Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Korruptio – Rantautuuko se ulkomaiden tavoin lähivuosina enemmän myös Suomeen?  (Luettu 2508 kertaa)

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Entä kuka muistaa Valco-pyykin eli  Valtion kuvaputkitehtaan monimutksiset suhmuroinnit?🤣.
Totuus voi olla niin että Suomi on todellisuudessa erittäin korruptoitunut maa. Korruptio täällä ei näy missään tilastoissa koska se on niin syvällä hallintorakenteissa johtuen suomalaisten nöyrästä asenteesta esivaltaa kohtaan. Muualla nousee mellakoita siinä missä suomalainen jupisee ja hyväksyy tilanteen.

Tämä.

Täällähän maassa on siis sekin, että korruptiolainsäädäntöä ja siitä seuraavia sanktioita eli rikosoikeudellisia rangaistuksia voisi myös kehittää, jotta tuomiot tuntuisivat luotaantyöntävän pelottavilta edes yrittää niiden takia riskeerata kenenkään omaa yritystoimintaa tai poliittista uraa.

Ja voisi samalla myös määritellä tarkemmin millaiset keinot ovat korruption muotoja tarkemmin käytännössä ja esimerkein sekä minkälaiset toimet ajavat epärehellisesti yritysten saamia etuja muihin kansalaisiin ja tahoihin sekä ympäristöön verraten kokonaisuudessaan. Tämähän kuuluisi selkeästi kirjata ja lukea jo lainsäädännön luvuissa, artikloissa ja pykälissä.

Eduskunnan mietinnöissä jo vuonna 2007 näitä oltaisiin voitu kantaaottavammin käsitellä. Vaan ketä istuikaan silloin hallituksessa ministerinsalkkuineen?

Lisäksi ihan taviskansalaisia voisi valistaa esimerkiksi kasvatustieteellisin ja opetustieteellisin menetelmin vaikkapa jo ihan peruskoulusta ja lukiosta lähtien nykyistä enemmän. Korruptiosta, lainsäädännöstä, kansallisesta ja kansainvälisestä tilasta lähtien tapausesimerkkejä unohtamatta.

Joku tiesi kertoa sanojensa mukaisesti näinkin, että esim. nykyinen kaivoslainsäädäntökin on vielä edelleen suunnilleen kehitysmaiden tasolla, koska yhdessä nykyisen korruptiolainsäädännön kehittymättömyyden kanssa tämähän saattaa mahdollistaa jopa sangen mielipuolisen toiminnan maankäytön (ja sen muilta riistämisen suhteen) yritysten ja poliitikkojen näin halutessaan.

Mitään suurempia rajojahan ei muka joidenkin mielestä tänne hyiseen pohjolaan tarvitse edes asettaa. Vaan osattiinko niitä tiettyjä juttuja nyt niin muuallakaan maailmassa ilman rajoja hoitaa...?
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 18, 2021, 19:34:20 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Vieras0240

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2999
  • * Kelpo kaveri
Korruptoitunut raha liikkuu siinä missä muukin raha. Samallalailla ne korruptaattorit ostaa taloja ja asuntoja, sekä käyvät ravintoloissa ym. kun ei korruptoituneet.

Keskimääräisesti kokonaistalouden kannalta sillä ei ole merkitystä (jos oletetaan, että raha ei mene ulkomaille).

Kyllä sillä vaan on merkitystä. Mutta tavalliset rivikansalaisethan eivät näistä asioista tiedä vielä laajemmin, ennen kuin ne eri saittien kautta tuodaan yhä maanläheisemmällä selkokielellä päivänvaloon.

Ensinnäkin korruptio mahdollistaa sellaisten etujen saamisen, joihin yrityksellä ei ole toimivaltuuksia lailliselta pohjalta. Lahjonta sekä antavana että ottavana osapuolena ja lisäksi viranomaisten kautta hyödynnettävä salassapitosopimusten rikkominen tai kiertäminen sekä yrittäjien omien verkostojen luomat salaisuudet tavallisen kansan ulottumattomilta tietenkin suuryrittäjiä hyödyttävät.

Mitä tämä kaikki siis aiheuttaa? Sen, että yritykset vähän niin kuin ostavat tavallista kansaa kuuntelematta tavallisen kansan puolesta ääniä, joita he voivat käyttää sitten rahoituspohjaltaan rakennuksien, kaivosten ja muita maankäyttökaavoituksia hyödyntäviin tarkoituksiinsa. Ja tätä tapahtuu niin kunnallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Jos rakentaisin kerrostaloja ja joku korruptaattori tulisi ja haluaisi ostaa minulta kerrostalon niin tuskin valittaisin. Tuskin kukaan muukaan vastaavassa tai samankaltaisessa tilanteessa.

