[Mustelmann]

Aloitin lukemaan viidettä Noituri-kirjaa, nimeltään Tulikaste. Suoraan puolasta käännetty suomennos tuntuu jälleen erittäin mukavalta lukea. Slaavilaisessa fantasiassa on sellaista melankoliaa ja hirtehistä huumoria, joka sopii hyvin suomalaiseen mielenmaisemaan.

[FortySexN2]

Maaliskuun lopussa scifi-leffa Operaatio Ave Maria saa ensi-iltansa. Aloitin lukemaan uusiksi kirjaa mihin leffa pohjautuu. Se tietenkin poistaa leffan jännityksen, mutta ajattelen että leffa visualisoi luetun kirjan. Kirja on hyvin kirjoitettu ja tykkään kuinka tieteen ongelmanratkaisu tehdään kiehtovaksi.

[joey_t]

Olen kuuntelemassa Daniel Hurstin kirjakolmikon Lääkärin vaimo, Lääkärin leski, Lääkärin rakastajatar tuota viimeistä osaa, kaksi aiempaa kuuntelin ensin.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä, molemmat naisia. On Fern Dewlin sekä Alice, jonka sukunimeä en muista, toki se jossakin kohdin mainitaan. Molemmat naiset ovat tahoillaan naimisissa, Fern lääkärin kanssa jonka kanssa Alicelle on salasuhde. Alicen mies saa asian selville, etsii Fernin ja kertoo asiasta hänelle. Fern sekä Alicen mies - jonka nimeä en myöskään muista, mies jää lopulta aika pieneen rooliin - päättävät antaa pettäneille puolisoilleen tilaisuuden lopettaa suhteensa mutta kun pettäminen ei lopu, petetty kaksikko päättää kostaa.

Tästä käynnistyykin mitä melkoisin tarina. Tarina, jossa päähenkilöt Fern sekä Alice päätyvät mitä melkoisimpiin tekoihin ja epäoikeudenmukaisilta tuntuviin kohtaloihin. Tarina saa monia mielikuvituksellisia käänteitä, usein lukijana koin pettymyksen tunteita mutta niin mielenkiintoista tämä on että suurella mielenkiinnolla seuraan kolmannenkin kirjan loppuun. Suomeksi näitä ei ole enempää ja en tiedä, saako tarina lopullisen pisteensä kolmannen kirjan lopuksi joskin elän siinä luulossa että englanniksi sarjassa on neljäskin osa. Jos on niin eiköhän pian sekin suomenneta.

Tälle vahva suositus.

[BrockLanders]

Ei itse asiassa enää luvussa, mutta tuossa vuodenvaihteessa tuli luettua ranskalaisen Olivier Norekin "Talven Soturit" (Les Guerriers de l'Hiver). Kirja kertoo Talvisodasta tai lähinnä tarkka-ampujalegenda Simo Häyhästä. Myös hänen esimies, Aarne "Marokon kauhu" Juutilainen, on kirjassa melko suuressa roolissa. Tarinassa ei ollut sinänsä oikein mitään uutta, kun jossain vaiheessa elämää luin niin paljon toisesta maailmansodasta kertovia kirjoja, että aihe tulee vieläkin vähän korvista ulos. Piti kuitenkin mielenkiinnosta tarkistaa mistä on kyse, kun Ranskassa teos on ollut sekä kriitikoiden että lukijoiden suosikki.

Teos on periaatteessa historiallisiin dokumenttihin perustuva, mutta se on kirjoitettu romaanimuotoon niin vetävästi ja helposti lähestyttäväksi, että hyvin nopeasti suosion syyn ymmärtää. Ei tarvitse olla sotahistorian tuntija tai edes erityisen kiinnostunut aiheesta, että lyhyen kirjan saa nopeasti ahmittua loppuun. Olivier Norekin kertojanlahjat (ja myös suomennos on ilmeisen hyvä) ovat sitä tasoa, että lukiessa tajuntaan piirtyy monesti visuaalisesti elokuvamaisen tarkka käsitys tapahtumista. Mielenkiintoista oli myös lyhyet kuvaukset Neuvostoliiton upseerien kokemuksista ja miten myös omiaan kohtaan mielipuolinen kulttuuri vastapuolella oli (ja on epäilemättä edelleen).

[AnniAuringonkukka]

Susan Griffin - The Book of the Courtesans: A Catalogue of Their Virtues

[BrockLanders]

Laitetaan vähän tuoreempaakin lukuraporttia. Mulla on ihan liikaa aukkoja yleissivistyksessä, mutta paikkasin yhden lukemalla vihdoin Ernest Hemingwayn "Jäähyväiset aseille" (1929).

Tuo on sekä rakkaustarina että sotaromaani, mutta itse etulinjan oloja siinä ei juuri kuvailla, koska päähenkilö (paljolti Hemingwayn alter ego) on lääkintäjoukkojen kuljetusupseeri. Vaikka amerikkalainen luutantti Henry on vapaaehtoisena Italian riveissä ensimmäisessä maailmansodassa, niin hän on melko nihilistinen ja ainakin itselleni hyvin samaistuttava hahmo. Häntä ei juuri ideologiat kiinnosta, vaan hyvä ruoka, hyvä juoma ja hyvät naiset. Hemingway (kuppimiehiä itsekin) kuvailee niin antaumuksella joka luvussa mitä alkoholia ja ruokaa kiskotaan naamariin, että houkutukselle herkkänä suu rupesi useasti napsumaan ja senhän arvaa miten siinä mun kohdalla kävi.

Vaikka romaani ei käsittele sotaa kovin yksityiskohtaisesti, niin siitä tulee silti läpi hyvin se tunnelma kuinka järjetöntä touhua koko WW1 oli. Miljoonia miehiä tapatettiin ilman mitään varsinaista suurta syytä, mutta silti yksilötasolla vain läheisen kohtalolla on merkitystä. Tässä tapauksessa se läheinen on luutnantti Henrylle hänen rakastamansa englantilainen hoitajatar Catherine. Kirja päättyy koruttomasti kuin seinään ilman erityistä dramatiikkaa ja saa muistamaan, että elämän lyhyistä onnen hetkistä pitää nauttia silloin ovat tarjolla, eikä suunnitella ja miettiä liikaa tulevia.