Olen ihan pikkupojasta asti viettänyt kesäni Sulkavalla Saimaan rannalla. Pihlajaveden jääkauden venyttämien saarien helminauha oli minulle se Odysseuksen valtameri. Seikkailu aukesi mökkirannasta ulapalle päin. Nimesin saaret mielessäni Homeroksen eepoksen mukaan. Yhdellä synkällä ja pelottavan näköisellä kallioisella saarella asustelivat kykloopit. Hiljaisina ja valoisina kesäöinä kuulostelin seireenien kutsua, mutta ei se ollut minun korvani kuultavaksi tarkoitettu. Mutta voihan se olla, että nyt hieman kypsempään ikään ehtineenä pikkupoikana Isa nimisen seireenin kutsu on tarkoitettu minunkin korvani kuultavaksi. Lapsuuteni narratiivi tulisi täydeksi.
tarvittaessa mä myös laulan ukulelen säestämänä, jos hinnasta sovitaan
Tiedän Pihlajavedellä pari saimaannorpan lepokiveä, joilla hyvällä tuurilla voi nähdä norpan lekottelemassa ja paistattelemassa päivää. Mutta että Saimaasta nousisi oikea elävä ukulelea soittava vedenneito. Se olisi kyllä jotain. Edes pikkupoikana en osannut mistään sellaisesta haaveilla, vaikka näinkin joskus merenneidoista unia. Ostin itsekin pari vuotta sitten ukulelen, ja olen harjoitellut ukulelen soittamista. Yksi kaverini soittaa Timo Nykyrin ukuleleorkesterissa, ja olen saanut häneltä soittotunteja. Mutta vaikeaa se on, kun olin vaan nuorenakin se punkbändin heikoin lenkki eli huono basisti

https://www.youtube.com/watch?v=ka-tqXWJWVo