Viihde ja kevennykset > Kaatopaikka

Mitä kirjaa luet/kuuntelet?

<< < (128/133) > >>

Granado:
Aloin lukemaan uudestaan opiskeluaikaisen tuttavani, nykyisen Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professorin, Veli-Pekka Lehtolan kirjoittamaa kirjaa Wallenius. Korkeiden upseerien henkilöhistoriat eivät minua suuremmin kiinnosta, mutta Kurt Martti Wallenius on jotenkin toista maata. Walleniuksen henkilö liittyy kaikkiin merkittäviin tapahtumiin itsenäisen Suomen historiassa ennen jatkosotaa, ja hänen elämänvaiheensa ovat kuin jostakin jännityskirjasta yllättävine ja omituisine käänteineen. Suomalaiselle jääkärikenraalimajuri Walleniukselle ei ole pystytetty muistopatsasta eikä häntä ole kohotettu kansakunnan kaapin päälle, sillä Wallenius oli aivan liian omalaatuinen ja monikasvoinen hahmo sopiakseen vakaaseen suomalaiseen kaanoniin. Epäsovinnaisesti käyttäytyvä Wallenius oli lisäksi Mannerheimin epäsuosiossa ihan jääkäriajoista lähtien. Wallenius oli sivistyksellisesti ja opillisesti päätä pidempi aristokraattista ja kunniastaan tarkkaa Mannerheimia, joka ei tällaisesta miehestä pitänyt. Talvisodassa Wallenius lapinrintaman komentajana pysäytti neuvostoliittolaisten voimakkaan hyökkäyksen ja nousi sen takia kansainvälisen lehdistön suureksi suosikiksi, joka Rovaniemen Pohjanhovissa piti tiedotustilaisuuksiaan suurelle joukolle ulkomaisia lehtimiehiä. Kateellisen Mannerheimin mitta vähitellen täyttyi, ja talvisodan jälkeen Wallenius sai toisen kerran kenkää armeijan palveluksesta. Tästä kyrpiintyneenä Wallenius hylkäsi sotilasuran lopullisesti ja muutti vaimonsa kanssa pysyvästi asumaan Lappiin Marrasjärvelle vanhaan tukkikämppään alkeellisiin oloihin. Walleniuksesta tuli Lapin mies, joka oli vuosikymmeniä keskeinen henkilö Lapin kulttuuri- ja kirjallisuuselämässä. Wallenius julkaisi kuusi lappiaiheista kirjaa, jotka ovat kaikki Lapin ihmisten ja harrastajien parissa klassikoiden maineessa. Vasta vanhuuden koittaessa ja voimien vähetessä Wallenius muutti vuonna 1976 82-vuotiaana vaimonsa kanssa takaisin Helsinkiin. Wallenius kuoli Helsingissä 90-vuotiaana vuonna 1984.   

RobertLey:
^ Meikäläinen lukenut mm Lasse Laaksosen "Kynän ja miekan kenraali" sekä Sakari Kännön elämänkerran Moskusta sekä Walleniuksen yhteisistä retkistä Lapin kairoilla.

Tunnettu oli K.M.Walleniuksen sanonta (Marskia koskien): "Saman verran on viinaa juonut kuin minäkin. Minä olen tehnyt sen vain rehellisemmin." - "Rehellisemmin" tarkoitti "näkyvämmin."

Niitä oli useampia Jääkäreitä joihin iski Lapin kuume ja jäivät sinne (joko paikallisiin rajavartiostoihin tai muuten.) - Kirjailija, Jääkäriluutnantti E.N. Manninen oli heistä yksi (ennen kuin 'löysi paikkansa' poliisivoimissa), sitten ensimmäisen maailmansodan pommarijääkäri, Kilpisjärven r... venäläisten ammusvaraston räjäytykseen yhtenä neljästä Jääkäristä omin käsin osallistunut Jääkärikapteeni Vilho Armas Suvirinne joka taisteli Vapaussodassa Walleniuksen alaisuudessa pohjoisessa, ns "työllistettiin" 1920-30 lukujen vaihteessa virkailijaksi Yleisesikuntaan sekä Sota-Arkistoon kunnes lähti takaisin pohjoiseen (vaikka olikin alunperin uusmaalaisia) pienviljelijäksi ja käytännössä vähän "erakoksikin." Erno Paasilinnan Petsamo-historiikin mukaan oli viimeinen Mies joka alueelta lähti v. 1944 kun Petsamo jouduttiin luovuttamaan.

Walleniusta kävi tervehtimässä Marrasjärvellä mm runoilija Oiva Paloheimo joka kirjeessä kysyi mitä niillä korkeuksilla mies eniten tarvitsee? Wallenius vastasi että "paljon viinaa ja huonoja vaatteita."

Edesmennyt perhetuttu oli valmistuttuaan yhden talvikauden pohjoisessa harjoittelemassa ja näkikin muutaman kerran valkoiseen turkkiin ja komeaan karvalakkiin pukeutuneen Jääkärikenraalin linja-autossa. Oli asiaa maalikylille kauppaan, apteekkiin ja "tehtaan myymälään" joiden tuotteista otti joskus sen suuruiset moukut että saattoi vähän nukahtaa paluumatkalla linja-auton takapenkille.

Granado:
^Opiskelin historiaa 1980-luvulla Oulun yliopistossa ja muistan hyvin, kun Oulu opiston rehtori Matti Lackman, joka oli myös Oulun yliopiston historian laitoksen dosentti, piti meille hienoa luentosarjaa talvisodasta. Lackman oli tehnyt väitöskirjan Lapin talvisotaan liittyen, ja oli nuorena maisterina saanut audienssin Helsinkiin Kurt Martti Walleniuksen kotiin. Lackman kertoi, että häntä jännitti ihan pirusti jääkärikenraalimajurin, josta kerrottiin niin paljon toinen toistaan hurjempia tarinoita, tapaaminen. Mutta Wallenius oli tullut jo kerrostalon ulko-ovelle vastaan ja kätellyt ystävällisesti. Sisällä kotonaan Wallenius oli sanonut, että "tässä  huushollissa ei sitten tarjota kahvia", ja oli korkannut konjakkipullon. Siinä he sitten olivat tunti tolkulla jutelleet konjakkia naukkaillen ja Wallenius oli laveasti vastaillut kaikkiin Lackmanin esittämiin kysymyksiin. Walleniushan oli 1937-38 Kiinassa sotakirjeenvaihtajana ja kotona oli ollut paljon siltä reissulta mukaan tarttunutta esineistöä. Aika eksoottista kamaa muinaisista pääkalloista lähtien. Siihen aikaan eivät tainneet nuo tullimääräykset kovin ankaria olla.

Walleniushan oli kirjallisuuden maisteri Helsingin yliopistosta vuodelta 1915 (lahjakas kaveri opiskeli kolmessa vuodessa ylioppilaasta maisteriksi) ja Lackman kertoi, että hänellä oli viiltävän terävä muisti vielä iäkkäänä miehenäkin. Wallenius oli innostuneena siteerannut pitkiä pätkiä Homerosta ja Shakespearen Macbethia. Talvisodan tapahtumat Wallenius oli muistanut tarkasti. Walleniushan käytti ensimmäisenä sitä ns. mottitekniikkaa Pelkosenniemen taistelussa 17. -19- joulukuuta 1939. Suomalaisten kolme pataljoonaa saartoi ja pilkkoi venäläisen jalkaväkirykmentin 273. Taistelun jälkeen eloonjääneet neuvostosotilaat pakenivat sekasorron vallassa ilman raskasta kalustoaan.

