Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Helinä ja maailmanluokan suikkari  (Luettu 23609 kertaa)

Poissa Gentleman Tampere

  • Full Member
  • Viestejä: 493
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Helinä ja maailmanluokan suikkari
« : Toukokuu 29, 2020, 16:14:59 »
Kävipä tässä viikko sitten niin, että tapasin Tampereella tytön nimeltä Helinä. Jo päivää sanoessamme tuli ilmi, että olin kerran, kenties pari vuotta sitten, yrittänyt saada tapaamista aikaan samaisen, hieman erinimisen tytön luokse Uudellamaalla. Tuolloin tapaamiseen innoitti vanhalla forumilla kirjoitetut positiiviset rapsat.

No mutta itse asiaan. Pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen pääsimme lähikontaktiin, joka näinä korona-aikoina saattaisi kriittisimpiä kansalaisia kauhistuttaa. Ei meitä. Helinä tykkäsi suutelemisesta yhtä paljon kuin minäkin. Se oli namia. Paras oli kuitenkin vasta tulossa.

Suikkari oli seuraavana vuorossa. Olen yhä viikon jälkeenkin täysin pöyristynyt. Olen vuosikymmenten mittaan saanut hyvää suikkaria näissä puuhissa ja myös siviilissä. Olen saanut jopa erinomaisen hyvää suikkaria. Helinän tarjonta asetti maailmanluokan suhinotolle aivan uuden standardin. Hänen tapa ottaa kalu syvälle nieluun, ja sitten antaa imulla juuri sopivan määrän painetta, oli aivan taivaallisen ihanan uskomatonta. Ette varmaan voi kuvitella, miten siinä sitten kävi?

Helinä tekee keikkoja eri puolilla Suomea säännöllisen epäsäännöllisesti. Tampereellekin hän lupasi palailla vielä lähiaikoina. Odotan innosta täristen seuraavaakin kohtaamistamme ;)

Poissa Helinä

  • Jr. Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 97
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #1 : Toukokuu 30, 2020, 11:26:21 »
Hei ja kiitoksia rapsan lisäksi erityisesti nimenomaan yhteisestä hetkestämme joka oli täydellinen esimerkki asiakaskohtaamisesta jollaiset ovat alkujaan saaneet miut rakastamaan nimenomaan suihinottoa;
On niiiin sanoinkuvaamattoman hieno tunne kun voi katsella miten toinen nauttii. Varsinkin kun se vielä ilmaistaan niin että voin tietää mistä nimenomaan Sie pidät ❤️
Eläköitynyt

Poissa Gentleman Tampere

  • Full Member
  • Viestejä: 493
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #2 : Toukokuu 30, 2020, 12:40:37 »
Mie pidän ;)

Mihin sie menet? Entä siemenet?

Poissa Helinä

  • Jr. Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 97
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #3 : Lokakuu 27, 2020, 08:29:49 »
Oho! En mie oo näköjään yhtään muistanut keväällä katsella keskustelua!  ::)

Mut tästä saa nyt niin mahtavan aasinsillan markkinoinnille että kerrankin hajamielisyys kannatti, koska... miehän menen tietty Tampereelle! Ja vieläpä ihan kohta!  8)
Siementen kohtalo täytynee jättää muiden päätettäväksi.
Eläköitynyt

Poissa Seepeli

  • Sr. Member
  • Viestejä: 11386
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #4 : Lokakuu 27, 2020, 09:03:25 »
^
Sullahan on aika hauska signature  :)  :) Onko mahdollisesti ihan vänrikin natsat tavoitteena..?
Amator

Poissa Helinä

  • Jr. Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 97
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #5 : Lokakuu 27, 2020, 09:21:52 »
Eikö tavoitteet pidä aina olla korkealla?
Saatan olla tosin jäävi äänestämään niiden saavutettavuudesta.
Eläköitynyt

