Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Tampereen SD tytöt  (Luettu 7335 kertaa)

Poissa sosialisti

  • Full Member
  • Viestejä: 198
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #20 : Syyskuu 01, 2026, 23:43:55 »
Mitä pitää naisessa olla että saa vintin noin pimeäksi? :behind:

Naispuolisista psykopaateista ja narsistisen persoonallisuuden omaavista yksilöistä ei ole niin paljoa meuhkattu mediassa, kuin olisi syytä. Toimintamallien tunnistaminen säästäisi monelta mieheltä sekä rahat että mielenterveyden. Rakkaudettomista lapsista puhumattakaan.

Toisella puolen on sitten ihmistyyppejä, jotka eivät kykene uskomaan ettei se ole totta mitä heille esitetään. Mutta tämä ei meinaa, että tarvitaan näiden kahden yhtälö: oikeasti persoonallisuushäiriöinen ihminen (äärimmillään psykopaatti) vievät jopa ko. patologiaan erikoistuneita psykiatreja, jotka tietävät kenen kanssa ovat tekemisissä. Manipuloinnin masterclass. Sellaista mistä elokuvien käsikirjoittajat voivat vain haaveilla.

Tämä kommentti sen vuoksi, ettei lähdetä liikaa syyttelemään kohteeksi päätynyttä osapuolta kuvitellen, että itselle ei ikinä kävisi samoin. Luultavampaa on, että silloin ei ole vain 1) kylliksi varakas ja 2) sattunut osumaan samaan paikkaan tämäntyyppisen naisen kanssa. Ihan samalla tavalla tunnekylmät miehetkin toimivat suhteessa naisiin. Katsotaan silmiin ja sanotaan juuri se, mitä toinen ihminen haluaa kuulla.

Poissa sosialisti

  • Full Member
  • Viestejä: 198
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #21 : Syyskuu 01, 2026, 23:45:39 »
Onko muuten kukaan tavannut sd:tä Tampereelta, kuka olisi ottanut kotiinsa? Hotelli + kahden päivän herkuttelut ikävästi tuplaa kustannukset..

Poissa TreSetä

  • Newbie
  • Viestejä: 39
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #22 : Syyskuu 02, 2026, 05:54:42 »
Onko muuten kukaan tavannut sd:tä Tampereelta, kuka olisi ottanut kotiinsa? Hotelli + kahden päivän herkuttelut ikävästi tuplaa kustannukset..
Muutaman, mutta kun tarjonta on täällä vähäisempi niin keskityn enemmän pk-seudun tyttöihin.

Pikkutiikeri oli aikanaan tamperelainen ja tapasi kotonaan, nykyään ainakin SD:ssä kotipaikka Helsinki, mutta en ole nähnyt aikoihin niin en tiedä mikä on todellisuus. Osa tytöistä jotka liikkuu Tee/Hki väliä esim opintojen takia merkitsee Helsingin kotipaikaksi kysynnän takia.

Littleblondhottie ei vaikuta enää olevan aktiivinen mutta täyttää kriteerit.

Lisäksi on muutamia joilla tuolla on edelleen tili, mutta en mainitse erinäisistä syistä ja tietenkin useita jotka on poistaneet tilinsä.

Poissa asdf

  • Full Member
  • Viestejä: 238
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #23 : Syyskuu 03, 2026, 07:42:17 »
Ihme juttuja kerrotte.

Tampere on ehkä paras kaupunki näiden suhteen.

Nimiin menemättä ainakin kuuden kanssa on ollut tärskyt tänä vuonna Mansessa vartin pikaisista yön yli treffeihin ja suurimman osan kanssa on tavattu useamman kerran. Maksimissaan rahaa on palanut 200 euroa per tapaaminen.

Kaikkein parasta näissä on, että yhdelläkään ei ole ollut kellontarkkaa hommaa ja siksi olenkin siirtynyt pääosin daddyksi.

Poissa Gentleman Tampere

  • Hero Member
  • Viestejä: 660
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #24 : Syyskuu 03, 2026, 23:47:25 »
Ihme juttuja kerrotte.

Tampere on ehkä paras kaupunki näiden suhteen.

Nimiin menemättä ainakin kuuden kanssa on ollut tärskyt tänä vuonna Mansessa vartin pikaisista yön yli treffeihin ja suurimman osan kanssa on tavattu useamman kerran. Maksimissaan rahaa on palanut 200 euroa per tapaaminen.

Kaikkein parasta näissä on, että yhdelläkään ei ole ollut kellontarkkaa hommaa ja siksi olenkin siirtynyt pääosin daddyksi.

Tässä nyt jotain, mitä boomeri ei ymmärrä. Onko daddy-touhut jotenkin hyväksyttävämpää kuin wanha kunnon huoraaminen, vai mistä on kyse?

Poissa KallioKettu

  • Jr. Member
  • Viestejä: 79
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #25 : Syyskuu 04, 2026, 10:44:37 »
Maksimissaan rahaa on palanut 200 euroa per tapaaminen.

Math is not mathing. Miten voi olla yön yli tapaaminen ja max 200e? Toki jos on näitä tapauksia joilla kasa laskuja jo ulosotossa niin sitten.

PK-seudulla 250-300e/2h ainakin jos suosituimpia neitoja haluaa tavata. Pidempi aika toki laskee tuntihintaa joten kova panomies tai seuramies voi tuota arvostaa. Aina löytyy niitä 500e pyytäviä mutta jätän ne niille miljonääri daddyille.

Poissa LateHarrastaa

  • Newbie
  • Viestejä: 4
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #26 : Syyskuu 04, 2026, 12:00:08 »
Oon sen oppinut näissä harrastuksissani sen, että SD touhuja ja suoraan naapurisaitilta tai tosieskosta seuran haku on kaks ihan eri juttua ja palvelee eri tilanteita.

Mulla on muutamat yönyli kokemukset itellä SD kautta. Hinnat olleet kalleimmillaan 400€ yöstä (silloin tyttö tuli omilla kustannuksilla Hki-Tre), mutta pari kertaa jopa alle 150€. SD tytöt vaatii hieman enemmän työtä löytää, heihin pitää enemmän panostaa myös tunnepuolella, mutta palkintokin on sen mukainen. Parhaat kokemukset on juurikin SD kautta.

Sanoisin, että tosieskon ja naapurin tytöt tarjoaa näitä palveluja siten, että motivaationa raha/elanto on suuremassa roolissa. Mun kokemuksen mukaan SD puolella monella ollut raha kyllä motivaattorina, mutta se ollut huomattavasti pienemmässä roolissa.

Poissa Konemestari

  • Newbie
  • Viestejä: 33
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #27 : Syyskuu 04, 2026, 12:07:40 »
Täytyy kyllä sanoa, että jos noin hyväuskoista ja/tai impulssikontrollitonta jengiä on, niin ei kyllä hirveästi sureta nuo rahalliset menetykset. User error.

Kusettajia on hauska vedättää joskus ajankuluksi...voi sitä ulinan määrää kun viimein selviää ettei se vedätys menekään läpi vaikka kuinka pisti parastaan. Tämä pätee muuhunkin kuin seksibisnekseen, kusettajia liikuu käytetyn tavaran markkinapaikoilla myös.

Poissa TreSetä

  • Newbie
  • Viestejä: 39
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #28 : Syyskuu 04, 2026, 19:43:54 »
Maksimissaan rahaa on palanut 200 euroa per tapaaminen.

Math is not mathing. Miten voi olla yön yli tapaaminen ja max 200e? Toki jos on näitä tapauksia joilla kasa laskuja jo ulosotossa niin sitten.

PK-seudulla 250-300e/2h ainakin jos suosituimpia neitoja haluaa tavata. Pidempi aika toki laskee tuntihintaa joten kova panomies tai seuramies voi tuota arvostaa. Aina löytyy niitä 500e pyytäviä mutta jätän ne niille miljonääri daddyille.
Kyllä ne voi olla, itse oon yöpynyt tytön luona sillä että maksoin hyvän ravintolan illallisen, maksua hän ei pyytänyt. Säästin itse hotellin verran joten illallisen maksettua illan hinta +-0€. Toisaalta on multa pyydetty myös yli pari tonnia yöstä. 700€ on kallein toteutunut deitti, mut se oli reilu vuorokausi ja yöpyminen tytön luona. Plus tää oli mallin mitoissa oleva kaunotar jonka kanssa leikit oli omasta mielestä sen arvoiset. Ei toi hinta oo sellainen jota itse viitsisin pidemmästäkään tapaamisesta kovin usein maksaa.

