Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Miksi käyt maksullisissa?  (Luettu 6353 kertaa)

Poissa PaksUkko

  • Hero Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 697
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #40 : Huhtikuu 07, 2023, 19:12:09 »
Läheisyyttä ja hellyyttä on parisuhteessani valtavasti, mutta seksiä ei enää pitkään aikaan.

En enää kykene perinteiseen seksiin eikä rakkaani pidä mistään ”erikoisemmasta”. Jota hänelle on jo suuseksi puolin tai toisin.

Haluan kuitenkin seksiä ja tällöin vaihtoehdoksi jää maksullinen seksi. En koe sitä pettämiseksi samaan tapaan kun kokisin ”satunnaisseksin” jonkun  muun, kuin maksullisia palveluja tuottavan ihmisen kanssa. Lisäksi on kyllä oltava rehellinen, että tällä kropalla ei paljon satunnaisia naiskumppaneita tinderistä, baarista tai firman pikkujouluista hankita.

Koska minusta ei ole enää panijaksi, on ostamani seksi monenlaista muuta miellyttävää toimintaa. Myös rajoja hakevaa ja joskus jopa ylittävää. Mutta onneksi näitä rajatilanteita varten on käytössä liikennevaloja vastaava turvasanajärjestelmä. Kaikki kolme väriä ovat käytössä. Silloin uskallan kokeilla vaikka itseni sidottamista, pientä rankaisua, hyväksikäytetyksi tulemista ja vakka eturauhaseni stimulointia. Ja ehkä tulevaisuudessa jotain muutakin uutta ja ennen kokematonta.

Lisäksi seksikokemukseeni liittyy vahvasti tarinallistaminen; tarina joka voisi ehkä jollekin tapahtua ihan arkisessa elämässä. En ole hyvä kirjoittamaan tarinani nyansseja englanniksi, joten vaihtoehto on etsiä suomalaisia palvelutuottajia. Ja heidän laadukkaasta tarjonnasta vielä niitä helmiä, jotka haluavat ja osaavat roolileikkejä toteuttaa. Tällä hetkellä oman elämäni helmet tässä skenessä ovat Freija, Lady Eira ja omalla ihanalla tavallaan myös Viola. Jos teillä arvoisat lukijaveljeni on tähän skeneen tiedossa hyviä palvelutarjoajia, niin otan mielellään vinkkejä vastaan.

No niin, tästä tuli taas tällainen rarina, joka ei varmasti aikaisempia postauksiani lukeneille tullut yllätyksenä.

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1496
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #41 : Huhtikuu 14, 2023, 12:10:45 »
En ole käynyt sitten tammikuun alun ja vaikka tapaaminen oli mitä mainioin niin ei ole tehnyt mieli uusia.Ehkä tää on vaan tullut niin nähtyä näillä sadoilla tapaamisilla.

Jos/kun Prahassa tulee vierailtua niin ehkäpä siellä sitten.

Itse mietin muuten juuri tätä samaa, että säästäisin karkkirahat tältä erää, ja mitäpä muuta kuin Prahan reissua varten.
...
Sitä odotellessa keskityn kunnon ylläpitämiseen ja trans-misun pitämiseen tyytyväisenä ;)
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 14, 2023, 12:12:57 kirjoittanut antero pee »

Poissa Pertti Ström

  • Hero Member
  • Viestejä: 699
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #42 : Lokakuu 17, 2024, 16:33:50 »
^ Edelleen tilanne on pysynyt samana. Viimeinen huoran tapaaminen Suomessa tammikuussa 2023 ja eikä ole edes käynyt mielessäkään.

Kulttuurimatkalla Prahassa tietenkin vieraillaan vaikka sieltä ei kuulemma pillua enää saakaan :)
Is she really going out with him?

Poissa Stands

  • 3 kk bannit 4.2.2025 alkaen
  • Hero Member
  • Viestejä: 679
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #43 : Lokakuu 17, 2024, 16:38:43 »
Pillua pitää saada.
"I don't think you understand. I didn't come to rescue Rambo from you. I came here to rescue you from him"

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2295
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #44 : Lokakuu 17, 2024, 16:48:54 »
Helppo pallien tyhjennys, ilman että tarvitsee lässyttää, runoilla tai antaa hartiahierontaa jotta mökö-mökö pääsee fiilikseen. Perään ei soitella ja mitään saatanan kukkapuskia ei tarvitse ostella. Tuliaisena nippu seteleitä ja thats it.
Tuossa on asia esitetty aika ytimekkäästi ja se edustaa meikäläisenkin ajatuksia

Tärkeänä lisänä että seksin ammattilaisiin kuuluu erilaisia pimuja eri fiiliksiin ja he tarjoavat palveluita, mitä peruspirkkojen kanssa seurusteltaessa ei saa. Maksulliset ovat normisuhteen pelastava voima.

Poissa Pertti Ström

  • Hero Member
  • Viestejä: 699
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #45 : Lokakuu 17, 2024, 16:56:07 »
Huorakin voi soittaa perään.Ihan sitten alan ammattilainenkin.

