Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Ryhmässä yksin jääviä vastaan nettikiusaavien psykologiasta  (Luettu 2696 kertaa)

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Pyydän: Älä lue tätä, jos et jaksa nähdä vaivaa etkä pahoittaa siksi mieltäsi, eli vältyt turhalta.

Jo hiljattain sairastetuksi loppuun todetun korvatulehduksen olemassaolo oli viime öinä yksi merkittävimpiä yöunenrikkojia. Koita siinä meditoida koko yö kivun kaverina, kun ei Buranatkaan tuota taivaallista kivunlievitystä, jos vaikutusta juuri ollenkaan ja isommin näkyvästi. Noh, nyt on korvatulehduksesta tervehdytty yli viikon kestäneen paskan jälkeen ja silti se toinen osatekijä, joka kummittelee mielessäni ja jonka myös olen antanut ”hyvänä ja hyväksyttävänä syynä” pilata yöunet, on seuraavanlainen:

Se on tästä koko foorumikirjoittelusta ja yleisemmän ilmapiirin vuoksi aiheutuneista – niin pienemmistä kuin vähän isommistakin - kohonneista stressitasoista johtuvaa paskaa, jonka pitää saada aika ajoin kanavoida itseänsä ulos jonkinlaisella järkevämmän ja luovemman näköisellä kirjoittelulla selventää itselleen ja muille samalla jäsentäen omia ajatuksiaan ja omia ihastuttavan upeita tunnetiloja johtuen tästä taakan tunteesta, että pitikin joskus antaa uteliaalle ja aiheista kiinnostuneelle pikkusormelle mahdollisuus, sillä se vei tämän käden ja onnittelen itseäni...

Joo, siis ylipäätään on mietityttänyt viime aikoina ryhmädynamiikkaan sekä enemmistöryhmän ja vähemmistön (risti)riitoihin perustuvaa pohdintaa psykologiselta kantilta eli millainen psykologia vallitsee sellaisten ihmisten mielessä egonsa hallitsemalla tavalla äänekästä mielipide-enemmistöä koskien siis. Se äänekäs enemmistö nyt tosin ei välttämättä edusta läheskään samaa kuin äänetön enemmistö, joka voi suhtautua äänettömyytensä huomioon ottaen keskimäärin paljon vaimeammin, moninaisemmin tai rauhanomaisemmalla tavalla kiihkomielisen käytöksen ja joukkolynkkauksen sijaan, vaikka asioista oltaisiinkin eri mieltä.

On varmasti niin tietoisempia kuin tiedostamattomampiakin psykologisia tekijöitä tuollaisella äänekkäänä enemmistönä esiintyvällä joukolla muille porukalla pätemisen, tuomitsemisen, mustamaalaamisen, silmätikuksi ottamisen, nimittelyn, syyttelyn ja asioiden tahallaan toisin päin näkemisen eri hulppeissa muodoissaan, josta ei tässä vaiheessa sen enempää. Ne sisäiset tietoiset ja tiedostamattomat psykologiset ristiriidat joukolla polkijoiden ja nettikiusaajien sisällä ovat asioita, joista tavallinen foorumikeskustelija ei välttämättä ihan niin vain helpolla pääse kunnolla perille, koska heikkoudet osataan naamioida vahvuuksiksi.

Eli esimerkiksi Pertti on kuulemma kova jätkä, koska hän on isokaluinen ja isokaluisuutta enemmän arvostetaan yleisemmin. Vielä kovempi jätkähän se Pertti näköjään osaa olla, kun osaa mahdollisimman äänekkäästi toitottaen avata suunsa tai siis tietokoneen näppiksensä korostaakseen kunnolla ääneen sitä isokaluisuutta ja kuinka pieni jollakin toisella on, jotta oikein kunnolla tulee se hänen kovan jätkän maineensa ja illuusio esiin.

Illuusio syntyy sen pohjalta, että niin kuin jonkun tyypin kovuus voitaisiin määritellä ainoastaan sen yhden ulkoisen seikan pohjalta huomioimatta sisäisiä aspekteja, vaikka se yksikin aspekti toki on sallittu jokaisella niin haluavalla. Tai saatetaan jättää kokonaisuutta naamioimaan pyrkivän illuusion avulla huomioimatta, ettei kovuus välttämättä sittenkään ja läheskään aina perustu edes mihinkään taulukon vertailuarvoissa hyvinä arvoina toisiin ihmisiin vertailussa sijoittuneiden ominaisuuksiin, jotka yhdestä näkökulmasta ovat pahoja/huonoja tai jopa vaaraksi tälle koko meidän suurelle todellisuudelle.

Tai tuo illuusio saattaa tyystin jättää huomioimatta sitä, että heikkouskin voidaan naamioida kovuuden valepukuun ja kovuutta voi tuntea muka vasta siinä vaiheessa kunnolla, kun pyrkii toisia ihmisiä polkevaan kanssakäymiseen olemuksessaan yleisemmin, nauraakseen vahingoniloisena toiselle, mutta samalla peittäen omaa todellista heikkoutta eli liiallista kosketusta omaan egoonsa itseään pönkittääkseen muita polkemalla. Rakentaakseen sitten elämänasenteestaan ehkäpä turhankin yksipuolista, tällein vihervasemmistolais-anarkistisin (vähät väliä politiikasta) silmin katsottuna, ja kostoon, katkeruuteen, kateuteen tai vaikkapa muiden erilaisuutta väheksyvään suuntaan. Ja kehittyvä asennevamma saa vahvistusta toisilta samoin suhtautuvalta egonsa vangeilta aiheuttaen jonkinlaista ryhmäytymistä ja toisia komppaavaa yhteishenkeä yhdessä yksittäistä vastaan dissailun tukemana ja muutenkin sellaisen toisiin väheksyvän ja moralisoivan suhtautumisen pohjalta.

Mutta tässäpä tulee pelastavaa tietoa:

Asioista voi olla eri mieltä ilman porukalla yksittäisten näkemyksensä kanssa eri mieltä olevien kanssa ja ilman, että siitä syntyisi jonkinlaista nettikiusaamisen näköistä ja vihamielisen tuomitsevaa – siis vihastuttavaa meininkiä. On ymmärrettävä, että myös aiheet keskenään voivat joskus riidellä sen sijaan, että ihmiset välttämättä läheskään aina niiden mukana. Syyttäkää ennemmin paskaa aihetta, jos vihainen ja halveksiva kiukunpuuska syyllisen löytämistä edes aina vaatii, mutta jättäkää se toisten syyllistäminen ja syntipukiksi todistamisen energia ja luovuusvimma järkevämpään ajanvietteeseen, jos voitte. Säästätte itseänne enemmän ja olette kovempia itse asiassa ilmankin toisten polkemisen tarmoa.

Kyllä, joku voi olla kova tyyppi jo ihan senkin pohjalta, ettei ole koko ajan yksittäisiä eri mieltä olevia heti mollaamassa ja syyttelemässä niin perättömillä keinoilla kuin mitä vilkas folion täyteinen mielikuvitus antaa ymmärtää. Voi olla tosi kovaa kamaa jo sillä, että muiden polkemisen sijaan ymmärtääkin muita ja muiden näkemyksiä sillä tavalla, että vaikka ne eriävät mielipiteet eivät ole samaa perustusta ollenkaan, niin siinä toisessa ja moniin verrattuna yleisemmin eri mieltä olevassa ihmisessä ei sitten välttämättä olekaan mitään vikaa.

Toinen ihminenkin voi olla vaikkapa muuten loistotyyppi kaikkine omine eriävine mielipiteineen, vaikka ne mielipiteet olisivatkin omasta mielestä ihan perseestä, syvältä itsestään. Hän, sinusta katsottuna ja mielipiteiltään toinen ihminen, saattaa asiapitoisemmissa, järkevämmissä ja pohdiskelevan argumentoivassa keskustelussa välillä ärsyttää ja pistää vituttamaan ihan toden teolla, mutta joissakin vähemmän keskusteluälyä ja loogista järkeä mitattavassa omalta katsantokannaltaan täysin yhdentekevässä keskustelussa ja hupilangassa tai muussa kuvakeskustelussa hän saattaa kohelluksellaan ehkä jopa hyvällä tavalla huvittaa ja naurattaa.

Eikä siinäkään ole mitään väärää, että joskus näkee siinä eri mieltä olevassa toisessa osapuolessa jotakin hyvääkin halutessaan tai havaitessaan, koska se kaikki on sallittua ja oikein, jos uskoo niin ja asennoituu huomaamaan toisessa myös niitä vähän valoisampiakin puolia joidenkin eriävien mielipiteiden olemassaolosta huolimatta. Ennen kaikkea jos sallii niiden valoisampienkin havaintojen olla olemassa ja vastustamatta toisen näkemistä muuna kuin pelkästään pahana alkuna ja juurena. Muita tunnetasolla, ihmisenä kokonaisuuden kautta hahmottavana sekä ihmisten todellisia piirteitä eri osa-alueilla sallivasti ja myönteisessä valossa ymmärtävänä voit olla uskomattomankin kova pala purtavaksi ja sellainen todellinen kovis monien monituisten makuun. Ehkäpä et olekaan vielä herännyt huomaamaan tätä mahdollisuutta, että kovuudessasi et menetäkään mitään kuvitellun maailmanlopun tavoin suhtautumatta toisiin ihmisiin? Ja voit silti herättyäsi olla iloisesti eri mieltä, mutta kantamatta kaunaa.

