Seksi ja rentoutuminen > Rentoutuminen/hieronnat
Espoon thaikut muualla kuin Leppävaarassa
MorganG:
Leppävaarasta on oma ketjunsa. Mites muut Espoon thaikut ?
Itse olen käynyt Espoon Keskuksen hierontaliikkeessä 3 kertaa, joka kerta eri palvelun tarjoaja. Ekalla kerralla hieronta vähän sinnepäin, kaikkea muutakin oli tarjolla. Toisella kerralla hieronta keskivertoa parempaa ja vain kättä tarjottiin lisäksi. Kolmannella kertaa kun olin jo riisunut tyttö heitti pihalle psoriläiskät nähtyään sanoen että sulla on korona, ei voi hieroa, maksoi sentään rahat takaisin.
Aiemmin ilmoitteli eri nimillä Espoon keskuksessa aivan aseman vieressä asunnossa pari tyttöä. Kävin molempien hoidettavana. Hieronta sinnepäin, kaikkea lisuketta oli tarjolla. Ilmoitusta ei ole vähään aikaan näkynyt.
Onko kukaan käynyt Lähderannassa asunnossa ilmoittelevan 30v luona?
konna88:
jään seuraamaan :) itsekään en ole espoon keskuksessa käynyt, kuin kerran yksityisasunnossa, mutta ei ole ilmoitellut enään aikoihin. se hieronta liiketalon yläkerrassa on myös kokematta, olen kerran käynyt nurkilla kääntymässä mutta en kehdannut mennä sisään, kun oven vieressä muutama juippi vetämässä kaljaa naamaan
MorganG:
Nyt Espoon keskuksessa on toinenkin paikka. Ilmoittelee naapurissa, ainakin 3 ilmoitusta Hierontaa Espoo etusivulla. Kuvat eivät ole hierojan mutta mikään mörkö siellä ei ole vastassa. Kertoi olevansa yksityisyrittäjä ja paikan omistaja, ei muuta henkilökuntaa. Yllättäen hieronta oli paljon parempaa kuin keskimäärin, jopa hyvää. Manuaaliterapiaa tarjottiin lisukkeeksi, muusta en kysynyt. Varsinainen hieronta maksaa 50€/tunti.
Kertoi että on tullut puhelimella paljon ajanvarauksia mutta asiakas jäänyt tulematta. Saattaa johtua siitä ettei asiakas ole löytänyt paikkaa. Paikka kannattaa katsoa tarkkaan kartalta ennen kuin lähtee etsimään. Google-karttaa näyttää väärin ko. kadun taloon 8 vaikka osoite on 10. HSL reittioppaassa on talot numeroitu oikein. Kyseessä on liiketila jossa ovi ja ikkuna suoraan ulos eli voi mennä suoraan soittamaan ovikelloa. Paikka on sellainen ettei sinne vahingossa eksy, sisäänkäynti on kävelytieltä jolla on eri nimi kuin virallinen osoite.
PekkaPekka:
--- Lainaus käyttäjältä: MorganG - Tammikuu 12, 2021, 13:54:30 ---Nyt Espoon keskuksessa on toinenkin paikka. Ilmoittelee naapurissa, ainakin 3 ilmoitusta Hierontaa Espoo etusivulla. Kuvat eivät ole hierojan mutta mikään mörkö siellä ei ole vastassa. Kertoi olevansa yksityisyrittäjä ja paikan omistaja, ei muuta henkilökuntaa. Yllättäen hieronta oli paljon parempaa kuin keskimäärin, jopa hyvää. Manuaaliterapiaa tarjottiin lisukkeeksi, muusta en kysynyt. Varsinainen hieronta maksaa 50€/tunti.

--- Lainaus päättyy ---
Tämä tuli koettua!
Ihan ei tosiaan mikään mörkö,mutta tuskin omat kuvat.
Hieronta tässä paikassa oli erittäin Asiallista, ei mitään silittelyä.
Jälkeenpäin harmittaa, etten ehtinyt jäädä tunniksi.
Hieroja oli puhelias ja ystävällinen. Kesken hieronnan tuli reipas kysymys"olitko ajatellut ✋-hoitoa loppuun?"
Kieltäydyin kohteliaasti, koska hieronta ylitti odotukset.
Käyn todennäköisesti uudelleen. Silloin ota. Kyllä jotain extraa. :wanker:
Perusjamppa:
--- Lainaus käyttäjältä: PekkaPekka - Tammikuu 26, 2021, 20:46:49 ---

Hieroja teki sitten Oharin. Soitin ja varmistin tunnin hieronnan puolen tunnin päähän. Ajoin Malmilta luokseen ja yllätyksenä hän oli ottanut toisen asiakkaan. Tuli käytyä kahdesti samalla kertaa.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta