Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Melissa88  (Luettu 32743 kertaa)

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1161
  • ***** Huikea tyyppi
Melissa88
« : Syyskuu 16, 2020, 15:16:02 »
S-ryhmän sivustolla olen jo hetken katsellut otsikon neitokaista, paljon positiivisia kommentteja on kertynyt. Tämä unkarilainen ex-bikinimalli alkoi kiinnostaa kovast,i joten päätin ottaa yhteyttä. Tässä rapsaa tai olisiko pornonovelli parempi nimike? Tarina on kuitenkin tosi.

Yhteydenotto sujui tekstareilla. Osoite vaihtui päivää ennen tapaamista, ja Melissa ilmoitti tästä sms:llä. Kielitaito ei ole hänellä erityisen vahva, mutta kommunikaatio kuitenkin sujui hyvin.

Saavuin sovittuun aikaan paikalle Helsingin keskustaan. Pienen odottelun jälkeen sain koodin ja könysin rappuun. Kapusin yläkerroksiin ja koputin ovelle. Ovi naksahti auki ja astuin sisään. Siellä vastassa oli kuvien mukainen taskuvenus alusvaatteissa ja yöpaidassa. Tässä vaiheessa saatoin todeta että esittelyteksti piti paikkansa: Melissa tosiaan panostaa ulkonäköönsä. Hiukset ja meikki olivat täysin virheettömät ja kauniit, rakennekynnet ja tyylikkäät korut täydensivät ensivaikutelmaa. Kovin tykö tyttö ei itseään tehnyt, joten päätin pestä ensin kädet ja hoitaa sitten muodollisuudet ensimmäiseksi pois alta. Rungon saatoin tässä vaiheessa todeta olevan aivan parasta a-luokkaa.

Erittäin pienen smalltalkin jälkeen päätin ottaa tilanteen käsiini ja pyysin neidon makaamaan sängylle vatsalleen jotta pääsisin lähemmin tutkimaan hänen täydellisesti ruskettunutta vartaloaan selkäpuolelta. Melissan peppu saattaa olla upein koskaan lähietäisyydeltä tarkastelemani takamus: se on kapea, kuten tyttö muutenkin, mutta treenattu ja pyöreä juuri oikeista kohdin. Hieroin näitä ihmeellisiä kumpuja ja aloin jäykistyä pelkästä käsituntumasta. Seuraavaksi poistin seksikkäät alusvaatteet ja jatkoin neidon selän ja takapuolen hierontaa, koskettelin patjaa vasten painuneita rintoja ja hivutin lopulta sormiani kohti pimpsaa. Jalat aukenivat ja liu'uttelin syljellä kostuttamaani sormea pitkin häpyhuulia, vähän sisälläkin. Melissa vastaili ruumiillaan käsieni liikkeisiin ja huokaili hiljaa silmät kiinni.

Päätin kysyä sopisiko 69. Sehän kävi. Tulin tytön päälle ja hän tarttui meisseliini ohjaten sen huuliensa väliin. Pieni käden vatkaus ja hellä owo, ei mikään syväkurkku, tuntuikin oikein miellyttävältä kun samalla lipsuttelin menemään pillun lumoissa. Pian alkoi tuntua jo liiankin hyvältä, joten irrottauduin asennosta ja pyysin Melissaa kääntymään doggyyn. Hän ojensi minulle kortsun, jonka rullasin paikalleen ja työnnyin sisään takaapäin. Näkymät olivat melkoiset.

Olin visuaalisista ärsykkeistä kiihottunut jo liikaakin tässä vaiheessa, joten jouduin himmailemaan työntöjen kanssa. Hitaasti saavutin sellaisen tunnelman että uskalsin katsella muutakin kuin katonrajaa ja ihmettelin taskuvenuksen uskomatonta vartaloa samalla kun työstin häntä hitain työnnöin, lantiosta kiinni pitäen. Jälleen Melissa oli hyvin mukana menossa ja myötäsi toimiani. Yleensäkin, koko visiitin ajan hän oli erittäin vastaanottavainen seksin suhteen, aistien sitä mies haluaa. Tällä hetkellä siis halusin olla laukeamatta ;D

Käänsin tytön ympäri ja aloitimme lähärin. Nyt tunsin että oikea kestävyys on saavutettu ja pystyin painamaan kunnolla kahvaa myöten. Melissa liikuskeli ja äännähteli allani erittäin seksikkäästi kun pumppasin hänen kevyttä vartaloaan saarnaajassa. Tämä tuntui erittäin hyvältä, mutta ehkä ennen muuta näky oli uskomaton: tämänkaltaisen tytön kanssa sängyssä voi kerrankin tuntea itsensä mieheksi, joka saa parasta mitä naissukupuolella on tarjota. Ehkä olen itse viettänyt vähän liikaa aikaa salilla katsellen hyväkroppaisia misuja tuhmia ajatellen, mutta nyt, kerrankin, tunsin saaneeni sen kaikkein kauneimman ja timmivartaloisimman tytön alleni. Hän kietoi jalat selkäni ympärille pyynnöstäni. Työnnyin aivan pohjaan.

Koska tahdoin saada kaiken irti uskomattomista pakaroista, kiepsautin tytön tässä kohtaa lusikka-asentoon ja samalla kun puristelin bebaa sain vielä söötin nännin huulieni väliin. Melissalla on b-kupin silarit, joiden kanssa plastiikkakirurgi on tehnyt hyvää työtä. Olin sikäli hurmiossa tässä vaiheessa, että melkein tipahdin sängynlaidalta. Jouduinkin nyt asennon epäluontevuuden takia nousemaan ylös ja päätin samalla, että tänään lopetamme pronebone-asennossa. Pyysin Melissan vatsalleen, hän nosti samalla pienen peppunsa hieman ylös ja työnnyin uudestaan häneen takaapäin, tällä kertaa hänen niskaansa ja kaulaa kevyesti hampailla näykkien. Kastanjanruskeat hiukset tuoksuivat jasmiinilta. Asento tuntui melkein yhtä hyvältä kuin lähäri, hänen pakaroidensa osuessa joka työnnöllä nivusiini. Purkaus oli lähestymässä.

Muistin että Melissan palvelulistalla oli COB, joten kysyin sopisiko laueta vartalolle. Tämäkin kävi hänelle. Vedin meisselin ulos, otin kondomin sen päältä pois ja jatkoin työntelyä peppuvakoa myöten. Tämän pepun kanssa ei kädellä ei tarvinnut avittaa, niin tiukka ja kimmoisa se oli. Pian tunsin että siemen syöksyy. Katselin kuinka sperma ryöppysi hänen ruskettuneelle selälleen ja puuskutin hikisenä neidon niskassa orgasmin armoilla. Melkeinpä tähtiä näkyi.

Hetken palauduttuani tajusin että olin sotkenut Melissan selän spermalla ja herrasmiehenä kipaisin paperia. Pyyhin sotkun pois ja taputtelin vielä kerran tuota uskomatonta persikkaa.

Suihkuun mennessä kävi ilmi että vain pieniä pyyhkeitä oli tarjolla, mutta isompaa en kaivannutkaan. Kuivailin itseni ja pukeuduin, samalla pientä juttua tytön kanssa heittäen. Lopuksi pussasin häntä poskelle ja siirryin takaisin Helsingin kaduille, ison hymyn kasvosuojuksen taakse piilottaen.

Yhteenveto: Melissa on todella seksikäs ja sopii työhön luonteeltaan hyvin, vaikka on ehkä hieman ujo huonon kielitaidon takia. Erityisesti peppumies voisi kirjoittaa pitkänkin ylistyksen oodin hänen takapuolensa kunniaksi. Kasvojen osalta kauneus on tietenkin katsojan silmässä, mutta itse olin erittäin vakuuttunut. Sivuston kuvat antavat oikean vaikutelman. Minulle vierailu antoi ehkä parasta mitä tämän harrastuksen parissa voi saavuttaa, nimittäin hetken hekumallista seksiä ja tunteen siitä, että kaunein ja hienoin nainen luovuttaa minulle arvoikkaimman suosionosoituksensa. Tämä on jotain minkä arvoa ei voi rahassa mitata (vaikka toki nyt mitattiinkin).

Tyttö saattaa olla paikalla pidempäänkin, ja luulen että käyn uudestaan. Yritän kuitenkin pitää ainakin kunnon tauon, etten jäisi koukkuun.
 
Sää enteili sadetta.
You and me, part-time lovers

Poissa PapaRomeo

  • Jr. Member
  • Viestejä: 63
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #1 : Syyskuu 16, 2020, 17:08:41 »
Lol. Tuota lukiessahan tuntui melkein kuin olisin itse käynyt

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 330
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Melissa88
« Vastaus #2 : Syyskuu 16, 2020, 21:08:57 »
Todella hyvin ja elävästi kirjoitettu! Tuntui tosiaan siltä, kuin itse olisi ollut mukana touhussa. Lisää tällaisia, niin johan porukat ovat tyytyväisiä.

Ylilääkäri

Poissa Makkonen

  • Full Member
  • Viestejä: 139
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #3 : Syyskuu 16, 2020, 21:19:27 »

Itse kävin viimeviikolla, ja edelleen on hymy suupielessä.
Uskomaton vartalo, ja kaunis muutenkin. Ainoa lievä miinus.. BJ olis ehkä saanut olla napakampi, mutta se lämmin kosteus 🙏
Kumin joutuu tosiaan itse rullaa, saattaa ujoja turskia haitatakkin.

Menenkö uudestaan, no tottakai😜
Dirty old man

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1161
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Melissa88
« Vastaus #4 : Syyskuu 17, 2020, 14:20:57 »
Kiitos kommenteista! Vielä sellainen hauska tarkennus, että Melissalla on ranteessa isohko puuterinvärinen kello, josta lähärissä pystyy tarkistamaan paljonko panoaikaa on jäljellä  ;D
You and me, part-time lovers

Poissa fordman

  • Newbie
  • Viestejä: 17
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #5 : Syyskuu 17, 2020, 14:28:47 »
Hyvä rapsa!

Poissa Ilotikku

  • Full Member
  • Viestejä: 477
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Melissa88
« Vastaus #6 : Syyskuu 17, 2020, 19:44:24 »
Kerrassaan mainio reportaasi! Oli jopa sen verran inspiroiva, että meinasin itsekin pyyhkiä pölyt kirjoituskoneesta ja alkaa taas runoilemaan. Mutta vain melkein. ;)

Melissa88 on perseineen hienosti astunut aikoinaan Suomea sulostuttaneen fitnesstypy Elizabethin tontille. Tunnin aikoja näille yleensä varataan, mutta kun se täydellisyyden määrittelevä peräpeili nousee pystyyn, homma on ohi niin nopeasti, että Red Bullin varikkotiimikin ihmettelee mitähän vittua tuossa juuri tapahtui. Noh, onpahan 59 minuuttia, 59 sekuntia ja 99 sekunnin sadasosaa aikaa suihkutella. :D

Poissa Hormonihiiri

  • Full Member
  • Viestejä: 160
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Melissa88
« Vastaus #7 : Syyskuu 19, 2020, 08:04:41 »
Pimpsloora on Melissalla on niin pieni, että vain muutaman sentin pystyi työntämään sisään. Muuten teki tytöllä kipiää. Kroppa kyllä täydellinen ja kaunis naama. Naama kauniimpi kuin mitä kuvista voisi päätellä.

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1161
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Melissa88
« Vastaus #8 : Syyskuu 20, 2020, 17:28:42 »
Vain muutaman sentin?? Kaunis, kimmoisa ja hyvin liukuva pillu se minusta oli eikä mikään sormenpään kokoinen kolo :D
You and me, part-time lovers

Poissa Hormonihiiri

  • Full Member
  • Viestejä: 160
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Melissa88
« Vastaus #9 : Syyskuu 20, 2020, 20:44:46 »
Vain muutaman sentin??
Muuten teki kipeää.

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1161
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Melissa88
« Vastaus #10 : Syyskuu 20, 2020, 21:54:52 »
Vain muutaman sentin??
Muuten teki kipeää.

Kaksi mahdollista selitystä, jotka tulee mieleen: mahtava meisseli tai ongelmia kohtaamisessa. Oman visiittini perusteella tämän tapainen "vaikeilu" ei kuulosta yhtään tutulta. Oma meisseli on kokoa M ja kohtaaminen ok, ei mitään erityistä.
You and me, part-time lovers

Poissa Hormonihiiri

  • Full Member
  • Viestejä: 160
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Melissa88
« Vastaus #11 : Syyskuu 21, 2020, 06:37:34 »
Kohtaamisessa ei ollut ongelmia.

Poissa Reubens

  • Newbie
  • Viestejä: 30
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #12 : Syyskuu 21, 2020, 23:55:35 »
Heips
Tapasin tänään töiden jälkeen...Mahtavaa seuraa, ja ne näkymät paloivat kyllä verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.

Ei kyllä ollut tietoakaan ettei olisi saanut mennä syvälle, otti vastaankin hienosti.

Tälle neidille täysi kymppi. Menen uudestaankin vielä kun täällä on sen pari viikkoa vielä..menkää ihmeessä ja pitäkää hyvänä.

Suosittelen.

Reubens


Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1161
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Melissa88
« Vastaus #13 : Syyskuu 30, 2020, 17:05:46 »
Jaksoin odottaa kaksi viikkoa ja menin sitten uudestaan treffaamaan Melissaa. Ensimmäisen kerran kiima oli hieman taittunut, mutta edelleen Melissan palvelualttius ja tajuton ulkonäkö takasi kuuman puolituntisen. Uusina asentoina testattiin lusikanpiilotus ja ridaus, joista varsinkin se edellinen varmaan muistuu mieleen unissakin. Oli melko epätodellinen olo kun käteni löysi puristeltavakseen sen tiukan ja veistoksellisen beban ja Melissa siveli autuaasti rintakehääni vapaalla kädellä. Niin ja hiukset tuoksui tällä kertaa luullakseni aloeveralta.

