Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Huoran tavoitettavuudesta  (Luettu 25757 kertaa)

Poissa Vieras0342

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3362
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #20 : Marraskuu 21, 2020, 20:18:31 »
^ Minä en pysty juuri koskaan tarjoamaan vaihtoehtoista aikaa, kun olen myynyt ne vähäiset aikani loppuun. Joskus tulee toki peruutusaikoja. Käyn paikkakunnalla yleensä kerran kuussa tai harvemmin, enkä koskaan tiedä seuraavan keikan ajankohtaa kyseiselle paikkakunnalle. Tämä voi olla jonkun mielestä huonoa asiakaspalvelua, mutta en sille mitään mahda. En vain ehdi ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan muutenkaan. Joskus minulla myös jää viestejä vastaamatta.

Tästä ei välttämättä ollut kyse Jennan tapauksessa, mutta ajattelin tuoda kuitenkin esille tällaisen vaihtoehdon.

Kiitän asiallisesta vastauksesta joka eroaa selkeästi kuningatar perseen ulosannista.

Älä välitä Impistä. Impi haukkuu aina kaikki forkkalaiset, oli syytä tai ei. Yleensä ei ole. Mutta se, että Impillä on vaikea elämä, on sinun vikasi. Ja sitten, kun metsä vastaa Impin haukkumiseen, tulee apuun majakan apuri perävaunu, joka puolustulee edellisen lapsellista ja typerää käytöstä.     

Poissa thorath

  • Full Member
  • Viestejä: 301
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #21 : Marraskuu 21, 2020, 20:24:20 »

That is so true.
Lapsellista mesoamista.

Poissa Prophat

  • Sr. Member
  • Galleria (1)
  • Viestejä: 6331
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #22 : Marraskuu 22, 2020, 00:39:18 »
Ööh,

Ilmeisesti jokin viesti on poistettu, eikä oikein ole lisättävää keskusteluun kuin että  jos kalenterit eivät sovi yhteen on voi voi, ja etsi seuraava mahdollisuus.

Omalla kohdalla kun aikataulut menee vähän miten sattuu, joutaa hyväksymään ettei saa tapaaminen aikaiseksi...

Tottakai mieli hyytyy mutta ei voida syyttää tarjoajaa siitä ettei ottanut huomioon että Hattu ottaa yhteyttä viime tingassa...
Shikita ga nai

Poissa Vieras0342

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3362
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #23 : Marraskuu 22, 2020, 08:32:35 »
^ Minä en pysty juuri koskaan tarjoamaan vaihtoehtoista aikaa, kun olen myynyt ne vähäiset aikani loppuun. Joskus tulee toki peruutusaikoja. Käyn paikkakunnalla yleensä kerran kuussa tai harvemmin, enkä koskaan tiedä seuraavan keikan ajankohtaa kyseiselle paikkakunnalle. Tämä voi olla jonkun mielestä huonoa asiakaspalvelua, mutta en sille mitään mahda. En vain ehdi ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan muutenkaan. Joskus minulla myös jää viestejä vastaamatta.

Tästä ei välttämättä ollut kyse Jennan tapauksessa, mutta ajattelin tuoda kuitenkin esille tällaisen vaihtoehdon.

Kiitän asiallisesta vastauksesta joka eroaa selkeästi kuningatar perseen ulosannista.

Älä välitä Impistä. Impi haukkuu aina kaikki forkkalaiset, oli syytä tai ei. Yleensä ei ole. Mutta se, että Impillä on vaikea elämä, on sinun vikasi. Ja sitten, kun metsä vastaa Impin haukkumiseen, tulee apuun majakan apuri perävaunu, joka puolustulee edellisen lapsellista ja typerää käytöstä.   

That is so true.
Lapsellista mesoamista.

Sad But True, sanos Hetfieldi.

Sitäpä juuri, ja valittevan usein.

Olisin todella yllättynyt, jos tuolla mesomisella ei karkoita asiakkaita.

Poissa Kuningatar Perse

  • Perseiden Kuningatar
  • Hero Member
  • Viestejä: 999
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #24 : Marraskuu 22, 2020, 09:10:00 »
Tässä haisee nyt vahvasti se, että yritetään vääntää täysin normaalit asiat miinuksiksi, jotta ketjua lukevat kokemattomat tytöt kuvittelisivat olevansa huonoja, elleivät venytä itseään yli rajojensa palvellakseen joidenkin satunnaisten miesten epärealistisia pornofantasioita.

Tätä joku yrittää aina. Tytöltä ei saa palvelua 20 €:lla? "Miinus rapsaan". Tyttöä ei voi tavata kolmelta aamuyöstä ilman varoitusaikaa? "Miinus rapsaan".

Ja nyt sitten tässä ketjussa tyttö vaatii kondomin käyttöä? "Miinus rapsaan."

Pitkän tapaamisen sopiminen pienellä varoitusajalla ei onnistu? "Mitään tilanteen todellisesta kulusta tietämättä sekin on varmasti tytön ja hänen huonon asiakaspalvelunsa vika, vähän pitäisi nyt tsempata tätä toimintaa ettei asiakkaat lopu."

Tässä on kyse siitä, että sedät yrittävät rakentaa sellaista yleistä käsitystä, miten nämä asiat olisivat maksullisessa seksissä mukamas normaaleita, ja siten manipuloida kokemattomia palveluntarjoajia kokemaan olevansa pakotettuja myymään enemmän kuin heillä on antaa.

Ja jos joku kehtaa sanoa, että tuo on muuten tosi hölmöä, niin siihen vastataan että "öääööyh ITE OOT TYHMÄ ja tota noin öö SUL EI ITELLÄS VARMAA RIITÄ ASIAKKAITA TOLLASEL KÄTÖKSEL!"

Ja minähän olen ihan perseestä ja lapsellinen, ja sen lisäksi vielä vittumainen ja lihavakin. Mutta minä en sentään yritä käyttää ketään seksuaalisesti hyväkseni.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 22, 2020, 09:15:07 kirjoittanut Kuningatar Perse »
Eläkkeellä.

Poissa Kuningatar Perse

  • Perseiden Kuningatar
  • Hero Member
  • Viestejä: 999
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #25 : Marraskuu 22, 2020, 09:12:04 »
Ai niin ja Hese. Se, että minun mielestäni naisia halventavat vitsit ovat väsyneitä ja epähauskoja ei tarkoita, että haukun aina kaikki toiset ilman mitään syytä. Minä vain laitan naisten halventamiseen perustuviin vitseihin palautteeksi "en tykkää". Luulin, että olisit päässyt siitä jo yli.
Eläkkeellä.

Poissa thorath

  • Full Member
  • Viestejä: 301
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #26 : Marraskuu 22, 2020, 11:11:49 »

Ja minähän olen ihan perseestä ja lapsellinen, ja sen lisäksi vielä vittumainen ja lihavakin. Mutta minä en sentään yritä käyttää ketään seksuaalisesti hyväkseni.

Jos koet että asiakkaasi käyttävät sinua seksuaalisesti hyväksi, kannattaa ehkä hommata parempia asiakkaita.
Syytöksesi kuitenkin kohdistuvat täysin väärin henkilöihin tietämättä edes ketä syytät.

Kertauksena.
Kirjoitin, että parempaa asiakapalvelua on vastata, niin että asiakas haluaa ottaa yhteyttä jatkossakin, vaikka aika ei sopinutkaan tällä kertaa.

Jos vastaus on pelkästään:
"En ole tavattavissa. tai vastausta ei tule edes ollenkaan"
kuin
"Tällä kertaa en pysty tuolloin tapaamaan, mutta esimerkiksi viikon päästä onnistuisi."

Otan paljon todennäköisemmin jälkimmäiseen yhteyttä myöhemmin.

Tämä kohtelias ja muutaman minuutin enemmän aikaa vievä kommunikointapa aiheutti kuitenkin sen, että alat syyttämään kaikkia ketjuun kirjoittajia.
 panette paljaalla
 ette maksa sovittua summaa
 käytätte seksuaalisesti hyväksi

Tässä ketjussa tuntuu nyt muutamiltakin herroilta unohtuvan, että tässä on kyse maksullisesta seksistä.