Kehnoa parisuhdetta ei pelasteta huorakäynnillä vaan se on lähinnä ongelmien työntämistä sivuun.
Is she really going out with him?

Poissa Stands

  • 3 kk bannit 4.2.2025 alkaen
  • Hero Member
  • Viestejä: 679
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #46 : Lokakuu 17, 2024, 16:57:34 »
Huorakin voi soittaa perään.  ;D

Kehnoa parisuhdetta ei pelasteta huorakäynnillä vaan se on lähinnä ongelmien työntämistä sivuun.

Se on juurikin näin.
"I don't think you understand. I didn't come to rescue Rambo from you. I came here to rescue you from him"

Poissa Zakharias

  • Newbie
  • Viestejä: 12
  • * Kelpo kaveri
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #47 : eilen kello 19:15:57 »
Koska haluan harrastaa seksiä kauniiden (ja nuorten) naisten kanssa. Se on helppoa ja pelisäännöt ovat selkeät. Lisäksi se on omasta mielestäni täysillä elämistä ja hyvin käytettyä aikaa.

Poissa panic0

  • Jr. Member
  • Viestejä: 54
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #48 : eilen kello 19:27:58 »
Koska haluan elämääni kokemuksia. Nämä kokemukset ovat mielestäni hienoimpia ja kauneimpia kokemuksia, mitä voi elämäänsä saada. Haluan tavata uusia ihmisiä. Usein otan pitkän ajan (min 2 h) jolloin aikaa jää monipuolisen seksin lisäksi myös keskustelulle.

Poissa Ribbeli

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1046
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #49 : eilen kello 19:35:12 »

 Alkaa olla haasteellista saada nuorilta mimmeiltä pimppiä,jollei turvaudu maksulliseen pimppiin..

Poissa saapasjalkakolli

  • Full Member
  • Viestejä: 110
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #50 : eilen kello 19:54:54 »
Minulle ei vain sosiaaliset taidot riitä hankkimaan seksiä mitenkään muuten. Kyllä edelleen tyttelit vilkuilee ja katselee, että saantia kai olisi, jos osaisin sitä hyödyntää. Tämä on minulle sellainen puhdas pay-to-win. Ei tarvitse enää mennä Tinderiin tai Baariin, eikä ylipäätään tarvitse pohtia pitäisikö tässä kohtaa mennä juttelemaan naisen kanssa, kun ei tarvi pelata koko peliä.

Poissa Maalainen88

  • Full Member
  • Viestejä: 300
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #51 : eilen kello 21:21:38 »
Mulle sopisi paremmin kyssäri:miksi kävit maksullisissa?

Siitä yksinkertaisesta syystä, että muutoin olisi vieläkin poikuus tallella, siitä halusin eroon ja saada kokemuksia, mitä ajatteli kaikilla muillakin olevan. Minuu ei edes naiset vilkuile, joten puhumista lukuun ottamatta olisi kaikki muu jännä ilman maksullisia edelleenkin haaleissa haaveissa vain. Ujo en ole,mutta kun ei vaan juttelua pidemmälle ole päässyt...vielä
Tummista vesistä takas pinnalle...sitten katsotaan...

Poissa Pataässä

  • Full Member
  • Viestejä: 234
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #52 : eilen kello 23:23:36 »
Poikuuden poistostahan se lähti ja kun ei sen jälkeenkään ole siviilipuolella tärpännyt, niin tähän päivään asti olen käynyt maksullisilla. Ja varmaan myös tulevaisuudessakin käyn.
Ässä hihassa. Vai oliko se housuissa?

Poissa JämeräpartainenInsinööri

  • Full Member
  • Viestejä: 144
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #53 : eilen kello 23:53:22 »
Koska haluan elämääni kokemuksia.

Sama syy. Maksullisilta saa hyviä kokemuksia ilman epätoivottuja seurauksia, ilman tarvetta mainittavalle ajankäytölle. Ja koska aika on rahaa, niin ei se ole edes kallista, ainakaan silloin, jos on löytänyt itselleen hyvän tai hyviä!

Poissa äRHäkkä

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2561
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #54 : tänään kello 00:09:35 »
Pidän lajin helppoudesta. Ja löysin minulle sopivan helmen. Pitää tota siviilipuoltakin elossa kun otsassa ei ole pane mua -leimaa.😁
Päivän moka vielä tekemättä?

Poissa Kulli kuutamolla

  • Newbie
  • Viestejä: 36
  • * Kelpo kaveri
Vs: Miksi käyt maksullisissa?
« Vastaus #55 : tänään kello 01:13:13 »
Mutkattomuus. En viihdy kuppiloissa, mistä saisi kyllä hiprakkapimppaa matkaansa ja seksin laatukin olisi arpapeliä.
Parisuhteisiin en ala edes yrittämään, kun ei ole luottoa päästää enää ketään ihon alle mitä parisuhde kuitenkin vaatisi.
Maksullisissa käynti on itselleni mutkaton valinta, rahaa menee, mutta saa sen mit odottaakin. Reilua peliä, vailla paskan puhumista.
Nuorempana stondiksella jaksoi kantaa ämpärillisen vettä, ei enää. Polvet ei kestä. /Juice Leskinen