Vierailu Helsingissä on kuulemma pidentynyt, joten lokakuussakin voi sitten tavata tätä tyttöä. Sanoisin että se kannattaa. Harvoin tällaista herkkua saa.
You and me, part-time lovers

Poissa Timmy

  • Newbie
  • Viestejä: 25
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #14 : Lokakuu 01, 2020, 01:10:46 »
No olihan se pakko testata kun niin oli tyttöä kehuttu ja on sanottava että oli kyllä kuvan kaunis ja mahtava kroppa. Varasin tunnin ajan suukottelu extralla. Nautin täysin aistein ja kuten sanoit vielä tovin tyttö suomessa, niin pitää ehtiä vielä kerta tai pari uudestaan.

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1161
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Melissa88
« Vastaus #15 : Lokakuu 01, 2020, 16:16:45 »
Sama fiilis, ei tämä vielä tähän jäänyt, kun Melissa lähtee maasta niin taitaa olla eläkesäästöt jo kokonaan imuroitu 8) Vitsi vitsi, eihän tämä nyt ole edes kallista, kun miettii mitä niillä euroilla saa.

Unohdin muuten mainita, että uudessa osoitteessa on toinenkin tyttö ja kuulemma tekevät jopa duoa. Hän nukkui makkarissa kun me panimme menemään vuodesohvalla, ei siis näköhavaintoa. Tietoni muutenkin on tosi ohuet tästä toisesta daamista, mutta jos joku on kiinnostunut niin yksärillä voin jakaa sen vähän mitä tiedän.
You and me, part-time lovers

Poissa Timmy

  • Newbie
  • Viestejä: 25
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #16 : Lokakuu 10, 2020, 00:38:16 »
Perjantaina kävin taas Melissa moikkaamassa ja kyselin tuosta DUO hommasta ja sano että hoituu tavalla josta pidän. En ole hyvää DUO paria löytänyt pariin vuoteen, joten varmaan tämä pitää kokea ennen kuin neidit lähtevät kotiin.

Poissa Timmy

  • Newbie
  • Viestejä: 25
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #17 : Lokakuu 13, 2020, 21:05:16 »
No kävin kokeilemassa tuon DUOn. Siinä oli hyvät ja huonot puolet. Melissa on todella kaunis ja hyvä. Tämä kaveri oli vähän niin ja näin, kroppa oli kunnossa mutta kasvoista ei niin minun makuun ja vaikutti jotenkin todella kokemattomalta ja ei osaa periaatteessa ollenkaan englantia, mikä siten ei minulle ole kiva. Aloitettiin sitten vähän suutelulla ja onhan se vuorotellen kahta suudella ja hyväillä kivaa, sitten tytöt siirtyivät suikkariin vuorotellen, mikä oli nautitatvaa niin aistillisesti ja visuaalisesi. ei siinä kovin kauan mennyt kun laukesin toisen suuhun, ja orkut oli kyllä uskomattomat, muistellaan vielä kiikkustuolissa. Sitten vähän lepoa ja hyväilyä. Sen jälkeen naiset vierekkäin avoreisin. Siinä sitten kahta pillua ihaillen ja ihan tiennyt mistä aloittaa. No sukellus yhteen ja sitten toiseen, molemmat kauniita ja mukavia, tosin toinen maistui paljon paremmalta kun toinen, joten huomio maukkaaman kimppuun. (Oli maksettu threesome, niin ei tartte olla tasapuolinen jos siltä ei tunnu). Aikansa sitä, sitten ajattelin että otetaan sitten vielä sessio kaksi, mutta pikku veikka oli sen verran onnellinen käsittelyyn yksi että ei tahtonut tehdä yhteistyötä enää kunnolla vaikka tytöt kyllä kaikkensa tekivät. Puhalsin pelin poikki ja vähän hyväilyä ja sitten kotia päin. Ihan ok, mutta ehkä tämän vanhan papan pitää varata tällaiselle showlle pidempi aika kun tunti niin ehtii palautua kunnolla kierrosten välissä.

Poissa Fansiful

  • Newbie
  • Viestejä: 4
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #18 : Lokakuu 14, 2020, 10:24:25 »
Onko DUO kaveri tuolla reale sivustolla? Toi video/kuva lisäpalvelu-juttu vois olla kiva muisto :) Onks kukaan ottanut tällä tai jollain toisella joka k.o palvelua lupaa?

Poissa Fansiful

  • Newbie
  • Viestejä: 4
  • * Kelpo kaveri
Vs: Melissa88
« Vastaus #19 : Lokakuu 14, 2020, 10:53:21 »
Sori, joo, löytyi duo ilmoituksista :)