"Miinusta siitä, että ei saa panna paljaalla, aikaa ei saa hetken varoitusajalla kun tyttö kehtaa pitää elämässään muutakin sisältöä kuin minun panhemiseni, eikä hän edes yritä oma-aloitteisesti sopia tapaamista kanssani, vaan minun täytyy itse vaivautua kysymään, että mitkä kaikki minulle sopivista ajoista sopivat myös hänelle."

Eikö maailmassa oikeasti ole enää mitään paikkaa siviilisäätöjen etsimiseen, kun niitä pitää tulla täältä rääppimään?

En olisi uskonut, että pelkästään tiedusteluun vastaaminen on myrkkyä joillekin jo pelkästään ennen kuin on otettu yhteyttä.

Samalla muistan miksi suomalaisilla käymisten määrä on laskettavissa muutamissa, vaikka muuten olenkin käynyt välillä viikoittain huorissa vuosia.
Jo ennen kuin edes ottaa yhteyttä niin saa osalta palveluntarjoajista haukut. ;D ;D

Poissa Turskapappa

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1642
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #27 : Marraskuu 22, 2020, 11:21:39 »
Olen joskus nähnyt kuinka monta vastausta naapurisivustolla parikymppinen törötisuinen blondi saa, vaikka korkkarit eivät olisikaan kaupungin korkeimmat. Ei sitä yhteydenottomäärää hallitse kukaan.

Itse tulkitsen niin, että jos vastausta ei tule, ei kiinnosta. Välillä tulee vastauksia ehdottomani tapaamisajan jälkeen. Ihan kiva, mutta en minä niitä edes tarvitsisi. Mistä minä tiedän koska olen taas maisemissa.

Niin kauan kuin tämä touhu on laillista, mutta ilmoittelu ei, homma säilyy hallitsemattomana. On siitä vähän haittaa, mutta aina minä jonkun olen onnistunut tavoittamaan. Pahempaa kuin vastaan
Mattomuus onkin sopimuksesta huolimatta paikalle saapumattomuus. Ei niitä paljoa ole, mutta aina joskus.
Kino - Перемен  (Peremen) https://www.youtube.com/watch?v=z5xQfUScep4

Poissa Aulis

  • Full Member
  • Viestejä: 289
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #28 : Marraskuu 22, 2020, 11:37:22 »

Ja minähän olen ihan perseestä ja lapsellinen, ja sen lisäksi vielä vittumainen ja lihavakin. Mutta minä en sentään yritä käyttää ketään seksuaalisesti hyväkseni.

Jos koet että asiakkaasi käyttävät sinua seksuaalisesti hyväksi, kannattaa ehkä hommata parempia asiakkaita.
Syytöksesi kuitenkin kohdistuvat täysin väärin henkilöihin tietämättä edes ketä syytät.

Missä Perse sanoi asiakkaiden käyttävän häntä seksuaalisesti hyväksi.
Tuon lainauksen mukaan sanoo ettei hän yritä käyttää ketään seksuaal....jne

Toinen juttu - eikö kyse ole silloin keskustelusta yleisellä tasolla eikä syyttämisestä, jos ei osoita ketään erityistä = "tietämättä ketä syytät."
Ihanat naiset.

Poissa Vieras0147

  • Full Member
  • Viestejä: 233
  • * Tästä on tie vain ylöspäin
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #29 : Marraskuu 22, 2020, 14:23:53 »
Aikataulujen kohtaamattomuutta sattuu, sille nyt ei mitään voi. Mutta tuossa jossain välissä ketjua tuli esille asiakkaiden korkeat odotukset yms. Kun miettii, että puolikkaasta veloitetaan parhaimmillaan se 150. Monet duunarit eivät nettoaa tuota edes 10H vuorossa. Totta helvetissä ne odotukset ovat korkealla kun olet raatanut sen eteen. Sitten vietkin ne rahat PT:lle, joka ei vaivautuu edes asutoivetta toteuttamaan. On myös näitä, joissa varaat ajan klo 16. Oma käsitykseni on, että mikäli aika on varattu klo 16 olen asunnossa klo 16, eikä jossain ulkona ihmettelemässä kun yhteyden saat vasta klo 16. Siitä sitten lähdet etsiskelemään asuntoa. 16:30 heitetään kummisikin pihalle. Eli käyttämättä jää se 5-10min ja sillekin käyttämättömälle ajalle tulee hintaa näillä taksoilla. Ja hyväksikäyttää PT? Olet suhteellisen myöhään liikkeellä ja ajan ollessaan lopussa ilmoittelet, että olisi aikaa siirtyä kotiin. Likkaa siinä taputtaa sängylle ”onhan tässä tilaa”. Tai kun ajan ollessaan lopussa ilmoittelet, että olisi aikaa poistua ja PT siihen katsoo hätäisesti silmiin mitään sanomatta, mutta kuitenkin sellaisella ”et sä nyt mihinkään lähde” ilmeellä. En sanoisi noita hyväksikäytöksi. On melko turha omia toimintatapoja pitää yleisinä toimintamalleina. Ihmiset ovat erilaisia. Ja samoin Rajat ovat erilaisia. Jotkut tekevät sen rahan eteen asioita vaikka tietävät, ettei he tykkää tehdä niitä. Ei sekään ole hyväksikäyttöä asiakkaan näkökannalta.

Poissa Vieras0342

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3362
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #30 : Marraskuu 22, 2020, 15:25:47 »
Ai niin ja Hese. Se, että minun mielestäni naisia halventavat vitsit ovat väsyneitä ja epähauskoja ei tarkoita, että haukun aina kaikki toiset ilman mitään syytä. Minä vain laitan naisten halventamiseen perustuviin vitseihin palautteeksi "en tykkää". Luulin, että olisit päässyt siitä jo yli.

Sinulla tuntuu ongelmia kaikkien kanssa. Ja jos kuvittelet, että mielipiteesi tai en tykkää ei vaikuttaa mitenkään Heseen, lähinnä vahtopäiset konettisi huvittaa. Mutta se, ettet vieläkään näytä tajuavan, että forkalla yhtenään mesominen ja toisten ihmisten haukkiminen on todella noloa ja lapsellista käytöstä, kuten monet ihmiset ovat sinulle yrittänyt sen kertoa, mutta kun ei se mene perille, niin ei mene perille.   

Se ei edelleenkään ole kenekään forkkalaisen tai asiakkaasi vika, että sinulla et ole tyytyväinen elämääsi, ja motkotat forkalla yhteeenä. Deal with it. Jos huoraaminen ei sovi sinulle, kannattaa lopettaa. 
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 22, 2020, 15:30:03 kirjoittanut Hese69 »

Poissa Kuningatar Perse

  • Perseiden Kuningatar
  • Hero Member
  • Viestejä: 999
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #31 : Marraskuu 22, 2020, 16:26:53 »
Se ei edelleenkään ole kenekään forkkalaisen tai asiakkaasi vika, että sinulla et ole tyytyväinen elämääsi, ja motkotat forkalla yhteeenä.

Mutta Hese, juurihan sinä tuolla kirjoitit, että minun vaikea elämäni ON thorathin vika.

Mutta se, että Impillä on vaikea elämä, on sinun vikasi.

Minusta toki oli aika asiatonta lähteä tuolla tavalla sormella osoittamaan ja syyttämään yksittäistä henkilöä kaikista minun ongelmistani, kun minun ongelmani ovat kuitenkin paljon monisyisempiä, eivätkä yksiselitteisesti kenenkään yksittäisen henkilön aiheuttamia. Joten ihan kiva, että sinullakin mieli muuttui näin nopeasti ja tajusit, että thorathia ei voi syyttää ihan kaikesta.

Nyt herrat katsovat peiliin. Minä olen kutsunut teitä herroiksi, tyypeiksi ja sediksi, ja kritisoinut tätä teidän asiatonta käytöstänne palveluntarjoajaa ja palveluntarjoajia kohtaan. Te sen sijaan olette itse haukkuneet minua lapselliseksi ja typeräksi mesoajaksi. Onko teillä huono päivä, vai kalahtiko kalikka?
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 22, 2020, 16:29:10 kirjoittanut Kuningatar Perse »
Eläkkeellä.

Poissa Venla

  • Huora
  • Sr. Member
  • Galleria (112)
  • Viestejä: 3029
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #32 : Marraskuu 22, 2020, 17:12:45 »
Olen joskus nähnyt kuinka monta vastausta naapurisivustolla parikymppinen törötisuinen blondi saa, vaikka korkkarit eivät olisikaan kaupungin korkeimmat. Ei sitä yhteydenottomäärää hallitse kukaan.

Itse tulkitsen niin, että jos vastausta ei tule, ei kiinnosta. Välillä tulee vastauksia ehdottomani tapaamisajan jälkeen. Ihan kiva, mutta en minä niitä edes tarvitsisi. Mistä minä tiedän koska olen taas maisemissa.

Niin kauan kuin tämä touhu on laillista, mutta ilmoittelu ei, homma säilyy hallitsemattomana. On siitä vähän haittaa, mutta aina minä jonkun olen onnistunut tavoittamaan. Pahempaa kuin vastaan
Mattomuus onkin sopimuksesta huolimatta paikalle saapumattomuus. Ei niitä paljoa ole, mutta aina joskus.

Yhteydenottojen määrä voi olla aika suuri. Varmaan tuo on yksi syy miksi jotkut ovat päätyneet siihen että ottavat vain drive-in asiakkaita puhelinpävystyksellä.

Välttämättä se jos ei saa vastausta ei tarkoita muuta kuin että palveluntarjoaja ei ole millään ehtinyt vastaamaan. Tässä ketjussa sitten taisi olla kyse siitä miksei sitten tarjota jotain seuraavaa aikaa. Noh, mun kokemuksen mukaan tuo ei ole kovin toimivaa. Se että jos joku kysyy huomiselle klo 17 tunnin aikaa, niin eipä siihen ole juurikaan ollut iloa vastata et se päivä täynnä, mutta kahden viikon päästä tiistaina olisi vapaata klo 14. Harrastin joskus tuota seuraavien vapaiden aikojen tarjoamista aktiivisemmin, mutta kokemus oli ettei siinä juuri mitään tapaamisia aikaiseksi saatu.

Koitan edelleenkin vastata kaikkien asiallisiin yhteydenottoihin edes siten että päivä täynnä. Mutta aina ei ehdi vastaamaan edes noin siinä tahdissa kuin viestejä tulee. Munkin vastaukset valitettavasti tulee joskus myöhässä. Mutta kukaan ei taida suuresti arvostaa sitä että palveluntarjoaja vastailisi viesteihin siinä tapaamisen aikana...

Ylipäätänsäkin kokemus on, että tää homma toimii parhaiten niin että asiakas ilmoittaa milloin hälle sopisi, ja se sitten joko sopii mulle tai ei. Luotan asiakkaiden älykkyyteen, että he osaavat kyllä kysyä aikaa sille ajanjaksolle/kohdalle milloin heille sopisi. En ala sitä asiakkaan puolesta arpomaan.
Tunteella ja taidolla - suomalaista laatutyötä 😎
Jyväskylässä su 21.4.!

Poissa Tibenius

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2811
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #33 : Marraskuu 22, 2020, 17:35:35 »
Joskus on käynyt suositun keikkalaisen kanssa niinkin, että itselleni sopiva päivä on myyty loppuun jo pari viikkoa ennen. Plan B ja C on siis hyvä olla, jos mielii päästä pukille juuri haluamanaan ajankohtana. Eli toinen päivä tai toinen palveluntarjoaja.

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 330
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #34 : Marraskuu 22, 2020, 19:32:29 »
On selvä, että jos ei ole aikaa, niin ei ole. Palveluntarjoajilla on myös muuta elämää ja sitä pitää kunnioittaa.

Olen varmaan ollut poikkeuksellisen onnekas, koska niiden muutamien kanssa, joita olen tavannut, ei ole ollut koskaan hankaluutta saada aikaa sovittua kohtuullisessa ajassa. Huolimatta siitä, että minunkin pitää sopia aikoja 1-2 kk päähän oman työni vuoksi. Usein annan  pt:lle esim. kolme aikaa, jolloin saan järjestettyä työni puolesta ajan ja useimmiten on löytynyt molemmille sopiva aika.  Monet kerrat palveluntarjoaja on ilmoittanut oma-aloitteisesti, milloin on seuraavan kerran tulossa kotiseudulleni ja aika on saatu sovittua hyvissä ajoin, vaikka varaan vain 2 tunnin aikoja. Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa palveluntarjoajien tavoitettavuudesta.

Ylilääkäri

Poissa Villerius

  • Sr. Member
  • Viestejä: 15158
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #35 : Marraskuu 22, 2020, 21:09:38 »
Se että jos joku kysyy huomiselle klo 17 tunnin aikaa, niin eipä siihen ole juurikaan ollut iloa vastata et se päivä täynnä, mutta kahden viikon päästä tiistaina olisi vapaata klo 14. Harrastin joskus tuota seuraavien vapaiden aikojen tarjoamista aktiivisemmin, mutta kokemus oli ettei siinä juuri mitään tapaamisia aikaiseksi saatu.
Poikkeukset yleensä vahvistavat säännön.
Itselläni on muutamiakin kertoja käynyt keikkatyttöjen kera näin. Huomiselle ei ole saatu aikaa, mutta tyttö on kertonut tulevansa parin viikon kuluttua uudelleen paikalle niin josko silloin? Yleensä on onnistunyt.
On ollut mukavaa tavata näitä yhä uudelleen. Ymmärrän toki, ettei se aina ole mahdollista ja itse en ala kiukuttelemaan siitä jos keskustelua ei synny siitä, että olisiko kuukauden kuluttua sitten aikaa, en toki. Ja ymmärrän myös sen, että kaikki eivät suhtaudu asiaan tällä tavalla.

Paikallisten tyttöjen kera onnistuu paljon helpommin löytämään sen vapaan seuraavan ajan kuin esimerkiksi keikkatyttöjen.
”Opi rakastamaan vihaa. Syleile sitä. Nauti siitä. Olet ansainnut sen. Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja jokaisella tulisi olla mielipide sinusta. Vihaajat ovat positiivinen ongelma. Kukaan ei vihaa hyviä, he vihaavat parhaita.”
- Kobe Bryant

Poissa thorath

  • Full Member
  • Viestejä: 301
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #36 : Marraskuu 22, 2020, 21:56:50 »
Se ei edelleenkään ole kenekään forkkalaisen tai asiakkaasi vika, että sinulla et ole tyytyväinen elämääsi, ja motkotat forkalla yhteeenä.

Mutta Hese, juurihan sinä tuolla kirjoitit, että minun vaikea elämäni ON thorathin vika.

Mutta se, että Impillä on vaikea elämä, on sinun vikasi.

Minusta toki oli aika asiatonta lähteä tuolla tavalla sormella osoittamaan ja syyttämään yksittäistä henkilöä kaikista minun ongelmistani, kun minun ongelmani ovat kuitenkin paljon monisyisempiä, eivätkä yksiselitteisesti kenenkään yksittäisen henkilön aiheuttamia. Joten ihan kiva, että sinullakin mieli muuttui näin nopeasti ja tajusit, että thorathia ei voi syyttää ihan kaikesta.

Nyt herrat katsovat peiliin. Minä olen kutsunut teitä herroiksi, tyypeiksi ja sediksi, ja kritisoinut tätä teidän asiatonta käytöstänne palveluntarjoajaa ja palveluntarjoajia kohtaan. Te sen sijaan olette itse haukkuneet minua lapselliseksi ja typeräksi mesoajaksi. Onko teillä huono päivä, vai kalahtiko kalikka?

En ollut syypää mihinkään syytöksiisi.

Mitä tulee siihen oliko huono päivä vai ei ei ole tässä mitään merkistystä.
Sanoisin kirjoituksistasi milloin vain, että ne ovat lapsellista mesoamista.

Itselläni voi seuraava päivä olla hyvä, sinä kuitenkin jatkat lapsellista mesoamistasi vielä ensi vuonnakin.

Poissa naut1skelija

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1008
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #37 : Marraskuu 23, 2020, 08:46:13 »
Tämän "asiakas ilmoittaa milloin sopisi ja jos se ei sovi niin sitten ei voi mitään"

Kanssa ongelmissa aina, kun itselle se on selvää, että hupakon aikataulun vapaat kolot ovat olennaisia, (oletuksella, että hän on suosittu)

Niin ihannetilanteessa hupakkp ilmoittaisi minulle seuraavat vapaat ajat olkoon se siten klo ma 9.20
Ti13.00
Ti 14.30
Su 9.00

Mut sit kun mä menen tähän sanomaan et no miten ois klo 19 tänään tai huomenna.

Sit hön sanoo että ei onnistu. Aa ok.

Kun siis itselle tietysti helpompaa se on illasta, mutra käytännössä myös ne muut ajat. käy/on sumplittavissa.

Itse kuitenkin harrastan tätä harvoin ja silloin se lähtökohtaisesti tarkoittaa sitä yhtä valittua hupakkoa tai ei ketään.

Poissa IlonaTequila

  • Sr. Member
  • Galleria (17)
  • Viestejä: 2193
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #38 : Marraskuu 23, 2020, 09:07:27 »
Tämä(kin) on vähän sellainen juttu, että teet niin tai näin, niin aina jonkun mielestä väärin. Pelkästään tässä ketjussakin on tullut jo niin monenlaisia ja keskenään ristiriitaisia toiveita.

Ehkä siksi kannattaa tehdä vain niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, sieltä sitten valikoituu ne asiakkaat, joille se oma tapa toimia sopii myös. Kaikkia ei voi, eikä tarvitse yrittää miellyttää. :)

Metsä myös vastaa niin kuin sinne huudetaan. Kohteliaakseen ja fiksuun yhteydenottoon näkee itsekin vähän vaivaa, jos saataisiin aika sopimaan, mutta jos kalenterit eivät kohtaa tai päivä on täysi, niin ei siinä sitten auta foorumillakaan itkeminen.

Vakkareiden kanssa voin myös sopia tapaamisen pitkällekin tulevaan, ja kysyttäessä kerron tietämieni keikkojen ajankohdat etukäteen, mutta jos joku uusi yhteydenottoja nyt kysyy aikaa vaikkapa Turkuun, eikä löydy sopivaa, niin en todella muista/pysty/viitsi/näe kohtuulliseksi ilmoitella hänelle sitten kun joskus ensi vuonna ehkä tulen taas.
🍑 livekeikat kalenterissa, pikseleinä onlyfansissa 🍑
~baby mä oon rock'n'roll~

Poissa Ronja

  • Siveä Sihteerikkö
  • Sr. Member
  • Galleria (24)
  • Viestejä: 5189
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Huoran tavoitettavuudesta
« Vastaus #39 : Marraskuu 23, 2020, 10:30:04 »
Ilonan kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla.

Oon kaikille pyrkinyt jotain vastaamaan, mutta kyllä viesti, jossa kysytään pelkästään hommien onnistumisesta autossa, jää täysin ilman vastausta. Metsä todellakin vastaa niin kuin sinne huudetaan. Jos kysyy yhden kysymyksen, ei saa novellia vastaukseksi. Mutta asiallinen ja pisempi  viesti kertoo paljon kirjoittajastaan, ja tapaamista järjestää aivan eri asenteella. Luen paljon rivien välistä ja kirjoitetusta tekstistäkin pystyy tulkitsemaan yllättävän paljon. Ja luotan äärettömän paljon intutioon, jonka ihmisestä saan.

Pääasiassa viestin alkuun sähköpostein, mutta siviilitöissäkin on joskus käytävä ja muutakin elämää on, joten joskus vastaaminen venyy. Toki sitten vastatessani yleensä asiaa pahoittelen venymistä. Ja niitä viestejä tosiaan tulee niin paljon, että ne yhden kysymyksen tyypit saattaa jäädä täysin ilman vastausta. Punakynä heiluu..

En bruukaa jäädä tähän kotkylille huoraamaan, vaan olen käytännössä sellai keikkatyttö. Ja kalenterin orjana suosin kyllä ennakkovaraajaa.
💕”Viimeiseksi sanaksi on suudelma paras”💕