Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Raportti: Ada-Sofia  (Luettu 4709 kertaa)

Paikalla Mustelmann

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1142
  • ****** Rakastajien aatelia
Raportti: Ada-Sofia
« : Marraskuu 25, 2022, 00:45:33 »
Naapurisivuston tarjontaa selatessani kiinnitin huomioni tämän 45-vuotiaan naishenkilön ilmoitukseen, jonka kuvat ja teksti saivat kiinnostukseni heräämään. En mitenkään erityisesti himoitse itseäni vanhempia naisia, mutta mielestäni reilussa ikäerossa on kuitenkin jotain kiehtovaa. Lisäksi nuoria neitoja löytyy aina ja kaikkialta, kun taas aikuisen naisen seuraa tuntuu olevan tarjolla harvemmin. Tapaaminen sovittiin lyhyessä viestinvaihdossa päivää ennakkoon, joten jäin odottamaan toiveikkaana, mitä tuleman pitää.

Kun sitten oli aika lähteä kohti määränpäätä, alkoi pieni kommellusten sarja. Suunnistin kävellen annettuun osoitteeseen Tampereen pimeässä illassa, mutta ulko-ovella minua ei odottanut kukaan, vaikka niin oli luvattu. Myöskään saamani kuvaus hotellirakennuksesta ei vastannut sitä pytinkiä, joka oli edessäni. Talon seinässä luki kuitenkin selvästi osoite, jonka nainen oli antanut. Kiertelin siinä ympäriinsä hetken aikaa ja kysyin lisäohjeita. Selvisi, että Ada-Sofia oli antanut väärän osoitteen, mitä hän tietenkin pahoitteli. Sain sitten oikean osoitteen, mutta en siltikään meinannut löytää perille. Aloin jo hermostua ja pelkäsin, että niin hermostuu tuolla jossain odottava nainenkin. Menin seuraavaksi kysymään läheisen kylpylän respasta apua ja sieltä sainkin selkeät ohjeet, minne pitää mennä. Käteni olivat jäässä ja minua hävetti, sillä olin reippaasti myöhässä, mutta lopulta Ada-Sofia todella otti minut vastaan.

Itse tapaaminen sujui oikein hyvin ja sisään päästyäni marraskuun pikkupakkanen karisi jäsenistä nopeasti. Seuralaiseni ei vaikuttanut lainkaan ärtyneeltä, vaikka myöhästelyni varmasti harmittikin häntä jonkin verran. Ada-Sofia jaksoi hymyillä ja olla aidosti läsnä, mistä olin erittäin kiitollinen ja olen vieläkin. Hän tarjosi juuri sellaista varttuneemman naisen huolenpitoa, jota ei parikymppisiltä saa. Ulkoisesti hän on oikein viehättävä, eli siro ja hoikka, mutta muotojakin löytyy. Suuhoito oli miellyttävän pehmeää ja lisäksi pippeli katosi yllättävän syvälle, mikä oli positiivinen yllätys. Minäkin pääsin esittelemään omia suullisia taitojani, mutta vain suuseksisuojan läpi, mikä olikin minulle eka kerta moisen kapistuksen kanssa. Ymmärrän suojauksen merkityksen, mutta olihan se muovikelmun lipsuttelu vähän mälsää.

Noin muuten kokemus oli erittäin miellyttävä ja rauhallisessa tunnelmassaan ehkä jopa romanttinen. Lopettelimme lähetyssaarnaajassa tiukasti toisiimme kietoutuneina ja pienen loppuhalimisen jälkeen olikin aika ottaa nopea suihku ja poistua takaisin kylmään ulkoilmaan. Pääni oli pyörällä, mutta en sentään eksynyt uudestaan. Ada-Sofia oli oikein hurmaava uusi tuttavuus, jonka luo menen mielelläni uudestaankin.

Poissa Timppa

  • Jr. Member
  • Viestejä: 58
  • * Kelpo kaveri
Vs: Raportti: Ada-Sofia
« Vastaus #1 : Helmikuu 04, 2024, 21:31:20 »
Komppaan täysin, käyty ja koettu hyvällä lopptulemalla!