Tässä kohtuullisen tuoreena alan harrastajana olen onnistunut tapaamaan näistä foorumin top 3 neideistä Sabrinan jo kaksi kertaa, on kyllä kaikki ominaisuudet jota toivoa saattaa, varmasti käyn joskus vielä uudelleen.
Pari viikkoa sitten Elyda vieraili paikkakunnalla ja pitihän sitäkin päästä kopasemaan. 45min aika ja kylään. Oven tosiaan avattua oli jo kiihkeästi suutelemassa ja esittelemässä avujaan. Hyvin kovettui suussani, ja hyvältä maistui ja tuntui kurkussa asti, ei ole vielä sellaista eteen tarjottu, jota ei kahvaa myöten saisi ahmittua. Puolin ja toisin imimme toisiamme. Pyysin jo häntä käymään taakseni ja asiaan, jonka hän ahnaasti heti toteutti. Ja voi että kun panikin tosi lujaa ja nopeasti tunkkiansa pohjaan asti. Teki niin nannaa, että en muilta tällä kiihkolla ole saanutkaan. Aikansa tikattuaan hän tuli karjahdellen maaliin asti. Sitten oli odottamani vuoro, tyttö kontilleen ja töihin. Oli mahtavaa nakuttaa tuota hyvää perää finaaliin asti. Olipa hyvä käynti, piti ulkona istua autossa 10 minuuttia että hengitys ja pulssi tasaantuisi. Odotan kovasti uutta tapaamista.
Ja tuo kolmas top 3 listalla, Mikaella Farias piipahtikin Helsingissä, mutta ei viipynyt kauaa Suomessa eikä tehnyt muualle touria