Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Alettiin yrittäjäksi  (Luettu 2135 kertaa)

Poissa joey_t

  • Sr. Member
  • Viestejä: 5259
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Alettiin yrittäjäksi
« : Lokakuu 30, 2021, 10:56:13 »
Taas kerran, eräänä iltana istuttiin Granadon kanssa iltaa Jumpru Pubissa. Parannettiin siinä samalla maailmaa joka alkoikin olla jo melko hyvä kunnes puhe siirtyi palkansaajan asemaan. Onhan kyseessä epäkohta kun vieraalta palkkansa saavan duunarin kuukausittainen tili on niin pieni etenkin kun huomioidaan verotuksen vaikutus. Toista olisi yrittäjänä: ansiotaso paranisi selkeästi ja maan tavan mukaisesti verot voisi kiertää. Lisäksi pääsisi nauttimaan startup-rahasta sekä lukuisista muista tukiaisista, joita yhteiskuntamme tarjoaa yrittäjille avokätisesti. Iltaoluet olisi edustuskulu ja nekin voisi kuitata firman luottokortilla ja maksattaa veronmaksajalla.

Ainahan ihmiset ovat puhuneet mutta meistä vain osa toteuttaa aikomuksensa. Me ollaan Granadon kanssa enemmän tominnan miehiä kuin puhe-, niinpä löimme kättä päälle ja päätimme alkaa yrittäjiksi. Me on hommattu liiketila, se on kivijalassa Rotuaarilla. Siihen tulee meidän lyhyttavarakauppa. Voi olla että myydään jatkossa pidempääkin tavaraa kunhan liikkeen toiminta alkaa vakiintua. Kysellään sitten myöhemmin Jimmy-sedältä olisiko mahdollisuus toimittaa myös meidän asiakkaidemme tarpeisiin.

Mutta toistaiseksi aikamme on mennyt liiketilan sisustamisessa. Eilen perjantaina pidettiin kahvitaukoa ja Granado totesi minulle että hän voisi lyödä vetoa sen puolesta että kohta liikkeen ovi aukeaa ja sisälle astelee asiakas joka kysyy mitä me myymme? Hörppäsin juuri kahvia enkä ehtinyt edes vastata Granadon haasteeseen kun ulko-ovi avautui ja sisälle asteli Nimara. Oli Oulussa yhdistetyllä loma/työmatkalla ja päiväkävelyllä vieraili liikkeessämme. Käynnistyi seuraava dialogi.

Nimara: "Mitä te myytte?"
Joey_t: "Persereikiä."
Nimara: "On vissiin kauppa käynyt hyvin kun on enää kaksi jäljellä?"

Poissa Villerius

  • Sr. Member
  • Viestejä: 15154
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #1 : Lokakuu 30, 2021, 11:13:55 »
^
Aivan loistava  :laught: :whipping:
”Opi rakastamaan vihaa. Syleile sitä. Nauti siitä. Olet ansainnut sen. Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja jokaisella tulisi olla mielipide sinusta. Vihaajat ovat positiivinen ongelma. Kukaan ei vihaa hyviä, he vihaavat parhaita.”
- Kobe Bryant

Poissa M.U. Tiainen

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2680
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #2 : Lokakuu 30, 2021, 11:51:56 »
Onnea yrityksen perustamisen johdosta.

Verotus on aina vähän vaikea asia, joten suosittelen ottamaan yhteyttä asiantuntijaan, joka selittää asian Teille selvällä Oulun murteella.

https://www.youtube.com/watch?v=9B4M6TfpwwY

Poissa orjamies

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1779
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #3 : Lokakuu 30, 2021, 12:36:25 »
Kohta on sijoitus enkelit isojen rahasäkkien kanssa ovella rasvatkaa saranatkin =)
kysyvälle vastataan

Poissa Vieras0234

  • Full Member
  • Viestejä: 308
  • * Kelpo kaveri
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #4 : Lokakuu 30, 2021, 13:46:40 »
Nautimme Jumprussa Pilsner Urguellia ja otimme kyytipojiksi aina välillä terwasnapseja. Paljastin myös oman jo pitkälle kehittämäni liikeidean. Olen aina tuntenut suurta kiinnostusta naisten alusvaatteita kohtaan. Se on oikeastaan jonkinasteinen fetissi. En kuitenkaan itse harrasta pukeutumista naisten alusvaatteisiin, koska roteva ja lihaksikas vartaloni ei tee oikeutta näille jumalallisille erotiikan välikappaleille. Oulusta ja koko Suomesta puutttuu laadukas naisten alusvaatteita myyvä erikoisliike, jossa asiantuntevaa palvelua saisi juuri niiltä henkilöiltä jotka eniten ymmärtävät kauniin naisvartalon verhoamisesta tyylikkästi suurta salaisuutta raottaviin rintaliiveihin, pikkuhousuihin, sukkanauhaliiveihin...

