Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Lorena XL  (Luettu 3687 kertaa)

Poissa hb1

  • Full Member
  • Viestejä: 110
  • * Kelpo kaveri
Lorena XL
« : Syyskuu 17, 2021, 10:58:53 »
Lorena XL (ja Isabella Bigcock)

Huomasin, että tämä kaksikko on taas tullut takaisin Suomeen ja sen jälkeen en osannut ajatella mitään muuta kuin upeaa, hikistä,pitkää duosettiä Lorenan ja Isabellan kanssa, maksoi mitä maksoi.

Soiteltiin ja tekstailtiin detaljit ja sanoin että tulisin vasta parin päivän päästä kun pääsen käymään hesassa. Etukäteen varattuja aikoja nämä eivät suostu ottamaan, mikä on ymmärrettävää peruuntumisten suhteen.

Varsinaisena toimintapäivänä Isabella oli valitettavasti estynyt ja olin jo melkein luovuttaa leikin siihen paikkaan.  Lorena käyttäytyi hyvin ammattilaismaisesti ja kärsivällisesti asiakaspalvelutaidoissaan eikä lähtenyt ruinaamaan rahojani eikä mitään sellaista -- superkiinteine pakaroineen ja kauniin olemuksensa hurmaamana Lorena sai minut sitten kuitenkin viettämään tunnin one-on-one.

Lorena on tosi rakastettava ja ilo on herkässä. Kun mennään petipuuhiin niin osoittautuu selväksi, että Lorena osaa sekä rakastella että nussia. Toivoin kovaa panoa ja sitä kyllä sain. Lorena osasi eurooppalaisia juttuja, jotka tekivät menosta kiihkeätä. Lisämakua antoivat miedot dominateemaiset elementit.

Mutta valitettavasti nimen lisä "XL" ei pidä ihan paikkaansa ja myös meisselin kovaksi saamisessa oli hieman odottelua, mutta ehkä olin vain malttamaton. Lisäksi kielitaito oli taas tosi huono: jos on jotain asentoja joita haluat kokeilla niin tuo kuvakirja mukanasi.

Kuvat on silti aitoja, saat mitä luvataan. Mutta älä ylihypetä itseäsi liikaa ennen tapaamista.

Kämppä on jaettu tois(t)en kanssa -- oletan että Isabellan. Sieltä kuului jotain karjahtelua. Ilmeisesti hyvä meno päällä. Hieman oli törmäilyn vaaraa ilmassa mutta varmaan kanssaturskan kanssa olisi uskaltanut päivänjatkot toivottaa.

Kokonaisarvosanana: luksuspalvelua sain. Lorena näytti minulle tiet tähtiin ja muitakin taivaankappaleita. Kiva täyspilvinen syysilma odotti minua ulkona. Pankin mittari sanoi 8 °C. Siinä tarkeni tepastella parkkitalolle juuri päättynyttä sessiota muistellen.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 17, 2021, 11:00:44 kirjoittanut hb1 »

Poissa Vieras1462

  • Newbie
  • Viestejä: 20
  • * Kelpo kaveri
Vs: Lorena XL
« Vastaus #1 : Syyskuu 17, 2021, 13:51:22 »
Kiitos, hyvä arvostelu!
Kyseinen leidi myös minun makuuni, mutta taidan viikonloppuna, jos kiireiltäni ehdin Helsinkiin käydä vierailulla hänen frendin Isabellan luona.

Tästä aika varmasti kirjoitan rapsat.

Voi olla että myös Isabellan 24cm varustus on Lorenan tapaan liioiteltu. 😊

Poissa hb1

  • Full Member
  • Viestejä: 110
  • * Kelpo kaveri
Vs: Lorena XL
« Vastaus #2 : Syyskuu 17, 2021, 14:07:34 »
Isabella on saanut hirvittävän paljon hyviä rapsoja  (Swikissä 75 arvostelua vrt Lorenan 8 ) ja tekisi kovasti mieli kyllä kokea. Ei vaan ehdi persereikä parantumaan ennen kuin ovat jo vaihtaneet taas maata.  :'(

Nyt kun sanoin tuon ääneen niin kuka haluaa nimenomaan duon niin varmaan kannattaa sopia Isabellan kanssa se duo mieluummin, on varmasti suositumpi.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 17, 2021, 14:11:51 kirjoittanut hb1 »

Poissa naut1skelija

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1002
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Lorena XL
« Vastaus #3 : Syyskuu 18, 2021, 16:53:23 »
Isabella on saanut hirvittävän paljon hyviä rapsoja  (Swikissä 75 arvostelua vrt Lorenan 8 ) ja tekisi kovasti mieli kyllä kokea. Ei vaan ehdi persereikä parantumaan ennen kuin ovat jo vaihtaneet taas maata.  :'(

Nyt kun sanoin tuon ääneen niin kuka haluaa nimenomaan duon niin varmaan kannattaa sopia Isabellan kanssa se duo mieluummin, on varmasti suositumpi.