Tässä näköjään yritetään hämätä viemällä keskustelua pois varsinaisesta aiheestaan, mutta korjaa toki, jos olen käsittänyt väärin. Sellaista nimittäin sattuu joskus täälläkin päässä.

Tämä esimerkkisi ei vain vaikuta kovin relevantilta tähän kohtaan, koska esimerkiksi erilaiset kaivoshankkeet (uraani ja ydinvoima myös huom.) ovat tehneet selväksi sen, että tavallisen maaseutuasukkaan maatilat ja omakotitalo tarvittaessa vaikka pakkolunastetaan. Ei minkään kiinteistön omistajan, joka on useimmiten yrittäjä tai sijoittaja eikä mikään tavallinen rivikansalainen.

Jos siis esim. minä omistaisin omakotitalon vaikkapa Sotkamosta ja se viedään Talvivaarahankkeen takia alta, en olisi kyllä riemastunutkaan. Siitä omakotitalon pakkolunastuksesta ei muuten makseta edes markkinahintaa, vaan ehkä korkeintaan puolet tai murto-osa. Enkä poliittisesti ole asiaan saanut vaikuttaa silloin millään tavalla.¨Ääntäni kaivoshanketta vastaan ei ole otettu huomioon, koska poliittiset kunnanvaltuutetut ja yrittäjät ovat yhteistyötä tekemällä korruption ja lahjonnan keinoin ikään kuin ohittaneet oman näkemykseni kaivoshankkeesta. Eli ikään kuin he olisivat ostaneet tiettyä asukaspopulaatiota koskevat äänet, vaikka näkemys kyseisellä asukasryhmällä olisi täysin eriävä käsitys ja mielipide koko hankkeesta sekä luonnon ja ympäristön turmelemisesta.

En usko, että hupakko soimaisi asiakasta jos se raha tulisi korruptaatiosta. Jos se raha olisi (vaikka aloittajalle) esim. 10 000,00€/kk niin veikkaan, että jos asiakkaan korruptaatio loppuisi, niin enemmänkin harmittaisi sen kympin menetys kuussa.

Huoli ja murhe tulee siitä, että ihminen pelkää, että valuuko se minulle?

Jos työ on istua panderollien kanssa Manskulla niin huoli on todennäköisesti aiheellinen

Minä en karta asiakkaita jatkossakaan tai kanna palveluntarjoajan työaikana huolta siitä, miten kukin asiakas on tulonsa tienannut. Tulipahan nyt ainakin kerralla sanottua.

Mutta yleistä julkista keskustelua laajemmassakin mittakaavassa tai jopa mediassa voin kyllä järjestää enenevissä määrin silti, koska se on valinnanvapauteen ja oikeuteen perustuvaa kuitenkin. Unohtamatta tietenkään sananvapautta.

EDIT: Ja tämän kaiken takia vielä ihmetellään, miten niin yrittäjyyden ja politiikan yhteistoiminta ja sekoittaminen keskenään ei muka aiheuttaisi seurauksia em. mittakaavalla.

Raha liikkuu. Vain sillä on väliä

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Raha liikkuu. Vain sillä on väliä

Ai on vai? Okei sieltähän se tulikin. Kuulitteko kaikki?

Aivan kuten esim. joillekin vain Suomen Keskustan pystyssä pysymiselle vuodesta toiseen on väliä, ihan yhtä lailla. Eli siis että se saa olla joka eduskuntavaaleissa mahdollisimman keskiössä ja seuraavat vuosisadatkin pysyä nimenomaan pystyssä, samoin kun rahakin on joillekin ihmisille todella tärkeää ja viis vaikka mistään hiton kauniista luonnostakaan heidän keskuudessa. Että tietäkääpäs sitten samalla tämäkin vielä.

Ja nyt seuraavaksi vielä illan ihanan keventävän setin pariin.❤️

Tiedättekö mikä pystykorva koirarotuna muuten on? Se on ainoa koirarotu, joka nimenomaisesti on haukuttu pystyyn, jotta se pysyisi mahdollisimman hyvin pystyssä.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 18, 2021, 20:13:11 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa M.U. Tiainen

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2680
  • ***** Huikea tyyppi
Se on rantautunut jo aikoja sitten. Historiaa en jaksa käydä läpi, mutta nykyään siihen liittyy olennaisena sanana ilmastonmuutos ja kaikki jotka tuohon jaksavat lähteä mukaan saavat osansa yhä vähenevästä ja jo käytännössä syödystä kakusta.

Poissa M.U. Tiainen

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2680
  • ***** Huikea tyyppi
Niin ja se kevennys: Pystykorva on Suojeluskunnan versio Mosin- Nagant M1891 kivääristä eli M28, jolla Simo Häyhä omien sanojensa mukaan ampui talvisodassa yli 500 ...ä.

Poissa Vieras0265

  • Sr. Member
  • Viestejä: 6563
  • * Kelpo kaveri
Simo Häyhä was the real deal. Respect!