Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!  (Luettu 27956 kertaa)

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« : Maaliskuu 13, 2021, 18:49:02 »
Todellakin tahtotila on huipussaan päästä jakamaan viimeinkin tämä ilouutinen, että pääsin ekan 500 000 suomalaisen joukossa hankkimaan riskiryhmien koronarokotteen juuri tämän viikon keskiviikkona, koska sattumoisin vanhoja terveyteen vaikuttavia diagnooseja ja reseptille myönnettyjä lääkityksiä tarkastelemalla hoksasin aiemmin tällä viikolla, että nyt kannattaa soittaa ajanvarauksen neuvontaan - ja kannattihan se. Nyt minut on yhden kerran rokotettu ja siten moniin muihin maksullisiin verrattuna tällä hetkellä riski turskilla saada koronan vaikeampi muoto minulta on täten aika lailla pienempi, koska tuon ensimmäisenkin rokotteen antama suoja pienentää riskiä jo siten, ettei mitään kovin vaarallista muotoa ole minun kauttani yhtä helppoa saada kuin mitä aiemmin.

Ja miten tämä liittyy maksulliseen seksin aihealueeseen? No siten, että koronarokotteen saaneiden luona on koronapandemian aikana tietenkin riskittömämpää käydä hupakoissa käydessään. Eli ei tarvitse enää niin hysteerisesti miettiä kotona sohvan nurkassa seuraamuksia, että uskaltaako ulos lähteä, jos on meitä rokotettujakin yksilöitä olemassa. Varsinkaan, jos ei kuulu riskiryhmään eikä ole huolissaan omasta terveydestä. :kiss: :-*

Juu, ei tässä tämän enempiä ja oikein mukavaa viikonloppua kaikille teille kollegoilleni ja turskille, oi ihmiset arvoisat. Olen oikein kiitollisella tuulella ja toivottavasti myös muuallakin menee hyvin!  :inlove: :sheep:

PS. Juu, minulla pitäisi myös olla näytettävissä myös sellainen todistus muille ihmisille lähiaikoina, siis että minut on todellakin koronalta nyt rokotettu. Voin senkin näyttää tarvittaessa sellaisille, jotka eivät heti uskoisi tätä.

Poissa Jansku72

  • Hero Member
  • Viestejä: 548
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #1 : Maaliskuu 13, 2021, 18:54:14 »
Onneksi olkoon :)👍

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #2 : Maaliskuu 13, 2021, 19:05:34 »
Onneksi olkoon :)👍

Kiitos! Kyllähän tässä hysterisointi omasta puolestani on nyt tämän myötä aika hyvin väistymässä. Ja uskaltaa käydä näyttämässä naamaansakin kävelylenkeillä paremmin nykyään ilman tuota maskia, kun on rokotekin olemassa. Julkisissa kulkuneuvoissa ja kauppakeskuksissa sekä ravintoloissa käytän silti yhä koronamaskia; haluanhan noudattaa hyvän esimerkin antamista jatkossakin siellä, jossa riski olisi kyllin suuri ihmisillä muutenkin.

Poissa Vieras0147

  • Full Member
  • Viestejä: 233
  • * Tästä on tie vain ylöspäin
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #3 : Maaliskuu 13, 2021, 19:06:38 »
Lisää mainontaa. Tulkaa nyt mun luo. Pliiiis tulkaa nyt.

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #4 : Maaliskuu 13, 2021, 19:07:43 »
Lisää mainontaa. Tulkaa nyt mun luo. Pliiiis tulkaa nyt.

Et taida uskaltaa, koska pelkäät liikaa tutustumista...? :inlove: :kiss:

Poissa Vieras0395

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2271
  • * Kelpo kaveri
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #5 : Maaliskuu 13, 2021, 19:08:55 »
Onneksi olkoon, vaikka en ole ihan varma onko tuo markkinonti vahvuus. Nuori terve nainen voi antaa tilaa perussairauksista kärsivälle vanhukselle.
Rokote antaa osittaisen suojan perustaudille, huonomman muuntoviruksille. En ole ottamassa rokotetta. Toivon, että rokotteesta on apua ilman huomattavia haittavaikutuksia sitä oikeasti tarvitseville.

Poissa Vieras0147

  • Full Member
  • Viestejä: 233
  • * Tästä on tie vain ylöspäin
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #6 : Maaliskuu 13, 2021, 19:12:15 »
Lisää mainontaa. Tulkaa nyt mun luo. Pliiiis tulkaa nyt.

Et taida uskaltaa, koska pelkäät liikaa tutustumista...? :inlove: :kiss:
Tutustumista en pelkää. Minä kun en osta läheisyyttä tai aikaa. Minä ostan pillua. Ja sitä ei taida tarjolla olla.

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #7 : Maaliskuu 13, 2021, 19:13:56 »
Onneksi olkoon, vaikka en ole ihan varma onko tuo markkinonti vahvuus. Nuori terve nainen voi antaa tilaa perussairauksista kärsivälle vanhukselle.
Rokote antaa osittaisen suojan perustaudille, huonomman muuntoviruksille. En ole ottamassa rokotetta. Toivon, että rokotteesta on apua ilman huomattavia haittavaikutuksia sitä oikeasti tarvitseville.

Nimenomaan näin. Mutta kuten ammattietiikkaani kuuluu, en luonnollisestikaan edelleenkään aio ottaa koronan riskiryhmiin kuuluvia perussairaita ja vanhuksia asiakkaikseni. Tai muitakaan riskiryhmiä. Enkä puhu näin siksi, että olisin ikärasisti tai muunkaanlainen. Sanon näin, koska oikeasti edelleen välitän ihmisistä niin paljon, että yhtään kuolemantuottamustapausta en ole valmis omantuntoni nimissä ottamaan omiin nimiini siksi, että olisin altistanut tapaamistilanteessa jonkun perussairaan saati ikäihmisen, koska sellaista en vain välitä tehdä.

Poissa teme696

  • Sr. Member
  • Viestejä: 6657
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #8 : Maaliskuu 13, 2021, 19:22:21 »

Rokote antaa osittaisen suojan perustaudille, huonomman muuntoviruksille.

Mihin tämä ajatuksesi perustuu? Poikkeaa aika paljon siitä, mitä testeissä on pystytty todentamaan jo usean rokotteen kohdalla.
"Taivaalla on aurinko ja sitten on taivaan isä joka säätää ilmat" -Teuvo 63v-

Poissa Venla

  • Huora
  • Sr. Member
  • Galleria (112)
  • Viestejä: 3022
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #9 : Maaliskuu 13, 2021, 19:22:37 »
Onneksi olkoon  :drinking:

Loistavaa ylipäätään että rokotukset etenevät, nyt alkaa jo kuulumaan näitäkin uutisia että porukka saanut rokotteen. :)
Tunteella ja taidolla - suomalaista laatutyötä 😎
Pimu & Venla Rööperi ti-ke 2.-3.4.!

Poissa Letsmenoks

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1111
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #10 : Maaliskuu 13, 2021, 20:42:21 »
Onhan tuo rokotus saatu ja myös tieto siitä mitä se nykyisen tutkimustiedon mukaan suojaa ja mitä ei.

Rokotus ei estä taudin saamista.
Rokotus ei estä taudin levittämistä.
Rokotus antaa noin 90% suojan vakavalta tautimuodolta.
Jotkut variaatiot toki ovat herkemmin leviäviä ja ehkä aiheuttavat vakavampia oireita mutta tartuttaja ei määrittele sitä. Tartunnan saaneen elimistö sen päättää.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/rokotteet-ja-koronavirus/rokotteiden-teho-koronavirusta-vastaan
☮️and💟

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #11 : Maaliskuu 13, 2021, 20:48:22 »

Tuossahan tuo konkreettisin ja selkein hyöty juuri tulikin esiin, eli vakavammalta tautimuodolta ja myös sen levittämiseltä suojautuminen.

Onneksi olkoon  :drinking:

Loistavaa ylipäätään että rokotukset etenevät, nyt alkaa jo kuulumaan näitäkin uutisia että porukka saanut rokotteen. :)

Minä kiitän ja jatkan psykologian esseeharjoituksen tekoa.

Smell ya later!❤️💋
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 13, 2021, 20:49:58 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Lifti

  • Vaari
  • Sr. Member
  • Viestejä: 8966
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #12 : Maaliskuu 13, 2021, 20:50:27 »
Jee, tää on vähän niiku kondomi...eiku!
Why so fragile?

Poissa Letsmenoks

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1111
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #13 : Maaliskuu 13, 2021, 21:27:55 »
Tuossahan tuo konkreettisin ja selkein hyöty juuri tulikin esiin, eli vakavammalta tautimuodolta ja myös sen levittämiseltä suojautuminen.

Otetaan uusiksi.
Sinä ja minä olemme rokotettuja ja parin viikon päästä meidän suoja vakavalta tautimuodolta on kohtuullinen.
Sinä ja minä voimme saada edelleen tartunnan ja sairastaa korona oireettomana tai vähäoireisena.
Sinä ja minä voimme levittää koronavirusta vaikka meidät on rokotettu.
Edelleen se on sama virus. Ei vakavampi eikä vähemmän vakava minkä voimme levittää.
Sinä ja minä olemme rokotettuja. Ihminen joka tartunnan saa meiltä voi sairastaa sen edelleen sairaalahoitoa tarvitsevana vaikka me, rokotettuina, emme 90% varmuudella tarvitse sairaalahoitoa.
☮️and💟

Poissa Villerius

  • Sr. Member
  • Viestejä: 15019
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #14 : Maaliskuu 13, 2021, 21:46:29 »
Rokotteesta huolimatta voit yhä kantaa virusta ja siis jatkaa tartuttamista.
”Opi rakastamaan vihaa. Syleile sitä. Nauti siitä. Olet ansainnut sen. Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja jokaisella tulisi olla mielipide sinusta. Vihaajat ovat positiivinen ongelma. Kukaan ei vihaa hyviä, he vihaavat parhaita.”
- Kobe Bryant

Poissa MarkoX

  • Full Member
  • Viestejä: 232
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #15 : Maaliskuu 13, 2021, 21:49:31 »
Onneksi olkoon  :drinking:

Loistavaa ylipäätään että rokotukset etenevät, nyt alkaa jo kuulumaan näitäkin uutisia että porukka saanut rokotteen. :)

Täysin samaa mieltä; Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen on vastuullinen ja ottaa rokotteen!  :drinking:

Poissa Lifti

  • Vaari
  • Sr. Member
  • Viestejä: 8966
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #16 : Maaliskuu 13, 2021, 21:50:49 »
Rokotteesta huolimatta voit yhä kantaa virusta ja siis jatkaa tartuttamista.

Lyhyesti näin. Amen. Tämä on fakta joka on helposti tarkistettavissa eikä siitä tarvitse vääntää.
Why so fragile?

Poissa Turskapappa

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1642
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #17 : Maaliskuu 13, 2021, 22:04:32 »
Tilanteet muuttuu nopeasti. Uusimmat tutkimustulokset viittaavat siihen, että ainakin Pfizerin rokote estää myös oireettoman tartunnan eli myös rokotetun tartuttamasta muita. Älkää nyt kuitenkaan rokotetut vielä lähtekö liikkeelle. Ei ole tietoa koskeeko kaikkia rokotteita.
Kino - Перемен  (Peremen) https://www.youtube.com/watch?v=z5xQfUScep4

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #18 : Maaliskuu 13, 2021, 22:06:26 »
Tästähän olikin jo aiemminkin vääntöä, että tarttuuko rokotetuilla vakavampi muoto vaiko ei. Tällaisia uutisia kuulin kaupungin puolelta, jossa rokotukset järjestettiin, että vakavampi muuntomuoto ei pitäisi rokotteen saamisen jälkeen olla enää yhtä todennäköinen edes kantamalla, jahka on rokotuksen saanut. Jos jollakulla on päinvastaista tietoa aiheesta, osoittakoon lähteen linkkiinsä, jonka pohjalta väittää, ettei koronarokotus suojaisi osittain tautitapausten saamista ja levittämistä. Muuten kaikki muu skeptismi on lähinnä vain mutuilua, arvailua.

Kyllähän koronarokotteesta aivan varmasti on riskittömämpi hyöty sellaisille, jotka ovat käyneet piikin ottamassa. Se, kuinka paljon suurempi tuo hyöty tarkoilla spekseillä mitattuna on rokottamattomiin verrattuna - siihen tuskin minä tai muutkaan täällä osaavat antaa vastausta, paitsi ehkäpä tutkiva lääkäri itse.

Onneksi olkoon  :drinking:

Loistavaa ylipäätään että rokotukset etenevät, nyt alkaa jo kuulumaan näitäkin uutisia että porukka saanut rokotteen. :)

Täysin samaa mieltä; Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen on vastuullinen ja ottaa rokotteen!  :drinking:

Komppaan minäkin; välittäkää terveydestänne, kun vielä voitte, niin ansaitsette vielä parempaa hyvää! ❤️
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 13, 2021, 22:09:54 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa JuhaVill

  • Newbie
  • Viestejä: 37
  • * Kelpo kaveri
Vs: Sain koronarokotteen tällä viikolla keskiviikkona!
« Vastaus #19 : Maaliskuu 13, 2021, 22:13:13 »
Tästähän olikin jo aiemminkin vääntöä, että tarttuuko rokotetuilla vakavampi muoto vaiko ei. Tällaisia uutisia kuulin kaupungin puolelta, jossa rokotukset järjestettiin, että vakavampi muuntomuoto ei pitäisi rokotteen saamisen jälkeen olla enää yhtä todennäköinen edes kantamalla, jahka on rokotuksen saanut. Jos jollakulla on päinvastaista tietoa aiheesta, osoittakoon lähteen linkkiinsä, jonka pohjalta väittää, ettei koronarokotus suojaisi osittain tautitapausten saamista ja levittämistä. Muuten kaikki muu skeptismi on lähinnä vain mutuilua, arvailua.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin sinun pitäisi ensin osoittaa lähde omalle väitteellesi. "Kuulin kaupungin puolelta" ei ole ihan pätevä lähde.