[Juutas]

Mitenkäs arvon veljet, tunnustatteko että teillä on muitakin tunteita kuin jano, panetus ja vitutus?
Näytättekö tunteitanne vai hakkaatteko mieluummin halkoja?
Entäs leidit, saako miehellä olla tunteita ja jos saa, niin saako niitä näyttää?

Itselläni on kyllä aika usein (liian usein) peittää ja purkaa negatiiviset tunteet jollain toiminnalla. Halkojen hakkuu, metsälenkki tms. on korvannut usein puhumisen. Puhumista kyllä olen yrittänyt opetella ja jossain määrin siinä onnistunutkin.

[Vieras0068]

Tottakai mä näytän tunteita. Viimeksi kun vannoin hupakolle rakkauttani, niin sen jälkeen hän lakkasi vastaamasta yhteyden ottoihini🤔.

[Anaalikeisari]

Olen huomannut miehet pohjoisessa ovat herkkiä.

[Rene]

pohjimmiltaan olen hyvin herkkä, mutta julkisesti näytän vain julman puolen itsestäni.

[Venla]

Saa tietysti olla ihan mitä vaan, mutta sit siihen näyttämiseen...
Noh, en ole älyttömän tunteellinen ihminen itse, joten hirmu tunteellisten ihmisten seurassa oleminen voi olla aika rasittavaa pitkän päälle. Ihan sukupuoleen katsomatta.
Mutta en siis mitenkään kannusta ketään tukahduttaan tunteiden näyttämistä, en usko että se tie on paras mahdollinen.
Tuossa täytyisi varmaan löytää se otollinen ympäristö puhumiseen jossa kaikilla olisi jollain tasolla sama kiinnostuksen taso.

Täähän sai ihan miettiin nyt...
Koska siis, pystyn kyllä käymään tunnepitoista keskustelua, mutta mielellään ei kovin pitkään. Tää on ehkä sellainen mun ystäviä ja mua yhdistävä tekijä. Kukaan ei oo kovin tunteitaan ilmaiseva tai niistä liikaa puhuva - sukupuoleen katsomatta. Tunteet on kuitenkin vain tunteita, eikä yksittäisen ihmisen tunteet ole mun mielestä älyttömän kiinnostava aihe pitkän päälle. Ei edes mun omat.

Mä oon varmaan sitä mieltä että ihan tasa-arvoisesti sekä miehet että naiset voisivat hillitä tunteitansa mieluummin enemmän kuin vähemmän.

[Jepe]

En myönnä mitään, mutta joskus olen saattanut itkeäkin. Surua kun läheinen ihminen menehtyy  Joskus on tullut osoitettua myös rakkauden tunteita eräälle naiselle, eipä siitä kuitenkaan mitään tullut ja kovillehan se otti. Oli ilo tai suru niin olen huono näyttämään tunteitani kenellekään, mielummin lähden mökille tai teen jotain hommia ja siirrän ajatukseni muualle.

Korjaus: Humalassa on helpompi avautua ja niin olen tainnut useinkin tehdä 

[Seepeli]

Mä tykkään näyttää tunteeni. Toisinaan se menee yltiöromanttiseksi siirapiksi. Tai oikeastaan aina...

[Vieras0029]

Olen yrittänyt joskus näyttää siviilinaisille tunteitani, kuten rakkautta ja arvostusta. Vienyt kukkia, vienyt syömään jne. Lähinnä olankohautuksia tai höpöromantikon viittaa olen saanut vastakaiuksi...

Toisaalta olen myös yrittänyt puhua naisille, kun on ollut oikeasti vaikeaa. No, ovat kuuntelevinaan, mutta eivät aidosti kuuntele saati ymmärrä. Naiset itse taas ovat umpimielisiä eivätkä osaa puhua tunteistaan muuten kuin huutamalla ja vittuilemalla kumppanilleen 🙄

Ei ihme, että miehet Suomessa ovat ratkaisseet usein ongelmiaan ns. Kainuun mallilla. Pannaan haulikon piiput suuhun ja vedetään liipasimesta... Sitten jälkeenjääneet ihmettelevät, että miten se nyt noin...? Ja trauma ja ongelma siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Onneksi tämä on kuitenkin vähentymään päin ja suomalaisessakin kulttuurissa pikkuhiljaa aletaan puhua, jos jokin on pielessä. Säästyy ne haulikonpaukutkin vaikka sorsille 🙄

[Vieras0020]

Nälän tunne on joskus vahvana. Jotkut miehet kuulemma ovat herkkiäkin (tulee liian nopeesti?), ei vaivaa kuitenkaan mua. Mutta tunne, että välitetään, ainakin hupakon seurassa, on yleensä hyvä.

[Venla]

Toisaalta olen myös yrittänyt puhua naisille, kun on ollut oikeasti vaikeaa. No, ovat kuuntelevinaan, mutta eivät aidosti kuuntele saati ymmärrä. Naiset itse taas ovat umpimielisiä eivätkä osaa puhua tunteistaan muuten kuin huutamalla ja vittuilemalla kumppanilleen 🙄

Mä aloin miettiin, et koska Suomessa naisetkaan ei niin kauheen tunteellisia ole & miehiä taas on jopa tavallaan kielletty näyttämästä tunteitaan, niin voi kyllä olla ongelma tuosta asetelmasta lähtien muodostaa parisuhdetta jossa sit loppujen lopuksi ovet kohtaisi.
Sen samalle aaltopituudelle virittäytyneen seuran löytäminen on tosi tärkeää.

[irritaatio]

Itse tykkään kirjoittaa runoja tunnepuuskissa.

[Kapu]

Joskus näytän tunteitani, mutta aika usein halkojen hakkuu mökillä on mukavaa puuhaa. Kyllä siinä pinoakin joskus pääsee muodostumaan.

[Johannyton]

Minulle on muodostunut suorastaan ongelmaksi tämä tunneköyhyys. Vaimo vaatii henkeviä tunnepitoisia keskusteluja, joissa kieriskellä tuntikausia. Ja minähän en oikeen jaksa sellaista. Mitä siitä sitten seuraa? No hirmuriitoja, syytöksiä egoismista, toisen huomioimattomuudesta yms.
Yhteinen tie alkaakin olla taivallettu.
Parisuhteessa olisikin tärkeää olla samanlaatuiset puoliskot, tai sitten hyväksyä toisen erilaisuus ja hakea keskustelu/puhumattomuuskumppani vaikka ystävistä.

[RobertLey]

Klapien teko mökillä, ajoittainen ojien avaaminen lapiolla ynnä muu kopistelu ja fundeeraus jolla on joku vissi tarkoitus on mitä ilmeisimmin säästänyt ympäristön pari kertaa suoranaisilta väkivallanteoilta... - Ei mar nyt sentään, itsestä on tosin vaikea sanoa onko sitä ns. "tunneihminen", vallankin naispuolisten tuttavien mukaan kuulutaan harvinaisen ilmeettömiin ihmisiin mutta siihen nähden kuinka esimerkiksi huomioin molemmat kummipoikani (heidän äitiensä mukaan) sekä kaukaisten sukulaisten nuoremmat jäsenet (heidän vanhempiensa mukaan) tarpeen tullen tuo on ristiriitaista sillä olen saanut palautetta luotettavuudesta, tunnollisuudesta ja tavasta "yllättää iloisesti" (selvinpäin), mutta myös ihmettelyä miksi en kerro asioistani tiettyyn rajaan asti (selvinpäin) ... mutta mutta... miksi meikäläinen tupataan unohtamaan hääjuhlien vieraslistoilta mutta hautajaisissa olen aina arkunkantajan roolissa..? - Tuohon antoi takavuosina muuan serkkuplikka kyllä vastauksen; hänen ystävillään oli kolmet häät saman kesän aikana siinä missä meikäläinen joutui osallistumaan kolmiin hautajaisiin. Tämä yleensä ilmeisen tilannetajuinen ihminen totesi asioista jälkeenpäin puhuttaessa että toiset sopivat kesähäihin mutta toiset tulevat mieleen olemuksensa perusteella: "Ajattele asiaa näin; olet suoraryhtinen, tommonen kun olet, vakaa ja aina ajoissa paikalla ja suhun voi luottaa etkä menetä (ainakaan selvinpäin) harkintakykyä. Ja osaat valita osuvimman muistovärssyn ja sulla on sopiva ääni lukemaan niitä adresseja." - Eli entinen partiopoika on muuttumassa ukoksi. - Mihin se välivaihe jäi..?

[Vieras0050]

Suomalaiset miehet eivät kyllä hevin näytä tunteitaan. Paitsi sitten sen seitsemännen kaljan jälkeen.

