Joo ei jatkoon. Kuvat on omat ja tosi kaunis tyttö, mutta jo 15 minuutin kohdalla (sis. suihkut ja alkulämpät) hän väitti että 30 min on mennyt. Piti ihan todistaa kellolla, että ei ole mennyt vasta kuin 15 min.
Tämän jälkeen tyttö alkoi selittää, että 30min sisältää yhden seksin, eikä koko aikaa ole tarkoitettu panemiseen. Sanoin että maksoin sulle kolmestakymmenestä minuutista ja sen aion käyttää kyllä seksiin. En edes ollut tullut vielä.
Lopulta tyttö suostui jatkamaan. Ihmetyksekseni kohtelukaan ei ollut jäistä, vaan ihan samalla innolla jatkettiin. Lopulta tulin ja kummallekin tuli hyvä mieli.
Ihan todella taitava ottamaan suihin ja ratsastamaan, mutta en kyllä mene uudestaan kun tuolla lailla yritetään kusettaa ja ei anneta keskittyä olennaiseen.