Käsittääkseni, ( ei kokemusta) myös englanninkielen taito yms ovat kunnolliset isabellalla ja rapsojen lukumäärähän on ollut luokkaa 50+ ennenkuin lorena on edes astunut kuvioihin. Onhan tällä hommalla välillä antanut ajatuksen jos toisenkin duon suhteen, lähinnä siksi, että itsellä ei ole minkäänmoista kiinnostusta kullin imentään. Ja epäilemättä ts tytöillä se kovaksi pääseminen on enimmäkseen juuri siitä toiminnasta kiinni. Joten melkeenpä siitä syystä duo.

Lorena näyttää paremmalta, ja isabella näyttää siltä, että kiloja on kertynyt viime vuosina lisää eikä hän mitenkään erityisen tikissä ollut alun alkujaankaan kuvien perusteella. Mikä on harmi. Ilmeisesti työkalunsa on kuitenkin aika jööti. Ei edelleenkään kokemuksia. Muaailmalta löytyisi kyllä kiinnostavia yksilöitä, mutta eipä ole suomessa näkynyt.

Poissa tkuguy

  • Newbie
  • Viestejä: 2
  • * Kelpo kaveri
Vs: Lorena XL
« Vastaus #4 : Syyskuu 19, 2021, 17:58:53 »
En ole Lorenaa vielä tavannut, mutta Isabellan kahdesti ja on kyllä todella upea! Viime suomen visiitillään viimeeksi tapasin, ja kyllä oli paikat hellänä sen jälkeen, kysyin myös duo-mahista mutta Lorena oli silloin juuri varattuna pidemmän aikaa joten kahdenkeskiseksi jäi. Nyt haaveilen vielä että saisin tuon duon kokea.

Poissa Transformer

  • Jr. Member
  • Viestejä: 79
  • * Kelpo kaveri
Vs: Lorena XL
« Vastaus #5 : Syyskuu 20, 2021, 12:58:58 »
En ole Lorenaa vielä tavannut, mutta Isabellan kahdesti ja on kyllä todella upea! Viime suomen visiitillään viimeeksi tapasin, ja kyllä oli paikat hellänä sen jälkeen, kysyin myös duo-mahista mutta Lorena oli silloin juuri varattuna pidemmän aikaa joten kahdenkeskiseksi jäi. Nyt haaveilen vielä että saisin tuon duon kokea.

Minkäs kokoinen Isabellalla on? Onko pituutta 20 tai enemmän? Tekis mieli päästä oikeasti isoa / isompaa kuin itselläni edes pitämään kädessä.

Poissa tkuguy

  • Newbie
  • Viestejä: 2
  • * Kelpo kaveri
Vs: Lorena XL
« Vastaus #6 : Syyskuu 20, 2021, 14:08:43 »
En ole Lorenaa vielä tavannut, mutta Isabellan kahdesti ja on kyllä todella upea! Viime suomen visiitillään viimeeksi tapasin, ja kyllä oli paikat hellänä sen jälkeen, kysyin myös duo-mahista mutta Lorena oli silloin juuri varattuna pidemmän aikaa joten kahdenkeskiseksi jäi. Nyt haaveilen vielä että saisin tuon duon kokea.

Minkäs kokoinen Isabellalla on? Onko pituutta 20 tai enemmän? Tekis mieli päästä oikeasti isoa / isompaa kuin itselläni edes pitämään kädessä.

On varmaan 20 paikkeilla, ainakin isoin mitä itse olen nähnyt/kokenut

Poissa Mansen Keihäs

  • Full Member
  • Viestejä: 143
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Lorena XL
« Vastaus #7 : Syyskuu 27, 2021, 18:27:45 »
Palvelutaso parasta mitä olen kokenut!

