sorry STT, mutta oma kokemus on, että noin se ei toimi.

Oikeassa olet, että varmaan ”kilttiin ja siistiin” roolileikkiin suostuu valtaosa palvelutarjoajista, mutta oman kokemukseni mukaan heistä moni on todellisia näyttelijöitä. Samoja, jotka kehuvat heikosti seisovaa piliäni mahtikulliksi, näyttelevät kolme orgasmia tapaamisemme aikana ja lyövät muutenkin pahasti yli.

Sellaista en jaksa ja siksi haenkin naista (miksei myös paria, miestä, transua…), joka ei näyttele vaan elää novellin ja vuorosanojen kahlitsematta roolileikin kanssani.

Yhden tällaisen uskon nyt (yhden tapaamisen perusteella) löytäneeni, mutta silti kyselen veljiltä lisää hyviä ehdotuksia.

Poissa mattssonni

  • Hero Member
  • Viestejä: 749
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #4 : Tammikuu 23, 2023, 19:09:36 »
^ Se on juuri noin. Roolileikit eivät luonnistu kaikilta uskottavasti. Jos siis todella haluaa, että siinä eläydytään ja myös improvisoidaan. Vaikka tietty suuntaa-antava leikin raamitarina onkin hyvä olla, niin tärkeää on myös, että siinä on yllätyksellisyyttä, ennakoimattomuutta ja improvisointia. Juttuja, joihin kumpikin joutuu sitten reagoimaan.

Oma kokemukseni on, että roolileikit onnistuvat parhaiten hieman tuntemattomampien kanssa. Tutun kanssa siinä ei ole samaa jännitystä eikä heittäytymistä.
Harva asia on mustavalkoinen, useimmiten niissä on monia, vähintäänkin harmaan, sävyjä.

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 637
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #5 : Tammikuu 29, 2023, 19:49:31 »
Tiistai toivoa täynnä.

Tuon edellä olevan roolileikin toteutus on edessä tiistaina palvelutuottajan kanssa.

Yhden ihanan aiemman toteutetun roolileikin perusteella hän on tähänkin leikkiin mitä parhain vastapari.

Toki tuossa ensimmäisessä hänen kansaan toteutetussa roolileikissä minä olin ”roisto”, jota rangaistiin. Nyt roolit ovat juuri toisin päin. Mutta hän sanoo sen olevan ok ja minä uskon häneen.

Muodollisesti hän on rooliin sopiva. Sopivan siro mutta riittävän muodokas. Hoikka ja hieman yli 170-senttinen, sellaisiahan monet tämän päivän nuoret neidit ovat. Mukavan kokoiset rinnat ja todella terhakat nännit. Pimppi on kaunis, pieni ja maukas.

Odotan tiistaita innolla, mutta ei se sitä tarkoita, ettei joku muukin palvelutuottaja kuin Meeme saisi kommentoida. Ja vaikka esittää itseään roolileikkiin PaksUkon kanssa.

Poissa Freyja

  • Sr. Member
  • Galleria (37)
  • Viestejä: 1614
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #6 : Tammikuu 29, 2023, 20:36:10 »
Tiistai toivoa täynnä.

Tuon edellä olevan roolileikin toteutus on edessä tiistaina palvelutuottajan kanssa.

Yhden ihanan aiemman toteutetun roolileikin perusteella hän on tähänkin leikkiin mitä parhain vastapari.

Toki tuossa ensimmäisessä hänen kansaan toteutetussa roolileikissä minä olin ”roisto”, jota rangaistiin. Nyt roolit ovat juuri toisin päin. Mutta hän sanoo sen olevan ok ja minä uskon häneen.

Muodollisesti hän on rooliin sopiva. Sopivan siro mutta riittävän muodokas. Hoikka ja hieman yli 170-senttinen, sellaisiahan monet tämän päivän nuoret neidit ovat. Mukavan kokoiset rinnat ja todella terhakat nännit. Pimppi on kaunis, pieni ja maukas.

Odotan tiistaita innolla, mutta ei se sitä tarkoita, ettei joku muukin palvelutuottaja kuin Meeme saisi kommentoida. Ja vaikka esittää itseään roolileikkiin PaksUkon kanssa.

Meemen luokseko sä oletkin menossa? 🤓
"Joissain skandinaavisissa myyteissä korostetaan Freijan vapaata ja huomattavaa seksuaalisuutta."
Yltäkylläisesti vitun voimaa, eli väkeä. 🍯🦪🌺
❤️Espoo❤️

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 637
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #7 : Tammikuu 29, 2023, 22:19:06 »
Tiistai toivoa täynnä.

Tuon edellä olevan roolileikin toteutus on edessä tiistaina palvelutuottajan kanssa.

Yhden ihanan aiemman toteutetun roolileikin perusteella hän on tähänkin leikkiin mitä parhain vastapari.

Toki tuossa ensimmäisessä hänen kansaan toteutetussa roolileikissä minä olin ”roisto”, jota rangaistiin. Nyt roolit ovat juuri toisin päin. Mutta hän sanoo sen olevan ok ja minä uskon häneen.

Muodollisesti hän on rooliin sopiva. Sopivan siro mutta riittävän muodokas. Hoikka ja hieman yli 170-senttinen, sellaisiahan monet tämän päivän nuoret neidit ovat. Mukavan kokoiset rinnat ja todella terhakat nännit. Pimppi on kaunis, pieni ja maukas.

Odotan tiistaita innolla, mutta ei se sitä tarkoita, ettei joku muukin palvelutuottaja kuin Meeme saisi kommentoida. Ja vaikka esittää itseään roolileikkiin PaksUkon kanssa.

Meemen luokseko sä oletkin menossa? 🤓

Meeme on kokematta. Mutta toki on hyvä, että niinkin kehuttu palvelutuottaja on vielä ”varastossa”. Jos vaikka sattuisi niin ikävästi, että pahoittaisin jollain tapaa uuden löytöni mielen :-[

Meemeä kiitän siitä, että ensimmäisenä palvelutuottajana kommentoi tuota kirjoittamaani tarinaa. Ja nyt Freyja heitti samaan ketjuun ”väärän arvauksen” ;D

Kuka Arvon Ladyistä haluaa olla seuraava? Siis kommentoija 8)

Poissa Pertti55hki

  • Newbie
  • Viestejä: 40
  • * Kelpo kaveri
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #8 : Maaliskuu 06, 2023, 13:38:42 »
Tuosta voisi aloitella ja kokeilla, omaan käyttöön vähän muokaten. On mielessä jo joku jonka kanssa voi onnistua, täytyy kokeilla ensi viikolla kun on maisemissa

Poissa Pertti55hki

  • Newbie
  • Viestejä: 40
  • * Kelpo kaveri
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #9 : Maaliskuu 08, 2023, 13:32:33 »
Vaikea on kyllä löytää.

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 637
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #10 : Maaliskuu 19, 2023, 11:33:26 »
Suositus ehdottomasti Jumalattaresta, joka kiusoittelevasti luuli minun menevän Meemen luokse.

Poissa Freyja

  • Sr. Member
  • Galleria (37)
  • Viestejä: 1614
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #11 : Maaliskuu 19, 2023, 11:39:04 »
Suositus ehdottomasti Jumalattaresta, joka kiusoittelevasti luuli minun menevän Meemen luokse.

😘
"Joissain skandinaavisissa myyteissä korostetaan Freijan vapaata ja huomattavaa seksuaalisuutta."
Yltäkylläisesti vitun voimaa, eli väkeä. 🍯🦪🌺
❤️Espoo❤️

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 637
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #12 : Maaliskuu 19, 2023, 11:43:52 »
Suositus ehdottomasti Jumalattaresta, joka kiusoittelevasti luuli minun menevän Meemen luokse.

😘

Olisikohan uuden roolileikin aika?

Poissa Pertti55hki

  • Newbie
  • Viestejä: 40
  • * Kelpo kaveri
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #13 : Maaliskuu 22, 2023, 10:29:42 »
Kiitos hyvästä tarinasta, tuosta olen kehitellyt itselle sopivaa ja tosiaan vähän toisin päin.

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 637
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Roolileikkivät palvelutuottajat?
« Vastaus #14 : Maaliskuu 22, 2023, 11:12:14 »
Kiitos hyvästä tarinasta, tuosta olen kehitellyt itselle sopivaa ja tosiaan vähän toisin päin.

Muistathan raportoida meille muille veljille.