Poissa Pildelover

  • Newbie
  • Viestejä: 5
  • * Kelpo kaveri
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #6 : Maaliskuu 17, 2021, 16:07:35 »
Helinä vieraili jälleen Tampesterissa ja vihdoin pääsin kokemaan hehkutetun the Suihinoton. Ja kyllä, kaikki oli juuri niin ihmeellistä ja ihanaa mitä olin aatellutkin. Ei muuta kun pelkkää nautintoa alusta loppuun ja sen lopunkaan jälkeen ei ollut kiire mihinkään vaan huolellinen jälkihoitokin oli tarjolla. Ei tuosta parempaa oraalista nautintoa voi olla. Tai jos joku niin väittää niin ensin epäilen vahvasti ja heti perään vaadin yhteystiedot!

Poissa JohnnyDooe

  • Newbie
  • Viestejä: 1
  • * Kelpo kaveri
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #7 : Huhtikuu 05, 2021, 21:42:59 »
Koin tänään jotain niin käsittämätöntä, että päätin uhrata postausneitsyyteni saitilla.

Kävin testaamassa Helinän antaumuksellisen kielitaidonnäytteen ja lähes liikutuin. En ole aiemmin kokenut mitään vastaavaa. Aivan huippu nainen, täysillä läsnä, ei kiirettä mihinkään. 6/5.  :headbang:

Kiitos Helinä, nyt kevyin mielin vapaita viettämään! :)

Poissa Hene

  • Newbie
  • Viestejä: 22
  • * Kelpo kaveri
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #8 : Toukokuu 27, 2021, 14:11:45 »
Aivan huippuluokan Lapintyttö kaikessa tekemisessä,oli nautintoa käydä hänen luona. :wanker:

Poissa Helinä

  • Jr. Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 97
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #9 : Toukokuu 28, 2021, 13:57:01 »
Kiitti pojat 😘 Ilo olla avuksi
Eläköitynyt

Poissa Andy_

  • Newbie
  • Viestejä: 1
  • * Kelpo kaveri
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #10 : Kesäkuu 03, 2021, 11:13:14 »
Foorumipostausten perusteella kiinnostuin neitokaisesta kovasti. Poskihoito on oikeastaan ainoa asia mitä näistä tapaamisista haen ja siksi hyväksi kehuttu ammattilainen kiinnostaa.

Moni mainostaa huippu suihinottoa ja lopputulos on useimmiten ihan ok, tai sitten ei.

Tällä kerralla täytyy sanoa, että eivät aikaisemmat kehut olleet turhia. Eipä ole kukaan aikaisemmin omalla kohdalla hoitanut hommaa samalla tavalla
Asiakkaasta pidettiin hyvää huolta ja varmistettiin että nautinto oli maksimaalinen ja olihan se.

Kiitos Helinälle, varmasti olen yhteydessä, kun samoille kulmille taas eksytään.

Poissa Rabotnik

  • Jr. Member
  • Viestejä: 67
  • * Kelpo kaveri
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #11 : Kesäkuu 03, 2021, 18:38:56 »
Viime sunnuntaina tuli minullekin Helinä tutuksi.

Kyllä vain oli loistava, tyydyttävä ja hikinen tapaaminen. En mä ketään suihinottotaitojen takia valitse, mutta kyllähän sitä helppo on aikaisempien kehuihin yhtyä. On se selkeästi Helinän bravuuri ja sillä mentiin pitkään ja kiihkeästi. Mieleen jäi hyvin eräs Helinän manööveri joka kyllä laittaa kikkelin kuin kikkelin laukeamaan hyvinkin nopeasti, jos ei olisi ollut kumia käytössä niin olisi kyllä mullakin varmasti napsahtanut. Mitä opimme, käytä kumia ;)

Mutta kyllä me sitten pantiinkin, ja kyllä se Helinä myös pannakin osaa, aivan mahtavasti :)

Plussana sain alkuun ihanan kiihkeän masturbaatio-shown jota olin pyytänyt. On se aina hienoa vähän antaa itsensä kuolata ennen varsinaista herkuttelua...

