[Vieras0036]

Olen huomannut korrelaation käytetyn rahamäärän ja rakkauden määrän välillä. Tosin sanoen, mitä enemmän käytän rahaa naiseen, sitä enemmän hän minua rahastaa eikun siis rakastaa. Tämä ei päde vain tähän harrastukseen, vaan myös normaalielämään.

Olen ilmaissut nauttivani erään sihteerin seurasta. Rakkauden tunnustukset olen jättänyt tekemättä, vaikka pientä ihastusta on ollut ilmassa välillä. Sua lemmin kuin järjetön mä oisin-biisin sanat, on enemmän kuin totta amiraalin tapaamisella. Pääsee vähän irti arjesta ja voi haaveilla uudesta navan ympärysmatkasta.   

[Vieras0217]

^ Niin sehän olisikin helppoa  Yleensä sitä kyllä leijailee omissa maailmoissaan pitkään tapaamisen jälkeen. Vähän sama tunne kuin rakastuneena

Tiedän tunteen,oikein kun on pilluhuurussa se vastaa 1,5 promille humalaa

[Made]

Miettinyt että voisko olla että sellainen vähän sisäänpäin kääntynyt introvertti tavallinen suomalainen mies, joka ei näytä paljoa tunteitaan eikä muutenkaan halua huomion keskipisteeseen on kuitenkin usein aika tunteellinen mies sisältä. Ja sit taas sellainen kokoajan tunteitaan näyttävä ja sillä huomiota hakeva mies, onkin todellisuudessa usein sisältään tunne köyhempi, kun sitä pitää näyttää ja muille todistella?

[Seepeli]

^
Niin...se mitä näkyy ulospäin ei välttämättä ole aina sama mitä on sisällä. Mutta sehän tarkoittaa myös sitä että joskus se voi olla sama asia. Eiköstä vaan? Oli sitten introvertti tai ekstrovertti. Mä en lähtis kepeästi linjaamaan että se mikä näkyy ulospäin olisi yleensä eri asia kuin se mikä on sisällä. Toisinaan varmaan on mutta liittyykö siihen intro tai ekstroverttius niin siinä olisin varovainen. Ja sitten tuli mieleen että sille ihmisellehän ne tunteet on ihan samat näkeekö muut ne vai ei. Tunteet ei muutu siitä. Eli jos joku on surullinen mutta ei sitä näytä ulospäin niin tämä henkilö on silti surullinen. Muut ei vaan sitä tiedä. Sitä tunnetta ei silti voi vähätellä. ...Jos ja kun me halutaan ymmärtää toista niin meidän pitää jollakin tavalla selvittää minkälaisia tuntemuksia toisella on. Jos joku ei kerro ääneen mitä liikkuu pään sisällä niin piirun verran vaikeampi rasti se on muiden selvittää. Mutta eihän tämä elämä aina helppoo ole sille kellä ei oo telepaattisia kykyjä.

[Juutas]

^ Veli Seepeli lausui viisaita. Toisen tunteita ei voi tietää ellei niistä puhuta. Ja kun vielä halukkuus / kyvykkyys puhumiseen vaihtelee tilanteiden ja ihmisten mukaan ei tulkinta ole helppoa. Tästä johtuen aika usein itsekin syyllistyn toisten tunteiden vähättelyyn ja ohittamiseen. Pitäisi yrittää enemmän ymmärtää että tunteilleen ei kukaan mitään voi, ainoastaan omaan käyttäytymiseen voi vaikuttaa.

[Made]

Just niin ehkä hain enemmän just sitä ettei tunteiden näyttämisellä, ole suoranaista yhteyttä siihen miten paljon ihminen tuntee. Toiset sulkeutuu tunteinensa kanssa ja purkaa sen sitten itsekseen vaikka maalaamiseen tai musiikkiin tms. Ite arvostan sitä että tunteet näytetään ja kerrotaan rehellisesti. Lähinnä mietin sitä kun aina puhutaan että me suomalaiset ollaan sellaisia hiljaisia, jotka eivät turhaan tunteitaan näytä ja miehet vielä pahempia. Hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt ihminen voi olla usein kuitenkin hyvä kuuntelija ja muutenkin empaattinen. Vähän jopa siinä parempi, kuin sellainen itseään korostava ja omia tunteitaan korostava ihminen?

[Nuppu78]

Omaltani ainaki puuttuu jano sekä panetus...korvaa molemmat vitutuksella...ja jos ei minuun sitä pura, niin sitten pyöräilee tahi hiihtää...

Mitenkäs arvon veljet, tunnustatteko että teillä on muitakin tunteita kuin jano, panetus ja vitutus?
Näytättekö tunteitanne vai hakkaatteko mieluummin halkoja?
Entäs leidit, saako miehellä olla tunteita ja jos saa, niin saako niitä näyttää?

Itselläni on kyllä aika usein (liian usein) peittää ja purkaa negatiiviset tunteet jollain toiminnalla. Halkojen hakkuu, metsälenkki tms. on korvannut usein puhumisen. Puhumista kyllä olen yrittänyt opetella ja jossain määrin siinä onnistunutkin.

[Näykkis]

Tässä maassa on todella harvassa kenelle voi murheistaan puhua. Joko vasatpuolta ei kiinnosta ja vastaus on tasoa "no mikset mene kallonkutistajalla, siellä muutkin käy". Tai sitten se on hauska juttu naureskelle muille kavereille "höhöhö mä kuulin että sä tällästä masentelit".

Kieltämättä pidän mieluummin nykyään murheeni omana tietonani tästä lähtien. Suomalaiset on niin saatanan tunnevammasta porukkaa toisiaan kohtaan, jotta pitäkööt tunkkinsa.

[Kielitieteilijä]

Kaikki ei pysty ottamaan vastaan, monella meistä on sisällään juttuja joita pitäisi purkaa... Niin, joku menee terapeutille...
Itsellä on yleensäkin herkässä silmäkulman kostuminen, näkyvästi en ole itkenyt ensimmäisen lapsenlapsen ristiäisten jälkeen.
Tunteeni näytän muuten liiankin helposti?

Kova elämä on pehmittänyt ja vapaaehtoisena anonyyminä jaksan nykyään kuulla muiden murheita. On voimaannuttavaa se kun ihmisen ääneen saa puhallettua hiukan valoa, iloa ja uskoa siihen että....