Heti ovella kunnon kielaria ja kiehnäystä. Aivan helvetin kaunis tapaus. Pätkii mennen tullen monen "pelkän" naisen.
Valuutan vaihto, vaatteet pois ja hommiin.
Jäätävän ihanan muodokas ja upea perse. Ihanan pehmeät ja seksikkäät rinnat ja aivan helvetin iso mela. Isolla tarkoitan tässä paksuutta/leveyttä. Aikamoinen kanki. Pituus maks 19cm.
Suuhonmat neito osasi, ei helvetti mitä kyytiä. Yllättävän pitkän, loistavan suikkarin jälkeen odotettu kysymys, "fuck U now?"
Ei muutakun koittaan.
Popperssi nenän eteen, liukkaria vitusti ja sorvaan. Itse koen olevani melko kokenut ja hallitsen otto puolen aika hyvin eli osaan rentoutua. Mutta ei saatana että olikin paksu mela. Kolme vai neljä kertaa teki mieli singahtaa helvettiin siitä mutta hän painoi minut takaisin, kehoitti nuuskimaan poppea ja himmasi tahtia, suuteli niskaa ja selkää ja runkkaili kulliani.
Kun aisa saatiin asennettua sisään, alkoi vitullinen jyystö. Ei siinä, tiesin että neidolla on dominantimpaa otetta joten olin varautunut ja kehotin antaan mennä.
Doggynä ihanhelvetillistä jyystöä, sit oli pakko pyytää että saan nähdä hänet. Eikun selälleen ja jalat kattoon. Ajattelin neidon ottavan iisimmin, ja vitut  ;D Kunnon jyystöä, enpä olekaan moista kokenut. Todella kaunis, hyvätissinen TS painaa isolla aisalla kuin viimeistä päivää. Voiko päivä paremmaksi muuttua. Voi, kun laukeaa.
Koitin saada häntäkin tulemaan mutta on kuulemma extraa, joo ihan ok, antaa olla  ;D

Toiseksi paras TS kokemus ja se on paljon sanottu koska lukemattomien huonojen lisäksi on hemmetisti hyviäkin.

Ensi kerralla sitten Isabella.

Kimppa oli alkuun mielessä mutta neljäsataarahaa puolesta tunnista, kiitos ei.

Poissa naut1skelija

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1002
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Lorena XL
« Vastaus #8 : Syyskuu 28, 2021, 16:39:34 »

Ovat kalliimpia kuin normi suomineidot ja tuplasti kalliimpia kuin tsekittäret, mikä hieman pistää pahaksi. Joku sanois että kaikki on köyhälle kallista. Mutta mene ja tiedä, ehkä itseä kaivertaa useimmiten se että tässä sektorissa se rosvosektori on riskisempi. Etenkin kun itsellä ei toi huulihölkkä ole minkäänmoinen kiinnostuksen kohde. Paksuus ei ainakaan ilmoituksen videoilta erityisemmin käy selville, näyttää aika "perus" koolta ottaen huomioon, että 9inch onkin max 7,5inch... toki se on edelleen merkittävästi suurempi kuin keskivertokulli.

Periaatteessa duo isabella+lorena oli tarkoitus ottaa mutta karkasivat tampereelle ja sitten jo pois suomesta taas. Duo:ssa aikailua aiheutti se, että jotkut rapsasivat lorenan max 18cm, ja isabellankin aivan maximissaan 20cm vaikka ylistäviä paksu ja iso ja kova oli jokaisessa swikissä... Mutta mene ja tiedä sitten. Isabellan kuvissa myös nähtävissä se, että nuoruuden fitti ulkonäkö tainnut muuttua selvästi tanakampaan kuntoon, vaikka selvästi edelleen on ihan kaunis.

Kyllä heiltä varmaan molemmilta myös gfe tyylistä menoa irtoaa jos sitä erikseen pyytää.

Mutta hyvä rapsa, ja pidetään silmällä milloin tulevat uudestaan, tosta kun bitcoin heittää 3x niin sittenhän on duo sessiokin halpaa kuin saippua  :headbang:

Itsellä tämä on siitä jännä, että olen pari shemalea tavannut, aythaman ja jonnkun toisen, molemamt hyvin rapsattuja ja ayhtamakin selitti että kaikki ilmossa pitää paikkansa, mutta ei ollut kylä tietoakaan 22cm möhköstä. Kuvissakin näyttää enimmäkseen "lyhyeltä ja paksulta". Hänelle pisteet kylläkin fitnesskropasta, hyvästä gfe:stä ja ei katsonut kelloon. Väitti kyllä minulle, että shemalet ei ole minua varten :D. Noh katsellaan.

Itsellä sujahtaa tollanen 7cm paksu dildo pienellä lämmittelyllä ilman mitään ongelmia  :laught: Ongelmaksi tulee ettei vastaavaa taida oikein löytyä shemalelta. Pitäisi sitten jotain megagigachadtyrone pornstareja mutta eipä kyllä miehet kiinnosta :D
Lorenaa pitää käydä ilmeisesti silti moikkaamassa