Kiitokset Helinälle!

Poissa Helinä

  • Jr. Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 97
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #12 : Kesäkuu 04, 2021, 01:07:36 »
Kiitos itsellenne, Tampere on ykkönen juuri teidänlaistenne herrasmiesten takia 🥰
Eläköitynyt

Poissa basti

  • Full Member
  • Viestejä: 238
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #13 : Kesäkuu 04, 2021, 18:50:23 »
^^Helinähän tekee owoa, joten miksi kumi suikkariin?

Poissa Rabotnik

  • Jr. Member
  • Viestejä: 67
  • * Kelpo kaveri
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #14 : Kesäkuu 05, 2021, 11:40:07 »
Siksi koska rapsaaja ei halua owoa, ei sen ihmeempää syytä.

Poissa Helinä

  • Jr. Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 97
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #15 : Kesäkuu 05, 2021, 17:46:57 »
^^Helinähän tekee owoa, joten miksi kumi suikkariin?

Mies itse ennättikin sen jo sanoa mutta tosiaan, ei kaikki halua ottaa riskejä mikä on ihan tosi jees 😊
Tuntuu varmasti paremmalta kuin ilman kumia jos ajatus harhailisi miettimään että tuleeko tuliaisina muutakin kuin orgasmi 😉
Eläköitynyt

Poissa basti

  • Full Member
  • Viestejä: 238
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #16 : Kesäkuu 05, 2021, 22:29:44 »
^^Helinähän tekee owoa, joten miksi kumi suikkariin?

Mies itse ennättikin sen jo sanoa mutta tosiaan, ei kaikki halua ottaa riskejä mikä on ihan tosi jees 😊
Tuntuu varmasti paremmalta kuin ilman kumia jos ajatus harhailisi miettimään että tuleeko tuliaisina muutakin kuin orgasmi 😉

Onko kohdallasi kuinka suuri riski että tulee muitakin tuliaisia?

Poissa Kirppu69

  • Newbie
  • Viestejä: 35
  • * Kelpo kaveri
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #17 : Kesäkuu 05, 2021, 23:08:29 »
Varmaankin yhtä suuri kuin kaikkien muidenkin hupakoiden kanssa jotka owoa tekee. Vittu miten typerä kysymys. Riski on pieni, mutta se on aina olemassa kun suojaamatonta kontaktia harrastetaan.

Poissa Helinä

  • Jr. Member
  • Galleria (2)
  • Viestejä: 97
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #18 : Kesäkuu 06, 2021, 08:35:58 »
Onko kohdallasi kuinka suuri riski että tulee muitakin tuliaisia?

Nyt täytyy yhtyä Kirppuun, ihan ilmaiseksi.
Vittu miten typerä kysymys.

Testaan kolmen kuukauden välein (myös nielunäyttein), eikä niissä ole koskaan mitään näkynyt mutta kyllähän nyt aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää että onhan se riski silti aina olemassa.
Jokainen puntaroi kohdallaan onko se niin pieni tai suuri että on sen valmis ottamaan.
Eläköitynyt

Poissa Vieras0376

  • Newbie
  • Viestejä: 1
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Helinä ja maailmanluokan suikkari
« Vastaus #19 : Kesäkuu 23, 2021, 19:26:01 »
Pakko menettää postaus neitsyys tälle foorumille. Kävin Helinän luona kun täytin vuosia saamassa synttärilahjan. Ei paljoa haitannut olla taas vuoden vanhempi kulli Helinän hellässä suukäsittelyssä  :blowjob:

Eli the suikkari on todellakin worth it ja vielä owona saatavilla, pitäkää tätä naista muut turskat hyvänä niin saadaan nauttia näin laadukkaasta hupsusta vielä pitkään ;)

Ulkona oli joku +18 ja aurinkoista. Todellakin tulen käymään uudestaan.