Viihde ja kevennykset > Kaatopaikka
Vs: Politiikka
Vieras0240:
--- Lainaus käyttäjältä: Villerius - Kesäkuu 01, 2021, 16:25:13 ---Valtiovarainvaliokunnassa on tänään vuoden kolmas lisätalousarvio ja esittelijänä kauden neljäs valtiovarainministeri.
Lisätalousarvioita ei tänä vuonna pitänyt tulla, nyt niitä on tuotu eduskuntaan jo 3.
Ei suoraan liity asiaan, mutta kuinkahan monta ministeriä vielä näemme loppukauden aikana? Poikkeuksellista Euroopassa.
--- Lainaus päättyy ---
Kuvastaa, että Suomessa on kaikki hyvin
joey_t:
Kommentoin joutessani Uuninpankkopojan tekstiä:
--- Lainaus ---Nyt asia on selvitetty niin tarkasti, että siinä ei pitäisi olla mitään epäselvää. Valtioneuvoston kanslia antoi eilen vastauksen julkisuudessa käytyyn keskusteluun, ja se kannattaa lukea. Ohjeet virka-asunnon käytöstä on annettu vuonna 2010 ja niitä on tarkennettu Kesärannan osalta vuonna 2019 eli ennen Marinin tuloa pääministeriksi. Käytetyt summat on kerrottu, verottajalta on pyydetty lausunto edun mahdollisesta veronalaisuudesta ja pääministeri on ilmoittanut keskeyttävänsä edun käytön. Marin ei ole itse tulkinnut lakia, vaan on toiminut vakiintuneeseen käytäntöön perustuvan ohjeistuksen mukaisesti. Jos ohjeistus osoittautuu virheelliseksi, niin ohjeistusta muutetaan.
--- Lainaus päättyy ---
Valtioneuvoston kanslia on nostanut itsensä lain yläpuolelle laatimalla ohjeita jotka eivät perustu lakiin. Se ei ole Marinin syy mutta se, kuinka "myönnettyä etuutta" käyttää on Marinin syy. Selvityksestä kävi ilmi että huhtikuussa 2010 Marinin etu oli kustantanut 1341,40€. On jokaisen oma asia jos käyttää aamupalatarpeisiin ja lämmitettäviin kylmiin aterioihin moisen summan kuussa niinkauan kun käyttää omaa rahaansa. Ei ole linjassa se että Marin esittää vaatimuksia hyvätuloisten suuremmasta osallistumisesta yhteiskunnan kustannuksiin kun samaan aikaan itse porsastelee myönnetyn edun puitteissa. Noin 45 € / päivässä kuukauden ajan. Marinin laskujen salauksien syyt on kerrottu - ja ovat vähän omituisia - samalla nousee mieleen se että laskut voitaisiin esittää ihan hyvin jos niissä ei ole mitään salattavaa. En minä ainakaan usko että kyseisellä summalla olisi hankittu vain niitä tuotteita joiden hankkimiseen etu on tarkoitettu.
--- Lainaus ---Tuosta edun mahdollisesta veronalaisuudesta sanon sen verran, että kukaan asiaa pähkäillyt ei ole tullut vilkaisseeksi tuloverolain 70 §:n 3 momenttia: Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen.
--- Lainaus päättyy ---
Uuninpankkopoika sekottaa asioita joko typeryyttään taikka yrittäessään puolustella aatetoweriaan - luultavasti vähän molempia. Uuninpankkopojan mainitsema etu perustuu lakiin ja siihen ei liity mitään epäselvyyksiä. Kokeile käydä kertomassa tämä asia Uuninpankkopojam blogin kommenttiosuudessa (syytä leikata pois viiitaus miehen typeryyteen) ja Uuninpankkopoika poistaa vastauksesi ennenkuin ehdit kissaa sanoa. Hän hyväksyy kaikki mielipiteet jotka häntä miellyttävät, muu on vihapuhetta tms "persuilua".
--- Lainaus ---Oikeastaan pääministeri ei itse saakaan tulkita ministeripalkkiolakia ja tuloverolakia, koska kyse on hänen omasta asiastaan. Tämä tiedoksi kaikille niille, jotka väittävät pääministerin olevan kansliansa johtajana vastuussa joka ikisestä siellä laaditusta ohjeesta ja hyväksytystä kuitista. Jos pääministeri tutkisi jokaisen kanslian työntekijän jokaisen virkatoimen ja päättäisi niistä itse, niin ei hän muuta ehtisi tekemäänkään eikä olisi mikään pääministeri, vaan kansliapäällikkö.
--- Lainaus päättyy ---
Demarin mielestä kaikki on aina jonkun muun syy. Itsellä ei ole vastuuta yhtään mistään eikä etenkään elämisestä omien julistustensa mukaisesti.
Lifti:
^ Tämä.
Jos on lisättävää. Perustele. -JOEYT GOES HOLLYWOOD-
Kesava:
^^ "Jos pääministeri tutkisi jokaisen kanslian työntekijän jokaisen virkatoimen ja päättäisi niistä itse, niin ei hän muuta ehtisi tekemäänkään eikä olisi mikään pääministeri, vaan kansliapäällikkö."
Onko uuninblanko poika tosin noin tietämätön?
"Valtioneuvoston kanslian päällikkö on pääministeri."
https://vnk.fi/ministerio/johto-ja-organisaatio
Villerius:
--- Lainaus käyttäjältä: joey_t - Kesäkuu 01, 2021, 17:32:12 --- Kokeile käydä kertomassa tämä asia Uuninpankkopojam blogin kommenttiosuudessa (syytä leikata pois viiitaus miehen typeryyteen) ja Uuninpankkopoika poistaa vastauksesi ennenkuin ehdit kissaa sanoa. Hän hyväksyy kaikki mielipiteet jotka häntä miellyttävät, muu on vihapuhetta tms "persuilua".
--- Lainaus päättyy ---
Aikoinaan, ei niin kovin kauan aikaa sitten kommentoin ja oli se siellä 5 min. :)
Moni demari pitää näitä juttuja raamattunaan.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta