Onko tuosta kokemuksia?
Uutiset:
hesbee004
Kelpo kaveri
mixsex
Kelpo kaveri
Petepoika69
Kelpo kaveri
mixsex
Kelpo kaveri
Nilsson
Kelpo kaveri
Perui tai siirsi Tampereen visiitin tällä kertaa. Taitaa olla tuplakuvilla tai kaverinsa Lisbooan kanssa liikkeellä, kun aikataulut muuttuu samoiksi yhtaikaa. No, jää harkintaan jos kulmille sattuu
Nilsson
Kelpo kaveri
oslkviera
Kelpo kaveri
Transuchaser9000

Piristää muiden päivää
Miklu
Kelpo kaveri
Pieni kameli
Kelpo kaveri
naut1skelija



Nauttii muiden arvostusta
Tulipahan nyt pitkällisen harkinnan jälkeen lopulta käytyä. Matkalla osoitteeseen iski fiilis, että oisko kuitenkin skippaamisen arvoinen. Päätin mennä, mutta olisi joutanut jättää väliin.
Whatsapissa lupaili kaikkea ja kaikki käy. Otin puolen tunnin ajan 150 ja sitten selvisikin, että kaikki mahdollinen on lisämaksusta: suutelu, voi valita vain toisen pass/akt, jne. Puolen tunnin aika ja ovelta ovelle meni juuri 20 min rikki, mistä touhuilua ehkä 10 min. Minuutintarkka syynääjä ja alkoi jo hyvissä ajoin hoputtaa tulemiseen. Sen jälkeen istuikin syynäämässä puhelintaan lähtööni asti. Kalu ehkä 14 senttinen, optimisti sanoisi korkeintaan 15. Ei myöskään meinannut saada millään kovaksi tai pysyä kovana. Ikä lähempänä 38 kuin ilmoittamaansa 24. Oli sentään sama henkilö kuin kuvissa ja kroppa ok, mutta ei yhtään niin näyttävä luonnossa. Ei ollut tolkuttoman kovakourainen ja käytti kumia oma-alotteisesti, sekä yritti sentään välillä olla ystävällinen, englannin taito kuitenkin onnettoman heikko. Aivan liian liukuhihnatouhua ja rahat vaan talteen.
2/5, en menisi uudestaan, enkä voi suositella.
Dafne Mattos
Kelpo kaveri