Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu
Hupakolla viiltelyarpia käsivarsissa
Gentleman:
No nyt tuntuu että takerruttiin taas yhteen lauseeseen ::) Tuskin kukaan viiltelee siksi että se olisi cool vaan kyllä siinä puretaan tuskaa ja ahdistusta. Suurin osa ihmisistä kärsii jossain vaiheessa elämäänsä jonkinasteisesta psyykkisistä ongelmista, jotkut oireilee voimakkaammin kuin toiset. Ei sitä välttämättä päällepäin näe ja juuri siksi olen luultavasti tavannut huoria joilla on voinut olla vaikka masennusta elämästä, mutta kun kaikki on vaikuttanut sillä hetkellä hyvältä ja tapaaminen sujunut niin en mä rupea mitään psykologista arviointia utelemaan.
Kysymys oli mielipiteestä ja en usko että saisin suoritusta aikaiseksi koska ajatukset olisivat muualla naisen kanssa jolla näkyisi viiltelyjälkiä käsissä. En missään nimessä halveksu tai pidä huonona ihmisenä. Arvet kertoo elämästä ja esimerkiksi raskausarvet tai jonkun vahingon seurauksena syntynyt arpi ei taas vaikuta samalla tavalla kuin itseaiheutetut
Vieras0076:
^^Sellaisessa tilanteessa, jossa asiakas näkee hupakon elämänhallinnan olevan hakusessa. Oli se sitten päihteet, mielenterveys tai jokin muu syy.
Ja useinhan asiakas ei toki sitä edes huomaa milloin hallinta on pettänyt.
Gentleman:
^^^ Vaikka juridisesti se ei olisi hyväksikäyttöä, niin jos itselle tulisi olo että käyttää hyväksi itsenäisesti toimivaa palveluntarjoajaa niin riittää ainankin omalla kohdallani. Kertaakaan ei silti ole niin käynyt että tapaamista olisi tapahtunut tälläisen henkilön kanssa.
Viola:
Kaikki viiltelyn näköiset arvet eivät ole itsetuhoisen ahdistuneen ihmisen viiltelyä.
Esim minulla oikeassa ranteessa pitkä viilto josta otettu jännettä vasempaan käteen joka vaurioitui nuorempana työssä koska jäi koneen väliin.
Se näkyy vahvasti koska ns arpikudostaipumus eli keloidi. Ei koskaan häivy ohueksi siistiksi kirurgin viilloksi.
Koska olen käsillä työtä tekevä >> eroottinen intiimialueen hieronta, jotkut saattavat kiinnittää huomion juuri tuohon näkyvään viiltohaavaan. Ihan sama minulle jos luokitellaan ahdistusviiltelijäksi. Tärkeintä on se, että käteni toimivat edelleen sen onnettomuuden jälkeen.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Gentleman:
Kyllä viiltelyarvet erottaa muista, tällä tuttavalla on aika ääriesimerkki kun niitä on ihan vieri vieressä poikki koko käsivarren. Mullakin on arpiset kädet ja koko olemus, mutta tarkoituksellisia arpia ei ole.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta