Ja miljoona muuta mahdollista skenaariota mitä voisin tehdä, mutta mitä en kuitenkaan tee. Ai miksen? Ammattietiikka ja -ylpeys astuu peliin, olkoonkin ettei sitä ole ainakaan vielä missään tyhjentävästi määritelty. Mulla on vain omat toimintaperiaatteet.Voisiko johtua myös ihan yksinkertaisesti siitä, että olet rehellinen ihminen ja toimintaasi ohjaa sellainen moraalikäsitys, että toisten huijaaminen ei ole oikein? Huijatahan voisi tosiaan alalla kuin alalla, enkä oikeasti näe, että seksityössä tämä on jotenkin tosi erilaista. Jotenkin on edelleen kummallisesti sellainen olo, että tässäkin jälleen kerran pyritään löytämään seksityöstä ja seksityöntekijöistä jotain erityistä pahuutta tai vääryyttä. Naisvihako kuitenkin nostaa jälleen kerran päätään ja se harmistus ajatuksesta, että nainen voi seksityöllä ansaita mukavastikin rahaa?
No, näinhän se kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Huijaaminen, valehtelu yms. ei ole mielestäni oikein, ja siksi en sitä tee.
Ihmettelen itsekin, miten seksityö muka olisi suurestikin vaarallisempi kuvio miehelle joutua valheellisen seireenin kynittäväksi. Kuulostaa siltä, että ehkäpä omissa asenteissa tai neuroottisuudessa olisi työstettävää.