Wallenius oli legenda jo eläessään ja hänestä liikkuu paljon erilaisia tarinoita. Osa varmasti vähän liioiteltujakin. Vaikka Walleniukselle konjakkiryyppykin maistui, niin ehkä sekin on ollut kuitenkin ainakin jossakin määrin kohtuullista, sillä Wallenius eli kuitenkin 90-vuotiaaksi asti, mikä on tietenkin hyvin kunnioitettavan korkea ikä. Wallenius oli 61 vuotta (1920-1981) naimisissa nuoruuden rakkautensa kirjailija Anni Walleniuksen (os. Joensuu) kanssa, ja heillä oli avioliitosta kolme tytärtä, joista Lapin yliopiston kunniatohtori Leena Peltola oli arvostettu kuvataidealan vaikuttaja ja Ateneumin apulaisjohtaja.

RobertLey:
^ Juu kyllä Matti Lackmanin "Suomen vai Saksan puolesta - jääkäreiden tuntematon historia" hyllystä löytyy Matti Lauerman varhaisemman teoksen "Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona n:o 27" sekä Jääkärimatrikkelien viereltä -joista Isovaarikin löytyy. Samoin alkuteoksensa aiheelle - ja käsittelytavalle Jääkäriliikettä kohtaan 90-luvulta eli "Jääkärimuistelmia." Myös Etsivän Keskuspoliisin, Kalterijääkäri Esko Riekin elämänkerta tutkittu ilmestyessään.

Kurt Martti Walleniuksella, samoin kuin Aarne Sihvolla (niin ikään Riekin kanssa Shpalernajassa vv 1916-1917 vangittuna istuneena) ynnä muilla Jääkäriaktivisteilla ja - värväreillä oli tosiaan viiltävän terävä muisti. Erityisesti niillä Pommareilla ja muilla Jääkäreillä, kuten esim Antti Isotalolla, "Pikku-Jussi" Väisäsellä joka kaatui Vienan heimosotsretkellä, Kaapo Viitaharjulla joka joutui suomalaisten santarmien käsiin sekä Reino Vuolteella joka kaatui Vilppulassa.

Hyvin muistivat ne "ystävänsä", jotka toimivat venäläisten laskuun, antoivat heidät ilmi ja sitten Vapaussodan jälkeen hankkiutuivat vähin äänin voittajien puolelle kuka mihinkin virkaan.

Eli kuten Wallenius kirjoitti tutkintovankeudessa 1931:

"Minähän tunnen tämän rakkaan kansani. Muistan sotavuosilta, kun tulin maahani, maailmansodan rintamilta, miten se ajatti minua pitkin Lapin erämaita, kirgiiseillä tai poliisikoirilla tai myi minua santarmeille 30 hopeapfenningistä. Silloinhan tunturinnokassa Tornionjoen kairalla, josta näköala oli valtaisa laaksomaihin, tunteemme tiivistyivät määritelmään; kaunis on tämä maa, mutta hattumainen sen kansa."

Viinamäen Miehenä (ja kovana ulkoilmaihmisenä) kuului ehkä samaan kastiin kuin Vaikeneva Kenraali Aksel Airo (1898-1985), joka (hyvin) vanhoilla päivillään totesi; "Täytyy sitä kai ottaa fingerporillinen konjakkia, kun ne kaikki minua raittiimmat kenraalit soittelevat jo harppua pilven päällä." - Tapaus koski lähinnä niitä jotka olivat ensimmäisinä valittamassa Kenraalin viinankäytöstä Mikkelissä.

Hyvä muisti oli myös ns Simon Kahakkaan syksyllä 1916 osallistuneella Jääkärikenraali Väinö Vainiolla, joka piti huolen että heitä Värväystehtävissä Simon metsäkämpällä r... venäläisten apuna toimineet suomalaiset konstaapelit saivat potkut Vapaussodan jälkeisestä Valkoisesta Armeijasta.

"Kun mies on myynyt maansa kerran, semmoinen tekee sen varmasti uudelleenkin."

Vieras1873:
Tunna Milonoff LIEKKI.

Tässä on mies joka ei esittelyjä kaipaa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu