Kumpi oli ensin, kana vaiko muna?
Vai oliko se Puruveden muikku. Miten on Viller...öh anteeksi Arimani. Joko olet tervannut veneen?
Eiköhän ahkerat kesätyöntekijät siellä maatilalla tervaa veneenkin, että päästään taas nostamaan Puruveden muikkua Pyhäjärvestä.
Arimanin kannattaisi kehitellä bisnesideoitaan siellä tiluksillaan. Grillattu tai voissa paistettu Puruveden muikkuhan on ihan maailman luokan herkku. Saimaallahan veneilee kesäisin kymmeniä tuhansia turisteja. Arimanin kannattaisi perustaa Puruveden rannalle lounasravintola, joka tarjoaisi sitä todellista lähiruokaa, sillä kaikki raaka-aineet olisivat oman maatilan tuotantoa ja Puruvesi tarjoaisi muikut. Tällainen puhdas ja ekologinen oman maatilan lähiruoka olisi kyllä pistämätön mainosvaltti. Aamulla omasta pellosta nostetut varhaisperunat, paistetut muikut, oman metsän kantarelleista värkätty herkullinen kantarellikastike, raikas ja tuore salaatti, kiprakat retiisit...Jälkiruoaksi omasta mansikkapellosta ukrainalaisten kausityöläisten kyykkimät herkulliset mansikat kera kermavaahdon, jonka raaka-aine olisi tietysti oman navetan mansikin utareista lypsetty raakamaito. Takaan että ravintola kannattaisi. Ei menisi ainakaan konkurssiin. Ja talon isäntä Arimani patsastelisi laiturin nokassa ja kailottaisi megafoniin ohi veneileville turisteille: "Tiällä ois Timoa tarjolla. Omasta pellosta".
Kävin aamulla tuossa lähikaupassa. Kalatiskillä tarjolla oli Saimaan muikkuja. Meinasin ostaa, vaikka kauppias ei tiennytkään, että ovatko ne Puruveden muikkuja. En sitten ostanut, koska kauppias ei tiennyt että milloin ne on pyydetty. Kala on sellainen elintarvike, että se pitää valmistaa ravinnoksi heti pyyntituoreena. Ja itse pyydetty kala sitä tietenkin on. Kohta taas tyttärentyttäreni Adan kanssa Pihlajavedellä jigitetään ahvenia ja kuhia. Olen koulinut tyttärentyttärestäni armottoman kovan kalanaisen, joka on aina innokkaana valmis lähtemään jigittämään ahvenia. Saadaankin hyvin saalista ja voissa paistetut ahven- ja kuhafileet kera varhaisperunoiden ja kantarellikastikkeen onkin meidän lähes päivittäinen herkullinen päivällisemme
Arimani on onnellinen mies, kun saa asua Puruveden rannalla. Suur-Saimaalla on monta erilaista luonnetta. Oikeastaan voisi sanoa, että Saimaan vesistö, joka alkaa Joensuusta ja Varkaudesta päättyen Mikkeliin ja Lappeenrantaan, pitää sisällään luonteeltaan monta hyvin erilaistakin järveä. Ja Puruvesi on niistä kyllä yksi hienoimpia. Serkkupojallani on kesämökki Kerimäellä Puruveden rannalla ja vierailen siellä lähes joka kesä. Puruvesi on hieno pitkälti hiekkapohjainen kirkasvetinen järvi, jossa näkee hyvin pohjaan viiden kuuden metrin syvyydessäkin. Ongitaan pilkkillä isoja ahvenenköriläitä, ja on mukava seurata kuinka ne tutkivat viehettä ja sitten vähän ärsytettynä nappaavat kiinni. Puruveden pulleat ahvenet ovat maailman parasta evästä, sillä ne käyttävät ravinnokseen pääosin Puruveden muikkuja. Serkkupoika kertoi, että järven pohjassa on lähteitä, joista Puruveteen tulee uutta raikasta vettä ja järven vettä voi käyttää talousvetenä ja juomiseen ihan hyvin. Vaikka me olemmekin juoneet serkkupojan kanssa pääosin sandelsia, niin olen minä muutaman kipollisen Puruveden vettäkin juonut ja hyvää on ollut.
Pihlajavesi on sitä minun rakkainta Saimaatani. Uskallan melkeinpä väittää, että tunnen kalliosaarisen Pihlajaveden kuin omat taskuni. Olen sitä ihan pikkupojasta lähtien ristiin rastiin veneillyt, rantautunut kallioisiin saariin, samoillut saarissa ja ottanut aurinkoa rantakallioilla. Minulle Pihlajavesi on kuin Odysseuksen valtameri joka aukeaa mökkirannassa seikkailuihin. Nimesin poikasena saaret Homeroksen teoksen Ilias ja Odysseia mukaan. Soutumatkat kaukaisiin kalliosaariin ukkosmyrskyssä ja riemukkaat onkimatkat yhdistivät minut ikuiseen liittoon järven kanssa.
Äiti huolehti lähinnä että emme velipojan kanssa hukkuisi reisuillamme, mutta olimme velipojan kanssa hyviä uimareita enkä muista mitään vaaratilanteita. Uimme kuin delfiinit ja sukelsimme kuin mustekalat. Kolmen kuukauden kesäloman jälkeen palasimme kaupunkiin ja kouluun ruskeina, karastuneina ja ahavoituneina kuin intiaanit. Isä opetti meille luonnon kunnioittamista. Kun olimme veneellä matkalla Lappeenrantaan isä pysäytti veneen tyhjäkäynnille keskellä Suur-Saimaan aavaa selkää, ja kysyi meiltä että mitä me näemme. Katselimme ympärillemme aavaa selkää emmekä nähneet horisontissa mitään muuta kuin pelkkää vettä. Isä opetti aina tällä tavalla esimerkin kautta. Isä sanoi, että muistakaa tämä aina kun liikutte Saimaalla että järveä pitää aina kunnioittaa. Luonto on aina suurempi ja vahvempi kuin te. Kun kuuntelen radiosta kesällä säätiedotuksia, niin lopuksi annetaan varoitus myös sisävesillä liikkujille ukkospuuskista ja myrskystä. Suomen järvethän ovat yleensä pieniä ja sellaisen rannalla verannalla radiota kuunnellessa sellaiset varoitukset saattavat vähän hymyilyttääkin. Mutta Saimaalla ukkosilma puhkeaa monesti nopeasti ja myrsky sekä laineet ovat vaarallisia. Pihlajavedellä laineet iskevät kallioisiin saariin ja syntyy hankalaa ristiaallokkoa. Myrskyn uhatessa on tärkeä ajaa vene suojaiseen kalliopoukamaan ja ankkuroitua sekä odotella ihan rauhassa myrskyn laantumista. Isän opetuksilla on ollut käyttöä
. 