Poissa Trevesseli

  • Newbie
  • Viestejä: 4
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #29 : Syyskuu 06, 2026, 13:30:12 »
Joo. Homma on niin hyvässä, kuin huonossa lähellä normaalia treffailua. Naama, kroppa ja ikä sekä vuorovaikutustaidot vaikuttaa lopputulokseen.

Poissa Kaataja

  • Newbie
  • Viestejä: 1
  • * Kelpo kaveri
Vs: Tampereen SD tytöt
« Vastaus #30 : tänään kello 17:52:10 »
Piti itsekin kirjautua ja kantaa kortensa kekoon kun olen täältä sivuilta monta vinkkiä saanut. Itse ajattelisin, että on ainakin kolmen katekorian väkeä näillä sd sivuilla.
Ekaksi on helpoimmat jotka on just kirjautuneet tai ovat satunnaisesti aktiivisia, nää on yleensä kipeästi rahan tarpeessa ja haluavat aika nopeastikin toimintaa tai jopa ehdottavat itse. Jos mukana on kuvan myyntiä, niin niistä oon oppirahat maksanut, nää ei tarjoa yleensä mitään muuta kuin kuvan myyntiä ja katoavat sitten. Mutta sitten nämä jotka ovat valmiita tapaamaan muutaman viestin jälkeen, yleensä kova rahantarve ja saa aika hyviä diilejä sovituksi. Yleensä naiset tosi mukavia ja ns järki päässä siltikin ja monilla oma kämppäkin tarjolla, nää on parhaita kun tarviit heti seuraa ja parhaimmillaan tosi hyviä mimmejä, toki löytyy laidasta laitaan ja osalla on pakko kääntyä ovelta. Joskus on otettava riskiä ja varattava itse hotelli.
Sitten on toinen katekoria joille pitää kirjoitella enemmän ja saada ns luottamus sitä kautta. Nää voivat lopettaa kirjoittelun myös ihan huvikseen jos et nappaa. Haluavat yleensä tavata ensin kahvilla tms. ja kirjoitella vielä tän jälkeenkin ja sitten päästään itse asiaan jos hyvin käy. Hinta voi vaihdella suurestikin ja jotkut saattavat ottaa vain yhden heille sopivan ja useimmat korkeintaan muutamia asiakkaita. Ovat yleensä sivistyneitä, tietävät arvonsa ja elämä muutenkin mallillaan. Nää ovat parhaimpia kun haluat pitkäaikaista ja toimivaa seuraa ja ovat melko luotettavia myös. Luottamuksen kasvaessa melkein kaikki onnistuu ja ei oo  mitään kelloon katsomisia.

Kolmas katekoria on kusettajat. Yleensä tosi taitavia vedättämään. Lähettelevät kivoja kuvia jos näyttää ettet ole kunnolla koukussa, osaavat pitää kiinnostusta ja lupaavat, mutta eivät sano suoraan. Osaavat tehdä itsensä tosi haluttavaksi, osalla saattaa olla omat kuvat osa muokannut tarkoituksella. Voit päästä kahville tai syömään yms. mutta tilaisuutta että pääsisit sänkyyn ei tehdä. Poskipusu voi olla maksimaalinen. Yleensä tekevät yhteistyötä ja jakavat mahdolliset asiakkaat keskenään. Välillä tosi vaikea erottaa katekorian 2. tyypeistä. Tampereella ainakin Hotmalenkin kertomat J_C 24, emilia30, lovepatricia ja JJ_baby kuuluvat tähän katekoriaan.
Ja jos haluat vaan panna ja aikataulusi on kireä, tosieskon sivuille sitten, tää sd on aina pidempää peliä ja lopputulos riippuu monesta asiasta, aikaa ja rahaa palaa joka tapauksessa.