Minulla oli jo kivijalkaliikkeen nimikin valmiina. Se olisi Liivit Boys. Armanin mittatilaustyönä tehtyihin tyylikkäisiin pukuihin pukeutuneet Monsieur Granado ja Monsieur joey_t ottaisivat asiakkaat vastaan sivistyneesti eurooppalaisilla poskisuudelmilla. Aluksi nauttisimme asiakkaiden kanssa lasilliset kuohuviiniä tuoreiden mansikoiden ja kermavaahdon kera. Sitten siirtyisimme palvelemaan naisasiakkaita. Ensiksi ottaisimme mitat riisutuneiden asiakkaidemme vartaloiden kriittisistä kohdista. Emme tarvitsisi tähän mitään räätälien mittanauhoja, vaan harjaantuneet kätemme kyllä hellällä kosketuksella rekisteröisivät aivoihimme tarvittavat tiedot. Naisten alusvaatevalikoimassa meillä olisi edustettuina kaikki kansainväliset laadukkaat merkkituotteet, ja myös oma jatkuvasti kasvava oma mallistomme olisi asiakkiden käytettävissä. Takahuoneessa ompelijat viimeistelisisvät alusvaatteet juuri asiakkiden toivomusten mukaisiksi.

Sana Liivit Boysin hyvistä ja laadukkaista valikoimista sekä asiantuntevasta palvelusta leviäisi kulovalkean tavoin myös etelän kaupunkeihin. Ja kohta se saavuttaisi Euroopan metropolit ja maailman muodin keskukset. Avaisimme sivuliikkeitä Pariisiin, Roomaan, Lontooseen, Barcelonaan, New Yorkiin, Tokioon, Dubaihin, Ranskan rivieralle...Maailman muodin ykkösnimet, mannekiinit, filmitähdet, kuuluisimmat somevaikuttajat, sanna marin...olisivat vakioasikkaitamme. Ympäri maailmaa olisi levinnyt sanoma Monsieur Granadon ja Monsieur joey_t:n maagisten käsien hyväilevästä kosketuksesta ja Ouluun tulvisi kuuluisuuksia ympäri maailmaa. Oulun vasta uusittu lentokenttä kävisi pieneksi, kun suuret yksityiskoneet lennättäisivät biljonäärejä rakastajattarineen Ouluun asiakkaiksemme. Oulu kohoaisi maailman suurten metropolien rinnalle kiinnostavuutensa suhteen.

Joey-t:n kanssa me upporikastuisimme ja rakentaisimme Omaniin hulppeat kartanot, joiden yhteydessä olisi korkeatasoiset levytysstudiot ja suuret elokuvastudiot. Siirtäisimme sitten pikku hiljaa bisneksemme viihde-elämän saralle  :).

Poissa RobertLey

  • Sr. Member
  • Viestejä: 5029
  • ********* Foorumihierarkian huipulla
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #5 : Lokakuu 30, 2021, 13:50:54 »
^ ^^^^^ Nonni, tässähän on jo suunnitelmat niin pitkällä että eikun kivijalkaliikettä vaan pystyyn  ;D !

Poissa HarryPotter

  • Sr. Member
  • Viestejä: 6789
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #6 : Lokakuu 30, 2021, 18:53:29 »
Hyvä, että ideoita löytyy  :drinking: ja tsemppiä  :drinking:
Seksi, sali, sauna ja saunaolut ;) No ehkä muutakin! ( 57 - 70 - 30 )

Poissa Jousimies2012

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2655
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #7 : Marraskuu 05, 2021, 07:13:06 »
Nimara: "Mitä te myytte?"
Joey_t: "Persereikiä."
Nimara: "On vissiin kauppa käynyt hyvin kun on enää kaksi jäljellä?"
Ei perhana, sinne meni aamukahvit näppikselle  :laught: :laught:
Opettelee kielihommia… 😜

Poissa M.U. Tiainen

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2680
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #8 : Marraskuu 07, 2021, 01:29:13 »
Meikäläisen kautta saa sitten hölmöläisille perseitä 101121 alkaen.


Poissa Vieras0228

  • Jr. Member
  • Viestejä: 55
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Alettiin yrittäjäksi
« Vastaus #9 : Marraskuu 12, 2021, 10:56:15 »
Näin joulun alla kannattaa antaa kinkku kylkiäisenä, itse olen mieltynyt n.60kg:kinkkuihin