Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu
Sweet Sandra
Vieras0068:
Onneksi tää likka teki aikoinaan oharit, niin ainakin välttyi mahdolliselta huoripukin saamalta palvelu kokemukselta🙂
Vieras0242:
^ sama tunne, onneksi hän teki jo ensikontakteissa selväksi että kemiat eivät tule kohtaamaan. Saa Makkonen pitää hyvänään. Mutta on toi huoripukin teksti kyllä sellaista rapsojen aatelia, että siihen pitää aina ajoittain palata uudestaan.
OneX:
Tämä tuli tänään testattua. Jos olisin tämän rapsan aiemmin lukenut niin väliin olisi jäänyt, vaikka ihan hyvä tyttö lopulta itse hommissa oli.
Ajanvaraaminen aivan kamalaa sähläämistä. Viestit mitä alkuun kysellessä laitto oli sitä perus yes yes ja joku valmiiksi kirjoitettu copy pastettava. Joillain tsekeillä aiemminkin tähän törmännyt niin en osannut säikähtää. Sit ajankohdan lähestyttyä laittaakin että voiko vaihtaa aikaa kun on vahingossa tehnyt tuplabookkauksen ja onnistuisiko tämä aika paremmin. Myöskään toivotut asusteet ei sittenkään kuulemma onnistu. Aloin jo käydä alueen muuta valikoimaa läpi, mutta ei sitten tuntunut nekään onnistuvan. Best Candy ei vastannut puhelimeen tai viesteihin ollenkaan (vaikka whatsapp näyttää ne kuitenkin luetuiksi) ja parin muun kanssa ei itselleni sopivat ajat onnistunut. Noh, ajattelin että ehkä se toinen aika Sandran kanssa sopii, mutta otin ihan vittuuntuneisuuttani puol tuntia alunperin sovitun tunnin sijaan.
Itse tapaaminen oli mainio. Tyttö näteimpiä mitä maksullisissa vastaan tullut ja palveluasennekin vaikutti olevan hyvällä tasolla, liekö tämä sitten korvauksena ajanvaraus sähellyksestä tai parempien rapsojen toivossa. Antoi myöskin kellon mennä kiitettävän verran yliajalle hoputtelematta.
Joten kaksijakoiset tunnelmat jäi, aivan tolkuttoman hankala tapaamisesta sopia, mutta ainakin minulle osasi olla oikein herttainen tapaamisella. Liekö pärstäkertoimesta vai tytön mielialasta kiinni sitten. Käykööt kuka uskaltaa, omalla vastuulla.
Sää sateinen, +16.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta