Ninnineiti👌👌
Uutiset:
Ikiteekkari
Kelpo kaveri
Hmfic78
Kelpo kaveri
hattara on myös yksi parhaista lopettaneista.
Kuonahakku86
Kelpo kaveri
Zezisexyä.. Voi kunpa vielä joskus..Mitäs hänestä jäi mieleen, halvan hinnan lisäksi?

JJ77
Kelpo kaveri

Otus
Kelpo kaveri
Petriina oli kyllä omalla tavallaan kuuma ja suorastaan kiihottava tapaus. Ikä näkyi jo hieman kasvoilla (ei silti pahasti, mutta näki ettei ihan tyttösestä ollut kyse) mutta kroppa ja palveluasenne oli kohdillaan.
Yksi parhaita kokemuksiani tämän harrastuksen tiimoilta oli se, kun Petriinan luona harrastettiin sänkypainia ja Petriina hyppäsi ratsaille minun päälleni. Siinä hän sitten ratsastaessa otti värisevän dildon mukaan leikkiin ja pani sillä itseään b-rappuun samaan aikaan kun oma kullini oli neidon ykkösessä. Petriina tykkäsi ja osasi leikkiä!
Leikin jälkeen ihaninta oli jäädä hikisenä ja raukeana juttelemaan hänen kanssaan maailman menosta. Petriina ei ollut todellakaan mikään tyhjäpää vaan oppinut ja kouluttautunut nainen, jonka kanssa pystyi juttelemaan hyvinkin moninaisista aiheista.

Granado






Saisi mikroaaltouunilla pillua
Tuiran thai hieronnassa oli aikanaa amy tai eimi, en tiedä miten kirjoitettiin. Mutta noin lausuttiin
Jo vanhempi (noin 45) silikoonirintainen nainen. Siitä sai hyvät kyydit.
. Oli vuosi 2003 tai 2004 kun Eimy esitteli minulle juuri saamaansa Suomen passia. Hänen oikea ikänsä oli silloin 27 vuotta. Eimy oli lähdössä vierailemaan sukulaistensa luokse Kambodzaan ja pyysi minua mukaansa. Minulla oli oikeastaan aluksi tarkoituskin lähteä, mutta se sitten jäi. En sitten tiedä, että olisikohan Eimy halunnut jotain toisenlaistakin suhdetta välillemme, mutta en minä nyt kuitenkaan kenenkään entisen tai nykyisen huoran kanssa ala mihinkään sellaiseen. Eimy ja Dammy sitten jäivät unholaan, kun löysin vakituisen naisystävän ja aloin elellä jälleen ihmisiksi. Aina joskus mietin, että mitäköhän Eimylle mahtaa nykyään kuulua. Eimy käsittääkseni muutti jossakin vaiheessa Etelä-Suomeen takaisin, mistä hän oli Ouluun ajautunutkin. Eimy tykkäsi tehdä minulle kambodzealaisia ruokia. Ne kyllä haisivat ja maistuivat minusta vähän omituisille. Rehellisesti sanottuna aika hirveiltä. Eimy istui alasti sylissäni ja lappoi soppaa kitusiini. Pakkohan sitä oli nieleskellä alas. Eimyn lähdettyä koko talo piti aina tuulettaa perusteellisesti, koska lapset asuivat vuoroviikoin minun luonani
Jiipeeäs
Kelpo kaveri
Miesmiesvaan
Kelpo kaveri
Lumous oli kiva mussukka. Taisi kulkea Rovaniemeltä käsin Oulussa aina silloin tällöin. On jo vuosia aikaa kun viimeksi kävin hänen luonaan peuhaamassa.

jäpäoulu
Kelpo kaveri
en muista nimeä mut tais olla tatskoja ja se peppu js klitoris jäi kyl mieleen.Laanilassa oli muutama vuosi sitten tummatukkainen oikeen muhkea pyllyinen nainen. Taisi olla aika kookas klitoriskin js häneltä sai kyllä hyvää js kiihkeää palvelua. Muistaako kukaan ja vieläkö tarjoaa seuraansa? Nimeä en enää muista.
Oliko runsaasti tatuoitu ja ehkäpä silikonirinnat tai hyvät luomut?
Mami?
Majemies
Kelpo kaveri
Ape
Kelpo kaveri
Säveltäjänkadulla oli jotain 2018-19 vuosina nuori erittäin hyväkroppainen yh-neitokainen. Muutaman kerran ehdin vierailemaan, mutta hän muutti ilmeisesti pois. Nimeä en muista enää.
Mie



Nauttii muiden arvostusta
wanhawaris
Kelpo kaveri
Granado






Saisi mikroaaltouunilla pillua
Ai kun muistot palasi mieleeni kun näin Eimyn nimen, samanlaiset kokemukset itselläkin kun ihana nainen tuli kämpille, teki meille aterian valmiiksi ja nussittin oikein kunnolla. Ilmeisesti olisi pitänyt kumia käyttää näin jälkikäteen ajateltuna, kun hän vakuutteli ettei muiden kanssa paljaalla anna naida, mutta se nyt on sitä kuuluisaa jälkiviisautta. Kyllä liha on heikkoa kun nuori nättikroppainen naines makaa alasti pedissäsi, niin ei sitä silloin tee mieli millään kumilla harrastaa. Tämä oli senverran pervo tyttö, että opetti minutkin "syntisen seksin" pariin, tuli anaalit,fistaukset, kultaiset suihkut ynnä muut silloin erikoisuudet tutuksi, oi mitä ihania muistoja parinkymmenen vuoden takaa. Kävisin kyllä vieläkin panemassa jos vaan Eimyn jossakin kohtaisin.
. Joo kyllä se Eimy minullekin vakuutteli, että ei anna muiden panna paljaalla, vaan vaatii aina muilta miehiltä kortsun. No en minä sitä asiaa sen kummemmin jäänyt filosofoimaan vaan päästelin paljaalla sieluni kylläisyydestä asti, kun tyttö kerran sitä pyysi. Ja ei minulle kyllä koskaan mitään pöpöjä aisaani Eimyltä tarttunut. Ja ehkäisynähän Eimy käytti e-pillereitä, että ei tarvinnut senkään takia mitään varoa. Eimy oli tosiaankin sopivassa määrin pervo ja kaikkiin ehdotuksiini hän vastasi myöntävästi. Kevytrakenteinen notkea neiti, niin oli kyllä helppo touhuta monenlaista. Hyvä ottamaan suihin ja lastin sai laukaista kitalakeenkin, jos niin halusi. Vaikka Eimy halusikin mieluummin spermat pilluunsa tai anukseen. Täytyy myöntää, että wanhawariksen postausta lukiessani myös minulla tulvii monet muistot mieleeni Eimysta sieltä kahdenkymmenen vuoden takaa.