Itse taas hyvin tunteellisen ihmisenä, on välillä tehnyt mieli ravistella poikaystäviä hartioista, että 'voitko nyt ystävällisesti tuoda sielä sisältäsi jotain reaktiota ulos... myös jääkiekkopelejen loputtua'. 

Eikä pelkästään miehet. Suomalaiset ylipäätänsä saisivat mielestäni tuoda vahvemmin omaa ainutlaatuista persoonaansa ja tempperamenttiään esiin. Tämä on vaan niin valtavan ujo kansa. 

Toisaalta ilotytön työssä on nähnyt ja oppinut miehistä todella paljon ja nähnyt sitä tunteellista ja herkkää puolta. Olen oppinut arvostamaan heitä tämän työn myötä uudella tavalla.

Luulenpa, että miesten kulttuurissa sallitut rajat ovat tiukemmat kuin  naisilla. Että tavallaan se 'sopivan käytöksen kaistale' on kapeampi kuin meillä.

Toivottavasti se tulevaisuudessa löystyy.

[Vieras0029]

Toisaalta ilotytön työssä on nähnyt ja oppinut miehistä todella paljon ja nähnyt sitä tunteellista ja herkkää puolta. Olen oppinut arvostamaan heitä tämän työn myötä uudella tavalla.

Luulenpa, että miesten kulttuurissa sallitut rajat ovat tiukemmat kuin  naisilla. Että tavallaan se 'sopivan käytöksen kaistale' on kapeampi kuin meillä.

Toivottavasti se tulevaisuudessa löystyy.

Tuota olen joskus miettinyt, että hupakot saattavat nähdä miehistä eri asioita kuin esim. parisuhdekumppani.

Suomalaisessa kulttuurissa keski-ikäiseltä mieheltä on keskimäärin kielletty tunteiden osoittaminen, etenkin niiden negatiivisten. Jos niitä näytät, tehdään lastensuojeluilmoitus tai soitetaan poliisi paikalle, ihan vaan kostoksi ja aiheettomasti.

Mutta eipä se ole hupakonkaan homma toimia terapeuttina. Toisaalta hoitamalla miehen kroppaa, hoitaa samalla miehen mieltä 

[Jansku72]

Mä olen kans teini-iästä saakka, 30 vuotta, ihmetellyt tätä tunnemies-ilmiötä ja minusta se ei ole oikeen ikinä ottanut tuulta alleen. Tunnemiehet,itkevät miehet jne.
Jokainen ihminen on varmasti joskus helvetin herkkä ja itkee, ei siinä mitään.
Mä olen myös itse tosi herkkä ja siitä ei ole ollut muuta kuin vain ja ainoastaan haittaa.
Loppujen lopuksi mieheltä vaaditaan kuitenkin samoja asioita kuin aina ennenkin.

[Tibenius]

Kyllä miehetkin tunteitaan näyttävät, tai ainakin toimivat tunteidensa ajamana. Foorumeilla anonyymisti nimimerkkien suojissa. Sitä onkin osuvasti kutsuttu "pahan olon purkamiseksi".

[Azazello]

^Haha. Ei lisättävää.

Jos irl alkaa olemaan tuntemuksia, menen kyykkäämään salille.

[bbwnanna]

Entäs leidit, saako miehellä olla tunteita ja jos saa, niin saako niitä näyttää?

Miehellä ihmiskuntaan kuuluvana oliona on jokatapauksessa tunteita, joten tämä ei ole mikään lupakysymys. Tämä saako niitä näyttää -aspekti on aika vanhanaikainen, mutta toki yhteiskuntamme normeja mukaileva. Kaikki kuitenkin näyttävät tunteitaan jollain tavalla. Jokaiselle sallittakoon itselle sopiva tunteidennäyttöaste, kunhan se ei ole ristiriidassa muiden ihmisten olemisen kanssa. (Esimerkkinä vaikka se, että surusta itkeminen on ok, mutta huutoraivoaminen monta tuntia putkeen kerrostalossa keskellä yötä ei ole ok.)

Tunteiden näyttämistä oleellisempaa on mielestäni se, että ihminen/mies tunnistaa tunteensa.  Jos tunnistaa tunteensa, on hyvät mahdollisuudet myös käsitellä niitä rakentavasti. Sen avulla voidaan välttää noita aiemman esimerkin kerrostalokonflikteja.