Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu
Neitsyyden menettäminen hupakolle?
Thurber:
Käy maksullisella, ja älä ikinä kerro mahdolliselle tyttiksellä että teit niin. Sun ei tarvitse olla mikään pyhimys.
Marie93:
Niinkuin Ninni tuolla aikaisemmin mainitsi, vain sinä itse tiedät vastauksen siihen mitä sinun kannattaisi/pitäisi tehdä. Ajatus siitä oikeasta ajasta ja hetkestä pitäisi tulla ihan itseltä, vaikka ulkopuolelta varmasti tulee paineita ja mielessä saattaa käydä ajatus siitä, että se eka kerta pitäisi olla tiettyyn ikään mennessä pois päiväjärjestyksestä. Vaikka eihän se niin ole, jokaisella on se oma aikansa eikä sitä kannata liikaa stressata. Usein sille ekalle kerralla asetetaan muutenkin liikaa paineita ja päässä kuvitellaan sen olevan jotenkin maaginen tapahtuma, omalla kohdalla se oli ainakin kaikkea muuta kuin maaginen. :laught:
HuliVili tuolla jo sanoikin hyvin ja ajattelen myös, että maksullisen kanssa olisi varmasti ainakin turvallista tutustua seksiin ja omaan seksuaalisuuteen.
Mielestäni ei kannata myöskään stressata ainakaan sitä, mitä tuleva deitti, tyttöystävä tms asiasta ajattelee. Kukaan ei velvoita sinua kertomaan jokaista yksityiskohtaa ko. tapahtumasta. Ja itse en muista ainakaan omalle kohdalle koskaan edes osuneen kumppania, joka olisi kysellyt mun ekasta kerrasta. Enemmän ollaan niitä juttuja käyty läpi ihan vaan ystävien kanssa. Toki joitakin kiinnostaa enemmän ja toisia vähemmän, itse en ole koskaan ollut sellaista tyyppiä että alkaisin kyselemään kumppanilta hänen koko seksihistoriaansa.
Mutta tärkeintä sun on tässä ajatella mitä sä itse haluat ja mikä tuntuu susta hyvältä, kenenkään muun mielipiteillä ei oo väliä tässä asiassa. :inlove:
Vieras0185:
Ja jos päädyt miettimääsi ratkaisuun, niin suosittelen sitten valitsemaan jonkun suomi hupakon, koska jos se eka kokemus on jonkun kunnon liukuhihna romanialaisen kanssa, niin voi olla ettei siitä jää paljon jälkipolville puhuttavaa.
Mutta ilman muuta kannattaa käydä poikuus poistattamassa.
Kapteeni Turska:
Väitän että aika monella tämän foorumin miehellä ensimmäinen seksikokemus on koettu hupakon kanssa. Näin on myös minulla. Voin kertoa että kokemus oli surkea. Tästä syystä suosittelen että teet hieman taustatyötä ennen kun sovit tapaamisen, jotta löydät mukavan ja itsellesi sopivan palveluntuottajan.
Mielestäni sinun ei kannata kertoa asiasta kellekään - kaikkein vähiten tulevalle kumppanillesi. Sinun seksielämäsi on sinun oma asiasi.
Minäkin käyn poistamassa oman poikuuteni aina silloin tällöin, koska se kasvaa minulle aina uudestaan yön aikana 😎
jimi:
Itse ainakin suosittelisin käymään maksullisella. Uskallan väittää, että itseluottamuksesi kohoaa ja mahdollisesti pään sisällä asuva peikko häviää. Huomaat ettei se paneminen olekaan ihan niin mystinen ja iso juttu kuin ehkä kuvittelet. Kivaahan se on, mutta ei silleen että siitä kannattaisi stressiä ottaa.
Kuulostan ehkä kyyniseltä, mutta en suosittele myöskään odottelemaan mitään "oikeaa". Minulla on vähän samat ongelmat sosiaalisen kömpelyyden ja ujouden suhteen, eikä tässä päälle kolmekymppisenä ole vieläkään ollut ensimmäistäkään tyttöystävää. Ellen kävisi muutaman kerran vuodessa hupakoissa, olisin luultavasti hyvin paljon heikommassa jamassa henkisesti. Toivon että sinä löydät jonkun kivan tytön itsellesi, mutta siihen asti kannattaa ehdottomasti hankkia kokemuksia ja nauttia elämästä. Jos käy niin ettei sitä parisuhdetta ikinä löydy, ei sitten ainakaan tarvitse harmitella ettei päässyt nuorena ollenkaan pukille.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta