Joskus se kakkonen vaan on ykkönen, ei voi mitään.
Tuskailempa tuossa valinnan ja aikataulujen vaikeuden kanssa, eli yritän sopia "treffejä" marraskuulle ja mielellään lähiseudulle. Vielä en ole onnistunut saamaan sovittua yhtäkään tapaamista, mutta olen viesteillä lähestynyt ja tiedustellut ainakin:
1: Blondilta ketä en ole ennen tavannut 2: Brunetelta ketä en ole ennen tavannut 3: Punapäältä ketä en ole ennen tavannut
Kappas, kiitos Stan. Ja pahoittelut näin nunnukanunnukalailaalailaa- hengessä ketjun viivyttämisestä.
Käväsin eilen ohiajaessani tarkistamassa viidennen kolonnan tilanteen Hesarilla ja samalla hakemassa sen takuuvarman Uunilenkin Hurstilta. Lisäksi tuli:
Ehkä joku järkevämpi ja taloudesta välittävämpi taho olisi myynyt ne alennuksella pois.
Hurstilta saa välillä olutta, tosin alkoholitonta. Kesällä tuli monta purkkia Kozelia, ei oikein iskenyt saunassa, mutta sai niistä sen 0,15€ kun kävi kaupassa.