Miksi kantaisit kaunaa, kun minäkään en halua kantaa ja menneille anteeksi antaminen on kuin laskisi lasten pulkkamäessä luikuria, koska nyt vallitsee tämä hetki… Mitä minä olemassaolollani, taustojeni ja vihervasemmalle kallistuvamman eli paskemmin isolla tavalla näkemyksiltään eroavien ja persumaisempaan suuntaan kallellaan olevana nyt olen muka niin pahasti sinua kohtaan tehnyt? Että sinun tulisi olla jyrkästi eri mieltä minun suhteen ihan kaikesta mahdollisesta, vaikka olisitkin ollut ehkä vain puolesta tusinasta isommin eri mieltä…? Miksi täytyisi riidellä joka asiasta ottaen ne riidan aiheet näkyvään tai naamioituun vihanlietsonnan ja halveksunnan tunteiden ilmaisuun menevästi, miksi täytyisi pitää minua taustani vuoksi valtaväestöön nähden B-luokan kansalaisena (vaikka B-rapussa asustellaankin, heh)…? Miksi täytyy saada muulla joukolla kannustaen polkea näkemättä mitään hyvää?

Mielestäni en tehnytkään sinällään mitään, jos en ole omalla paskalla esimerkilläni sitä tahallisesti lietsonut ja ilman omaa tyhmyyttäni kyse on kahdesta ihmisestä eli muustakin kuin minusta, reaktiota herättävästä ilkeästä norsusta. Reaktion ja kokonaiskuvan syntymiseen tarvitaan toinenkin henkilö eli olet sinä, joka reagoit ja tulkitset - tai päätät itsesi presidenttinä olla niin tekemättä, mikä voi joskus olla viisaampaakin kuin alkukantaisen nopea ja panikoiva reaktio tyrmätä tuomivalla eleellä toinen jo kättelyssä.

Joskus voi katsoa peiliinkin, ja omaa asennevammaansa voi ainakin koittaa parantaa keskustelumuotoisella ja meditatiivisemmalla, anteeksi antavammalla ja hyväksyvämmin suhtautuvalla tavalla asennoitua toisiin eri mieltä oleviin kammotuksiin ilman vihamielisyyden ja pelon kehää. Tämä ei kuitenkaan ole sama kuin käännyttäminen eli et lakkaa olemasta jonkun kanssa eri mieltä, jos asennevamman fiksauksen jälkeen huomaatkin olevasi edelleen yhtä paljon eri mieltä sen jonkun Jossun mielenterveydestä, järkevyydestä saati sukupuolesta. Ja sinulla on oikeus olla eri mieltä vittuilusta luopuvan meiningin jälkeenkin.

Sillä silloinhan se elämä vasta alkaakin ja alat tosissasi huomaamaan miten vahva ja kova tyyppi ihan oikeasti olet, kun saat enemmän voimaa toisten tukemisesta, muiden näkemisestä arvokkaana itsesi lisäksi, erilaisuuden ymmärtämisestä, koska ei olla peräisin samalta betonitehtaan liukuhihnalta, me yksilöt siis, ja sen erilaisuuden aiheuttaman vastustuksen huomiotta jättämisestä. Saat jopa parhaimmillaan supervoimia siitä, kun oma arvosi rakentuu terveemmälle pohjalle ja itsesi kanssa sopusoinnussa elämiselle, jotta voi nähdä muutkin polkemisen sijaan arvokkaampina ja jotain maagisen hyvännäköistä vartaloa voi erottua sen synkän Noitametsän keskeltäkin, vahvistaen oloasi.

Joten tee itsellesi palvelus, jos olet mies ja luet tätä: Lakkaa pelleilemästä ja ole kova jätkä! Jos taas nainen, niin lakkaahan sinäkin apinoimasta suuremman vahvuuden ja henkisen potentiaalin tieltä, eli ole kova mimmi! Ole siis sellainen, jollainen minäkin haluan olla milloin milläkin kiitoksella siitä kun en kanna kulisseja psyykkisesti omana ja eheämpään elämään pyrkivänä itsenäni, älä kanna kaunaa äläkä hyökkää porukan tukemana, sillä se entinen porukkasi ei ollut niin kovaa valuuttaa kuin sinä itse jo yksin olemalla toisin kuin he. Ja nyt saa riittää tämä psykologiksi tekeytymiseltä jo jonkun silmiin näyttänyt täysaivoton moraalinen kapina ja saarna, sillä enhän mikään psykologi ole ilman keittiö-etuliitettä koulutuksen puutteen vuoksi tietenkään, mutta silti haluan ymmärtää asioita niin kuin suuremmat psykologit, jotka tekevät ihan hyvää jälkeä kukin eri tavallaan.

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Vs: Ryhmässä yksin jääviä vastaan nettikiusaavien psykologiasta
« Vastaus #1 : Kesäkuu 11, 2020, 03:34:11 »
Enkä siis ole mikään ihmismielen asiantuntija todellakaan, enkä halua leikkiä sellaista. Omalla tavallani tykkään pohdiskella ja avata jäsennystä kaipaavia asiayhteyksien oivalluksia ja antakaa anteeksi, jos se näyttää ammattilaisena olemisen leikkimiseltä ja esittämiseltä, vaikkei se tosiaankaan ole. Olen virallisesti CV:tä katsottuna ihan yhtä pihalla asioista eli pissat housuissa kirjoittaessani näitä, kuin te monet muutkin kai enimmäkseen, jos ei ole psykologin tutkintoa maisteriksi taiottuna väittääkseen olevansa minua reilusti enemmän perillä asioista tietävänä. :D

Poissa Aulis

  • Full Member
  • Viestejä: 289
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Ryhmässä yksin jääviä vastaan nettikiusaavien psykologiasta
« Vastaus #2 : Kesäkuu 11, 2020, 08:31:38 »
Mä en tajua tästä mitään.
Ihanat naiset.

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Vs: Ryhmässä yksin jääviä vastaan nettikiusaavien psykologiasta
« Vastaus #3 : Kesäkuu 11, 2020, 08:48:06 »
Mä en tajua tästä mitään.

=Kovanaamaisessa kovis -imagossakin on sittenkin varaa halutessaan tinkiä tuosta egokeskeisestä tarpeestaan eli oman napansa kohottamisesta muiden ihmisten kustannuksella polkien. Kyllä se oma napa näyttävä on, vaikka myöntäisi muillakin napojen kantajilla olevan kelvollinen napa aina lähtökohtaisesti, epäkelvoksi arvostelemisen sijaan.

Poissa Viola

  • Sr. Member
  • Galleria (49)
  • Viestejä: 1188
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Ryhmässä yksin jääviä vastaan nettikiusaavien psykologiasta
« Vastaus #4 : Kesäkuu 14, 2020, 08:23:13 »
Työterveyslaitoksen johtava tutkija psykologian tohtori Virpi Kalakoski:
” Hakeudumme mielellämme sellaiseen seuraan, jossa muut ajattelevat ja ilmaisevat mielipiteitään asioista samalla tavalla kuin itse ajattelemme ja ilmaisemme.

Uskomme myös parhaiten tai jopa ainoastaan niihin mielipiteisiin, jotka vastaavat omia uskomuksiamme ja ennakkokäsityksiämme. Uskomme, koska olemme jo valmiiksi sitä mieltä. Käsitys voi olla jopa niin vahva, että otamme vastaan ainoastaan sellaista tietoa, joka tukee omia uskomuksiamme.”

Virpi Kalakoski tietää, että vahvistuserhettä on tutkittu paljon tieteen parissa. Tutkijoillakin on tyypillisesti jokin ennakkokäsitys tutkittavasta asiasta. Usein tutkimuksessa tehdään kokeita, joilla tämä käsitys voidaan todentaa.

– Oikeastaanhan meidän pitäisi etsiä sitä vastaevidenssiä. Jos emme löydä mitään, joka on sitä vastaan, niin silloinhan me olemme aika oikeilla jäljillä.”
kuvagalleria

**** Helsingissä****

Poissa Pekonen

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3450
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Ryhmässä yksin jääviä vastaan nettikiusaavien psykologiasta
« Vastaus #5 : Helmikuu 23, 2021, 09:10:13 »
Aloittajalla on liian pitkä sepustus että vain harva jaksaa lukea sen läpi, aihe silti todella hyvä. Pitää tiivistää että ydinasia tulee selväksi.
Mutta asiaan: Ihminen on laumaeläin. Se seuraa johtajaa ja haluaa kuulua joukkoon. Äänekkäät ja agressiiviset yksilöt hyötyvät tästä asetelmasta kun saavat muut mukaansa eikä hiljaa eri mieltä olevatkaan enää helposti uskalla ilmaista mielipidettään laumasta hylkäämisen pelossa. Tämä pätee juuri samalla tavalla niin koulun välitunnilla kuin somen keskustelupalstoillakin, täällä tosin anonyymiteetti suojaa meitä turskia ainakin.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 23, 2021, 09:16:11 kirjoittanut Pekonen »
Impivaaralainen boomeri ja Suomen Rydmanistit Ry:n jäsen sekä misogynistinen natzi.